Kymmenen vuotias "sekosi". Mistä apua?

Ennen vanhaan se olis pistetty ulos hakemaan koivunoksaa. 

Eikö noita riehuvia lapsia ole tavattu teipata tuoliin kiinni?

Minulla ei ole omia lapsia, mutta muistan tällaista lukeneeni lehdestä.

Vaatiiko jo sairaalahoitoa. Ei missään tapauksessa ole normaalia.

Rakas, ihana, hyvä ap! Kaikki myötätuntoni on puolellasi! Hyvä että tapaatte huomenna koulupsykologin. Toivottavasti saatte apua ja kaikki kääntyy hyväksi. Pyytäkää apua niin kauan, että saatte sitä.

Hakekaa apua, kriisikeskuksesta, perheneuvolasta, jostakin. Kuulostaa siltä, että lapsen ongelmat vaativat ammattiapua. Voimia teille, mutta eihän fyysisissäkään vaivoissa avun hakeminen ole häpeä, ei se ole sitä yhtään enempää henkisistä tai neurologisissa ongelmissa.

Pyörälenkille???

[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 20:11"]

Meillä erittäin haastava lapsi, jonka kanssa ollut usein ongelmia rajojen kanssa yms. Reagoi vahvasti ja on usein pienempänä ollut täysin pitelemätön. Jonkin aikaa ollut jo parempi aika. Mutta tänään sekosi...

Lapsi on nyt tunnin riehunut. Koitimme laittaa omaan huoneeseen jäähylle niin rikkoi oven. Nyt mies pitänyt lasta paikoillaan vartin ja koitettu saada häntä rauhoittumaan, että jäisi hetkeksi jäähylle ja sitten jutellaan. Heti kun lapsen päästää irti niin riehuminen jatkuu aivan holtittomana. Tulin itse jo pois paikalta, koska olen raskaana ja pelkään, että lapsi satuttaa riehuessaan minua. Tilanne on ihan kamala, mutta mihin tässä voi soittaa? Onko mitään tahoa joka voisi auttaa? Tilanne ei tästä paremmaksi muutu. Lapsi on aivan vauhkona. On yritetty puhua, on arestissa, takavarikoitu kännykkä yms. yms. 

Olen niin surulline ja neuvoton :(

[/quote]

Kyllä teidän pitää nyt lähteä lääkärin pakeille selvittämään, mikä lapsella on. Tuo ei ole normaalia 10-vuotiaalle. Saattaa olla jotain ihan neurologista häikkää, mikä aiheuttaa noi "kohtaukset". Missään nimessä ei nyt kannata jäädä tuleen makaamaan ja toivomaan, että menevät itsellään ohi. Eikä teidän tarvitse miehen kanssa sinnitellä epätietoisina, mistä nyt on oikein kysymys. Tuo kuulostaa sellaiselta, mikä pitäisi ehdottomasti tutkia. Ottakaa huomenna yhteys sinne perheneuvolaa tai terveyskeskukseen. Varmasti osaavat neuvoa ne tahot, mistä saatte apua.

Ap, nyt lopeta se pillitys, menet sinne iltapalalle ja olet normaali, Huomenna sitten soitat niinkuin aiot. Sun täytyy vaan tajuta, ettei lapsesi ole tavis, se ei tarvitse hylkäämistä ainoalta vanhemmaltaan!

Ap jatkaa vielä...

Lapsen isä sairastaa skitsofreniaa ja hänellä on piirteitä ja taudinkuvia useista muistakin mielenterveyshäiriöistä. On tällä hetkellä hoidossa, eivätkä lapsen kanssa saa enää tavata ilman valvontaa. Isän kunto meni huonompaan täysin yllättäen kaksi vuotta sitten.

Lisäksi minun puolella on aika paljon mielenterveyshäiriöitä (äidilläni puhkesi aikuisiän ADHD, siskollani on krooninen masennus ja syömishäiriöt ja minulla itselläni ollut erinäisiä häiriöitä nuoruudessa), joten ehkä täytyy vaan hyväksyä se, että vaikka lapsella on hyviäkin aikoja niin hän ei ole ehkä moneen vuoteen ollut terve. Haluaisin vain niin kovasti hänelle toisenlaisen elämän, mitä hänen isällään (ja toisaalta myös minulla) on, että en halua uskoa tätä. Tämän päiväinen avasi taas silmäni ja ymmärrän, että lapsi tarvitsee hoitoa. Todennäköisesti aika intensiivistäkin. Olen niin surullinen ja epäonnistunut äiti. Kaikki ponnistelut tasapainoisen elämän luomisesta, turvallisuudesta, lempeydestä, rakkaudesta, kurista tuntuvat valuvan hukkaan jos niistä huolimatta olen täysin epäonnistunut äitinä ja onnistunut kasvattamaan "ongelma"lapsen.

Ap jatkaa vielä...

Lapsen isä sairastaa skitsofreniaa ja hänellä on piirteitä ja taudinkuvia useista muistakin mielenterveyshäiriöistä. On tällä hetkellä hoidossa, eivätkä lapsen kanssa saa enää tavata ilman valvontaa. Isän kunto meni huonompaan täysin yllättäen kaksi vuotta sitten.

Lisäksi minun puolella on aika paljon mielenterveyshäiriöitä (äidilläni puhkesi aikuisiän ADHD, siskollani on krooninen masennus ja syömishäiriöt ja minulla itselläni ollut erinäisiä häiriöitä nuoruudessa), joten ehkä täytyy vaan hyväksyä se, että vaikka lapsella on hyviäkin aikoja niin hän ei ole ehkä moneen vuoteen ollut terve. Haluaisin vain niin kovasti hänelle toisenlaisen elämän, mitä hänen isällään (ja toisaalta myös minulla) on, että en halua uskoa tätä. Tämän päiväinen avasi taas silmäni ja ymmärrän, että lapsi tarvitsee hoitoa. Todennäköisesti aika intensiivistäkin. Olen niin surullinen ja epäonnistunut äiti. Kaikki ponnistelut tasapainoisen elämän luomisesta, turvallisuudesta, lempeydestä, rakkaudesta, kurista tuntuvat valuvan hukkaan jos niistä huolimatta olen täysin epäonnistunut äitinä ja onnistunut kasvattamaan "ongelma"lapsen.

Tähän aika vahvasti vaikuttanee raskautesi. Hakekaa apua.

Tähän aika vahvasti vaikuttanee raskautesi. Hakekaa apua.

Et sinä ole epäonnistunut, et äitinä, et muutenkaan. Hienoa, että olet jaksanut ponnistella - kaikki tekemäsi koituu lapsesi hyväksi, ennemmin tai myöhemmin. Erityislapsen äitinä ei vain ole helppoa. Etsi avun lisäksi vertaistukea, sitäkin löytyy. (Leijonaemot? Vai mistä?) Voimia, voimia, päivä kerrallaan ja kaikkea hyvää teille!

Hoitoa teille kaikille, oikeasti! Kasvatus ei paranna sairaita...

Tsemppiä. Koulupsykologilta on hyvä lähteä eteenpäin, meille ollut hurjasti apua.

Älkää nyt itteänne ainakaan syyttäkö, kauheita kommentteja joillain :( ei siinä välttämättä vanhemmilla oo mitään mennyt pieleen, jos aivokäyrissä on häikkää-niinkuin nähtävästi on.

Mun yksi siskoista oli lapsesta asti kans erityistapaus. Meillä oli rakkautta, kuria ja me muut lapset oltiin kilttejä ja hyväkäytöksisiä, mutta tää yks oli ihan oma tapauksensa. Jos lapsella on mielenterveydessä häikkää, niin ei sille vaan sanota että lopeta ja ala käyttäytyä normaalisti.

Tsemppiä teille kovasti ap !

[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 21:00"]

Ap jatkaa vielä...

Lapsen isä sairastaa skitsofreniaa ja hänellä on piirteitä ja taudinkuvia useista muistakin mielenterveyshäiriöistä. On tällä hetkellä hoidossa, eivätkä lapsen kanssa saa enää tavata ilman valvontaa. Isän kunto meni huonompaan täysin yllättäen kaksi vuotta sitten.

Lisäksi minun puolella on aika paljon mielenterveyshäiriöitä (äidilläni puhkesi aikuisiän ADHD, siskollani on krooninen masennus ja syömishäiriöt ja minulla itselläni ollut erinäisiä häiriöitä nuoruudessa), joten ehkä täytyy vaan hyväksyä se, että vaikka lapsella on hyviäkin aikoja niin hän ei ole ehkä moneen vuoteen ollut terve. Haluaisin vain niin kovasti hänelle toisenlaisen elämän, mitä hänen isällään (ja toisaalta myös minulla) on, että en halua uskoa tätä. Tämän päiväinen avasi taas silmäni ja ymmärrän, että lapsi tarvitsee hoitoa. Todennäköisesti aika intensiivistäkin. Olen niin surullinen ja epäonnistunut äiti. Kaikki ponnistelut tasapainoisen elämän luomisesta, turvallisuudesta, lempeydestä, rakkaudesta, kurista tuntuvat valuvan hukkaan jos niistä huolimatta olen täysin epäonnistunut äitinä ja onnistunut kasvattamaan "ongelma"lapsen.

[/quote]

Kuule jos sun lapsella on jokin sairaus - perinnöllinen tai muu - ei se ole sun vikasi. Se on asia, jolle kukaan ihminen, ei yksinkertaisesti voi mitään. Eikä noissa tilanteessa pärjää välttämättä millään perinteisillä kasvatuskeinoilla. Vasta kun tiedetään, mikä sillä lapsella oikein on,  niin siihen on varmasti olemassa jotain lääketieteellistä apua, terapiaa tai lääkehoitoa, jotka lieventävät oirehdintaa ja pystytte elämään suhteellisen normaalisti asian kanssa.

Lääkäriin heti ja lähetteellä kunnon tutkimuksiin. Lääkkeet ja terapia mahd nopeasti. Pahenee muuten kun murrosikä alkaa painaa päälle. Kokemusta on.

Ap, 

kun luin kuvailua lapsesi käytöksestä, mieleeni tuli Deborah Spungenin tyttärestään Nancysta kirjoittama kirja "And I Don't Want to Live This Life". 

Kuvailut hyvän keskiluokkaisen perheen vaikean tyttären varhaisesta lapsuudestaan asti saamista hallitsemattomista raivokohtauksista. Nancyn tapauksessa dignosoitiin viimein skitsofrenia 15-vuotiaana.

Hankkikaa ammattiapua ja terapiaa. Älkää syyttäkö itseänne, te teette varmasti parhaanne. Joillakin on vain jo syntyessään kovempi alttius sairastua tiettyihin käytökseen vaikuttaviin sairauksiin, mutta se ei tarkoita, etteikö tilanne voisi parantua. Lääkitys ja hoitomuodot ovat menneet viime vuosina roimasti eteenpäin ja vaikka teillä on vielä varmasti rankkoja aikoja edessä, tilanne varmasti paratuu avun kanssa. Ilman hoitoa asiat menevät pahempaan suuntaan.

Perinnölliset mielen sairaudet eivät ole sen enempää teidän vikanne kuin lapsen mahdollinen diabetes. Ja kuten missä tahansa muussa sairaudessa oikean ja säännöllisen hoidon löytäminen on enemmän kuin tärkeää.

Tavallinen tarina. Lapsen isä on varmaan vankilassa, äidillä uusi mies, äidille on tulossa uusi vauva, lasta provosoidaan ja demonisoidaan jotta saadaan lapsi huostaanotetuksi ja sitten uusi ydinperhe voi taas jatkaa elämäänsä.