Mikä oli lapsena sun hartain toive? Toteutuko se?

How about a keksitty story?

Hyvin paljon sain toivomiani asioita, mutta paremmin on mielessä ne mitä en saanut.

Pienenä olisin halunnut polkuauton ja potkulaudan, en saanut. Jostain 11-12 ikäisestä eteenpäin haavelin omasta hevosesta. En tietenkään saanut.

Toivoin kauniita hampaita lapsuuden tapaturman jälkeen. Olen toivonut jo 40 vuotta. Ei ole varaa ☹️

Olen lapsesta asti toivonut pääseväni töihin mainostoimistoon. Vieläkään (olen jo 45 v.) en ole hakenut. Ei oikein ole munaa laittaa hakemusta, kun ne on kaikki sellaisia pelottavan nuorekkaita ja dynaamisia paikkoja... Nyt olen varmaankin jo mummo niiden mielestä. Vaikka toisaalta - suuret ikäluokatkin tarvitsevat sloganeita :)

Suojeleva isoveli, mäyräkoira joka osaa temppuja ja oma shetlandinponi

Vierailija kirjoitti:

Toivoin kauniita hampaita lapsuuden tapaturman jälkeen. Olen toivonut jo 40 vuotta. Ei ole varaa ☹️

Voi sentään :-( Eikö julkisellakaan voi hoitaa, jos johtuu tapaturmasta? Oletko vertaillut yksityisten hintoja netistä?

Minä häpesin lapsena pupujussin etuhampaitani. Niisä oli iso rako. En kehdannut hymyillä kunnolla. 

Joskus lukioiässä se väli kasvoi umpeen ja minulle tuli toivomani tasaiset etuhampaat.

Toivoin, että äitini, joka ei koskaan ole rakastanut lapsiaan, eroaisi isästäni, joka pahoinpiteli lapsiaan ja käytti seksuaalisesti hyväkseen. Niin ei koskaan tapahtunut, koska kulissi oli tärkein. Sitten aloin toivoa, että isäni kuolisi, sillä en nähnyt tilanteesta muuta ulospääsyä. Hän on tietääkseni edelleen hengissä 80-vuotiaana ja äitini on hänen omaishoitajansa. Eli kumpikaan hartaimmista toiveistani ei koskaan toteutunut. Enää asialla ei ole väliäkään, eläköön ja kuolkoon keskenään.

Minä halusin oman talon ja pihan, purjeveneen ja hyvän ammatin. Sain ne kaikki, töitä kyllä vaati.

Toivoin aina lapsena, että minua kiusaava kaverini muuttaisi kokonaan jonnekin pois. Ei hän häipynyt, mutta sai lukioikäisenä itse kaikki ne asiat, joista meitä muita nälvi ja haukkui. Hänestä tuli akneihoinen, lihava,  hammasrautoja ja silmälaseja käyttävä ilkiö. 

Halusin lapsesta saakka asua satavuotiaassa kivitalossa, sillä se tuntui jännittävältä ajatukselta modernissa omakotitalossa asuessa. Nyt istun keski-iässä leveällä ikkunalaudalla tätä kirjoittelemassa. Tuolla nurkassa on kakluuni ja meillä on lankkulattiat, aivan kuin unelmissani. Ei tähän helpolla tultu.

Että minullakin olisi kotona äiti. Ei toteutunut koskaan.

Toivoin 12-vuotiaana lumipestyjä Mic Mac -farkkuja. Ei tippunut, koska olivat kalliit. Sain ne pitkällisen viikkorahojen säästämistyön myötä. Jakelin mainoksiakin. Niitä farkkuja arvostin todella.

Päästä lentokoneeseen. Pääsin 8v. kun isoisän kanssa. 😊

Vierailija kirjoitti:

Olen lapsesta asti toivonut pääseväni töihin mainostoimistoon. Vieläkään (olen jo 45 v.) en ole hakenut. Ei oikein ole munaa laittaa hakemusta, kun ne on kaikki sellaisia pelottavan nuorekkaita ja dynaamisia paikkoja... Nyt olen varmaankin jo mummo niiden mielestä. Vaikka toisaalta - suuret ikäluokatkin tarvitsevat sloganeita :)

Aivan turha hakea.

Toivoin lapsesta saakka, että minusta tulisi isona äiti ja saisin tytön ja pojan. Sain ja kiitollinen olen.

Että olisi normaali ja terve äiti eikä mt-potilas.. Ei oo vieläkään toteutunut.

Toivoin että olisin laiha. Ei toteutunut.

Että vanhemmat ei riitelisi ja vaikka eroaisi, kun ajattelin ettei oo muuta ulospääsyä tilanteesta. No eivät onneksi eronneet ja sain kasvaa ehjässä perheessä. He ovat vieläkin yhdessä ja eivät riitele juuri yhtään!

Toivoin lapsena ettei olisi kuolemaa kun kuulin kaverini mummon kuoleen.

Suojeleva isosisko ja isoveli.