Miksi tästä koronasta on tehty niin suuri ongelma, että olemme valmiita tuhoamaan jopa talouden sen vuoksi?
Selittäkää mulle miksi rajoituksia pitää olla. Teho-osastot ovat tyhjillään, yhteiskunta toimii. Miksi sikainfluenssa ei saanut samaa aikaan? Se kuitenkin oli huomattavasti rajumpi tauti. Kummatkin olen sairastanut, koronan sekä sikainfluenssan. Tämä korona oli lähes huomaamaton, sikainfluenssa vei kahdeksi viikoksi petiin.
Ymmärrän, että vanhuksille ja muille riskiryhmille se voi olla kohtalokas. Niin on myös muiden tautien kanssa. Mutta tauteja tulee ja menee. Ei kai me aleta tästä lähtien sulkemaan aina yhteiskuntaa kun sellainen lähtee leviämään?
Ihmisten olisi nyt lakattava panikoimasta ja mietittävä kokonaisuutta. On myös muita uhkia kuin koronavirus. Kuten esimerkiksi talouden romahtaminen ja sen aiheuttamat ongelmat. Jos terveydenhuolto toimii, ei pitäisi olla mitään taloutta haittaavia rajoituksia. Muutenkin koronalla pelottelu ei ole järkevää kun talous sakkaa ihmisten panikoidessa.
Toki eihän kaikki tstä koronasta kärsi. Maailman rikkaimpien ihmisten omaisuus on noussut huikeisiin lukemiin. Amazon, Facebook, Apple ja muut yritykset tahkoavat huikeita voittoja samalla kun ihmiset kärsivät. Heille tämä koronahysteria onkin hyvä asia.
Rokotetta ei ole tulossa vielä pitkään aikaan. Luotettavan rokotteen kehittämisessä menee pitkään. Tämä ei voi jatkua näin, vaan ihmisten on pakko päästä takaisin normaaliin elämään.
Kommentit (87)
Aika normaalisti tässä eletään. Meillä ei ole muutenkaan rahaa tehdä mitään tai käydä missään. Samanlaista arki on kuin ennen koronaakin. Kaikki raha menee mitä tulee.
Nämä jotka toitottavat omat terveytensä tärkeydestä ovat usein ylipainoisia perussairaita joita ole kiinnostanut hoitaa nykyisiäkään sairauksia. Sit paasataan koronasta vaikka kuolema kolkutellut ovella jo ties montako vuotta.
Ihmiset menettävät koronan takia työpaikkojansa --> verotulot vähenevät --> julkinen terveydenhuolto kärsii
Sitten ei pääse mm. syöpähoitoihin enää kuten ennen.
Tätäkö te haluatte?
Vierailija kirjoitti:

Pieleen meni. Ryyppäämällä ravintoloissa pitkin öitäkö se terveys paranisi?
Vierailija kirjoitti:
Nämä jotka toitottavat omat terveytensä tärkeydestä ovat usein ylipainoisia perussairaita joita ole kiinnostanut hoitaa nykyisiäkään sairauksia. Sit paasataan koronasta vaikka kuolema kolkutellut ovella jo ties montako vuotta.
Juuri näin! En todellakaan haluaisi näiden takia menettää työpaikkaani, kotiani enkä sitä myötä mielenterveyttäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun rokotetta ei ole, en kuluta enkä elä normaalisti. Olisi taloushullujenkin syytä toivoa rokotetta nopeasti, muuten kulutus pysyy minimissä.
Kai sä ymmärrät, että siihen rokotteen valmistumiseen menee ainakin 2 vuotta? Siinä vaiheessa kaikki muut yritykset on tuhottu paitsi suuret jätit. Sitäkö te haluatte? Keskitetään rahat rikkaille? Pienyritykset tästä kärsii, ei suuret.
Menköön vaikka 10 vuotta. Henkeni ja terveyteni on itselleni tärkeämpiä kuin talous.
Tässä taas yksi koronapanikoija. Tiedoksi sulle, että korona ei ole vaarallinen. Se on hyvin heikko virus verrattuna muihin hengitystietauteihin.

Sinähän voit vaikka heti riistää henkesi. Sinullehan se ei ole tärkeä, joten toimeksi! Talouskaan ei silloin enää ahdista.
Pelolla on helppo hallita. Eliitti haluaa edistää valvontayhteiskuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä jotka toitottavat omat terveytensä tärkeydestä ovat usein ylipainoisia perussairaita joita ole kiinnostanut hoitaa nykyisiäkään sairauksia. Sit paasataan koronasta vaikka kuolema kolkutellut ovella jo ties montako vuotta.
Juuri näin! En todellakaan haluaisi näiden takia menettää työpaikkaani, kotiani enkä sitä myötä mielenterveyttäni.
Mielenterveytesi on jo mennyt. Ollut jo pitkään jankkaamisestasi päätellen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun rokotetta ei ole, en kuluta enkä elä normaalisti. Olisi taloushullujenkin syytä toivoa rokotetta nopeasti, muuten kulutus pysyy minimissä.
Kai sä ymmärrät, että siihen rokotteen valmistumiseen menee ainakin 2 vuotta? Siinä vaiheessa kaikki muut yritykset on tuhottu paitsi suuret jätit. Sitäkö te haluatte? Keskitetään rahat rikkaille? Pienyritykset tästä kärsii, ei suuret.
Menköön vaikka 10 vuotta. Henkeni ja terveyteni on itselleni tärkeämpiä kuin talous.
Tässä taas yksi koronapanikoija. Tiedoksi sulle, että korona ei ole vaarallinen. Se on hyvin heikko virus verrattuna muihin hengitystietauteihin.
Mikä keuhkosairaus sinulla on?
Vierailija kirjoitti:
Koska sikainfluenssan aikaan sillä ei ollut vastaavanlaista globaalia medianäkyvyyttä ja paniikkia kuten koronaviruksessa nyt on. Sanoisin että jos internetiä ei olisi olemassa niin tuskin täällä tiedettäisiin juurikaan koko viruksesta.
Sanoisin, että tiedettäisi. Tiedettiinhän meillä espanjantaudistakin 1900-luvun alussa, ja ryssänkuumeesta (joka oli korona) 1800-luvun lopussa. 1700-luvun lopulla estettiin ruton leviäminen Ruotsi-Suomen alueelle sulkemalla Venäjän vastainen raja. Joten kyllä tieto kulkutaudeista on levinnyt kolkutauteja nopeammin jo paljon ennen internetin tai edes minkään muidenkaan sähköisten viestimien keksimistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun rokotetta ei ole, en kuluta enkä elä normaalisti. Olisi taloushullujenkin syytä toivoa rokotetta nopeasti, muuten kulutus pysyy minimissä.
Kai sä ymmärrät, että siihen rokotteen valmistumiseen menee ainakin 2 vuotta? Siinä vaiheessa kaikki muut yritykset on tuhottu paitsi suuret jätit. Sitäkö te haluatte? Keskitetään rahat rikkaille? Pienyritykset tästä kärsii, ei suuret.
Menköön vaikka 10 vuotta. Henkeni ja terveyteni on itselleni tärkeämpiä kuin talous.
Ja olet sitä mieltä, että maan taloustilanteella ei ole mitään vaikutusta kumpaankaan?

Ei ole. Eihän valtio meitä nytkään suojele, joten se on tehtävä itse. Se taas tarkoittaa minimikulutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun rokotetta ei ole, en kuluta enkä elä normaalisti. Olisi taloushullujenkin syytä toivoa rokotetta nopeasti, muuten kulutus pysyy minimissä.
Kai sä ymmärrät, että siihen rokotteen valmistumiseen menee ainakin 2 vuotta? Siinä vaiheessa kaikki muut yritykset on tuhottu paitsi suuret jätit. Sitäkö te haluatte? Keskitetään rahat rikkaille? Pienyritykset tästä kärsii, ei suuret.
Menköön vaikka 10 vuotta. Henkeni ja terveyteni on itselleni tärkeämpiä kuin talous.
Ymmärtäkää jo, että talous on sama kuin terveys. Jos talous kyykkää, ei köyhät saa mitään hoitoa. Kaikki pyörii verotulojen avulla.
Ihmisen henki on tärkeämpi kuin konkurssi.
Näin kylmästi ajattelen.
Onneksi ei ole hinkua viruslinkoihin=kapakoihin; otat kaks ja kontrolli pettää, kun näet ihmisen, jota et ehkä ole vuosikausiin nähnyt.
♥
Olen ollut lomautettuna 3,5 kk ja pelkään seuraavaa lomautusta.
Kausi-influenssa tappaa varsinkin ikäihmisiä, koronapotilasta kotona hoitaneena tiedän, etei senkään kanssa mitenkään leikitä ja huihai -olla.
♥
Maski päälle, minne menetkin.
Vieressäsi voi olla sairaanhoitaja tai lääkäri, johon taudin mahdollisesti tartutat maskittomana.
Ei ole varaa sairastuttaa ylikierroksilla käyvää sairaanhoitohenkilökuntaa.
♥
En ole terveydenhoitoalalla.
Koronalla vain koitetaan luoda uutta maailman järjestystä. Pienyrittäjät tuhotaan ja kaikki liiketoiminta siirtyy muutamalle jättimäiselle monialayritykselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun rokotetta ei ole, en kuluta enkä elä normaalisti. Olisi taloushullujenkin syytä toivoa rokotetta nopeasti, muuten kulutus pysyy minimissä.
Kai sä ymmärrät, että siihen rokotteen valmistumiseen menee ainakin 2 vuotta? Siinä vaiheessa kaikki muut yritykset on tuhottu paitsi suuret jätit. Sitäkö te haluatte? Keskitetään rahat rikkaille? Pienyritykset tästä kärsii, ei suuret.
Menköön vaikka 10 vuotta. Henkeni ja terveyteni on itselleni tärkeämpiä kuin talous.
Tässä taas yksi koronapanikoija. Tiedoksi sulle, että korona ei ole vaarallinen. Se on hyvin heikko virus verrattuna muihin hengitystietauteihin.
Että ei ole vaarallinen? Ettäkö hengitystietauti? Kyseessä on vaarallinen monielinsairaus! Vaikka ei kuolisikaan niin haluatko rampautua loppuelämäksi? Elääksesi rajatulla keuhkokapasiteetilla puuskuttaen. Itse teen kaikkeni tämän välttääkseni enkä pian tulevaa rokotettta ennen käytännössä ulos mene:
Esimerkkinä mikä on elinvaurion riski jos sairastaa lievänä:
Keuhkot: 30%
Munuaiset: 10%
Haima: 6-10%
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun rokotetta ei ole, en kuluta enkä elä normaalisti. Olisi taloushullujenkin syytä toivoa rokotetta nopeasti, muuten kulutus pysyy minimissä.
Kai sä ymmärrät, että siihen rokotteen valmistumiseen menee ainakin 2 vuotta? Siinä vaiheessa kaikki muut yritykset on tuhottu paitsi suuret jätit. Sitäkö te haluatte? Keskitetään rahat rikkaille? Pienyritykset tästä kärsii, ei suuret.
Yritykset kärsii olipa rajoituksia tai ei. Ihmiset ovat varovaisia ja eivät kuluta muutenkaan mitään ylimääräistä. Vaihtotase kiittää kun porukka ei kanna rahojaan ulkomaille ja osta turhaa krääsää. Suurimmalle osalle ihmisistä tämä ei toki ole vaikuttanut muuta kuin että rahaa säästyy kivasti.
Sinänsähän kokit sun muut ravintola-alalla ovat aika tavalla keskivertoa tyhmempiä kun ovat suostuneet aina työskentelemään huonoin ehdoin. Vähänkin fiksummat ovat jättäneet alan samantien kun tajuaa työehtojen heikkouden muihin pskahommiin nähden. Esim kaupassa ja siivouksessa kuin n tienaa paremmin n.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset menettävät koronan takia työpaikkojansa --> verotulot vähenevät --> julkinen terveydenhuolto kärsii
Sitten ei pääse mm. syöpähoitoihin enää kuten ennen.
Tätäkö te haluatte?
Niin, esim uusille risteilyaluksille ei ole kysyntää suomalaisilla telakoilla, kun vanhoille risteilyaluksillekaan ei ole riittävästi matkustajia. Mutta ei tämä ole Suomen, suomalaisten eikä edes THL:n, STM:n tai hallituksen vika. Monet muutkin invstoinnit maailmalla on nyt jäissä, joten Suomen vienti ei vedä. Meillä ei oikein ole sellaista vientituotantoa, jota tarvittaisiin jokapäiväiseen elämään (esim ruoka, vessapaperi, lääkkeet).
Koronan vuoksi on matkustusrajoituksia muissakin maissa eli vaikka avaisimme rajamme täysin auki, tuskin olisi turisteista tunkua. Jos lähtömaasta ei pääse lähtemään ja/tai palatessa pitäisi jäädä karanteeniin, ei ihmiset matkusta. Eikä varsinkaan, jos heilläkään ei ole nyt rahaa.
Suomessa ei ole ollut ulkonaliikkumiskieltoja eikä lockdownia, joten esim tehtaat ovat saaneet toimia, jos vain tilauksia on ollut riittävästi. Kaupat ovat olleet koko ajan auki. Samoin monet palvelualan yritykset ravintoloita lukuunottamatta. Suomi teki myös keväällä moniin muihin maihin verrattuna erinomaisen digiloikan, kun noin miljoona suomalaista siirtyi etätöihin.
The Great Reset