Miehen kakaralle ei kelpaa mun tekemä ruoka

Ei se nyt kuitenkaan ole 7v:n vika, jos ei ole tottunut syömään välipalana porkkanakeittoa. Meillä syödään välipalana hedelmiä ja pikkuporkkanoita, joskus marjasmoothieta tai jopa marjapiirakkaa. Yksi lapsista ei syö keitettyjä porkkanoita ja toinen ei raakoja porkkanoita. Aina niitä tarjotaan mutta pakko ei ole enää maistaa, kun tietävät hyvin, miltä nämä inhokit maistuvat. En ikinä tee sellaista välipalaa tai ruokaa, missä on vain jonkun perheenjäsenen suosikit/inhokit vaan aina on tarjolla jotain muutakin. Esim. pelkkiä porkkanoita ei ole koskaan vaan aina on mukana esim. kurkkua ja paprikaa. Siitä saa sitten se nirsokin vatsaansa jotain.

Jos lapsi ei ole tottunut syömään kasviksia, niin on aika ilkeää tehdä juuri ja pelkästään sellaista välipalaa, josta tietää, että hän ei syö. Myönnän, että lapsen pitäisi maistaa, mutta en tiedä, onko oikeasti oikea hetki maistattaa inhokkia juuri äitipuolen toimesta ja vähän puoli-ilkeästi. Miltä tuntuisi, jos oma lapsen inhokkia tarjottaisiin kyläpaikassa ja lapsi saisi olla aina nälkäisenä?

Itse siis tekisin niin, että porkkanakeiton lisäksi olisi esim. näkkileipää tai kurkunpaloja tai vaikkapa marjasmoothieta. Kaikki terveellisiä mutta jokainen voisi syödä edes jotain.

Ymmärrän, että perheessänne on tietyt tavat ja on tietysti hienoa, että tämä miehenkin lapsi saa yhtenä päivänä päättää, mitä syödään (ja se on sitten sitä makaronimössöä), mutta arvostavalla, reilulla ja empaattsella tavalla kohtelemalla saavutat paljon enemmän kuin tuollaisella piiloilkeilyllä. Kun täällä kutsut lasta kakaraksi ja teet aloituksen aika tavallisesta aiheesta, tulee väistämättä mieleen, että annat asenteesi näkyä lapsellekin ja tämä tuntee, näkee, kuulee ja vaistoaa, ettei ole perheessänne mieluisa vieras. Asuuko lapsi teillä joka toinen viikko vai käykö vain viikonloppuisin? En millekään viikonloppuvieralle rupeaisi väkisin pakottamaan epämieluisia ruokia alas vaan ihan omalla ja muiden lasten esimerkillä houkuttelisin hiljalleen maistamaan tai ainakin tarjoaisin siihen mahdollisuuden. Kysysin lapselta ennen porkkanakeiton tarjoamista, että olikos nyt niin, ettet pidä porkkanakeitosta, mikä on se suosikkivihannes, jota söisit, ja sitten tarjoaisin hänelle myös sitä. Kehottaisin toki maistamaan mutta en nostaisi meteliä, jos ei maista. Ruoalla ei saisi kiristää eikä siitä saisi tehdä isoa numeroa, koska sillä tavalla lapsi tulee entistä ruokarajoitteisemmaksi ja pelokkaaksi, kun joutuu jännittämään, taasko siellä tulee vastaan yököttäviä ruokia.

Kai jokainen teistä muistaa omasta lapsuudestaan, miten kamalaa oli, kun sitä inhokkiruokaa tungettiin nenän eteen ja pakotettiin maistamaan. Minä muistan. Omille lapsilleni en tee tuollaista. Meillä kehotetaan ja välillä houkutellaankin maistamaan mutta ei pakoteta. Emme tee monenlaista ruokaa mutta jokaiselta aterialta löytyy jotain, jota voi syödä ja aina sanomme vain, että sitä jotain on syötävä sen verran, ettei ole nälkä.

Jos lapsi ei nyt kerta kaikkiaan syö mitään niin sitten voisi olla seuraavaan ateriaan nälkäisenäkin. En edelleenkään tekisi asiasta mitään kynnyskysymystä. On tärkeää, että lapsi tuntee olevansa tervetullut ja mieluisa vieras eikä hän joudu pelkäämään ruokataisteluja, joissa isä ja äitipuoli piikittelevät lasta lapsen äidin valinnoista. 7v on vielä tosi pieni ja hänet voi houkutella muuttamaan tapojaan, kun vain jaksaa kärsivällisesti kuunnella häntä ja hiljalleen yrittää vaikuttaa niihin mielipiteisiin positiivisen kautta. Äidin tarjoaman ruoan parjaaminen on lapselle varmasti sama kuin äidin haukkuminen. Sitä en tekisi ikinä. Sen sijaan voisin kyllä kertoa terveellisestä ruoasta noin yleisellä tasolla, näyttää ruokaympyrää ja esim. pyytää terveydenhoitajaa koulussa puhumaan lapselle päivän aterioista ja näyttämään niistä kuvia.

Myönnän, että äitipuolen osa on hankala, mutta aika ikävältä tuntuu asenteesi lasta kohtaan. Todella toivon, että purit turhautumistasi täällä etkä lapselle ja vielä enemmän toivon, että lapsen isä edes tajuaisi, miltä lapsesta tuntuu, kun häntä arvostellaan äidin valitsemista asioista.

Ehkä sun lapset ovat tottuneet porkkanakeiton makuun. Se on hyvin voimakasmakuinen keitto jota itse en pysty syömään ja olen sentään vegetaristi. Porkkan yhtenä osasena keitossa on ok mutta porkkanakeitto ei.

Pasta ja jauheliha on ihan ravitsevaa ruokaa lapsille. Itse en syö jauhelihaa enkä pastaa mutta lapseni syövät sitä jotta saavat tarpeeksi energiaa. Syövät sen seurana myös porkkanaraastetta ja muita vihanneksia ja kasviksia.

Mä ihmettelen sua ap että arvostelet miehesi lasta ja vertaat häntä muihin. Jokainen lapsi on yksilö. On muuten ihan kohteliasta sanoa että kiitos vain mutta en syö porkkanakeittoa. Taitaa olla vain Suomessa sellainen tyyli että pakotetaan syömään kun kerran tarjotaan. Monta kertaa olen ollut ulkomailla vieraana kun tarjottavana on ollut tyyliin pastaa, tomaattikastiketta ja juustoa sekä patonkia. Tuosta voin syödä vain tomaattikastiketta ja mahdollista salaattia. Sanon silloin että kiitos voinko saada tomaattikastiketta ja salaattia, useimmiten saan ihan itse annostella. Minä en pysty siis syömään pastaa tai juustoa ilman pahoja oireita mutta eipä ole tarvinnut selitellä. Ihmiset käyttäytyvät paljon kunnioittavammin toisen ihmisen persoonaa kohtaan kuin Suomessa. 

Kuinka usein tapaan miehen lasta ja onko miehen ja lapsen äidin erosta kuinka pitkä aika? Jos tilanne on uusi, niin lapsi helposti kapinoi vanhemman uutta puolisoa vastaan, ja mikä sen parempi tapa kuin mielenosoituksellisesti jättää ruoka syömättä. Lapsikin osaa olla katkera, ja avioerolapsi sitä vasta osaakin olla. Kohtelevat isä- ja äitipuolia joskus todella julmasti, yrittäen jopa erottaa vanhemman ja uuden puolison, naivina haaveena, että sitten "isi ja äiti muuttaa takaisin yhteen". 

Myös mustasukkaisuus on usein syynä lapsen kiukuttelulle. Lapsi saattaa kokea sinut uhkana ja kilpailijana. Yhtäkkiä hänen isänsä elämässä onkin joku tärkeä ihminen eikä lapsi saakaan enää isän jakamatonta huomiota. Kuvittele millaista lapsen näkökulmasta asia näyttää, kun kodissa onkin joku ihan vieras tyyppi, eikä arki olekaan enää sellaista kuin se oli ennen.

Mieti tilannetta, että asuntoonne muuttaisi yhtäkkiä miehesi kaveri Siiri. Et lainkaan tietäisi kuka tuo nainen on, ja miksi hän on teidän kodissanne. Miehesi viettäisi hänen kanssaan paljon aikaa, ja tuntisit olosi vähän ulkopuoleiseksi. Miehesi olisi edelleen sinun kanssasi, mutta vähän vähemmän kuin ennen sillä puolet ajasta hän viettäisi Siirin kanssa. Miehesi lapselle tilanne näyttää vähän samanlaiselta.

Jaksa olla kärsivällinen, äläkä ota itseesi lapsen kiukuttelua. Kuuntele, kysele ja ole aidosti kiinnostunut lapsen asioista. Jaa lapsen kanssa myös omia juttujasi, vaikka hän antaisi ymmärtää ettei häntä kiinnosta. Pehmittele. Älä koeta lahjoa lasta pitämään itsestäsi, se saattaa kääntyä myöhemmin sinua vastaan lapsen alkaessa vaatia sinulta aina lahjuksia ennen kuin suostuu tekemään mitään. Jos kiukuttelu jatkuu, niin vetäydy hetkeksi syrjään ja ota kontaktia uudelleen taas hetken päästä. Saarnaamisen ja suuttumisen sijaan koeta hymyillä ja olla liikaa huomioimatta lapsen kiukuttelu. Lähesty kaikkia tilanteita positiivisen kautta, vaikka kuinka harmittaisi. Jossain vaiheessa lapsi ymmärtää että et ole uhka etkä kilpailija, ja tajuaa että "hitsi, toihan onkin ihan kiva tyyppi".

Olet hurmannut miehesi, ja hän on kiintynyt sinuun, mutta huomio, että lapselle olet aivan yhdentekevä henkilö hänen maailmassaan. Lapselle sinä olet vain joku ulkopuolinen. Sinun on siis ikään kuin myös "hurmattava" hänet, jotta sinusta tulee hänen elämässään merkityksellinen ihminen. Silloin kiukuttelu ja kapinointi sinua kohtaan loppuu.

Jospa isä tekisi ruoat ja välipalat kokonaan itse tästä eteenpäin, kun lapsensa on teillä. Sinun ei tarvitse silloin loukkaantua lapsen käytöksestä ja isäänsä lapsen on kai toteltava, vai onko äiti sanonut ettei tarvitse?

Mieluiten tietyisti pitäisi elää niin, että sen säännöt, kenen koti.