Voiko lapsena/teininä rumannäköisestä tulla aikuisena suuren luokan kaunotar?

Nykyisen miss Suomen lapsuudenkuvat ovat kamalaa katsottavaa. Tyttö on ollut lapsena pyöreä kauttaaltaan ja kasvot ovat olleet todella rumat. Ikinä ei uskoisi, että sen näköisestä tytöstä tuli missi.

Sukulaistyttö oli lapsena sen näköinen että säälitti. Kaikki isänsä huonot piirteet samassa paketissa. Nyt kohta aikuinen, kaunis tyttö.

Yläasteikäisenä olin _todella_ ruma tyttö. Ihan järkyttävän paksut, luonnostaan pikimustat kulmakarvat, suuret silmälasit jotka tekivät silmistä pienet tihrut, paljon finnejä, erittäin rumat, säkkimäiset vaatteet. Hiukset oli ihan miten sattuu. Mutta sitten lukioikäisenä kiinnostuin hetki hetkeltä enemmän ulkonäöstäni, opin nyppimään kulmat näteiksi (mutta silti suht luonnollisiksi, isosisko ja kosmetologi opettivat), hoidin ihoani kuntoon ja hankin piilolinssit. Kiinnostui vaatteista ja tajusin että minulla on ihan ok kroppa. Sitten rupesin kuulemaan sekä sukulaisilta että jopa opettajilta ja pojilta että olenpas minä kaunis. Mutta tuo muisto siitä että olen ruma on kuitenkin sillä tavoin jäänyt kaihertamaan, että minun on hirveän vaikea vieläkin uskoa kehuja, ajattelen että se on sarkasmia, vaikka ihan valokuvistakin kuitenkin voin todeta että olen oikeasti kaunis.

Voi tapahtua noin, sekä päinvastoin.

Up