Skitsofrenia ilman harhoja, kaksisuuntainen mielialahäiriö ilman maniaa, adhd/add ilman ylivilkkautta/keskittymisvaikeuksia

Vierailija kirjoitti:

Muutama vuosi on ollut tuo  metyylifenidaatti,    ja ei se paranna,mutta se pitää minut toiminnassa normaalimmin.  Jos menen  lomalle niin jätän pillerit kotiin,eikä ole mitään vieroitusoireita tms.  ( koska lomalla käytän alkoholia ja se ei sovi ton kans ).

Jos ilman lääkettä oisin, saisin kyllä tehtyä asioita silloinkin,mutta ahdistuneena ja mieli vaeltais sekunnissa eestaas  yms.  Kun en ota lääkettä,mietin jatkuvasti että jotain vois tehdä,ja mitähän tekis ja minnehän menis ja pitäskö mennä ja tehdä.... Varsinkin iltaisin kun pitäs rauhottua nukkumaan.

Alla kuvattu on tyypillinen vieroitusoire, lisäksi monet kärsivät vaikeasta väsymyksestä välipäivinä. Useat vieroitusoireet myöskään ala välittömästi lääkkeen lopettamisen jälkeen, riippuen lääkkeestä voi mennä viikkoja, joissakin jopa n. 3kk.

Lapset sietävät usein paremmin haittoja.

Tämä nyt ei kuitenkaan ole mikään ehdoton vastustuspuhe lääkitykselle.

Olen sitä mieltä, että stimulantit voisi myöntää helpomminkin väliaikaiseen tarpeeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla on oireita adhd:sta ja mt ongelmista, MUTTA kun niitä oireita on häiritsevän paljon ja aiheuttaa harmia elämään, niin silloin se on diagnoosin paikka.

MUTTA miksi se diagnoosi on tarpeellinen?

On ironista, että samaan aikaan kun liputetaan erillaisuuden ja mt-ongelmien normalisoinnin puolesta, itseasiassa vedetäänkin kokoajan entistä tiukempia rajoja "normaaliuden" ja häiriöiden välillä.

Kaikki epämiellyttävät, epäsopivat ja negatiivisina pidetyt yksilölliset temperamentista, kypsyydestä/kehitystasosta ja ympäristöstä juontavat piirteet ulkoistetaan yksilöstä tai yhteiskunnasta riippumattomaan "sairauteen" ja käsitys "normaalista" kaventuu kokoajan yhä marginaalisemmaksi ilmiöksi.

Osa ketjussa on maininnut mm. Vertaistuen yhdeksi merkittäväksi diagnosoimista puoltavaksi tekijäksi, mutta ajatus ei huomioi sitä, että vertaistuki olisi myös mahdollista tehdä monen kohdalla tarpeettomaksi.

Alapeukkujen sijasta olisi kiva saada perusteltuja näkemyksiä kysymyksiin.

Siis miksi diagnosointi on tarpeellinen?

Ilman diagnoosia et saa oikeanlaista apua ja tukea.

Lääkkeet, nepsy, yms.

Typerä kysymys.

Mutta miksi pitää olla diagnoosi apua saadakseen? Ja esim. Monet nepsyjä hyödyttävät keinot auttavat yhtälailla kaikkia.

Mikään lääkehän ei näissä myöskään "paranna".

Kysyppä miksi masennuslääkkeitä syödään kun se ei paranna.

Siksi että on helpompi elää ja terapiassa sitten parannetaan elämää.

Kysyppä miksi reumaan syödään buranaa kun ei se reumaa paranna.

Siksi että on helpompi elää ja fysioterapiassa sitten parannetaan elämää.

Kysyppä miksi hortoninsyndroomaan syödään estolääkitystä kun se ei sairautta paranna.

Siksi koska helpompi elää.

Kysyppä miksi syöpädiagnoosi kannattaa ottaa, koska eihän se ole varmaa paranenko vai kuolenko hoidoilla.

Ongelmaahan ei ole, jos joku auttaa, vaan siinä että ne voivat pahentaa tilannetta.

Esim. Monilla lapsillakin on adhd-lääkkeiden kylkeen määrätty lääkkeitä mm. Ahdistukseen, unettomuuteen ja/tai masennukseen. Nämä siis lääkitysten sivuvaikutuksiin, eivätkä adhd;n "oireisiin".

Vaikka aihe ei olekaan uusi, niin viimeaikoinakin on ollut runsaasti puhetta ja tutkimuksia siitä, että vastoin uskoa masennuslääkkeet näyttäisivät olevan nopea reitti sairaseläkkeelle, eivätkä suinkaan työkykyä ylläpitävä voima. Lääkkeet esim. Laukaisevat uusia fyysisiä ja somaattisia sairauksia. Eivät ole mitään harmittomia.

Samoin lyhytaikaisen unettomuuteen määrätyt lääkkeet aiheuttavat pitkäaikaisella käytöllä unettomuuden kroonistumisen, eikä unta enää saa koskaan ilman. Hassua on se, että vaikka näissä puhutaankin yleensä lyhyestä käytöstä, useat mt-lääkkeet joita unettomuuteenkin määrätään "vaativat" pitkäaikaisen käytön "toimiakseen", näitä ei myöskään saa lopettaa seinään, vaan ne ajetaan hitaasti alas pitkän ajan kuluessa. Toisaalta taas jatkuvan, elinikäisen käytön ei nähdä olevan haitallista pikemminkin suositeltavaa, koska eivät aiheuta riippuvuutta :,D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla on oireita adhd:sta ja mt ongelmista, MUTTA kun niitä oireita on häiritsevän paljon ja aiheuttaa harmia elämään, niin silloin se on diagnoosin paikka.

MUTTA miksi se diagnoosi on tarpeellinen?

On ironista, että samaan aikaan kun liputetaan erillaisuuden ja mt-ongelmien normalisoinnin puolesta, itseasiassa vedetäänkin kokoajan entistä tiukempia rajoja "normaaliuden" ja häiriöiden välillä.

Kaikki epämiellyttävät, epäsopivat ja negatiivisina pidetyt yksilölliset temperamentista, kypsyydestä/kehitystasosta ja ympäristöstä juontavat piirteet ulkoistetaan yksilöstä tai yhteiskunnasta riippumattomaan "sairauteen" ja käsitys "normaalista" kaventuu kokoajan yhä marginaalisemmaksi ilmiöksi.

Osa ketjussa on maininnut mm. Vertaistuen yhdeksi merkittäväksi diagnosoimista puoltavaksi tekijäksi, mutta ajatus ei huomioi sitä, että vertaistuki olisi myös mahdollista tehdä monen kohdalla tarpeettomaksi.

Alapeukkujen sijasta olisi kiva saada perusteltuja näkemyksiä kysymyksiin.

Siis miksi diagnosointi on tarpeellinen?

Ilman diagnoosia et saa oikeanlaista apua ja tukea.

Lääkkeet, nepsy, yms.

Typerä kysymys.

Mutta miksi pitää olla diagnoosi apua saadakseen? Ja esim. Monet nepsyjä hyödyttävät keinot auttavat yhtälailla kaikkia.

Mikään lääkehän ei näissä myöskään "paranna".

No niinhän se enkeliterapia auttaa luunmurtumiinkin.

Ei paranna, mutta auttaa elämään. Ei kipulääkkeetkään paranna kivunlähdettä, mutta silti syöt sitä. Helpompi elää.

Enkelihoito on kuitenkin tuomittu huuhaana, toisin kuin psykiatria vaikka hyöty on samaa luokkaa pienemmillä haitoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla on oireita adhd:sta ja mt ongelmista, MUTTA kun niitä oireita on häiritsevän paljon ja aiheuttaa harmia elämään, niin silloin se on diagnoosin paikka.

MUTTA miksi se diagnoosi on tarpeellinen?

On ironista, että samaan aikaan kun liputetaan erillaisuuden ja mt-ongelmien normalisoinnin puolesta, itseasiassa vedetäänkin kokoajan entistä tiukempia rajoja "normaaliuden" ja häiriöiden välillä.

Kaikki epämiellyttävät, epäsopivat ja negatiivisina pidetyt yksilölliset temperamentista, kypsyydestä/kehitystasosta ja ympäristöstä juontavat piirteet ulkoistetaan yksilöstä tai yhteiskunnasta riippumattomaan "sairauteen" ja käsitys "normaalista" kaventuu kokoajan yhä marginaalisemmaksi ilmiöksi.

Osa ketjussa on maininnut mm. Vertaistuen yhdeksi merkittäväksi diagnosoimista puoltavaksi tekijäksi, mutta ajatus ei huomioi sitä, että vertaistuki olisi myös mahdollista tehdä monen kohdalla tarpeettomaksi.

Alapeukkujen sijasta olisi kiva saada perusteltuja näkemyksiä kysymyksiin.

Siis miksi diagnosointi on tarpeellinen?

Ilman diagnoosia et saa oikeanlaista apua ja tukea.

Lääkkeet, nepsy, yms.

Typerä kysymys.

Mutta miksi pitää olla diagnoosi apua saadakseen? Ja esim. Monet nepsyjä hyödyttävät keinot auttavat yhtälailla kaikkia.

Mikään lääkehän ei näissä myöskään "paranna".

Kysyppä miksi masennuslääkkeitä syödään kun se ei paranna.

Siksi että on helpompi elää ja terapiassa sitten parannetaan elämää.

Kysyppä miksi reumaan syödään buranaa kun ei se reumaa paranna.

Siksi että on helpompi elää ja fysioterapiassa sitten parannetaan elämää.

Kysyppä miksi hortoninsyndroomaan syödään estolääkitystä kun se ei sairautta paranna.

Siksi koska helpompi elää.

Kysyppä miksi syöpädiagnoosi kannattaa ottaa, koska eihän se ole varmaa paranenko vai kuolenko hoidoilla.

Ongelmaahan ei ole, jos joku auttaa, vaan siinä että ne voivat pahentaa tilannetta.

Esim. Monilla lapsillakin on adhd-lääkkeiden kylkeen määrätty lääkkeitä mm. Ahdistukseen, unettomuuteen ja/tai masennukseen. Nämä siis lääkitysten sivuvaikutuksiin, eivätkä adhd;n "oireisiin".

Vaikka aihe ei olekaan uusi, niin viimeaikoinakin on ollut runsaasti puhetta ja tutkimuksia siitä, että vastoin uskoa masennuslääkkeet näyttäisivät olevan nopea reitti sairaseläkkeelle, eivätkä suinkaan työkykyä ylläpitävä voima. Lääkkeet esim. Laukaisevat uusia fyysisiä ja somaattisia sairauksia. Eivät ole mitään harmittomia.

Samoin lyhytaikaisen unettomuuteen määrätyt lääkkeet aiheuttavat pitkäaikaisella käytöllä unettomuuden kroonistumisen, eikä unta enää saa koskaan ilman. Hassua on se, että vaikka näissä puhutaankin yleensä lyhyestä käytöstä, useat mt-lääkkeet joita unettomuuteenkin määrätään "vaativat" pitkäaikaisen käytön "toimiakseen", näitä ei myöskään saa lopettaa seinään, vaan ne ajetaan hitaasti alas pitkän ajan kuluessa. Toisaalta taas jatkuvan, elinikäisen käytön ei nähdä olevan haitallista pikemminkin suositeltavaa, koska eivät aiheuta riippuvuutta :,D

Mutta siis, et vastannut kysymykseen miksi pitää olla nepsy- tai mt-diagnoosi apua saadakseen?

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeet auttavat elämään työkykyistä elämää, pystyn olemaan mallikansalainen, keltä se on pois?

Ketjussa ei kielletty ketään hakemasta ja saamasta apua, vaan kyseenalaistettiin diagnosoinnin tarpellisuus ja oikeellisuus. Tiedän, että lääkityksen hyödyistä ja hyödyttömyydestä voi kiistellä maailman tappiin, eikä se muuta niiden näkökulmaa, jotka kokevat siitä hyötyvänsä. Hyöty ei ylipäätään ole se ongelma, vaan lääkkeistä aiheutuvat lukuisat haitat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeet auttavat elämään työkykyistä elämää, pystyn olemaan mallikansalainen, keltä se on pois?

Ketjussa ei kielletty ketään hakemasta ja saamasta apua, vaan kyseenalaistettiin diagnosoinnin tarpellisuus ja oikeellisuus. Tiedän, että lääkityksen hyödyistä ja hyödyttömyydestä voi kiistellä maailman tappiin, eikä se muuta niiden näkökulmaa, jotka kokevat siitä hyötyvänsä. Hyöty ei ylipäätään ole se ongelma, vaan lääkkeistä aiheutuvat lukuisat haitat.

Ja niiden määräminen väärin ja heppoisin perustein.

Tää on kyllä outoa ajattelua, että nykyään "ylidiagnosoitaisiin" jotain ja olisi huono asia, että useampi elämässä alisuoriutuva saa apua. Että ennen oli parempi kun apua ja myötätuntoa ei jaettu vaan paljon suurempi osa väestöstä oli päihdeongelmaisia, kodittomia, kiertolaisia, prostituoituja jne. Luuletteko, että he ihan huvikseen ja omasta tahdostaan epäonnistuivat? Ei ole mikään vain nykyaikainen ilmiö, että osa väestöstä ei selviydy yhteiskunnassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeet auttavat elämään työkykyistä elämää, pystyn olemaan mallikansalainen, keltä se on pois?

Ketjussa ei kielletty ketään hakemasta ja saamasta apua, vaan kyseenalaistettiin diagnosoinnin tarpellisuus ja oikeellisuus. Tiedän, että lääkityksen hyödyistä ja hyödyttömyydestä voi kiistellä maailman tappiin, eikä se muuta niiden näkökulmaa, jotka kokevat siitä hyötyvänsä. Hyöty ei ylipäätään ole se ongelma, vaan lääkkeistä aiheutuvat lukuisat haitat.

Ja niiden määräminen väärin ja heppoisin perustein.

Kaikkia hyödyttäviä keinoja esim. Koulussa ovat mm. Selkeä, mietitty ohjeistus esimerkein ja kuvin, rauhallinen, häiriötön ympäristö, mahdollisuus stressileluihin tai purkan syömiseen tunnilla, vaihtoehtoiset oppimistavat ja työskentely jne.

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä outoa ajattelua, että nykyään "ylidiagnosoitaisiin" jotain ja olisi huono asia, että useampi elämässä alisuoriutuva saa apua. Että ennen oli parempi kun apua ja myötätuntoa ei jaettu vaan paljon suurempi osa väestöstä oli päihdeongelmaisia, kodittomia, kiertolaisia, prostituoituja jne. Luuletteko, että he ihan huvikseen ja omasta tahdostaan epäonnistuivat? Ei ole mikään vain nykyaikainen ilmiö, että osa väestöstä ei selviydy yhteiskunnassa. 

Sanoin, että tämä on yhteuskunnan vika. Pärjäämättömyys ei johdu yksilöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä outoa ajattelua, että nykyään "ylidiagnosoitaisiin" jotain ja olisi huono asia, että useampi elämässä alisuoriutuva saa apua. Että ennen oli parempi kun apua ja myötätuntoa ei jaettu vaan paljon suurempi osa väestöstä oli päihdeongelmaisia, kodittomia, kiertolaisia, prostituoituja jne. Luuletteko, että he ihan huvikseen ja omasta tahdostaan epäonnistuivat? Ei ole mikään vain nykyaikainen ilmiö, että osa väestöstä ei selviydy yhteiskunnassa. 

Sanoin, että tämä on yhteuskunnan vika. Pärjäämättömyys ei johdu yksilöstä.

Oikeasti lähes kaikilla on vaikeuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama vuosi on ollut tuo  metyylifenidaatti,    ja ei se paranna,mutta se pitää minut toiminnassa normaalimmin.  Jos menen  lomalle niin jätän pillerit kotiin,eikä ole mitään vieroitusoireita tms.  ( koska lomalla käytän alkoholia ja se ei sovi ton kans ).

Jos ilman lääkettä oisin, saisin kyllä tehtyä asioita silloinkin,mutta ahdistuneena ja mieli vaeltais sekunnissa eestaas  yms.  Kun en ota lääkettä,mietin jatkuvasti että jotain vois tehdä,ja mitähän tekis ja minnehän menis ja pitäskö mennä ja tehdä.... Varsinkin iltaisin kun pitäs rauhottua nukkumaan.

Alla kuvattu on tyypillinen vieroitusoire, lisäksi monet kärsivät vaikeasta väsymyksestä välipäivinä. Useat vieroitusoireet myöskään ala välittömästi lääkkeen lopettamisen jälkeen, riippuen lääkkeestä voi mennä viikkoja, joissakin jopa n. 3kk.

Lapset sietävät usein paremmin haittoja.

Tämä nyt ei kuitenkaan ole mikään ehdoton vastustuspuhe lääkitykselle.

Olen sitä mieltä, että stimulantit voisi myöntää helpomminkin väliaikaiseen tarpeeseen.

Levoton mieli on yksi adhd-oire, mutta myös riippuvuksissa samanlaista varmasti.

Erona että adhd:ssa tuo on jo ennen lääkkeen aloitusta,aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama vuosi on ollut tuo  metyylifenidaatti,    ja ei se paranna,mutta se pitää minut toiminnassa normaalimmin.  Jos menen  lomalle niin jätän pillerit kotiin,eikä ole mitään vieroitusoireita tms.  ( koska lomalla käytän alkoholia ja se ei sovi ton kans ).

Jos ilman lääkettä oisin, saisin kyllä tehtyä asioita silloinkin,mutta ahdistuneena ja mieli vaeltais sekunnissa eestaas  yms.  Kun en ota lääkettä,mietin jatkuvasti että jotain vois tehdä,ja mitähän tekis ja minnehän menis ja pitäskö mennä ja tehdä.... Varsinkin iltaisin kun pitäs rauhottua nukkumaan.

Alla kuvattu on tyypillinen vieroitusoire, lisäksi monet kärsivät vaikeasta väsymyksestä välipäivinä. Useat vieroitusoireet myöskään ala välittömästi lääkkeen lopettamisen jälkeen, riippuen lääkkeestä voi mennä viikkoja, joissakin jopa n. 3kk.

Lapset sietävät usein paremmin haittoja.

Tämä nyt ei kuitenkaan ole mikään ehdoton vastustuspuhe lääkitykselle.

Olen sitä mieltä, että stimulantit voisi myöntää helpomminkin väliaikaiseen tarpeeseen.

Levoton mieli on yksi adhd-oire, mutta myös riippuvuksissa samanlaista varmasti.

Erona että adhd:ssa tuo on jo ennen lääkkeen aloitusta,aina.

Ahdistus on aina ahdistuksen oire, masennus masennuksen jne. Myös näihin tarkoitetetut lääkkeet aiheuttavat samaa mihin ne ovat tarkoitettu lopettaessa, mutta joillekin myös käytönaikana sivuvaikutuksena. Lisäksi ne voivat kroonistuttaa tilan ja laukaista uusia. Monilla addeilla/adhd:illa on diagnosoitu esim. Ahdistuneisuushäiriö lääkityksen aloittamisen jälkeen.

Mutta juu, nepsyt pääsääntöisesti ajattelevat välipäivinä olevansa samanlaisia kuin olivat ennen lääkitystä. Joidenkin kohdalla kuitenkin käytännössä epätodennäköistä.

Lasten lääkitsemisen haitoista suomessa on vielä melko vähän tietoa, mutta meilläkin on tapauksia, joissa adhd-lääkitys on laukaissut uuden vakavamman häiriön mm. Vaikeita psykooseja, ahdistuneisuushäiriöitä, tik-liikkeitä jne. Jenkeissä metyylifenidaattia on määrätty melko runsaasti lapsillekin jo 60-luvulta eikä se ole ollut mitenkään ongelmatonta, uudet tutkimukset puoltaisivat ennemmin sitä, että lääkkeestä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Parempi että edes yritetään hoitaa ,kuin pelätä liikaa .

Kyllä iso osa on saanut avun lääkkeistä.  MIeluummin lääkitään tuolla metyylifenidaatilla tai muulla, kuin että tyyppi itse lääkitsee viinalla.

Minä mieluummin ottasin sivuvaikutuksena tic-oireet kuin deliriumin.

Mutta joo idea oikea,yhteiskunnan vika,  ennen varmasti nepsy tyypeille oli paikkansa aina.

Vierailija kirjoitti:

Parempi että edes yritetään hoitaa ,kuin pelätä liikaa .

Kyllä iso osa on saanut avun lääkkeistä.  MIeluummin lääkitään tuolla metyylifenidaatilla tai muulla, kuin että tyyppi itse lääkitsee viinalla.

Minä mieluummin ottasin sivuvaikutuksena tic-oireet kuin deliriumin.

Mutta joo idea oikea,yhteiskunnan vika,  ennen varmasti nepsy tyypeille oli paikkansa aina.

Yhteiskunnassa on aina tarvittu erilaisia ihmisiä ja eriaikoina arvostettu erilaisia ominaisuuksia. Se, ei kuitenkaan tarkoita sairautta. On hyvä huomata, että on nepsy- ja esim. Bipolaaripiirteet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus tunettujen keksijöiden, tutkijoiden, businessihmisten, taiteilijoiden yms. Keskuudessa. Keskeistä on miten ympäristömme suhtautuu ja tukee erilaisia ihmisiä ja millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa.

On huomattu, että tietyt diagnoosit kasautuvat alemmille yhteiskuntaluokille, mutta tämä ei välttämättä johdu "huonoista geeneistä" vaan siitä, että ylemmillä luokilla on enemmän vaihtoehtoja. Suomessakin on esim. Liikemiehiä, joilla voisi julkisuuskuvan perusteella olla viitteitä nepsyongelmiin, mutta taustansa vuoksi koulujen keskeytyminen yms. Ei ole tullut esteeksi uralle. Jenkeissä myös adhd-diagnooseja on enimmäkseen valkoisilla pojilla ja vain vähän latinalaisamerikkalaisilla- tästäkin voimme päätellä jotain.

Tämän lisäksi yhteiskunta vaatii aivan kaikilta kokoajan enemmän, jopa täysin epärealistisesti. Työnkuva on useilla aloilla mutkistunut ja työtehtävät lisääntyneet. Puhdas vapaa-aika on vähentynyt ja siltäkin vaaditaan suorituskeskeisyyttä ja tehokkuutta.

Myös kuva lapsista on vääristynyt kaiken kartoituksen ja diagnosoinnin alle, jo pienestä pitää olla itseohjautuva, reipas- muttei vilkas, rauhallinen- muttei ujo ja hiljainen jne.

Niin,ennen tarvittiin uuden tien etsijää,  nyt en edes tiedä mitä oikeen tarvitaan, jokapuolella työttömiä,oli nepsy-tapaus tai ei .

Mutta se sisäinen levottomuus voi olla lähes lamaannuttavaa, jos ei sitä millään hoideta, tai ei itse pysty löytämään keinoja lievittää. Yhteiskunnalle halvin tuo pilleri siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parempi että edes yritetään hoitaa ,kuin pelätä liikaa .

Kyllä iso osa on saanut avun lääkkeistä.  MIeluummin lääkitään tuolla metyylifenidaatilla tai muulla, kuin että tyyppi itse lääkitsee viinalla.

Minä mieluummin ottasin sivuvaikutuksena tic-oireet kuin deliriumin.

Mutta joo idea oikea,yhteiskunnan vika,  ennen varmasti nepsy tyypeille oli paikkansa aina.

Yhteiskunnassa on aina tarvittu erilaisia ihmisiä ja eriaikoina arvostettu erilaisia ominaisuuksia. Se, ei kuitenkaan tarkoita sairautta. On hyvä huomata, että on nepsy- ja esim. Bipolaaripiirteet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus tunettujen keksijöiden, tutkijoiden, businessihmisten, taiteilijoiden yms. Keskuudessa. Keskeistä on miten ympäristömme suhtautuu ja tukee erilaisia ihmisiä ja millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa.

On huomattu, että tietyt diagnoosit kasautuvat alemmille yhteiskuntaluokille, mutta tämä ei välttämättä johdu "huonoista geeneistä" vaan siitä, että ylemmillä luokilla on enemmän vaihtoehtoja. Suomessakin on esim. Liikemiehiä, joilla voisi julkisuuskuvan perusteella olla viitteitä nepsyongelmiin, mutta taustansa vuoksi koulujen keskeytyminen yms. Ei ole tullut esteeksi uralle. Jenkeissä myös adhd-diagnooseja on enimmäkseen valkoisilla pojilla ja vain vähän latinalaisamerikkalaisilla- tästäkin voimme päätellä jotain.

Tämän lisäksi yhteiskunta vaatii aivan kaikilta kokoajan enemmän, jopa täysin epärealistisesti. Työnkuva on useilla aloilla mutkistunut ja työtehtävät lisääntyneet. Puhdas vapaa-aika on vähentynyt ja siltäkin vaaditaan suorituskeskeisyyttä ja tehokkuutta.

Myös kuva lapsista on vääristynyt kaiken kartoituksen ja diagnosoinnin alle, jo pienestä pitää olla itseohjautuva, reipas- muttei vilkas, rauhallinen- muttei ujo ja hiljainen jne.

Itseäni häiritsee myös tuo usein kuultu vetoaminen mahdollisuudesta tulevaisuuden päihdeongelmaan.

Suomalaisilla on syystä tai toisesta kohonnut riski addiktioihin. Välihuomautuksena on kiinnostavaa, että suomalaisilla on myös poikkeuksellinen viehtymys stimulantteihin kuten kofeiiniin ja amfetamiinin.

Kuitenkin joku aika sitten puhuttiin ns. Rikollisgeenistä ja tietäväsi ainakin osa lääkäreistä on puhunut tästä adhd-epäiltyjen lasten vanhemmille. Adhd on "yliedustettuina" vankiloissa, mutta lonkalta heittäen veikkaan harvan rikollisen kotiolojen olleen mitenkään ideaalit, lisäksi ylipäätään diagnosoimisen todennäköisyys kasvaa vankilaan joutuessa.

Jenkeissä on lasten kohdalla huomattu, että adhd-lääkkeet jopa kasvattavat mahdollisuuksia päätyä "itselääkintään", kun lääkkeistä aiheutuvia haittoja aletaan korjaamaan laittomilla aineilla. Jenkeissä, kuten jo suomessakin on havaittu, että lasten reseptilääkkeitä päätyy katukauppaan, niitä myydään kouluilla ja vaihdetaan laittomiin päihteisiin jne. Suomessa ilmiö vielä toistaiseksi lienee marginaalinen, mutta sen voi olettaa yleistyvän lääkkeiden yleistymisen myötä.

Kun nepsyongelmiin suhtaudutaan teoreettisten uhkakuvien kautta, näistä alkaa tulemaan itseään toteuttavia ennustuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeet auttavat elämään työkykyistä elämää, pystyn olemaan mallikansalainen, keltä se on pois?

Ketjussa ei kielletty ketään hakemasta ja saamasta apua, vaan kyseenalaistettiin diagnosoinnin tarpellisuus ja oikeellisuus. Tiedän, että lääkityksen hyödyistä ja hyödyttömyydestä voi kiistellä maailman tappiin, eikä se muuta niiden näkökulmaa, jotka kokevat siitä hyötyvänsä. Hyöty ei ylipäätään ole se ongelma, vaan lääkkeistä aiheutuvat lukuisat haitat.

Ja niiden määräminen väärin ja heppoisin perustein.

Kaikkia hyödyttäviä keinoja esim. Koulussa ovat mm. Selkeä, mietitty ohjeistus esimerkein ja kuvin, rauhallinen, häiriötön ympäristö, mahdollisuus stressileluihin tai purkan syömiseen tunnilla, vaihtoehtoiset oppimistavat ja työskentely jne.

Nämä ovat kaikki tavoittelemisen arvoisia asioita, mutta kauanko menee, että saadaan tällainen nepsy-ystävällisyys kaikille yhteiskunnan osa-aloille? Minä sanoisin, että vuosikymmeniä. Jos nyt aloitetaan kova kampanjointi, niin ehkä nykyisten potilaiden lapset tai lapsenlapset voi elää ympäristössä, jossa ei tarvitse diagnoosia. Se ei kuitenkaan minusta ole syy sille, että tällä hetkellä elävät nepsyt jne. pitäisi jättää ilman tukea, jota ei saa kuin diagnoosilla.

Mulla oli ennen diagnoosia itsemurhayrityksiä, koska luulin olevani epäkelpo yksilö elämään, koska en pärjännyt kuin muut.

Nykyään opiskelen ja mielikin on korkeammalla koska tajusin, että minä en ole epäkelpo yksilö, vaan se sairaus ilman lääkettä teki minusta sellaisen.

Hulluus on voimaa. Ei mulla muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeet auttavat elämään työkykyistä elämää, pystyn olemaan mallikansalainen, keltä se on pois?

Ketjussa ei kielletty ketään hakemasta ja saamasta apua, vaan kyseenalaistettiin diagnosoinnin tarpellisuus ja oikeellisuus. Tiedän, että lääkityksen hyödyistä ja hyödyttömyydestä voi kiistellä maailman tappiin, eikä se muuta niiden näkökulmaa, jotka kokevat siitä hyötyvänsä. Hyöty ei ylipäätään ole se ongelma, vaan lääkkeistä aiheutuvat lukuisat haitat.

Ja niiden määräminen väärin ja heppoisin perustein.

Kaikkia hyödyttäviä keinoja esim. Koulussa ovat mm. Selkeä, mietitty ohjeistus esimerkein ja kuvin, rauhallinen, häiriötön ympäristö, mahdollisuus stressileluihin tai purkan syömiseen tunnilla, vaihtoehtoiset oppimistavat ja työskentely jne.

Nämä ovat kaikki tavoittelemisen arvoisia asioita, mutta kauanko menee, että saadaan tällainen nepsy-ystävällisyys kaikille yhteiskunnan osa-aloille? Minä sanoisin, että vuosikymmeniä. Jos nyt aloitetaan kova kampanjointi, niin ehkä nykyisten potilaiden lapset tai lapsenlapset voi elää ympäristössä, jossa ei tarvitse diagnoosia. Se ei kuitenkaan minusta ole syy sille, että tällä hetkellä elävät nepsyt jne. pitäisi jättää ilman tukea, jota ei saa kuin diagnoosilla.

Nämä keinothan eivät ole vain nepsy-ystävällisiä, vaan ihmsiystävällisiä. Joitakin keinoja käytetään ainakin osassa kouluista vaihtelevasti. Ja esim. Pienryhmiin on usein mahdollista päästä ilman diagnoosiakin.

Monissa luokissa on mahdollisuus esim. Sermiin, mutta on myös paljon pieniä, mutta tehokkaita keinoja muuttaa toimintaympäristöä- ja tapoja.

Mm. Luokkahuoneesta voidaan karsia kaikki ylimääräinen sälä, tarjota mahdollisuus "rentoutushuoneeseen" oppituntien välillä, sallia stressilelut/piirtäminen tms. Muita häiritsemätön toiminta oppitunneilla. Panostaa selkeään, havainnollistavaan ja johdonmukaiseen kirjalliseen (esim. Kuvilla) , sekä suulliseen ohjeistukseen, rutiinien ylläpito, selkeä rakenne tunneilla, välitön palaute oppilaille jne.

Nyt eletään jonkinlaista "itseohjautuvuuden", valinnanvapauden" ja monialaisen "ryhmä- ja projektityöskentelyn kulta-aikaa, joka on useimmille lapsille kuormittavaa.

Nykyistä työelämää leimaa epävarmuus, joka varmasti vaikuttaa osaltaan halukkuuteen vaatia muutoksia. Sikäli työympäristön- ja olosuhteiden parantaminen eivät vaatisi paljoa. Esim. Työaikaa voitaisiin lyhentää.

Mutta ei mikään muutos tapahdu itsestään, burnouttien, masennuksen ja työstä sairaseläkkeelle ei pitäisi olla mikään normi.