Bipo, mitä teet työksesi?

[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 23:55"]

[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 23:54"]

[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 23:44"]

Miksi sanot häpeillen ja kiertoilmaisua käyttäen "Bipo"? Mikset sano rumaa sanaa niin kuin se on: MAANIS-DEPRESSIIVINEN MIELISAIRAUS ? Siitähän tässä on kyse. Mielisairaudesta. Hulluudesta. Maniasta ja depressiosta.

[/quote]

Toivottavasti aloittaja on nainen. Muuten voi heittää hyvästit kaikelle läheisyydelle, puhumattakaan seksistä.

Toisaalta ketäpä se täälläkään kiinnostaisi, jos miehelle näin käy. Muistutetaan, että nuo eivät ole mitään ihmisoikeuksia ja ilmankin pärjää jne.

[/quote]

Seksi ei ole ihmisoikeus. Se on etuoikeus.

[/quote]

Etuoikeus, joka kuitenkin kuuluu itsesäänselvästi ihan jokaiselle erinäköiselle ja -kokoiselle naiselle. Siksi naisten on niin helppo haukkua miehiä, joilla ei ole mitään mahdollisuutta koskaan täyttää näitä tarpeita. Outoa kyllä, että naisia aina tituleerataan niin kovin empaattisiksi, mutta tässä he eivät kirveelläkään pysty samastumaan toisen asemaan. Haukkumaan pelkästään.

Museoamanuenssi.

[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 23:56"]

Mielisairaudet määritellään kulloisenkin yhteiskunnallisen kehittymisasteen mukaan. 70-luvulla Suomessa homouskin oli vielä mielisairaus. Ei ole enää. Ts. millaisia piirteitä kulloisessakin yhteiskunnallisessa ilmapiirissä sallitaan?

[/quote]

Kun yhteiskunnan koheesiota ylläpitävää moraalia ryhdytään muuttelemaan sen mukaan, mikä enemmistön mielestä milloinkin tuntuu mukavimmalta, ollaan todella heikoilla vesillä. Näin on länsimaissa tehty valitettavasti jo kohta 50 vuotta. Me katsomme maailmaa omasta, suppeasta eurooppalaisesta perspektiivistämme käsin emmekä huomaa, että on myös muita maita ja muita maanosia. Itse asiassa, me olemme muutettavissa olevalta moraaliltamme maailman mittakaavassa vain pieni poikkeusalue.

Menipäs filosofiseksi...

Nainen olen ja käytin lyhennystä, koska vie vähemmän tilaa otsikossa. :-)

Ihan tosissaan toivon kuulevani, miten muut pärjäilee juuri työrintamalla.

ao

En taida olla kunnon bipo, joskus moisen "tittelin" sain, mut se vaihtu "skitsoon.." ;) Mut tällä hetkellä kuntoutustuella ja osa-aika opiskelijana, (kohta taas kotiäitinä), että voi itse määrittää paremmin mitä jaksaa tehdä ja milloin (enempi siis masis tyyppinen, maanisenahan jaksaa paremmin, omasta mielestä olen enempi masistapaus, ku skitsotapaus, heh). Tavoitteena tulevaisuudessa sellainen ammatti, mitä oikeasti haluaa tehdä ja minkä työaikaan pystyy itse vaikuttamaan (ku ikinä en ole ollut aamuihminen ja talvetkin viettäisin mielummin jossain aurinkoisessa ja lämpimässä paikassa). Pari ammattia ennestään taustalla, mutten ole niitä hommia tehnyt koulun jälkeen.

Ja jos ei hommista selviä kunnialla, niin sit kai keksittävä sen verran sellaista hommaa mistä selviää kunnialla tai ainakin itselle jää hyvä fiilis. Ja voit olla 5v:n päässä aivan toisenlaisessa henkisessä tilanteessa kuin nyt (ehkä tiedät jossain vaiheessa mitä haluaisit kokeilla tehdä?). Jos siis et halua jäädä tuon "tuomion" (=bipon) määrättäväksi koko loppuelämäksesi on sinulla itselläsi oikeus tehdä elämäsi päätökset. Toisinaan tulee aikoja (esim. kun et tiedä mitä pitäisi tehdä), jolloin ainoa mitä voit tehdä on odottaa, vaikka maailma miten pyörisi ja hyörisi ympärilläsi. Kyllä ne vastaukset tulevat ennemmin tai myöhemmin, on vain pysähdyttävä kuuntelemaan.

Lääkäri?? Kun kerran bipoon voi liittyä todella vakavia psykoosejakin yms. niin onko oikein että sellainen ihminen on niin vastuullisessa työssä, kuten esim. lääkärinä tai muussa työssä, jossa hän on vaikuttamassa muiden ihmisten asioihin jollakin tapaa. Kammottava ajatus.

Niin, museoamanuenssi tässä vielä. Se on sopiva ammatti ainakin tälle bipolle. Säännöllinen työaika lukuunottamatta joitain iltatapahtumia, työ on tasaista ja ainakin itse saan päättää aika itsenäisesti mitä teen ja milloin. Ei hirveästi stressaavia tilanteita, tosin tietysti pitää tottua ajoittain opastamaan esim. 40-päistä turistilaumaa ja pitämään koulutunteja. Mutta muutoin esim. tutkimustyö ja kokoelmanhoito on rauhallista työtä ja siinä saa määrätä aika pitkälle itse oman työtahdin. Miinuksena tällä alalla on se, että työpaikkoja on vähän auki. 

Kiitos 13 <3

Mun mieheni on oireillut muutaman vuoden ja diagnosoitiin bipoksi. Hän ei itse millään tahdo hyväksyä sairautta, ja siihen liittyen ei oikein hoksaa ajatella noita työasioitakaan tästä näköjulmasta. On aina tehnyt kolmivuorotyötä teollisuudessa, mutta sairastumisen myötä ei suju lainkaan. Sai jo potkutkin  työpaikalla rähjäämisen/nukkumisen/facessa notkumisen/naispuolisten työkavereiden ahdistelun/jatkuvien sairaslomien jne seurauksena, mutta niin vain jatkaa vuorotöissä. On esim. todella pahantuulinen, suorastaan raivokas yövuoroviikolla ja muutoin väsyneenä. Toivon että hän ennenpitkää ymmärtää vaihtaa päivätyöhön, ettei rytmin vaihtumisen aiheuttamat oireilut polta meitä kaikkia loppuun. :(

Mulla on bipo tyyppi 2, ja olen lääkäri. 

Selviän työstäni ihan hyvin, hypomaanisena tulee halu aloitella kaikenmaailman projekteja väitöskirjasta talonrakennukseen, päivystäisin vaikka joka toinen päivä tms, onneksi järki, puolison tuki ja työvuorosuunnittelu pelaa niin, että oon toistaiseksi tuntenut rajani ja hypomaaniset kohtaukset vie vaan asioita eteenpäin. Viimeksi remontoin keittiön yhdessä viikonlopussa Ikean tuella.  Masennuskausina rajaan vähän työni määrää ja menen yksityiselämässä rimaa hipoen vain pakolliset tehden. 

Esimieheni tietää diagnoosini, ja olemme sopineet, että hän seuraa mun työkuormitusta ja puuttuu peliin puhuttelemalla mua tarpeen tullen. Työssäni ei ole koskaan ollut mitään valittamisen paikkaa, tämä on selvitetty kertaalleen mun aloitteestani Valviraa myöten. 

Hyvä, lääkäri. Tosi kiva kun tulee tuollaistakin kommentteja vaativasta työstä. Itse toimin yrittäjänä, ja vastuullani on tulevaisuudessa muidenkin raha-asioita. muiden raha-asioiden hoito ei ole se asia, joka minua jännittää, vaikka maniaan voi kuulua tapauskohtaisesti vaikka mitä.... olen sairastanut jaksoittaisesti jo monta vuotta ja jaksoa, enkä koskaan ole tuhlannut tai ostellut mitään erityistä, enkö sotkenut raha-asioita. Jaksaminen on se mitä mietin ja työn jaksottaminen niin, että voi säädellä työaikaa ja jäädä tarvittaessa sairaslomalle.

Taitaa olla niin, että jokaisen oma persoonallisuus vaikuttaa paljon siihen minkätyyppisiä jaksot ovat.