Erittäin väsynyt ja ahdistunut äiti..

Ap, missäpäin asut? Minä voisin auttaa lapsen hoitamisessa. Itselläni kaksi teini-ikäistä joten kokemusta ja aikaa löytyy jaettavaksi :)

aiempi 4 Naisasian kestoaiheita on, että isät ovat kevottomia huoltajia, asuinkumppaneita, kasvattajia ja kyvyttömiä vastuunottoon isyydessä. Asian voisi joskus esittää toisinkin päin, että heille ei anneta mahdollisuutta.

Mutta...useimmat suomalaiset miehet käyvät töissä, tekevät suuren osan kotitöistä, hoitavat lapsia jne...Olkaa naiset tyytyväisiä, että meillä on näin hyviä miehiä.

[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 10:01"]

aiempi 4 Naisasian kestoaiheita on, että isät ovat kevottomia huoltajia, asuinkumppaneita, kasvattajia ja kyvyttömiä vastuunottoon isyydessä. Asian voisi joskus esittää toisinkin päin, että heille ei anneta mahdollisuutta.

Mutta...useimmat suomalaiset miehet käyvät töissä, tekevät suuren osan kotitöistä, hoitavat lapsia jne...Olkaa naiset tyytyväisiä, että meillä on näin hyviä miehiä.

[/quote]

Kyllä, se tosiaan on yleinen valituksen aihe. Mutta tässä sitä ei ollut mainittu millään lailla. Siksi mielestäni ei ensisijaisesti tulisi ajatella, että iän vähäinen osallistuminen johtuu tästä stereotyyppisimmasta syystä; vain yksinkertaisesti syystä, jota emme tiedä.

Vanhemmuudessa ja arjen pyörittämisessä kaikki onnistuneet ja epäonnistuneet mallit ovat mielestäni hyvin edustettuina: osallistuvat isät joita ei ei osata arvostaa ja poikamieselämää avioliitossa jatkavat lintsailijat yhtä lailla. Ihan samoin, äideissä yhden ongelmallisen mallin muodostaa sellainen, joka omii vanhemmuuden ja uupuu itse virittämänsä taakan alla, mutta myös se, joka ei osaa arvostaa puolisoksi osunutta isää, joka oman ansiotyönsä ohella tekee kotona ja vanhemmuudessa paljon.

Kaikista näistä pitäis voida ja uskaltaa keskustella, mutta se keskustelu ei ehkä auta aloittajaa.

Se aiempi 4

[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 09:07"]

Onkohan minulle kohtalotovereita?

Minulla on vuoden ikäinen lapsi ja asun avoliitossa mieheni kanssa. Oman puolen sukua ei täälä ole ja miehen suku harvoin käy. Ystäviä on puhelimen päässä, mutta eipä heitäkään täälä ikinä näy. 
Lapseni on alusta asti ollut kova kitisijä/itkijä. On niitä hyviäkin hetkiä, mutta olen välillä niin ahdistunut kun itku alkaa milloin mistäkin. En yksinkertaisesti JAKSA koko ajan hömpöttää, hyppööttää ja leikkiä lapsen kanssa. Lapsi vaatii jatkuvaa huomiota. Ei kauaa viihdy vieläkään yksin. Yöt ovat myös risaisia..On hyviäkin öitä, mutta todella vähän. En saa nukuttua, kun odotan koska alkaa kitinä/itku. Aamulla herätään 5.30 vaikka oltais kukuttu välillä ylhäällä. Aamu onkin sitten yhtä kitinää ja vikinää, haukottelua ja lahkeessa roikkumista. 

Kun lähdemme ulos, vaatteiden pukeminen yhtä tuskaa. Huutamista ja tappelua. Ulkona on suurimman osan ajasta rauhassa. Sisälle tultaessa huuto alkaa HETI, kun asetan rattaat sisälle lukkoon. Eli HETI pitäisi ottaa hänet pois ja riisua vaatteet ja silti huutaa.
Syöminen. Syöttötuoli keikkuu ja pää kääntyy. En jaksa koko ajan laulella ja pelleillä että suu aukeaa. Lopuksi vielä käännytään tuolissa ja pyritään pois/seisomaan. Useasti jää ns. lukkoon ja sitten alkaa taas se kitinä tai huuto. 

Olen pyytänyt miehen äidin apua useasti. Tuntuu ettei hekään jaksa lasta. Vaativaa lasta. Tottakai rakastan lastani, mutta en minäkään ole robotti ja sen huudon kuunteleminen joka päivä, teit mitä tahansa SYÖ minua koko ajan.
Koskaan ei ole kukaan ottanut yöksi että saisin nukkua. Olen pyytänyt useasti, enää en edes halua. Kotiavustaja kävi kun lapsi oli n. 6 kk ja ei hänkään saanut lasta syötettyä tai puettua. Eli en voi turvata ammatti-ihmisiinkään. KAIKKI on minun tehtävä. Lapsen isä ei jaksa kuin lyhyitä aikoja olla lapsen kanssa. Mihinkään en pääse. Olen vaan kotona lapsen kanssa. Päähän tässä hajoaa. Muisti pätkii, hermostuttaa ja itkettää koko ajan. 

Muita? Miten olette selvinneet??

[/quote]

Jos vuoden ikäinen käyttäytyy näin, alkaisin epäillä jo jotain sairautta. Ei vaikuta terveeltä lapselta. Kromosomitutkimuksiin ja alustava epäilys autismista ja adhd.stä.

Homma tutkimuksiin, saat paljon paremmin sitä kautta ammattiapuakin.

Meidän 1 vee on melkein samanlainen, mutta onneksi nukkuu 12 tuntia.

[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 10:31"]

Meidän 1 vee on melkein samanlainen, mutta onneksi nukkuu 12 tuntia.

[/quote]

Joko varasit lääkäri ajan?!

Kiitos paljon vastauksista! Asun pohjanmaalla :)

Lapseni on myös todella kova tahtoinen. Huuto/itku tulee jos en anna liottaa käsiä wc pöntössä tai roskakorissa. Ja todellakin tylsyydestä kitisee monesti. En vaan jaksa keksiä uusia tapoja leikkiä tai leikittää koska olen lopen uupunut. 

Meillä myös isän läsnäolon ajan lapsi ei kitise kuin väsymystään. Niinä harvoina kertoina kun olen ollut pois ja mies on laittanut nukkumaan päiväunia, lapsi on nukkunut piiitkät päikkärit. Mutta ei minun kanssani. Ikinä.

Kaverini myös kertoi erään tapauksen..Lapsi kitisi ja kun lähdin pois vessaan ja kaveri jäi kahdestaan lapsen kanssa, kitinä loppui kuin seinään.

Sama kun miehen äiti oli lapsen kanssa ja kitisi ja venkkuroi mumman sylissä, lähdin vessaan. Kuuntelin vessasta mikä hiljaisuus vallitsi ja mummakin kertoi, että lapsi oli rauhoittunut. Kun menin takaisin, sama alkoi.

Lapsi ei ole ikinä pulautellut, ei vedä itseään kaarelle ym..Pienenä aivasteli paljon ja nieleskeli ja silloin annoin gavisconia mutta enää ei ole ollut mitään sellaista kuukausiin. Pakkasen jälkeen tullut poskiin ihottumaa, mikä menee ohitte kyllä voitelun jälkeen ja kun on ollut kauemmin sisällä.

Tosiaan ei ole tarkoitus mikään marttyyri olla. En vain ole robotti. Mies ei tee kotitöitä, joskus harvoin tiskaa eli kaikki koti ja lasta myöden on minun vastuullani. Olen yrittänyt asiasta keskustella ja joskus on jotakin tajunnutkin. Miehellä on pitkät työpäivät eikä hänkään tosiaan öisin saa nukutuksi. Herää aina kun lapsi itkee yöllä.. Miehellä on myös suuria paineita, koska on aloittanut rakennusprojektin. Hän stressaa sitä todella paljon. 

Kiitos teille jotka kirjoititte, että teillä samaa. Kaikki lapset eivät ole vaan aurinkoisia ja tyytyväisiä lapsia 24 h. Meillä on kitisty jo pienestä asti ja on ollut vaativa tapaus muutenkin melkein aina. Hyviäkin jaksojakin on ollut, mutta nyt rupeaa nämä vuoden valvomiset ja stressi vaan ottamaan veronsa korkojen kera! 

Tuota adhd:ta olen pelännyt, koska lapsi ei ole ikinä ollut paikoillaan. Sylissä ei istua ihmettele vaan saadakseen istumaan rauhassa, käsissä pitää olla vähintään joku lelu. Pienenä vauvanakin oli tosi levoton sylissä. Vaikka ei osannut kontata tai ryömiä, pyrki koko ajan sylissä liikkumaan ja heilumaan. Ainoastaan ulkona on rattaissa paikallaan, mutta ei viihdy rattaissa jos rattaat eivät ole vauhdissa tai ole mitään kiinnostavaa nähtävää.

Se aiempi 4 haluaa vielä toivottaa aloittajalle voimia! 

Voimia siihen päivittäiseen kamppailuun. Siihen, että tasapainoilee sen välillä, onko vaan riittävän hyvä äiti, vai onko lapsella jotain vialla, pitäisikö tutkia tms., koska molemmat ajatukset syövät aika lailla. Jaksamista parisuhteen hoitamiseen väsymyksen keskellä, ettei katkeroituisi ja torppaisi suhteen rakentamista sillä. Ja että löytäisi tavan hoitaa itseänsäkin.

Aina löytyy niitä, jotka nillittävät, että et vaan jaksa ihan tavallista lapsiarkea, vaikka tuota se on "kaikilla". Mutta onko, mistä kukaan sitä tietää? Syyllistetään milloin mistäkin, eikä syyllisyyden lisääntyminen auta ketään. Jos huomaa, ettei turvaverkkoja ole riittävästi, joku valittaa, että miksi et varmistanut niitä ennen lapsen syntymää. Sitten valitetaan myös siitä, että hoidatat lapsesi muilla. Suo siellä, jne...

Joku keino löytyy, tai useitakin keinoja. Yleensä ihan se aikakin auttaa, kun lapsen eri vaiheet menevät ohi itsestään. Mutta niiden vanhempien jaksaminen yhdessä ja erikseen sen elämänvaiheen läpi pitäisi turvata myös.

[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 10:27"]

[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 09:07"]

Onkohan minulle kohtalotovereita?

Minulla on vuoden ikäinen lapsi ja asun avoliitossa mieheni kanssa. Oman puolen sukua ei täälä ole ja miehen suku harvoin käy. Ystäviä on puhelimen päässä, mutta eipä heitäkään täälä ikinä näy. 
Lapseni on alusta asti ollut kova kitisijä/itkijä. On niitä hyviäkin hetkiä, mutta olen välillä niin ahdistunut kun itku alkaa milloin mistäkin. En yksinkertaisesti JAKSA koko ajan hömpöttää, hyppööttää ja leikkiä lapsen kanssa. Lapsi vaatii jatkuvaa huomiota. Ei kauaa viihdy vieläkään yksin. Yöt ovat myös risaisia..On hyviäkin öitä, mutta todella vähän. En saa nukuttua, kun odotan koska alkaa kitinä/itku. Aamulla herätään 5.30 vaikka oltais kukuttu välillä ylhäällä. Aamu onkin sitten yhtä kitinää ja vikinää, haukottelua ja lahkeessa roikkumista. 

Kun lähdemme ulos, vaatteiden pukeminen yhtä tuskaa. Huutamista ja tappelua. Ulkona on suurimman osan ajasta rauhassa. Sisälle tultaessa huuto alkaa HETI, kun asetan rattaat sisälle lukkoon. Eli HETI pitäisi ottaa hänet pois ja riisua vaatteet ja silti huutaa.
Syöminen. Syöttötuoli keikkuu ja pää kääntyy. En jaksa koko ajan laulella ja pelleillä että suu aukeaa. Lopuksi vielä käännytään tuolissa ja pyritään pois/seisomaan. Useasti jää ns. lukkoon ja sitten alkaa taas se kitinä tai huuto. 

Olen pyytänyt miehen äidin apua useasti. Tuntuu ettei hekään jaksa lasta. Vaativaa lasta. Tottakai rakastan lastani, mutta en minäkään ole robotti ja sen huudon kuunteleminen joka päivä, teit mitä tahansa SYÖ minua koko ajan.
Koskaan ei ole kukaan ottanut yöksi että saisin nukkua. Olen pyytänyt useasti, enää en edes halua. Kotiavustaja kävi kun lapsi oli n. 6 kk ja ei hänkään saanut lasta syötettyä tai puettua. Eli en voi turvata ammatti-ihmisiinkään. KAIKKI on minun tehtävä. Lapsen isä ei jaksa kuin lyhyitä aikoja olla lapsen kanssa. Mihinkään en pääse. Olen vaan kotona lapsen kanssa. Päähän tässä hajoaa. Muisti pätkii, hermostuttaa ja itkettää koko ajan. 

Muita? Miten olette selvinneet??

[/quote]

Jos vuoden ikäinen käyttäytyy näin, alkaisin epäillä jo jotain sairautta. Ei vaikuta terveeltä lapselta. Kromosomitutkimuksiin ja alustava epäilys autismista ja adhd.stä.

Homma tutkimuksiin, saat paljon paremmin sitä kautta ammattiapuakin.

[/quote]

Mitään adhd:tä ei vuoden ikäiseltä diagnosoida. Myös autismia on aikaista lähteä epäilemään pelkän itkuisuuden ja itsepäisyyden vuoksi. Lapset on erilaisia eikä mielestäni edes voida tehdä selvää rajaa missä kulkee tavallisen ja erityislapsen raja. 1v ei hyödy siitä mitenkään, että hänellä epäillään adhd:ta tai autismia, koska noin muutoin on normaalisti kehittynyt.

Tavallisuuden ääripäissä korostuu vanhempien tuntemus ja ymmärrys omaa lastaan kohtaan. Lapsi on itkuinen, jolloin kokeilemalla ja tarkkailemalla lasta löytyy ne parhaat keinot helpottaa itkuisuutta. Siksi diagnoosilla ei käytännössä edes tee mitään 1-vuotiaalla. Lapsi on sellainen kuin on, oli diagnoosi tai ei. Ja siis nyt puhumme 1-vuotiaasta, emme kouluikäisestä. Apua saa ilman diagnoosiakin esim. kasvatusneuvolasta. 

Ihmettelen tätä valtavaa tarvetta kategorisoida, luokitella ja diagnosoida lapsia.

Kiitos nelkku! :) Näinhän se on. Koskaan et tee kumminkaan mitään oikein vaikka kaikkesi yrittäisit. Myös se että yrität kaikkesi väsyttää..Koska niin yrittää pitää kiinni kaikista langoista! 

Toisaalta pitäisi varmaan olla itsellensä armollinen, mutta sekään ei ole niin yksinkertaista. Ja kyllä se hieman katkeroittaa katsella kun muilla mummot ja vaarit auttelee, kun itselläsi ei ole edes yhtä ihmistä joka auttaisi edes vähän.

[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 11:05"]

Kiitos paljon vastauksista! Asun pohjanmaalla :)

Lapseni on myös todella kova tahtoinen. Huuto/itku tulee jos en anna liottaa käsiä wc pöntössä tai roskakorissa. Ja todellakin tylsyydestä kitisee monesti. En vaan jaksa keksiä uusia tapoja leikkiä tai leikittää koska olen lopen uupunut. 

Meillä myös isän läsnäolon ajan lapsi ei kitise kuin väsymystään. Niinä harvoina kertoina kun olen ollut pois ja mies on laittanut nukkumaan päiväunia, lapsi on nukkunut piiitkät päikkärit. Mutta ei minun kanssani. Ikinä.

Kaverini myös kertoi erään tapauksen..Lapsi kitisi ja kun lähdin pois vessaan ja kaveri jäi kahdestaan lapsen kanssa, kitinä loppui kuin seinään.

Sama kun miehen äiti oli lapsen kanssa ja kitisi ja venkkuroi mumman sylissä, lähdin vessaan. Kuuntelin vessasta mikä hiljaisuus vallitsi ja mummakin kertoi, että lapsi oli rauhoittunut. Kun menin takaisin, sama alkoi.

Lapsi ei ole ikinä pulautellut, ei vedä itseään kaarelle ym..Pienenä aivasteli paljon ja nieleskeli ja silloin annoin gavisconia mutta enää ei ole ollut mitään sellaista kuukausiin. Pakkasen jälkeen tullut poskiin ihottumaa, mikä menee ohitte kyllä voitelun jälkeen ja kun on ollut kauemmin sisällä.

Tosiaan ei ole tarkoitus mikään marttyyri olla. En vain ole robotti. Mies ei tee kotitöitä, joskus harvoin tiskaa eli kaikki koti ja lasta myöden on minun vastuullani. Olen yrittänyt asiasta keskustella ja joskus on jotakin tajunnutkin. Miehellä on pitkät työpäivät eikä hänkään tosiaan öisin saa nukutuksi. Herää aina kun lapsi itkee yöllä.. Miehellä on myös suuria paineita, koska on aloittanut rakennusprojektin. Hän stressaa sitä todella paljon. 

Kiitos teille jotka kirjoititte, että teillä samaa. Kaikki lapset eivät ole vaan aurinkoisia ja tyytyväisiä lapsia 24 h. Meillä on kitisty jo pienestä asti ja on ollut vaativa tapaus muutenkin melkein aina. Hyviäkin jaksojakin on ollut, mutta nyt rupeaa nämä vuoden valvomiset ja stressi vaan ottamaan veronsa korkojen kera! 

[/quote]

hei,

toivottavasti et ota lisästressiä siitä mitä kirjoitan. Kysyit miten olette jaksaneet, no huonosti :P. Mutta jotenkin kuitenkin. Minulla oli myös vanhempi lapsi katsottavana, hän käyttäytyi jotakuinkin "tavallisesti", siitä sain voimaa. Pystyin ajattelemaan, ettei vika voi olla kokonaan minun. Että kyllä tämä LAPSI nyt vaan on tällainen, vaikeahko. Ei nukkunut, söi vähän, viihtyi huonosti, vierasti kauheasti, pelkäsi kovia ääniä, sairasti paljon tässä nyt muutamia. Pahinta itselle tietysti tuo unen puute, levänneenä nuo loput olisi varmasti kestänyt aika hyvin.

No, lapsemme on erityislapsi. Tämä kävi ilmi pahimman jo helpotettua, kun löysimme tavat toimia lapsen kanssa, ja lapsi kasvettuaan löysi uusia mielenkiinnon kohteita (muitakin kuin äiti ;) ) ja oppi uusia asioita. Hänellä on kehitysvamma. En ikinä ollut ajatellet että kehitysvamma voisi noin "oireilla", eikä tietysti vauva-ikäisestä vielä osaa niin sanoa kun kaikki vauvat kehittyvät omaan tahtiinsa. En tarkoita että näin on teidän lapsella. Kerron vain että ymmärrän täysin että lapsen unettomuuteen ja tyytymättömyyteen helposti väsyy. Suosittelen samaa kuin moni, hakeudutte sinnikkäästi puistoon, kerhoon, tuttaville, sukulaisille, jotta sinä, äiti, saat välistä muuta ajateltavaa. Lisäksi otat huolesi esiin neuvolassa, voi olla että siinä vaiheessa kun saatte lääkäriajan tai vastaavan huolesi on jo kadonnut, mutta on parempi kysyä apua nyt kuin myöhemmin, koska tilanteen jatkuessa olet vain väsyneempi.

Ap, imetätkö lasta vielä? Meidän lapsi oli mua kohtaan just tollanen, jatkuvaa kitinää ja kiukuttelua ja kaikkeen oli tyytymätön, isän tai muun hoitajan kanssa oli kuin aurinko, siis ihan eri lapsi. Toi pahin kitinä mua kohtaan meni ohi, kun lopetin imetyksen. Vieläkin kitisee mulle eniten, mutta nyt 1,5-vuotiaana saattaa leikkiä jopa puol tuntia iloisena itsekseen ja elämä on muutenkin miljoona kertaa helpompaa kuin vielä puoli vuotta sitten! Kyllä teilläkin varmaan pian helpottaa.

Hei taas! Tilanetta on hieman auttanut se, että sain kodinhoitajan tänne auttelemaan 6 tuntia paristi viikossa. Se antoi jonkinlaista toivoa lapsen kanssa, vaan ei miehen. Välimme ovat pahasti, erittäin pahasti tulehtuneet. Jo pelkkä ajatus miehestä, saa minut raivon partaalle.

Mies ei arvosta että pidän kodin siistinä, hoidan lapsen rytmit, pukemiset, pesut, vaipan vaihdot, ulos menemiset, ruokailut ym..Minun pitää aina melkein käskeä että tekee jotakin. Mitään ei tee itsestään. Säälittää myös lapsi. Miehen mielestä nainen hoitaa kodin plus muut ja asian pitäisi olla sillä selvä. Mitään kannustusta en saa, pelkästään haukkuja että olen laiska, läski ja huono äiti/nainen/ihminen. En nää tässä kyllä enää mitään järkeä. Haluaisin lähteä lapsen kanssa, mutta se ei ole niin helppoa. En yksinkertaisesti enää jaksa tuota äijää. 

Kerroin kotiavustajalle kaiken ja hänkin ihmetteli kovasti miehen käytöstä. En haluaisi päätyä yksinhuoltajaksi, mutta eipä tässä kovin paljon valinnan varaa enää ole. Silloin saisin edes joka toisen vkl:n vapaaksi. Niin ei ole nytten. Ei läheskään. Jos päätän lähteä johonkin pariksi tunniksi, mies tulee kateelliseksi ja lähtee itse, ellei heti niin viim. seuraavana päivänä ja on kahta kauemmin poissa koska MINÄkin menin. 

Lapsi nukkuu hieman paremmin, mutta tämä suhde tappaa minut. En iloitse enää mistään, ruoka ei maistu ja ahdistaa kun tiedän että mies tulee kotiin. 

Ap jatkaa vielä...

Lapsi kaipaa todellakin paljon virikkeitä. Kun keksii jotain tai keksin hänelle jotain kivaa, hän saattaa viihtyä sen parissa kauankin. Noita soittimia voisin koittaa seuraavaksi. Kiitos vinkistä! En ole koneellekkaan päässyt koska olin kuoleman väsynyt, onneksi kodinhoitaja pelasti pahimman yli..Hän katsoin minua ja sanoi että nyt viim. pitää asiaan tarttua koska näkee jo naamastani että olen ihan loppu.

Se ettei mies ole nähnyt, tai pikemminkin välittänyt ahdistaa..Hän ajattelee vaan itseään. 

Hei!

Ehdottaisin kuvia toiminnan tueksi. Meille oli jossain vaiheessa paljonkin apua (1-2 v.) juurikin näihin aina kiukuttaviin tapahtumiin, kuten pukeminen, syöminen, iltapuuhat ymym. kuvista. Esim. papunetin sivuilta saa tulostettua hyviä kuvia. Jo hyvin pienetkin lapset (ja ei vaan erityislapset) saavat tukea toimintaansa ja ennakoitavuuteen kuvista. Laitoimme lapsen kanssa yhdessä muutamat kuvat järjestykseen ja sanoin, että kuva kertoo ja määrää (näin saattaa vähentyä lapsen kiukku sinua kohtaan) ja niiden mukaan toimitaan. 

Mutta tosiaan, kokeile kuvia. Esim iltapuuhissa suuri apu. Lapsi tietää silloin, missä järjestyksessä ja mitä tulee tapahtumaan. 

Lapsi kasvaa. Pian tulee kevät jolloin ei tarvitse pukea paljoa. Vaadi miestäsi tekemään enemmän, että voit levätä.

Lapsen allergian takia jouduin valvomaan ekan vuoden joten olin aivan loppu, mutta lapsen hoito sujui. Kun sitten on isompi yöt menee hyvin, mutta minulla tuo pukemiseen pakottaminen on raskasta. Eli jos vain jaksat pitää rutiineista kiinni niin helpottaa myöhemmin.

Jos perheenne tunnelma on tressaanutunut voi se vaikuttaa. Jos lapi on vain sinun seurassasi tuollainen on aivan hassua epäillä jotain adhd;ta.

Olisko lapsi jotenkin oppinut samna kuin moni muukin, huomio jota saa negatiivisesti on parempi kuin ei huomiota ollenkaan?

Eli voisitko yrittää huomioida lasta jotenkin korostetusti kun ei kitise ja olla muuten välinpitämättömämpi ( jos syy ei ole tosiaan mikään kipu lapasella).

Tuosta tulee helposti kierre, kun sitä joutuu huomioimaan kitisevää lasta hakee helposti omaa aikaa heti kun on rauhallinen. Lpasi oppii näin, että kitinällä saa huomiota ja hyvällä käytöksellä ei.

Tuo nimenomaan on olennaista, että onko lapsi vain sinun seurassasi tuollainen vai aina? Mielestäni kirjoitit ristiriitaisesti, kun ensimmäisessä viestissäsi valitit että lasta ei voi edes jättää ulkopuoliselle (ammattilainen ei pärjännyt hänen kanssaan kun oli 6kk..?!) ja toisessa (tai monesko se oli..?) viestissä kerroit kuinka kitinä/itku loppuu kun menet esim. vessaan ja lapsi on jonkun toisen kanssa... Eli?!

Mä luulen, että lapsesi on herkkä ja tempperamenttinen tapaus. Kotinne ilmapiiri pahentaa tilannetta, sekä toki oma väsymyksesi. Itselläni oli KAMALA alku esikoiseni kanssa. Hän on nykyään 10v, herkkä ja tempperamenttinen edelleen, itkee ja nauraa helposti, aistii pienetkin muutokset ja reagoi niihin vahvasti. Toisaalta hän on myös älykäs ja erittäin sosiaalinen ja mukava tyttö. Meillä on lisäksi kaksi nuorempaa ja "helpompaa" lasta. He ovat sopeutuvaisia, rauhallisia ja kasvatus on mennyt suunnilleen kuin oppikirjoissa. ;)

[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 09:36"][quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 09:18"]

Haiset aika marttyyrilta. Lapset nyt ovat vaativia ja aistivat kyllä äidin leipääntymisen.

[/quote]

Lässyn, lässyn läääää!!! Se äiti on martyyri joka ei koskaan myönnä olevansa väsynyt. Eli vilkaisea peiliin.

AP, jos sinulla tosiaan on hyvä terkkari niin juttele hänelle. Tai jos hän saisi sinut juttelemaan jonnekin muulle taholle. Selvittäisin kyllä myös ettei kitisemisen takana ole jotain muuta kuin pelkkä kyllästyminen, koska ei ole normaalia että lapsi ei ole oikein mihinkään tyytyväinen.

Itselläni on 2,8-vuotias tyttö joka on ollut helppo vauva ja pieni lapsi. Mutta nyt on tullu aivan mahdoton uhmaikä. Meilläkään ei täällä ole turvaverkostoa, mutta onneksi mies osallistuu ja antaa minulle hengähdystaukoja, esim. ottammalla lapsen vaikka mukaansa jos lähtee kaupungille kaverinsa kanssa kahville.

Eilen viimeksi nostin mielessäni hattua yksinhuoltaja vanhemmille kun taisteltin aamun lapsen kanssa jokaisesta asiasta. mm. siitä miksi tv-pöydälle ei saa kiikkua,miksi kukkia ei revitä, miksi vaatteiden pukeminen rimpuilevalle/karkuun juoksvalle lapselle ei ole kivaa jne. jne. ja eilis aamu oli suhteellisen helppo kuitenkin. Lapsi on vain kova kokeilemaan että kuka sen viimeisen sanan sanoo, mutta kun sellaista on koko päivä ja monta päivää peräkkäin on joskus vitsit vähissä. Sitten onneksi on niitä päiviä jolloin kaikki sujuu kuin tanssi ja meillä on oikein kivaa yhdessä.

Jaksamisia sinne. Ja koita laajentaa jotenkin tuttavapiiriäsi, että saisit aikuistakin seuraa. Toivotaan, että pian helpottaa.

[/quote]

Oikeesti?!! Yksi lapsi!?? Huh huh...