Lue keskustelun säännöt.
Skitsofrenia ilman harhoja, kaksisuuntainen mielialahäiriö ilman maniaa, adhd/add ilman ylivilkkautta/keskittymisvaikeuksia
19.10.2020 |
Psykiatrinen diagnostiikka menee kokoajan jännemmäksi :o
Kommentit (292)
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia ap ajattelee, että psykiatria olisi sellainen ala, jossa diagnostiikka pysyy muuttamattomana? Somaattisten sairauksienkin kriteerejä muutetaan tutkimustulosten muuttuessa tarpeen mukaan.
Psykiatria poikkeaa muusta lääketieteestä siinä, että sillä ei ole olemassa objektiivista diagnostiikaa biomarkkereiden muodossa, minkä vuoksi medikalisaatio korostuu kyseisten häiriöiden diagnostiikassa. Kun puhutaan normatiivisista tulkinnoista siitä, mikä on tervettä ja mikä sairasta, niin puhutaan lähinnä käytännössä vain siitä, mikä on poikkeavaa ja mikä ei. Silti psykiatriassa hoidetaan näitä luokituksia aivan, kuin ne olisivat lääketieteellisiä häiriöitä, eivätkä kultturisidonnaisia normatiivisia oletuksia. Diagnoosien muuttumista eivät edistä niinkään tutkimustulokset eikä tieteellinen näyttö, koska jos näin olisi, diagnoosien reliabiliteetti olisi parantunut ajan saatossa, mikä ei pidä paikkansa psykiatristen diagnoosien suhteen. Esimerkiksi DSM diagnoosien reliabiliteetti oli DSM-5 painoksessa merkittävästi laskenut suhteessa DSM-III jopa sellaisten diagnoosien kohdalla, joiden diagnostiset kriteerit eivät ole muuttuneet merkittävästi vuosikymmeniin (skitsofrenia, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, kliininen depressio). Tämä johtuu osin siitä, että tutkimuksen toteutustavat ovat muuttuneet (DSM-5 kliinikot eivät enää voi vaihtaa ajatuksia yhtä paljon kuin DSM-III aikaan, mikä kumma kyllä voi laskea reliabiliteettia). Vastauksena tähän reliabiliteettiongelmaan psykiatriassa ollaan reagoitu laskemalla hyväksyttävän reliabiliteetin kriteerejä sen sijaan, että oltaisiin pyritty parantamaan diagnoosien luotettavuutta. Kuten kaikki tietävät, ilman reliabiliteettia ei mitenkään voi olla valideja diagnooseja. Ja vaikka kaikki hurskaat kirkonmiehet diagnosisivat nuorella naisella noituuden hänen omituisten maneeriensa ja silmiensä värin perusteella, ei sekään todista että noituus olisi validi käsite. Sama pätee myös psykiatrisiin häiriöihin. Psykiatrit eivät itsekään täysin tiedä, mistä puhuvat kun puhuvat masennuksesta, skistsofreniasta, pakko-oireisesta häiriöstä tai persoonallisuushäiriöistä -diagoosi on niin riippuvainen tulkitsijasta, että yhtä hyvin voisit joidenkin diagnoosien suhteen laittaa simpanssin valitsemaan joukosta diagnooseja ja saisit yhtä hyvän kappa-arvon. Esimerkiksi antisosiaalisen persoonallisuushäiriön kappa-arvo on DSM-5 manuaalin mukaan 0.22, mikä tarkoittaa käytännössä sitä että voit heittä noppaa onko sinulla se vai ei.
http://1boringoldman.com/index.php/2012/05/22/to-take-us-seriously/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos ei diagnoosia niin ei lääkettä sitten, ainaki minulla lääke auttanut että pystyy elämään normaalisti.
Kaikki muut hoidot on käyty läpi ja ainoa mistä oikeasti apua on tuo pikku pilleri aamulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustele väitteesi.
Voin perustella.
Ennen esim. keskeisimpänä oireena adhd/add;ssa pidettiin keksittymiskyvyttömyyttä, mutta eipä enää. Nyt esim. Ongelmat oman "toiminnan ohjaamisessa" voi riittää diagnoosiin, jos "oireita" ollut lapsesta asti, varsinaista keskittymyskyvytömyyttä ei siis tarvitse olla.
Dg kriteerit ovat väljentyneet vähän jokaisen "mt- tai nepsy sairauden/häiriön" kohdalla.
Esim. Kaikki otsikossa esitetyt väitteet pitävät paikkansa.Kyllä niihin ydinoireisiin edelleen kuuluu keskittymisen ja tarkkaavuuden ongelmat. Adhd:ssa näkyy enemmän ulospäin, add:ssa lapsi uppoutuu omiin ajatuksiinsa. Ajatukset harhailee, ei kuule ohjeita miettiessään muuta jne. Toiminnanohjauksen pulmat sekä adhd:ssa että add:ssa johtuu juuri siitä keskittymisen/ tarkkaavuuden puutteesta. Ei tässä ole minkäänlaista ristiriitaa. Kyllä ne oireet kartoitetaan tarkasti ennen diagnoosin asettamista, ja oleellista on myös että ne ovat alkaneet ennen kouluikää ja niitä esiintyy useassa ympäristössä.
Kyse oli diagnosoitiperusteista, luettelit syitä miksi diagnoosia lähdetään hakemaan.
On selvää, että kukaan ei lähde hakemaan apua ilman, että kokisi jonkun ongelman.
Diagnooseja ei kuitenkaan jaeta ainoastaan tällä perusteella, vaan sen tai/ja avun saamiseen vaikuttavat mm. yllämainitut tekijät.Joo. Noiden oiren vuoksi (esimerkiksi) lähdetään apua hakemaan ja diagnoosia selvittelemään. Ja diagnostisiin selvittelyihin kuuluu juuri oirekuvan selvittely useassa eri ympäristössä. Tämä tehdään haastatellen, havaintojen perusteella ja erilaisten kyselylomakkeiden pohjalta (aikuisista en tiedä, mutta lapsilla opettajaa pyydetään täyttämään keskittymiskysely sekä adhd-rs oirekartoituslomake. Vanhemmat täyttävät myös tuon adhd-rs:n. Lisäksi on paljon muitakin lomakkeita joita voidaan hyödyntää tarpeen mukaan.
Sen verran tulen vastaan, että osa luettelemistani asioista vaikuttaa siis jo siinä kohtaa, lähdetäänkö jtn. Häiriötä tutkimaan ylipäätään. En myöskään tiedä, että onko kukaan prosessiin päässyt/joutunut jäänyt ilman dg:tä.
Aikuisilla prosessi menee kuten aiemmin kuvasin: diva-kysely, vanhempien tms. Läheisten haastattelu tai kirjallinen kertomus, huumetesti ja magneettikuvaus. Joissain tapauksissa myös neuropsykiatrin testit.
Osalla vain osa kyseisistä vaiheista. Ja osa on saanut dg;n ensimmäisellä kerralla pelkällä lääkärille juttelulla- en mene kuitenkaan vannomaan, etteikö pelkkä lääkärin arvio voisi tulla esteeksi esim. Muuttaessa lääkityksen tai muun hoidon saamiseksi.
Sama myös joillakin lapsilla, tällöin vanhempien kertomus lapsestaan voi riittää, ilman lisätutkimuksia tai erilaisia kartoituksia.
Hitsit, tuli mieleen tuosta ruokavalio kommentista..
Diagnoosit tai hoito eivät myöskään ole trendeistä riippumattomia. Psykiatrisissa diagnooseissa on piikkejä, jolloin jotain tiettyä häiriötä diagnosoidaan enemmän.
Tämä ei ole mitenkään täysin suorassa suhteessa yleisen tietoisuuden kasvamiseen, vaikka se osaltaan selittääkin.
Esim. Add:n ja autisminkirjon häiriön (entinen asperger) välille on "oireitten" perusteella mahdoton vetää selkeää rajaviivaa. Useille kuitenkin se add on miellyttävämpi "vaihtoehto", koska asperger voidaan yhdistää älylliseen kehitysvammaan, eikä sille ole täsmähoitoa.
Ongelma ei ole pelkästään rajanvedosta nepsyhäiriöiden välillä vaan myös rajan vetäminen muihin mielenterveysongelmiin/häiriöihin. Esimerkiksi epävakaaseen persoonallisuushäiriöön tai bipolaarihäiriöön.
Lasten kohdalla vaikeutena voi olla esim. Koulun ja kodin välinen ristiriita lapsen ongelmista. Esim. Vanhemmat voivat kokea, että lapsen käytökseen vaikuttavat ulkopuoliset tekijät kuten avioero, mutta koulun näkemys on eri. Taustalla voi myös olla asioita, joista koti eikä koulu ole tietoinen, kuten kiusaaminen. Kovin pienen lapsen kohdalla on myös vaikea todentaa oireiden pitkäaikaisuutta ja pysyvyyttä. Lisäksi diagnoostiikassa huomioidaan huonosti lasten väliset kehityserot, jotka vielä ala- jopa yläkoulussakin voivat olla huomattavia. Lasten kohdalla on myös riski itseään toteuttavista ennustuksista.
Aikuisten diagnostiikan ongelmiksi ja nepsy/muiden häiriöiden erotamiseksi/poissulkemiseksi-jopa skitsofrenian, on sitten omat ongelmansa. Esimerkiksi nepsy ongelmia pidetään synnynnäisinä/syntymästä aiheutuneina, persoonallisuushäiriöitä taas lapsuudessa/nuoruudessa aiheutuneina persoonallisuuden muutoksina ja bibolaariakin geneettisenä.
Mutta käytännössä ei ole mitään keinoa, joilla voidaan selvittää onko henkilön "ongelmalliset" ominaisuudet syntymästä asti vai kasvatuksen ja olosuhteiden muokkaamia.
Kaikilla meillä on asioita lapsuudessa, jotka voivat selittää nykyistä käyttäytymistämme persoonamme lisäksi. Syy- ja seuraussuhteet ovat edelleen kiistanalaisia, kuten myös häiriöiden olemassa olo. Lääkärillä on kuitenkin tästä valta päättää, eikä lääkärikään ole immuuni trendeille, eikö hoitokaan.
Esim. Ruokavalion uskottiin olevan syynä adhd/add piirteille, mutta käsitys on suurimmalta osalta kumottu. Edelleen voi olla lääkäreitä, jotka tähän uskovat tai eivät ole perillä uusimmista trendeistä. Näitä trendejä eivät selitä tieteen kehittyminen, vaan kyse on siitä miten eri häiriöt ovat pinnalla, lääketeolisuuden lobbaamisesta ja dg kriteereiden muutoksista hallitsevien uskomusten ja keskinäisten sopimusten mukaan.
Vierailija kirjoitti:
jos ei diagnoosia niin ei lääkettä sitten, ainaki minulla lääke auttanut että pystyy elämään normaalisti.
Kaikki muut hoidot on käyty läpi ja ainoa mistä oikeasti apua on tuo pikku pilleri aamulla.
Mikä lääke sulla on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla on oireita adhd:sta ja mt ongelmista, MUTTA kun niitä oireita on häiritsevän paljon ja aiheuttaa harmia elämään, niin silloin se on diagnoosin paikka.
MUTTA miksi se diagnoosi on tarpeellinen?
On ironista, että samaan aikaan kun liputetaan erillaisuuden ja mt-ongelmien normalisoinnin puolesta, itseasiassa vedetäänkin kokoajan entistä tiukempia rajoja "normaaliuden" ja häiriöiden välillä.
Kaikki epämiellyttävät, epäsopivat ja negatiivisina pidetyt yksilölliset temperamentista, kypsyydestä/kehitystasosta ja ympäristöstä juontavat piirteet ulkoistetaan yksilöstä tai yhteiskunnasta riippumattomaan "sairauteen" ja käsitys "normaalista" kaventuu kokoajan yhä marginaalisemmaksi ilmiöksi.Osa ketjussa on maininnut mm. Vertaistuen yhdeksi merkittäväksi diagnosoimista puoltavaksi tekijäksi, mutta ajatus ei huomioi sitä, että vertaistuki olisi myös mahdollista tehdä monen kohdalla tarpeettomaksi.
Alapeukkujen sijasta olisi kiva saada perusteltuja näkemyksiä kysymyksiin.
Siis miksi diagnosointi on tarpeellinen?
Ilman diagnoosia et saa oikeanlaista apua ja tukea.
Lääkkeet, nepsy, yms.
Typerä kysymys.
Vois kaikille antaa piriä ja keillä ei tuu mitään oireita niin hänelle adhd diagnoosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla on oireita adhd:sta ja mt ongelmista, MUTTA kun niitä oireita on häiritsevän paljon ja aiheuttaa harmia elämään, niin silloin se on diagnoosin paikka.
MUTTA miksi se diagnoosi on tarpeellinen?
On ironista, että samaan aikaan kun liputetaan erillaisuuden ja mt-ongelmien normalisoinnin puolesta, itseasiassa vedetäänkin kokoajan entistä tiukempia rajoja "normaaliuden" ja häiriöiden välillä.
Kaikki epämiellyttävät, epäsopivat ja negatiivisina pidetyt yksilölliset temperamentista, kypsyydestä/kehitystasosta ja ympäristöstä juontavat piirteet ulkoistetaan yksilöstä tai yhteiskunnasta riippumattomaan "sairauteen" ja käsitys "normaalista" kaventuu kokoajan yhä marginaalisemmaksi ilmiöksi.Osa ketjussa on maininnut mm. Vertaistuen yhdeksi merkittäväksi diagnosoimista puoltavaksi tekijäksi, mutta ajatus ei huomioi sitä, että vertaistuki olisi myös mahdollista tehdä monen kohdalla tarpeettomaksi.
Alapeukkujen sijasta olisi kiva saada perusteltuja näkemyksiä kysymyksiin.
Siis miksi diagnosointi on tarpeellinen?Ilman diagnoosia et saa oikeanlaista apua ja tukea.
Lääkkeet, nepsy, yms.
Typerä kysymys.
Mutta miksi pitää olla diagnoosi apua saadakseen? Ja esim. Monet nepsyjä hyödyttävät keinot auttavat yhtälailla kaikkia.
Mikään lääkehän ei näissä myöskään "paranna".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia ap ajattelee, että psykiatria olisi sellainen ala, jossa diagnostiikka pysyy muuttamattomana? Somaattisten sairauksienkin kriteerejä muutetaan tutkimustulosten muuttuessa tarpeen mukaan.
Totta esim. Voin huomata, että mulla onkin pälvikalju vaikka hiukset ovat päässä, 1 tyypin diabetes ilman insuliinin toimintahäiriötä jne.
Niin ja homoseksuaalisuuden ja sadomasokismin pitäisi vieläkin olla psyykkisiä sairauksia, turhaan otettu pois sillon 80-luvulla.
Sadomasokismi päätettiin poistaa vasta 2011.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vois kaikille antaa piriä ja keillä ei tuu mitään oireita niin hänelle adhd diagnoosi.
Tämä uskomus ei pidä paikkanssa. On monia adhd-piirteisiä, jotka saavat stimulanteista "oloja", kuten myös "nenttejä", jotka eivät saa näistä mainittavia vaikutuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos ei diagnoosia niin ei lääkettä sitten, ainaki minulla lääke auttanut että pystyy elämään normaalisti.
Kaikki muut hoidot on käyty läpi ja ainoa mistä oikeasti apua on tuo pikku pilleri aamulla.
Mikä lääke sulla on?
metyylifenidaatti. Auttaa jopa siihen että nukun yön paremmin sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos ei diagnoosia niin ei lääkettä sitten, ainaki minulla lääke auttanut että pystyy elämään normaalisti.
Kaikki muut hoidot on käyty läpi ja ainoa mistä oikeasti apua on tuo pikku pilleri aamulla.
Mikä lääke sulla on?
metyylifenidaatti. Auttaa jopa siihen että nukun yön paremmin sitten.
Kauan on ollut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla on oireita adhd:sta ja mt ongelmista, MUTTA kun niitä oireita on häiritsevän paljon ja aiheuttaa harmia elämään, niin silloin se on diagnoosin paikka.
MUTTA miksi se diagnoosi on tarpeellinen?
On ironista, että samaan aikaan kun liputetaan erillaisuuden ja mt-ongelmien normalisoinnin puolesta, itseasiassa vedetäänkin kokoajan entistä tiukempia rajoja "normaaliuden" ja häiriöiden välillä.
Kaikki epämiellyttävät, epäsopivat ja negatiivisina pidetyt yksilölliset temperamentista, kypsyydestä/kehitystasosta ja ympäristöstä juontavat piirteet ulkoistetaan yksilöstä tai yhteiskunnasta riippumattomaan "sairauteen" ja käsitys "normaalista" kaventuu kokoajan yhä marginaalisemmaksi ilmiöksi.Osa ketjussa on maininnut mm. Vertaistuen yhdeksi merkittäväksi diagnosoimista puoltavaksi tekijäksi, mutta ajatus ei huomioi sitä, että vertaistuki olisi myös mahdollista tehdä monen kohdalla tarpeettomaksi.
Alapeukkujen sijasta olisi kiva saada perusteltuja näkemyksiä kysymyksiin.
Siis miksi diagnosointi on tarpeellinen?Ilman diagnoosia et saa oikeanlaista apua ja tukea.
Lääkkeet, nepsy, yms.
Typerä kysymys.
Mutta miksi pitää olla diagnoosi apua saadakseen? Ja esim. Monet nepsyjä hyödyttävät keinot auttavat yhtälailla kaikkia.
Mikään lääkehän ei näissä myöskään "paranna".
No niinhän se enkeliterapia auttaa luunmurtumiinkin.
Ei paranna, mutta auttaa elämään. Ei kipulääkkeetkään paranna kivunlähdettä, mutta silti syöt sitä. Helpompi elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos ei diagnoosia niin ei lääkettä sitten, ainaki minulla lääke auttanut että pystyy elämään normaalisti.
Kaikki muut hoidot on käyty läpi ja ainoa mistä oikeasti apua on tuo pikku pilleri aamulla.
Mikä lääke sulla on?
metyylifenidaatti. Auttaa jopa siihen että nukun yön paremmin sitten.
Kauan on ollut?
Kysyin siksi, että metyylifenidaatti auttaa useimpia jonikin aikaa, mutta sivuvaikutukset kasvavat monilla nopeasti viimeistään n. Parin vuoden kuluttua vaikeiksi. Lisdeksamfetamiini ja deksamfetamiini ovat usein paremmin siedettyjä.
Kuitenkin on olemassa kaksi pitkäaikaistutkimusta stimulanteista add/adhd:n hoidossa, joissa huomattiin lääkkeen auttavan vain parivuotta. Toisessa tutkimuksessa erityisesti tytöt raportoivat lääkkeen aiheuttamista haitoista kahden vuoden jälkeen. Kun suomeen tuli metyylifenidaatti käsittääkseni ajatuksena oli, että käyttö lopetettaisiin kahden vuoden jälkeen, en tiedä mitä tälle ajatukselle tapahtui.
Anyway, stimulanteista voi olla hyötyä lyhyessä käytössä monille muillekin kuin add/adhd-ihmisille.
Useat lääkityksen aloittaneet eivät vain enää muista millaista oli olla ilman. Silloin voidaan ajatella, että lääkkeet auttavat, koska ilman niitä ei mistään tule mitään. Tosiasiassa lääkkeestä saatu hyöty on jo käytetty ja olotila ilman niitä ei ole aiempi "normaali" vaan vierotusoire.
Muutama vuosi on ollut tuo metyylifenidaatti, ja ei se paranna,mutta se pitää minut toiminnassa normaalimmin. Jos menen lomalle niin jätän pillerit kotiin,eikä ole mitään vieroitusoireita tms. ( koska lomalla käytän alkoholia ja se ei sovi ton kans ).
Jos ilman lääkettä oisin, saisin kyllä tehtyä asioita silloinkin,mutta ahdistuneena ja mieli vaeltais sekunnissa eestaas yms. Kun en ota lääkettä,mietin jatkuvasti että jotain vois tehdä,ja mitähän tekis ja minnehän menis ja pitäskö mennä ja tehdä.... Varsinkin iltaisin kun pitäs rauhottua nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla on oireita adhd:sta ja mt ongelmista, MUTTA kun niitä oireita on häiritsevän paljon ja aiheuttaa harmia elämään, niin silloin se on diagnoosin paikka.
MUTTA miksi se diagnoosi on tarpeellinen?
On ironista, että samaan aikaan kun liputetaan erillaisuuden ja mt-ongelmien normalisoinnin puolesta, itseasiassa vedetäänkin kokoajan entistä tiukempia rajoja "normaaliuden" ja häiriöiden välillä.
Kaikki epämiellyttävät, epäsopivat ja negatiivisina pidetyt yksilölliset temperamentista, kypsyydestä/kehitystasosta ja ympäristöstä juontavat piirteet ulkoistetaan yksilöstä tai yhteiskunnasta riippumattomaan "sairauteen" ja käsitys "normaalista" kaventuu kokoajan yhä marginaalisemmaksi ilmiöksi.Osa ketjussa on maininnut mm. Vertaistuen yhdeksi merkittäväksi diagnosoimista puoltavaksi tekijäksi, mutta ajatus ei huomioi sitä, että vertaistuki olisi myös mahdollista tehdä monen kohdalla tarpeettomaksi.
Alapeukkujen sijasta olisi kiva saada perusteltuja näkemyksiä kysymyksiin.
Siis miksi diagnosointi on tarpeellinen?Ilman diagnoosia et saa oikeanlaista apua ja tukea.
Lääkkeet, nepsy, yms.
Typerä kysymys.
Mutta miksi pitää olla diagnoosi apua saadakseen? Ja esim. Monet nepsyjä hyödyttävät keinot auttavat yhtälailla kaikkia.
Mikään lääkehän ei näissä myöskään "paranna".
Kysyppä miksi masennuslääkkeitä syödään kun se ei paranna.
Siksi että on helpompi elää ja terapiassa sitten parannetaan elämää.
Kysyppä miksi reumaan syödään buranaa kun ei se reumaa paranna.
Siksi että on helpompi elää ja fysioterapiassa sitten parannetaan elämää.
Kysyppä miksi hortoninsyndroomaan syödään estolääkitystä kun se ei sairautta paranna.
Siksi koska helpompi elää.
Kysyppä miksi syöpädiagnoosi kannattaa ottaa, koska eihän se ole varmaa paranenko vai kuolenko hoidoilla.
Mitä enemmän diagnooseja, sitä enemmän lääkeyhtiöt keräävät voittoja. Se on bisnestä, eikä mitään muuta.
Lääkkeet auttavat elämään työkykyistä elämää, pystyn olemaan mallikansalainen, keltä se on pois?
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän diagnooseja, sitä enemmän lääkeyhtiöt keräävät voittoja. Se on bisnestä, eikä mitään muuta.
Vaikuttaako se sinun elämääsi?
Toisin kuin korona, nuo muut tarttuvat oireettominakin.