Tekisi mieli lopettaa yhteydenpito vanhempiini, en taida soittaa enää heille,

Ymmärrän että teitä harmittaa, mutta ehkä asiat voisi kuitenkin laittaa oikeisiin mittakaavoihin.



Ap:lla kuitenkin ON ne vanhemmat. Älä hyvä ihminen mene katkaisemaan välejäsi omiin vanhempiisi. Sen hölmömpää tekoa et voi tehdä.



Itselläni vanhemmat ovat kuolleet, ja olisin ihan ikionnellinen jos mulla olisi elossa ap:n kaltaiset vanhemmat.

eivätkä vanhempani ole hoitaneet heitä KERTAAKAAN!! Asuvat toki 130 km päässä, mutta edes siellä käydessä eivät vietä aikaa lasten kanssa. Lahjoja kyllä ostavat, mutta lapset vaihtaisivat ne varmasti siihen, jos isovanhemmat vaivautuisivat edes kysymään, että mitä kuuluu!



No, eivätpä he välittäneet minustakaan. Olisivat halunneet pojan...



Siitä tulikin mieleen, että lapseni ovat tyttöjä. Veljeni lapset ovat poikia ja heitä kyllä autetaan VIIKOITTAIN! Asuvat toki lähempänä ja osittain myös en vuoksi lapset tuntuvat varmasti läheisimmiltä. Se ei kuitenkaan selitä kaikkea välinpitämättömyyttä...



Ai niin, apua olen pariin kertaa jopa pyytänyt. Arvatkaa sainko: en!! Aina tulee joku yllättävä este tyyliin "ei voida tulla, kun pitää olla lämmittämässä taloa". Ihan niin kuin veljeni ei voisi käydä tsekkaamassa, että öljyä riittää tai käydä antamassa kissalle ruokaa... Tekosyitä riittää.

Vedin kyllä herneen nenään ja kunnolla.



Kyse ei ollut siitä että olisin joka viikonloppu ollut kinuamassa hoitoapua. Viimeksi lapset oli hoidossa puolivuotta aikaisemmin yhden iltapäivän. Sitten kun pyysin hoitamaan yhden illan ja yön että oltaisiin miehen kanssa päästy kahdestaan häihin(puolitoista vuotta kulunut kun oltiin käyty missään kahdestaan). Niin hirveä kiertely ja kaartelu. Kaiken maailman tekosyitä ja liibalaaba. Sanoin että ymmärrän vähemmästäkin kiitos näkemiin. Ei meillä ollut ketään muuta keneltä olisin kysynyt vitutti todella ankarasti.

Ymmärrän että teitä harmittaa, mutta ehkä asiat voisi kuitenkin laittaa oikeisiin mittakaavoihin.

Ap:lla kuitenkin ON ne vanhemmat. Älä hyvä ihminen mene katkaisemaan välejäsi omiin vanhempiisi. Sen hölmömpää tekoa et voi tehdä.

Itselläni vanhemmat ovat kuolleet, ja olisin ihan ikionnellinen jos mulla olisi elossa ap:n kaltaiset vanhemmat.

Pahoittelen vanhempiesi menettämistä.

Ymmärrän viestisi tätä taustaa vasten, mutta haluaisin kuitenkin yrittää valottaa ap:n ja muiden kaltaistemme tilannetta (puhun siis omasta puolestani, ap puhukoon omastaan).

Toki suhteessa vanhempiinsa voi olla itsekäs ja kohtuuton, mutta uskoisin, että useimmat, jotka asiasta todella kärsivät ja ovat sitä paljon miettineet ja ihmetelleet, ovat myös käyneet läpi omaa käyttäytymistään ja yrittäneet olla isovanhempien vaivannäön ja huomioimisen arvoisia. Jos mikään ei kuitenkaan auta, pettymys käy kerta kerralta vain suuremmaksi ja muuttuu ajan saatossa krooniseksi kivuksi. Jossain kohti tulee rajakohta, missä joutuu miettimään, riittävätkö omat voimat tuon pettymyksen vastaanottamiseen kerta toisen jälkeen. Kyse ei siis ole hetken mielijohteesta, kiukuttelusta, nöyryyttämisestä. Suru ja kaipaus - ja vihan työstämisen jälkeen lopulta rakkauskin jäävät kuitenkin jäljelle vanhempia kohtaan, vaikkei heidän kanssaan voisi/ jaksaisi ollakaan tekemisissä.

En suosittele koskaan hepposin perustein ihmissuhteen katkaisemista (osahan ei edes aio katkaista, vaan ei aio enää olla aktiivinen suhteessa). Joskus on vain valittava kahdesta huonosta vaihtoehdosta ja se tekee kipeää.

Sallinet vertauksen: on sama kuin yksinelävä sinkku sanoisi vuosia tai alusta saakka toimimattomassa parisuhteessa kipuilevalle (terapiat käyty, eroa pohdittu yksin ja yhdessä, rauhassa ja riidelleen vuosia), että olisin ikionnellinen, jos saisin TUOLLAISEN puolison. Ehkä silloin ei ole kuullut tai ei ymmärrä, millaista toisen elämä todellisuudessa on.

Yleensä se olen minä, joka soitan ja vien lapset kylään. Äitini tekee pitkää työpäivää ja tulee kotiin kun lapsilla alkaa nukkumaanmeno -aika lähestyä. Olenkin pitkittänyt nukkumaanmenoa, mutta viime syksynä tosiaan tv -ohjelmat veivät voiton pari kertaa vuodessa vierailevilta lapsenlapsilta niin sielläpä katsokoon ohjelmia ihan itsekseen. Kesälomalla käytiin yhtenä iltana ja silloinkin itse keitin lapsille puuron, äitini katsoessa tv:tä.



Ymmärrän kyllä, että ei jaksa töiden jälkeen, mutta kyllä kahtena iltana vuodessa voi edes esittää kiinnostunutta. Mutta meille voi aina kylään tulla, Katsotaan kuinka monta viikkoa menee ennen kuin soittaa,



Puheissaan on ottamassa lapsia hoitoon vaikka pitemmäksi aikaa, mitenhän kuvittelee, että lapset sinne lähtee kun eivät tunne koko ihmistä. Niin ja puhua aina voi.