Onko opiskelu perheellisenä todella niin kamalaa ja mahdotonta?

Oletko ajatellut esim. aikuislukion suorittamista? Vähemmän kursseja, jopa 2 vuodessa mahdollista selvitä ja usein tarjolla kursseja ihan klo 8-21 välillä (ainakin isoimmissa kaupungeissa sekä päivä - että iltakursseja). Voit sillä paperilla hakea sitten Amk/yliopistoon. Jos muuten yliopistosta haaveilet ja tiedät jo alan, niin monille pääsee hakemaan avoimen väylän kautta, ilman lukio/amistutkintoa, kun suoritat tarpeeksi avoimen yliopiston opintoja. Joillekin aloille pääsee suht vähillä opinnoilla (mutta on tietty myös supersuosittuja, esim. psykologia).

Kahden-kolmen lapsen äidit tuttavapiirissä ja sukulaisia myös ovat opiskelleet lasten ollessa päiväkoti- tai alakouluikäisiä. ihan hyvin on onnistunut, mutta näillä kaikilla on tainnut olla joko lasten isä mukana kuvioissa tai muuta lähipiiriä, joka on ollut tukemassa opiskelijaa. Jos sinullekin löytyisi joku, joka tukee ja kannustaa, silloin onnistut paljon helpommin.

Minusta tämä keskustelu on lähinnä huvittava. JOS kysymyksessä olisi TYÖ, opiskelu ja lapset ymmärtäisin. Itse olen lukenut 4 vuotta työnohella tutkintoja ja 2 vuotta niistä myös perheellisenä.

Minä olen suorittanyt korkeakouluopinnot perheellisenä. Sain kaksi lasta opiskelujen aikana. Haasteellisinta olivat imetysvaiheet. Mutta jos lapset ovat jo esim. päiväkodissa tai koululaisia, ei opiskelu ole mikään ongelma, jos opiskelee päätoimisesti ja lapset ovat hoidossa / koulussa. Kyllä opiskelu sopii paljon paremmin yhteen lastenhoidon kanssa kuin täysipäiväinen työssäkäynti. Toki taloudellisesti tiukkaa tekee, jos talous on mitoitettu työssäkäyvien tuloille.

[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 15:16"]

Minusta tämä keskustelu on lähinnä huvittava. JOS kysymyksessä olisi TYÖ, opiskelu ja lapset ymmärtäisin. Itse olen lukenut 4 vuotta työnohella tutkintoja ja 2 vuotta niistä myös perheellisenä.

[/quote]

Samoin! =)

Ei ole mahdotonta. :)

Minä olen 29 vuotta ja opiskelen toista vuotta yliopistossa. Minulla on kolme alle kouluikäistä lasta. 

Ei ole mahdotonta, rohkeasti vaan opiskelemaan. Perheellisiä opiskelijoita on nykyisin _paljon_.

Itsekin sain gradun tehtyä äitiyslomalla, vaikka moni koki asiakseen kertoa minulle, ettei se ikinä onnistuisi. En tajua, miksi pitää olla niin negatiivinen.

Juu, opiskelun ja perheen pystyy kyllä yhdistämään. Töitä siihen ei kannata kauheasti lisätä, siinä väsyy. Terv. opintovapaalainen :)

[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 12:19"]

Ei ole mahdotonta, rohkeasti vaan opiskelemaan. Perheellisiä opiskelijoita on nykyisin _paljon_.

Itsekin sain gradun tehtyä äitiyslomalla, vaikka moni koki asiakseen kertoa minulle, ettei se ikinä onnistuisi. En tajua, miksi pitää olla niin negatiivinen.

[/quote]

Juuri tuo minut sai tämänkin aloituksen tekemään. Olen nyt ollut ihan hiljaa suunnitelmista, sillä minulla ei tämän ikäisenä edes ole paljoa vaihtoehtoja ja yksi kun äskettäin kariutui, minulle sanottiin että "siinäs näet nyt, ei siitä mitään tule!"

Haluavatko ihmiset, että olen kouluttamaton lopun elämäni? Sitäkö se on? 

ap

Miksi mietit muiden haluamista? Sinä elät oman elämäsi, he omansa.

Pystyy, jos on aikaansaava luonne! Loppujen lopuksi, saman verran sitä tunteja menee opiskeluun kun töihin, tai no joillain aloilla enemmän, ja joillain vähemmän (mutta ei merkittävää eroa). 

Ainoa ongelmahan opiskelussa on se, että se vaatii todella paljon itsekuria verrattuna ihan normaaliin työntekoon. Pitää itse päättää lukea, pitää itse suunnitella tulevat tentit (esim yliopistossa), pitää itse ilman valvontaa/painostusta kirjoittaa esseitä, opintopäiväkirjoja ja tutkielmia. En muuten sanoisi näitä, mutta kun kerroit ettei sinulla ole mitään koulutusta, niin ihan hyväntahtoisesti muistutan, että vaikka lapsia ei olisikaan, niin se koulunkäynti voi tuntua henkisesti rankalta jos siihen ei ole tottunut nuorempana. Ajottain se vaatii paljon enemmän kuin työnteko; ei välttämättä tunneissa, mutta henkisesti!

Jos olet taipuvainen itsekuriin, niin en usko että sinulla tulee sen kummemmin ongelmia, mutta jos koulut ovat jääneet käymättä ns sen vuoksi ettei sinulla ole ollut ikinä innostusta lukuhommiin ja jaksamista käydä kouluja loppuun, niin kannattaa ehkä harkita pelkän ammattikoulun käyntiä lukio-yliopisto -hommien sijaan. Jos tuolla iällä haaveilee yliopistosta, niin että lukiokin pitää käydä, tulee myös vakavissaan miettiä onko työllistyminen realistista enää siinä iässä kuin vihdoin valmistuu. Eli pitäisi olla sellainen ala, joka varmasti työllistää, eikä sellainen missä on paljon kilpailua.

Eli tiivistetysti, opiskelun ja perheen yhdistäminen vaatii ihmiseltä keskimääräistä enemmän elämänhallintaa ja itsekuria, mutta onnistuu. Pitää kuitenkin miettiä realistisesti omia haaveitaan tulevaisuuden kannalta.

[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 12:21"]

Juu, opiskelun ja perheen pystyy kyllä yhdistämään. Töitä siihen ei kannata kauheasti lisätä, siinä väsyy. Terv. opintovapaalainen :)

[/quote]

Pystyy yhdistämään myös työn, mutta joo, siinä väsyy.

-nimim. päivätyöläinen iltaopiskeluna AMK-tutkinnon yli 35-vuotiaana suorittanut

Olen 35 v opintovapaalainen. Alani on kuolemassa, joten opinnot ovat ainoa vaihtoehto. Minulla on aikuisopiskelutuki takanani, saan käteen n 1600 euroa kuussa seuraavan 18 kk ajan. Lisäksi työpaikka odottaa, ellei firma ole mennyt jo nurin. Opintotuki on tällä hetkellä 298 euroa, pärjäätkö sillä ? Jos aikuisopiskelutukeen et voi saada.

Lisäksi osa oppilaista käy lisäksi töissä. Itse opiskelen päivisin, samoissa ryhmissä 15 v nuorempien kanssa ja se käy välillä työstä. Opiskelumotiivit erilaiset ja tunneilla ei jakseta aina olla. Välillä höpotellään koko ajan. ryhmätöitä on paljon ja valtaosa tekee ne vikoilla hetkillä.

Sitten on näitä, jotka käyvät töissä, ovat iltakoulussa ja vielä on perhekin. he eivät jaksa.

Jos voit vaan käydä koulua ja illalla olla perheen kanssa, se onnistuu, jos säännöllisesti teet kotitehtävät heti. Minulla koulu loppuu klo 15, joskus alkaa klo 10, joskus klo 8. Kaiken vapaa-ajan istun kirjastossa tekemässä koulutehtäviä, saan aina kaikki tehtyä ajoissa ja saan hyviä arvosanoja. En juuri ikinä tee mitään viikonloppuisin. Korkeintaan ryhmätöitä, jos ei löydy yhteisiä aikoja.

[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 12:31"]

Miksi mietit muiden haluamista? Sinä elät oman elämäsi, he omansa.

[/quote]

Olen jotenkin naiivi, ja haluaisin, että minua kannustettaisiin.

ap

[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 12:37"]

[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 12:31"]

Miksi mietit muiden haluamista? Sinä elät oman elämäsi, he omansa.

[/quote]

Olen jotenkin naiivi, ja haluaisin, että minua kannustettaisiin.

ap

[/quote]

Ei kannata muiden tsemppauksen varaan laskea. Päätät itsellesi tavoitteet (ja välitavoitteet) ja sitten pyrit niitä kohti. 

Että opinnoissa pärjää, tulee olla päämäärätietoinen. Varsinkin yliopistossa, jossa opiskelu on tosi vapaata, kannattaa laatia kunnon suunnitelma mitä kursseja minäkin vuonna käy, niin ei mene haahuiluksi ja valmistutkin joskus. :)

Silti pystyt tarvittaessa muuttamaan suunnitelmia, itse esim jätin yhden tentin kesälle, kun koko perhe sairastuttiin juuri, kun minun oli tarkoitus valmistautua tenttiin. Se ei kuitenkaan kokonaisuuteen vaikuta. Otan vaikka jonkun muun kurssin sitten aiemmin. 

-Nro 2-

Jos yliopistoon aiot, niin pakolliset läsnäolot voivat mahdollisesti tuottaa ongelmia. Riippuu ihan kurssista onko läsnäolo pakollista vai ei, itse olen ollut monella kurssilla jossa läsnäolo on pakollista ja 1-2 kertaa/kurssi on saanut olla pois. Aluksi on tehty harvinaisen selväksi, että jos on poissa enemmän niin tervetuloa suorittamaan kurssi uudelleen kun se menee seuraavan kerran. Ja ihan on ollut se ja sama mikä liikojen poissaolojen syy on ollut, sairaus, sairas lapsi etc, läsnäolovaatimuksista ei ole joustettu.

Useimmat luennot on tietysti päiväaikaan, mutta on tullut istuttua muutamalla kurssilla jossa (pakolliset) luennot on olleet klo 18-21. Eli perheellisellä tuokin pitää ajatella, että miten lastenhoidon järjestää.

Negatiiviset kanssaihmiset on jotain todella kamalaa. Tiedättekös mistä tuo negatiivisuus johtuu? Yksinkertaisesti kateudesta - sinulla on kaikki, on perhe ja nyt menet myös opiskelemaan itsellesi ammatin. Osan meistä pitäisi vähentää negatiivisuutta ja kateutta.

Kyllä opiskelu perheellisenä on mahdollista. Itse opiskelin pienten lasten kanssa. Välillä piti tosin käyttää yötäkin opiskeluun ja suuremmista hankinnoista piti tinkiä. Ratkaisun kanssa täytyy olla itse sinut eikä odottaa sille muiden hyväksyntää: aina löytyy ihmisiä, jotka dissaavat tekemisiäsi. Niistä ei kannata välittää!

Ehkä eivät innostu siksi että maalaat heti "liian suuria kuvia"? Kannattaa ehkä ensin mennä sinne kouluun (lukio/amatsu) ja sitten kun sieltä on valmistunut/vamistumassa, niin alkaa pohtimaan jatkoa, tuohon kuitenkin menee jo 4 vuotta jos käy lukio-amatsun.

On eri asia puhua kun tehdä asioita, ja kieltämättä "pohja" on sinulla aika huono jos 31-v eikä mitään koulutusta --> jos et yläasteen jälkeen ole mitää tehnyt, niin on aika hyppäys alkaa  16 vuoden jälkeen opiskelijaksi, se on fakta ei mitään haukkumista tmv. (esim. tietokoneet ym. tekniikka tullut mukaan, oletus on että jokainen osaa tehdä esim. powerpoint-esityksen samaan tapaan mitä ennen oli joku pahvi johonkin se esitys koottiin jne.)

Kannattaa ihan vakavasti pohtia sitä, että miten toimeentulo turvataan, lapset hoidetaan jne. jos olet monta vuotta opiskelemassa. Jotkut sukulaiset/tuttavat ehkä pelkäävät että homma kaatuu heidän niskoilleen, eli lapset koko ajan heillä hoidossa ja ja olet rahaa vippaamaassa heiltä tmv.

Lisäksi kannattaa ehkä myös katsoa peiliin... Minulla on tuttu joka on koko ajan tekemässä jotakin, milloin keksii että haluaa oppia ranskaa, milloin haluaa alkaa floristiksi, milloin innostuu zumbasta jne. ja noista sitten puhutaan ja hehkutetaan, mutta kappas vaan ei siellä kansanopiston kielikurssilla sittenkään jaksa käydä, ei koskaan saa aikaiseksi mennä sinne pääsykokeisiin, hommattuaan sata jumppavideota makaavan ne pölykerroksen alla tv:n edessä jne. eli puheissaan tekee paljon, käytännössä ei mitään.

15 lisää, että tuota tuttua on minä (ja moni muukin) kyllä aikanaa ns. tukenut ja ollut aidosti innoissaan, mutta ajan mittaan ei enää jaksa kun on huomattu "ettei siitä mitään tule". Jos olisi edes jonkun jutun hoitanut "kunnialla loppuun" sitä jaksaisi enemmän tsempata.