Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erja Lyytinen aloitti kitaransoiton vasta 15-vuotiaana. Miksi usein väitetään että pitäisi aloittaa hyvin nuorena päästäkseen ammattimuusikoksi?
25.10.2020 |
Vai koskeeko se lähinnä viulua, selloa, pianoakin? Muissa soittimissa ehtii myöhemminkin?
Kommentit (58)
Wes Montgomery, yksi historian kovimmista jazz-kitaristeista aloitti kitaran soittamisen 20-vuotiaana ilman opettajaa. Wikipediassa mainitaan, että ensimmäisen vuoden ajan hän harjoitteli päivät ja yöt. Uskon että kuka vaan suotuisella dna:lla varustettu aikuinen pystyy olemaan muutaman vuoden harjoittelun jälkeen ammattimuusikko, jos harjoittelee 8+ tuntia päivässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän soittaa slideputkella, eli mitään sointuja tai skaaloja ei ole tarvinnut sen pahemmin opetella; kunhan liuúttaa putkea kaulaa pitkin.
Veikkaat että Sibbestä valmistuu kitara pääaineena opettelematta sointuja tai skaaloja? Nehän on musiikkiopistojuttuja 😅
En tiedä miten vaativaa instrumenttien opiskelu on musiikkikasvatuslinjalla, mistä Erja on valmistunut. Siis musanope.
Itse opiskelen SibAlla ja voisin sanoa, että monissa soittimissa (esim. viulu, piano...) on helpompi, mitä nuorempana aloittaa, mutta myöhemminkin aloittavalla on mahdollista kehittyä ammattitasolle. Se vaatii paljon harjoitusta ja omaa kiinnostusta, intohimoa kehittyä ja oppia jatkuvasti lisää. Jos aloittaa lapsena, on innokkaalle soittajalle suht helppo päästä musiikkiopistoon, tutustua muihin muusikoihin/harrastajiin, päästä mestarikursseille/kesäleireille, saada keikkoja, päästä musiikkilukioon/konsalle, amkiin/yliopistoon... Mitä vanhemmin aloittaa, sitä useampi mahdollisuus on jo voinut mennä ohi (klassisessa musiikissa). Toisilla on myös luonnostaan paremmat valmiudet, musikaalisempi perhetausta, vanhemmilla suhteita/tietoa tms. Mutta harjoittelun laatu ja määrä on kaikille ratkaisevan tärkeä. Välttämättä ei riitä, että nauttii musiikista, vaan täytyy nauttia myös pikkutarkasta päivittäisestä omasta työstä tai ainakin sen aikaansaamasta kehityksestä.
Kuka tuo on? Missä bändissä se soittaa?
Niin eli ammattilaisiakin voi olla hyvä ja huonoja. Kumpaan ryhmään tuo kuuluu?
ps. ammattilainen hoiti Vastaamon tietoturvaa. Miten meni omasta mielestä?
Ei Lyytinen ole mikään kitaravirtuoosi, vaikka tämä yleismaailmallinen naisten hypetys niin antaisi ymmärtääkin. Ei ole myöskään sielukas blueskitaristi vaan slideputkella tykittävä normaali kitaristi. Ilmaisun skaala on melko kapea ja kaikki kliseet on käytössä. On hän silti ihan taitava ja soittonsa sopii esittämäänsä musiikkiin. Todelliset virtuoosit on muualla ja aina miehiä, sori nyt vaan naiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marzi Nymankin aloitti kitaratunnit vasta lukiossa. Oli kylläkin pianotaustaa ennen sitä.
Marzin vetäminen tähän keskusteluun on kuin vertaisi Usain Bolttia sunnuntailenkkeilijään :)
Jaa, miksi vähättelet Marzia, molemmat on opiskelleet Sibelius-Akatemiassa?
Tarkoitus ei todellakaan ollut verrata Marzia Erjaan, vaan Marzia vasta-alkajaan. Marzi on poikkeuksellinen musiikin monilahjakkuus, eikä kaikilla todellakaan ole mm. geenejä päästä samaan, vaikka aloittaisi milloin ja harjoittelisi kuinka paljon tahansa.
Sitten en ymmärrä miksi lyttäät Erjaa, sama koulutuskin heillä on. Ja tuskin Erjaa ihan syyttä on palkittu kansainvälisesti. Mitäs palkintoja tuolla toisella on?
Vierailija kirjoitti:
Ei Lyytinen ole mikään kitaravirtuoosi, vaikka tämä yleismaailmallinen naisten hypetys niin antaisi ymmärtääkin. Ei ole myöskään sielukas blueskitaristi vaan slideputkella tykittävä normaali kitaristi. Ilmaisun skaala on melko kapea ja kaikki kliseet on käytössä. On hän silti ihan taitava ja soittonsa sopii esittämäänsä musiikkiin. Todelliset virtuoosit on muualla ja aina miehiä, sori nyt vaan naiset.
Enpä nyt tiedä. Esim aasialaiset naismuusikot hakkaavat miehet usein mennen tullen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät halua kilpailua niin sanovat noin, jotta muut luulisivat ettei heillä ole mitään mahdollisuuksia.
Eipä tuo Marzikaan missään klassisessa kitarassa pärjää.
Hyvin huomaa et on aloittanut vanhana ja soittanut vain pop/jazz-puolella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahjakkuudet yleensä huomataan nuorena. Pidän Erjasta, mutta hän on aika opiskellut muusikko. En kuule varsinaisesti omaa soundia tai tyyliä hänen soitossaan.
Tämä on mielestäni vaarana jos opiskelee paljon opistossa. Ajatusmaailmasta tulee helposti opiston kaltainen ja jos opiskelet paljon soittoa "niinkuin kuuluu soittaa" katoaa persoonallisuus helposti. Mielestäni ihanteellisin on itseoppinut mutta "pohjan omaava".
Tuo riippuu oppilaan synnynnäisestä lahjakkuudesta ja musiikintajusta jotta kukaan ei pysty manipuloimaan häntä.
On hyvä myös tajuta millainen on hyvä opettaja. Huonon opettajan pilattavaksi ei kannata jäädä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän soittaa slideputkella, eli mitään sointuja tai skaaloja ei ole tarvinnut sen pahemmin opetella; kunhan liuúttaa putkea kaulaa pitkin.
Veikkaat että Sibbestä valmistuu kitara pääaineena opettelematta sointuja tai skaaloja? Nehän on musiikkiopistojuttuja 😅
En tiedä miten vaativaa instrumenttien opiskelu on musiikkikasvatuslinjalla, mistä Erja on valmistunut. Siis musanope.
Hänellä oli kylläkin kitara pääaineena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse opiskelen SibAlla ja voisin sanoa, että monissa soittimissa (esim. viulu, piano...) on helpompi, mitä nuorempana aloittaa, mutta myöhemminkin aloittavalla on mahdollista kehittyä ammattitasolle. Se vaatii paljon harjoitusta ja omaa kiinnostusta, intohimoa kehittyä ja oppia jatkuvasti lisää. Jos aloittaa lapsena, on innokkaalle soittajalle suht helppo päästä musiikkiopistoon, tutustua muihin muusikoihin/harrastajiin, päästä mestarikursseille/kesäleireille, saada keikkoja, päästä musiikkilukioon/konsalle, amkiin/yliopistoon... Mitä vanhemmin aloittaa, sitä useampi mahdollisuus on jo voinut mennä ohi (klassisessa musiikissa). Toisilla on myös luonnostaan paremmat valmiudet, musikaalisempi perhetausta, vanhemmilla suhteita/tietoa tms. Mutta harjoittelun laatu ja määrä on kaikille ratkaisevan tärkeä. Välttämättä ei riitä, että nauttii musiikista, vaan täytyy nauttia myös pikkutarkasta päivittäisestä omasta työstä tai ainakin sen aikaansaamasta kehityksestä.
Hyvä opettaja ja sinnikkyys on parasta tuossa tilanteessa. Kyseessä on hienomotoriikka jne. Oikea tekniikka on ensiarvoisen tärkeä mitä tulee klassiseen kitaraan.
Toisinaan näkee opettajan munaukset jopa silloin kun katselee ja kuuntelee kansainvälisesti korkeatasoista kitaransoittoa ja tämä ei liity millään tavalla musikaalisuuten.
Vierailija kirjoitti:
Aikuisena voi oppia lähes mitä tahansa, mikä ei vaadi fyysistä nuoren ihmisen kuntoa. Joku telinevoimistelu, taitoluistelu tms. on varmasti mahdoton oppia aikuisena ainakaan kovin korkealle tasolle, mutta jos on peruslahjakkuutta, voi oppia mitä vaan. Kitaransoitto ei vaadi mielestäni fyysisesti niin paljon, etteikö voisi aikuisena oppia. Itselle se oli lapsena nimenomaan vaikeaa, kun kitara oli liian iso. Aikuisena loppui mielenkiinto. Oma lapsi aloitti yläasteella ja kyllä hän aika taitava on, vaikka on täysin itse oppinut. Toinen kävi tunneilla, mutta selvästi lahjakkaampi on tämä, joka ei halunnut tunneilla käydä. Kumpikin soittaa vain omaksi ilokseen ja lähinnä siihen verrattuna, kun eivät ammatikseen tai edes bändeissä soita, aika hyvin ovat oppineet.
Olet väärässä. Klassinen kitaransoitto vaatii todella paljon fyysisellä tasolla. Jos nyt siis puhutaan ammattimaisesta kansainvälisestä tasosta. Tosin oppii sitä hyvin jopa 70-vuotias ihminen jos on hyvä opettaja. No problem.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä aloitin vasta eilen, ja oon nyt jo parempi kuin Erja Lyytinen. Sori siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän soittaa slideputkella, eli mitään sointuja tai skaaloja ei ole tarvinnut sen pahemmin opetella; kunhan liuúttaa putkea kaulaa pitkin.
Veikkaat että Sibbestä valmistuu kitara pääaineena opettelematta sointuja tai skaaloja? Nehän on musiikkiopistojuttuja 😅
En tiedä miten vaativaa instrumenttien opiskelu on musiikkikasvatuslinjalla, mistä Erja on valmistunut. Siis musanope.
Hänellä oli kylläkin kitara pääaineena.
Hän sai seuraavana vuonna opiskelupaikan Sibelius-Akatemian musiikkikasvatusosastolla, jossa hän opiskeli 1998–2003 ja oli ensimmäinen sähkökitaraa pääaineenaan opiskellut nainen.[15][16][17] Sibelius-Akatemiasta Lyytinen valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2010. Opinnäytteensä hän teki Son Housen delta-soittotyylistä.
Pakko sanoa että on olemassa kansoja joilla on synnynnäinen taju siitä, mikä on pohjimmiltaan klassisen kitaran oikea perimmäinen luonne. Voisi sanoa kitaran sielu.
Espanjalaiset sekä eteläamerikkalaiset.
Sitä ei tarvitse heille erikseen selittää.
Vierailija kirjoitti:
Mä aloitin vasta eilen, ja oon nyt jo parempi kuin Erja Lyytinen. Sori siitä.
Sitten kun tajuat ettet osaa mitään, se on erittäin hedelmällinen alku.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen yhden ammattibasistin joka aloitti 15-vuotiaana ja joka nyt soittaa ammatikseen mm. jazzia ja opiskelee musiikkia korkeakoulutasolla. Hänen tapauksessaan ahkeralla harjoittelulla ja sopivien soittokaverien löytymisellä oli suurin merkitys.
Itse kävin jo nuorempana soittotunneilla ja musikaalisia lahjoja oli, mutta maaseutumaisessa kunnassa ei ollut yhtään soittokavereita (ja sinne musiikkiopistoonkin oli pitkä matka), mikä vaikutti paljon motivaatioon.
Mielestäni muusikoksi ryhtymiseen vaikuttaa paljon siis myös oikeanlainen ympäristö, jossa taitoa pääsee harjoittamaan ja joka kannustaa kokeilemaan.
Huippulahjakas soittaa itsekseenkin vaikka joku opettaja opettaisi häntä kerran puolessa vuodessa. Ensimmäinen opettaja on kyllä ehdottoman tärkeä juttu, viittaan nimenomaan tekniikkaan. Jos opettaja tekee munauksia, ihmisen aivot pitää ikään kuin kääntää ylösalaisin ja aloittaa alusta. Liittyy yksinomaan tekniikkaan. Klassinen kitara ei ole tod. mikään pilipalisoitoin.
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa että on olemassa kansoja joilla on synnynnäinen taju siitä, mikä on pohjimmiltaan klassisen kitaran oikea perimmäinen luonne. Voisi sanoa kitaran sielu.
Espanjalaiset sekä eteläamerikkalaiset.
Sitä ei tarvitse heille erikseen selittää.
Venäläiset taas ovat asia erikseen. Venäläiset ovat uskomattoman lahjakasta kansaa musikaalisesti.
Mutta kitaran soundi heillä on uskomattoman kuiva eikä heillä ole luontaista tajua kitaran sielusta.
Mutta sitä jaksaa kuunnella siksi, koska he tulkitsevat musiikkia kertakaikkiaan niin hyvin.
Alue: Aihe vapaa
Aikuisena voi oppia lähes mitä tahansa, mikä ei vaadi fyysistä nuoren ihmisen kuntoa. Joku telinevoimistelu, taitoluistelu tms. on varmasti mahdoton oppia aikuisena ainakaan kovin korkealle tasolle, mutta jos on peruslahjakkuutta, voi oppia mitä vaan. Kitaransoitto ei vaadi mielestäni fyysisesti niin paljon, etteikö voisi aikuisena oppia. Itselle se oli lapsena nimenomaan vaikeaa, kun kitara oli liian iso. Aikuisena loppui mielenkiinto. Oma lapsi aloitti yläasteella ja kyllä hän aika taitava on, vaikka on täysin itse oppinut. Toinen kävi tunneilla, mutta selvästi lahjakkaampi on tämä, joka ei halunnut tunneilla käydä. Kumpikin soittaa vain omaksi ilokseen ja lähinnä siihen verrattuna, kun eivät ammatikseen tai edes bändeissä soita, aika hyvin ovat oppineet.