Lue keskustelun säännöt.
G: Onko täällä joku hyväksynyt lopulta ikuisen lihavuutensa? Mä en laihdu ikinä, n. 40kg ylipainoa.
02.11.2020 |
Joskus ollut normaalipainoinen, mutta se vaati säännöllistä oksentelua ja askin tupakkaa päivässä.
Nyt kolme vuotta yrittänyt laihduttaa mutta kuitenki paino sen 98kg.
Ei enää jaksa yrittää.
Kommentit (220)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko teillä jotenkin vaikeuksia luetun ymmärtämisessä? AP ei pyytänyt laihdutusvinkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kun on gallup, niin vastaan: En koskaan ole hyväksynyt itseäni läskinä. Se vaivasi minua aina ja vaivaa vieläkin. Painoindeksini oli alkuvuonna yli 40, eli olin sairaalloisen ylipainoinen. Nyt olen laihtunut kolmekymmentä kiloa ja olen enää "lievästi ylipainoinen", eli siinä ylärajoilla. Vielä olisi pudotettavaa parisenkymmentä kiloa. Paitsi ulkonäkö, ja se, etten saanut sopivia vaatteita "normiliikkeistä", minulle alkoi ilmaantua terveysongelmia: korkea verenpaine ja uhkaava kakkostyypin diabetes, joka ei onneksi ehtinyt paheta. Samoin polviniveleni alkoivat jo rutista.
Olen sinua parikymmentä vuotta vanhempi ja minun näkökulmastani ole vielä nuori!
Kerrot, että olet työtön ja motivaatio on ongelmasi. Sanot, että kunhan painosi on kaksinumeoinen, olet "tyytyväinen". No ei se ihan siltä kuulosta. Minäkin viimeksi (ennen lahduttamisen aloitusta) kävin puntarilla kun painoin 98 kiloa ja ajattelin, että ei vielä sentään sata! No niin, pari vuotta vielä ja sataan kymmeneen se kipusi.
Motivoisiko sinua yhtään tietoisuus siitä, että jos jatkat samaa rataa, painosi tulee kyllä nousemaan? Ja mitä isompi olet, sitä enemmän syöt. Ja ennen pitkää, terveysvaikutuksia seuraa. En tiedä, millainen on pidemmän tähtäimen suunnitelmasi. Haluatko työllistyä? Haluatko pysyä terveenä? Usko pois, se kaikki on helpompaa ilman ylenmääräistä painolastia.
Milloin viimeksi olet käynyt lääkärissä? Mielestäni kuulostat hieman masentuneelta. Voisit seuraavalla kerralla mainita lääkärille sellaisesta mahdollisuudesta. Kun mieleala on vireämpi, on helpompi huolehtia itsestään. Tsemppiä, mitä ikinä päätätkin.
Lääkärissä olen käynyt 5v sitten, synnytyksen jälkitarkastuksessa.
Ei ole mitään suunnitelmia, enää. Kunhan tuo nuorin on 18v, niin voin luovuttaa lopullisesti.Mulla ei ole mitään muuta unelmaa, kuin painaa alle 50kg,mutta sekään ei onnistu.
ApKuulostat tosiaan hieman masentuneelta. Olet oikeasti vielä nuori ja elämää on paljon edessäpäin. Lapset kasvavat ja jonain päivänä saatat olla isoäiti. Usko pois, se on hienoa aikaa sekin. Kivempi olla vireä mummo lapsenlapsille, mummo joka jaksaa touhuta mutta vanhemman velvollisuuksia ei ole. Pidä huolta itsestäsi. -Sama
Kiitos. Mutta tämänkin ikä tuntuu kamalalta, saati sitten että joutuisi "mummo ikään".
Inhottavaa, kun omia unelmia ei saavuta ja ikää vaan tulee lisää ja lisää
Ap
Unelmien eteen pitää olla valmis tekemään työtä.
Vierailija kirjoitti:
Minä hyväksyin jo. Painoin 144 kg. Lääkäri antoi lääkkeen, joka vie pois nälän tunnetta. Aloin käyttää sitä heinäkuun alussa. Nyt painan 129 kg. Vielä on paljon jäljellä... oisin tyytyväinen alle 100 kg painoon, ihanne olisi 70 kg.
Minkä nimisestä lääkkeestä on kyse?
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä jotenkin vaikeuksia luetun ymmärtämisessä? AP ei pyytänyt laihdutusvinkkejä.
Mutta ap ei silti halua olla ylipainoinen vaan hänen unelmansa on olla alle 50-kiloinen.
Mitä tästä opimme? Kehopositiivisuus on paskapuhetta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy ei ole siis oikeastaan se, että ruoka on ihanaa, vaan se, että koet elämän kurjaksi. Tähän sun pitää keskittyä, jos mahdollista, asiantuntevan ihmisen kanssa. Ihminen joka syö elämän tyhjyyteen ja tarkoituksettomuuteen, ei muuta tapojaan ja vaihda tylsyyden poistovälinettään ennen kuin ajatuskoneistossa jumissa oleva hammasratas pääsee pyörähtämään eteenpäin.
Itse en ole terapiatyyppiä, vaan tykkään lukea kirjoja. Paras lukemani kirja tähän aiheeseen liittyen on klassikko, Viktor Franklin teos Ihmisyyden rajalla.
Toivon sinulle voimia ja rikasta henkisen kasvun matkaa, loppuelämä on ihmisen parasta aikaa!
Minä olisin tyytyväinen, jos saisin edes 5 vuotta elää laihana., alle 50kg. Ei haittaa vaikka kuoiisin alle 40v,kunhan saisin tuon kokea. Silloin voisin elää täysillä.
Mutta kun tuo ei koskaan onnistu, niin halusin tehdä tämän kyselyn tänne.
ApKyllä se onnistuu. Älä luovuta, olet ansainnut tuon unelmaelämän. Elefantti syödään pieninä paloina ( sorry huono esimerkki, mutta ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan?) Elät jo nyt täysillä, lähde siitä. Ongelmat on tehty ratkaistaviksi, joskus niihin kompastuu ja punainen lanka on solmussa, mutta siitä selvitään. Kukin omalla tavallaan ja kaikki ajallaan.
Sun unelma on olla 50- kiloinen. Miten saavutat sen tavalla, jossa hyväksyt itsesi MYÖS matkalla siihen unelmaan? Tiedät vastauksen, ehkä pelkäät sitä, mutta tiedät sen. Älä luovuta!
Toinen, Kasl Davisin Elämänilon kirja auttaa minua tänäänkin hyväksymään sen, ettei kaikki ole valmista ja hienoa, mutta elämä on silti aika hieno juttu. Voit hyväksyä ja olla itsellesi lempeä myös silloin kun kompuroit matkalla kohti unelmaa. Niinhän me kaikki tehdään. :)
Aika kompurointia, päivän kalori saldo 3600.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kun on gallup, niin vastaan: En koskaan ole hyväksynyt itseäni läskinä. Se vaivasi minua aina ja vaivaa vieläkin. Painoindeksini oli alkuvuonna yli 40, eli olin sairaalloisen ylipainoinen. Nyt olen laihtunut kolmekymmentä kiloa ja olen enää "lievästi ylipainoinen", eli siinä ylärajoilla. Vielä olisi pudotettavaa parisenkymmentä kiloa. Paitsi ulkonäkö, ja se, etten saanut sopivia vaatteita "normiliikkeistä", minulle alkoi ilmaantua terveysongelmia: korkea verenpaine ja uhkaava kakkostyypin diabetes, joka ei onneksi ehtinyt paheta. Samoin polviniveleni alkoivat jo rutista.
Olen sinua parikymmentä vuotta vanhempi ja minun näkökulmastani ole vielä nuori!
Kerrot, että olet työtön ja motivaatio on ongelmasi. Sanot, että kunhan painosi on kaksinumeoinen, olet "tyytyväinen". No ei se ihan siltä kuulosta. Minäkin viimeksi (ennen lahduttamisen aloitusta) kävin puntarilla kun painoin 98 kiloa ja ajattelin, että ei vielä sentään sata! No niin, pari vuotta vielä ja sataan kymmeneen se kipusi.
Motivoisiko sinua yhtään tietoisuus siitä, että jos jatkat samaa rataa, painosi tulee kyllä nousemaan? Ja mitä isompi olet, sitä enemmän syöt. Ja ennen pitkää, terveysvaikutuksia seuraa. En tiedä, millainen on pidemmän tähtäimen suunnitelmasi. Haluatko työllistyä? Haluatko pysyä terveenä? Usko pois, se kaikki on helpompaa ilman ylenmääräistä painolastia.
Milloin viimeksi olet käynyt lääkärissä? Mielestäni kuulostat hieman masentuneelta. Voisit seuraavalla kerralla mainita lääkärille sellaisesta mahdollisuudesta. Kun mieleala on vireämpi, on helpompi huolehtia itsestään. Tsemppiä, mitä ikinä päätätkin.
Lääkärissä olen käynyt 5v sitten, synnytyksen jälkitarkastuksessa.
Ei ole mitään suunnitelmia, enää. Kunhan tuo nuorin on 18v, niin voin luovuttaa lopullisesti.Mulla ei ole mitään muuta unelmaa, kuin painaa alle 50kg,mutta sekään ei onnistu.
ApKuulostat tosiaan hieman masentuneelta. Olet oikeasti vielä nuori ja elämää on paljon edessäpäin. Lapset kasvavat ja jonain päivänä saatat olla isoäiti. Usko pois, se on hienoa aikaa sekin. Kivempi olla vireä mummo lapsenlapsille, mummo joka jaksaa touhuta mutta vanhemman velvollisuuksia ei ole. Pidä huolta itsestäsi. -Sama
Kiitos. Mutta tämänkin ikä tuntuu kamalalta, saati sitten että joutuisi "mummo ikään".
Inhottavaa, kun omia unelmia ei saavuta ja ikää vaan tulee lisää ja lisää
ApUnelmien eteen pitää olla valmis tekemään työtä.
Joo voin lenkkeillä, uida, käydä salilla mutta syömättä en pysty olemaan. Eli en pysty jättämään käden ja suun välistä työtä pois.
Ap
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä jotenkin vaikeuksia luetun ymmärtämisessä? AP ei pyytänyt laihdutusvinkkejä.
Mutta ap ei silti halua olla ylipainoinen vaan hänen unelmansa on olla alle 50-kiloinen.
Mitä tästä opimme? Kehopositiivisuus on paskapuhetta!
Yritän saada kehopositiivisuus vinkkejä ja saan vain laihdutus vinkkejä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mä en voi käsittää miten ihmiset ei löydä kuria itse itsestään. Herkut pois ja aerobista liikuntaa joka päivälle. Ajattelet sen mielessäsi vaikka kuin se olisi kiinalaisen armeijan kuri ja sinä itse olet itsesi kouluttaja. Et yksinkertaisesti anna tuumaakaan periksi, vaikka mikä olisi. Tunti juostaan päivittäin vaikka ulkona sataisi teräviä piikkejä tai napalmia. Herkkuja ei vain syödä, niitä ei siinä "armeijassa" ole tarjolla. Syöt suunnitellusti ja vain siinä pysyt. Nälkä? Annat olla... ei siellä kiinan armeijassakaan voi kapteenille voivotella, että kun jäi nälkä. Sitten se jäi, deal with it... näin sanot omalle kehollesi ja mielellesi.
Liha tottelee kuria - ne sanovat. Ja niin siinä käy. Kohta päivittäinen liikunta vain alkaa sujumaan ilman tuskaa. Kohta ei jää nälkä, vaikkei syö toista lämmintä ateriaa päivän aikana. Se on rääkkiä alokas aikana, mutta sen jälkeen susta kuoriutuu kunnon sissi. Kroppa alkaa muuttaa muotoaan. Rasva vain katoaa ja lihasta tulee vahingossakin, vaikket edes yritä. Solakoidut, hoikistut ja vanhat vaatteetkin oikein sujahtavat päälle. Pelikuva antaa lisää tahdonvoimaa ja super-boostia tulee, kun ihmiset ympärilläsi alkavat kehua hoikistunutta ulkonäköäsi.
Ja mikä tärkeintä: aina ja kaikilla tulee repsahduksia. Niistä ei vain luovuteta. Ei. Sen jälkeen kun on mennyt mokaamaan ja syömään suklaakakkua karkeilla kaverin synttäreillä, niin se oma sisäinen vääpeli huutaa rääkyy kurjan kropan treenaamaan kahta kauheammin. Vääpeli kostaa juoksuttamalla kehoa seuraavana päivänä 2 tuntia ja nipistämällä välipalalta pähkinätkin pois. Kroppa voi siinä kärvistellä ja itkeä, mutta oppiipahan olemaan seuraavalla kerralla - sanoo se sisäinen vääpeli.
Kauheeta! Kyllä vähempikin riittää todellakin. Tämä tie ei todellakaan sovi kaikille, vaikka epäilemättä moni toimii näin.
Olen itse ollut koko elämäni ylipainoinen ja parhaimmillaan jotain 90-kiloinen, pituutta 167 cm. Nyt painan n. 66 kg, joten mikään keijukainen en ole nytkään vaan lihaksikas.
Mutta vaatekoko on 38, ja olen ihan tyytyväinen olemukseeni. Tässäkin painossa ja mitoissa pysyminen vaatii päivittäistä tarkkailua siinä, mitä suuhunsa laittaa, sekä säännöllistä liikuntaa. On kestänyt vuosia ja erilaisia dieettejä, että tiedän mikä toimii itsellä.
Jos vedän joka viikko keksipaketin ja sipsipussin, niin kyllä se äkkiä näkyy. Normaalisti, kasvispainotteisesti ja kevyesti voi syödä, muttei todellakaan mitä tahansa. Ja jos jatkuvaa liikuntaa ei ole, niin sitten vähennetään ruuasta entisestään. Sykemittarin mukaan oma päivittäinen koulutukseni myös treenipäivänä on on n. 2000 kcal. Jos haluan laihtua, niin syödä voisi n. 1200 kcal. Se on vähän se.
Se on oikeasti tosi pieni määrä, mitä aikuinen kevyttä työtä tekevä nainen voi syödä, jotta paino pysyy kurissa. Ikävää, mutta totta. Ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeammaksi homma käy.
Joillakin voi olla hyvin suotuisat geenit ja hyvä aineenvaihdunta - onnea heille! Harvalla kuitenkaan on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy ei ole siis oikeastaan se, että ruoka on ihanaa, vaan se, että koet elämän kurjaksi. Tähän sun pitää keskittyä, jos mahdollista, asiantuntevan ihmisen kanssa. Ihminen joka syö elämän tyhjyyteen ja tarkoituksettomuuteen, ei muuta tapojaan ja vaihda tylsyyden poistovälinettään ennen kuin ajatuskoneistossa jumissa oleva hammasratas pääsee pyörähtämään eteenpäin.
Itse en ole terapiatyyppiä, vaan tykkään lukea kirjoja. Paras lukemani kirja tähän aiheeseen liittyen on klassikko, Viktor Franklin teos Ihmisyyden rajalla.
Toivon sinulle voimia ja rikasta henkisen kasvun matkaa, loppuelämä on ihmisen parasta aikaa!
Minä olisin tyytyväinen, jos saisin edes 5 vuotta elää laihana., alle 50kg. Ei haittaa vaikka kuoiisin alle 40v,kunhan saisin tuon kokea. Silloin voisin elää täysillä.
Mutta kun tuo ei koskaan onnistu, niin halusin tehdä tämän kyselyn tänne.
ApKyllä se onnistuu. Älä luovuta, olet ansainnut tuon unelmaelämän. Elefantti syödään pieninä paloina ( sorry huono esimerkki, mutta ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan?) Elät jo nyt täysillä, lähde siitä. Ongelmat on tehty ratkaistaviksi, joskus niihin kompastuu ja punainen lanka on solmussa, mutta siitä selvitään. Kukin omalla tavallaan ja kaikki ajallaan.
Sun unelma on olla 50- kiloinen. Miten saavutat sen tavalla, jossa hyväksyt itsesi MYÖS matkalla siihen unelmaan? Tiedät vastauksen, ehkä pelkäät sitä, mutta tiedät sen. Älä luovuta!
Toinen, Kasl Davisin Elämänilon kirja auttaa minua tänäänkin hyväksymään sen, ettei kaikki ole valmista ja hienoa, mutta elämä on silti aika hieno juttu. Voit hyväksyä ja olla itsellesi lempeä myös silloin kun kompuroit matkalla kohti unelmaa. Niinhän me kaikki tehdään. :)Aika kompurointia, päivän kalori saldo 3600.
Ap
Ja huomenna on uusi päivä. Opit tästä päivästä jotain, ja huomenna voit tehdä siinä kohti toisella tavalla. Älä turhaan murehdi mennyttä, kaikilla meillä on omat heikkoudet ja huonot hetket.
Tiedät mitä haluat ja mikä on unelmasi. Pyri sitä kohti ja onnittele itseäsi pienestäkin onnistumisesta, älä ruoski itseäsi epäonnistumisesta. Elämä on maraton eikä pikamatka. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy ei ole siis oikeastaan se, että ruoka on ihanaa, vaan se, että koet elämän kurjaksi. Tähän sun pitää keskittyä, jos mahdollista, asiantuntevan ihmisen kanssa. Ihminen joka syö elämän tyhjyyteen ja tarkoituksettomuuteen, ei muuta tapojaan ja vaihda tylsyyden poistovälinettään ennen kuin ajatuskoneistossa jumissa oleva hammasratas pääsee pyörähtämään eteenpäin.
Itse en ole terapiatyyppiä, vaan tykkään lukea kirjoja. Paras lukemani kirja tähän aiheeseen liittyen on klassikko, Viktor Franklin teos Ihmisyyden rajalla.
Toivon sinulle voimia ja rikasta henkisen kasvun matkaa, loppuelämä on ihmisen parasta aikaa!
Minä olisin tyytyväinen, jos saisin edes 5 vuotta elää laihana., alle 50kg. Ei haittaa vaikka kuoiisin alle 40v,kunhan saisin tuon kokea. Silloin voisin elää täysillä.
Mutta kun tuo ei koskaan onnistu, niin halusin tehdä tämän kyselyn tänne.
Ap
Vähän nyt tulee ristiriitaista viestiä ap:ltä joka omasta mielestään voisi olla tyytyväinen ja elää täysillä vasta alle 50-kiloisena. Äskeiseeä viestissä haluaakin vain kehopositiivisuusvinkkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ikinä ymmärtänyt miten voi antaa tulla 40kg. ylipainoa. Itse olen 159cm. ja olen nyt 55kg. Minulla on noin 3-5 kiloa ylimääräistä ja nyt todellakin heti rupean katsomaan syömisiä ja juoksen portaita.
Tuolla 6 km kävelyllä on äärimmäisen vähän, jos lainkaan merkitystä laihtumisen kannalta. Kohtalainen kävelyvauhti (n. 5-6 km/h) kuluttaa tuolla painolla ja pituudella himpun päälle 200 kaloria tunnissa. Ja nämä on aina arvioita. Siihen yksi proteiinipatukka "palautumiseen" niin kulutetut kalorit onkin jo syöty takaisin. Tai yksi sämpylä yhden sortin leikkeleellä niin siinä on jo 200 kaloria ja ylikin. Suinkaan ei kannata liikkumista lopettaa tai vähentää, mutta se ei ole se mikä on laihtumisen ydintä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ymmärtänyt miten voi antaa tulla 40kg. ylipainoa. Itse olen 159cm. ja olen nyt 55kg. Minulla on noin 3-5 kiloa ylimääräistä ja nyt todellakin heti rupean katsomaan syömisiä ja juoksen portaita.
Älä huoli, kyllä se ymmärrys iän myötä kehittyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy ei ole siis oikeastaan se, että ruoka on ihanaa, vaan se, että koet elämän kurjaksi. Tähän sun pitää keskittyä, jos mahdollista, asiantuntevan ihmisen kanssa. Ihminen joka syö elämän tyhjyyteen ja tarkoituksettomuuteen, ei muuta tapojaan ja vaihda tylsyyden poistovälinettään ennen kuin ajatuskoneistossa jumissa oleva hammasratas pääsee pyörähtämään eteenpäin.
Itse en ole terapiatyyppiä, vaan tykkään lukea kirjoja. Paras lukemani kirja tähän aiheeseen liittyen on klassikko, Viktor Franklin teos Ihmisyyden rajalla.
Toivon sinulle voimia ja rikasta henkisen kasvun matkaa, loppuelämä on ihmisen parasta aikaa!
Minä olisin tyytyväinen, jos saisin edes 5 vuotta elää laihana., alle 50kg. Ei haittaa vaikka kuoiisin alle 40v,kunhan saisin tuon kokea. Silloin voisin elää täysillä.
Mutta kun tuo ei koskaan onnistu, niin halusin tehdä tämän kyselyn tänne.
ApVähän nyt tulee ristiriitaista viestiä ap:ltä joka omasta mielestään voisi olla tyytyväinen ja elää täysillä vasta alle 50-kiloisena. Äskeiseeä viestissä haluaakin vain kehopositiivisuusvinkkejä.
Onkohan joku väittänyt, ettei ylipainoinen koe ristiriitaisia tunteita... ainakin minä tunnen.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ymmärtänyt miten voi antaa tulla 40kg. ylipainoa. Itse olen 159cm. ja olen nyt 55kg. Minulla on noin 3-5 kiloa ylimääräistä ja nyt todellakin heti rupean katsomaan syömisiä ja juoksen portaita.
Elin pikkulapsi aikaa, mutta join paljon alkoholia ja toivoin kuolemaa. Helppoa. Ei paljoo lihomiset kiinnosta, jos ei elämäkään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy ei ole siis oikeastaan se, että ruoka on ihanaa, vaan se, että koet elämän kurjaksi. Tähän sun pitää keskittyä, jos mahdollista, asiantuntevan ihmisen kanssa. Ihminen joka syö elämän tyhjyyteen ja tarkoituksettomuuteen, ei muuta tapojaan ja vaihda tylsyyden poistovälinettään ennen kuin ajatuskoneistossa jumissa oleva hammasratas pääsee pyörähtämään eteenpäin.
Itse en ole terapiatyyppiä, vaan tykkään lukea kirjoja. Paras lukemani kirja tähän aiheeseen liittyen on klassikko, Viktor Franklin teos Ihmisyyden rajalla.
Toivon sinulle voimia ja rikasta henkisen kasvun matkaa, loppuelämä on ihmisen parasta aikaa!
Minä olisin tyytyväinen, jos saisin edes 5 vuotta elää laihana., alle 50kg. Ei haittaa vaikka kuoiisin alle 40v,kunhan saisin tuon kokea. Silloin voisin elää täysillä.
Mutta kun tuo ei koskaan onnistu, niin halusin tehdä tämän kyselyn tänne.
ApKyllä se onnistuu. Älä luovuta, olet ansainnut tuon unelmaelämän. Elefantti syödään pieninä paloina ( sorry huono esimerkki, mutta ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan?) Elät jo nyt täysillä, lähde siitä. Ongelmat on tehty ratkaistaviksi, joskus niihin kompastuu ja punainen lanka on solmussa, mutta siitä selvitään. Kukin omalla tavallaan ja kaikki ajallaan.
Sun unelma on olla 50- kiloinen. Miten saavutat sen tavalla, jossa hyväksyt itsesi MYÖS matkalla siihen unelmaan? Tiedät vastauksen, ehkä pelkäät sitä, mutta tiedät sen. Älä luovuta!
Toinen, Kasl Davisin Elämänilon kirja auttaa minua tänäänkin hyväksymään sen, ettei kaikki ole valmista ja hienoa, mutta elämä on silti aika hieno juttu. Voit hyväksyä ja olla itsellesi lempeä myös silloin kun kompuroit matkalla kohti unelmaa. Niinhän me kaikki tehdään. :)Aika kompurointia, päivän kalori saldo 3600.
ApJa huomenna on uusi päivä. Opit tästä päivästä jotain, ja huomenna voit tehdä siinä kohti toisella tavalla. Älä turhaan murehdi mennyttä, kaikilla meillä on omat heikkoudet ja huonot hetket.
Tiedät mitä haluat ja mikä on unelmasi. Pyri sitä kohti ja onnittele itseäsi pienestäkin onnistumisesta, älä ruoski itseäsi epäonnistumisesta. Elämä on maraton eikä pikamatka. :)
Haluan olla laiha reilusti alle neljäkymppisenä! Nyt on jo kiire tässä 35v mummo iässä!
Ei onnistu, niin ei onnistu. Mun elämä on ohi.
Saako nyt niitä vastauksia lihavilta, jotka ei enää edes yritä laihduttaa?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy ei ole siis oikeastaan se, että ruoka on ihanaa, vaan se, että koet elämän kurjaksi. Tähän sun pitää keskittyä, jos mahdollista, asiantuntevan ihmisen kanssa. Ihminen joka syö elämän tyhjyyteen ja tarkoituksettomuuteen, ei muuta tapojaan ja vaihda tylsyyden poistovälinettään ennen kuin ajatuskoneistossa jumissa oleva hammasratas pääsee pyörähtämään eteenpäin.
Itse en ole terapiatyyppiä, vaan tykkään lukea kirjoja. Paras lukemani kirja tähän aiheeseen liittyen on klassikko, Viktor Franklin teos Ihmisyyden rajalla.
Toivon sinulle voimia ja rikasta henkisen kasvun matkaa, loppuelämä on ihmisen parasta aikaa!
Minä olisin tyytyväinen, jos saisin edes 5 vuotta elää laihana., alle 50kg. Ei haittaa vaikka kuoiisin alle 40v,kunhan saisin tuon kokea. Silloin voisin elää täysillä.
Mutta kun tuo ei koskaan onnistu, niin halusin tehdä tämän kyselyn tänne.
ApVähän nyt tulee ristiriitaista viestiä ap:ltä joka omasta mielestään voisi olla tyytyväinen ja elää täysillä vasta alle 50-kiloisena. Äskeiseeä viestissä haluaakin vain kehopositiivisuusvinkkejä.
Onkohan joku väittänyt, ettei ylipainoinen koe ristiriitaisia tunteita... ainakin minä tunnen.
Hain täältä vertaistukea hyväksymään tämän ikuisen olomuotoni. Mutta sainkin 8 sivua laihdutus ohjeita.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en voi käsittää miten ihmiset ei löydä kuria itse itsestään. Herkut pois ja aerobista liikuntaa joka päivälle. Ajattelet sen mielessäsi vaikka kuin se olisi kiinalaisen armeijan kuri ja sinä itse olet itsesi kouluttaja. Et yksinkertaisesti anna tuumaakaan periksi, vaikka mikä olisi. Tunti juostaan päivittäin vaikka ulkona sataisi teräviä piikkejä tai napalmia. Herkkuja ei vain syödä, niitä ei siinä "armeijassa" ole tarjolla. Syöt suunnitellusti ja vain siinä pysyt. Nälkä? Annat olla... ei siellä kiinan armeijassakaan voi kapteenille voivotella, että kun jäi nälkä. Sitten se jäi, deal with it... näin sanot omalle kehollesi ja mielellesi.
Liha tottelee kuria - ne sanovat. Ja niin siinä käy. Kohta päivittäinen liikunta vain alkaa sujumaan ilman tuskaa. Kohta ei jää nälkä, vaikkei syö toista lämmintä ateriaa päivän aikana. Se on rääkkiä alokas aikana, mutta sen jälkeen susta kuoriutuu kunnon sissi. Kroppa alkaa muuttaa muotoaan. Rasva vain katoaa ja lihasta tulee vahingossakin, vaikket edes yritä. Solakoidut, hoikistut ja vanhat vaatteetkin oikein sujahtavat päälle. Pelikuva antaa lisää tahdonvoimaa ja super-boostia tulee, kun ihmiset ympärilläsi alkavat kehua hoikistunutta ulkonäköäsi.
Ja mikä tärkeintä: aina ja kaikilla tulee repsahduksia. Niistä ei vain luovuteta. Ei. Sen jälkeen kun on mennyt mokaamaan ja syömään suklaakakkua karkeilla kaverin synttäreillä, niin se oma sisäinen vääpeli huutaa rääkyy kurjan kropan treenaamaan kahta kauheammin. Vääpeli kostaa juoksuttamalla kehoa seuraavana päivänä 2 tuntia ja nipistämällä välipalalta pähkinätkin pois. Kroppa voi siinä kärvistellä ja itkeä, mutta oppiipahan olemaan seuraavalla kerralla - sanoo se sisäinen vääpeli.
Kauheeta! Kyllä vähempikin riittää todellakin. Tämä tie ei todellakaan sovi kaikille, vaikka epäilemättä moni toimii näin.
Olen itse ollut koko elämäni ylipainoinen ja parhaimmillaan jotain 90-kiloinen, pituutta 167 cm. Nyt painan n. 66 kg, joten mikään keijukainen en ole nytkään vaan lihaksikas.
Mutta vaatekoko on 38, ja olen ihan tyytyväinen olemukseeni. Tässäkin painossa ja mitoissa pysyminen vaatii päivittäistä tarkkailua siinä, mitä suuhunsa laittaa, sekä säännöllistä liikuntaa. On kestänyt vuosia ja erilaisia dieettejä, että tiedän mikä toimii itsellä.
Jos vedän joka viikko keksipaketin ja sipsipussin, niin kyllä se äkkiä näkyy. Normaalisti, kasvispainotteisesti ja kevyesti voi syödä, muttei todellakaan mitä tahansa. Ja jos jatkuvaa liikuntaa ei ole, niin sitten vähennetään ruuasta entisestään. Sykemittarin mukaan oma päivittäinen koulutukseni myös treenipäivänä on on n. 2000 kcal. Jos haluan laihtua, niin syödä voisi n. 1200 kcal. Se on vähän se.
Se on oikeasti tosi pieni määrä, mitä aikuinen kevyttä työtä tekevä nainen voi syödä, jotta paino pysyy kurissa. Ikävää, mutta totta. Ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeammaksi homma käy.
Joillakin voi olla hyvin suotuisat geenit ja hyvä aineenvaihdunta - onnea heille! Harvalla kuitenkaan on.
Mitä alapeukutettavaa tässä on?
Kyllä se onnistuu. Älä luovuta, olet ansainnut tuon unelmaelämän. Elefantti syödään pieninä paloina ( sorry huono esimerkki, mutta ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan?) Elät jo nyt täysillä, lähde siitä. Ongelmat on tehty ratkaistaviksi, joskus niihin kompastuu ja punainen lanka on solmussa, mutta siitä selvitään. Kukin omalla tavallaan ja kaikki ajallaan.
Sun unelma on olla 50- kiloinen. Miten saavutat sen tavalla, jossa hyväksyt itsesi MYÖS matkalla siihen unelmaan? Tiedät vastauksen, ehkä pelkäät sitä, mutta tiedät sen. Älä luovuta!
Toinen, Kasl Davisin Elämänilon kirja auttaa minua tänäänkin hyväksymään sen, ettei kaikki ole valmista ja hienoa, mutta elämä on silti aika hieno juttu. Voit hyväksyä ja olla itsellesi lempeä myös silloin kun kompuroit matkalla kohti unelmaa. Niinhän me kaikki tehdään. :)