Miksi tästä koronasta on tehty niin suuri ongelma, että olemme valmiita tuhoamaan jopa talouden sen vuoksi?
Selittäkää mulle miksi rajoituksia pitää olla. Teho-osastot ovat tyhjillään, yhteiskunta toimii. Miksi sikainfluenssa ei saanut samaa aikaan? Se kuitenkin oli huomattavasti rajumpi tauti. Kummatkin olen sairastanut, koronan sekä sikainfluenssan. Tämä korona oli lähes huomaamaton, sikainfluenssa vei kahdeksi viikoksi petiin.
Ymmärrän, että vanhuksille ja muille riskiryhmille se voi olla kohtalokas. Niin on myös muiden tautien kanssa. Mutta tauteja tulee ja menee. Ei kai me aleta tästä lähtien sulkemaan aina yhteiskuntaa kun sellainen lähtee leviämään?
Ihmisten olisi nyt lakattava panikoimasta ja mietittävä kokonaisuutta. On myös muita uhkia kuin koronavirus. Kuten esimerkiksi talouden romahtaminen ja sen aiheuttamat ongelmat. Jos terveydenhuolto toimii, ei pitäisi olla mitään taloutta haittaavia rajoituksia. Muutenkin koronalla pelottelu ei ole järkevää kun talous sakkaa ihmisten panikoidessa.
Toki eihän kaikki tstä koronasta kärsi. Maailman rikkaimpien ihmisten omaisuus on noussut huikeisiin lukemiin. Amazon, Facebook, Apple ja muut yritykset tahkoavat huikeita voittoja samalla kun ihmiset kärsivät. Heille tämä koronahysteria onkin hyvä asia.
Rokotetta ei ole tulossa vielä pitkään aikaan. Luotettavan rokotteen kehittämisessä menee pitkään. Tämä ei voi jatkua näin, vaan ihmisten on pakko päästä takaisin normaaliin elämään.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Olin jo keväällä sitä mieltä, että olisi pitänyt valita sama linja kuin Ruotsi. Eli korona olisi pyyhkäissyt ylitsemme ja vienyt kenet vienyt. Sitten elämä olisi jatkunut normaalina.
Kyllä ne vanhukset hoivakodeissa joka tapauksessa muutaman vuoden sisään olisivat kuolleet. Jokainen joka on jossain tekemisissä vanhusten kanssa, tietää että lähellä kuolemaa olevat vanhukset jo muutenkin toivovat että pääsisivät jo pois.
Korona ei ole pyyhkäissyt ohi Ruotsissa, eikä elämä siellä jatku normaalina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun rokotetta ei ole, en kuluta enkä elä normaalisti. Olisi taloushullujenkin syytä toivoa rokotetta nopeasti, muuten kulutus pysyy minimissä.
Kai sä ymmärrät, että siihen rokotteen valmistumiseen menee ainakin 2 vuotta? Siinä vaiheessa kaikki muut yritykset on tuhottu paitsi suuret jätit. Sitäkö te haluatte? Keskitetään rahat rikkaille? Pienyritykset tästä kärsii, ei suuret.
Menköön vaikka 10 vuotta. Henkeni ja terveyteni on itselleni tärkeämpiä kuin talous.
Ymmärtäkää jo, että talous on sama kuin terveys. Jos talous kyykkää, ei köyhät saa mitään hoitoa. Kaikki pyörii verotulojen avulla.
Mihin tarvitsen hoitoa kun pystyn välttämään koronan olemalla kuluttamatta? Muiden tilanne ei kiinnosta, kuten taloushysteerikkojakaan ei kiinnosta kuin omat tuotot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun rokotetta ei ole, en kuluta enkä elä normaalisti. Olisi taloushullujenkin syytä toivoa rokotetta nopeasti, muuten kulutus pysyy minimissä.
Kai sä ymmärrät, että siihen rokotteen valmistumiseen menee ainakin 2 vuotta? Siinä vaiheessa kaikki muut yritykset on tuhottu paitsi suuret jätit. Sitäkö te haluatte? Keskitetään rahat rikkaille? Pienyritykset tästä kärsii, ei suuret.
Meillä on varaa ja syytä pienentää kulutusta joka tapauksessa. Raha liikkuu vähemmän, mutta ihmiset ja luonto voivat paremmin.
Vielä enemmän tämä korona iskee suuriin yritysiin, kuten olemme jo nähneet.
Ja se rokotekin on tulossa jo ehkä tämän vuoden puolella. Muutaman kuukauden luulisi nuortenkin pystyvän hilttisemään suurissa joukoissa biletystä, silloin tämä paska olisi nopeammin ohi.
Isoisamme olivat 5 vuotta bilettämättä sota-aikana Suomessa ja hengissä selvinneet vielä rakensivat hyvinvointivaltion tekemällä kovaa työtä (koska oli pakko. ei ollut kelakorvauksia eikä ilmaista ruokaa). Nyt voimme sitten valittaa ja kitistä jonnin joutavasta,
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen henki on tärkeämpi kuin konkurssi.
Näin kylmästi ajattelen.
Onneksi ei ole hinkua viruslinkoihin=kapakoihin; otat kaks ja kontrolli pettää, kun näet ihmisen, jota et ehkä ole vuosikausiin nähnyt.
♥
Olen ollut lomautettuna 3,5 kk ja pelkään seuraavaa lomautusta.
Kausi-influenssa tappaa varsinkin ikäihmisiä, koronapotilasta kotona hoitaneena tiedän, etei senkään kanssa mitenkään leikitä ja huihai -olla.
♥
Maski päälle, minne menetkin.
Vieressäsi voi olla sairaanhoitaja tai lääkäri, johon taudin mahdollisesti tartutat maskittomana.
Ei ole varaa sairastuttaa ylikierroksilla käyvää sairaanhoitohenkilökuntaa.
♥
En ole terveydenhoitoalalla.
Vieläkin odotan teiltä koronahysteerikoilta vastausta siihen kuinka pitkään tätä ihmisten oikeuksien polkemista suvaitaan. Korona on normaali vaaraton tauti jonka varjolla ihmisten perusoikeuksia rajoitetaan.
Voithan sä ottaa sen riskin, että keuhkosi ovat entiset, jos säilyt edes hengissä. Talvella taas vastustuskyky heikkenee, niin se tulee näkymään myös tehohoidossa. Talouden voi aina korjata, kuollutta ei elvytä kukaan.
Katsokaas ketkä ovat oikeasti hyötyneet kotonahysteriasta! Pörssikeinottelijat. Saivat aikaan nopean laskun jonka jälkeen ostettiin ja parissa kuukaudessa 70 % nousu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun rokotetta ei ole, en kuluta enkä elä normaalisti. Olisi taloushullujenkin syytä toivoa rokotetta nopeasti, muuten kulutus pysyy minimissä.
Kai sä ymmärrät, että siihen rokotteen valmistumiseen menee ainakin 2 vuotta? Siinä vaiheessa kaikki muut yritykset on tuhottu paitsi suuret jätit. Sitäkö te haluatte? Keskitetään rahat rikkaille? Pienyritykset tästä kärsii, ei suuret.
Menköön vaikka 10 vuotta. Henkeni ja terveyteni on itselleni tärkeämpiä kuin talous.
Ymmärtäkää jo, että talous on sama kuin terveys. Jos talous kyykkää, ei köyhät saa mitään hoitoa. Kaikki pyörii verotulojen avulla.
Ymmärräkään jo että terveydestä huolehtiminen huolehtii taloudesta. Tehohoito ja koronapotilaiden hoito aiheuttaa yhteiskunnalle kustannuksia nyt heti . Samoin pitkät sairaslomaa pitkän toipumusajan aikana tulee kalliimmaksi iksu. Kuolleista ei ole bisnestä muille kuin hautaustoimistoille. Mutta käki ihmiset eivät tunne oloaan turvalliseksi, he eivät kuluta palveluja vaikkei rajoituksia olisi.
Olen äärimmäisen kiitollinen kaikelle Lastensairaalan henkilökunnalle.
Koronan vuoksi mentiin sydänvikaisen lapsen kanssa ja uskomattoman hienp hoito saatiin.
Ei muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun rokotetta ei ole, en kuluta enkä elä normaalisti. Olisi taloushullujenkin syytä toivoa rokotetta nopeasti, muuten kulutus pysyy minimissä.
Kai sä ymmärrät, että siihen rokotteen valmistumiseen menee ainakin 2 vuotta? Siinä vaiheessa kaikki muut yritykset on tuhottu paitsi suuret jätit. Sitäkö te haluatte? Keskitetään rahat rikkaille? Pienyritykset tästä kärsii, ei suuret.
Menköön vaikka 10 vuotta. Henkeni ja terveyteni on itselleni tärkeämpiä kuin talous.
Sinunlaisesi voivat kyllä piileskellä kotonaan vaikka maailman tappiin. Vilkuilette varovasti verhojen raosta maailman menoa ja tilaatte ruokakassit ovelle.
Mutta normaalit ihmiset elävät normaalia elämäänsä. Joskus tulee lentsu tai vatsatauti, ne sairastetaan pois ja jatketaan elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun rokotetta ei ole, en kuluta enkä elä normaalisti. Olisi taloushullujenkin syytä toivoa rokotetta nopeasti, muuten kulutus pysyy minimissä.
Kai sä ymmärrät, että siihen rokotteen valmistumiseen menee ainakin 2 vuotta? Siinä vaiheessa kaikki muut yritykset on tuhottu paitsi suuret jätit. Sitäkö te haluatte? Keskitetään rahat rikkaille? Pienyritykset tästä kärsii, ei suuret.
Menköön vaikka 10 vuotta. Henkeni ja terveyteni on itselleni tärkeämpiä kuin talous.
Tässä taas yksi koronapanikoija. Tiedoksi sulle, että korona ei ole vaarallinen. Se on hyvin heikko virus verrattuna muihin hengitystietauteihin.
Joo on ihan vaaraton, tavallinen flunssakin tappaa ainaskin 1000 kertaa enemmän joka vuosi, ja koronaan kuolee vaan satavuotiaita, jotka kuolisivat muutenkin viimeistään ylihuomenna. Tämä on salaliitto, jonka tarkoituksena on uusi maailmanjärjestys ja siis eliitin hyötyminen. Nuo reilusti yli miljoona kuollutta ovat feikanneet oman kuolemansa, eivät siis oikeasti ole kuolleet. Samoin kaikki maailman lääkärit ja sairaanhoitajat vaan teeskentelevät olevansa huolissaan ja ottavat sinne teho-osastolle täysin turhaan näitä potilaita, jotka oikeasti ovat täysin terveitä, Italiassa ja Espanjassa naureskelivat siellä sairaaloissa vaan miten ryhmät ihmiset uskoivat heidän tuskaista Italiaan siitä, miten tehohoitopaikat eivät riitä. Älkää nyt hyvät ihmiset uskoko tällaista valhetta, mitä teille syötetään. Kynnen katkeaminenkin on vaarallisempaa kuin korona.
Tätä näköjään täytyy toistaa uudelleen ja uudelleen:
1) Korona on monin paikoin ollut kuitenkin niin monelle vaarallinen, että se on tukkinut terveydenhuollon. Mitään sairautta ei pidä päästää leviämään niin, että terveydenhuollon kapasiteetti ylittyy.
2) Emme vieläkään tunne riittävästi koronataudin vakavamman muodon pitkäaikaisseurauksia. Siksi ei ole syytä vieläkään ”antaa sen kulkea läpi väestön”.
Vierailija kirjoitti:
Miettikää vähän te, jotka olette ravintoloiden konkursseista huolissanne.
Kun tilanne paranee, kuinka kauan kestää, että kannattaa perustaa uusi ravintola, ja mitä se vaatii taloudellisesti yms.
Jos annetaan vientiteollisuuden mennä nurin, kuinka kauan kestää, ja mitä maksaa rakentaa tänne uutta vientiteollisuutta? Ja mitä pitäisi tehdä, että sitä kannattaisi alkaa tänne rakentamaan?
Jos ei ole vientiteollisuutta, ei tule uutta rahaa kiertoon Suomen talouselämään, joten kohta ei kenelläkään ole varaa syödä ravintoloissa, joten viimeistään sitten käy ravintolatkin kannattamattomiksi.
Lopulta huomataan elävämme kehitysmaassa.
Tässä ei ole kyse rajoituksista vaan yleisestä hysteriasta. Paniikkia luodaan vaikka ei ole tarve. Ihmisiä ei kuole, terveydenhuolto ei ruuhkaudu. Me tuhlaamme turhaan resursseja testaamiseen. Korona pitäisi unohtaa ja jatkaa eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun rokotetta ei ole, en kuluta enkä elä normaalisti. Olisi taloushullujenkin syytä toivoa rokotetta nopeasti, muuten kulutus pysyy minimissä.
Kai sä ymmärrät, että siihen rokotteen valmistumiseen menee ainakin 2 vuotta? Siinä vaiheessa kaikki muut yritykset on tuhottu paitsi suuret jätit. Sitäkö te haluatte? Keskitetään rahat rikkaille? Pienyritykset tästä kärsii, ei suuret.
Menköön vaikka 10 vuotta. Henkeni ja terveyteni on itselleni tärkeämpiä kuin talous.
Tässä taas yksi koronapanikoija. Tiedoksi sulle, että korona ei ole vaarallinen. Se on hyvin heikko virus verrattuna muihin hengitystietauteihin.
Joo on ihan vaaraton, tavallinen flunssakin tappaa ainaskin 1000 kertaa enemmän joka vuosi, ja koronaan kuolee vaan satavuotiaita, jotka kuolisivat muutenkin viimeistään ylihuomenna. Tämä on salaliitto, jonka tarkoituksena on uusi maailmanjärjestys ja siis eliitin hyötyminen. Nuo reilusti yli miljoona kuollutta ovat feikanneet oman kuolemansa, eivät siis oikeasti ole kuolleet. Samoin kaikki maailman lääkärit ja sairaanhoitajat vaan teeskentelevät olevansa huolissaan ja ottavat sinne teho-osastolle täysin turhaan näitä potilaita, jotka oikeasti ovat täysin terveitä, Italiassa ja Espanjassa naureskelivat siellä sairaaloissa vaan miten ryhmät ihmiset uskoivat heidän tuskaista Italiaan siitä, miten tehohoitopaikat eivät riitä. Älkää nyt hyvät ihmiset uskoko tällaista valhetta, mitä teille syötetään. Kynnen katkeaminenkin on vaarallisempaa kuin korona.
Toivottavasti kaikki ymmärtävät sarkasmin...
Korona on rikkaiden huijaus, jolla pienyrittäjät saadaan tuhottua. Järkyttävää, että puolueet jotka väittävät olevan köyhien asialla tukee tätä toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen henki on tärkeämpi kuin konkurssi.
Näin kylmästi ajattelen.
Onneksi ei ole hinkua viruslinkoihin=kapakoihin; otat kaks ja kontrolli pettää, kun näet ihmisen, jota et ehkä ole vuosikausiin nähnyt.
♥
Olen ollut lomautettuna 3,5 kk ja pelkään seuraavaa lomautusta.
Kausi-influenssa tappaa varsinkin ikäihmisiä, koronapotilasta kotona hoitaneena tiedän, etei senkään kanssa mitenkään leikitä ja huihai -olla.
♥
Maski päälle, minne menetkin.
Vieressäsi voi olla sairaanhoitaja tai lääkäri, johon taudin mahdollisesti tartutat maskittomana.
Ei ole varaa sairastuttaa ylikierroksilla käyvää sairaanhoitohenkilökuntaa.
♥
En ole terveydenhoitoalalla.
Vieläkin odotan teiltä koronahysteerikoilta vastausta siihen kuinka pitkään tätä ihmisten oikeuksien polkemista suvaitaan. Korona on normaali vaaraton tauti jonka varjolla ihmisten perusoikeuksia rajoitetaan.
Kerropas mulle, mitä sun perusoikeuksiasi on Suomessa nyt rajoitettu? Muuta kuin ryypätä ravintoloissa vielä keskiyöllä ja että ulkomailta palatessasi sun pitäisi jäädä omaehtoiseen karanteeniin? Siis karanteeniin, jota kukaan ei edes valvo yhtään millään tavalla. Jos koet, että on viel jotain muitakin perusoikeuksiasi polkevia rajoituksia, ne on vain sun omassa päässäsi.
Leikkitauti?
Toivon, että leikit sairasta, jos korona iskee sinuun.
En jaksa edes vaivautua copypastemaan noin hirvittävää kirjoitusta.
Tekis mieli kirjoittaa vaikka mitä, mutta joku raja pitää olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen henki on tärkeämpi kuin konkurssi.
Näin kylmästi ajattelen.
Onneksi ei ole hinkua viruslinkoihin=kapakoihin; otat kaks ja kontrolli pettää, kun näet ihmisen, jota et ehkä ole vuosikausiin nähnyt.
♥
Olen ollut lomautettuna 3,5 kk ja pelkään seuraavaa lomautusta.
Kausi-influenssa tappaa varsinkin ikäihmisiä, koronapotilasta kotona hoitaneena tiedän, etei senkään kanssa mitenkään leikitä ja huihai -olla.
♥
Maski päälle, minne menetkin.
Vieressäsi voi olla sairaanhoitaja tai lääkäri, johon taudin mahdollisesti tartutat maskittomana.
Ei ole varaa sairastuttaa ylikierroksilla käyvää sairaanhoitohenkilökuntaa.
♥
En ole terveydenhoitoalalla.
Vieläkin odotan teiltä koronahysteerikoilta vastausta siihen kuinka pitkään tätä ihmisten oikeuksien polkemista suvaitaan. Korona on normaali vaaraton tauti jonka varjolla ihmisten perusoikeuksia rajoitetaan.
Kerropas mulle, mitä sun perusoikeuksiasi on Suomessa nyt rajoitettu? Muuta kuin ryypätä ravintoloissa vielä keskiyöllä ja että ulkomailta palatessasi sun pitäisi jäädä omaehtoiseen karanteeniin? Siis karanteeniin, jota kukaan ei edes valvo yhtään millään tavalla. Jos koet, että on viel jotain muitakin perusoikeuksiasi polkevia rajoituksia, ne on vain sun omassa päässäsi.
Laillisen liiketoiminnan rajoittaminen täysin turhaan on järjetöntä. Korona ei ole uhka kuin taloudelle. Mihin tämä maailma on menossa kun ihmisten elämää voidaan rajoittaa huvin vuoksi? Ymmärtäisin jos teho-osastot olisi täynnä sairastuneita, mutta ne ammottavat tyhjillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää vähän te, jotka olette ravintoloiden konkursseista huolissanne.
Kun tilanne paranee, kuinka kauan kestää, että kannattaa perustaa uusi ravintola, ja mitä se vaatii taloudellisesti yms.
Jos annetaan vientiteollisuuden mennä nurin, kuinka kauan kestää, ja mitä maksaa rakentaa tänne uutta vientiteollisuutta? Ja mitä pitäisi tehdä, että sitä kannattaisi alkaa tänne rakentamaan?
Jos ei ole vientiteollisuutta, ei tule uutta rahaa kiertoon Suomen talouselämään, joten kohta ei kenelläkään ole varaa syödä ravintoloissa, joten viimeistään sitten käy ravintolatkin kannattamattomiksi.
Lopulta huomataan elävämme kehitysmaassa.
Tässä ei ole kyse rajoituksista vaan yleisestä hysteriasta. Paniikkia luodaan vaikka ei ole tarve. Ihmisiä ei kuole, terveydenhuolto ei ruuhkaudu. Me tuhlaamme turhaan resursseja testaamiseen. Korona pitäisi unohtaa ja jatkaa eteenpäin.
Mun mielestä paniikkia ei kyllä luoda missään muualla kuin sosiaalisessa mediassa. Seuraan tarkasti uutisia ja ajankohtaisohjelmia ja mun mielestä niissä on paniikin lietsominen aika kaukana. Päinvastoin. Valtakunnallisia rajoituksia ei ole tulossa eikä valtakunnallisia suosituksiakaan. Alueellisesti, jos tartuntaryppäitä ilmaantuu, tehdään hetken aikaa toimenpiteitä (esim etäkoulu) ja palataan sen jälkeen taas normaaliin.
Vierailija kirjoitti:
Koronahysteria on saanut jo uskonnollisia piirteitä. Järki on kadonnut kokonaan. Aikuiset miehet paskovat alleen jos yskäisee samassa bussissa. Helppo on höynäyttää aikuiset ihmiset ostamaan kalliita maskeja itselleen.
kerran kun tuli pienryhmätapaamisesta junalla satuin yskäsemään kun kurkkua kuivas ja ei ollu maskia, kauimpana viereisellä puolella ollut henkilö nousi ja lähti menemään. Muita ei siellä vaunussa oikein näkynytkään. Tästä hetkestä lähtien oon jännittänyt bussissakin etten vahigossakaan päästä pientäkään yskähdystä suu kiinni ja todennäköisesti alasuuntaan automaattisesti. No tämä juttu johti sitten siihen että jännitin etten vahingossakaan yskäse niin just silloinhan se tulee tahattomasti. mikä on aika jännä juttu. bussissakaan ei yleensä ole porukkkaa paljoakaan silloin kun mä liikun silloin harvoin kun liikun.