Epäilen, että vuokranantajani käy asunnossai poissaollessani
Kerran, kun oli vähän lunta, tänne oli selvät jalanjäljet, vaikutti siltä, että oli käyty sisällä asti. Olen paljon reissussa ja työnantaja on esimieheni, joka järkkäsi minulle tilapäisen asunnon, oma etsinnässä. Tämä ei ole provo, olen ihan tosissani. Nyt tulin joululomalta päivää aikaisemmin ja tuli täältä päin vastaan. Ei varmaan tunnistanut, koska meillä on vaihtunut auto enkä tiedä tietääkö millainen nykyään on. Olen myös asettanut ansoja - joo vainoharhaisuutta - ja niiden paikka on siirtynyt. Kerran näin unta, että tänne tui joku omilla avaimillaan, kun olin paikalla, vaikka minun piti olla viikonloppu pois. Olin tullut kipeäksi ja mennyt aikaisin nukkumaan. Olen jälkeenpäin miettinyt, että ehkä se ei ollutkaan unta.
Tietysti voi olla sekin vaihtoehto, että että joku aiempi asukas ei ole ihan "terve". Joka tapauksessa, kun kerran sanoin tälle vuokranantajalle käyneeni täällä loman aikana tsekkaamassa että kaikki on ok ja olleeni yön, hän säpsähti (valehtelin, en oikeasti ollut yön yli, käväisin kyllä). Siksi epäilen häntä. Kesäloman siis olin kokonaan pois. Mulla ollut tämä asunto n. vuoden. En tiedä motivaatioita. Ei mulla mitään varastettavaa ole eikä vuokranantaja sellainen ole, että mitään veisi. Ihan asiallinen muuten. Luulenkin, että hän käy salaa tarkistamassa, pidänkö asunnon kunnossa.
Kommentit (98)
[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 19:01"]
[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 18:52"]
Meinasin ehdottaa myös ansojen virittämistä. Jos se on jo kokeiltu, niin sitten järeämmät konstit käyttöön. ITse varmaan hankkisin riistakameran ja virittäisin sen eteiseen niin, että mahdollinen sisääntulija yllä näkee kameran (jolloin ei ole kuvattu salaa), mutta vasta sitten kun on itse jo jäänyt kiinni.
[/quote]
Kamerasta on oltava varoitus oven ulkopuolella, jopa oman kodin kuvaaminen tuolla tavalla on laitonta.
[/quote]
Tämähän on täyttä paskaa. Omassa kodissaanko ei saisi kuvata? Silloihan miljoonat ja taas miljoonat valokuvat ja kotivideot olisivat laittomia. Ei me sentään pohjoiskoreassa asuta. Äly hoi.
Voithan laittaa pelkän kameratarrankin; luulis että sitten ei enää käy.
Joku väitti tuolla aiemmin, että asunnon omistaja saisi käydä asunnossa milloin vain, mutta se ei kyllä pidä paikkaansa. Jos asunto on vuokrattu, niin omistaja saa tulla asuntoon vain ennalta ilmoitettuna aikana tai poikkeustilanteessa ilmoittamatta, jos on joku todellinen hätätilanne.
[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 20:10"]
Lukekaa tämä :http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288525290049.html
[/quote]
Eli kotonaan saa kuvata. Piste.
[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 18:51"]
Asuin kerran kerrostalossa jossa taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja jäi kiinni siitä että kävi vara-avaimilla toisten asunnoissa.
[/quote]
kaverini vuokraisäntä jäi kiinni samasta. Valitettavasti tätäkin siis tapahtuu!
[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 19:28"]
Yksi tuttu pitää webbikameraa kotona, jotta näkee miten koira pärjäilee siellä yksin. Laitontako??
[/quote]
on joo, koira voi halutessaan nostaa syytteen
Itsekin kuullut tämmöisistä, olisi kiva tietää miten juttu on päättynyt!
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 17:22"]
Inhottavalta kuulostaa ja ennenkin olen tuollaisesta toiminnasta kuullut. Mikä tuommoiseen käytökseen motivoi? Pohjaton uteliaisuus vai poltteleeko se vara-avain taskussa kun sillä voi käyttää valtaa muiden elämään tunkeutumiseen?
[/quote]
Ehdottomasti. Turvalukkoa vain peliin eikä mitään vara- eikä yleisavaimia suomalaisille. Ulkomaalaiset saattavat varastaa, mutta suomalaiset tunkeilevat omaksi ilokseen toistuvasti ja pakonomaisesti. Tilaisuus tekee "varkaan", aina.
Meillä vuokranantaja oli kerran yksin käymässä asunnossamme (luvan kanssa), ja oli ilmiselvästi penkonut perusteellisesti kaappeja ja laatikoita. En kehdannut mainita asiasta koska en tietenkään pystynyt todistamaan mitään, vaikka kyllähän sen huomasi. todella ahdistavaa
Mä luulen, että mun opiskeluaikainen vuokranantaja kävi myös. Aina kun olin pitempään poissa, oli oveen väliin tullut posti aseteltu jotenkin "järjestelmällisesti". Siis nimenomaan niin, että lehdet pysyy kauniisti pinossa, kun ulko-oven laittaa kiinni. Vuokranantajana oli uskovainen perhe, joten luulen että kävivät tarkistamassa, että missä kunnossa asunto on ja etten pidä asunnossa mitään orgioita.
Esim. hiihtolomalta palatessa oli monesti sellainen tunne, että asunnossa oli käyty. En onneksi asunut asunnossa kovin pitkään...
Tunnen pari tyyppiä jotka epäilivät samaa ja pääsivät myöhemmin psykiatriseen sairaalaan psykoosin takia mutta ap:lla onkin ihan eri tilanne, ilmeisesti joku todella käy siellä, hyi inhottavaa :(
Höh. Täähän on aloitettu jo yli vuosi sitten, emme taida saada koskaan tietää mitä ap:lle tapahtui asian suhteen :(
Inhottavalta kuulostaa ja ennenkin olen tuollaisesta toiminnasta kuullut. Mikä tuommoiseen käytökseen motivoi? Pohjaton uteliaisuus vai poltteleeko se vara-avain taskussa kun sillä voi käyttää valtaa muiden elämään tunkeutumiseen?
Vitsi et olis aina kiva kuulla näistä jatkojuttuja mitä ap teki ja miten sit kävi.
Tosi mulkku tietysti tekisi ensin vaitiolosopimuksen hyvällä käteiskertakorvauksella kuvattuaan ensin likaista videomatskua ja sen jälkeen veisi asian poliisille, hakisi uudet korvaukset ja myisi jutun medialle ja ilmoittaisi, että sopimus on vastapuolen keksimä juttu jos vierailija vielä kehtaisi selitellä että asia on jo ratkaistu.