Miksi isommassa porukassa "kukaan ei kuule" kun puhun?

Tuli noista kailottajista ihan yksi mun työkaveri mieleen. Olen miettinyt ihan samaa: kun se jyrä on paikalla, mua ei kuunnella, paitsi jos jyrä ja minä ollaan kahden kesken, se kuuntelee muakin. Ehkä en ole ainoa, joka tuntee tulleensa jyrätyksi minäminän alle. Meitä on muitakin, voi olla että jopa mun työpaikalla. :)

Ihanaa huomata että löytyy kohtalotovereita.... 

Meillä mun mieskin ihmettelee että olenko minä ihan näkymätön, tosin ehkä tilanteissa kaupan kassalla tai baaritiskillä. Sama on tuo joukossa puhuminen, vaikka sitten toisaalta kovaääniseksi väitetään (ehkä ääneni on niin kamala että se täytyy vaientaa näin). Sitten ihan hirveää on se, kun puhuu jonkun kanssa, niin siihen tulee joku toinen yhtäkkiä puhumaan keskustelukumppanilleni, joka kääntyy se toisen puoleen hänelle puhumaan ja minä jään kesken asian siihen kuin nalli kalliolle (tulipa sekavasti sanottua. Niin, ehkä puhun sekavasti eikä jakseta kuunnella...)

[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 21:16"]

Miksi pitää puhua isossa porukassa? Sehän on ihan mielipuolista oman egon masturbointia. Sellaiset ihmiset ovat sairaita jotka höpisevät aina ja kaikkialla ummet ja lammet. Ovatko ihastuneita omaan ääneensä? Ilmeisesti kyseinen käytösmalli opitaan jo hiekkalaatikolta joissa kakarat huutavat toinen toistensa päälle. Siinä sitä kristallisoituu ihmisen psykopaattinen eläimellisyys parhaiten, verenhimoisia saalistajia joilla päällimmäisenä ja ainoana ajatuksena pienessä mielessä pyörii ainoastaan kolme asiaa: MINÄ MINÄ MINÄ!!!

[/quote]

Ömmmm... no, opiskeluympyröissä esimerkiksi saatetaan ihan fiksusti keskustella jostain ihan hyvästä aiheesta ja olisi kiva, että silloin harvoin kun kokee jonkin asian sen arvoiseksi että se olisi ihan hyvä sanoa ääneen, se menee hukkaan.

Olis sekin aika outoa, jos ihmiset aina yli neljän hengen porukoissa olisivat täysin hiljaa, kun jutteleminen olisi MINÄ MINÄ MINÄÄ :D Vähän ehkä outo tuo kommenttisi.

ap

Ongelma on todella yleinen. Vika ei ole siinä itse puhujassa, joka aina ignooraataan, keskeytetään, hylätään jne vaan vika on muiden huonoissa käytöstavoissa. Todella tökeröä kohdella toisia ihmisiä tällä tavoin tai olla huomioimatta toisia.

Sama juttu täällä. Ei se muuten haittaisi, mutta sitten jaksetaan kyllä ihmetellä minkä takia puhun niin vähän.

[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 21:26"]

Ap, meitä taitaa olla monta. Itse olen miettinyt sitä, että ehkä muidenkin päälle saatetaan puhua, mutta en vaan huomaa sitä.

[/quote]

Tämä on hyvin varteenotettava teoria. Olen miettinyt samaa. Tietysti se oma kokemus noissa tilanteissa on niin vahva, että vaikea ihan täysin niellä tuota teoriaa. Mutta täytyy miettiä sitä vielä, kyllähän kyse saattaa olla ihan vaan siitäkin. Olen miettinyt myös, että enkö mä osaa lukea ryhmätilanteita oikein, että onko siellä ne päällepuhujat jo jotenkin olemuksellaan viestittäneet, että täältä tulee kohta juttua, ja kaikki ovat jo siksi jo valmiiksi nauliutuneet kuuntelemaan heitä, ja sitten taas mä en ole jotenkin tarpeeksi rento (?) siinä tilanteessa tai jotain, ja en viestitä olemuksellani että aion puhua. Mutta silti, mun järkeen ei vaan mee se että kun koko sakki on hiljaa ja kaikki kuulevat että alan puhua, niin silti alkaa valtava puheensorina heti jos mä yritän sanoa jotakin :D Niin muuten tosiaan, sekin on jännä että yleensä tuntuu menevän nimenomaan niin, että se ei ole joku yksi tyyppi joka puhuu päälleni ja muut kuuntelevat häntä, vaan alkaa nimenomaan semmoinen sorina joka itse asiassa peittää sen minun kommenttini paljon tehokkaammin kuin jonkun yksittäisen tyypin puhe. Jos olisi vaan kaksi ihmistä, jotka "kilpailevat" puheenvuorosta, niin luulisi että silloin niiden muiden huomio väkisinkin vähän jakaantuisi näiden kahden välille. Sen sijaan kenenkään huomio ei kohdistu minuun.

ap

Mun on kans vaikea saada ääntäni kuuluviin porukassa, jossa en tunne kaikkia. Pitkän vaitiolon jälkeen tulee jo painetta siitä, että pitäisi avata suu ja sanoa jotain. Monesti kuuntelen juttuja ja nauran vitseille, keksisin niille mielestäni sopivia jatkoheittojakin, mutta en uskalla sanoa ääneen. Mitä pitempään on hiljaa, sitä enemmän jännittää muiden reaktiota: kääntyviä päitä ja yllättyneitä katseita, "Oho, tuo puhuu!"

On jäänyt mieleen kouluaikojen ryhmäkeskustelutehtävä: luokka jaettiin ryhmiin, osan tehtävä oli keskustella ympyrässä aiheesta X, osan tehtävä puolestaan arvioida näiden keskustelijoiden vuorovaikutustaitoja (jokaisella keskustelijalla oli oma arvioitsija).

Menin niin jäihin, etten sanonut sanaakaan koko keskustelutehtävän aikana. Koko ajan silmäkulmassani poltteli arvioitsijan naurahtelu, "miten voin arvioida, kun toi ei sano mitään!" Hävetti ja teki mieli painua maan alle.

Vanhempana olen pikkuhiljaa rohkaistunut ja harjoitellut esiintymistä ja puhumista. Olen todennut, että asiallinen ja virallinen esiintyminenkin on melkein helpompaa kuin epävirallinen porukassa juttelu. On vaikea löytää omaa paikkaa ja puheenvuoroa isossa porukassa, jossa kaikilla on hauskaa ja juttu lentää... ja itse istuu hiljaa.

sama juttu. todella inhottavaa erityisesti silloin jos porukka on uusi, ja yritän päästä siihen jotenkin mukaan. Joskus käy jopa niin, että porukka selkeästi huomaa ja kuulee että puhun ja ovat hiljaa, mutta sitten kesken lauseeni joku alkaakin selittää ihan jotain muuta, jolloin muut alkavat innoissaan keskustelemaan hänen asiastaan. Mä jätän juttuni siinä vaiheessa kesken, eikä kukaan missään vaiheessa palaa kysymään, että miten mun asiani olisi jatkunut,. vaikka asia olisi ollut suht. tärkeäkin. 

kaveriporukassa tällaista ei oikeastaan tapahdu koskaan, vaikka meitä olisi kymmenenkin paikalla. Olen päätellyt että toisinaan kyse saattaa olla vahingosta, ehkä olen itsekin tehnyt niin huomaamattani, mutta joskus se on selkeää vallankäyttöä ja sorsimista. halutaan osoittaa, etten ole tärkeä henkilö, eivätkä mielipiteeni eivät ole minkään arvoisia. 

Olen ihmetellyt aivan samaa kuin ap ja muut. Kuulun myös näihin "vähän mutta asiaa"-puhujiin vaikka kirjoittaa en osaa lyhyesti :D Harmi vaan kun aina ei saa sitä asiaa sanottua. Saatan aloittaa saman jutun monta kertaa, aina kun tulee hiljainen hetki, ja joku alkaa taas puhumaan päälle. Alkaa olla melko hävettävää muutaman kerran jälkeen, ja välillä jää sitten koko juttu sanomatta. Lisäksi harmittaa kun päällepuhujat jatkaa jo seuraavaan aiheeseen sen oman kommenttinsa kautta ja vaikka itsellä olisi ollut jotain merkityksellistä sanottavaa alkuperäiseen aiheeseen, niin juttu jää sitten sanomatta.

Mun mielestä kyse on käytöstapojen puutteesta ja siitä ettei osata muita ottaa huomioon. Ei voi olla muusta kyse jos toinen on ehtinyt puoli lausetta sanoa kun seuraava aloittaa, eri asia olisi jos kaksi alkaa vahingossa puhua yhtä aikaa. Eivät vaan itse välttämättä tajua sitä kun on niin kiire saada se oma ääni kuuluviin. Usein nämä on myös niitä jotka jaarittelevat pitkään kaikista asiaan liittyvistä puolista ja tuntuu että ei voida antaa muiden kommentoida ennen kuin on kaikki puolet käyty läpi, jotta itse on sitten se älykäs joka tajusi ne kaikki puolet....

Osa näistä päällepäsmäreistä tekee tätä kyllä pienemmässäkin ryhmässä. Ja korostan että en usko että ne tajuaa välttämättä tekevänsä näin, siis oikeasti aiheuttavansa jollekin pahaa mieltä. Ei vaan tulla ajatelleeksi että joku muukin voisi haluta sanoa jotain.

Mitä veikkaatte, paljonko mitaleita Suomi mahtaa saada noista Sotshin olympialaisista? Mä veikkaan viittä mitalia (lätkä, naisten hiihto, ampumahiihto, freestyle ja mäkihyppy)

Mulle tulee myös mieleen, että ehkä ap jutut ovat liian syvällisiä tai asiallisia niissä tilanteissa ja aloitukset liian pitkiä... Mä oon itse opetellut pitämäân tuollasissa tilanteissa jutut lyhyinä, ytimekkäinä ja kevyinä... eli lähinnä pelkkää iloista small-talkia lyhyillä lauseilla. Tyyliin: Oi, että miten ihana mekko sulla on? Mistä ostit? Ai jaa, no, joskus se on sellasta... Näitkö siellä sitä tai sitä? Ootko kuullut mitä sille kuuluu?... eli ei mitäân sisältöä jutuissa, kun olemisen tarkoitus on vaan, että kaikki viihtyy ja on mukavaa. Sellaisessa tilanteessa, jos aloittaa, sillä esimerkkilauseella: "olen viime vuosien aikan huomannut... " ryhmän juttu on todennäköisesti jo ihan muualla, eikä kukaan edes ole siinä tilanteessa kuuntelemassa kenenkään syviä arvioita, minkään todellisen asian tolasta... Eli kommentit lyhyemmiksi, sisältö ainoastaan siihen hetkeen ja vaihtuviin aihepiireihin sopivaksi ja iloisella äänellä mukaan. Kun yleinen hälinä hiukan hajoaa, ja jotkut alkaa jutella jollekin vieruskaverilleen oikeasti, niin sitten voi jutella oman vieruskaverinsa kanssa jotakin aavistuksen verran enemmän asiaa, mutta silloinkin vain sen tasoista, että molemmat voi samalla seurata yleistä keskustelua ja osallistumaan siihen, jos joku sattuu sanomaan jotakin muuta... eli jos haluaa jutella syvällisiä ja keskittyä keskusteluun, niin on pakko tavata pienemmässä ryhmässä tai just sen luonteisten kavereiden kanssa jotka tykkää samoista aiheista ja keskustelutyylistä. Isossa ryhmässä nuo "nyt puhun minä.." ja "anteeksi, saanko sanoa loppuun..." kommentit on ihan kauheita tunnelman pilaajia. Sellaisen kun sanoo, niin kukaan muu ei enäâ tiedä mitä sanoisi sen jälkeen.

[quote author="Vierailija" time="23.01.2014 klo 15:53"]

Jos te olette yksinkertaisesti vain niin puuduttavan tylsiä?

[/quote]

Vaikka joku olisi jutuiltaan totaalisen tylsä, ei siltikään ole hyvien tapojen mukaista jättää häntä täysin huomiotta ja käyttäytyä kuin hän olisi ilmaa. Itse kuuntelen ne kaikkein ankeimmatkin ja kliseisimmätkin kanssaihmisten jutut. Jokainen ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi, olis sitten ihan millainen "hissukka" tahansa. Tämä kuuluu ihan perusinhimillisyyteen. En pysty käsittämään, millaisia itsekeskeisiä moukkia olette! Käännätte selän ihmiselle vain siksi, että hänen puheensa eivät viihdytä teitä :O

Voi se olla eräänlaista vallankäyttöä että tietoisesti jätetään kuulematta toisen puhetta, ja jätetään reagoimatta siihen. Ikään kuin huomaamattomasti korotetaan itsensä toisen yläpuolelle.

up

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 20:24"]

Onks sulla tylsät jutut?

[/quote]

Olen jo vastannut tähän, mutta vastataan uudelleen. En mä ehdi puhua kuin puolikkaan lauseen joten juttujen tylsyydestä ei voi kauheasti päätellä. Mutta ei varmasti sen tylsempiä kuin muillakaan.

ap

Monet vaan ovat itsekkäitä kälättäjiä, jotka haluavat olla koko ajan äänessä eivätkä osaa antaa muille tilaa. Omassakin tuttavapiirissäni on tuollaisia, ja ihan turha kuvitella, että hellä olisi jotenkin mielenkiintoisempia juttuja. Jaarittelevat äärimmäisen pitkästi jostakin täysin triviaalista ja unettavan tylsästä asiasta, eikä noihin 10 minuutin monologehin pääse kukaan väliin.

Todella tuttua uusissa työporukoissa yms kun joku puhuu jostain asiasta ja kysyn asiaa tai kommentoin ei minua kuunnella tai aina edes vastata : /

Samaistun niin kaikkiin aikaisempiin kommentteihin ja on outoo miten olen törmännyt tähän ilmiöön vasta aikuisena (32v). Nuorena mun tuttavapiiri kyllä kuuli mut... siksi olen mieheltäkin kysyny tässä jokin aika sitten että puhunko hiljaa vai miksi ei mun ääntä kuunnella vai eikö ne halua kuulla muo että onko mun jutut huonompia kun muiden ja hän kyllä sanoi että mun ääni on ihan normaali.... välillä kun tuntuu että joku toinen toistaan mun jutun tai esim. idean niin se on kelpo ja mun suusta sitä ei kuuleviin korviin oo saanut menemään. Sama käy jopa kun kirjoitan jossain ryhmässä jotain kukaan ei reagoi... voi kulua muutama kk ja joku toinen sanoo saman asian ja kommenttia tulvii.

Miettisin kyllä jo että on vaan omassa päässä ja että varmasti koen asian vaan näin ja vika on minussa. Kiva kuitenkin nähdä, että kohtalon tovereita on.