Lue keskustelun säännöt.
Kumman osa on ankeampi, anopin vai miniän?
01.11.2020 |
Myötätunto on yleensä miniän puolella, mutta sanoisin että anopin osa on huonompi. Miniä voi sulkea silmänsä anopin teoilta ja puheilta, mutta anoppi joutuu sietämään miniän erilaisia elämänarvoja tai menettää poikansa ja lapsenlapsensa. Miniä noudattaa oman sukunsa tapoja ja anoppi joutuu vierestä katsomaan kun poika erkaantuu omasta suvusta. Lisäksi lapsenlapset ovat yleensä läheisempiä äitinsä vanhempien kuin isänsä vanhempien kanssa. Tietysti miehelläkin on anoppi mutta vävystä ei ole anopille vaaraa kun oma tytär pitää sukuunsa yhteyttä. Ei miniänkään osa ole hyvä, mutta anopin huonompi, ja nykyään pitkän elinajan ansiosta voi olla yhtäaikaa sekä anoppi että miniä, hui mikä kohtalo. En ole itse anoppi enkä enää miniäkään, mutta näin minusta tuntuu.
Kommentit (77)
Minulla ei ole vielä miniöitä, mutta kolme poikaa on. Näin nimettömänä uskallan tunnustaa, että onneksi yleensä lapsenlapset on läheisempiä äidin isovanhempien kanssa. Olen nykyään niin väsynyt raskaasta työstä, että tuntuisi ihan kauhealta olla jatkuvasti lapsenvahtina tai auttamassa jossakin.
Minusta tulee varmaan se anoppi, joka antaa lastensa perheiden elää rauhassa omaa elämää, eikä sekaannu niihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei vielä ole miniöitä eikä vävyjä mutta oli anoppi jolle en koskaan kelvannut. Tästä kokemuksesta johtuen aion olla niin hyvä anoppi että että lasteni kumppaneiden kannattaa olla heidän kansaan jo pelkästään minun vuokseni.
Höpö höpö, minulla on yhä anoppi vaikka olen itsekin anoppi, ja osa on pelkästään hyvä. En yritä määräillä seuraavaa sukupolvea, eikä mieheni anna anopin yrittää määräillä minua.
Minustakin anopin juuri tuon takia kun poika alkaa noudattaa vieraan suvun tapoja (jotka on ihan "vääriä", eli erilaisia mihin omassa suvussa totuttu), miniä voi aina kasvattaa lapsenlapset omille tavoilleen ja samalla mieskin muuttuu, ja niinhän miniän kuuluu tehdäkin, niin itsekin tein, mutta olisi kyllä kauheaa olla anoppi.
Mutta eihän se anoppi omista sitä lastaan, jolla on oma elämä! Se saa tehdä sen oman elämänsä mieleisekseen, ei sen tarvi miellyttää äitiään ja äidin sukua. Vai onko anoppi itse hylännyt oman sukunsa perinteet ja tavat, kun on siirtynyt miehelään, ja alkanut tehdä kaiken miehensä suvun tyyliin?
En ymmärrä näitä ihmisiä, miksi pitää väen vängällä yrittää tulla toimeen ihmisten kanssa, joita ei jaksa? Se, että on sukulainen, tai miniä, tai anoppi, ei ole mikään sellainen asia, että sen takia pitää kärsiä ja itkeä vauvapalstalla - jos kohta se meitä normaalit ihmissuhteet omaavia tietysti viihdyttää.
Minun osani miniänä on ollut ihan ok, en pidä anopistani eikä ehkä hänkään minusta, mutta pysyttelemme sopivan matkan päässä toisistamme ja osaamme käyttäytyä sosiaalisessa vuorovaikutustilanteessa, vaikka se ei ehkä miellyttäisikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta eihän se anoppi omista sitä lastaan, jolla on oma elämä! Se saa tehdä sen oman elämänsä mieleisekseen, ei sen tarvi miellyttää äitiään ja äidin sukua. Vai onko anoppi itse hylännyt oman sukunsa perinteet ja tavat, kun on siirtynyt miehelään, ja alkanut tehdä kaiken miehensä suvun tyyliin?
En ymmärrä näitä ihmisiä, miksi pitää väen vängällä yrittää tulla toimeen ihmisten kanssa, joita ei jaksa? Se, että on sukulainen, tai miniä, tai anoppi, ei ole mikään sellainen asia, että sen takia pitää kärsiä ja itkeä vauvapalstalla - jos kohta se meitä normaalit ihmissuhteet omaavia tietysti viihdyttää.
Minun osani miniänä on ollut ihan ok, en pidä anopistani eikä ehkä hänkään minusta, mutta pysyttelemme sopivan matkan päässä toisistamme ja osaamme käyttäytyä sosiaalisessa vuorovaikutustilanteessa, vaikka se ei ehkä miellyttäisikään.
Lisään tähän vielä, että minä olen myös tuore anoppikokelas, eikä sekään tunnu yhtään hullummalta. Katsotaan sitten, jos lapsenlapsia ilmaantuu...
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole vielä miniöitä, mutta kolme poikaa on. Näin nimettömänä uskallan tunnustaa, että onneksi yleensä lapsenlapset on läheisempiä äidin isovanhempien kanssa. Olen nykyään niin väsynyt raskaasta työstä, että tuntuisi ihan kauhealta olla jatkuvasti lapsenvahtina tai auttamassa jossakin.
Minusta tulee varmaan se anoppi, joka antaa lastensa perheiden elää rauhassa omaa elämää, eikä sekaannu niihin.
Voi kuule. Kun ei sekään välttämättä ole hyvä asia. Minulla oli tällainen lähestymistapa, mutta haukuthan siitä tuli. Kun ei välitetä tarpeeksi. Pitäisi osallistua ja olla saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi siitä miniästä pääsee eroon ihan yksinkertaisesti pitämällä alusta asti etäisyyttä. Eroa lastenlapsista taas ei tule, koska miten voi erota sellaisesta, mitä ei omassa elämässä ole koskaan ollutkaan? Lapsenlapset nyt ei sen kaksisempia ole kuin muutkaan lapset, miniän lapsista ei edes tiedä, kenen ne oikeasti ovat.
Niitä sosiaalisia vuorovaikutustilanteitakaan ei tule, kun kertoo omalle suvulle tilanteen. Silloin miniä ei tule kutsutuksi samoihin tilaisuuksiin.
Sen pojan kanssa on saanut asua ja elää noin 18 vuotta eli todennäköisesti paljon pitempään kuin mihin miä yltää.
Vierailija kirjoitti:
Mutta eihän se anoppi omista sitä lastaan, jolla on oma elämä! Se saa tehdä sen oman elämänsä mieleisekseen, ei sen tarvi miellyttää äitiään ja äidin sukua. Vai onko anoppi itse hylännyt oman sukunsa perinteet ja tavat, kun on siirtynyt miehelään, ja alkanut tehdä kaiken miehensä suvun tyyliin?
En ymmärrä näitä ihmisiä, miksi pitää väen vängällä yrittää tulla toimeen ihmisten kanssa, joita ei jaksa? Se, että on sukulainen, tai miniä, tai anoppi, ei ole mikään sellainen asia, että sen takia pitää kärsiä ja itkeä vauvapalstalla - jos kohta se meitä normaalit ihmissuhteet omaavia tietysti viihdyttää.
Minun osani miniänä on ollut ihan ok, en pidä anopistani eikä ehkä hänkään minusta, mutta pysyttelemme sopivan matkan päässä toisistamme ja osaamme käyttäytyä sosiaalisessa vuorovaikutustilanteessa, vaikka se ei ehkä miellyttäisikään.
Ei ole kiva katsoa kun oma lapsi joutuu hunningolle ja oppii huonoille tavoille, ja lapsetkin opetetaan vain vieraan suvun tavoille ja jäävät ilman kasvatusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surulliselta tuntuu, kun lapsenlapset kasvatetaan äidin suvun mukaan. Kerrotaan suvusta, suvun tarinoita.
Siihen on vain tyydyttävä, mitä "murusia" tippuu pöydältä.
Mazzarella jo kirjoitti kirjan yli 10 v sitten, miten eriarvoisessa asemassa ovat isovanhemmat keskenään. Pojan vanhemmat jäävät "häviölle".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole vielä miniöitä, mutta kolme poikaa on. Näin nimettömänä uskallan tunnustaa, että onneksi yleensä lapsenlapset on läheisempiä äidin isovanhempien kanssa. Olen nykyään niin väsynyt raskaasta työstä, että tuntuisi ihan kauhealta olla jatkuvasti lapsenvahtina tai auttamassa jossakin.
Minusta tulee varmaan se anoppi, joka antaa lastensa perheiden elää rauhassa omaa elämää, eikä sekaannu niihin.
Jos meinaat aikanaan luoda suhteet lastenlapsiisi, on vähän niinkuin pakko " sekaantua" heidän elämäänsä. Muuten ei synny sidettä isovanhempien ja lastenlasten välille.
No, olen sekä miniä että anoppi ja hyvin viihdyn molemmissa rooleissa. Anoppini ei ole täydellinen, ja jotkin jutut on joskus hermoja kiristänyt, mutta kun kyse on kuitenkin täysjärkisestä ihmisestä niin näistä on selvitty ja toimeen tultu.
Anoppina minulla ei ole mitään tarvetta määräillä ja tunkeilla lasteni perheiden elämään. Olen itsekin aina halunnut elää oman näköistä elämää, ja saman suon mielelläni muillekin, myös lapsilleni. EI ole ongelmia ollut miniöiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei vielä ole miniöitä eikä vävyjä mutta oli anoppi jolle en koskaan kelvannut. Tästä kokemuksesta johtuen aion olla niin hyvä anoppi että että lasteni kumppaneiden kannattaa olla heidän kansaan jo pelkästään minun vuokseni.
Ymmärrän sinua. En melvannut äidilleni enkä anopilleni.
Onneksi olen kelvannut miehelleni jo 50 v, mitä seikkaa en aina ymmärrä, kun itsetunto on poljettu pohjaan, niin tuntuu ihmeeltä, että kelpaa jollekin.
Olen nyt itsekin anoppi. En mene poikani perheen kotiin kuin pyydettäessä, lapsia olen hoitanut paljon nuoren perheen olosuhteista johtuen.
Kun poikani meni naimisiin, niin sanoin hänelle, että raamatussakin sanotaan että miehen on luovuttava äidistä ja oltava yhtä vaimonsa kanssa, vaikka en yltiöuskonnollinen olekaan.
Koen, että oma asemani miniänä on ollut paljon raskaampi kuin anoppina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole vielä miniöitä, mutta kolme poikaa on. Näin nimettömänä uskallan tunnustaa, että onneksi yleensä lapsenlapset on läheisempiä äidin isovanhempien kanssa. Olen nykyään niin väsynyt raskaasta työstä, että tuntuisi ihan kauhealta olla jatkuvasti lapsenvahtina tai auttamassa jossakin.
Minusta tulee varmaan se anoppi, joka antaa lastensa perheiden elää rauhassa omaa elämää, eikä sekaannu niihin.
Jos meinaat aikanaan luoda suhteet lastenlapsiisi, on vähän niinkuin pakko " sekaantua" heidän elämäänsä. Muuten ei synny sidettä isovanhempien ja lastenlasten välille.
Sen sekaantumisen voi tehdä myös toista ja toisen perhettä kunnioittaen jolloin ongelmia ei yleensä tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta eihän se anoppi omista sitä lastaan, jolla on oma elämä! Se saa tehdä sen oman elämänsä mieleisekseen, ei sen tarvi miellyttää äitiään ja äidin sukua. Vai onko anoppi itse hylännyt oman sukunsa perinteet ja tavat, kun on siirtynyt miehelään, ja alkanut tehdä kaiken miehensä suvun tyyliin?
En ymmärrä näitä ihmisiä, miksi pitää väen vängällä yrittää tulla toimeen ihmisten kanssa, joita ei jaksa? Se, että on sukulainen, tai miniä, tai anoppi, ei ole mikään sellainen asia, että sen takia pitää kärsiä ja itkeä vauvapalstalla - jos kohta se meitä normaalit ihmissuhteet omaavia tietysti viihdyttää.
Minun osani miniänä on ollut ihan ok, en pidä anopistani eikä ehkä hänkään minusta, mutta pysyttelemme sopivan matkan päässä toisistamme ja osaamme käyttäytyä sosiaalisessa vuorovaikutustilanteessa, vaikka se ei ehkä miellyttäisikään.
Ei ole kiva katsoa kun oma lapsi joutuu hunningolle ja oppii huonoille tavoille, ja lapsetkin opetetaan vain vieraan suvun tavoille ja jäävät ilman kasvatusta.
Ja hyvin pärjäävät senkin suvun tavoilla, vaikka eivät piiskaa saakaan.
Syy miksi lapsenlapset ovat yleensä läheisempiä äidinsä äidin kanssa on ihan siinä, että miehet eivät yleensä pidä yhteyttä sukulaisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Surulliselta tuntuu, kun lapsenlapset kasvatetaan äidin suvun mukaan. Kerrotaan suvusta, suvun tarinoita.
Siihen on vain tyydyttävä, mitä "murusia" tippuu pöydältä.
Mikähän se estää isää kertomasta oman sukunsa tarinoita - tarkoitan, oman äitinsä suvun tarinoita? Tuskin se miniä on siinä vieressä kaulimen kanssa että "et kerro!" Todennäköisemmin et vain ole kertonut tarinoita pojallesi, tai hän on ne unohtanut, tai ei vain välitä lapsistaan niin paljon, että juttelisi niille. Ehkä se on se kasvatuksesi tulos?
Anoppi on uhka toisin kuin appi lasten äidille.
Ei ole yleispätevää totuutta tähän, vaan jokainen tapaus käsiteltävä erikseen. On painajaisminiöitä, vielä kauheampia kammoanoppeja, onneksi suurin osa ihan normaaleja ihmisiä.