Lue keskustelun säännöt.
Jos miehesi kuolisi niin kävisitkö usein haudalla usein?
14.02.2014 |
Ihmettelen kun erään tuttuavani mies kuoli niin tuttava sanoo surevansa niin ja kaipaavansa niin kamalasti, mutta viiden vuoden aikana on käynyt haudalla pari kertaa, vaikka hautausmaa on vain parin kilsan päässä.
Tietääkseni tässä avioliitossa oli ongelmia, mutta jotenkin ärsyttää kun hän aina jaksaa valittaa elämänsä kurjuutta kun mieskin kuoli ja lapsien kanssa on ongelmia jne.
Kommentit (46)
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 11:01"]No voihan kun ei se siltä vaikuta että ahdistaa, hän on kova bilettämään ja vaikka hän aina sanoo etsivänsä samanlaista miestä kuin tämä kuollut xxx oli, mutta tuskinpa ne tiehään vaihtuvat ulkomaalaiset miehet tätä suomalaista exää muistuttaa. Lapsiakin on sinaantunut 4 kpl, yksi tälle suomalaiselle miehelleen joka oli kyllä todella hyvä mies. -ap-[/quote]JOS SINULTA EI OLE MIES KUOLLUT NIIN ET VOI YMMÄRTÄÄ MILTÄ SE TUNTUU Oletko oikeasti jotenkin toope? luepa tuo oma viestisi ja mieti mistä voisi olla kyse. Mieti ihan rauhassa, älä heti vastaile tänne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
22. Kuule toope itse siellä, minähän vastailen JOS minä haluan. Tämä on minun aloittama ketju, joten ole hyvä ja poistu itse.
Onko sinulta ei ole itseltästi mies kuollut??? minulta on kuollut useita hyvin läheisiä, mm. paras ystäväni. Joten mietippä sitä..
-ap-
-ap-
Voi jestas millainen ihminen ap on. Kommentoi ihan vapaasti, mutta älä oleta että kukaan komppaa tuota ääliömäistä ajatustapaasi.
Aikuinen ihminen saa varmasti juhliakin rauhassa, sekin on ihan perus psykologiaa että toiset pakenee surua alkoholin parissa.
Samoin myös "vaihtuvat ulkomaalaiset" miehet, häntä pelottaa ehkä kaikki pysyvä. Joka on normaalia. Sinä sen sijaan et ole.
Apn kaltaista ystävää en haluaisi ikinä tavatakaan.
Täällä taitaa olla muitakin elämänhallinnan puutteesta kärisiviä. Onnea vaan elämäänne, sitä te tulette todellakin tarvitsemaan.
-ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tule omaa hautapaikkaa vaan korkeintaan muistolehtoon se nimilaatta.
Jos olisi hautapaikka niin en kävisi haudalla.
Mummolla on tuollainen "vanhanaikainen" hautapaikka mutta en käy hautausmaalla koska muisto elää sydämessä.
Äitini tuhka on siellä muistolehdossa.
Jos itse kuolisin niin en haluaisi mitään pönötyshautajaisia vaan suoraa uuniin saa törkätä ja tuhkat voi vipata johonkin muistolehtoon ym.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 11:14"]Täällä taitaa olla muitakin elämänhallinnan puutteesta kärisiviä. Onnea vaan elämäänne, sitä te tulette todellakin tarvitsemaan. -ap-[/quote]
Ai minä, joka ei käytä alkoholia ollenkaan, saati muitakaan päihteitä? :D Joo, oikeeseen osoitteeseen tuli onnittelut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 11:14"]Täällä taitaa olla muitakin elämänhallinnan puutteesta kärisiviä. Onnea vaan elämäänne, sitä te tulette todellakin tarvitsemaan. -ap-[/quote]
Joko sinä olet kovin, KOVIN nuori henkilö tai sitten sun viestisi oli vain pelkkä provo.
Mutta reaktiosi on kuitenkin tyypillinen vähän nuoremmalle henkilölle, tuli eriävää mielipidettä niin sinun reaktiosi on kiukku ja haukkuminen. Ensin ystäväsi (heitot baari-illoista ja ulkomaalaisista miehistä) ja kun se ei auttanut päätit ryhtyä haukkumaan kaikkia muitakin siinä samalla. Ja loppuun luonnollisesti oman itsen nosto "onnea vaan elämällenne" -tekstillä.
Ihanan ennalta-arvattavaa :)
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 11:10"]22. Kuule toope itse siellä, minähän vastailen JOS minä haluan. Tämä on minun aloittama ketju, joten ole hyvä ja poistu itse. Onko sinulta ei ole itseltästi mies kuollut??? minulta on kuollut useita hyvin läheisiä, mm. paras ystäväni. Joten mietippä sitä.. -ap- -ap- [/quote]
Paras ystävähän on verrattavissa mieheen.. Jep..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai on se elämänhallinnan menetys jos ei ravaa haudalla suremassa.
Jos ystäväsi elää toisenlaista elämää kuin itse leskenä viettäisit niin onko se sinulta ap jotenkin pois.
Joku istuu loppuelämänsä kotona suremassa ja toinen taas elää kuin viimeistä päivää ja suurin osa jotain tältä väliltä mutta eiköhän se ole oma valinta miten loppuelämänsä viettää.
Kun minulta kuoli lapsi, surin sitä miten vähän läheiset kävi lapseni haudalla. Tuntui, että he hylkäsivät hänet. Kävimme siellä usein, ja kun oli hyvin vaikeaa sietää hänen poissaoloaan, emme käyneet ollenkaan.
Surussa on monta vaihetta. Ja minun suru ei ole samanlaista kuin mieheni suru.
Olen minäkin menettänyt rakkaan ystävän. Myöhemmin joskus kuulin että lapsuuden ystävä puukotettiin. Mamu, joka oli sotilas ja raiskaudesta tuomittu tappoi hänet puukolla iskien Tampereella. Myöhemmin sama mies raiskasi vankilalomallaan jonkun sukulaislapsensa.
En voi kuvitella millainen olisin jos mieheni kuolisi. Meillä on talolaina, joten menisi talo luultavasti. Olisin huolissani lapsien jaksamisesta. Mutten osaa kuvitella miten usein kävisin haudalla tai millaista elämä olisi.
En voisi kuvitella että sanelisin miten lapsille kuolemastani kerrotaan. Koitan elää rakastaen heitä ja kertomalla että vaikka on riitaa, ne sovitaan.
Olen suunnitellut hautapaikkaani ja hautajaisia. On suunniteltu lapsien elämistä jos me vanhemmat kuolemme ja ollaan laitettu papereita niin että ne kaikki löytyy helposti jos meitä ei enää ole tai jos toinen kuolisi niin olisi kaikki toisella helposti löydettävänä. Kaikki, mikä on pois jäljellejääviltä kannattaa tehdä; suunnitella talousasioita, testamentti, hautajaisiin kirjata mitä musiikkia/rukouksia yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikkusiskoni kuoli 10 vuotta sitten 4-vuotiaana. Surin häntä hirveästi, ikävöin vieläkin, mutta haudalla olen käynyt ehkä kuusi kertaa.
Voin kertoa miltä haudalla käyminen tuntuu (hauta on kauempana joten en pääse käymään siellä usein). Kun on menossa haudalle jännittää ja on ikävä toista, tuntuu kuin olisi menossa tapaamaan tätä henkilöä. Kun tulee haudalle mitään ei tapahdu, se tuntuu kuin tulisi tapaamaan henkilö ja sitten tämä ei olekkaan paikalla. Se on kummallinen tunne, suree ja suree ja odottaa, että tulisi hetki jolloin se suru jotenkin täyttyisi ja tulisi joku määränpää.
Voin kuvitella, että moni jättää käymättä jonkun tällaisen tunteen takia, että haudalla ei tule vastausta, mustot ovat vahvemmat ja kotona vaikka vanhojen valokuvien katsominen ja esineiden tuntuu läheisemmältä.
Silkti menisin haudalle useammin jos pääsisin sillä minulla on kummalinen uskomus, että vainaja tietää sen kun käyn siellä.
Sekin on kummallista, että vainajalle voi olla edelleen vihainen jostakin ja ajatella näinkin, että enpäs käy haudallasi koska teit silloin sitä ja sitä...
Kuullostaa älyttömältä, mutta sureminen on monesti erinlaista kuin kuvittelisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon kovasti että ap on provo ja trolli. Surullista jos tuollaisia ihmisiä olisi oikeasti.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 11:14"]Täällä taitaa olla muitakin elämänhallinnan puutteesta kärisiviä. Onnea vaan elämäänne, sitä te tulette todellakin tarvitsemaan. -ap-[/quote] siis muita kuin sinä? ei minusta, vastauksethan on ollu asiallisia... taidat ap olla ihan yksin näiden ongelmiesi kanssa.
En kävisi.
Mun mieheni jatkaisi elämäänsä mun sydämessäni, en tarvitse mitään pystiä mitä palvoa.
Mun vanhemmat on kuolleet vuosia sitten, appiukko samoin enkä ole hautajaisten jälkeen käynyt hautapaikalla. Jos muistelen heitä sytytän kynttilän kotona tai pihalla. Tai matkoilla - lähetän "postikortin" sytyttämällä tuohuksen heille jossain kirkossa.
En ihan ymmärrä sitä kivipaaden palvontaa.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 11:53"]
Kun minulta kuoli lapsi, surin sitä miten vähän läheiset kävi lapseni haudalla. Tuntui, että he hylkäsivät hänet. Kävimme siellä usein, ja kun oli hyvin vaikeaa sietää hänen poissaoloaan, emme käyneet ollenkaan.
Surussa on monta vaihetta. Ja minun suru ei ole samanlaista kuin mieheni suru.
Olen minäkin menettänyt rakkaan ystävän. Myöhemmin joskus kuulin että lapsuuden ystävä puukotettiin. Mamu, joka oli sotilas ja raiskaudesta tuomittu tappoi hänet puukolla iskien Tampereella. Myöhemmin sama mies raiskasi vankilalomallaan jonkun sukulaislapsensa.
En voi kuvitella millainen olisin jos mieheni kuolisi. Meillä on talolaina, joten menisi talo luultavasti. Olisin huolissani lapsien jaksamisesta. Mutten osaa kuvitella miten usein kävisin haudalla tai millaista elämä olisi.
En voisi kuvitella että sanelisin miten lapsille kuolemastani kerrotaan. Koitan elää rakastaen heitä ja kertomalla että vaikka on riitaa, ne sovitaan.
Olen suunnitellut hautapaikkaani ja hautajaisia. On suunniteltu lapsien elämistä jos me vanhemmat kuolemme ja ollaan laitettu papereita niin että ne kaikki löytyy helposti jos meitä ei enää ole tai jos toinen kuolisi niin olisi kaikki toisella helposti löydettävänä. Kaikki, mikä on pois jäljellejääviltä kannattaa tehdä; suunnitella talousasioita, testamentti, hautajaisiin kirjata mitä musiikkia/rukouksia yms.
[/quote]
kukahan tätäkin alapeukuttaa?
Et ole tainnut järjestää kenenkään hautajaisia. Ne on raskaat. Minulle tuli vahva tarve hoitaa kuntoon kaikki perintään liittyvät asiat ja suunnitella asiat valmiiksi, kuten miehellenikin (joka sitten surrut eri tavalla kuin minä). Käytännön asiat on raskaat ja samalla suree silmät päästään.
En lähde arvailemaan millaista elämä olisi jos mies kuolisi tai toinen lapsi. Ei sitä voi tietää. Niin monet kerrat itsensäkin jo yllättänyt miten on toiminut ettet tiedäkään sinä arvon ala-peukuttaja. :(
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 12:40"]
kukahan tätäkin alapeukuttaa?
[/quote] olisikohan ketjun aloittaja...
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 12:36"]
En kävisi.
Mun mieheni jatkaisi elämäänsä mun sydämessäni, en tarvitse mitään pystiä mitä palvoa.
Mun vanhemmat on kuolleet vuosia sitten, appiukko samoin enkä ole hautajaisten jälkeen käynyt hautapaikalla. Jos muistelen heitä sytytän kynttilän kotona tai pihalla. Tai matkoilla - lähetän "postikortin" sytyttämällä tuohuksen heille jossain kirkossa.
En ihan ymmärrä sitä kivipaaden palvontaa.
[/quote]
37, meillä haudattiin lapsi maahan. Käyn siellä haudalla lapseni luona! Vaikka muistot elää päässä ja sydämessäni niin lapseni ruumis on maassa.
Se että konkreettisesti näen kivessä lapseni nimen, on ainoa jäljelle jäävä asia. Sitä katsoessa samaan aikaan sattuu ja tuntuu hyvälle.
Ja kun minusta aika joskus jättää, paikkani toivottavasti tulee olemaan tuossa samassa maassa. Ja kivessä nimi lapsen viereen. Kamalinta mitä osaan tulevaisuudelta nähdä on että kuolisin jossain ja ruumistani ei voitaisiin siihen paikkaan laittaa, vaikkei sillä ole niinkään merkitystä. Mutta siltä se sydämessä tuntuu.
32
No voihan kun ei se siltä vaikuta että ahdistaa, hän on kova bilettämään ja vaikka hän aina sanoo etsivänsä samanlaista miestä kuin tämä kuollut xxx oli, mutta tuskinpa ne tiehään vaihtuvat ulkomaalaiset miehet tätä suomalaista exää muistuttaa. Lapsiakin on sinaantunut 4 kpl, yksi tälle suomalaiselle miehelleen joka oli kyllä todella hyvä mies.
-ap-