Ilmoitin miehelle pitkän "tapailujakson" jälkeen, ettei meistä sittenkään tule kavereita enempää, ja nyt tämä kaveri on itkenyt sitä viikon JATKUVASTI

Ja sitten heräsit ylipainoisena ja masentuneena ikisinkkuna, kuten kaikkina muinakin aamuina ennen haaveuntasi?

Se, että et pysty jättämään kumppaniasi, loukkaa vielä enemmän kuin jätetyksi tuleminen. Kukaan ei tarvitse turhaa sääliä, vaan normaalia rehellisyyttä ja tunteiden kunnioittamista.

Vierailija kirjoitti:

Aplle ei varmasti kelpaa mikään neuvo, aina löytyy tekosyy, miksi ei voi sitä tai tätä. Ja kaikki on takotunteellista "mutta enhän mä voi, kun toinen kärsii". Se toinen kärsii vielä pidemmän aikaa, jos sinä et pysty päästämään irti.

Taidat olla läheisriippuvainen sellaisella sairaalla tavalla, että nautit, kun toinen "tarvitsee" sinua. Olet myrkyllinen ihminen.

Eihän täällä montaa neuvoa ole tullut, lähinnä haukkuja, kerroin miten asian laita omasta näkökulmasta on, enkä yritä puolustella mitään, tein väärin, mutta se ei tarkoita että olisin läpeensä paha ihminen. Olisin halunnut järjellä olla enemmän kuin kaveri, mutta tunteet ei lopulta lämmenneet tarpeeksi.

Tällaisten aloitusten takia palstalle pitäisi olla 20 vuoden ikäraja.

Olen yleisellä tasolla miettinyt, ja nyt esim. tähän tapaukseen voisittekin kommentoida, eikö se voisi toimia, jos kokeilisi päättää suhteen asteittain? Eli että esim. päästää toisen toisinaan vielä viereen nukkumaan, mutta tekee selväksi, että tämä on nyt varmasti eron työstämistä. Tapauksen mies on syvän tunteellista sorttia, ja rakkaussuhteen loppuminen vaikuttaa aivoihin kuin huu-meiden loppuminen, joten en ihan helposti päättäisi, että en ole missään vastuussa toisen tunteista ja katkaisisi yhteydenpitoa. Ei käsittääkseni niitten huu-meittenkaan lopettaminen kuin sormia napsauttamalla ole suositeltavaa.

Vetis 17v+1v kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aplle ei varmasti kelpaa mikään neuvo, aina löytyy tekosyy, miksi ei voi sitä tai tätä. Ja kaikki on takotunteellista "mutta enhän mä voi, kun toinen kärsii". Se toinen kärsii vielä pidemmän aikaa, jos sinä et pysty päästämään irti.

Taidat olla läheisriippuvainen sellaisella sairaalla tavalla, että nautit, kun toinen "tarvitsee" sinua. Olet myrkyllinen ihminen.

Eihän täällä montaa neuvoa ole tullut, lähinnä haukkuja, kerroin miten asian laita omasta näkökulmasta on, enkä yritä puolustella mitään, tein väärin, mutta se ei tarkoita että olisin läpeensä paha ihminen. Olisin halunnut järjellä olla enemmän kuin kaveri, mutta tunteet ei lopulta lämmenneet tarpeeksi.

sun puhdeiden perusteella et tunne koskaan mitään. niin miten ne olis lämmenneet?

Sellaistahan se nykymaailmassa on. Vuoden alusta tapailemani mies loukkaantui, koska hän kuvitteli olleensa parisuhteessa kanssani. Tämä vaikka hän itse parin kuukauden tapailun jälkeen luokitteli tapailumme fwb-suhteeksi (itse luulin siihen asti, että olimme parisuhteessa).

Mitenköhän suhteemme olisi enää miehen itse tekemän fwb-määrittelyn jälkeen voinut muuttua hänen päänsisäisellä päätöksellä parisuhteeksi? Etenkin, kun miehen fwb-luokittelun jälkeen luulin, ettei hänellä ole muita kuin kaverillisia tunteita ja sen vuoksi annoin omien tunteitteni hiipua.

Sitä voi mies saada mitä tilaa, jos haluaa olla mahdollisimman vapaa.

En nyt ihan ymmärrä miksi aapeeta haukutaan, jos on tutustunut tyyppiin ja sitten vasta huomannut ettei tule mitään? Olisiko ihan vain toisen mieliksi pitänyt alkaa seurustelemaan? :0 surullistahan tuo on, mutta niin se on aina jos toinen tykkää ja toinen ei tarpeeksi :/ Se vaan on elämää.

Veikkaisin että se nyt ei ainakaan auta että kutsut yökylään nukkumaan samaan sänkyyn. Itsekin ennemmin ehdottaisin ettet olisi enää yhteydessä mieheen niin hänen toipuminen pääsee alkamaan. Nyt vaan roikkuu ajatuksessa että ehkät muutat mielesi kun otat vielä yökylään ja sänkyyn. Ehkä se yhteydenpidon totaalinen lopetus on selkeämpi viesti siitä ettei teistö tule enää mitään ja mies pääsee sitten eteenpäin elämässään.