Mikseivät kotiäidit muka ehdi mitään?
Ärsyttävät fb päivitykset, kotiäidit marmattavat kuinka ei ehdi mitään tehdä. Argh.
Miten ei muka ehdi? jos nukkuma-aikaa on 8h vuorokaudesta, on 16h aikaa pestä pyykkiä, siivota ja tehdä ruokaa! Sitten istutaan facebookissa marmattamassa kun ei mitään ehdi :D. Pitäisikö vaikka jättää fb:n käyttö vähemmälle.
Vai onko kysymys saamattomuudesta ja organisointikyvystä? ei vaan osata laittaa asioita järjestykseen.
Kommentit (100)
Mulla oli kotona ollessa se "vika", että pyhitin aamut loikoilulle, jos vauva suinkin antoi. Koskaan meillä ei ole noustu viideltä tai kuudelta, mikä tietysti olisi lisännyt tehokkaita tunteja päivän aikana. On ihan eri juttu, alkaako päivä kuudelta vai vasta yhdeksältä tai kymmeneltä.
Pesukone ja tiskikone pesee juu, mutta kuuluuhan vaatehuoltoon muutakin kuin koneeseen työntäminen. Monet arvostaa myös omaa lepoa, jos yöt on rikkonaiset ja pyrkii lepäämään silloin kun lapsi/ lapset nukkuu.
Eroa on myös sillä, onko lapset kovin vauhdikkaita, energisiä ja huomionhaluisia vai kenties pitkiä päikkäreitä nukkuvia ja lastenohjelmien ääressä/ leikkimatolla viihtyviä, äidin touhuiluja rauhassa katselevia tapauksia.
Joillain on olemassa hoitoapua ja turvaverkkoja. On ihan eri asia paahtaa yh-vanhempana 24/7 kuin nakata muksu välillä mummolaan, jotta ehtii hoitaa juoksevia ym. asioita.
Sitten on vielä ne organisointi- ja priorisointitaidot, joilla on vähän, jonkin verran tai paljon merkitystä riippuen edellämainituista asioista.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 17:22"]
Hmmm jos muut äidit siivoavat ja laittavat ruuan yms. Kun tulevat töistä, niin eikös kotiäidit voi hoitaa noi hommat sit klo 17 kun mies tulee töistä? Eipä Sillon päivällä muuta tarttekaan tehdä kun hoitaa niitä lapsia.
[/quote]
No itse ainakin halusin viettää aikaa miehen kanssa, kun kotihommat oli hoidettu pois alta. Mies tuli töistä vasta klo 18.00. Olisi ollut tympeää alkaa silloin vasta lappamaan tiskejä koneeseen ja pyyhkimään pöytiä ja laittamaan pyykkejä koneeseen. Mieluummin hoisin hommat päivällä pois alta ja lähdin illalla omiin harrastuksiin.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 16:02"]onko minkä ikäinen lapsi ja montako? Jos on vaikka parin kuukauden ikäinen lapsi ja se halua olla koko ajan sylissä tai syömässä niin ei todellakaan ehdi... jos lapsi konttaa jo niin sitten juokset sen perässä koo ajan... mutta kyllä kerkee kuitenkin tekemään aika paljon kaikkea.
[/quote]Miksi konttaavan lapsen perässä pitää juosta. Ettekö osaa tehdä kodista turvallista
Ihan mielenkiinnosta kysyn, missä vauvanne ovat kun teette kotitöitä?
Tekosyitä kyllä moni kotimamma keksii rutkasti (minulla lapsia 4 kpl ) Päivässä kerkeää lastenhoidon ohessa helposti pyykkäämään , imuroimaan , lattiat pesemään,tekemään ruoat ja miksei vaikka vessatkin .. Lasten ikä haarukka 4kk - 6v että ei se lapsen ikäkään ole mikään este kotitöille vaan se laiskuus ;)
[/quote]
Sitä voi olla kuule vaikka kotieläimiä mitä pitää seurata lapsen kanssa, tai ettei mene yksin portaisiin taikka mitä vaan vastaavaa. Että kun jotkut luulee olevansa nii fiksuja.
[/quote]
Eiks niitä kotieläimiä saa vaikka tunniksi pois sen lapsen luota (toiseen huoneeseen/rajoittaa portilla niiden pääsyä koko kämppään)? Jos kaikki aika menee lapsen perässä kulkemiseen, niin itse ainakin miettisin miten helpottaisin arkeani. Ja meillä ainakin rappusten ylä- ja alapäässä portit, ettei muksu itsekseen sinne kiipeä.
Minulla meinaa joinain päivinä ehtimisongelmaa tuomaan se ettei olla paria tuntia putkeen (=pesuohjelman kesto) kotona ja yksinään en jätä koneita päälle. Minä olen kyllä näin kotiäitinä avoimesti myöntänyt, että helpommalla me näin päästään kuin jos oltaisiin molemmat vanhemmat töissä ja kiireellä iltaisin hoidettaisiin ne asiat, joihin on nyt koko päivä aikaa. Mieskin tykkää kun ei joudu pahemmin kotihommia tekemään tai kaupassa käymään kun hoidan ne päivän aikana lasten kanssa. Monesti olen miettinyt, että miten sitä edes jaksaisi kaikkea hoitaa illalla rankan työpäivän päätteeksi kun lapsiakin pitäisi huomioida.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 16:08"]No siksi että yksikin villi lapsi, joka on hereillä 14 tuntia siitä vuorokaudesta, hidastaa kotitöiden tekemistä ja vaatii huomiota ja seuraa lähes koko hereilläoloaikansa. On niitä lapsia, jotka istuvat tutti suussa ja nalle kainalossa katselemassa mitä mamma puuhaa ja sitten niitä, jotka ovat koko ajan touhuamassa jotain, kuten pomppimassa sängyllä, tai kiskomassa vuodevaatteita lattialle, verhoja alas, heittelemässä tavaroita, pudottamassa niitä tavaroita, joita ei voi laittaa kaappien ylähyllyille jne.
Sängyllä pomppiminen olisi muuten ihan ok, paitsi sängyltä pudotessa voi tulla kiireinen sairaalakäynti...
[/quote]No voisiko sille lapselle opettaa vaikka kotitöitä jos energiaa riittää. Kävelevä lapsi osaa ja haluaa tehdä aika monia juttuja. Kuopukseni oli tuollainen ikiliikkuja mutta energia suunnattiin johonkin muualle kuin verhoihin. Ja yksikään lapseni ei ole joutunut sairaalaan sängyllä hyppiessään.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 18:17"]Ihan mielenkiinnosta kysyn, missä vauvanne ovat kun teette kotitöitä?
[/quote]Vieressä "auttamassa". Ihan pienikin osaa pitää kauhaa (suussaan) tai "tyhjentää" tiskikonetta. Ihan pikkuiset ovat sitterissä auttamassa, isommat sohlaavat oikeasti mukana.
Kotihommiin menee päivässä max 1 h, lasten kanssa oleskelu on sitä samaa olemista mitä ihmiset tekee vapaapäivänäänkin. Sitä kutsutaan kotiäidin työn sijaan elämäksi.
T: isä, joka oli hoitovapaalla
"
onko minkä ikäinen lapsi ja montako? Jos on vaikka parin kuukauden ikäinen lapsi ja se halua olla koko ajan sylissä tai syömässä niin ei todellakaan ehdi... jos lapsi konttaa jo niin sitten juokset sen perässä koo ajan... mutta kyllä kerkee kuitenkin tekemään aika paljon kaikkea.
Miksi konttaavan lapsen perässä pitää juosta. Ettekö osaa tehdä kodista turvallista"
Kattoonko pitää liimata sohva ja ruokapöytä tuoleineen... Kun lapsi yrittää noustaa suorille jaloille. Meillä myös lapsi johtaa koiria ja koiria pitää aina välillä irrottaa lapsen halauksesta. Lapsi on muutenkin varsin kekseliäs. Ja joo turvallinen koti on ja en ole väittänyt, etten kerkee mitään tekemään. Teen kaikki kotihommat ja miehen ei tarvi tehdä mitään. Toimii!
Koska minulla on 6kk vauva joka ei nuku kuin tissillä tai liikkuvissa vaunuissa ja kaikki muu aika sitten ollaankin kiinni vauvassa, ei viihdy yksin. Mies töissä päivät. Välillä saan tehtyä jonkun nopean kotityön ilman että suuttuu. Asunnon pintaremppa venyy ja venyy ja venyy koska ei kerkeä, mutta oi kyllä, kerkeän täällä ja muualla netissä aikaa viettää vaikka kuinka paljon, koska surffaan kännykällä samalla kun vauva nukkuu tissillä. Siksi.

Kyllä minäkin ehtisin vaikka mitä, jos mies tulisi kotiin klo 17 ja ottaisi sen jälkeen vastuun lapsista!
Saan kyllä pakolliset hommat jotenkuten tehtyä, koululaiset kuskattua harrastuksiin ja vauvan hoidettua näinkin, mutta aika väsynyt alan olla kun mies kotiutuu 19-20 välillä. Siihen päälle vielä vauvan nukuttaminen ja keittiön siivous miehen päivällisen jäljiltä, niin päivä alkaa olla pulkassa.
Ei se kotiäidin työ ole pelkkää "elämää" vaan raskasta työtä. Tätä ei työssäkäyvät vanhemmat tajua koska he näkevät lapsiaan vain sen pari tuntia päivässä. ei se ehdi silloin raskaaksi käydä. Tietenkin on erilaisia tapoja olla kotiäiti. toiset tekevät muutakin kuin hoitavat lapsiaan, ja toiset, kuten minä keskityn vain lapsiini. siinä ei ole jaksamisesta kyse vaan tietoisesta valinnasta. Silloin ei tehdä muuta kuin ollaan lasten kanssa, muuten sitä palaa loppuun koska laadukas kasvatustyö on niin vaativaa. ja tällä menetelmällä kasvatan spesiaalinpia lapsia. Keskityn heihin ja sehän näkyy jossain tulevaisuudessa, esim hyvinä käytöstapoina ja koulumenestyksenä. Kun taas siisti koti ei näy missään kymmenen vuoden päästä.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 19:20"]"
onko minkä ikäinen lapsi ja montako? Jos on vaikka parin kuukauden ikäinen lapsi ja se halua olla koko ajan sylissä tai syömässä niin ei todellakaan ehdi... jos lapsi konttaa jo niin sitten juokset sen perässä koo ajan... mutta kyllä kerkee kuitenkin tekemään aika paljon kaikkea.
Miksi konttaavan lapsen perässä pitää juosta. Ettekö osaa tehdä kodista turvallista"
Kattoonko pitää liimata sohva ja ruokapöytä tuoleineen... Kun lapsi yrittää noustaa suorille jaloille. Meillä myös lapsi johtaa koiria ja koiria pitää aina välillä irrottaa lapsen halauksesta. Lapsi on muutenkin varsin kekseliäs. Ja joo turvallinen koti on ja en ole väittänyt, etten kerkee mitään tekemään. Teen kaikki kotihommat ja miehen ei tarvi tehdä mitään. Toimii!
[/quote]Mitä vaarallista on sohvassa ja ruokapöydässä? Kaikki oppivat kiipeämään jossain vaiheessa ja kannattaa antaa opetella. Jokaisesta muksahduksesta lapsi oppii. Koiria juu ei todellakaan ole.
Minulle ei tulisi mieleenkään tehdä päivisin juuri muuta kuin lastenhoito. SE on tarpeeksi raskasta. Kotityöt jaetaan ja mies on samaa mieltä koska hän tuntee villit pilttimme. Miehen mielestä olen sissi kun suostun kotihoitoon ja syvästi kiitollinen tästä. Itse hän saa olla päivät rauhassa työssä kodin ulkopuolella. Henkisesti raskainta se kuulkaa kodin seinien sisäpuolella on... Ja jos pitäisi vielä kotitöistä murehtia...
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 18:16"][quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 16:02"]onko minkä ikäinen lapsi ja montako? Jos on vaikka parin kuukauden ikäinen lapsi ja se halua olla koko ajan sylissä tai syömässä niin ei todellakaan ehdi... jos lapsi konttaa jo niin sitten juokset sen perässä koo ajan... mutta kyllä kerkee kuitenkin tekemään aika paljon kaikkea.
[/quote]Miksi konttaavan lapsen perässä pitää juosta. Ettekö osaa tehdä kodista turvallista
[/quote]
Sitä voi olla kuule vaikka kotieläimiä mitä pitää seurata lapsen kanssa, tai ettei mene yksin portaisiin taikka mitä vaan vastaavaa. Että kun jotkut luulee olevansa nii fiksuja.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 18:27"]
Tekosyitä kyllä moni kotimamma keksii rutkasti (minulla lapsia 4 kpl ) Päivässä kerkeää lastenhoidon ohessa helposti pyykkäämään , imuroimaan , lattiat pesemään,tekemään ruoat ja miksei vaikka vessatkin .. Lasten ikä haarukka 4kk - 6v että ei se lapsen ikäkään ole mikään este kotitöille vaan se laiskuus ;)
[/quote]
Sama ikähaarukka meilläkin! Toisen lapsen jälkeen oli ongelmia tehdä kotihommia, painavaa vauvaa en jaksanut kanniskella kauaa kerralla yhden käden varassa :) Ei suostunut syömään tuttia eikä pulloa. Nukkui vain hetken kerrallaan. Kyllä niistä selvisi, mutta ei samallalailla kuin yhden kanssa :) Sitten syntyi kolmas, helppo kuin mikä ja koti pysyi siistinä ja ruoan sai tehtyä helposti :) Nyt neljäs on myös helppo.
Mutta yksi ero meillä on :) Minä ymmärrän hyvin niitä jotka eivät ehdi kaikkea tekemään. Lapset kun ovat erilaisia :)
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 15:50"]
Ärsyttävät fb päivitykset, kotiäidit marmattavat kuinka ei ehdi mitään tehdä. Argh.
Miten ei muka ehdi? jos nukkuma-aikaa on 8h vuorokaudesta, on 16h aikaa pestä pyykkiä, siivota ja tehdä ruokaa! Sitten istutaan facebookissa marmattamassa kun ei mitään ehdi :D. Pitäisikö vaikka jättää fb:n käyttö vähemmälle.
Vai onko kysymys saamattomuudesta ja organisointikyvystä? ei vaan osata laittaa asioita järjestykseen.
[/quote]
Kyllä huomaa miten nolo tämä avaus on!
Kotiäiti on äiti, joka hoitaa itse lapsiaan. Siis kaitsee pikkulapsiaan eli on aktiivisesti heidän elämässään, koska ei vie lapsiaan vieraalle! Tajuatko?
Yksi lapsista voi olla jo hiukka ulkona toisten kanssa ja toinen vauveli sisällä. Vauvalla ja isommalla on eri rytmit päikkäriensä kanssa ja jopa ruokailunsakin kanssa. Voi olla niinkin kun vauveli nukkuu tarvitsee isompi äitinsä huomiota.
Ei siis ole juolahtanut av:n mieleen!!