Suostuisitko parisuhteeseen, jossa toinen tekee selväksi, ettei halua koskaan muuttaa yhteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En suostu suhteeseen, jossa minulle ”tehdään asioita selväksi”. Suhde on aina kahden kauppa ja kompromisseja joutuu tekemään.

Minä haluaisin asua yhdessä puolisoni kanssa, enkä muutenkaan halua olla suhteessa sellaisen tyypin kanssa jonka seurassa en viihdy ja olen mieluummin omissa oloissani suurimman osan ajasta.

Minä suostun vain suhteeseen, jossa asiat tehdään selväksi, eikä kompromisseja tällaisissa itselle tärkeissä asioissa tarvitse tehdä. Minusta sellaiset ovat paljon parempia ja helpompia.

Ilmeisesti viestini käsitettiin väärin.

Tietysti täytyy valita puoliso jonka kanssa asiat osuu yhteen ilman että kumpikaan joutuu muuttumaan ja sopeutumaan tilanteeseen mihin ei halua.

Mutta jos toinen osapuoli alkaa suhteen alussa latelemaan ehtoja ja ilmoittaa että ”näistä en sitten jousta”, en jatkaisi suhdetta. Elämässä tulee vastaan koko ajan asioita joista joutuu keskustelemaan yhdessä ja päättämään tilanteen mukaan miten meidän pariskuntana olisi asia parasta ratkaista. Yhteiselo ehdottoman ja joustamattoman ihmisen kanssa on hyvin vaikeaa.

”Minä en sitten koskaan aio muuttaa kenenkään kanssa yhteen, tästä en jousta.” vs. ”Katsotaan kaikessa rauhassa miten suhde kehittyy ja päätetään sitten myöhemmin miten tehdään. Voi olla etten halua asua yhdessä, jos erillään asuminen toimii hyvin ja molemmat olemme siihen tyytyväisiä.”

Jälkimmäinen ok, ensimmäinen ei.

Mitä ihmettä?

Minä en tule ikinä hankkimaan lapsia, ja tiedän sen varmaksi. Pitäisikö sinun mielestäsi minun siis lätistä kumppanilleni, että "Katsotaan kaikessa rauhassa, miten suhde edistyy, ja päätetään sitten yhdessä", kun todellisuudessa en tule ikinä muuttamaan mieltäni.

Miten tällainen lähestymistapa, jossa omista dealbreakereista ei saa sanoa suoraan, voi olla kenestäkään parempi tapa seurustella?

Joidenkin mielestä lasten hankintakin on parisuhdepäätös, joka tehdään yhdessä neuvottelemalla. Eli toisin sanoen mies suostuu painostuksen alla hankkimaan lapsen, vaikka ei ole yhtään kiinnostunut isyydestä.

Ei se ole neuvottelua, että toinen pakotetaan johonkin mitä hän ei halua. Sehän on neuvottelun vastakohta.

Olen sellaisessa suhteessa omasta tahdostani. Ei mikään ehdoton ei ikinä yhteenmuuttoa, mutta luultavasti ei ikinä koskaan.

Olen elänyt parisuhteessa asuen erillään parin miehen kanssa. Heidän kanssaan myös saman katon alla on asuttu. Ilman muuta valitsen oman asunnon, koska tarvitsen paljon omaa aikaa ja suhde säilyy tuoreena erillään asuen, välimatkaa ei ole kuin kilometri. Toimii erinomaisesti lapsettomalla parilla. Kun ikää on 50 v, on oppinut itsenäiseksi.

Suostuisin ilomielen tuollaiseen suhteeseen, jossa asuttaisiin omissa kodeissa. Itse en ole koskaan halunnut muuttaa yhteen kenenkään kanssa, vaikka toista olen rakastanutkin.

Tiedän avioparin joka päätti muuttaa erilleen pelastaakseen liittonsa. Muuttivat sitten jossain vaiheessa takaisin saman katon alle.

En

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sellaisessa suhteessa, mutta etsin koko ajan vakavampaa suhdetta. En halua elää pelkästään näin koko loppuikääni. Miestä ei siis kiinnosta perustaa perhettä uudestaan. Olen itse lapseton ja olisi tärkeä elää edes puolison kanssa.

Mikä ihme on "vakava" suhde? Minä olen ainakin pitkässä parisuhteessa nautinnon ja huvin vuoksi.

Sellainen, jossa perustetaan se perhe ja jaetaan arki myös arki. Ei noukita rusinoita pullasta. Toki arjesta on hyvä tehdä mahdollisimman mukavaa niin yksin kuin kaksin tai nelin.

Ai jos ei perusta puolison kanssa perhettä, kyseessä ei ole vakava suhde?

Ketkään lapsettomat ihmiset ei ole vakavissa parisuhteissa?

Nyt kyllä lensi kahvit näppikselle. Aivan naurattaa miten joku voi olla noin hölmö.

Vierailija kirjoitti:

Liian vaikee kysymys. :D Jos ei haluu asuu yhdessä, nii tuski haluu naimisii, ja se olisi ongelma, ku ite haluisin naimisiin. :/ Tosin ku ei oo ikinä seurustellu, nii ei voi tietää mistään mitää Tuossa o hyvii ja huonoi puolii. :) Mie saisin pitää oman huushollin sellaisena ku haluun, olis omaa aikaa ja tilaa, en menettäs asumistukee (tästä en oo varma onko totta). Mutta sit tuo vaikuttais aika etäiseltä, yhteen muuttaminen o tavallaan yksi askel suhteessa, toista ei nää niin usein.

Kyl mie kai voisin suostuu tollasee. :) Ainaha voi kokeilla! Tuo vaikuttais helpommalta ja stressivapaalta ratkasulta. Nainen ei olis aina valittamassa, ku pelaan Pleikalla tai rustaan sudokuja nurkassa. :D M25

Tiedoksi sinulle, että on mahdollista mennä naimisiin ja haluta mennä naimisiin, VAIKKA asuisi omassa asunnossaan. On paljon ihmisiä, jotka elävät näin.

Minun mielestäni se on kaverisuhde ennemmin kuin parisuhde, jos ikinä ei haluta jakaa yhteistä elämää, yhteistä kotia, yhteistä arkea ja yhteistä vapaa aikaa. 

On ihan ok asua eri asunnoissa, vaikka lähekkäin. Mutta jos toinen töksäyttää suoraan ettei voisi koskaan asua samassa, toinen miettii mitä vikaa hänessä on ja entä jos on hätätilanne että pitäisi asua samassa - jonkin aikaa. Tai talous. Mutta asia on mutkikas.