Wienissä terrori-isku
Kommentit (237)
Vierailija kirjoitti:
Onkohan eurooppalaiseten pinna katkeamaton, vai tuleeko raja joskus vastaan?
Tarkoitatko etnisesti eurooppalaisia? Noita muita eurooppalaisiahan on kohta enemmän ja sitten on kyyti kylmää.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mikä ajatuslogiikka joillakin palstalaisilla täällä on. Omaa sensuurihimoa selitetään tekstien asiattomuudella tms. mutta oikea syy lienee pikemminkin puhtaasti tunteisiin perustuva persuviha tai vastaava.
Näille ihmisille tekisi ihan hyvää ajatella vähän tulevaisuuttakin. Miltä Eurooppa ja Suomi tulevat näyttämään 10 - 20 vuoden kuluttua jos nykymeno jatkuu? Ranskassa 1/3 alle 24-vuotiaista on muslimeja ja tulevaisuudessa heidän osuutensa väestöstä tulee kasvamaan. Heistä ei tule ranskalaisia tai eurooppalaisia, he tulevat jatkossakin olemaan ensisijaisesti muslimeja.
Kuten olemme huomanneet, muslimit eivät jätä naapureitaan rauhaan vaan pyrkivät vaikuttamaan ja rajoittamaan heidänkin elämäänsä, ja vaikutuskeinot sisältävät aina väkivaltaa ja pelottelua. On harhakuvitelmaa, että muslimit jollain tavalla rauhoittuisivat aikaa myöten. Jo nyt on nähtävissä, että toisen polven eurooppalaiset muslimit ovat kaikkein suvaitsemattomimpia ja valmiimpia väkivaltaan. Muslimien nälkä on myöskin rajaton. En näe mitään syytä miksi muslimit eivät tarpeeksi vahvistuttuaan aloittaisi sotaa Euroopassa. He ovat tehneet näin muuallakin, mm. Libanonissa. Saatuaan alueita hallintaansa Euroopassa he alkavat saada vahvistuksia, sekä miehiä että raskaita aseita, muista muslimimaista eikä rauhallisilla eurooppalaisilla ole välttämättä edes halua lähteä sotimaan ketään vastaan. Mieluummin ne, jotka pystyvät, pakenevat jonnekin muualle ja loput alistuvat kohtalonsa.
Mielestäni tämä meitä odottaa jos mitään ei tehdä. Jos me emne halua tällaista tulevaisuutta, on meidän yhdistettävä voimamme pahaa vastaan. Vaikkei tällaiseen skenaarioon täysin uskoisikaan, on meidän päästä keskustelemaan eri vaihtoehdoista ja lopputuloksista. Tälle tavoitteelle sensuuri on myrkkyä ja sitä vastaan on taisteltava aktiivisesti. Palstalla on palautesivu ja päätoimittajan sähköpostikin on täällä vilahdellut aina silloin tällöin. Näitä osoitteita pitää nyt aktiivisesti pommittaa ja ilmoittaa, ettemme hyväksy palstan nykyistä sensuurilinjaa ja meillä on siihen syymme.
Ei voi enää tehdä mitään. Jo maassa olevat mushlimit tuntuvat radikalisoituvan yhä enemmän sukupolvi sukupolvelta. He lisääntyvät enemmän ja eikä se máahanmuuttokaan ole vähenemässä. Kertokaa joku millä ihmeen keinolla tällaisen yhtälön enää kääntää muuksi. Pelihän on ihan selvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onko sen pilapiirtäjän pakko piirrellä kun tiedetään mitä se saa aikaa noissa hulluissa? Ei voi niellä ylpeyttänsä ja ihmishenkiä menee.
Meillä Euroopassa on kaikilla tasa-arvoinen oikeus sananvapauteen. Pilapiirtäjällä on siksi täällä täysi oikeus ilmaista mielipiteensä taiteen keinoin.
Sitä taas en ymmärrä, että henkilö, joka on tullut asumaan Eurooppaan, ei siedä tätä. Jos tähän maanosaan on muuttanut, sen kulttuuria tulisi suvaita ja noudattaa sitä itsekin.
Jos eurooppalainen muuttaisi vaikkapa Iraniin, hän tasan tarkkaan olisi siellä, kuten maan tapa on. Eurooppalaiset naiset eivät kulkisi persposket vilkkuen farkkushortseissa hiukset peittämättä. Jos näin tapahtuisi, he joutuisivat vankilaan ja kivitettäviksi.
Siksi: maassa maan tavalla.
Joo tätä en tajua. Miksi sieltä takakireästä fundamentalistimaasta edes muuttaa muualle, jos ei kestä sitä vapautta, jollaisessa ne muut elää? Mikä järki on lähteä pakoon sellaiseen paikkaan, jossa ei pysty olla, koska siellä on niin erilainen kulttuuri? Sitten vaatii, että sen kulttuuriympäristön on muututtava minun tapojeni mukaiseksi...
Euroopan kulttuuri on ikivanha ja muotoutunut vapaaksi. Täällä on ihana elää.
Jos tätä Euroopan kulttuuria ei kestä, miksi he eivät muuta naapurimaihinsa, siellä on samanlainen musukulttuuri ja omat tutut tavat.
jos pitää valita kuolema tai elämä maassa jota mainostetaan maailmalle korkea tasoisena, sivistyneenä maana jossa on hyvä elää. lisäksi meillä on uskonnonvapaus
https://fi.wikipedia.org/wiki/UskonnonvapausSen elämän voi muualla kuin länsimaissa. Kun siinä on se, että loppupeleissä länsimaalaiset päättävät siitä, kuka täällä saa olla.
maahanmuuttajasta tulee länsimaalainen kun hän saa kansalaisuuden. mites kun kaikki muut valtiot sanoo ei? mihin sitten mennään? jatkuvasti löytyy menehtyneitä merestä ja konteista.....
No itse heikäläisenä mahdollisesti vainottuna muuttaisin johonkin maani syrjäseudulle asustelemaan. Kyllä siellä sitä erämaata riittää, eikä kukaan löydä. Pari kuttua ja kanaa mukaan.
Joo. Ja lähes kukaan Eurooppaan tulleista ei ole ollut vainottu. Kun vainottuja tuolla ovat uskonnolliset vähemmistöt - kristityt, yazidit, yms. Nimenomaan eivät muslimit, varsinkaan sunnimuslimit, kun he sen vainoamisen tekevät.
miten käy muslimille tuolla jos hän kieltäytyy harjoittamasta omaa uskontoaan? tai hän kieltäytyy tekemästä pahaa kristitylle? tuskin olalle taputusta ja toteamusta kyllä se siitä. voi olla että tulee aika kiire lähteä maasta.
Jos joku fundamentalistiporukka on vallassa, niin huonosti käy, mutta Koraani ei kyllä käske tekemään pahaa kristityille.
Itseasiassa kyllä käskee. Ja muille vääräuskoisille ja sen näköisille ja tapaisille. Homoille yms muille pervoille
Missä kohdassa?
Tuo homoseksuaalisuudesta rankaiseminenkaan ei ole Koraanissa. Se tuomitaan Koraanissa, mutta rangaistukset löytyvät haditheista.
Vierailija kirjoitti:
Maltillisena muslimina Lontoon pormestari Sadiq Khan on sitten ilmeisesti hyväksynyt Wienin iskun? Näinhän te väitätte. Joko on Twitterissä kertonut tukensa Wienin tekijöille? Oletteko siis tätä mieltä? Ja että kaikki maailman lähes 2 miljardia muslimia hyväksyvät tällaiset teot?
Ja sinäkö ajatustenlukijana tiedät, että EI ole?
Vierailija kirjoitti:
Sen verran tuosta uskonnosta (en uskalla kirjoittaa nimeä, ettei jää heti kommentti sensuurin haaviin :D) - enemmänhän he juutalaisia aivan avoimesti vihaavat, mutta samalla myös kaikkia muitakin vääräuskoisia. Jotkut vähemmän, jotkut enemmän. Aikamoista huttua väittää, ettei heille jo lapsesta asti opetettaisi ties mitä VIHApuhetta ja asenteita erinäisiä muita uskontoja kohtaan.
Kannattaa lukea muutaman ex-mslmin omaelämäkerta, saattaisi moni yllättyä siitä, kuinka aggressiivista tuo aivopesu on jo lapsesta saakka.
Kun sitä islamiakin on vaikka kuinka monta erilaista haaraa. Jotkut (vaikka se, jota isis edustaa) vihaavat kaikkia "vääräuskoisia", ja niitä ovat siis myös muut muslimit kuin he itse. Se, mitä islamin nimissä opetetaan eri puolilla, ei ole ollenkaan yksi ja sama asia.
Omasta tuttavapiiristäni kaikkin kriittisimmin islamiin suhtautuvat iranilaiset ex-muslimit.

Eiköhän tuossa ole se keskeisin sana EX-muslimit.
HS: Wienin ampuja hämäsi deradikaalisaatio ohjelmaa ja niinkuin ne hehkuttaa meilläkin sitä "hoitoa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onko sen pilapiirtäjän pakko piirrellä kun tiedetään mitä se saa aikaa noissa hulluissa? Ei voi niellä ylpeyttänsä ja ihmishenkiä menee.
Meillä Euroopassa on kaikilla tasa-arvoinen oikeus sananvapauteen. Pilapiirtäjällä on siksi täällä täysi oikeus ilmaista mielipiteensä taiteen keinoin.
Sitä taas en ymmärrä, että henkilö, joka on tullut asumaan Eurooppaan, ei siedä tätä. Jos tähän maanosaan on muuttanut, sen kulttuuria tulisi suvaita ja noudattaa sitä itsekin.
Jos eurooppalainen muuttaisi vaikkapa Iraniin, hän tasan tarkkaan olisi siellä, kuten maan tapa on. Eurooppalaiset naiset eivät kulkisi persposket vilkkuen farkkushortseissa hiukset peittämättä. Jos näin tapahtuisi, he joutuisivat vankilaan ja kivitettäviksi.
Siksi: maassa maan tavalla.
ensinnäkin iran on yksi liberalistisista maista lähi-idässä. tarkoitit varmaan saudi arabiaa.
et voi yleistää että kaikki eurooppalaiset naiset osaisi toimia maassa sen tapojen mukaan. näitä konflikteja on ollut. niissäkin tapauksissa eurooppalaiset ovat kyseenalaistaneet maan konservatiiviset arvot.
kun joku menee toiseen maahan on sivistystä ottaa selvää asioista ja kunnioittaa maan tapoja. vastaavasti on hyvä kunnioittaa maahan tulleita ymmärtämällä mikä on heille tärkeää. suomessa on uskonnon vapaus ja tämä tarkoittaa vapautta harjoittaa omaa uskontoaan. silti se on vihan ja vainojen takia mahdotonta joillekin vähemmistöille. se ei ole sivistysvaltiossa hyväksyttävää.
miksi muslimi maissa naisen pitää peittää itsensä? mihin tämä perustuu?
miksi euroopplainen nainen ei peitä itseään vaan haluaa näyttää? mitä hän hyötyy siitä?Et ymmärtänyt: eurooppalainen turisti taatusti osaa peittää itsensä muslimikulttuurin maassa. No ehkä joku poikkeus ollut joskus, mutta luulisi paikallisen vankilakeikan opettaneen häntäkin.
Suomessa on uskonnonvapaus eikä kukaan estä toteuttamasta omaa uskontoaan. On järjestetty päivän viidelle rukoushetkelle mahdollisuuksia jopa Helsingin kaupungin työntekijöille. Samoin on omia uimahallivuoroja, ettei tarvitse paljastella itseään vääräuskoisille. Tällaista ylellisyyttä ei ole k e l l ä ä n m u u l l a uskonlahkolla Suomessa. Täällä siis ei vainota ketään.
Maahan tulleiden on ymmärrettävä, että he ovat tässä valtakulttuurissa vähemmistö, eivätkä he voi vaatia, että he saisivat erioikeuksia. Heidän itsensä on sopeuduttava.
Sivuseikka, mutta tuo "ettei tarvitse paljastella itseään vääräuskoisille". Ei siinä mistään tuollaisesta ole kysymys, vaan siitä, että kenellekään muulle kuin aviopuolisolle ei paljastella.
Toinen juttu on sitten se, että edelleen suuri osa suomalaisista on kristittyjä, jotka eivät varsinaisesti ole vääräuskoisia, koska jumala on yhteinen.
Kristinusko ja islam ovat kuule ihan eri uskontoja!
Jumala niissä on kuitenkin yksi ja sama, vaikka se tuntuu kova paikka monelle nykyään olevankin.
Ei ole. Tutustupa asiaan tarkemmin. Kristityt ovat lähempänä juutalaisiakin kuin muslimeja.
Jos nyt tähän keskusteluun halutaan mennä, niin juutalaisuus oli ensimmäinen yksijumalainen uskonto, joka on useita tuhansia vuosia vanha.
Siitä kehittyi kristinusko noin 2000 vuotta sitten.
Näistä elementtejä lainaten sitten kehitettiin islam noin vuoden 1400 tienoilla.
No niin, faktat tiskiin nyt. Maailman vanhin monoteistinen uskonto on kylläkin zarathustralaisuus/mazdalaisuus (n. 600 eaa), joka sitten antoi vaikutteita juutalaisuuteen. Juutalaisuus ei siis todellakaan ole useita tuhansia vuosia vanha.
Älä ala pätea asioilla, joista et ole varma.

No keskeisin oli se iranilaiset ex-muslimit. Verrattuna muihin exiin.

Onhan se jo aika selvää, että nimenomaan ex-muslimit suhtautuvat entiseen uskontoonsa erittäin kielteisesti. Monella aika traumaattinen "ero" uskosta, siinä usein sylkee oma perhekin päälle ja katkaisee välit jne. jne. Jotkut pääsevät hengestään yrittäessään irtautua.
Minulla on myös ystäviä ko. uskonnosta, ja aikamoista skeidaa olen saanut heidän suustaan kuulla esim. Israelista ja juutalaisista ylipäätään (vaikka sopisi, ettei näitä kahta yhdistettäisi samaksi ihan tuosta noin). Jäätävää haukkumista ja solvaamista, ilman pienintäkään katumuksen tunnetta... Ja ihan häpeilemättä näitä juutalaisvihaisia kommenttejaan laukovat. Muilta osin ovat kyllä hyvin länsimaalaistuneita, yksi vetelee porsaanlihaakin kuin ei huomista olisi - silti erinäiset asenteet näyttävät pysyvän tiukassa.
Juutalaisvihaan ei ole omassa tuttavapiirissäni törmännyt, mutta se voi johtua siitä, että tutut ovat enimmäkseen kurdeja, ja heillä on Israelin kanssa paremmat välit kuin monella muulla ryhmällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onko sen pilapiirtäjän pakko piirrellä kun tiedetään mitä se saa aikaa noissa hulluissa? Ei voi niellä ylpeyttänsä ja ihmishenkiä menee.
Meillä Euroopassa on kaikilla tasa-arvoinen oikeus sananvapauteen. Pilapiirtäjällä on siksi täällä täysi oikeus ilmaista mielipiteensä taiteen keinoin.
Sitä taas en ymmärrä, että henkilö, joka on tullut asumaan Eurooppaan, ei siedä tätä. Jos tähän maanosaan on muuttanut, sen kulttuuria tulisi suvaita ja noudattaa sitä itsekin.
Jos eurooppalainen muuttaisi vaikkapa Iraniin, hän tasan tarkkaan olisi siellä, kuten maan tapa on. Eurooppalaiset naiset eivät kulkisi persposket vilkkuen farkkushortseissa hiukset peittämättä. Jos näin tapahtuisi, he joutuisivat vankilaan ja kivitettäviksi.
Siksi: maassa maan tavalla.
ensinnäkin iran on yksi liberalistisista maista lähi-idässä. tarkoitit varmaan saudi arabiaa.
et voi yleistää että kaikki eurooppalaiset naiset osaisi toimia maassa sen tapojen mukaan. näitä konflikteja on ollut. niissäkin tapauksissa eurooppalaiset ovat kyseenalaistaneet maan konservatiiviset arvot.
kun joku menee toiseen maahan on sivistystä ottaa selvää asioista ja kunnioittaa maan tapoja. vastaavasti on hyvä kunnioittaa maahan tulleita ymmärtämällä mikä on heille tärkeää. suomessa on uskonnon vapaus ja tämä tarkoittaa vapautta harjoittaa omaa uskontoaan. silti se on vihan ja vainojen takia mahdotonta joillekin vähemmistöille. se ei ole sivistysvaltiossa hyväksyttävää.
miksi muslimi maissa naisen pitää peittää itsensä? mihin tämä perustuu?
miksi euroopplainen nainen ei peitä itseään vaan haluaa näyttää? mitä hän hyötyy siitä?Et ymmärtänyt: eurooppalainen turisti taatusti osaa peittää itsensä muslimikulttuurin maassa. No ehkä joku poikkeus ollut joskus, mutta luulisi paikallisen vankilakeikan opettaneen häntäkin.
Suomessa on uskonnonvapaus eikä kukaan estä toteuttamasta omaa uskontoaan. On järjestetty päivän viidelle rukoushetkelle mahdollisuuksia jopa Helsingin kaupungin työntekijöille. Samoin on omia uimahallivuoroja, ettei tarvitse paljastella itseään vääräuskoisille. Tällaista ylellisyyttä ei ole k e l l ä ä n m u u l l a uskonlahkolla Suomessa. Täällä siis ei vainota ketään.
Maahan tulleiden on ymmärrettävä, että he ovat tässä valtakulttuurissa vähemmistö, eivätkä he voi vaatia, että he saisivat erioikeuksia. Heidän itsensä on sopeuduttava.
Sivuseikka, mutta tuo "ettei tarvitse paljastella itseään vääräuskoisille". Ei siinä mistään tuollaisesta ole kysymys, vaan siitä, että kenellekään muulle kuin aviopuolisolle ei paljastella.
Toinen juttu on sitten se, että edelleen suuri osa suomalaisista on kristittyjä, jotka eivät varsinaisesti ole vääräuskoisia, koska jumala on yhteinen.
Kristinusko ja islam ovat kuule ihan eri uskontoja!
Jumala niissä on kuitenkin yksi ja sama, vaikka se tuntuu kova paikka monelle nykyään olevankin.
Ei ole. Tutustupa asiaan tarkemmin. Kristityt ovat lähempänä juutalaisiakin kuin muslimeja.
Jos nyt tähän keskusteluun halutaan mennä, niin juutalaisuus oli ensimmäinen yksijumalainen uskonto, joka on useita tuhansia vuosia vanha.
Siitä kehittyi kristinusko noin 2000 vuotta sitten.
Näistä elementtejä lainaten sitten kehitettiin islam noin vuoden 1400 tienoilla.
No niin, faktat tiskiin nyt. Maailman vanhin monoteistinen uskonto on kylläkin zarathustralaisuus/mazdalaisuus (n. 600 eaa), joka sitten antoi vaikutteita juutalaisuuteen. Juutalaisuus ei siis todellakaan ole useita tuhansia vuosia vanha.
Älä ala pätea asioilla, joista et ole varma.
No, uskonnot ovat niin hulluja että eivät koskaan ole syvästi kiinnostaneet. Menin sen perusteella, mitä juutalaiset opettajani ja ystäväni ovat kertoneet (joo, en ole kasvanut Suomessa). Mutta kaikin mokomin.
Toisaalta hyvä erottaa myös toisistaan uskonto ja kulttuuri, vaikka vaikuttavatkin toisiinsa ja ovat osin päällekkäisiä. Tämä selittää osaltaan sitä, että vaikka uskonto jää tai vaihtuu niin osa kulttuurisista asenteista pysyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onko sen pilapiirtäjän pakko piirrellä kun tiedetään mitä se saa aikaa noissa hulluissa? Ei voi niellä ylpeyttänsä ja ihmishenkiä menee.
Meillä Euroopassa on kaikilla tasa-arvoinen oikeus sananvapauteen. Pilapiirtäjällä on siksi täällä täysi oikeus ilmaista mielipiteensä taiteen keinoin.
Sitä taas en ymmärrä, että henkilö, joka on tullut asumaan Eurooppaan, ei siedä tätä. Jos tähän maanosaan on muuttanut, sen kulttuuria tulisi suvaita ja noudattaa sitä itsekin.
Jos eurooppalainen muuttaisi vaikkapa Iraniin, hän tasan tarkkaan olisi siellä, kuten maan tapa on. Eurooppalaiset naiset eivät kulkisi persposket vilkkuen farkkushortseissa hiukset peittämättä. Jos näin tapahtuisi, he joutuisivat vankilaan ja kivitettäviksi.
Siksi: maassa maan tavalla.
ensinnäkin iran on yksi liberalistisista maista lähi-idässä. tarkoitit varmaan saudi arabiaa.
et voi yleistää että kaikki eurooppalaiset naiset osaisi toimia maassa sen tapojen mukaan. näitä konflikteja on ollut. niissäkin tapauksissa eurooppalaiset ovat kyseenalaistaneet maan konservatiiviset arvot.
kun joku menee toiseen maahan on sivistystä ottaa selvää asioista ja kunnioittaa maan tapoja. vastaavasti on hyvä kunnioittaa maahan tulleita ymmärtämällä mikä on heille tärkeää. suomessa on uskonnon vapaus ja tämä tarkoittaa vapautta harjoittaa omaa uskontoaan. silti se on vihan ja vainojen takia mahdotonta joillekin vähemmistöille. se ei ole sivistysvaltiossa hyväksyttävää.
miksi muslimi maissa naisen pitää peittää itsensä? mihin tämä perustuu?
miksi euroopplainen nainen ei peitä itseään vaan haluaa näyttää? mitä hän hyötyy siitä?Et ymmärtänyt: eurooppalainen turisti taatusti osaa peittää itsensä muslimikulttuurin maassa. No ehkä joku poikkeus ollut joskus, mutta luulisi paikallisen vankilakeikan opettaneen häntäkin.
Suomessa on uskonnonvapaus eikä kukaan estä toteuttamasta omaa uskontoaan. On järjestetty päivän viidelle rukoushetkelle mahdollisuuksia jopa Helsingin kaupungin työntekijöille. Samoin on omia uimahallivuoroja, ettei tarvitse paljastella itseään vääräuskoisille. Tällaista ylellisyyttä ei ole k e l l ä ä n m u u l l a uskonlahkolla Suomessa. Täällä siis ei vainota ketään.
Maahan tulleiden on ymmärrettävä, että he ovat tässä valtakulttuurissa vähemmistö, eivätkä he voi vaatia, että he saisivat erioikeuksia. Heidän itsensä on sopeuduttava.
Sivuseikka, mutta tuo "ettei tarvitse paljastella itseään vääräuskoisille". Ei siinä mistään tuollaisesta ole kysymys, vaan siitä, että kenellekään muulle kuin aviopuolisolle ei paljastella.
Toinen juttu on sitten se, että edelleen suuri osa suomalaisista on kristittyjä, jotka eivät varsinaisesti ole vääräuskoisia, koska jumala on yhteinen.
Kristinusko ja islam ovat kuule ihan eri uskontoja!
Jumala niissä on kuitenkin yksi ja sama, vaikka se tuntuu kova paikka monelle nykyään olevankin.
Ei ole. Tutustupa asiaan tarkemmin. Kristityt ovat lähempänä juutalaisiakin kuin muslimeja.
Jos nyt tähän keskusteluun halutaan mennä, niin juutalaisuus oli ensimmäinen yksijumalainen uskonto, joka on useita tuhansia vuosia vanha.
Siitä kehittyi kristinusko noin 2000 vuotta sitten.
Näistä elementtejä lainaten sitten kehitettiin islam noin vuoden 1400 tienoilla.
No niin, faktat tiskiin nyt. Maailman vanhin monoteistinen uskonto on kylläkin zarathustralaisuus/mazdalaisuus (n. 600 eaa), joka sitten antoi vaikutteita juutalaisuuteen. Juutalaisuus ei siis todellakaan ole useita tuhansia vuosia vanha.
Älä ala pätea asioilla, joista et ole varma.
Nyt alkoi ihan kiinnostamaan. Miksi sitten monoteistisiksi uskonnoiksi määritellään yleensä vain juutalaisuus, kristinusko ja islam?
Esimerkiksi ohessa: https://www.britannica.com/topic/monotheism/The-spectrum-of-views-monot…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mikä ajatuslogiikka joillakin palstalaisilla täällä on. Omaa sensuurihimoa selitetään tekstien asiattomuudella tms. mutta oikea syy lienee pikemminkin puhtaasti tunteisiin perustuva persuviha tai vastaava.
Näille ihmisille tekisi ihan hyvää ajatella vähän tulevaisuuttakin. Miltä Eurooppa ja Suomi tulevat näyttämään 10 - 20 vuoden kuluttua jos nykymeno jatkuu? Ranskassa 1/3 alle 24-vuotiaista on muslimeja ja tulevaisuudessa heidän osuutensa väestöstä tulee kasvamaan. Heistä ei tule ranskalaisia tai eurooppalaisia, he tulevat jatkossakin olemaan ensisijaisesti muslimeja.
Kuten olemme huomanneet, muslimit eivät jätä naapureitaan rauhaan vaan pyrkivät vaikuttamaan ja rajoittamaan heidänkin elämäänsä, ja vaikutuskeinot sisältävät aina väkivaltaa ja pelottelua. On harhakuvitelmaa, että muslimit jollain tavalla rauhoittuisivat aikaa myöten. Jo nyt on nähtävissä, että toisen polven eurooppalaiset muslimit ovat kaikkein suvaitsemattomimpia ja valmiimpia väkivaltaan. Muslimien nälkä on myöskin rajaton. En näe mitään syytä miksi muslimit eivät tarpeeksi vahvistuttuaan aloittaisi sotaa Euroopassa. He ovat tehneet näin muuallakin, mm. Libanonissa. Saatuaan alueita hallintaansa Euroopassa he alkavat saada vahvistuksia, sekä miehiä että raskaita aseita, muista muslimimaista eikä rauhallisilla eurooppalaisilla ole välttämättä edes halua lähteä sotimaan ketään vastaan. Mieluummin ne, jotka pystyvät, pakenevat jonnekin muualle ja loput alistuvat kohtalonsa.
Mielestäni tämä meitä odottaa jos mitään ei tehdä. Jos me emne halua tällaista tulevaisuutta, on meidän yhdistettävä voimamme pahaa vastaan. Vaikkei tällaiseen skenaarioon täysin uskoisikaan, on meidän päästä keskustelemaan eri vaihtoehdoista ja lopputuloksista. Tälle tavoitteelle sensuuri on myrkkyä ja sitä vastaan on taisteltava aktiivisesti. Palstalla on palautesivu ja päätoimittajan sähköpostikin on täällä vilahdellut aina silloin tällöin. Näitä osoitteita pitää nyt aktiivisesti pommittaa ja ilmoittaa, ettemme hyväksy palstan nykyistä sensuurilinjaa ja meillä on siihen syymme.
Ei voi enää tehdä mitään. Jo maassa olevat mushlimit tuntuvat radikalisoituvan yhä enemmän sukupolvi sukupolvelta. He lisääntyvät enemmän ja eikä se máahanmuuttokaan ole vähenemässä. Kertokaa joku millä ihmeen keinolla tällaisen yhtälön enää kääntää muuksi. Pelihän on ihan selvä.
Sanokaa nyt alapeukuttajat mitä tässä muka voidaan enää tehdä?
Vierailija kirjoitti:
177, omalta osaltani voin kertoa, että kyse on puhtaasti asiattomuuksista. En ymmärrä, miksi asioista ei voi keskustella korrektilla kielellä ja asiallisesti, miksi pitää huutaa jotain idioottimaisia sanoja tai alkaa toivoa poliitikkojen tai muiden palstalaisten kuolemaa. Tulen jatkossakin ilmoittamaan kaikki sellaiset viestit asiattomiksi.
Minusta tuntuu välillä, että osalla kirjoittajista on ihan aidosti hämärtynyt asiallisen ja asiattoman keskusten ero. Esimerkkinä termi m a t u. Ei se ole asiallinen sana eikä siitä tule toistelemalla asiallinen sana. Paljon vastaavia termejä on vakiintunut käyttöön enkä keksi sille muuta selitystä kuin että niiden käyttäjät viettävät niin paljon aikaa tietyillä muilla foorumeilla, että he ovat sokaistuneet omalle vihapuheelleen.
Sinä olet haitallinen henkilö. Sinä tartut yksittäisiin sanoihin etkä ymmärrä kokonaisuutta. Sinulta puuttuu luetun ymmärtämisen taito.
Sinun täytyy kehittää itseäsi. Pyri ymmärtämään miksi ihmiset kirjoittavat niinkuin kirjoittavat, pyri näkemään taustalla olevat mahdolliset henkilökohtaiset kokemukset tai huoli tulevaisuudesta. Eivät kaikki ilmaise täällä itseään äidinkielen korkeimpien sääntöjen mukaisesti eikä niin ole tarkoituskaan. Tämä on palsta jossa jokainen saa kirjoittaa mikä mieltä painaa ja tehdä sen omin sanoin.
Tämä sinun täytyy ymmärtää, ja tämä sääntö on myös osa länsimaista ilmaisunvapautta jonka pulustamisesta on viime päivinä kirjoitettu muuallakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onko sen pilapiirtäjän pakko piirrellä kun tiedetään mitä se saa aikaa noissa hulluissa? Ei voi niellä ylpeyttänsä ja ihmishenkiä menee.
Meillä Euroopassa on kaikilla tasa-arvoinen oikeus sananvapauteen. Pilapiirtäjällä on siksi täällä täysi oikeus ilmaista mielipiteensä taiteen keinoin.
Sitä taas en ymmärrä, että henkilö, joka on tullut asumaan Eurooppaan, ei siedä tätä. Jos tähän maanosaan on muuttanut, sen kulttuuria tulisi suvaita ja noudattaa sitä itsekin.
Jos eurooppalainen muuttaisi vaikkapa Iraniin, hän tasan tarkkaan olisi siellä, kuten maan tapa on. Eurooppalaiset naiset eivät kulkisi persposket vilkkuen farkkushortseissa hiukset peittämättä. Jos näin tapahtuisi, he joutuisivat vankilaan ja kivitettäviksi.
Siksi: maassa maan tavalla.
ensinnäkin iran on yksi liberalistisista maista lähi-idässä. tarkoitit varmaan saudi arabiaa.
et voi yleistää että kaikki eurooppalaiset naiset osaisi toimia maassa sen tapojen mukaan. näitä konflikteja on ollut. niissäkin tapauksissa eurooppalaiset ovat kyseenalaistaneet maan konservatiiviset arvot.
kun joku menee toiseen maahan on sivistystä ottaa selvää asioista ja kunnioittaa maan tapoja. vastaavasti on hyvä kunnioittaa maahan tulleita ymmärtämällä mikä on heille tärkeää. suomessa on uskonnon vapaus ja tämä tarkoittaa vapautta harjoittaa omaa uskontoaan. silti se on vihan ja vainojen takia mahdotonta joillekin vähemmistöille. se ei ole sivistysvaltiossa hyväksyttävää.
miksi muslimi maissa naisen pitää peittää itsensä? mihin tämä perustuu?
miksi euroopplainen nainen ei peitä itseään vaan haluaa näyttää? mitä hän hyötyy siitä?Et ymmärtänyt: eurooppalainen turisti taatusti osaa peittää itsensä muslimikulttuurin maassa. No ehkä joku poikkeus ollut joskus, mutta luulisi paikallisen vankilakeikan opettaneen häntäkin.
Suomessa on uskonnonvapaus eikä kukaan estä toteuttamasta omaa uskontoaan. On järjestetty päivän viidelle rukoushetkelle mahdollisuuksia jopa Helsingin kaupungin työntekijöille. Samoin on omia uimahallivuoroja, ettei tarvitse paljastella itseään vääräuskoisille. Tällaista ylellisyyttä ei ole k e l l ä ä n m u u l l a uskonlahkolla Suomessa. Täällä siis ei vainota ketään.
Maahan tulleiden on ymmärrettävä, että he ovat tässä valtakulttuurissa vähemmistö, eivätkä he voi vaatia, että he saisivat erioikeuksia. Heidän itsensä on sopeuduttava.
Sivuseikka, mutta tuo "ettei tarvitse paljastella itseään vääräuskoisille". Ei siinä mistään tuollaisesta ole kysymys, vaan siitä, että kenellekään muulle kuin aviopuolisolle ei paljastella.
Toinen juttu on sitten se, että edelleen suuri osa suomalaisista on kristittyjä, jotka eivät varsinaisesti ole vääräuskoisia, koska jumala on yhteinen.
Kristinusko ja islam ovat kuule ihan eri uskontoja!
Jumala niissä on kuitenkin yksi ja sama, vaikka se tuntuu kova paikka monelle nykyään olevankin.
Ei ole. Tutustupa asiaan tarkemmin. Kristityt ovat lähempänä juutalaisiakin kuin muslimeja.
Jos nyt tähän keskusteluun halutaan mennä, niin juutalaisuus oli ensimmäinen yksijumalainen uskonto, joka on useita tuhansia vuosia vanha.
Siitä kehittyi kristinusko noin 2000 vuotta sitten.
Näistä elementtejä lainaten sitten kehitettiin islam noin vuoden 1400 tienoilla.
No niin, faktat tiskiin nyt. Maailman vanhin monoteistinen uskonto on kylläkin zarathustralaisuus/mazdalaisuus (n. 600 eaa), joka sitten antoi vaikutteita juutalaisuuteen. Juutalaisuus ei siis todellakaan ole useita tuhansia vuosia vanha.
Älä ala pätea asioilla, joista et ole varma.
Nyt alkoi ihan kiinnostamaan. Miksi sitten monoteistisiksi uskonnoiksi määritellään yleensä vain juutalaisuus, kristinusko ja islam?
Esimerkiksi ohessa: https://www.britannica.com/topic/monotheism/The-spectrum-of-views-monot…
Varmaan siksi, että ne ovat maailmanuskontoja. Esim. zarathustralaisuus, bahai ja mandealaisuus ovat monoteistisia, mutta ne ovat hyvin marginaalisia.
Vierailija kirjoitti:
HS: Wienin ampuja hämäsi deradikaalisaatio ohjelmaa ja niinkuin ne hehkuttaa meilläkin sitä "hoitoa".
Eiväthän viranomaiset ja yhteiskunnat ihmeitä voi tehdä. Varsinkin kun se ona yhteisö ja netti ovat olemassa.
Esimerkiksi Barcelonan iskujen jälkeen saman yhteisön ihmisen kertoivat, että kaikki oli ollut heillä laajasti tiedossa, eli tekijöiden sympatiat ja suunnitelmat. Kukaan ei tehnyt mitään, kertonut viranomaisille, ei mitään. Hyväksyivät vain.
Vierailija kirjoitti:
On modeilla kiireinen iltapäivä täällä... Miksi kommenttini ystävistäni, joilla on hyvin antisemitistisiä ajatuksia, poistettiin?
Tuossa joku sanoikin, että kurditaustaisilla ei ole näin jyrkkää ajatusmallia - minun ystävilläni on, johtunee siitä, että toinen vanhemmista on palestiinalaistaustainen. Siltikin, vedetään yhtäläisyysmerkit Israelin ja juutalaisuuden välille aivan sumeilematta, ja kyllä siinä korvat punottavat, kun tuota läyhäämistä kuuntelee vierestä. :/
Muuten kyllä (kuten sanottua) todella länsimaalaistuneita tyyppejä nämä pari kaveriani. Heidän muu sukunsa on taas suht jyrkkää porukkaa kaikin puolin, pidättäydytään "omissa porukoissa," ei osata uuden kotimaan kieltä nimeksikään ja niin edelleen.
No ihan varmaan vaikuttaa tuo palestiinalaisuustaustaisuus mielipiteisiin.
Aina ei tiedä, onko tuo kielen osaamattomuus oma valinta. Esim. kurdeista osa on sellaisia, joilla ei ole ollut mahdollisuutta käydä lapsena ollenkaan koulua (koulua ei ole ollut omalla äidinkielellä), ja jos ei ole koskaan oppinut opiskelemaan, on suomen oppiminen täkäläisillä kielikursseilla todella vaikeaa. Ja sitten pyöritään vain omissa porukoissa, kun ei muiden kanssa oikein pysty jutella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onko sen pilapiirtäjän pakko piirrellä kun tiedetään mitä se saa aikaa noissa hulluissa? Ei voi niellä ylpeyttänsä ja ihmishenkiä menee.
Meillä Euroopassa on kaikilla tasa-arvoinen oikeus sananvapauteen. Pilapiirtäjällä on siksi täällä täysi oikeus ilmaista mielipiteensä taiteen keinoin.
Sitä taas en ymmärrä, että henkilö, joka on tullut asumaan Eurooppaan, ei siedä tätä. Jos tähän maanosaan on muuttanut, sen kulttuuria tulisi suvaita ja noudattaa sitä itsekin.
Jos eurooppalainen muuttaisi vaikkapa Iraniin, hän tasan tarkkaan olisi siellä, kuten maan tapa on. Eurooppalaiset naiset eivät kulkisi persposket vilkkuen farkkushortseissa hiukset peittämättä. Jos näin tapahtuisi, he joutuisivat vankilaan ja kivitettäviksi.
Siksi: maassa maan tavalla.
ensinnäkin iran on yksi liberalistisista maista lähi-idässä. tarkoitit varmaan saudi arabiaa.
et voi yleistää että kaikki eurooppalaiset naiset osaisi toimia maassa sen tapojen mukaan. näitä konflikteja on ollut. niissäkin tapauksissa eurooppalaiset ovat kyseenalaistaneet maan konservatiiviset arvot.
kun joku menee toiseen maahan on sivistystä ottaa selvää asioista ja kunnioittaa maan tapoja. vastaavasti on hyvä kunnioittaa maahan tulleita ymmärtämällä mikä on heille tärkeää. suomessa on uskonnon vapaus ja tämä tarkoittaa vapautta harjoittaa omaa uskontoaan. silti se on vihan ja vainojen takia mahdotonta joillekin vähemmistöille. se ei ole sivistysvaltiossa hyväksyttävää.
miksi muslimi maissa naisen pitää peittää itsensä? mihin tämä perustuu?
miksi euroopplainen nainen ei peitä itseään vaan haluaa näyttää? mitä hän hyötyy siitä?Et ymmärtänyt: eurooppalainen turisti taatusti osaa peittää itsensä muslimikulttuurin maassa. No ehkä joku poikkeus ollut joskus, mutta luulisi paikallisen vankilakeikan opettaneen häntäkin.
Suomessa on uskonnonvapaus eikä kukaan estä toteuttamasta omaa uskontoaan. On järjestetty päivän viidelle rukoushetkelle mahdollisuuksia jopa Helsingin kaupungin työntekijöille. Samoin on omia uimahallivuoroja, ettei tarvitse paljastella itseään vääräuskoisille. Tällaista ylellisyyttä ei ole k e l l ä ä n m u u l l a uskonlahkolla Suomessa. Täällä siis ei vainota ketään.
Maahan tulleiden on ymmärrettävä, että he ovat tässä valtakulttuurissa vähemmistö, eivätkä he voi vaatia, että he saisivat erioikeuksia. Heidän itsensä on sopeuduttava.
Sivuseikka, mutta tuo "ettei tarvitse paljastella itseään vääräuskoisille". Ei siinä mistään tuollaisesta ole kysymys, vaan siitä, että kenellekään muulle kuin aviopuolisolle ei paljastella.
Toinen juttu on sitten se, että edelleen suuri osa suomalaisista on kristittyjä, jotka eivät varsinaisesti ole vääräuskoisia, koska jumala on yhteinen.
Kristinusko ja islam ovat kuule ihan eri uskontoja!
Jumala niissä on kuitenkin yksi ja sama, vaikka se tuntuu kova paikka monelle nykyään olevankin.
Ei ole. Tutustupa asiaan tarkemmin. Kristityt ovat lähempänä juutalaisiakin kuin muslimeja.
Jos nyt tähän keskusteluun halutaan mennä, niin juutalaisuus oli ensimmäinen yksijumalainen uskonto, joka on useita tuhansia vuosia vanha.
Siitä kehittyi kristinusko noin 2000 vuotta sitten.
Näistä elementtejä lainaten sitten kehitettiin islam noin vuoden 1400 tienoilla.
No niin, faktat tiskiin nyt. Maailman vanhin monoteistinen uskonto on kylläkin zarathustralaisuus/mazdalaisuus (n. 600 eaa), joka sitten antoi vaikutteita juutalaisuuteen. Juutalaisuus ei siis todellakaan ole useita tuhansia vuosia vanha.
Älä ala pätea asioilla, joista et ole varma.
Nyt alkoi ihan kiinnostamaan. Miksi sitten monoteistisiksi uskonnoiksi määritellään yleensä vain juutalaisuus, kristinusko ja islam?
Esimerkiksi ohessa: https://www.britannica.com/topic/monotheism/The-spectrum-of-views-monot…
Varmaan siksi, että ne ovat maailmanuskontoja. Esim. zarathustralaisuus, bahai ja mandealaisuus ovat monoteistisia, mutta ne ovat hyvin marginaalisia.
Okei, ihan kiinnostavaa.
- se joka kysyi
Tuokaan (asiayhteydestä irrallinen) virkkeen puolikas ei käske tekemään pahaa kristityille.