Miten siitä ikävästä selviää?

Kun lapsi lähtee armeijaan tai vaikka opiskelemaan toiselle paikkakunnalle?
En kaipaa kuittailuja, järki sanoo aivan muuta kuin tunteet ja jokainen kokee tämänkin omalla tavallaan, tiedän, että pärjää jne ja olen läpeensä onnellinen, että siivet kantaa, sehän tässä on idea ns ollutkin, mutta tiedän myös, että tulen ikävöimään (ja huolehtimaan) aivan silmittömästi. Kun se lapsi on ollut sen n.19v siinä "koko ajan" ja häntä on voinut halata päivittäin jne ja sitten, sitten ei olekaan.
Itkettää jo nyt 😭