Miehen 25vuotias poika ei muuta pois!!! Arrrghhh!
Miehelläni on 24v(kohta 25) poika edellisestä avioliitosta. Pojalla on oma huone asunnossamme, 5h+keittiö.
Minulla ja miehellä on yhteinen lapsi, 9v, eli miehen poika oli teini kun lapsemme syntyi. Silloin poika asui meillä vuoroviikot ja äidillään vuroviikot.
Nyt tuo "poika" asuu meillä koko ajan nyt koska me olemme opiskelupaikkakunnalla.
Poika aloittu just uudet opinnot aikuiskoulutuksessa, valmistuu 4v. kuluttua. On ammatti ennestään, medianomi, mutta ei ole saanut alan töitä. Poika käy ekstraamassa parissa ravintolassa välillä ja opsiskelee.
Mutta mulla alkaa olla nyt mitta täys. Viime viikonloppuna pojalla oli joku sussu yötä, siis poika ei seurustele vaan on yhdenyön suhteita, ja tyttö tuli keittöön kahvia hakemaan ihan kuin olisi omassa kodissaan. Ja poika kulkee ympäriinsä kalsareissa ja piereskelee ja raapii kainaloitaan.
Mitään ei asumisesta maksa, ei ruuasta, ei mistään. Käyttää jompaakumpaa meidän autoista, ei maksa bensaa.
Kehtaisinko heittää jätkän ulos? Siis mua ärsyttää ja suututtaa niin maan perusteellisesti!
Pojan isä ei ota kantaa, mumisee vaan.
mitä hittoa mun pitäisi tehdä?
Kommentit (252)
Aika hämmästyttävää todeta, että tässä ketjsussa melkein kaikkin mielestä äitipuolella ei ole mitään sanavaltaa kodissaan, jonka ovat jakaneet ainakin yhdeksän vuotta?
Taidatte ollaniitä kuuluisia exiä helvetistä..
25-30 vuotias vie jo henkistä tilaa...mitä jos ap alkaa kulkea alusvaatteisillaankun onhan hänelläkin kodissaan oikeus kulkea vaatteissa kuin vaatteissa? Tuon ikäisestä ei olla enää edes elatusvelvollisia vaikka opiskeleekin. Todellinen karhunpalvelus lähettää uusavuton 30v suoraan jonkun tyttöparan kanssa asumaan..
Selvastikin klopilla liikaa rahaa kun pystyy baareissa roikkumaan ja tuomaan irtosuhteita ap:n kotiin. Joten ulos vaan jos kantti kestaa, ap:lla taloudessa maksavana osapuolella on sita oikeus vaatia. Lopeta nyt ainakin ensimmaiseksi tuon elatin pyykkien pesu ja ruoan laitto sille, ja ala missaan nimessa anna sille autoasi kayttoon, eiko teilla pain julkiset kulje?
Olisi myos ehka hyodyllista iskalle ja aikamiespojalle kokeilla yhteisasumista ilman ap:n tuottamia taysia hotellipalveluita. Jos ap kerran kay toissa, voisi han vuokrata itselleen ja ehka omalle lapselleen asunnon vahaksi aikaa niin saisivat nuo aikuiset miehet ihan oikeasti nahda minkalaiseksi sikolatiksi koti menee kun kaksi laiskaa ja epasiistia miesta siella asuu.
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 20:31"]

[/quote]Ja eihan tuo aikamiespojan koti oikeastaan ole kun on asunnut suurimmaksi osaksi aitinsa luona. Tuota muuten tapahtuu aika usein, kun elarit lakkaavat tulemasta niin lapsi paiskataan pellolle.
Siis onko tuo totta, jos muutan vanhempieni luo asumaan niin minua ei voi sielta haataa pois? Olen kylla 35 vuotta tayttanyt mutta kun on niin korkea vuokra....
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 20:31"]
Selvastikin klopilla liikaa rahaa kun pystyy baareissa roikkumaan ja tuomaan irtosuhteita ap:n kotiin. Joten ulos vaan jos kantti kestaa, ap:lla taloudessa maksavana osapuolella on sita oikeus vaatia. Lopeta nyt ainakin ensimmaiseksi tuon elatin pyykkien pesu ja ruoan laitto sille, ja ala missaan nimessa anna sille autoasi kayttoon, eiko teilla pain julkiset kulje?
Olisi myos ehka hyodyllista iskalle ja aikamiespojalle kokeilla yhteisasumista ilman ap:n tuottamia taysia hotellipalveluita. Jos ap kerran kay toissa, voisi han vuokrata itselleen ja ehka omalle lapselleen asunnon vahaksi aikaa niin saisivat nuo aikuiset miehet ihan oikeasti nahda minkalaiseksi sikolatiksi koti menee kun kaksi laiskaa ja epasiistia miesta siella asuu.
[/quote]
Todennäköisesti sinne muuttaisi joku uusi nainen ja ap menettäisi ison asunnon edut. Tuskin maksaa kuukaudessa 2000-3000 euroa nykyasumisestaan, jonka verran ison asunnon vuokra olisi.
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 20:19"]
Aika hämmästyttävää todeta, että tässä ketjsussa melkein kaikkin mielestä äitipuolella ei ole mitään sanavaltaa kodissaan, jonka ovat jakaneet ainakin yhdeksän vuotta?
Taidatte ollaniitä kuuluisia exiä helvetistä..
25-30 vuotias vie jo henkistä tilaa...mitä jos ap alkaa kulkea alusvaatteisillaankun onhan hänelläkin kodissaan oikeus kulkea vaatteissa kuin vaatteissa? Tuon ikäisestä ei olla enää edes elatusvelvollisia vaikka opiskeleekin. Todellinen karhunpalvelus lähettää uusavuton 30v suoraan jonkun tyttöparan kanssa asumaan..
[/quote]
Enemmän ihmettelen sitä, että miehellä ei ole sananvaltaa siihen, keitä hänen kodissaan asuu. Jos mies haluaa, että 25 v poika asuu lapsuudenkodissaan, niin miksi ihmeessä ap saa sen kieltää? Jos ei ap:lle sovi, voi aina hankkia oman asunnon.
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 20:36"]
Siis onko tuo totta, jos muutan vanhempieni luo asumaan niin minua ei voi sielta haataa pois? Olen kylla 35 vuotta tayttanyt mutta kun on niin korkea vuokra....
[/quote]
No ei voida, jos sinut sinne otetaan asumaan. Väkisin et tietenkään voi sinne tunkea. Mutta jos ottavat sinne asumaan ilman vuokrasopimusta, niin ei myöskään voida häätää pois ilman laillista syytä.
Tässä vaiheessa kannattaa muistaa, että jos lupaat maksaa tietyn summan vanhemmillesi asumiskuluista, niin se on myös maksettava, vaikka siitä ei tehtäisi kirjallista sopimusta. Suullinen sopimus on nimittäin Suomen lain mukaan ihan yhtä pätevä kuin kirjallinen sopimus.

Onko ap ja miehensä jutelleet pojan kanssa hänen tulevaisuudenssuunnitelmistaan, onko hänellä ajatustakaan hankkia omaa asuntoa ja missä vaiheessa? Mahdollisesti tähän vois alkaa kannustamaan, muttei tietenkään siten että pojalle tulee tunne ettei ole tervetullut omaan kotiinsa.
Säännöt ja osallistuminen kotitöihin pitää toki olla selvät (ihmettelen jos eivät ole jo tähän mennessä), ja mielestäni ehdottomana sääntönä pitäisi olla ettei mitään yhden illan tyttöjä tuoda kotiin pienemmän sisaruksen ihmeteltäväksi.
Jotenkin koko tarina kuulostaa siltä, että keskusteluyhteys on perheessä hukassa. Ap:n on aivan turha pestä käsiään tilanteessa: miksei säännöistä ole puhuttu jo edellisellä opiskelukerralla. Esim. ruokarahan maksamisesta.
Oma mieheni asui vanhempien luona lähes 30-vuotiaaksi: aivan mahtava tyyppi ja perheenisä. Jotkut persoonat vaan itsenäistyy todella hitaasti. Itse olen muuttanut kotoa 16-vuotiaana omilleni.
Suomessa halutaan aina laittaa kaikki samaan muottiin ja kaikkien elämien pitää mennä samaa tahtia. Todellisuus on kuitenkin ihan muuta.
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 15:01"]
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 14:53"]
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 14:19"]
Mitäpä se sinulle kuuluu, poika sopii isänsä kanssa molempia tyydyttävän ratkaisun. Ihmetyttää Suomessa tämä asenne että lapset ovat perheenjäseniä vain 18-vuotta ja sitten rinnastetaan kehen tahansa ventovieraaseen. Näyttää korostuvan erityisesti uusperheissä.
[/quote]
No tuota. Miten ne lapset löytävät koskaan oman jalkansa jos aina on täysi palvelu käytössä. "5v on aikuinen, ei edes mikään nuori. Ymmärtää että työtä on vaikea löytää, mutta tuolla pojalla on nyt vähän asiat sekaisin; aikuista elämää seksieläineen ei vietetä silloin kun ollaan nuoria ja asutaan kotona vanhempien elätettävänä. En katsois päivääkään tuollaista peräkammarin touhua. Eläimetkin vierottaa lapsensa. Potku persuksille, elämässä pitää sinnitellä että se oma tie löytyy, eihän tuollainen selviä edes perhe-elämästä kun 25-vuotiaana ottaa itselleen lapsen edut. ja siihen samaan aikuisen vapauden. Aikuinen elämä alkaa kun ollaan omillaan. Kyllä mäkin autan lapsiani viimeiseen saakka mutta palvelu loppuu sitä mukaa kun he kasvavat kykeneviksi ottamaan vastuun itsestään. Mun mielestä tuo on järkyttävää. Ei poika kykene kohta vastuulliseen itsenäiseen elämään ollenkaan. Jos hänen on pakko asua teillä, niin kyllähän hänen pitää jollain lailla lunastaa siihen oikeus, vaikka kotityöllä.
[/quote]
Kyllä ne tuolla Etelä-Euroopassakin ihmiset kasvavat ihan normaaleiksi ja täyspäisiksi vaikkeivät omaan vuokraboksiin muutakaan heti täysi-ikäistyttyään.
[/quote]
Ja siellä etelän mailla mama sitten keittelee aamukahvia niille poikiensa kotiin raahaamille yhdenyön hoidoille??? Veikkaampa että ei. Siellä vanhemmille esitellään se kihlattu. Eri kulttuuri. Ja fakta on se ettet sinä pärjää suomalaisessa tasa-arvoisessa liitossa, et myöskään työelämässä jos sinua kohdellaan kuin pottaikäistä vielä 25v.
Siis... Tuolle pojalle voisi kertoa, että omanikäisille naisille ei kyl enää kotona asuva mies kelpaa, vaikka oliskin opiskelija. Todellinen turn off. Jätkä voi hankkia opiskelija-asunnon. Katsot että tekee hakemuksen opiskelija-asuntoon ja kaupunginasuntoon! Voitte viel pari kuukautta katella että saa tuon asunnon. Itse olen 26 vuotias opiskelijanainen ja ei tulisi mieleenkään muuttaa vanhemmille enää tän ikäisenä. Ja hyvin laajassa kaveripiirissä on tasan yksi ikäiseni, joka asuu vanhemmillaan ja hänen äitinsä kyllä vihjailee hyvin suoraan, että voisi muuttaa pois. Noloa, ettei ota vinkkiä vastaan! Kaveripiirissäkin tuolle miehelle nauretaan, ei ole enää normaalia ja kukaan nainen ei miehekseen tuollaista halua!
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 19:47"]
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 18:26"]
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 15:06"]
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 14:14"]
Miehelläni on 24v(kohta 25) poika edellisestä avioliitosta. Pojalla on oma huone asunnossamme, 5h+keittiö.
Minulla ja miehellä on yhteinen lapsi, 9v, eli miehen poika oli teini kun lapsemme syntyi. Silloin poika asui meillä vuoroviikot ja äidillään vuroviikot.
Nyt tuo "poika" asuu meillä koko ajan nyt koska me olemme opiskelupaikkakunnalla.
Poika aloittu just uudet opinnot aikuiskoulutuksessa, valmistuu 4v. kuluttua. On ammatti ennestään, medianomi, mutta ei ole saanut alan töitä. Poika käy ekstraamassa parissa ravintolassa välillä ja opsiskelee.
Mutta mulla alkaa olla nyt mitta täys. Viime viikonloppuna pojalla oli joku sussu yötä, siis poika ei seurustele vaan on yhdenyön suhteita, ja tyttö tuli keittöön kahvia hakemaan ihan kuin olisi omassa kodissaan. Ja poika kulkee ympäriinsä kalsareissa ja piereskelee ja raapii kainaloitaan.
Mitään ei asumisesta maksa, ei ruuasta, ei mistään. Käyttää jompaakumpaa meidän autoista, ei maksa bensaa.
Kehtaisinko heittää jätkän ulos? Siis mua ärsyttää ja suututtaa niin maan perusteellisesti!
Pojan isä ei ota kantaa, mumisee vaan.
mitä hittoa mun pitäisi tehdä?
[/quote]
Suomen lain mukaan ketään ei voi heittää kotoaan ulos, joten ei onnistu. Jos heität, poliisit voivat heittää sinut putkaan ja poika pääsee takaisin kotiinsa.
Ja toisekseen miksi ihmeessä pojan pitäisi muuttaa omasta kodistaan oman perheensä luota pois?
Sen sijaan voit neuvotella, että hän maksaa jotain asumisestaan. Sen minkä pystyy, koska opiskelijalla tuskin on varaa paljoa maksaa. Ja isän kanssa yhdessä voitte kertoa pojalle säännöt tyttöystäväehdokkaiden suhteen. Eli jos ette halua, että niitä käy kylässä, niin sen voitte kieltää. Tyttöystäväehdokkaat voitte myös heittää ulos, jos kehtaatte. Poikaa ette.
[/quote]
Mutta eihän kyseinen koti ole pojan, jos hän ei siitä mitään maksa/ole maksanut? Ei se ole pojan nimissä tms. eli poliisillakaan ei ole mitään sanomista asiaan jos hänet sieltä ulos heittää. Eri asia jos olisi alaikäinen.
[/quote]
Luepa lakikirjasti hieman tarkemmin. Vuokralaisen voi häätää, jos vuokrat ovat maksamatta. Perheenjäsentä et voi häätää, koska hän ei ole vuokralla eli vuokrasopimusta ei ole olemassa.
Ihmisen voi häätää kodistaan vain, jos siihen löytyy laissa määritelty syy, joita ovat: maksamattomat vuokrat, jos on vuokralainen, maksamattomat yhtiövastikkeet, jos on asunnon omistaja, naapureita häiritsevä elämä tai perheen sisäinen häätö, jos perheenjäsen on vaaraksi muille perheenjäsenille.
[/quote]
Jos oma lapsi 40v:kin rypee nurkissa, häntä ei sa häätää? :O
Voi ziisus on täällä mammoilla ongelmat. Tuntuu että ap:llä ei oikein oo ymmärrystä että tuppaa veri olla vettä sakeampaa ja isä on ylpeä kun poika tuo puikotettavia kotiin.
Hankala tilanne, kannattaa sopeutua eikä tunkea väliin
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 21:35"]

Ei saa. Se on hänen kotinsa yhtä paljon kuin sinun kotisi. Eikä Suomessa ketään häädetä kodistaan ilman laillista perustetta. Käräjäoikeus noudattaa lakia. Ei tietämättömien mielipiteitä.
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 22:15"]

Eli omasta aikamiespojasa ei voi päästä eroon?
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 22:24"]

Juu, ei pääse ihan noin vain häätämällä. Käräjäoikeus ei määrää kenellekään häätöä omasta kodistaan ilman laillista syytä. Ja se koti on sen aikamiespojan koti ihan yhtä paljon kuin sen vanhemmankin.
Aikamiespoikaan voi varautua jo lasta tehdessään. Koskaan ei tiedä millainen lapsi sieltä maailmaan tupsahtaakaan. Aikamiespoika, vammainen vai kenties tuleva narkkari. Eikä aikamiespojassa kaikkien mielestä ole edes mitään pahaa. Tiedän monia aikamiespoikia, jotka asuvat yksinäisen äitinsä tai isänsä kanssa ja ovat vanhemmilleen kaikki kaikessa.
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 14:19"]
Mitäpä se sinulle kuuluu, poika sopii isänsä kanssa molempia tyydyttävän ratkaisun. Ihmetyttää Suomessa tämä asenne että lapset ovat perheenjäseniä vain 18-vuotta ja sitten rinnastetaan kehen tahansa ventovieraaseen. Näyttää korostuvan erityisesti uusperheissä.
[/quote]
no ei lapsia tarvitse kotoa potkaista täysi-ikäisyyden saavuttamisen päivänä, mutta tuolla pojalla on ilmeisesti tarkoitus olla siellä vielä kolmikymppisenä, nyt on 25 ja aikoo siis opiskella nyt vielä 4 vuotta, joten on noin kolmikymppinen, kun lopettaa opinnot... aika härskiä tuoda naisia sinne, no, minä en olisi saanut toimia noin ja meillä asui vain verisukulaisia, ei isä - tai äitipuolia.
Muutin takakaisin vanhempieni luokse 23 vuotiaana ja sieltä omaan asuntoon 28 vuotiaana. Maksoin vuokraa 9 m2 huoneestani 180 euroa ja hoidin oman osani kotitöistä. Samalla opiskelin yliopistossa ja tein osa-aikaisena toimistoapulaisen työtä. Järjestelmä oli selkeä ja sopi hyvin kaikille osapuolille. Se mahdollisti myös opiskeluni ja säästämisen omaa asuntoa varten.
EI KAI KUKAAN TOSISSAAN VÄITÄ ETTÄ 25- vuotias MIES voi asua ILMAISEKSI vanhemmillaan??? Kyllä on puurot ja vellit nyt seksin. Tässä on melkein jokainen lähteny opiskeluaikana pois kotoa ja eläny vaikka sillä makaroonilla! Se on elämää! Elämä on välillä kovaa mutta sillä tavalla oppii pitämään huolta itsestään ja ehkö joskus omista lapsistaan.
Tommosista miehistä , no tulee jos tulee kelpoisia pitämään perheestään huolta. Epäilen kun ei osaa hoitaa itseään asumaan muualle.