Minkä takia jotkut eivät eroa epätyydyttävistä suhteista? Mikä eroamisessa on niin kauheaa?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se yksinolo on epätyydyttävämpää.

Ei näin saa sanoa kun tässä ketjussa vain yksi ainoa vastaus on oikea tai tulee alapeukkuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi monelta puuttuu se kokemus, että elää yksin, itsenäistä elämää, ja on siihen hyvin tyytyväinen. Kun tällainen kokemus on, käy tosi vaikeaksi jäädä huonoon tai edes keskinkertaiseen suhteeseen. Mutta jos sitä kokemusta kivasta sinkkuna elämisestä ei ole, helposti ripustautuu toiseen ihmiseen emotionaalisen tuen ja turvallisuudentunteen vuoksi.

On kokemusta myös kivasta sinkkuelämästä mutten silti tahdo erota vaikka suhde ei täysin tyydyttävä olekaan. En nimittäin usko siihen utopiaan että täysin tyydyttäviä suteita edes on olemassa, kumppanin epäkonhtia pitää myös hyväksyä, kukaan ei ole täydellinen.

Eivät tyydyttävät suhteet ole mitään utopiaa vaan ihan arkipäiväinen juttu tuhansille ihmisille.

No kiva juttu heille, itse en ole sellaista täydellistä suhdetta vielä nähnyt edes tutuilla. Niin kauan kun suhteen plussat ovat voiton puolella miinusten suhteen, en näe tarpeelisena erotakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sitten jos ei ole ystäviä, kavereita yms. mitään? Pitääkö siinä sitten istua yksin kotona näyttöpäätteen ääressä nettiystävien kanssa vai mitä? Introverteilta varmaan onnistuu, mutta mitä jos on menevämpi? Aika moni yksinäinen on parisuhteessa kun oikeasti seinät kaatuvat niskaan. Eivät kaikki VIIHDY yksin!

No on mielestäni outoa jos ryhtyy parisuhteeseen pelkästään koska ei osaa olla sekuntiakaan yksin. Samantien voi olla pelkkä kämppäkaveri, onko pakko vääntää siihen joku parisuhde pelastusrenkaaksi?

Voi olla vaikea saada kämppäkaveriksi ihmistä joka haluaa parisuhteen, jos itsekin kuitenkin mielellään on parisuhteessa tämän kanssa eikä vain kämppis. Logiikkasi se vasta outoa onkin. Sivusta.

?

Väännän rautalangasta: jos pelottaa olla yksin, ei siihen epäsopivaa parisuhdetta kannata laastariksi laittaa. Kannattaa miettiä miksi yksinolo ahdistaa ja sitten asua kimppakämpässä jos ihmisten läsnäolo helpottaa oloa. 

Väännän myös rautalangasta: jos epätyydyttävä suhde on kuitenkin mukavampi olotila kuin epätyydyttävä yksinolo, niin miksi ei halutessaan saisi näin valita?

Toki saa valita, jos haluaa ettei ikinä tule viiihtymään omissa nahoissaan.

Miksi viihtyisi paremmin olotilassa jossa viihtyy huonommin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska uskon, että oikea sitoutuminen vaatii työtä.

Ihmissuhteet eivät ole kertakäyttöisiä eikä niiden tarkoitus ole vain yksinomaan tuottaa itselle onnea ja iloa. Ihmissuhteet sisältävät monenlaisia tunteita rakkaudesta vihaan ja toisinaan myös välinpitämättömyteen. Koen, että hyvässä ihmissuhteessa tällaiset tunteet voidaan käsitellä, ja niistä voidaan yhdessä päästä yli, ja myös jatkaa yhdessä, yhteisen kasvun jälkeen.

Oli kyse sitten ystävyydestä tai parisuhteesta, mielestäni elämässäni aito yhteenkuuluvuus syntyy vuosien saatossa ja tämä yhteenkuuluvuus tekee minut onnellisemmaksi kuin uusi ihminen, jonka kanssa tämä työ pitäisi aloittaa alusta.

Eri asia tietysti, jos toinen on sellainen, joka ei ajattele samoin eikä ole valmis sitoutumaan ja tekemään töitä suhteen eteen (silloinhan yhteistä tulevaisuutta ei olekaan), tai jos toinen on oikeasti vahingollinen tai vaarallinen.

Minusta viha ja välinpitämättömyys kumppania kohtaan eivät kuulu hyvään parisuhteeseen. En ole ikinä vihannut kumppania, ja jos suhtautuisin häneen välinpitämättömästi, en varmastikaan olisi hänen kanssaan.

Ymmärrän kyllä, että jotkut pitävät projektiparisuhteista samalla tavalla kuin remppaa vaativista rintamamiestaloistakin: se kunnostaminen tuo tyydytystä itsessään, ja omaa kädenjälkeä kelpaa ihailla. Minusta parisuhde on kuitenkin leikkiä, ei työtä.

En sanoisi että "parisuhteen kunnostaminen" tuo tyydytystä ja päätellen siitä että ymmärsit näin, et ymmärtänyt asiani pointtia. Pointtini oli, että uuden suhteen hankkiminen heti kun se alkaa tympiä ei tyydytä omia tarpeitani.

En ole koskaan ollut parisuhteessa jossa ei tulisi näkemyseroja siitä, miten tästä jatketaan. Osa parisuhteesta on kaatunut, kun selvästi kiinnostusta yhteisymmärrykseen ei ole ollut puolin ja toisin. Hyvä niin, ei siinä kumpikaan ole ollut selvästi valmis sitoutumaan toiseen, kun omat halut ja oma itse on ollut tärkeämpi kuin yhteinen elämä.

Kuitenkin olen havainnut, oikea sitoutuminen ja parisuhde vaatii sitä, että ei elä jatkuvasti toinen jalka oven välissä. Ajatus siitä, että voi vaihtaa parempaan jos ei enää nykyinen kiinnosta, nimenomaan johtaa siihen ettei pysty sitoutumaan, ja se johtaa myös siihen, ettei parisuhde tule kestämään.

Tietysti sitoutuminen oli aluksi tosi pelottavaa, mutta se on MINULLE ITSELLENI paljon antoisampaa kuin jatkuvasti vaihtaminen.

Selvä sitten. Ehkä näin kannattaa tehdä, jos kokee usein negatiivisia tunteita omiin parisuhteisiinsa liittyen?

itseäni ei ole koskaan pitkäkään parisuhde alkanut tympiä, joten jos niin käy, ja edes niihin muutamaan perustarpeeseeni ei vastata, en näe oikein pointtia sitoutua huonoon. Tiedän kuitenkin, että hyvä ja jatkuvasti antoisa suhde on minulle ihan realistinen vaihtoehto.

Eroaminen on minulle ihan normaali osa parisuhteen kaarta, enkä stressaa siitä. Eihän se hyvältä tunnu, mutta melkein aina se on oikea ratkaisu. En näe itseäni tilanteessa, jossa koettaisin väkisin elää loppuelämääni huonossa tai keskinkertaisessa suhteessa vain, ettei tarvitsisi erota.

A. En kyllä sanonut että näin kannattaa tehdä

Jos sun arvot on sellaiset, että parisuhde joka ei ole vain ruusuilla tanssimista, onnea ja auvoa, laitetaan poikki, niin sitten on. En mielestäni antanut ohjeita enkä arvostellut sua siltä. Puhun ja olen koko ajan puhunut siitä, mikä on minusta arvokasta ja tavoiteltavaa.

B. En sanonut, että parisuhteeni on huono tai keskinkertainen. Parisuhteeni on paras mahdollinen ja minulla on paras mahdollinen kumppani, koska hän jakaa kanssani tämän ajatuksen. Olen kuvitellut että tämä on ihmisillä jotenkin yleinen näkemys suhteesta mutta päätellen siitä, millaista vastustusta näkemykseni esim sinussa herättää, ei taidakaan olla mitenkään itsestäänselvää että ihminen ajattelee näin. Kummallakaan ei ole odotusta siitä, että itse ei saisi parisuhteessa muuttua, kasvaa tai kehittyä, vaan molemmilla on siihen vapaus, ja silti voi molemmat luottaa, että toinen pysyy rinnalla ja on valmis jatkamaan siitä huolimatta, että erimielisyyksiä on ollut ja saattaa tulla tulevaisuudessakin.

C. En ymmärrä mitä muita "perustarpeita" näiden yllä ja aiemmin kuvailemieni lisäksi kumppanini pitäisi täyttää? Osaan kyllä ihan itse täyttää muut tarpeeni paitsi tuon sitoutumisen ja läheisyyden tarpeen, jonka voin saada ainoastaan toiselta, minulle tärkeältä ihmiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sitten jos ei ole ystäviä, kavereita yms. mitään? Pitääkö siinä sitten istua yksin kotona näyttöpäätteen ääressä nettiystävien kanssa vai mitä? Introverteilta varmaan onnistuu, mutta mitä jos on menevämpi? Aika moni yksinäinen on parisuhteessa kun oikeasti seinät kaatuvat niskaan. Eivät kaikki VIIHDY yksin!

Sehän se onkin hyvä pohja parisuhteelle. Kun ei viihdy yksin.

Jos jätetään gold diggerit ja vauvakuumeet pois laskuista niin eiköhän tuo ole aika lailla universaalisti syy hakeutua parisuhteeseen, että se on mukavampaa kuin olla yksin. He jotka aidosti nauttivat yksinolosta enemmän pysyvät sitten sinkkuina.

Jos ei viihdy sinkkuna, kannattaa muuttaa sitä sinkkuelämäänsä itselleen parempaan suuntaan. On normaalia, että ystävät ja harrastukset eivät voi vastata aivan jokaiseen tarpeeseesi, mutta sellainen perustyytyväinen elämä ilman parisuhdetta on paitsi mahdollista jokaiselle, myös välttämätön pohja terveelle parisuhteelle.

Suhteessa roikkuminen vain siksi, ettei tarvitse olla sinkku, on hyvin takaperoinen ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sitten jos ei ole ystäviä, kavereita yms. mitään? Pitääkö siinä sitten istua yksin kotona näyttöpäätteen ääressä nettiystävien kanssa vai mitä? Introverteilta varmaan onnistuu, mutta mitä jos on menevämpi? Aika moni yksinäinen on parisuhteessa kun oikeasti seinät kaatuvat niskaan. Eivät kaikki VIIHDY yksin!

No on mielestäni outoa jos ryhtyy parisuhteeseen pelkästään koska ei osaa olla sekuntiakaan yksin. Samantien voi olla pelkkä kämppäkaveri, onko pakko vääntää siihen joku parisuhde pelastusrenkaaksi?

Voi olla vaikea saada kämppäkaveriksi ihmistä joka haluaa parisuhteen, jos itsekin kuitenkin mielellään on parisuhteessa tämän kanssa eikä vain kämppis. Logiikkasi se vasta outoa onkin. Sivusta.

?

Väännän rautalangasta: jos pelottaa olla yksin, ei siihen epäsopivaa parisuhdetta kannata laastariksi laittaa. Kannattaa miettiä miksi yksinolo ahdistaa ja sitten asua kimppakämpässä jos ihmisten läsnäolo helpottaa oloa. 

Väännän myös rautalangasta: jos epätyydyttävä suhde on kuitenkin mukavampi olotila kuin epätyydyttävä yksinolo, niin miksi ei halutessaan saisi näin valita?

Väännän rautalangasta: se on mielestäni huonompi valinta ja pelkurin valinta.

Mitä sinulla on pelkureita vastaan?

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen lähinnä sitä, että noinkin moni ylipäätään huolii kumppaniksi ripustautujan, jolla ei ole mitään sosiaalista elämää ja joka on mieluummin huonossa suhteessa kuin yksin. Minulle on ainakin tärkeää, että toinen on kanssani, koska olen taitava rakastaja ja pirun hyvää seuraa.

Sama. Tinderissä oli jostakin syystä tosi paljon tarvitsevia, kaverittomia naisia, joista ei pystynyt sanomaan, olivatko he kiinnostuneita minusta vai vain seurasta. Seksiä noiden kanssa tuli, mutta koskaan se ei kantanut sen pidemmälle. Molemmat saivat ainakin hetkellisesti, mitä kaipasivat?

Toinen osapuoli ei halua ja vannoo tekevänsä mun elämän hankalaksi jos eroan. Uhkaa että en näe lapsia ja vihjailee että tekee jotain. Tälläistä :/

Vierailija kirjoitti:

Toinen osapuoli ei halua ja vannoo tekevänsä mun elämän hankalaksi jos eroan. Uhkaa että en näe lapsia ja vihjailee että tekee jotain. Tälläistä :/

Tulosta ja täytä eropaperit. Jos tulee vielä uhkailuja, soita poliisit.

Kommentteja lukiessa olen järkyttynyt siitä kuinka paljon naiset uskaltavat tai ylipäätään kykenenevät elämään ilman mitään oma-aloitteisuutta, peruselämän taitoja, omavaraisuutta ja/tai itsenäisyyttä. Kuinka joku pystyy päästämään omasta itsenäisyydestään irti ja alkaa elämään toisen kautta? Se on paljon traumatisoivempaa, kuin yksin jääminen. Hurjaa, että rakennetaan turvallisuudentunne riippuvuussuhteeseen. Aika pelottavaa minusta. Minulla ei tulisi mieleenkään tuhlata minun yhtä ja ainutta elämää epätyydyttävään suhteeseen ihan vain siksi, että saisin pitää kulissit yllä. Se asunto, raha tai muu lasten koulut tai tukiverkko ei ole syy luovuttaa omaa elämäänsä kenenkään käsiin. 

Kun ihminen ei kehitä omaa osaamistaan tai pärjäämisen halua, niin ymmärrän, että siihen ei jää paljoa vaihtoehtoja. 

Hyvään elämään ei tarvitse toista. Hyvä parisuhde perustuu mielestäni siihen, että kumpikin on kykeneväinen kantamaan tarvittaessa vastuunsa itse, jos toinen estyy. Oma neuvo jokaiselle on, että mitä pikimmiten laatii itselleen "Plan B":n. 

Usein toisen ongelmiin ratkaisut näyttävät kovin yksinkertaisilta ja mustavalkoisilta. Samoin mielikuvituksessa luodut parisuhdetilanteet. Oikea elämä on paljon monimutkaisempaa tunnesiteineen, yhteisen historian kautta, on lapsia, lemmikkejä, asuntolainaa ja ehkä jäljellä myös yhteisiä unelmia. Kun on vaikeaa, niin hetikö pitäisi sanoa kiitos ja hei? Vai mikä on oikea kohta luovuttaa? Ei se ole oikeasti helppoa. Eikä missään ole taattu että yksin mihinkään autuuteen tipahtaa. Pitkään sinkkuna ollut rakentaa tässä elämäänsä ihan eri positiosta.

Läheisriippuvuus näyttää olevan varsin yleistä palstalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sitten jos ei ole ystäviä, kavereita yms. mitään? Pitääkö siinä sitten istua yksin kotona näyttöpäätteen ääressä nettiystävien kanssa vai mitä? Introverteilta varmaan onnistuu, mutta mitä jos on menevämpi? Aika moni yksinäinen on parisuhteessa kun oikeasti seinät kaatuvat niskaan. Eivät kaikki VIIHDY yksin!

No on mielestäni outoa jos ryhtyy parisuhteeseen pelkästään koska ei osaa olla sekuntiakaan yksin. Samantien voi olla pelkkä kämppäkaveri, onko pakko vääntää siihen joku parisuhde pelastusrenkaaksi?

Voi olla vaikea saada kämppäkaveriksi ihmistä joka haluaa parisuhteen, jos itsekin kuitenkin mielellään on parisuhteessa tämän kanssa eikä vain kämppis. Logiikkasi se vasta outoa onkin. Sivusta.

?

Väännän rautalangasta: jos pelottaa olla yksin, ei siihen epäsopivaa parisuhdetta kannata laastariksi laittaa. Kannattaa miettiä miksi yksinolo ahdistaa ja sitten asua kimppakämpässä jos ihmisten läsnäolo helpottaa oloa. 

Väännän myös rautalangasta: jos epätyydyttävä suhde on kuitenkin mukavampi olotila kuin epätyydyttävä yksinolo, niin miksi ei halutessaan saisi näin valita?

Väännän rautalangasta: se on mielestäni huonompi valinta ja pelkurin valinta.

Mitä sinulla on pelkureita vastaan?

Pelko johtaa usein huonoihin ratkaisuihin. On tärkeää opetella olemaan itsensä kanssa. On parempi sen toisen kanssa, kun ensin tuntee itsensä hyvin. Jos on neljätoistavuotiaana alkanut seurustelemaan ja muuttanut heti aikuisena lapsuudenkodista yhteen, ei voi tuntea itseään niin hyvin kuin joku edes puoli vuotta yksin elänyt. Ja jos ei pysty edes puolta vuotta asumaan omillaan, enkä tarkoita erakkona, jossain on vika.

Vierailija kirjoitti:

Läheisriippuvuus näyttää olevan varsin yleistä palstalla. 

Todella! Huonossa suhteessa roikutaan kuin jossain lahoavassa lautassa koska ei uskalleta yrittää uida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen osapuoli ei halua ja vannoo tekevänsä mun elämän hankalaksi jos eroan. Uhkaa että en näe lapsia ja vihjailee että tekee jotain. Tälläistä :/

Tulosta ja täytä eropaperit. Jos tulee vielä uhkailuja, soita poliisit.

Ei poliisi ehdi auttaa jos lapsilta on otettu henki pois. :/ hirveää

Vierailija kirjoitti:

Usein toisen ongelmiin ratkaisut näyttävät kovin yksinkertaisilta ja mustavalkoisilta. Samoin mielikuvituksessa luodut parisuhdetilanteet. Oikea elämä on paljon monimutkaisempaa tunnesiteineen, yhteisen historian kautta, on lapsia, lemmikkejä, asuntolainaa ja ehkä jäljellä myös yhteisiä unelmia. Kun on vaikeaa, niin hetikö pitäisi sanoa kiitos ja hei? Vai mikä on oikea kohta luovuttaa? Ei se ole oikeasti helppoa. Eikä missään ole taattu että yksin mihinkään autuuteen tipahtaa. Pitkään sinkkuna ollut rakentaa tässä elämäänsä ihan eri positiosta.

Ei tarvitse eikä pidä heti luovuttaa. Mutta jos liitto joka päivä tuntuu siltä kuin vierittäisi kiveä ylämäkeen, niin miksi ihmeessä sitä pitäisi jatkaa?

Avioliitto tai avoliitto ei mielestäni saisi olla "työtä" vaan nimenomaan "liitto".

Vierailija kirjoitti:

Läheisriippuvuus näyttää olevan varsin yleistä palstalla. 

Tämä taitaa olla yleisin ja paikkansapitävin syy. Suomalaisissa parisuhteissa läheisriippuvuus on varmaan suurempi yhdessäpysymisen liima kuin rakkaus.

Vierailija kirjoitti:

Usein toisen ongelmiin ratkaisut näyttävät kovin yksinkertaisilta ja mustavalkoisilta. Samoin mielikuvituksessa luodut parisuhdetilanteet. Oikea elämä on paljon monimutkaisempaa tunnesiteineen, yhteisen historian kautta, on lapsia, lemmikkejä, asuntolainaa ja ehkä jäljellä myös yhteisiä unelmia. Kun on vaikeaa, niin hetikö pitäisi sanoa kiitos ja hei? Vai mikä on oikea kohta luovuttaa? Ei se ole oikeasti helppoa. Eikä missään ole taattu että yksin mihinkään autuuteen tipahtaa. Pitkään sinkkuna ollut rakentaa tässä elämäänsä ihan eri positiosta.

Jos tuntuu, että pitää valita "luovuttamisen" ja "yrittämisen" väliltä, se piste erolle on ohitetty jo aikapäivää sitten. Kyllä jokaisella pitäisi olla sen verran omanarvontuntoa, että pitää ystävällistä käyttäytymistä ja parisuhdetarpeisiisi vastaamista minimiehtoina sille, että joku saa olla kanssasi suhteessa.

Kun olet useamman kerran pyytänyt jotakin, mitä tarvitset, ja toinen on osoittanut, ettei halua tai pysty sitä antamaan, ei tilanne tule siitä kohenemaan. Toinen ei muutu toiveidesi mukaiseksi, vaikka kuinka toivoisit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen osapuoli ei halua ja vannoo tekevänsä mun elämän hankalaksi jos eroan. Uhkaa että en näe lapsia ja vihjailee että tekee jotain. Tälläistä :/

Tulosta ja täytä eropaperit. Jos tulee vielä uhkailuja, soita poliisit.

Ei poliisi ehdi auttaa jos lapsilta on otettu henki pois. :/ hirveää

Jos pidät uhkausta oikeasti uskottavana, velvollisuutesi on viedä lapset turvakotiin tänä iltana.