Kymmenen vuotias "sekosi". Mistä apua?

Jep, Eipä yllättänyt että tähänkin tapaukseen liittyy ero- ja uusperhekuviot.....

ihan siinä voi olla syy tuohon teidän lapsen pahoinvointiin. Tätä se on nykypäivänä...

[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 21:43"]

Jep, Eipä yllättänyt että tähänkin tapaukseen liittyy ero- ja uusperhekuviot.....

ihan siinä voi olla syy tuohon teidän lapsen pahoinvointiin. Tätä se on nykypäivänä...

[/quote]

Niin. Parempihan se olisi elää onnellisena ydinperheenä lapsen vakavasti skitsofrenisen biologisen isän kanssa. Sellaisessa turvallisessa kasvuympäristössä lapsella tuskin olisi minkäänlaisia ongelmia.

Nyt järki käteen, oikeesti teille eropaheksujille. Tuossa ei ole enää mitään järkeä.

AP, en nyt halua pelotella, mutta tuon Nancy Spungenin aika kuuluisan tapauksen lisäksi tytön käytös kuulostaa tutulta tosielämästä. Erään ulkomaisen ystäväni tyttären skitsofrenia alkoi murkkuiän kynnyksellä juuri tällaisella käytöksellä. Isoäitinsä suvusta luultavasti oli saanut taipumuksen, isoäidin veljiä oli ollut hoidossa, ja isoäiti itsekin oli luultavasti sairas, vaikka hoitoa onnistui välttelemään. En tuntenut tyttöä lapsena - käytännössä kun tämän ystävän tuttavapiiri muuttui lähes täysin sen jälkeen, kun esikoisen diagnoosi tuli, monet eivät vain kestäneet olla "hullun lapsen" äidin ystäviä, ja antoivat jopa ymmärtää, että kilahtaminen olisi ollut äidin syytä -, mutta oli ilmeisesti aivan ihana tapaus, vaikkakin tempperamenttinen.

Tässä tapauksessa oikeastaan ei sitten ollut muuta mahdollisuutta kuin sijoittaa lapsi ihan pikkusisarten henkisen hyvinvoinnin ja jopa turvallisuuden vuoksi tytön ollessa 14-vuotias. En tiedä, mikä käytäntö on Suomessa, mutta paikallinen "sossu" asiaa jopa suositteli. 

Skitsofrenia.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Nancy_Spungen#Lapsuus

Paljon voimia ap:lle ja koko perheelle...Kuka aikuinen ihminen kirjoittaa tollaisia juttuja, että uusperhe ja äidin uus mies on syynä..?? Tuolla lapsella on jotain pahasti vialla, hän on sairas, siinä ei kuule auta jos äiti ja isi pysyy naimisissa, se ei paranna kenekään vakavaa sairautta, idiootti! Ja tuo keittiöveitsellä kurkku auki tyyppi on mielisiras, kukaan normaali-ihminen ei tuollaista kirjoita. Tällasia aikuisia (äiti)ihmisiä täällä vapaana meidän keskuudessa likkuu..huhhuh...

Hurjaa. NIinkuin moni sanoikin ja ap itsekin, onhan tyttö voinut todellakin periä mielen sairauden joka tarvitsee hoitoa. Mutta hyvin usein- ja varsinkin jos vanhemmilla on mielenterveyden kanssa ongelmia, lapsen hillittömät raivokohtaukset johtuvat myös siitä, ettei perheessä osata käsitellä tunteita. Jos vanhemmat ovat itse lukossa, sekaisin, kieltävät asioita, lapsella on vastassa seinä ja se aiheuttaa ihan terveessäkin lapsessa silmitöntä raivoa. Ja siihen auttaa se että vanhemmat itse selvittävät omat menneisyyden traumansa. Jos on temperamenttinen lapsi eikä asioita osata tunnetasolla ja lapsen tasolla käsitellä, ihan jo ero ja uusperhekin riittävät.

Erittäin hälyttävää on se että sinä äitinä reagoit niin että koet lapsen läheisyyden vastenmieliseksi (et halunnut mennä syömään). Jos isä on jo hänet sairauden takia "hylännyt", tuollaiset tunteet kertovat lapselle että hän on sullekin vastenmielinen ja vääränlainen. Ja sillä tiellä varmasti lapsen mieli vaurioituu. En nyt halua syyllistää, voihna olla että ongelma on vain kliininen, mutta hyvin usein ongelman juuret ovat vanhempien omissa selvittämättömissä ongelmissa. ja silloin on todella halpamaista siirtää negatiiviset ajatukset lapseet, joka vain voi pahoin koska tunneilmasto ei ole terve. Oli miten oli, tie on pitkä ja haastavam joten voimia teille.

Voimia ja halaus ap:lle. Muuta en osaa sanoa, mutta jotakin halusin sanoa. 

[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 21:00"]

Ap jatkaa vielä...

Lapsen isä sairastaa skitsofreniaa ja hänellä on piirteitä ja taudinkuvia useista muistakin mielenterveyshäiriöistä. On tällä hetkellä hoidossa, eivätkä lapsen kanssa saa enää tavata ilman valvontaa. Isän kunto meni huonompaan täysin yllättäen kaksi vuotta sitten.

Lisäksi minun puolella on aika paljon mielenterveyshäiriöitä (äidilläni puhkesi aikuisiän ADHD, siskollani on krooninen masennus ja syömishäiriöt ja minulla itselläni ollut erinäisiä häiriöitä nuoruudessa), joten ehkä täytyy vaan hyväksyä se, että vaikka lapsella on hyviäkin aikoja niin hän ei ole ehkä moneen vuoteen ollut terve. Haluaisin vain niin kovasti hänelle toisenlaisen elämän, mitä hänen isällään (ja toisaalta myös minulla) on, että en halua uskoa tätä. Tämän päiväinen avasi taas silmäni ja ymmärrän, että lapsi tarvitsee hoitoa. Todennäköisesti aika intensiivistäkin. Olen niin surullinen ja epäonnistunut äiti. Kaikki ponnistelut tasapainoisen elämän luomisesta, turvallisuudesta, lempeydestä, rakkaudesta, kurista tuntuvat valuvan hukkaan jos niistä huolimatta olen täysin epäonnistunut äitinä ja onnistunut kasvattamaan "ongelma"lapsen.

[/quote]

usein masennus, syömishäiriö ja "adhd" ovat merkkejä siitä että ei osata käsitellä tunteita, eikä mikään taivasta laskeutuva kohtalo.

Silleen. Ja sinä olet päättänyt ottaa uuden miehen ja tehdä vielä lapsia. Kun onhan erosta jo aikaa että kyllä se lapsi on jo tottunut.

ENtäpä jos nyt vaan pysähtyisit sen lapsesi äärelle. Sillä on paha olo. Hylätyksi tuleminen on tässä maailamssa pahinta.

Kun äidillä on hyvä olla, lapsella on hyvä olla. Otitko vähän liian kirjaimellisesti? Kanna vastuusi!

T: itsekin eronnut enkä uutta miestä ota enkä varsinkaan lasta tee

soita lanssi, ei ole normaalia

Olen järkyttynyt siitä että ihmiset ovat näin hukassa, oma pieni lapsi riehuu ja mietitään että pitäisikö soittaa poliisille vai hätänumeroon vai mitä.

[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 22:04"]

Paljon voimia ap:lle ja koko perheelle...Kuka aikuinen ihminen kirjoittaa tollaisia juttuja, että uusperhe ja äidin uus mies on syynä..?? Tuolla lapsella on jotain pahasti vialla, hän on sairas, siinä ei kuule auta jos äiti ja isi pysyy naimisissa, se ei paranna kenekään vakavaa sairautta, idiootti! Ja tuo keittiöveitsellä kurkku auki tyyppi on mielisiras, kukaan normaali-ihminen ei tuollaista kirjoita. Tällasia aikuisia (äiti)ihmisiä täällä vapaana meidän keskuudessa likkuu..huhhuh...

[/quote]

Aika sopivasti sattui se skitsofrenia puhkeamaan juuri silloin kun uusi vauva on tulossa...

Muistathan osoittaa lapsellesi että rakastat häntä? Riippumatta siitä onko "terve" vai saako ehkä joskus jonkin diagnoosin.

Ongelmien alleviivaaminen ahdistaa ja masentaa ja saattaa pahentaa tilannetta.

Hienoa, että olette osanneet hakea ulkopuolista apua. Mutta muosta se rakkaus! Ja sen osoittaminen. Hän on vasta 10v.

Koivuniemen herraa vaan peliin. Kakara pitää pistää kuriin kun uhmaikä näemmä jatkunut liian pitkään!

[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 21:00"]

Ap jatkaa vielä...

Lapsen isä sairastaa skitsofreniaa ja hänellä on piirteitä ja taudinkuvia useista muistakin mielenterveyshäiriöistä. On tällä hetkellä hoidossa, eivätkä lapsen kanssa saa enää tavata ilman valvontaa. Isän kunto meni huonompaan täysin yllättäen kaksi vuotta sitten.

Lisäksi minun puolella on aika paljon mielenterveyshäiriöitä (äidilläni puhkesi aikuisiän ADHD, siskollani on krooninen masennus ja syömishäiriöt ja minulla itselläni ollut erinäisiä häiriöitä nuoruudessa), joten ehkä täytyy vaan hyväksyä se, että vaikka lapsella on hyviäkin aikoja niin hän ei ole ehkä moneen vuoteen ollut terve. Haluaisin vain niin kovasti hänelle toisenlaisen elämän, mitä hänen isällään (ja toisaalta myös minulla) on, että en halua uskoa tätä. Tämän päiväinen avasi taas silmäni ja ymmärrän, että lapsi tarvitsee hoitoa. Todennäköisesti aika intensiivistäkin. Olen niin surullinen ja epäonnistunut äiti. Kaikki ponnistelut tasapainoisen elämän luomisesta, turvallisuudesta, lempeydestä, rakkaudesta, kurista tuntuvat valuvan hukkaan jos niistä huolimatta olen täysin epäonnistunut äitinä ja onnistunut kasvattamaan "ongelma"lapsen.

[/quote]

Voi ap, ymmärrän tuskasi ja itsesyytökset erityislapsen äitinä, mutta "selvinä" hetkinä tuskasta tajuan, etten ole aiheuttanut lapseni ongelmia, kuten et sinäkään toiminnallasi.

Jos lapsi on aivan vauhkona, ei siinä takavarikot ja arestit mitään auta. Eikä pakkorauhoittuminen, Jostainhan se raivo kumpuaa. Lapselle pitää antaa hyväksyttävä keino purkaa raivoaan fyysisesti, vaikka hakata tyynyllä sohvaa tms- kun ei halkosavottaakaan enää useimmilla ole. Jos noin suuret tunteet jäävät lapsen sisään, hän tulee voimaan aina vaan huonommin. Sallitaanko teillä tunteiden, myös vihan ilmaisu? Veikkaan nimittäin että suurin osa esim. nuorten tuhoavasta raivosta johtuu siitä, että vihan tunne on kielletty eikä sen ilmaisulle ole mitään fyysistä keinoa, sitte jonakin päivänä räjähtää ja joku kuolee. Jos ap lapsesi on kokenut vaikka hylätyksi tulemisen tuskaa, häpeää siitä että isä- tai hän itse on jollakin lailla huono, vihaa siitä että sulla on uusi perhe, ja isä on hänet jättänyt (koska näin lapsi sen kokee) ja on mustasukkainen vauvasta ja ties mitä kaikkea pientä ja huomaamatonta torjuntaa, väheksyntää ja loukkauksia lapset saavat aika usein kokea, hänen täytyy se kaikki jonnekin purkaa. Jos sen nielaisee, alkaa tuhota itseään. Antakaa lapselle jokin hyväksyttävä keino millä hän saa purkaa kaiken mahdollisen vihansa mikä hänessä herää. Säästyy monet terapiat ja lääkitykset, kun saa purkaa tunteitaan. Tätä ei moni tajua, edes ammattilainen, kun on somussa oman aggressionsa kanssa ettei kestä sitä muissakaan nähdä. ja sitten rakastat ja hyväksyt lapsesi silloinkin kun hän on raivosta sekaisin.

[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 22:33"]

[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 21:00"]

Ap jatkaa vielä...

Lapsen isä sairastaa skitsofreniaa ja hänellä on piirteitä ja taudinkuvia useista muistakin mielenterveyshäiriöistä. On tällä hetkellä hoidossa, eivätkä lapsen kanssa saa enää tavata ilman valvontaa. Isän kunto meni huonompaan täysin yllättäen kaksi vuotta sitten.

Lisäksi minun puolella on aika paljon mielenterveyshäiriöitä (äidilläni puhkesi aikuisiän ADHD, siskollani on krooninen masennus ja syömishäiriöt ja minulla itselläni ollut erinäisiä häiriöitä nuoruudessa), joten ehkä täytyy vaan hyväksyä se, että vaikka lapsella on hyviäkin aikoja niin hän ei ole ehkä moneen vuoteen ollut terve. Haluaisin vain niin kovasti hänelle toisenlaisen elämän, mitä hänen isällään (ja toisaalta myös minulla) on, että en halua uskoa tätä. Tämän päiväinen avasi taas silmäni ja ymmärrän, että lapsi tarvitsee hoitoa. Todennäköisesti aika intensiivistäkin. Olen niin surullinen ja epäonnistunut äiti. Kaikki ponnistelut tasapainoisen elämän luomisesta, turvallisuudesta, lempeydestä, rakkaudesta, kurista tuntuvat valuvan hukkaan jos niistä huolimatta olen täysin epäonnistunut äitinä ja onnistunut kasvattamaan "ongelma"lapsen.

[/quote]

Voi ap, ymmärrän tuskasi ja itsesyytökset erityislapsen äitinä, mutta "selvinä" hetkinä tuskasta tajuan, etten ole aiheuttanut lapseni ongelmia, kuten et sinäkään toiminnallasi.

[/quote]

Tämä ei muuten ole aina totta. Osa ongelmista johtuu siitä että jokin on nimenomaan vanhempien toiminnassa vinksallaan. Tietysti olet parhaasi yrittänyt, eikä itsensä syyllistäminen mitään auta, ainoastaan vastuunotto omasta osuudesta, mutta kyllä monet ongelmat ovat peräisin jo edellisisiltä sukupolvilta. Ja lapsen hyvinvointiin vaikuttaa merkittävästi se miten vanhemmat itse käsittelevät asioita. Usein oman epäonnitumisen näkeminen on niin tuskallista, että mieluummin syöttää lapselleen vaikka mitä lääkkeitä ja hankkii diagnooseja. No, tietysti on olemassa myös "erityisyyttä", missä pitää paikkansa se ettei mitään ole ollut tehtävissä.

Voimia teille! Jollei tilanne ole jo rauhoittunut, soittakaa hälytyskeskukseen, lapsi ja te tarvitsette apua. Aggression syy voi olla turhautumista ja varhaisteiniyden hormonipuuskaa vakavampikin (rakenteellinen?) syy, joten toivottavasti teillä on voimia selvittää asiaa. Hoitoja on monenlaisia, ei kannata odotella seuraavaa puuskaa.

Lapsella on hätä. Miettikääpä kuinka avuttomaksi ja pelokkaaksi tuo lapsi itsensä tuntee. Hän on vielä lapsi, eikä minkäänlaisia mahdollisuuksia osata vielä itse selviytyä henkisellä tasolla. Hän tarvitsee nyt rakkautta ja syliä. Vakuuttelua, että hänessä ei ole mitään vikaa ja että sinä äitinä teet kaikkesi, että lapsellasi olisi parempi olla. 

Itse ottaisin vaikka yöksi kainalooni ja juttelisin asioista. Hän on tyttäresi.  Vaikka olisit kuinka väsynyt tilanteeseen, niin hän tarvitsee sinua enemmän kuin koskaan. Hankkikaa ihmeessä apua, ihan jo itsellesikin ja omaa jaksamistasi ajatellen.

Rauhallista yötä. <3

Miettikää minkälaista teidän käytös on?

Ei ihme että riehuu.

Mitä kamalampia te ootte, sen vaikeampaa.

Sääliksi käy lasta.

Lapsi reagoi teidän hirmutekoihin.