Lue keskustelun säännöt.
G: Onko täällä joku hyväksynyt lopulta ikuisen lihavuutensa? Mä en laihdu ikinä, n. 40kg ylipainoa.
02.11.2020 |
Joskus ollut normaalipainoinen, mutta se vaati säännöllistä oksentelua ja askin tupakkaa päivässä.
Nyt kolme vuotta yrittänyt laihduttaa mutta kuitenki paino sen 98kg.
Ei enää jaksa yrittää.
Kommentit (220)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta laihduttaminen, sillä tuollainen on rankkaa pidemmän päälle. Ota sen sijaan tavoitteeksi, ettei paino nousisi enää. Tee valintoja sen mukaan eli kaupassa valitset sen tuotteen, mikä ei lihota.
Kommentoin tätä ahmimishäiriöisenä. Niitä hienoja, tervellisiä, hyviä ja oikeita valintoja voi tehdä kaupassa. Käytäntö on jotain ihan muuta. Tulee kotiin ja syö kaiken sen, mitä sieltä kaupasta on tuonut, vaikka suunnitelmien mukaan niiden ruokien olisi tullut muutamaksi päiväksi riittää. Mukaan ei tietenkään ole tarttunut kymmentä kiloa jäävuorisalaattia, joka itsessään pitäisi kalorit 1300:ssa. On tullut salaattia, juustoa, pähkinöitä, avocadoa, lohta ja muuta terveellistä. Mieli on tässä vaiheessa hyvä. Menee aikaa se pari tuntia ja kauppareissu on vain muisto mielessä, samoin kuin ne tuotteet, jotka sieltä mukanaan toi. Omatunto on huono ja seuraavat päivät syödään varastoista, mitä siellä on. Usein sieltä varastosta löytyy makaronia, riisiä ja muuta säilyvää, semmoista mikä on juuri tätä tilannetta varten sinne jätetty ja ostettu.
Ahmimishäirötä tulee lähestyä jollain muulla tapaa. Sitä mikä se tapa on, en tiedä.
Joku toinen käy kaupassa ahmimishäiriöisen puolesta ja ostaa terveelliset ruoat. Tai kaveri auttamaan ja näytät hänelle aina ruokakuitit. Toisen kontrollointi on ehkä välttämätön, jos itsekuria ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä kun on gallup, niin vastaan: En koskaan ole hyväksynyt itseäni läskinä. Se vaivasi minua aina ja vaivaa vieläkin. Painoindeksini oli alkuvuonna yli 40, eli olin sairaalloisen ylipainoinen. Nyt olen laihtunut kolmekymmentä kiloa ja olen enää "lievästi ylipainoinen", eli siinä ylärajoilla. Vielä olisi pudotettavaa parisenkymmentä kiloa. Paitsi ulkonäkö, ja se, etten saanut sopivia vaatteita "normiliikkeistä", minulle alkoi ilmaantua terveysongelmia: korkea verenpaine ja uhkaava kakkostyypin diabetes, joka ei onneksi ehtinyt paheta. Samoin polviniveleni alkoivat jo rutista.
Olen sinua parikymmentä vuotta vanhempi ja minun näkökulmastani ole vielä nuori!
Kerrot, että olet työtön ja motivaatio on ongelmasi. Sanot, että kunhan painosi on kaksinumeoinen, olet "tyytyväinen". No ei se ihan siltä kuulosta. Minäkin viimeksi (ennen lahduttamisen aloitusta) kävin puntarilla kun painoin 98 kiloa ja ajattelin, että ei vielä sentään sata! No niin, pari vuotta vielä ja sataan kymmeneen se kipusi.
Motivoisiko sinua yhtään tietoisuus siitä, että jos jatkat samaa rataa, painosi tulee kyllä nousemaan? Ja mitä isompi olet, sitä enemmän syöt. Ja ennen pitkää, terveysvaikutuksia seuraa. En tiedä, millainen on pidemmän tähtäimen suunnitelmasi. Haluatko työllistyä? Haluatko pysyä terveenä? Usko pois, se kaikki on helpompaa ilman ylenmääräistä painolastia.
Milloin viimeksi olet käynyt lääkärissä? Mielestäni kuulostat hieman masentuneelta. Voisit seuraavalla kerralla mainita lääkärille sellaisesta mahdollisuudesta. Kun mieleala on vireämpi, on helpompi huolehtia itsestään. Tsemppiä, mitä ikinä päätätkin.
Vierailija kirjoitti:
Lopeta laihduttaminen, sillä tuollainen on rankkaa pidemmän päälle. Ota sen sijaan tavoitteeksi, ettei paino nousisi enää. Tee valintoja sen mukaan eli kaupassa valitset sen tuotteen, mikä ei lihota.
Kunnon asiantuntijan neuvo XDDDDDDDDDD Ei ole olemassa ruoka-ainetta, joka LIHOTTAA. määrä ratkaisee, voi jessus XDDDDDDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen periaatteessa hyväksynyt sen että tulen luultavasti aina olemaan jollain tavalla ylipainoinen. Olen aina ollut lihava, kersanakin. 21-vuotiaana painoin tasan sata kiloa (pituus 165 cm). Aloitin dieetin ja sain painon tippumaan 89 kiloon. Olin tyytyväinen, vaikka olinkin edelleen lihava. Nyt loppukesästä kahdeksan vuotta myöhemmin painoinkin 117 kiloa. Siitä olen onneksi laihtunut viisi kiloa.
Mulla on omituinen suhde omaan painooni. Olen aina ollut tyytyväinen ulkonäkööni ja raivostuttavan itsevarma tällaisilla syöttöporsaan mitoillakin. Siksi laihduttaminen ja sen haluaminen tuntuu musta jotenkin väärältä, kuin suurelta huudolta ulkopuolisille että "minä en pidä itsestäni!!" Tästä ajatusmallista olen yrittänyt päästä eroon. Voin rakastaa itseäni vaikka minkä painoisena, mutta juuri sen itsestään välittämisen vuoksi mun on liikuttava ja syötävä järkevästi. Mutta tosiaan olen luovuttanut ajatukseni normipainosta, se tuntuu aivan liian mahdottomalta tavoitella. Ensin kaksinumeroiseen lukuun, ja siitä sitten mahdollisesti alemmas jos on mennäkseen...
Tämähän se. Kunhan pysyy kaksi numeroisena, en minä tästä alemmas sitä saa.
Toisaalta mitä väliä enää tässä iässä, 35v.
Nuorena ehkä oli tärkeää.
ApOlen 53 vuotias nainen
Pituus170 paino 65
Pitäisikö minun antaa itseni lihoa..koska olen "vanha"
Olen nätti kurvikas nainen
vai että nuorempana..pyh
Makuasioista ei voi kiistellä. Minusta minä olen jo sen verran vanha, että parhaat päivät ovat takana
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tämä kun on gallup, niin vastaan: En koskaan ole hyväksynyt itseäni läskinä. Se vaivasi minua aina ja vaivaa vieläkin. Painoindeksini oli alkuvuonna yli 40, eli olin sairaalloisen ylipainoinen. Nyt olen laihtunut kolmekymmentä kiloa ja olen enää "lievästi ylipainoinen", eli siinä ylärajoilla. Vielä olisi pudotettavaa parisenkymmentä kiloa. Paitsi ulkonäkö, ja se, etten saanut sopivia vaatteita "normiliikkeistä", minulle alkoi ilmaantua terveysongelmia: korkea verenpaine ja uhkaava kakkostyypin diabetes, joka ei onneksi ehtinyt paheta. Samoin polviniveleni alkoivat jo rutista.
Olen sinua parikymmentä vuotta vanhempi ja minun näkökulmastani ole vielä nuori!
Kerrot, että olet työtön ja motivaatio on ongelmasi. Sanot, että kunhan painosi on kaksinumeoinen, olet "tyytyväinen". No ei se ihan siltä kuulosta. Minäkin viimeksi (ennen lahduttamisen aloitusta) kävin puntarilla kun painoin 98 kiloa ja ajattelin, että ei vielä sentään sata! No niin, pari vuotta vielä ja sataan kymmeneen se kipusi.
Motivoisiko sinua yhtään tietoisuus siitä, että jos jatkat samaa rataa, painosi tulee kyllä nousemaan? Ja mitä isompi olet, sitä enemmän syöt. Ja ennen pitkää, terveysvaikutuksia seuraa. En tiedä, millainen on pidemmän tähtäimen suunnitelmasi. Haluatko työllistyä? Haluatko pysyä terveenä? Usko pois, se kaikki on helpompaa ilman ylenmääräistä painolastia.
Milloin viimeksi olet käynyt lääkärissä? Mielestäni kuulostat hieman masentuneelta. Voisit seuraavalla kerralla mainita lääkärille sellaisesta mahdollisuudesta. Kun mieleala on vireämpi, on helpompi huolehtia itsestään. Tsemppiä, mitä ikinä päätätkin.
Lääkärissä olen käynyt 5v sitten, synnytyksen jälkitarkastuksessa.
Ei ole mitään suunnitelmia, enää. Kunhan tuo nuorin on 18v, niin voin luovuttaa lopullisesti.
Mulla ei ole mitään muuta unelmaa, kuin painaa alle 50kg,mutta sekään ei onnistu.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TV:stä tuttu Dr. Phil on kirjoittanut minusta ihan viisaan laihdutuskirjan. Kyseisestä ukkelista voi muuten olla mitä mieltä vain, mutta se kirja on mielestäni hyvä. Siinä paneudutaan syömiseen ja liikuntaan vasta melko lopussa. Kirjan alkuosa selvitellään, miksi olet lihava, koska jokin syyhän siihen ylensyömiseen on. En nyt kauhean tarkkaan ketjua lukenut, mutta jos ap:lla on ahmintakausia, on aika hyödytöntä pohtia onko tuotteessa a vai b enemmän energiaa. Kyllä hän sen jo tietää. Hänen pitää tietää, miksi hän ahmii tai mitä nyt tekeekään.
Ei auttanut tieto tohtoria itseään tai lapsuudenperhettään.
En ole perehtynyt kyseisen tohtorin toilailuihin sen enempää, mutta joskus kirjastosta lainasin tuon kirjan. Ja kyllä se vaan ihan arkijärjellä ajateltuna vaikutti pätevältä. Tuntuu, että usein koetetaan mennä vain perä edellä puuhun, kun lasketaan kaloreita tai pohditaan paastotako aamulla vai illalla, jos joku juttu alitajunnassa ajaa ihmisen ajoittain vetämään ruokakaapin tyhjäksi suurin piirtein vehnäjauhoja myöten. Toki näitä juttuja voi muutenkin miettiä kuin tuon kirjan avulla. Mutta aika usein "miksi?" on se tärkein selvitettävä, sitten vasta "miten?".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TV:stä tuttu Dr. Phil on kirjoittanut minusta ihan viisaan laihdutuskirjan. Kyseisestä ukkelista voi muuten olla mitä mieltä vain, mutta se kirja on mielestäni hyvä. Siinä paneudutaan syömiseen ja liikuntaan vasta melko lopussa. Kirjan alkuosa selvitellään, miksi olet lihava, koska jokin syyhän siihen ylensyömiseen on. En nyt kauhean tarkkaan ketjua lukenut, mutta jos ap:lla on ahmintakausia, on aika hyödytöntä pohtia onko tuotteessa a vai b enemmän energiaa. Kyllä hän sen jo tietää. Hänen pitää tietää, miksi hän ahmii tai mitä nyt tekeekään.
Ei auttanut tieto tohtoria itseään tai lapsuudenperhettään.
En ole perehtynyt kyseisen tohtorin toilailuihin sen enempää, mutta joskus kirjastosta lainasin tuon kirjan. Ja kyllä se vaan ihan arkijärjellä ajateltuna vaikutti pätevältä. Tuntuu, että usein koetetaan mennä vain perä edellä puuhun, kun lasketaan kaloreita tai pohditaan paastotako aamulla vai illalla, jos joku juttu alitajunnassa ajaa ihmisen ajoittain vetämään ruokakaapin tyhjäksi suurin piirtein vehnäjauhoja myöten. Toki näitä juttuja voi muutenkin miettiä kuin tuon kirjan avulla. Mutta aika usein "miksi?" on se tärkein selvitettävä, sitten vasta "miten?".
Koska on niin paljon kaikkea ihanaa syötävää, jotka antaa ruokaorgasmin. Se on ihanaa ja elämä on kurjaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kun on gallup, niin vastaan: En koskaan ole hyväksynyt itseäni läskinä. Se vaivasi minua aina ja vaivaa vieläkin. Painoindeksini oli alkuvuonna yli 40, eli olin sairaalloisen ylipainoinen. Nyt olen laihtunut kolmekymmentä kiloa ja olen enää "lievästi ylipainoinen", eli siinä ylärajoilla. Vielä olisi pudotettavaa parisenkymmentä kiloa. Paitsi ulkonäkö, ja se, etten saanut sopivia vaatteita "normiliikkeistä", minulle alkoi ilmaantua terveysongelmia: korkea verenpaine ja uhkaava kakkostyypin diabetes, joka ei onneksi ehtinyt paheta. Samoin polviniveleni alkoivat jo rutista.
Olen sinua parikymmentä vuotta vanhempi ja minun näkökulmastani ole vielä nuori!
Kerrot, että olet työtön ja motivaatio on ongelmasi. Sanot, että kunhan painosi on kaksinumeoinen, olet "tyytyväinen". No ei se ihan siltä kuulosta. Minäkin viimeksi (ennen lahduttamisen aloitusta) kävin puntarilla kun painoin 98 kiloa ja ajattelin, että ei vielä sentään sata! No niin, pari vuotta vielä ja sataan kymmeneen se kipusi.
Motivoisiko sinua yhtään tietoisuus siitä, että jos jatkat samaa rataa, painosi tulee kyllä nousemaan? Ja mitä isompi olet, sitä enemmän syöt. Ja ennen pitkää, terveysvaikutuksia seuraa. En tiedä, millainen on pidemmän tähtäimen suunnitelmasi. Haluatko työllistyä? Haluatko pysyä terveenä? Usko pois, se kaikki on helpompaa ilman ylenmääräistä painolastia.
Milloin viimeksi olet käynyt lääkärissä? Mielestäni kuulostat hieman masentuneelta. Voisit seuraavalla kerralla mainita lääkärille sellaisesta mahdollisuudesta. Kun mieleala on vireämpi, on helpompi huolehtia itsestään. Tsemppiä, mitä ikinä päätätkin.
Lääkärissä olen käynyt 5v sitten, synnytyksen jälkitarkastuksessa.
Ei ole mitään suunnitelmia, enää. Kunhan tuo nuorin on 18v, niin voin luovuttaa lopullisesti.Mulla ei ole mitään muuta unelmaa, kuin painaa alle 50kg,mutta sekään ei onnistu.
Ap
Kuulostat tosiaan hieman masentuneelta. Olet oikeasti vielä nuori ja elämää on paljon edessäpäin. Lapset kasvavat ja jonain päivänä saatat olla isoäiti. Usko pois, se on hienoa aikaa sekin. Kivempi olla vireä mummo lapsenlapsille, mummo joka jaksaa touhuta mutta vanhemman velvollisuuksia ei ole. Pidä huolta itsestäsi. -Sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en voi käsittää miten ihmiset ei löydä kuria itse itsestään. Herkut pois ja aerobista liikuntaa joka päivälle. Ajattelet sen mielessäsi vaikka kuin se olisi kiinalaisen armeijan kuri ja sinä itse olet itsesi kouluttaja. Et yksinkertaisesti anna tuumaakaan periksi, vaikka mikä olisi. Tunti juostaan päivittäin vaikka ulkona sataisi teräviä piikkejä tai napalmia. Herkkuja ei vain syödä, niitä ei siinä "armeijassa" ole tarjolla. Syöt suunnitellusti ja vain siinä pysyt. Nälkä? Annat olla... ei siellä kiinan armeijassakaan voi kapteenille voivotella, että kun jäi nälkä. Sitten se jäi, deal with it... näin sanot omalle kehollesi ja mielellesi.
Liha tottelee kuria - ne sanovat. Ja niin siinä käy. Kohta päivittäinen liikunta vain alkaa sujumaan ilman tuskaa. Kohta ei jää nälkä, vaikkei syö toista lämmintä ateriaa päivän aikana. Se on rääkkiä alokas aikana, mutta sen jälkeen susta kuoriutuu kunnon sissi. Kroppa alkaa muuttaa muotoaan. Rasva vain katoaa ja lihasta tulee vahingossakin, vaikket edes yritä. Solakoidut, hoikistut ja vanhat vaatteetkin oikein sujahtavat päälle. Pelikuva antaa lisää tahdonvoimaa ja super-boostia tulee, kun ihmiset ympärilläsi alkavat kehua hoikistunutta ulkonäköäsi.
Ja mikä tärkeintä: aina ja kaikilla tulee repsahduksia. Niistä ei vain luovuteta. Ei. Sen jälkeen kun on mennyt mokaamaan ja syömään suklaakakkua karkeilla kaverin synttäreillä, niin se oma sisäinen vääpeli huutaa rääkyy kurjan kropan treenaamaan kahta kauheammin. Vääpeli kostaa juoksuttamalla kehoa seuraavana päivänä 2 tuntia ja nipistämällä välipalalta pähkinätkin pois. Kroppa voi siinä kärvistellä ja itkeä, mutta oppiipahan olemaan seuraavalla kerralla - sanoo se sisäinen vääpeli.
En voi käsittää miten liikunta on jollekin kostoa, kärvistelyä ja itkemistä ja rääkkiä. Minulle se on itseni hemmottelua ja nautintoa.
terv. ylipainoinen
Lihavilla on yleensä nivelet rikki, joten sattuuhan se liikunta ja on myös raskasta liikkua suuren painon kanssa. Hyvin harvoin näkee lihavaa, joka näyttäisi nauttivan liikunnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syy ei ole siis oikeastaan se, että ruoka on ihanaa, vaan se, että koet elämän kurjaksi. Tähän sun pitää keskittyä, jos mahdollista, asiantuntevan ihmisen kanssa. Ihminen joka syö elämän tyhjyyteen ja tarkoituksettomuuteen, ei muuta tapojaan ja vaihda tylsyyden poistovälinettään ennen kuin ajatuskoneistossa jumissa oleva hammasratas pääsee pyörähtämään eteenpäin.
Itse en ole terapiatyyppiä, vaan tykkään lukea kirjoja. Paras lukemani kirja tähän aiheeseen liittyen on klassikko, Viktor Franklin teos Ihmisyyden rajalla.
Toivon sinulle voimia ja rikasta henkisen kasvun matkaa, loppuelämä on ihmisen parasta aikaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kun on gallup, niin vastaan: En koskaan ole hyväksynyt itseäni läskinä. Se vaivasi minua aina ja vaivaa vieläkin. Painoindeksini oli alkuvuonna yli 40, eli olin sairaalloisen ylipainoinen. Nyt olen laihtunut kolmekymmentä kiloa ja olen enää "lievästi ylipainoinen", eli siinä ylärajoilla. Vielä olisi pudotettavaa parisenkymmentä kiloa. Paitsi ulkonäkö, ja se, etten saanut sopivia vaatteita "normiliikkeistä", minulle alkoi ilmaantua terveysongelmia: korkea verenpaine ja uhkaava kakkostyypin diabetes, joka ei onneksi ehtinyt paheta. Samoin polviniveleni alkoivat jo rutista.
Olen sinua parikymmentä vuotta vanhempi ja minun näkökulmastani ole vielä nuori!
Kerrot, että olet työtön ja motivaatio on ongelmasi. Sanot, että kunhan painosi on kaksinumeoinen, olet "tyytyväinen". No ei se ihan siltä kuulosta. Minäkin viimeksi (ennen lahduttamisen aloitusta) kävin puntarilla kun painoin 98 kiloa ja ajattelin, että ei vielä sentään sata! No niin, pari vuotta vielä ja sataan kymmeneen se kipusi.
Motivoisiko sinua yhtään tietoisuus siitä, että jos jatkat samaa rataa, painosi tulee kyllä nousemaan? Ja mitä isompi olet, sitä enemmän syöt. Ja ennen pitkää, terveysvaikutuksia seuraa. En tiedä, millainen on pidemmän tähtäimen suunnitelmasi. Haluatko työllistyä? Haluatko pysyä terveenä? Usko pois, se kaikki on helpompaa ilman ylenmääräistä painolastia.
Milloin viimeksi olet käynyt lääkärissä? Mielestäni kuulostat hieman masentuneelta. Voisit seuraavalla kerralla mainita lääkärille sellaisesta mahdollisuudesta. Kun mieleala on vireämpi, on helpompi huolehtia itsestään. Tsemppiä, mitä ikinä päätätkin.
Lääkärissä olen käynyt 5v sitten, synnytyksen jälkitarkastuksessa.
Ei ole mitään suunnitelmia, enää. Kunhan tuo nuorin on 18v, niin voin luovuttaa lopullisesti.Mulla ei ole mitään muuta unelmaa, kuin painaa alle 50kg,mutta sekään ei onnistu.
ApKuulostat tosiaan hieman masentuneelta. Olet oikeasti vielä nuori ja elämää on paljon edessäpäin. Lapset kasvavat ja jonain päivänä saatat olla isoäiti. Usko pois, se on hienoa aikaa sekin. Kivempi olla vireä mummo lapsenlapsille, mummo joka jaksaa touhuta mutta vanhemman velvollisuuksia ei ole. Pidä huolta itsestäsi. -Sama
Kiitos. Mutta tämänkin ikä tuntuu kamalalta, saati sitten että joutuisi "mummo ikään".
Inhottavaa, kun omia unelmia ei saavuta ja ikää vaan tulee lisää ja lisää
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni ylipainoinen haluaisi olla laihempi ja ennen kaikkea terveempi, elää pidempään.
Jos tutkijat olisivat fiksuja, he selvittäisivät miten hoikat pysyvät hoikkina selvittääkseen lihavien ongelmia.
Itse todella ylipainoisena olen huomannut että mitä isommaksi olen tullut, sitä pidempään haluan pitkittää nautintoa mitä ruuasta saan. Ruoka voi olla herkkuja, monipuolista ruokaa, vihanneksia tai ihan mitä vain. Eniten syön, kun lajeja on enemmän. Yhtä ja samaa ei kauheasti viitsi edes.
Voi olla että herkästi lihovan makuaisti on kehittyneempi? Enemmän uskon siihen mitä olen itse kokenut eli mitä enemmän on kehon rasvaa, sitä pidempään pystyy nauttimaan.
Tätä on vaikea selittää normaalipainoiselle, miltä siis tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Syy ei ole siis oikeastaan se, että ruoka on ihanaa, vaan se, että koet elämän kurjaksi. Tähän sun pitää keskittyä, jos mahdollista, asiantuntevan ihmisen kanssa. Ihminen joka syö elämän tyhjyyteen ja tarkoituksettomuuteen, ei muuta tapojaan ja vaihda tylsyyden poistovälinettään ennen kuin ajatuskoneistossa jumissa oleva hammasratas pääsee pyörähtämään eteenpäin.
Itse en ole terapiatyyppiä, vaan tykkään lukea kirjoja. Paras lukemani kirja tähän aiheeseen liittyen on klassikko, Viktor Franklin teos Ihmisyyden rajalla.
Toivon sinulle voimia ja rikasta henkisen kasvun matkaa, loppuelämä on ihmisen parasta aikaa!
Minä olisin tyytyväinen, jos saisin edes 5 vuotta elää laihana., alle 50kg. Ei haittaa vaikka kuoiisin alle 40v,kunhan saisin tuon kokea. Silloin voisin elää täysillä.
Mutta kun tuo ei koskaan onnistu, niin halusin tehdä tämän kyselyn tänne.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä hyväksyin jo. Painoin 144 kg. Lääkäri antoi lääkkeen, joka vie pois nälän tunnetta. Aloin käyttää sitä heinäkuun alussa. Nyt painan 129 kg. Vielä on paljon jäljellä... oisin tyytyväinen alle 100 kg painoon, ihanne olisi 70 kg.
Joku syyhän siihen on, jos ihminen ei laihdu. Eli esim. liian tiheät ruokailut, yleensäkin liikaa ruokaa, liikaa hiilareita, liikaa proteiinia, sokeria, liian vähän liikuntaa, huonot yöunet, kuonaantunut paksusuoli (jolloin on nälkä melkein jatkuvasti), vääristynyt suoliston bakteerikanta. Mikähän näistä voisi olla syynä? Tai oikeastaan mitkähän, yleensä siihenkin on monta syytä.
Kuonaantunut paksusuoli ja nälkä? Hä?
Vierailija kirjoitti:
Joku syyhän siihen on, jos ihminen ei laihdu. Eli esim. liian tiheät ruokailut, yleensäkin liikaa ruokaa, liikaa hiilareita, liikaa proteiinia, sokeria, liian vähän liikuntaa, huonot yöunet, kuonaantunut paksusuoli (jolloin on nälkä melkein jatkuvasti), vääristynyt suoliston bakteerikanta. Mikähän näistä voisi olla syynä? Tai oikeastaan mitkähän, yleensä siihenkin on monta syytä.
Motivaation puute.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kun on gallup, niin vastaan: En koskaan ole hyväksynyt itseäni läskinä. Se vaivasi minua aina ja vaivaa vieläkin. Painoindeksini oli alkuvuonna yli 40, eli olin sairaalloisen ylipainoinen. Nyt olen laihtunut kolmekymmentä kiloa ja olen enää "lievästi ylipainoinen", eli siinä ylärajoilla. Vielä olisi pudotettavaa parisenkymmentä kiloa. Paitsi ulkonäkö, ja se, etten saanut sopivia vaatteita "normiliikkeistä", minulle alkoi ilmaantua terveysongelmia: korkea verenpaine ja uhkaava kakkostyypin diabetes, joka ei onneksi ehtinyt paheta. Samoin polviniveleni alkoivat jo rutista.
Olen sinua parikymmentä vuotta vanhempi ja minun näkökulmastani ole vielä nuori!
Kerrot, että olet työtön ja motivaatio on ongelmasi. Sanot, että kunhan painosi on kaksinumeoinen, olet "tyytyväinen". No ei se ihan siltä kuulosta. Minäkin viimeksi (ennen lahduttamisen aloitusta) kävin puntarilla kun painoin 98 kiloa ja ajattelin, että ei vielä sentään sata! No niin, pari vuotta vielä ja sataan kymmeneen se kipusi.
Motivoisiko sinua yhtään tietoisuus siitä, että jos jatkat samaa rataa, painosi tulee kyllä nousemaan? Ja mitä isompi olet, sitä enemmän syöt. Ja ennen pitkää, terveysvaikutuksia seuraa. En tiedä, millainen on pidemmän tähtäimen suunnitelmasi. Haluatko työllistyä? Haluatko pysyä terveenä? Usko pois, se kaikki on helpompaa ilman ylenmääräistä painolastia.
Milloin viimeksi olet käynyt lääkärissä? Mielestäni kuulostat hieman masentuneelta. Voisit seuraavalla kerralla mainita lääkärille sellaisesta mahdollisuudesta. Kun mieleala on vireämpi, on helpompi huolehtia itsestään. Tsemppiä, mitä ikinä päätätkin.
Lääkärissä olen käynyt 5v sitten, synnytyksen jälkitarkastuksessa.
Ei ole mitään suunnitelmia, enää. Kunhan tuo nuorin on 18v, niin voin luovuttaa lopullisesti.Mulla ei ole mitään muuta unelmaa, kuin painaa alle 50kg,mutta sekään ei onnistu.
ApKuulostat tosiaan hieman masentuneelta. Olet oikeasti vielä nuori ja elämää on paljon edessäpäin. Lapset kasvavat ja jonain päivänä saatat olla isoäiti. Usko pois, se on hienoa aikaa sekin. Kivempi olla vireä mummo lapsenlapsille, mummo joka jaksaa touhuta mutta vanhemman velvollisuuksia ei ole. Pidä huolta itsestäsi. -Sama
Kiitos. Mutta tämänkin ikä tuntuu kamalalta, saati sitten että joutuisi "mummo ikään".
Inhottavaa, kun omia unelmia ei saavuta ja ikää vaan tulee lisää ja lisää
Ap
No tuota... sinulla ei ole vaihtoehtoa. Mummoikään tulemme kaikki! Voit alkaa elää nyt - ihan täysillä - tai märehtiä kilojasi hautaan asti. Valinta on yksin sinun. Vain yksi on varmaa: kukaan ei tästä nuorru!
Painon pitäminen kaksinumeroisena on helpompaa kuin laihduttaminen isosta painosta alas ja pitäminen sen jälkeen alhaalla.
Mulla paljon painoa, onnistunut joskus laihdutamaan paljonkin mutta aina on kilot palanneet.
Rasvan määrä on ehkä se juttu, mikä vaikuttaa ainakin omaan mielialaan ja haluihin syödä aina vaan enemmän. Lopulta siihen isoonkin painoon ja kokoon tottuu eikä edes välttämättä tajua olevansa jättiläinen ellei vertaa muiden vaatteita omiinsa tai nää itseään jostain kuvasta muiden rinnalla.
Lohduttavaa sinulle, ettei ylimääräisiä kiloja ole 100, 140 tai 200...