Miksi koululiikunta on edelleen semmoinen peikko?

[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 09:03"]

Meillä vanhin muksu on erittäin liikunnallinen ollut aina. Jalkapallo, pesäpallo, yleisurheilu, sähly, ratsastus, luistelu, hiihto... Kaikki olleet tai ovat edelleen lajilistalla vapaa-aikana. Kahta viime mainittua lähinnä omatoimisesti, mutta liikkumatta tuo lapsi ei osaa olla. Saattaa lähteä vaikka yksin ladulle suihkimaan, jos seuraa ei löydy. Ikää 10v.

Mutta koululiikunta. Se ei vaan oo kivaa. Tänä aamuna kauhee rutina: Onko pakko luistella. Eihän me oltukaan kuin molempina päivinä viikonloppuna luistelemassa +  tytöllä oli pesisharkat. Mutta kun koulussa tarttis liikkua, lopahtaa into siihen paikkaan. Mitä ihmettä?

Saati sitten tuo nuorempi, joka ei muutenkaan oikein haluaisi liikkua mihinkään vapaaehtoisesti. Jos koululiikunta on välttämätön paha himoliikkujalle, niin miten karmeeta se onkaan antiliikkujalle... 

[/quote]oisko se sitten parasta siltä ja väliltä? Itse ainakin pidin!

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 17:44"]

Vihasin aina koululiikuntaa. Pidin hiihdosta, juoksin cooperin testissä parhaimman tuloksen, olin hoikka ja hyväkuntoinen. Liikunnannumero 7. En pitänyt pallopeleistä, sählystä, jääkiekosta jne. Tykkäsin liikkua omaan tahtiini ja liikumisen ilosta. En ole koskaan ollut kilpailuhenkinen. Lukiossa otin vain pakollisen liikunnankurssin ja toivoin, ettei koululiikuntaa olisi koskaan enää tarvinnut nähdä. Vasta myöhemmin olen tajunnut liikunnan merkityksen voinnilleni. Se luonnollinen liikkumisen ilo ja ulkoilun halu, joka minulla oli lapsena, onnistuttiin kyllä tappamaan koululiikunnalla. Opettaja oli hirveä natsi, suosi äänekkäitä kilpaurheilijoita. Opettajan mielestä ne, jotka valittiin viimeisenä joukkueeseen, olivat luusereita. Olisin edes 8 ansainnut arvosanaksi, mutta ei niin ei. Katkera olen. Vihaan vieläkin sanaa koululiikunta. Verenpaine nousee 200 asti pelkästä ajatuksestakin.

[/quote] Tästä äskeinen koululiikunnasta pitänyt voisi kommentoida, onneksi meidän ope otti lahjakkuuden ja kiinnostuksen huomioon eli olin kestävyydessä lahjakas ja kiinnostunut, mutta en niinkään palloilussa sain ysin. Opesi on ollut siis paljon huonompi. 

Tässäpä yksi muisto omalta yläasteajaltani: tulin koulussa sairaaksi kesken päivän, menin terkalle, joka mittasi kuumeen ja sitä oli n. 38 astetta. Kuljin koulussa bussilla, joten ei auttanut kuin odotella koululla bussia useampi tunti. Terkka antoi jotain kuumelääkettä, kirjoitti lapun liikkaopelle vietäväksi. Tietenkään en voinut osallistua liikuntaan kuumeisena.

Vein lapun opelle, jonka lellikki en ollut (eli vanhempani eivät olleet open tuttuja). Ope otti lapun, luki sen ivallinen ilme naamallaan ja sanoi että "Ei pitäisi tulla sairaana kouluun. Kumma kun olet muilla tunneilla kuitenkin pystynyt olemaan. Minäpä arkistoin tämän lappusi". Hän heitti lapun roskikseen.

Itkuhan siinä tuli, kun muutenkin oli kurja olo ja kotiin ei päässyt. Ope lähti tunnille, eikä välittänyt sen enempää.

Terkkuja vaan Mirjalle.

[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 22:46"]

Tämä on hyvä idea, mutta ei saa kannatusta, koska "liikunnassa pärjäävät eivät silloin voi saada hyvää numeroa" tms. Ja sitten jouduttaisiin miettimään muidenkin taitoaineiden arvostelua; pitäisikö kuvataidekin arvioida asteikolla hyväksytty/hylätty? Jne. 

[/quote]

Ei se huono idea välttämättä olisi, taideaineiden kohdalla ainakaan. Itselläni on ollut kuvaamataidon opettaja, joka siinä tapauksessa että oli tehnyt jokaisen annetun työn ja näytti edes yrittäneen, antoi automaattisesti kuviksen numeroksi kympin.  Sanoi itse, että "mikäs minä olen toisen luovuutta ja taiteellista näkemystä numeroin arvostelemaan" tjsp. Tapahtui kyllä lukiossa, joten jokainen kympin saanut ei alkanut uskoa olevansa uusi picasso tai jotain :D Ihan hyvä fiilis tuli silti, että jos piirsi niillä omilla kyvyillään parhaansa mukaan niin tehtävä katsottiin hyvin suoritetuksi :D Ohista, mutta ehkä tuolainen hyväksytty/hylätty olisi parempi koululiikunnankin suhteen, jolloin katsottaisiin vain sitä asennetta ja osallistumista...

Nyt osui arkaan aiheeseen. Olen vihannut 30 vuotta liikuntaa KOULULIIKUNNAN takia. Koskaan en ole siitä iloa löytänyt, vihaan niitä nöyryyttäviä hirveitä liikuntatunteja ja sitä alemmuuden tunnetta. Koululiikuntatunnit olivat yksi iso syy miksi itsetuntoni ei koskaan kehittynyt ja halusin jo nuorena kuolla pois. En todellakaan ihmettele jos koululiikuntatunnit tappavat!

Toiveeni vielä tässä elämässä on päästä noista traumoista eroon. Ystävilläni on samoja traumoja samoista kouluista. Osa heistä on sinut liikunnan ja itsensä kanssa, mutta suurin osa ei:(

Huomaa todella, että mikään ei ole muuttunut 30 vuodessa kun kuuntelee omia liikunnallisia lapsia, jotka VIHAAVAT koululiikuntaa

Syynä natsiopettaja.  Nuori nainen, joka ei ole menestynyt tarpeeksi kilpaurallaan vaan joutui liikkaopeksi.  Mittaamista, kellottamista, huutamista, aliarviontia, ihmisten arviointia pärstäkertoimella, pakottamista jne jne

Jos liikuntaa on vain tunti keskellä päivää, hänen mielestään pitää lähteä hiihtämään 3 km päähän purunradalla kävellen tai pyörällä kun pakkasta on 17 asetetta, itse tulee autolla.  Jos joku ei halua, tulee automaattisesti merkintä

Mittaa ei-suosittujen oppilaiden Cooperin kierrokset alakanttiin, eikä usko, jos muut oppilaat sanovat että opettaja on väärässsä (väittää myös että koulun kenttä on 250m vaikka on 350m )

Antaa numerot pärstäkeroimella: laiska, testeistä 6-7 saava lösö saa numeroksi 9 kun osaa mielistellä opettajaa.  Testeistä 10 saava kilpaurheilua harrastava saa  numeroksi 7

Vaikka on lääkärintodistus ja kipsi jalassa, laittaa JATKUVASTI luvattoman poissaolon..

kemppaiska

Joskus muistan kuulleeni sellaisen väitteen, että koululiikunnan on tarkoitus antaa lapsille onnistumisen kokemuksia. Sillä perusteltiin sitä miksi kilpaileminen ja vertaileminen ovat niin tärkeässä asemassa koululiikunnassa.

Liikunnassa pärjääminen kuulemma antaa onnistumisen kokemuksia lapsille, ja vaikuttavat myönteisesti lasten itsetuntoon.

Varmasti on paljon niitäkin ihmisiä, jotka nauttivat kilpailemisesta ja vertailemisesta. Ja tietysti on muutamia semmoisiakin jotka saavat niitä voittamis-kokemuksia.

Kurjaa vaan että muut joutuvat kärsimään ja osa saa jopa kammon kaikkea liikuntaa kohtaan :(

Mistä johtuu että pääosin liikunnan opettajat ovat inhottavia ihmisiä? Liikunnan pitäisi olla mukavaa ja liikkumalla ihminen saa aikaan mielihyvähormonia (jos nyt muistan oikein, en ole perehtynyt).

Kuka kouluttaa liikunnanopettajat ja millä tavalla ja miksi koulutus ei ole kehittynyt kymmenien vuosien aikana ollenkaan.

Jos joku pelaa joka päivä ja toinen on pelannut 4-vuotiaana, kerran, jotai npeliä, niin ei niitä voi verrata tai laittaa samaan joukkueeseen. 

Ihan sama kuin aikuinen ei pelaa täysillä jos vastasssa on kokematon 6-vuotias, koska törmäyksessä voi tulla isoja ongelmia, niin silti liikuntatunnilla joku aikuisen kokoinen 11v (50 kg) joka pelaa joka päivä, pelaa täysillä ja toinen on 24-kiloinen jolla ihan muut harrastukset.

Tässäkin asiaassa tyttöjen on pitänyt alkaa harrastamaa pelejä, jotta heistä on tullut hyviä tyyppejä. Ei niin että pojat olisivat alkaneet harrastaa lajeja, joita tytöt ovat harrsataneet kautta aikain. Voimistelu ja tanssi. Vaikkapa. Jos pojat laitettaisiin noihin lajeihin ja eivät osaisi ja sen jälkeen tytöt huutelisivat herjoja ja lisäksi haukkuisivat ääneen poikien harrastamat lajit. 

Pojat haukkuvat usein tyttöjen harrastamia lajeja, ja pitävät niitä huonompina, vaikka onhan fyysinen kuormitus aivan eri luokkaa jossain tanssissa, tai juoksussa, kuin suosituissa sählyssä tai kiekossa. Kukaan ei voi seistä varpaiden kärjillä 5 tuntia mutta pelata jaksaa vaikka 20 tuntia.

[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 09:58"]

Joskus muistan kuulleeni sellaisen väitteen, että koululiikunnan on tarkoitus antaa lapsille onnistumisen kokemuksia. Sillä perusteltiin sitä miksi kilpaileminen ja vertaileminen ovat niin tärkeässä asemassa koululiikunnassa.

Liikunnassa pärjääminen kuulemma antaa onnistumisen kokemuksia lapsille, ja vaikuttavat myönteisesti lasten itsetuntoon.

Varmasti on paljon niitäkin ihmisiä, jotka nauttivat kilpailemisesta ja vertailemisesta. Ja tietysti on muutamia semmoisiakin jotka saavat niitä voittamis-kokemuksia.

Kurjaa vaan että muut joutuvat kärsimään ja osa saa jopa kammon kaikkea liikuntaa kohtaan :(

[/quote]

Lasteni harrastuksissa olen huomannut, että suurin osa lapsista pitää kilpailemisesta ja esiintymisestä.

Kuitenkin peleissä kilpaileminen on aivan sairasta koulussa, koska toiset ovat harjoitelleet niitä ja toiset eivät. 

Sitten liikuntanumero tulee tämän perusteella ja lähes aina pelaavat ovat vielä huonsti kasvatettuja, eli he ihan oikeasti luulevat että ovat parempia ihmisiä koska he osaavat sitä lajia mitä koulussa liikuntatunnilla tehdään.

Missään muussa ainessa ei kilpailla. Suomessa.

Jos joku matikan valtakunnallisessa testissä pärjännyt leuhkisi vielä testin jälkeen, aivan kuten pelaajat tuulettavat, niin sehän olisi naurettavaa. Mutta liikunnan tulosten vertailu ei ole.

järkyttäviä kokemuksia monella. helppoa yhtyä tokaan kommentoijaan, joka sanoi, että "liikunnanopettajiksi näyttää kasautuvan epäilyttäviä hulluja".

up

Terveisiä kaikille muillekin, jotka olette käyneet koulunne Kannonkoskella. Siellä ei ole mitään muuta pakkoa kuin syntyä, kuolla ja HIIHTÄÄ.

[quote author="Vierailija" time="05.09.2015 klo 13:18"]Terveisiä kaikille muillekin, jotka olette käyneet koulunne Kannonkoskella. Siellä ei ole mitään muuta pakkoa kuin syntyä, kuolla ja HIIHTÄÄ.
[/quote]
Meillä oli myös hiihtohullu liikunnanope. Kouluaikoina oli pk-seudulla usein vähälumisia ja lämpimiä talvia, mutta hiihtoa oli pidempään kuin olisi ollut järkevää. Hiihdimme esim useamman kerran vesisateessa, ladulla saattoi olla 10 cm vettä. Omia suksia en juuri tästä syystä aina ottanut mukaan, ja kun joskus opettajalle joka kommentoi tekniikkaani (sukset lipsuivat) että koulun suksien voitelu ei tainnut olla ihan parhaasta päästä hän vastasi:"Vika ei ole KOSKAAN välineissä vaan aina niiden käyttäjässä." Ja mä siis saatoin vapaa-ajalla tehdä 25 km hiihtolenkkejä ilman ongelmua, joten kyse ei ollut siitä etten olisi osannut hiihtää. Kerran kun tuntia oli jäljellä 5 min laittoi hiihtämään vielä kerran 3 km lenkin, yllättäen sitten myöhästyttiin seuraavalta tunnilta. Ei ihme että sai melkein kaikki vihaamaan hiihtoa.

Hop!