Oletko tunnustanut joskus varatulle tunteesi? Miten kävi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varattu ja arvostaisin tällaista elettä paljon. Ja vieläkin enemmän jos henkilö sattuisi olemaan sellainen josta todella pidän.

Olen varattu ja arvostukseni ihmiseen menisi täysin, ja on mennytkin. En siis arvostaisi elettä ollenkaan. Kantapään kautta olen oppinut millainen näiden ihmisten perusluonne on.

Minäkin olen varattu, mutta ei mulla ketään kohtaan arvostus siitä loppuisi, jos joku kertoisi olevansa minuun ihastunut. Ei tunteitaan voi aina hallita. Tekojensa hallinta ja hillintä on sitten asia erikseen. Ja jos antaisin vastakaikua tuolle kertojalle, niin eikö se kertoisi enemmän minusta kuin hänestä? Ja jos totta puhutaan, en tuomitsisi edes itseäni, koska olen tähän ikään mennessä oppinut, että värisävyjä mustan ja valkoisen väliltä löytyy aika paljon.

Itse sanoit että tunteitaan ei voi hallita mutta tekojaan voi.

Kertominen varatulle on teko.

Samaa mieltä.

Tunnustin sekavassa elämänvaiheessa lähipiiriin kuuluvalle ihmiselle. Se oli virhe, vaikka tein jo silloin selväksi, etten ole eroamassa. Olosuhteiden pakosta on oltava vielä toisinaan tekemisissä, mikä on tosi kiusallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tietenkään. En ole idiootti.

Miksi? Mitä ”idioottia” siinä on?

Miksi pyrkisin rikkomaan jonkun toisen suhteen? Koska, turha selitellä, sitähän siinä haetaan. Miksi muuten kertoa, ellei halua vällyihin tämän varatun henkilön kanssa?

Tämä!

En todellakaan ole. En lähtisi vehtaamaan miehen kanssa, jonka tiedän varatuksi, joten mitään tunteitakaan ei voisi syntyä.

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan ole. En lähtisi vehtaamaan miehen kanssa, jonka tiedän varatuksi, joten mitään tunteitakaan ei voisi syntyä.

Nämä eivät ole tahdonalaisia asioita. Tietäisit, jos olisit kokenut.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Mies erosi vaimostaan ja olemme nyt onnellisesti ollut naimisissa kuusi vuotta.

Ja nyt se pettää sinua minun kanssa. Tätä jatkunut jo vuosia. Anteeksi. Olin idiootti. Luulin että tää olis rakkautta.

Toki varma en voi olla mutta taustatarinasi ja vuodet sopisi yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varattu ja arvostaisin tällaista elettä paljon. Ja vieläkin enemmän jos henkilö sattuisi olemaan sellainen josta todella pidän.

Olen varattu ja arvostukseni ihmiseen menisi täysin, ja on mennytkin. En siis arvostaisi elettä ollenkaan. Kantapään kautta olen oppinut millainen näiden ihmisten perusluonne on.

Minulla sama. En voi arvostaa ihmistä, joka ei kunnioita toisen parisuhdetta. Ja nämä jotka tässä ketjussa kertovat tunnustaneensa vaikkeivät koskaan edes aikoneet tehdä mitään, se nyt minusta on itsekkyyden huippu. Silloin tunnustaminen on vielä ihan turhaa. Jos tunteet olisivatkin molemminpuolisia, niin se aiheuttaa hyvin kurjan tilanteen sille varatulle.

Itse olen varattuna ihastunut pari kertaa ja ainakin kerran epäilin tunteiden olleen molemminpuolisia. En missään nimessä tunnustaisi enkä toivo toisenkaan tunnustavan. Varattuna ihastuminen ei ole sitä kivaa kutkuttavaa haaveilua mitä sinkkuna, vaan tuskallista ja syyllisyyttä aiheuttavaa piinaa jota ei kenenkään tarvitse tulla yhtään enempää ruokkimaan.

Mitä eroa on sillä, että pidät peliä varatun kanssa, vaikka et sitä sano ääneen? Jos olisit rehellinen ihminen, sanoisit suoraan, että nyt hei tämä on mennyt liian pitkälle ja huomaan, että minulla on tunteita ja ehkä sinullakin, mutta olen parisuhteessa ja rakastan puolisoani ja otan etäisyyttä. Silloin olet reilu sille, jonka kanssa olet pitänyt peliä ja tämä henkilö ei jää ihmetyksen valtaan, että mitä kävi. Miksi ensin oltiin niin kiihkeänä ja nyt tämä nainen viileni eikä enää puhu minulle. Sinun käytöksesi voi vaikuttaa aikamoiselta peliltä ja manipuloinnilta muiden mielestä. Eli sanoisin, että tosi mahtavaa itsepetosta. Mutta näin me haluamme selitellä itsellemme asiat parhain päin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varattu ja arvostaisin tällaista elettä paljon. Ja vieläkin enemmän jos henkilö sattuisi olemaan sellainen josta todella pidän.

Olen varattu ja arvostukseni ihmiseen menisi täysin, ja on mennytkin. En siis arvostaisi elettä ollenkaan. Kantapään kautta olen oppinut millainen näiden ihmisten perusluonne on.

Minäkin olen varattu, mutta ei mulla ketään kohtaan arvostus siitä loppuisi, jos joku kertoisi olevansa minuun ihastunut. Ei tunteitaan voi aina hallita. Tekojensa hallinta ja hillintä on sitten asia erikseen. Ja jos antaisin vastakaikua tuolle kertojalle, niin eikö se kertoisi enemmän minusta kuin hänestä? Ja jos totta puhutaan, en tuomitsisi edes itseäni, koska olen tähän ikään mennessä oppinut, että värisävyjä mustan ja valkoisen väliltä löytyy aika paljon.

Toiselle kertominen on TEKO, ei tunne. Ja nimenomaan tekojaan voi ja tulee hillitä, vaikka tunteita tulisikin.

Ihastuksia tulee varmasti, mutta vastuullinen aikuinen ei anna ihastumisen muuttua rakastumiseksi, jos jompi kumpi (tai kumpikin) osapuoli on varattu. Keinoja tähän on monia, mutta muutaman mainitakseni:

a) etäisyyden ottaminen ihastuksen kohteeseen

b) työn tekeminen oman parisuhteen eteen, jotta tunteet omaa puolisoa kohtaan kasvaisivat, eikä jäisi tilaa muille

c) kannattaa pohtia omaa itsetuntoa: miksi kaipaa huomiota joltakulta muulta? Puuttuuko itseltä jotain? Voisiko itsetuntoaan vahvistaa? Tämä erityisesti silloin, jos on riippuvainen ulkopuolisten huomiosta laajemminkin.

d) käy läpi mielessään, mitä ihastuksen vahvistaminen ja pettäminen konkreettisesti elämään aiheuttaisi, ja miettii kaikkien osapuolien kärsimyksen määrää

e) tekee itselleen selväksi, että ihastuksen tunteiden tietoinen vahvistaminen on todella väärin

f) tekee itselleen selväksi, että itsellä on ihastuksen kohteeseen katsoessa ”vaaleanpunaiset lasit silmillä”, eli että oma käsitys ihastuksenkohteesta on todennäköisesti varsin vääristynyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varattu ja arvostaisin tällaista elettä paljon. Ja vieläkin enemmän jos henkilö sattuisi olemaan sellainen josta todella pidän.

Olen varattu ja arvostukseni ihmiseen menisi täysin, ja on mennytkin. En siis arvostaisi elettä ollenkaan. Kantapään kautta olen oppinut millainen näiden ihmisten perusluonne on.

Minulla sama. En voi arvostaa ihmistä, joka ei kunnioita toisen parisuhdetta. Ja nämä jotka tässä ketjussa kertovat tunnustaneensa vaikkeivät koskaan edes aikoneet tehdä mitään, se nyt minusta on itsekkyyden huippu. Silloin tunnustaminen on vielä ihan turhaa. Jos tunteet olisivatkin molemminpuolisia, niin se aiheuttaa hyvin kurjan tilanteen sille varatulle.

Itse olen varattuna ihastunut pari kertaa ja ainakin kerran epäilin tunteiden olleen molemminpuolisia. En missään nimessä tunnustaisi enkä toivo toisenkaan tunnustavan. Varattuna ihastuminen ei ole sitä kivaa kutkuttavaa haaveilua mitä sinkkuna, vaan tuskallista ja syyllisyyttä aiheuttavaa piinaa jota ei kenenkään tarvitse tulla yhtään enempää ruokkimaan.

Mitä eroa on sillä, että pidät peliä varatun kanssa, vaikka et sitä sano ääneen? Jos olisit rehellinen ihminen, sanoisit suoraan, että nyt hei tämä on mennyt liian pitkälle ja huomaan, että minulla on tunteita ja ehkä sinullakin, mutta olen parisuhteessa ja rakastan puolisoani ja otan etäisyyttä. Silloin olet reilu sille, jonka kanssa olet pitänyt peliä ja tämä henkilö ei jää ihmetyksen valtaan, että mitä kävi. Miksi ensin oltiin niin kiihkeänä ja nyt tämä nainen viileni eikä enää puhu minulle. Sinun käytöksesi voi vaikuttaa aikamoiselta peliltä ja manipuloinnilta muiden mielestä. Eli sanoisin, että tosi mahtavaa itsepetosta. Mutta näin me haluamme selitellä itsellemme asiat parhain päin. 

Vastuullinen varattu ei edes aloita koko peliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan ole. En lähtisi vehtaamaan miehen kanssa, jonka tiedän varatuksi, joten mitään tunteitakaan ei voisi syntyä.

Nämä eivät ole tahdonalaisia asioita. Tietäisit, jos olisit kokenut.

Minä olen kokenut. Ihastuksen kohde hymyili niin, että meinasi vetää jalat alta ja tuntui vetävän puoleensa magneetin lailla. Käännyin ympäri ja kävelin pois. Ei ole hymyillyt sillätavoin uudestaan. Välit asiallisen viileät, eli toimi hyvin.

Ihastuksen tunteeseen ei voi vaikuttaa, mutta omaan toimintaansa voi. Ja toiminnalla on vaikutusta siihen, miten tunteille loppupeleissä käy.

t. eri jolle vastasit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan ole. En lähtisi vehtaamaan miehen kanssa, jonka tiedän varatuksi, joten mitään tunteitakaan ei voisi syntyä.

Nämä eivät ole tahdonalaisia asioita. Tietäisit, jos olisit kokenut.

Olen eri, mutta mielestäni niiden joille nämä ei ole tahdon asioita on ihan reilua kertoa tästä kumppanilleni parisuhteen alussa. "Tiedäthän, että minä en pysty kontrolloimaan sitä kenen kanssa housut lähtee."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan ole. En lähtisi vehtaamaan miehen kanssa, jonka tiedän varatuksi, joten mitään tunteitakaan ei voisi syntyä.

Nämä eivät ole tahdonalaisia asioita. Tietäisit, jos olisit kokenut.

Olen eri, mutta mielestäni niiden joille nämä ei ole tahdon asioita on ihan reilua kertoa tästä kumppanilleni parisuhteen alussa. "Tiedäthän, että minä en pysty kontrolloimaan sitä kenen kanssa housut lähtee."

"Minulla on impulssikontrollin kanssa häiriötä ja vaikka lupasin rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä, en oikeasti sitä tarkoittanut. Miten ois?"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varattu ja arvostaisin tällaista elettä paljon. Ja vieläkin enemmän jos henkilö sattuisi olemaan sellainen josta todella pidän.

Olen varattu ja arvostukseni ihmiseen menisi täysin, ja on mennytkin. En siis arvostaisi elettä ollenkaan. Kantapään kautta olen oppinut millainen näiden ihmisten perusluonne on.

Minulla sama. En voi arvostaa ihmistä, joka ei kunnioita toisen parisuhdetta. Ja nämä jotka tässä ketjussa kertovat tunnustaneensa vaikkeivät koskaan edes aikoneet tehdä mitään, se nyt minusta on itsekkyyden huippu. Silloin tunnustaminen on vielä ihan turhaa. Jos tunteet olisivatkin molemminpuolisia, niin se aiheuttaa hyvin kurjan tilanteen sille varatulle.

Itse olen varattuna ihastunut pari kertaa ja ainakin kerran epäilin tunteiden olleen molemminpuolisia. En missään nimessä tunnustaisi enkä toivo toisenkaan tunnustavan. Varattuna ihastuminen ei ole sitä kivaa kutkuttavaa haaveilua mitä sinkkuna, vaan tuskallista ja syyllisyyttä aiheuttavaa piinaa jota ei kenenkään tarvitse tulla yhtään enempää ruokkimaan.

Mitä eroa on sillä, että pidät peliä varatun kanssa, vaikka et sitä sano ääneen? Jos olisit rehellinen ihminen, sanoisit suoraan, että nyt hei tämä on mennyt liian pitkälle ja huomaan, että minulla on tunteita ja ehkä sinullakin, mutta olen parisuhteessa ja rakastan puolisoani ja otan etäisyyttä. Silloin olet reilu sille, jonka kanssa olet pitänyt peliä ja tämä henkilö ei jää ihmetyksen valtaan, että mitä kävi. Miksi ensin oltiin niin kiihkeänä ja nyt tämä nainen viileni eikä enää puhu minulle. Sinun käytöksesi voi vaikuttaa aikamoiselta peliltä ja manipuloinnilta muiden mielestä. Eli sanoisin, että tosi mahtavaa itsepetosta. Mutta näin me haluamme selitellä itsellemme asiat parhain päin. 

Mistä sinä tuon pelin pitämisen keksit? Ei tässä ole mitään sellaista tapahtunut. En juuri edes tapaa tätä henkilöä ilman että molemmilla tai vähintään toisella on kumppani mukana. Ja "oltiin kiihkeänä" - mitä?? Tuo on kaikki ihan itse kehittelemääsi satua, jolla ei ole minun elämäni kanssa mitään tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi on kiusallista kuulla, että toinen tykkää?

Onko se tykkäyksen kertoja jotenkin vastenmielinen, kun sitä ei halua siltä ihmiseltä kuulla? Olisiko reaktio erilainen, jos kertoja olisi viehättävä tai muuten kiva tyyppi?

Kertominen kertoo siitä, ettei toinen kunnioita parisuhdettani - edellyttäen että hän tietää siitä.

Minulle riittää oman rakkaan romanttinen huomio. En tee ylimääräisellä yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi on kiusallista kuulla, että toinen tykkää?

Onko se tykkäyksen kertoja jotenkin vastenmielinen, kun sitä ei halua siltä ihmiseltä kuulla? Olisiko reaktio erilainen, jos kertoja olisi viehättävä tai muuten kiva tyyppi?

Kertominen kertoo siitä, ettei toinen kunnioita parisuhdettani - edellyttäen että hän tietää siitä.

Minulle riittää oman rakkaan romanttinen huomio. En tee ylimääräisellä yhtään mitään.

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varattu ja arvostaisin tällaista elettä paljon. Ja vieläkin enemmän jos henkilö sattuisi olemaan sellainen josta todella pidän.

Olen varattu ja arvostukseni ihmiseen menisi täysin, ja on mennytkin. En siis arvostaisi elettä ollenkaan. Kantapään kautta olen oppinut millainen näiden ihmisten perusluonne on.

Minulla sama. En voi arvostaa ihmistä, joka ei kunnioita toisen parisuhdetta. Ja nämä jotka tässä ketjussa kertovat tunnustaneensa vaikkeivät koskaan edes aikoneet tehdä mitään, se nyt minusta on itsekkyyden huippu. Silloin tunnustaminen on vielä ihan turhaa. Jos tunteet olisivatkin molemminpuolisia, niin se aiheuttaa hyvin kurjan tilanteen sille varatulle.

Itse olen varattuna ihastunut pari kertaa ja ainakin kerran epäilin tunteiden olleen molemminpuolisia. En missään nimessä tunnustaisi enkä toivo toisenkaan tunnustavan. Varattuna ihastuminen ei ole sitä kivaa kutkuttavaa haaveilua mitä sinkkuna, vaan tuskallista ja syyllisyyttä aiheuttavaa piinaa jota ei kenenkään tarvitse tulla yhtään enempää ruokkimaan.

Mitä eroa on sillä, että pidät peliä varatun kanssa, vaikka et sitä sano ääneen? Jos olisit rehellinen ihminen, sanoisit suoraan, että nyt hei tämä on mennyt liian pitkälle ja huomaan, että minulla on tunteita ja ehkä sinullakin, mutta olen parisuhteessa ja rakastan puolisoani ja otan etäisyyttä. Silloin olet reilu sille, jonka kanssa olet pitänyt peliä ja tämä henkilö ei jää ihmetyksen valtaan, että mitä kävi. Miksi ensin oltiin niin kiihkeänä ja nyt tämä nainen viileni eikä enää puhu minulle. Sinun käytöksesi voi vaikuttaa aikamoiselta peliltä ja manipuloinnilta muiden mielestä. Eli sanoisin, että tosi mahtavaa itsepetosta. Mutta näin me haluamme selitellä itsellemme asiat parhain päin. 

Se, että puolison selän takana menee tunnustamaan ihastustaan toiselle on minusta melkeinpä jo pettämistä. Itse en ainakaan haluaisi puolisoni toimivan noin. Pidetään pää kiinni ja housut jalassa, kyllä se menee ajan kanssa ohi ja elämä jatkuu taas. Ei ole ylivoimaista. Eri juttu, jos tilanne on niin paha että siitä on pakko kertoa sille puolisollekin. Mutta ei selän takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi on kiusallista kuulla, että toinen tykkää?

Onko se tykkäyksen kertoja jotenkin vastenmielinen, kun sitä ei halua siltä ihmiseltä kuulla? Olisiko reaktio erilainen, jos kertoja olisi viehättävä tai muuten kiva tyyppi?

Kertominen kertoo siitä, ettei toinen kunnioita parisuhdettani - edellyttäen että hän tietää siitä.

Minulle riittää oman rakkaan romanttinen huomio. En tee ylimääräisellä yhtään mitään.

Täsmälleen näin!

Joka tulee kertomaan, astuu puolisoni varpaille, eli se on loukkaus puolisoani kohtaan.

Koska rakastan miestäni, en siedä sitä, että häntä loukataan, vaan puolustan häntä.

Mies oli avioliitossa (2 lasta, silloin teinejä), itse olin avoliitossa. Nykyään ollaan keskenämme naimisissa, oltu jo 10 vuotta.  

Olen kertonut ihastuksestani, ja pyytänyt samalla varattua miestä rajoittamaan omaa käytöstään (mm. uskoutui minulle usein parisuhdeongelmistaan). Annoin hänelle myös vinkkejä parisuhdeterapiasta ja "yhdessä vai eroon" -kursseista. Jatkoivat yhdessä ja mies lopetti avautumiset minun suuntaani.

Kerroin tunteistani, koska koin tilanteen hyvin kiusallisena. Olen täysin varma, että hän tiesi niistä jo ennen kuin kerroin, sillä en pystynyt peittämään kaikkea. Sen takia hän ehkä lähentyikin niin paljon, että alkoi uskoutua minulle.

Varatut on minulle varatulle ihastustaan tunnustaneet. Olen kiitellyt. Kun se ihailu on mennyt liiallisuuksiin, olen aiheuttanut heille parisuhteeseen ongelmia.