Lue keskustelun säännöt.
Miksi isommassa porukassa "kukaan ei kuule" kun puhun?
22.01.2014 |
Mulla ei edes ole hiljainen ääni tai mitään, mutta jostain syystä siinä missä muut saavat suunvuoron niin jos mä alan kommentoida jotakin niin mun päälle aletaan puhua ja oma puheeni hukkuu muiden kälkätykseen. Jotenkin masentavaa. Jos mä vaan jatkan puhumista, niin ehkä korkeintaan vieruskaveri jää kuuntelemaan mua ja muut keskustelee jotain omaa juttuaan isossa porukassa. Tulee aika näkymätön olo.
Kommentit (119)
Oisihan se hauskaa, jos se sali alkaisi kommentoida minun mielenkiintoista asiaani soristen, mutta se alkaa liian aikaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.01.2014 klo 17:23"]
Appiukkoni harrastaa tuollaista "kuulematta jättämistä" minun suhteeni. Muuten on ystävällinen ja pidetty seuramies, mutta kun minä avaan seurassa suuni, appiukko ei ole kuulevinaan tai välittömästi mitätöi jollain lailla mielipiteeni tai ihan faktatiedonkin. Häntä näyttää hirvittävästi ärsyttävän se, että minä olen nainen ja SIITÄ HUOLIMATTA kouluttautunut matemaattis-luonnontieteelliselle alalle. Naisella kun ei ilmeisesti saisi olla mitään tieteellistä kiinnostuneisuutta tai tietoa...
[/quote]
Mulla täsmälleen sama tilanne. Ilmeisesti jokin sukupolvijuttu, naiselle osoitetaan hänen paikkansa, jos yrittää liikaa päteä ja tunkea miesten reviirille.
Kaikille "näkymättömille" leffavinkki: The Double. Menee juuri leffateattereissa. Elokuva on synkähkö ja vähän taiteellinen/unenomainen. Siinä on keskeisinä teemoina näkymättömyys ja sen vastakohtana karisma.
ap
...niin ja tuo leffa ei siis tuo mitään ratkaisua tähän teemaan, mutta on mielenkiintoinen.
ap
Heh, mulle tuttu ilmiö myös...
Taannoin kävi niin, että olin viettämässä iltaa sukulaisporukassa. Aina kun koitin kommentoida jotakin, niin kauhea kälätys päälle, enkä meinannut saada suunvuoroa ollenkaan. Ja sitten samaan aikaan tämä porukka naureskeli, kuinka hiljainen olen enkä koskaan puhu mitään. No helvetti, en kai puhukaan jos minun ei anneta puhua... -.-"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mainittakoon, että tässä porukassa kaikki olivat naisia, joten ei voinut olla kyse siitä, että puheenvuoroni olisi syrjäytetty sukupuoleni vuoksi.
T. 106
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nää jotka kysyy tylsistä jutuista on niitä kälättäjiä! hävetkää.
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 22:37"]
Tämän ketjun viesti #83. Puuduttavan kuivaa ja jaarittelevaa minäminä-tekstiä, kuka myöntää että jaksoi lukea sen läpi?
[/quote]
Et näemmä sinä ainakaan ;)
Tekstin viimeinen kappale:
"Nyt ihan varmaan joku sanoo, että no voi v*ttu kun sä oot tollanen jaarittelija niin ei kukaan jaksa kuunnella. Mutta sanoisin että kaikelle on oma paikkansa. Tällainen ketju, jossa on valtava määrä samaa ilmiötä kokevia ihmisiä, on mielenkiintoista syventyä aiheeseen ihan kunnolla. Eli ei pelkoa, että törmätessäni naapurin tyttöporukkaan kaupungilla alkaisin heti hiljaisen hetken tullen analysoimaan ääneen sosiaalisen vuorovaikutuksen lainalaisuuksia eri kulttuureissa tai jotain vastaavaa :)"
Joskus kyllä ihan huvittaa miten ennalta arvattavia reaktiota täällä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen töissä ulkomailla ja täällä tuollainen käytös on vielä yleisempää kuin Suomessa. Kälätetään kokouksissa päälle, jankataan saamoja asioita eri sanoilla uudestaan ja uudestaan, mikään asia ei etene. Jos jotain järkevää olisi sanottavaa, vaikea sitä on tuoda esille. Ei tässä muu ole auttanut kuin yrittää itsekin aloittaa ennen kuin toinen lopettaa. Joskus mietin, että helpompaa olisi jos olisi hieman hiprakassa töissä. Mutta en nyt niinkään kehtaa tehdä. Vaikeaa.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2014 klo 19:01"]
Olen töissä ulkomailla ja täällä tuollainen käytös on vielä yleisempää kuin Suomessa. Kälätetään kokouksissa päälle, jankataan saamoja asioita eri sanoilla uudestaan ja uudestaan, mikään asia ei etene. Jos jotain järkevää olisi sanottavaa, vaikea sitä on tuoda esille. Ei tässä muu ole auttanut kuin yrittää itsekin aloittaa ennen kuin toinen lopettaa. Joskus mietin, että helpompaa olisi jos olisi hieman hiprakassa töissä. Mutta en nyt niinkään kehtaa tehdä. Vaikeaa.
[/quote]
Huh joo voin kuvitella...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa taajuudessa on ainakin hieman perää: itselläni on kuulovamma, ja siksi en meinaa kuulla tietyllä taajuudella puhuvia ihmisiä. Siksi välttelenkin joitain tyyppejä, koska en vain kuule ja siten ymmärrä, mitä he sanovat. Ikävää sikäli, että muuten saattaisivat olla ihania ihmisiä, mutta kun ei vaan kuule....
Mutta minuakin ignoorataan usein. Ja ajatus siitä, että jos puhuu harvoin, mutta asiaa, tarkoittaisi, että ihmiset korva höröllä kuuntelisivat sinua ei kyllä pidä paikkaansa. Tämän olen todennut tarkkaillessani niin itseäni kuin muita ihmisiä. On todella fiksua tyyppejä, joilta tulee mielettömiä oivalluksia, jos niitä vain viitsii kuunnella, mutta ryhmäkeskusteluissa ihmiset eivät koskaan päätään heidön suuntaansa käännäkään. Yhteistä ehkä näille ihmisille on tietty arkuus ja epävarmuus.
Mulla on käynyt noin monesti. Jätän yleensä sitten kesken mitä olen sanomassa, ekan lauseen lopussa viimeistään, koska mua käy kauheasti nolottamaan se jos joku huomaa että puhun kuuroille korville. Tiedän että niiden jotka alkaa hölöttämään toisen puheen päälle pitäisi nolottaa eikä sitä joka tulee jyrätyksi, mutta jostain syystä mä olen se jota nolottaa, altavastaajana ja epäsuosiossa ihan selvästi.
Olen hyväksynyt sen ettei ketään yleensä kiinnosta mitä muut sanovat, vaan suurin osa ihmisistä rakastaa omaa ääntään ja haluaa päästä pätemään kommentteineen. En viitsi nykyään avata suutani isossa porukassa ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 20:32"]
Mulla on käynyt noin monesti. Jätän yleensä sitten kesken mitä olen sanomassa, ekan lauseen lopussa viimeistään, koska mua käy kauheasti nolottamaan se jos joku huomaa että puhun kuuroille korville. Tiedän että niiden jotka alkaa hölöttämään toisen puheen päälle pitäisi nolottaa eikä sitä joka tulee jyrätyksi, mutta jostain syystä mä olen se jota nolottaa, altavastaajana ja epäsuosiossa ihan selvästi.
Olen hyväksynyt sen ettei ketään yleensä kiinnosta mitä muut sanovat, vaan suurin osa ihmisistä rakastaa omaa ääntään ja haluaa päästä pätemään kommentteineen. En viitsi nykyään avata suutani isossa porukassa ollenkaan.
[/quote]
Ihan samat fiilikset minulla. Onhan se outoa, että minua nolottaa jos joku on minua kohtaan epäkohtelias, mutta niin se vain tuppaa käymään.
Myönnettäköön että mä olen yksi näistä päälle puhujista ja ignooraajista. Mun koko suku ja kaverit ovat kovia puhumaan ja kaikki ovat tottuneet siihen, että ihan normi arkitilanteissa isossa porukassa puhutaan yhtä aikaa ja yleensä on meneillään useampi eri aihe joihin huudellaan kommentteja eri aiheiden välillä. Jos joku aloittaa jostain uudesta aiheesta tai kommentoi jotain mistä tiedän mitä hän on sanomaisillaan tai vaikuttaa ettei hän pääse asian ytimeen nanosekunnissa en yksinkertaisesti malta odottaa, että hän sanoisi jutun loppuun vaan puhun päälle ja luotan, että kyllä se toinen puhuu kovemmalla äänellä mun päälle, jos kokee asiansa niin tärkeäksi. Hämmentävimpiä ovat juuri sellaiset keskustelijat, jotka lopettavat vaikka lauseen kesken jos joku muu alkaa puhua ja vapaaehtoisesti luopuu puhevuorostaan.Tiedostan, että olen varmasti usein epäkohtelias jonkun mielestä ja olen yrittänyt muuttaa tapaani. Olen vain turhan kärsimätön ja tottunut ehkä erilaiseen keskustelukulttuuriin.
Onko se tosiaan aina pelkästään kaikkien muiden huonoa luonnetta, huonoja käytöstapoja ja juttujen tyhmyyttä, jos teidän sanomisianne ei jakseta kuunnella?
Ehkä jos te pidätte niitä keskustelukumppaneitanne ärsyttävinä päällepäsmäreinä, huonotapaisina ja vain tyhmiä juttuja arvostavina - ehkä, voisiko mitenkään olla, että se asenne tulee läpi ja se ylenkatse, halveksunta ja omahyväisyys on se syy miksi teitä ei haluta kuunnella?
[quote author="Vierailija" time="23.01.2014 klo 22:01"]
Mä oon alkanu sanoo päällepuhujille että "saanko sanoa loppuun", on jeesannu. Ihmiset ei usein ite tiedosta puhuvansa päälle ja häkeltyy kun siitä huomauttaa.
[/quote]
Ihan varmasti häkeltyvätkin.
Tämän ketjun viesti #83. Puuduttavan kuivaa ja jaarittelevaa minäminä-tekstiä, kuka myöntää että jaksoi lukea sen läpi?
Enemmän puhuvia ihmisiä pidetään älykkäämpinä. Tutkittu juttu, totuus on yleensä päinvastainen. Tutustukaa käsitteisiin introvertti ja ekstrovertti, se avaa silmiä. Sekä kälättäjiä että kuuntelijoita tarvitaan yhteiskunnassa tasapuolisesti.
Masennuksen, itsemurhayrityksen jne. kautta ikäänkuin heräsin huomaamaan, miten elämässäni ei ole yhtäkään ihmistä, joka jaksaisi kuunnella juttujani. Enkä todellakaan ole tunkenut psyykkistä vointiani keskusteluihin vaan jutellut, kysellyt ja kertonut kuulumisia kepeällä otteella. Arvioinneissa esim. työmaailmassa minua on kehuttu siitä, että osaan saada toiset tuntemaan olonsa tervetulleiksi, aidosti kuulluiksi jne. eli tuskinpa ihan vaan kuvittelen olevani hyvä kommunikoimaan. Ja välillä tulee vastaan kaltaisiani henkilöitä, yleensä akateemisia ja hyvätapaisia, joiden kanssa juttu luistaa vaikkei kunnollista aihetta olisikaan...
Kaveriporukoissa, harrastusryhmissä jne. minä olen aina se, jota tuijotetaan epäuskoisen oloisena. Jos ryhmässä kerrotaan vuorotellen kokemus tietystä aiheesta, minun kohdallani muiden mielenkiinto lakkaa hetkeksi tai sitten annetaan sanattomasti ymmärtää, että olisin voinut olla hiljaakin. Yritän olla jaarittelematta, olla ytimekäs ja ystävällinen mutta samalla kuitenkin suorapuheisen aito. Kukaan ei kuuntele, hymyt haihtuvat naamalta. Ihmiset ikäänkuin muuttuvat, osa muuttuu epävarman ja pälyilevän tyylisiksi, osasta tulee aggressiivisia. Olen saanut valtion virkamiehen riehumaan julkisesti vain puhumalla loppuun lauseeni kokouksessa, näky oli aikamoinen...
Kun sitten sairastuin ja jätin yhteydenpidon muihin, huomasin että en ole juuri minkään arvoinen kenellekään. Huomasin tosin myös sen, että pärjään ihan hienosti ilmankin näitä "kavereita". Olen vuosia tuntenut samat naamat, luulisi että sellaisella suhteella voisi jo puhua muustakin kuin sekoiluista tai pinnallisista juoruista. Minulla ei ole mitään yhteistä kenenkään kanssa, nähtävästi, vaikka harrastaisimme samoja asioita.
Niinpä pysyn hiljaa nyt ja jatkossa, kaukana "kavereista". En kuvittele enää haluavani uusia tuttavuuksia, en jaksa olla "dynaaminen", "itsevarma" jne. rooleja.
Suskindin Parfyymi -romaanissa päähenkilö oli näkymätön, ellei hän saanut jostain ihmisen hajua päällensä. Mulle tuli kirjaa lukiessa mieleen, että puuttuukohan multa välillä joku kuvaannollinen "ihmisen haju".