Lue keskustelun säännöt.
Riita (taas) äidin kanssa - olenko tyly ja kohtuuton?
10.02.2014 |
Eläkkeellä oleva äitini hakee pikkukoululaisemme koulusta ja on meillä, kunnes tulen kotiin ja olen tästä kovasti kiitollinen (äiti tämän tietää), on lapselle rakas ja tulemme muuten hyvn toimeen.
Mutta tänään taas paloi pinna. Olen useaan otteeseen sanonut äidilleni, etten toivo hänen "puuhastelevan" täällä mitään - siis kotitöitä, kunhan lapselle välipalan antaa niin sillä hyvä. En pidä siitä, että tavarat vaihtavat paikkaa eli en löydä asioita ja ennen kaikkea tökkii se, että koen yksityisyyttäni loukattavan kun vessan kaapit on "järjestetty", yöpöydän laatikot pengottu tai lasku- yms. paperipinot kahlattu läpi (tämän syynäämisen hän järjestelmällisesti kiistää, mutta enhän minä sokeakaan ole). En myöskään pidä siitä, että esim. verhot vaihdetaan "omatoimisesti".
Otimme jo aiemmin syksyllä yhteen, kun vaatekomeroni oli järjestetty uuteen uskoon - vaikka tämä oli nimenomaisesti "kielletty" ihan suusanallisesti ja olen sanonut, että jos jotain nyt haluaa välttämättä tehdä, niin lapsen huonetta saa järkätä ja keittötä hinkata. Mutta kun ei se näemmä riitä.
Tänään sitten taas hermostuin, kun eräässä huoneessa oleva valoasetelma oli purettu ("kun eihän kukaan enää helmikuussa noita pidä"). No, minä olisin halunnut pitää - nautin hiljaisista illoista ko. valojen kanssa kyseisessä huoneessa.
Sanoin sitten, että nyt alkaa oikeasti riittämään tuo touhu ja että tässä varmaan pitää jotain muita lastenhoitoratkaisuja tosissaan etsimään kun ei aikuiselle ihmiselle tunnu menevän jakeluun että toisten juttuihin ei kosketa. No, äitini siitä sitten itkemään ja märssyämään, kuinka MITÄÄN ei arvosteta. Totesin rauhallisesti, että arvostan kovasti sitä, että tulee tänne lapsenlapsensa seuraksi, mutta en edelleenkään toivo tavaroihini koskettavan ja että mielestäni moinen marttyyriasenne on turha. Mutta ei, en arvosta MITÄÄN hänen tekemisiään ja hän ei kuulemma mitään "säädä" tai pengo. Kysyin äidiltä, miltä hänestä tuntuisi jos minä menisin mylläämään hänen kaappinsa ja tavaransa niin ettei hän löytäisi mitään mutta hän pysyi tiukasti kannassaan, että hän ei mitään ole tehnyt. Vaikka olen talven mittaan lukuisia kertoja joutunut soittamaan hänelle, kun en ole löytänyt vaikkapa tiettyä paitaani tai joku lapsen juttu on hukassa. Sanoin myös, että tämä on MINUN kotini ja en pidä siitä, että näin toimitaan.
No, tuosta äiti sitten suutuspäissään lähti, nyyhkyttäen ja marttyyrina. Aargh.
Olen joo varmasti itsekin lapsellinen, mutta olen tarkka omasta yksityisyydestäni - ja varmastikin osin siksi, että lapsuudenkodissani tuota ei ollut vaan kaikki kamani on aina pengottu, päiväkirjani luettu yms. yms. joten toivoisin, että omassa kodissani toiveitani kuunneltaisiin ja kunnioitettaisiin.
Kommentit (117)
Ikävää kun ei tunnu menevän perille.... oma mummoni teki samaa lapsuudenkodissani ja äitillämi paloi käämit hänen kanssaan harva se kerta. Mutta aivan asiasta olet sanonut!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä jossulla heittääkin päästä ja hukkaat itse rojujasi?
Kiitos!
Ja juu, olen yrittänyt ymmärtää ja miettinyt, josko äidillä masennusta, piilevää muistisairautta (ikää kohta 70 vuotta) tms. joka voisi käytökseensä vaikuttaa, mutta ei taida niistä kuitenkaan olla kyse - tajusin taas kerran, että ainahan tuo on ollut tuollainen "uhrautuva" marttyyri, joka ihan vaan (omasta mielestään) parhaansa tekee ja yrittää ja kukaan ei tuota arvosta.
Ja tuohon asenteeseen kuuluu luonnollisesti myös se, että hän saa vapaasti arvostella ketä vaan ja ihan vaan mistä asiasta, mutta ans olla kun joku erehtyy jotain poikkipuolista hänestä edes vihjaisemaan, niin sitä loukkaantumisen määrää... Tuo tuntuu jostain syystä olevan enemmänkin tuon ns. suuren ikäluokan "juttu", mitä olen ystävieni kanssa jutellut.
Huh, onneksi on aavee niin ei tarvitse psykologille näistä jorinoista maksaa... ;)
- AP
Miten saisit järjestettyä hänelle jotakin tekemistä niin, ettei hän ehtisi kaikkea turhuuksia tekemään? Voisiko hän laittaa vaikka ruokaa teille illaksi? Lähteä lapsen kanssa ulkoilemaan? Käydä lapsen kanssa kaupassa?
Meillä on anopin kanssa samantapaista kuin teillä jos anoppi tulee joskus harvoin meille sairaan lapsen seuraksi ja hoitajaksi. Silloin tietää jo kotiin tullessa, että keittiön kaapeista ainakin osa on siivottu ja järjestelty, lattiat imuroitu ja pesty, pöytätasot kiiltävät ja ruoka porisee hellalla. Jos anoppi on kahtena päivänä meillä, tulee hänellä toisena päivänä jo tekemisen puutetta ja hän järjestelee lasten vaatekaapit + miehen. Kolmatta päivää en häntä enää meille päästäkään, en jaksa kuunnella sitä märmätystä miksi minä en ole voinut niitä tehdä, vaan hänen pitää ne tehdä...
Olen yrittänyt jättää hänelle lehtiä luettavaksi, ostanut ristikkolehtiä ja soitellut, että ethän vain ole tekemässä siellä mitään, mutta ei auta. Sairaan lapsen kanssa kun ei voi ulos mennä, joten siinähän on hyvää aikaa puuhata sisällä. Juu, tiedän siis tunteen. :-/
Voi ei. Antaisin mitä vaan että joku tulisi ja siivoaisi kotini kaapinpohjia myöden, ihan ilmaiseksi. Olisin niin onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh, mä voin lainata sinulle omaa anoppiani : ). Tai eikun, saatkin pitää ihan kokonaan,
Ymmärrän ap:ta täysin. Käyn itse samaa "taistoa" tosiaan anopin kanssa. Asumme kaukana toisistamme, mutta kun hän tulee käymään, niin saattaa viipyä kaksikin viikkoa. Olen myös systemaattisesti kieltänyt kaiken tuollaisen puuhastelun ja järjestämisen. Lasten kanssa saa olla ja leikkiä niin paljon kuin haluaa. Viimeksi sitten sai kunnon kiukkukohtauksen, "kun mikään ei kelpaa". Taitaa mennä tovi, ennen kuin kutsutaan uudelleen.
[quote author="Vierailija" time="10.02.2014 klo 22:24"]
Voi ei. Antaisin mitä vaan että joku tulisi ja siivoaisi kotini kaapinpohjia myöden, ihan ilmaiseksi. Olisin niin onnellinen.
[/quote]
Samaa ajattelin ehdottaa kuin nro 7, vai onko hankala keksiä joka päiväksi?
Tyyliin:
Voi kun olis ihanaa, kun joku joskus leipoisi...
En ole ehtinyt silittää, no ehkä sitten illalla...
Nuo sukatkin pitäisi parsia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska kyseessä on oma äitisi, saat ymmärrystä. Jos olisit kirjoittanut anopistasi, olisit saanut saavillisen paskaa niskaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi on samanlainen, kamala tonkija. Kielloista huolimatta kamat vaihtaa paikkaa, sanoo laittaneensa mun likaisen paidan pesuun jne. en halua häntä meille enkä siksi pyydä kuin tosi harvoin. Poikansa paitoja on silittänyt ja saanut siitä puuhaa.
Suosittelen pikkukoululaista jäämään kouluun iltapäiväkerhoon, mikäli teidän koulussa sellaista järjestetään. Toisaalta voisiko koululainen mennä sinne mummin luo ja haette sieltä lapsenne kotiin?
Onko mahdollista saada joitain huoneita lukkoon, niin ettei niihin pääse ilman avainta sisään? Itsekään en tykkäisi siitä, että äiti penkoo tavaroitani - tehtiin se sitten kuinka vilpittömistä syistä tahansa. Muista sinäkin sitten miltä tuo penkominen tuntuu, äläkä sinä pengo oman lapsesi yksityisiä kirjeitä, tekstareita, maileja tai päiväkirjoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi apua, onkohan meillä sama äiti? Itse olen vasta 20-vuotias ja olen asunut nyt yhdessä avomieheni kanssa puolitoista vuotta, eikä äitini ota ymmärtääkseen, että asun tosiaan OMASSA kodissani. Välttelen viimeiseen asti hänen vierailujaan, sillä hän aina ensi töikseen syynää arvostelevalla katseellaan koko pienen kaksiomme ja alkaa sen jälkeen muka vaivihkaa järjestelemään astioita, kurkkimaan kaappeihin tai jopa imuroimaan! Hän saattaa myös muka viattomasti ehdottaa että vaihdetaanko verhot/laitetaanko pyykkikone pyörimään/vahataanko lattiat/järjestelläänkö vaatekaappi ja penätä esimerkiksi milloin viimeksi olen puhdistanut uunin tai tampannut matot. Aivan kuin asuntoni olisi hänelle vain yksi huone hänen kodissaan! Olen sanonut hänelle asiasta sata kertaa, samoin isäni ja nuorempi siskoni, mutta äitini ei ota valituksia kuuleviin korviinsa vaan joko nauraa tai vaihtoehtoisesti loukkaantuu ja vetää kamalat itkupotkuraivarit marttyyriasenteella.
Viime kesänä koko perheeni tuli kahvittelemaan, ja kesken kaiken äitini marssi siivouskomerolle, veti imurin esiin ja totesi huomanneensa lattialla hiekanjyviä ja alkavansa imuroimaan. Olin aivan pöyristynyt ja totesin hänelle että nyt ei todellakaan ole sen aika eikä hän voi tehdä tuolla tavoin MINUN kotonani. Siitähän äiti pillastui täysin, alkoi vääntämään itkua ja huutamaan kuinka häntä ei koskaan arvosteta vaikka hän hyvää hyvyyttään auttaa muita. Itsekin olin jo itkun partaalla, sillä tunsin itseni niin turhautuneeksi ja nöyryytetyksi ja yksityisyyteni täysin mitättömäksi!
Mutta ymmärrän todellakin tunteesi ja pelottaa, että olen itse tulevaisuudessa samanlaisessa tilanteessa :( tsemppiä!
Olet kohtuuton ja äärimmäisen pikkusieluinen ja kiittämätönkin vielä.
Laita se pikkukoululaisesi iippaan ja lopeta mummon hyväksikäyttö lastenhoidossa ja mollaaminen nettipalstoilla. Hoida itse lapsesi ja jossain vaiheessa, kun ihana mummu on kuollut, muista se apu mikä hänestä oli ja olisi ollut.
Häpeäisit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 01:04"]
Olet kohtuuton ja äärimmäisen pikkusieluinen ja kiittämätönkin vielä.
Laita se pikkukoululaisesi iippaan ja lopeta mummon hyväksikäyttö lastenhoidossa ja mollaaminen nettipalstoilla. Hoida itse lapsesi ja jossain vaiheessa, kun ihana mummu on kuollut, muista se apu mikä hänestä oli ja olisi ollut.
Häpeäisit.
[/quote]
Anteeksi, mutta mitä v***ua?
Todella törkeää suhtautumista. Täydellistä ylimielisyyttä ja kovuutta. On ok, että sovitaan mitä voi tehdä ja jos tuntuu, että menee överiksi niin voi sanoa, missä raja, mutta ei tarvitse kirjoitella ja haukkua nettipalstoilla itkupotkuraivareista ja lietsoa lähes isovanhemman hylkäämistä. Hävetkää.
Tarhat ja koulut on täynnä huonosti käyttäytyviä lapsia, perheet levällään ja uusavuttomuus rehottaa jne. ja joka paikassa valitetaan kuinka arjen pyörittäminen on niin raskasta. Itse olen kysynyt saanko tehdä, kun kaikki työt pikkulapsiarjessa kaatui tyttären perheellä päälle, nukkuminen oli huonoa jne . Autoin konkreettisista asioissa kun ei jaksettu. Odottakaa kun saatte aikanaan lastenne halveksunnan. Sen voitte te kovasydämiset myös "täydellisyydestänne" huolimatta myös saada.
Niin aina kirjoitti:
Todella törkeää suhtautumista. Täydellistä ylimielisyyttä ja kovuutta. On ok, että sovitaan mitä voi tehdä ja jos tuntuu, että menee överiksi niin voi sanoa, missä raja, mutta ei tarvitse kirjoitella ja haukkua nettipalstoilla itkupotkuraivareista ja lietsoa lähes isovanhemman hylkäämistä. Hävetkää.
Tarhat ja koulut on täynnä huonosti käyttäytyviä lapsia, perheet levällään ja uusavuttomuus rehottaa jne. ja joka paikassa valitetaan kuinka arjen pyörittäminen on niin raskasta. Itse olen kysynyt saanko tehdä, kun kaikki työt pikkulapsiarjessa kaatui tyttären perheellä päälle, nukkuminen oli huonoa jne . Autoin konkreettisista asioissa kun ei jaksettu. Odottakaa kun saatte aikanaan lastenne halveksunnan. Sen voitte te kovasydämiset myös "täydellisyydestänne" huolimatta myös saada.
Tiedätkö mikä kellonaika ja päivämäärä on klo 21:52 | 10.2.2014?
Et ole tyly etkä kohtuuton, ihan asiaa puhut. Ja jos tuohon tyyliin olet sanonut, mitä kirjoitat, niin olet asiallisesti asiasta sanonut.
Voi harmi, kun näiden marttyyrien kanssa on niin hankala keskustella.