Oletteko käyttäneet maskeja kaupassa, ja oletteko saaneet katseita sen takia?
Asun Turussa ja oon nyt käyttänyt maskisuosituksen takia kangasmaskia kaupassa.
Yleensä mun lisäksi maski on henkilökunnalla, jollain mummelilla ja yleensä yhdellä toisellakin naisella.
Miehillä en ole nähnyt maskeja ja yleensä juuri miehiltä saa outoja katseita, kun on maski kasvoilla. (Tai sitten näytän maski kasvoilla vain niin hyvältä, kun kaksoisleuka jää piiloon ;))
Käytän maskia, koska on maskisuositus ja käytän sitä "kaupan henkilökunnan vuoksi", heidän kun on pakko olla töissä ja altistua ihmismassoille.
Kommentit (74)
Mitä nyt paikallisesta puskaradiosta luin, niin kaikki siellä nyt tuijottelevat pahasti toisiaan, maskittomat maskillisia ja toisinpäin.
En osaa sanoa kuinka paljon nyt maskeja ihmisillä on, en ole pariin viikkoon käynyt julkisilla paikoilla, yleensä käyn noin kuukauden välein. Tähän mennessä olen vasta 3 nähnyt. Jo keväällä yhdellä oli, ja viimeksi kaupassa käydessäni kahdella nuorella.
Itse en ole käyttänyt, minulla ei ole maskeja enkä niitä ole halukas metsästämään jollei omaan kauppaan tule halvalla tarjolle.
Jotain huivia harkitsen.
Jotain halpoja tilasin jo kauan sitten, kiinasta, mutten ole saanut niitä enkä tiedä mahtavatko edes tulla.
Jätkäshenkilö 48 vuotta Turku kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytän, Turussa, käyn tosin vain kerran viikossa ja hiljaiseen aikaan.
Tosin tiedän, että käytän turhaan, koska en liiku missään enkä näe ketään, joten minulla ei mitenkään voi olla virusta.Juuri juttelin ystävän kanssa, joka manasi sitä, että aamubussissa juuri kellään ei ole maskia, hänen on semi-riskiryhmäläisenä pakko käyttää niitä paljon kalliimpia ffp2 maskeja, jotta suojaa itsensä myös noilta urpoilta.
Sillä Sinun "semi-riskiryhmäläisellä" ystävälläsi ei ole mitään manailemista kenestäkään naamarätittömästä. Sano hänelle terveisiksi, ettei hänen ole mikään pakko mennä sinne aamubussiin eikä liioin iltasellaiseen jos noin paljon pelottaa, ja että nämä "riskiryhmäläiset" saavat ihan vapaasti muurata käkättimensä ja klyyvarinsa umpeen vaikka betonilla sekä kaivaa itsellensä maakuopan ja palkata jonkun caterpillarikuskin lykkäämään pari metriä maata päälle: ei tule ikävä.
Tervemenoa.
Enkä käytä turparättiä missään, mulkoilette tai ette.
Kuulostat olevan ammattiavun tarpeessa. Helvetin sekopää.
Käytän.
Ei aavistustakaan. Katson tuotteita, en ihmisiä.
Olen nyt syyskuusta lähtien alkanut käyttää myös kaupoissa julkisen liikenteen lisäksi. En ole huomannut mitään katseita maskillisille tai maskittomille Helsingissä.
Missä kaupassa ap on mahtanut Turussa käydä? Olen käyttänyt 2 viikkoa maskia eri kaupoissa Turussa. Nyt viikonloppuna Kupittaan CM ja Länsikeskuksen CM, reilusti yli puolella asiakkaista maski. Vähäheikiläntien Lidlissä 2/3 maskit. Kukaan ei katso maskin kanssa olevaa mitenkään, ei ainakaan minua ole kukaan katsonut.
Vierailija kirjoitti:
Käytän, Tampere. Alkanut yleistymään ja ihmiset rohkaistuneet. Ainut, mitä edelleen ihmettelen ovat nämä iäkkäiden kokoontumiset prismojen ja cittarien aulassa, ei turvavälejä tai maskeja. Ei aina, mutta usein tullut eteen tällainen näkymä. Yleisestikin ottaen iäkkäät jos ketkä voisivat nyt tsempata, kun heitä tässä myös koitetaan riskiryhmäläisten lisäksi suojata..
Kyllä, juuri näin. Vanhoilla miehillä ei maskeja juuri näe, naisilla enemmän.
Olen pari kuukautta käyttänyt kertakäyttömaskeja työmatkat ja kauppareissut.
Ainakaan täällä Helsingissä pahansuopia katseita ole tullut juuri missään vaiheessa, ainakaan siten että olisin pistänyt merkille.
Kuluneiden 3-4 viikon aikana maskien käyttö% on noussut tosi paljon ainakin metrossa ja runkolinjan busseissa. Maskittomia näkee, eikä heitä porukka pahemmin vaikuta tuijottavan, saati toruvan.
Ainoa asia mistä olen nähnyt huomautuksen julkisissa kulkuvälineissä on se, jos joku tuppaa viereiselle penkille istumaan.
Tuo maskivastainen öyhötys tuntuu onneksi rajoittuvan pääasiassa nettipalstoille. En oikein keksi mistä se kumpuaa, maskien tarkoituksena kun on pääasiassa suojata muita. Onko se jotenkin vastenmielinen ajatus?
Täällä pikkukylässä kukaan ei käytä maskeja.
Missä kaupassa ap oikein käyt? Olen viime aikoina liikkunut Tampereella, Helsingissä ja Turussa ja ehdottomasti eniten maskeja näkyi Turussa. Esim. Kupittaan CM:ssä varmaan 80 % käytti.
Vierailija kirjoitti:
En käytä maskia, sillä en ole mikään typerä lammas.
Miksi sitten kuulostat sellaiselta :D
Mitä ihmettä ap? Olen turkulainen ja maskittomat ovat olleet kaupoissa vähemmistöä jo vaikka kuinka pitkään. Ehdoton enemmistö käyttää maskeja.
Käytkö jossain laitakaupungin pikkukaupassa?
Olen käyttänyt koko ajan. En ole sen sorttinen että välittäisin muiden katseista.
Mulla oli kangasmaski ja sain pelkkiäö kehuja...Onpas sulla makea maski jne...
Kassapoikakin flirttaili.
Kyllä tuo maski on jo aika normi, ei tarvitse sitä rumaa "pahvimaskiakaan" hävetä kun niitä on niin monella jo.
Olen käyttänyt maskia. Täällä oli maski lähes jokaisella ainakin Prismassa. Tässä kaupungissa on aika rauhallinen koronatilanne, mutta lähiseudulla on paljon tartuntoja. Maskien käyttö on selvästi noussut viime viikon aikana. Sen käytössä ei ole mitään noloa. Maskia käyttämällä suojelet myös muita.
Maskia aloin käyttää jo keväällä. En jäänyt odottamaan yleisiä suosituksia enkä pakkoa, kun omaa järkeäkin voi käyttää. Keväällä muut asiakkaat kaikkosivat kauas, kun menin kauppaan maskeineni, nyt kun kaikilla on maskit, tuntuvat turvavälit monilta vähän unohtuneen.
Käytin jo keväällä maskia. En uskonut hallituksen valheita, vaan hankin tietoni ECDC:n sivuilta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä ap? Olen turkulainen ja maskittomat ovat olleet kaupoissa vähemmistöä jo vaikka kuinka pitkään. Ehdoton enemmistö käyttää maskeja.
Käytkö jossain laitakaupungin pikkukaupassa?
Förimarketissa.
Täällä Itä-Suomessa maskeja on noin puolella ihmisistä kaupoissa, riippuen vähän kello ajasta. Lukiolaisilla ja opiskelijoilla eniten, koska heillä on koulun puolesta maskisuositus runsaiden altistumisten takia. Keski-ikäisillä on ylivoimaisesti nvähiten maskeja, samoin aika harvoin näkee vanhuksilla vaikka juuri näiden pitäisi itseään suojata. Harmillista kyllä samat tyypit tuppaa olemaan piittaamatta turvaväleistä, että samalla kun ovat tuplariski muille ihmisille, ottavat sellaisen myös itse.
Itse käytän maskia lähinnä isoissa kaupoissa koska sen kanssa hengittäminen on niin vaikeaa viimeisillään raskaana olevana ja vasomotorisesta nuhasta kärsivänä. Käytännössä teen riskiarvioinnin kellonajan ja sen paikan mukaan mihin olen menossa. Jos tietää pienellä paikkakunnalla ettei esim. Sokoksella ole ruuhkaa, niin uskaltaa käydä ilman maskia ostamassa uuden kellon rikkinäisen tilalle.
Olen käyttänyt maskia kaupassa, vain muutamalla muullakin on ollut, maskittomat mulkoilee kuin jotain avaruusoloita joilla maski on.
Käytän, Tampere. Alkanut yleistymään ja ihmiset rohkaistuneet. Ainut, mitä edelleen ihmettelen ovat nämä iäkkäiden kokoontumiset prismojen ja cittarien aulassa, ei turvavälejä tai maskeja. Ei aina, mutta usein tullut eteen tällainen näkymä. Yleisestikin ottaen iäkkäät jos ketkä voisivat nyt tsempata, kun heitä tässä myös koitetaan riskiryhmäläisten lisäksi suojata..