Vauva vuodelle 2021-2022
Moikka!
Onkos täällä muita, joilla hirmuisen kova vauvakuume ja vauvahaaveet menevät 2021 vuoden loppupuolelle tai 2022 vuodelle? :)
Itselläni ollut vauvakuume jo toukokuusta saakka, kun Mirena otettiin pois ja sain sosionomi-tutkinnon valmiiksi. Mies ei kuitenkaan vielä ole ollut valmis, vaikka itse tunnen että nyt olisi se hetki. Molemmilla tällä hetkellä työpaikat, miehellä vakituinen ja itselläni vuoden 2021 loppuun saakka tällä hetkellä työsopimus. Asumme omassa omakotitalossa 9 kuukautisen koiran kanssa ja arki on rutinoitunut.
Nyt itse asiaan, vauvakuume on siis hirmuinen ja mies alkanut nyt myös lämmetä ajatukselle ja ollaan pohdittu yhdessä että ensi keväänä voitaisiin jättää ehkäisy(kondomi) pois. Kierto ollut itsellä nyt suht.säännöllinen 28 +-1. Noh nyt ollaan tässä edellisen ovulaationkin aikana harrastettu keskeytettyä yhdyntää, joten saa hieman jännittää taas kierron lopussa. Nyt kp 20/28. Pienen pienen pieni toivonkipinä että mitäs jos sittenkin, vaikka hyvin pieni mahdollisuus onkin. En meinaa millään malttaa odottaa että vihdoin jätettäisiin ehkäisy pois kokonaan. Löytyykö haaveilutovereita? <3
Kommentit (1576)
Mäkin odotan(tai en odota) menkkoja, pitäisi huomenna ke alkaa tai tällä viikolla nyt ainakin. tein testinkin taas, negaa näytti. Eiköhän ne menkat sieltä siis ala kun pms oiretta ollu jo tässä ihan tuntuvasti. Eikai niin voi käydä että on pms oireet(tietty toivon alkuraskauden oireiksi), mutta menkat ei vaan ala ja testikin näyttää negaa.
Jännä, miten niin monella nyt ollu myöhässä. Mulla alkaa menkat onneksi olemaan loppusuoralla. Ja jälleen pitää asennoitua uuteen yritykseen.
Toivottavasti tämä kierto on normaali!
Noniin, tänään alkoivat. Yli viikon siis myöhässä olivat.
Moi, olen uusi palstalla, terve kaikille.
Olen joskus lukenut näitä kuume-keskusteluja, mutten itse kirjoitellut tätä aiemmin. Itselläni olisi ensimmäisenä edessä kierukan poisto (varaan ajan siihen joskus kesälle). Olisiko teillä jakaa kokemuksia keltarauhashormoonin tai hormonikierukan poisjättämisestä? Pohdin, kauanko menee, että raskautuminen olisi edes mahdollista. Alkaako kierto normaalisti heti poistosta vai meneeko siihen kuukausia? (Tietysti on yksilällistä, mutta onko kokemuksia?)
Tervetuloa Hilpula😊
Multa kun poistettiin hormonikierukka niin heti alkoi 4 vrk kestävä vuoto. Seuraavat menkat tuli 40 päivän päästä ja siitä eteenpäin ollut ihan normaalin pituiset kierrot eli mulla ainakin aika äkkiä palautui kierto.
N26. Esikoisesta plussattu 5/21, la 2/2022.
Sain tänään plussan testiin! Oon aivan järkyttynyt ja ihmeissäni. Koko aamu meni synkissä tunnelmissa, kun niin moni muu on tukevasti raskaana, vaikka samanikäinen lapsi kun meillä, itsellä ei ole tullut haamun haamua kertaakaan ja hanskat melkein heitetty jo tiskiin. Vihaisena päätin hoitaa raskaustestin kaapista pois kummittelemasta. Tänään siis dpo 11 ja menkkojen arvioitu päivä olisi noin kolmen päivän päästä. Testi ei ole edes herkkä (pregcheck) joten ajattelin, ettei sieltä varmaan plussaa tulisi vaikka olisikin raskaana.
Suhtaudun tähän vielä varovaisen skeptisesti kuitenkin! Testi oli vielä paketissa vääntynyt, joten en odottanut sen edes toimivan. Voikohan vääntynyt testi näyttää väärää positiivista?
Oireina samat kuin edellisessä, räjähtävä päivän kestävä ripuli (dpo10) ja pientä yökötystä iltaisin + pms-oireiden poissaolo.
Pikkukakkonen kirjoitti:
Sain tänään plussan testiin! Oon aivan järkyttynyt ja ihmeissäni. Koko aamu meni synkissä tunnelmissa, kun niin moni muu on tukevasti raskaana, vaikka samanikäinen lapsi kun meillä, itsellä ei ole tullut haamun haamua kertaakaan ja hanskat melkein heitetty jo tiskiin. Vihaisena päätin hoitaa raskaustestin kaapista pois kummittelemasta. Tänään siis dpo 11 ja menkkojen arvioitu päivä olisi noin kolmen päivän päästä. Testi ei ole edes herkkä (pregcheck) joten ajattelin, ettei sieltä varmaan plussaa tulisi vaikka olisikin raskaana.
Suhtaudun tähän vielä varovaisen skeptisesti kuitenkin! Testi oli vielä paketissa vääntynyt, joten en odottanut sen edes toimivan. Voikohan vääntynyt testi näyttää väärää positiivista?
Oireina samat kuin edellisessä, räjähtävä päivän kestävä ripuli (dpo10) ja pientä yökötystä iltaisin + pms-oireiden poissaolo.
Noin siisti viiva joten en usko että on viallinen 😊 mullaki on pari kertaa vääntyny liuska ja siitä on tullu korkeintaan ylimääränen väriläikkä liuskaan.
Testaahan huomenna vaikka uudestaan niin tulee varmasti räikee testiviiva 😊 kyllä tuo kuitenkin positiivinen varmasti on 😍 Onnea!
Kiitos Jinny kokemuksien jakamisesta. Onnea Pikkukakkonen plussauksesta!
Onnea Pikkukakkonen 💕
Tervetuloa Hilpula! Mulla poistettiin hormonikierukka maaliskuun lopussa, ja poistosta noin viikon päästä tuli todella niukka muutaman päivän vuoto. Siitä parin viikon päästä onnistuin tikuttamaan ovulaation ja nyt sit viralliset reilummat menkat tuli toukokuun alussa eli tällä hetkellä näyttäs siltä, että kierto olis kutakuinkin palautunut heti normaalin rajoihin.. Mulla tosin ei kierukan aikaan ollut menkkoja ollenkaan, niin tosi vaikea sanoa esim. minkä mittanen mun kierto on "normaalisti".
Oon ymmärtänyt, et ehkäisyteho loppuu välittömästi poistoon eli raskautua voisi heti kierukan poiston jälkeen, jos vaan kierron vaihe on otollinen 😊
Esikoinen 03/11
Toinen haaveissa: ya 04/21
Helou!
En ole päivitellyt mitään aikoihin, ihan siitä syystä että olen odotellut oman kropan ja hormonitasapainon palautumista minipillereiden jälkeen.
Lopetin siis minit 11/20 ja ekat luomumenkat alkoi 2/21. Ollut säännölliset mutta en ole KERTAAKAAN onnistunut bongaamaan ovista ja luulenkin että se munasolu ei sieltä irtoa. Lääkäri varattuna parin viikon päähän jos vaikka saisi clomifenit tukemaan ovista. Raskaana olen aikaisemmin ollut joten raskauden pitäisi kyllä olla mahdollinen. Harmittaa kovasti mutta toivon toki että kohta alkaisi jotain tapahtumaan😍
Tsemppiä kaikille vauvaboomiin ja ihanaa keväänjatkoa🧡
Hilpula mulla oli hormonikierukan kanssa koko ajan säännölliset kuukautiset, kierto 27-28 päivää. Ensimmäinen kierto kierukan poiston jälkeen oli tosin vain 24 päivää.
Nyt on eka kierto sen jälkeen ja toivon, että kaikki olisi jo "normaalisti".
No aloin sitten tikuttamaan ovulaatiota iltapäivisin Kp 10 alkaen. Ei minkäänlaista toista viivaa kunnes tänään kp 17 testasin aamupäivällä (koska helatorstai enkä ollut töissä) ja tuli selvästi toinen viiva. Tosin ei niin vahva kuin kontrolliviiva.
Testasin iltapäivällä uudestaan ja toinen viiva oli kadonnut. Voiko lh huippu tosiaan olla noin lyhyt?! Ilman tätä arkivapaata olisin menettänyt toivoni kokonaan ovulaation suhteen.
Tsemppiä Pompon! Onneksi lääkäriltä on mahdollista saada apua. Se tieto lohduttaa itseäkin vaikka tosiaan yritys aivan alussa :D
T: 24 vuotias jonka elämään ei ole vielä mahtunut kauheasti vastoinkäymisiä. Vauvakuumeessa ei varmaan voi välttyä pettymyksiltä.
Onnea Pikkukakkonen!
25v. Esikoisen yritys aloitettu 4/21.
Masentaa...2vkoa pms tyyppisiä tuntemuksia, ei kipuja varsinaisesti, mutta tuntemuksia vatsassa ym ym. Toivoin toki että olisi tärpännyt. Kierto ei vielä ihan vakio, viimeksi oli jo normaali 30kp, toivoin että alkaisi vakiintuntua. Mutta ilmeisesti ei..menkat nyt myöhässä jos tuolla kierrolla menisi ja luulisi että olisivat tulossa pms oireilun perusteella, raskaustesti näytti negaa🙄 En usko että viivaa tulisi myöhemminkään, eikö nuo nykyiset testit näytä jo heti kun menkkojen pitäisi alkaa? toivon että ne menkat edes sitten tulisi, ettei olisi vieläkin (5kk pillereiden lopetuksesta) kierto sekaisin. Ärsyttävää on myös se etten ole saanut kuin kerran ihan sattumalta tikutettua oviksen pitkästä kierrosta, kun kerran huvikseen testasin oireiden perusteella. Ovista olen tikuttanut ohjeen mukaan, testistä riippuen joko aamulla tai iltapäivällä ja ihan kierron alusta alkaen, en vaan saa tikkuun. Masentaa kun tuntuu niin vaikealta juuti nyt tämä vauva haave. itselläni 1 ja miehellä 3 ennestään, että on onnistunut aikaisemmin yoki nyt 9v ja 12v molempien viimeisistä lapsista.
Kun käytte lääkärissä vauva asian tiimoilta, käyttekö yksityisellä? kuinkahan nopeasti pääsee kunnallisella ja tekeekö ne yhtään mitään jos esim ylipainoa? tutkiiko edes ovulointia ja siemennestettä? tai saako edes kuukautiskiertoa tasaavia lääkkeitä?
Eli Pesupallo täälläkin vaikeuksia tikuttaa ovulaatiota. Tuntemusten perusteella kuitenkin ovuloisin ja kun yhden kerran sain bongattus. Olen kyllä lukenut että toisilla se hormooni huippu on niin nopea että ei välttämättä satu tikkuun. itse olen käyttänyt halpoja sekä kalliita clearblu testejä.
Mulla onnistui oviksen tikuttaminen, kun testasin usean päivän ajan sekä aamulla että iltapäivällä.. Ja silloinkin vain aamutestiin tuli vahva toinen viiva 👍🏼😊
Esikoinen 03/11
Toinen haaveissa: ya 04/21
No nyt sain kaksi viivaa ovulaatiotestiin aamulla JA iltapäivällä! Mulla ei ole mitään oireita, joilla voisi bongata oviksen. Ei ole ikinä ollut.
Onhan tämä kp 18 aika myöhäinen ajankohta, mutta ehkä kiertokin on nyt pidempi. Mulla on Rfsu testit.
Eikai sun Napu auta kuin odottaa ):
25v. Esikoisen yritys aloitettu 4/21.
Hei, uskaltaudun nyt kirjoittamaan tänne vaikka toinen lapsi on mielessä vasta eikä yrityksessä. :) esikoinen siis 3v ja häntä yrittäessä ehkäisy oli pois n 10kk ja siitä varsinaista yritystä oli n. 6kk. En kuitenkaan koskaan testannut ovulaatiota ja siitä tekikin mieli kysyä. Tekeekö ihmiset yleensä ovulaatiotestejä ajoittaakseen petipuuhia vai enemmän tutustuakseen kiertoonsa ja varmistuakseen että ovuloi? Eikö periaatteessa kuitenkin ole niin että jos pyrkii hommailemaan usein, siittiöitä on koko ajan ns hollilla? Toki se usein hommailu ei aina ole realismia.. itsellä on tällä hetkellä hieman sekavat fiilikset siitä että rytmimenetelmään siirtyminen (kumista) on tuonut molemmille hirmuisen buustin haluihin. Johtuuko se vain siitä että tuntuu paremmalta, vai myös siitä että kuitenkin tavallaan toivomme jo raskautta? Olen saanut itseäni jo kiinni vauvakuumeesta, mutta uhmaikäisen kanssa taistellessani ja hänen kanssa yöllä herätessäni olen kyllä saanut vauvakuumetta myös huomattavasti laskemaan... :p
Voimia Kiiko suureen suruun! Oon niin pahoillani!
Pallukka: Aloitin ovulaation tikuttamisen n. 6 kk yrityksen jälkeen, kun halusin selvittää, toimiiko kroppa kuten pitäisi. Kyllähän joka toinen päivä ovulaation aikoihin pitäisi riittää, joten siinä mielessä tikuttamista emme olisi tarvinneet. Kiva kuulla, että vauvahaave on saanut aikaan uutta buustia.
Napu: Mä kävin eka yksityisellä puolen vuoden yrityksen jälkeen tarkastamassa, miltä munasarjat ja kohtu näyttävät ovulaation aikoihin. 8 kk yrityksen jälkeen sain puhelinajalla keltarauhashormonin ja kun vuosi yritystä oli tulossa täyteen, teki sama yksityinen gyne puhelinsoiton perusteella lähetteen julkiselle. Sinne pääsimme 2 kk myöhemmin. Eli nopeasti päästiin täällä, missä me asutaan. Mulla ei oo ongelma ylipaino vaan enemminkin liian vähäinen paino, ja siitä sanoivat tiukasti, ettei painoindeksi saa laskea. Siemennesteanalyysi ja tietyt naisen verikokeet piti olla otettuna ennen ensikäyntiä. Siemennesteanalyysi maksoi n. 70€.
Täällä ei näy edelleenkään menkkoja. Rinnat on tänään selvästi kipeät mutta testi oli jälleen negatiivinen. Kai tässä vaiheessa kun ovat myöhässä jo yli viikon niin pitäisi testissä näkyä että taitaa nyt kyse olla valitettavasti jostain muusta kuin raskaudesta 😔