Tytär ei pärjää lukiossa
Minulla on 16v tytär, joka on juuri aloittanut lukion. Hänellä on keskivaikea lukihäiriö, mutta ajattelimme, että lukiossa kyllä pärjää jos näkee riittävästi vaivaa. Yläasteen päättötodistuksen keskiarvo oli muistaakseni 8, eli pärjäsi hyvin yläasteella.
Lukiossa hänen arvosanansa ovat laskeneet kovasti ja on saanut muutaman nelosen, vaikka lukee todella ahkerasti ja käyttää opiskeluun mielestäni jopa kohtuuttomia määriä, useita tunteja päivässä.
Itse muistan etten juurikaan käyttänyt vapaa-aikaa opiskeluun ja kirjoitin silti hyvät paperit ja keskiarvoni oli hyvä, pääsin suoraan jatko-opintoihin lukion jälkeen.
Tytär on mielestäni kuitenkin arjessa nokkela ja fiksu, mutta lukiossa ollaan nykyään armottomia, eikä esimerkiksi kirjoitusvirheitä tai kielioppivirheitä saisi tulla yhtään, mutta tytär ei lukihäiriö vuoksi pysty kirjoittamaan kovinkaan loogista tai jäsenneltyä tekstiä, kirjaimet menee nurinpäin, yhdyssanat hankalia jne.
Ei tunnu ymmärtävän myöskään monimutkaisia tai pitkiä ohjeita ja tekstejä.
Mielestäni lukiosta on turha hakea sellaisia papereita, joilla ei pääse mihinkään jatko-opintoihin eikä päätä kannata turhaan lyödä seinään, mutta tytär on vakaasti sitä mieltä, että "menee" yliopistoon ja haaveilee vielä oikiksesta ja lääkiksestä.
Olen yrittänyt auttaa ja tukea, mutta alkaa näyttää siltä, että olisi fiksumpaa vaihtaa ammatilliseen koulutukseen ja hän voisi halutessaan jatkaa ammattikorkeakouluun, jos kapasiteetti riittää.
Kaipaisin neuvoja ja vertaistukea, miten tässä tilanteessa kannattaisi toimia...
Kommentit (170)
Koulupsykalle jutteleen. Osaa auttaa lukutekniikassa
Tosi hankala juttu. Meillä varmaan sama edessä kun lapsi kasvaa.
Voisitko olla lukion opoon yhteydessä? Voisiko tytär saada helpotusta jos lukihäiriö virallisesti todettu?
Antaisin silti käydä loppuun, mikäli mahiksia päästä läpi. Amikseen voi hakea lukion jälkeenkin.
Lukioissakin on nykyään erityosopettajat. Eikö lasta ole lukitestattu? Yleensä testit tehdään heti lukion alussa
No jos yläasteella on pitänyt lukea paljon saadakseen jonkun nippa nappa 8 keskiarvon, pitää olla vähän höppänä. Yläasteella pärjää ihan maalaisjärjellä ja yleistiedolla.
Mihin lukiota kaupan kassalla tarvitaan?
Vierailija kirjoitti:
Koulupsykalle jutteleen. Osaa auttaa lukutekniikassa
Ei tuo nyt oikein koulupsykologin alaa ole, erityisopet ja opot auttaa näissä lukutekniikoissa yms.
Ainoat arvosanat mitkä lukiossa merkitsee yhtään mitään haussa ylempiin tutkintoihin on kirjoitukset. Se, mitä nyt tulee, ei ole yhtään mitään merkitystä jatkoa ajatellen. Eiköhän siellä lukiossa ole opo joka osaa auttaa .
Tästä se syrjäytyminen alkaa.
T. 29v jolla paheneva ADD vei työkyvyttömyyteen. En ole koskaan oppinut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Lukihäiriö ei ole mikään este lukiolle, Hjallis Harkimokin suoritti lukion ja pääsi myös kauppakorkeaan.
Niin Hankeniin, ei Kauppakorkeaan. Ovat vähän eri tason opiskelupaikkoja ja kaikki pääsivät entisaikaan Hankeniin, varmaan edelleenkin on näin ruotsinkielisille.
Sinun hommasi on tukea tytärtäsi ja etsiä hänelle apua joko koulun taholta tai kustantaa yksityinen tuki. Anna tytön yrittää. Hän tulee kiroamaan sinut, jos puutut hänen tavoitteiinsa ja ohjailet liikaa.
Meillä oli yliopistossa proffa, jolla oli aika paha lukihäiriö. Siellä se kuitenkin porskutti menemään kuten muutkin proffat.
Lukihäiriöisellä opiskelijalla on mahdollista saada huoltajan hakemuksesta helpotusta kirjoituksiin. Joko erityisjärjestelyillä tai arviointia muuttamalla. On kumma, kun ette ole ottaneet asioista selvää. Toivottavasti edes lukion opo on tietoinen jos kerran on keskivaikea lukihäiriö. Nyt sinne lukioon yhteys ja kipinkapin ottamaan asioista selvää. Onneksi lapsesi lukio on vasta alkanut. Sinun tehtäväsi vanhempana on tukea eikä vähätellä oman lapsesi koulunkäyntiä.
Lukiseulat tehty ja lukihäiriö todettu. Erityisopettaja voi pitää tukiopetusta satunnaisesti ja auttaa läksyissä joskus, hyvin harvoin pitää tunteja tai on samalla tavalla saatavilla kuin perusopetuksessa.
Helpotuksia ei juuri lukiossa enää anneta, koska koulu on täysin vapaaehtoinen.
Pidennetty vastausaika kokeissa on, mutta ei ole tuottanut ainakaan ensimmäisen koeviikon perusteella tulosta.
Tyttö ei itse tunnu ymmärtävän, ettei hänellä ole realistisia mahdollisuuksia korkeakouluihin, jos arvosanat ovat jo ensimmäisissä kokeissa pelkkää nelosta ja vitosta.
Kirjoittaa niin vaikeaselkoisesti tekstiviestitkin, että olen oikeasti pohtinut, miten tulee koskaan saamaan äidinkielen kursseja läpi.
Vakaasti kuitenkin on itse sitä mieltä, ettei ole amistyyppiä ja on yliopistoon menossa.
En ole kehdannut sanoa, ettei tule pääsemään mitenkään edes isompiin ammattikorkeakouluihin noilla arvosanoilla..
Ap
Yhteys opoon ennen mitään päätöksiä.
Vierailija kirjoitti:
Tästä se syrjäytyminen alkaa.
T. 29v jolla paheneva ADD vei työkyvyttömyyteen. En ole koskaan oppinut mitään.
Vai onko sulla ollut vain kolesterolikammo- oireyhtymä? Et ole saanut riittävästi cholinia = koliinia. Sitä saa kananmunan keltuaisista ja lihastakin vähän, ei juuri muusta.
Tosi kurja tilanne. Entäs kaksoistutkinto? Silloin olisi vähemmän lukio-opintoja ja saisi samalla ammatin, on myös täysin kelpoinen hakemaan sitten jatko-opintoihin.
Ihan ekaksikin, lukio on aivan eri asia kuin yläaste. Monella laskee arvosanat lukiossa ekan syksyn tai ekan vuoden aikana, jopa monilla kympin oppilailla. Ei kaikilla, mutta tosi monilla. Kannattaa ottaa yhteyttä kuraattoriin, opoon, terkkariin. Joku heistä osaa auttaa eteenpäin. Paniikki ja hätä pois, tyttö on vasta alussa. Omalla lapsella oli ekana vuonna arvosanat 5-7 ja nyt tänä syksynä tullut jo niitä kaseja ja suunta on eteenpäin selkeä. Lukiossa täytyy myös itse opiskella enemmän kuin yläasteella, siihenkin köytyy opettajilta apua ja monissa lukioissa on lisätunteja ja tavallaan "tukiopetusmakdollisuus". Selvitä mitä kaikkea apua koulusta voi saada. Tsemppiä
Vierailija kirjoitti:
Lukihäiriö ei ole mikään este lukiolle, Hjallis Harkimokin suoritti lukion ja pääsi myös kauppakorkeaan.
Mitem on tänä päivänä, kuinka joku a:n ja B:n YO sijoittuu jatko-opinnoissa?
Ennen jo pelkkä valkolakki takasi pääsyn "herrojen" kastiin.
Vierailija kirjoitti:
Lukiseulat tehty ja lukihäiriö todettu. Erityisopettaja voi pitää tukiopetusta satunnaisesti ja auttaa läksyissä joskus, hyvin harvoin pitää tunteja tai on samalla tavalla saatavilla kuin perusopetuksessa.
Helpotuksia ei juuri lukiossa enää anneta, koska koulu on täysin vapaaehtoinen.
Pidennetty vastausaika kokeissa on, mutta ei ole tuottanut ainakaan ensimmäisen koeviikon perusteella tulosta.
Tyttö ei itse tunnu ymmärtävän, ettei hänellä ole realistisia mahdollisuuksia korkeakouluihin, jos arvosanat ovat jo ensimmäisissä kokeissa pelkkää nelosta ja vitosta.
Kirjoittaa niin vaikeaselkoisesti tekstiviestitkin, että olen oikeasti pohtinut, miten tulee koskaan saamaan äidinkielen kursseja läpi.
Vakaasti kuitenkin on itse sitä mieltä, ettei ole amistyyppiä ja on yliopistoon menossa.
En ole kehdannut sanoa, ettei tule pääsemään mitenkään edes isompiin ammattikorkeakouluihin noilla arvosanoilla..
Ap
Ylioppilaskirjoituksiin haetaan ihan erikseen poikkeuksia lukihäiriöiselle oppilaalle. Kuten joku jo aiemmin mainitsi, se, mitä numeroita nyt saa on merkityksetöntä. Yliopistoihin haetaan ylioppilastutkinnon tulosten perusteella, siellä ei katsota mitään muuta. Jos ne ei riitä, voi päästä pääsykokeisiin. Aika pissipäältä vanhemmalta vaikutat.
Lukihäiriö ei ole mikään este lukiolle, Hjallis Harkimokin suoritti lukion ja pääsi myös kauppakorkeaan.