Onko sinulla valemuistoja?

Te saatte sitä mitä haluatte/epäilette/pelkäätte jne. 

Zinc

Siitä sanonta. Sitä saa mitä tilaa .. trallati lalla llaaa ..

Naisillahan on aina, itse tekevät aina kaiken ja miehet ei tee mitään sekä ovat sikoja.

Aivotärähdyksen jälkeiset tapahtumat ovat hämäriä, enkä enää tiedä, onko muisti niistä palautunut, vai kehitinkö valemuistoja paikkaamaan aukon. Sairaalassa en muistanut mitään.

Vierailija kirjoitti:

En voi tietää, koska jos on, luulen niitä oikeiksi.

Mulla on kaksi, joista tietän, että ovat valemuistoja, koska ne eivät järjellä ajateltuna ole kumpikaan mahdollisia. Ovat lapsuudesta yhä todentuntuisia.

1. Olimme perheen kanssa Riiassa lomalla ja kävimme McDonaldsissa. Muistoni mukaan siellä oli ihmiset kaikki isossa kasassa päällekäin ja liikkuivat kömpimällä toistensa yli.

2. Olin kylässä kummitätini vanhemmilla ja saimme leipiä perunasalaatilla. En tykännyt silloin perunasalaatista, mutta en kehdannut kieltäytyäkään. Muistossani perunalasaattia oli ainakin 30 cm korkea torni leivän päällä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi tietää, koska jos on, luulen niitä oikeiksi.

Mulla on kaksi, joista tietän, että ovat valemuistoja, koska ne eivät järjellä ajateltuna ole kumpikaan mahdollisia. Ovat lapsuudesta yhä todentuntuisia.

1. Olimme perheen kanssa Riiassa lomalla ja kävimme McDonaldsissa. Muistoni mukaan siellä oli ihmiset kaikki isossa kasassa päällekäin ja liikkuivat kömpimällä toistensa yli.

2. Olin kylässä kummitätini vanhemmilla ja saimme leipiä perunasalaatilla. En tykännyt silloin perunasalaatista, mutta en kehdannut kieltäytyäkään. Muistossani perunalasaattia oli ainakin 30 cm korkea torni leivän päällä. 

Nämä kuulostavat siltä, että muistat näkemiäsi unia.

Ensin ajattelin, että ei. Höpöjuttua.

Mutta kävi hyvin nolosti.

Muistin, että juuri viime viikolla annoin 19-vuotiaani lukea teikkariani eli teinikalenteriani. Pidin siellä päiväkirjaa ysiluokan ajan joka päivä.

Sieltä selvisi, että olin lukenut matikan kokeeseen 9. luokalla vain 3 päivää. Olin aina kertonut lapselleni pienestä pitäen, että ennen lukiota luin aina matikan kokeeseen 2,5 viikkoa. Luulin oikeasti niin. Muistiinpanoni kertovat muuta.

Kamalan noloa ja nyt lapseni luulee mua valehtelijaksi.

(Matikka sujui hyvin. Sain kokeista aina kiitettäviä ennen lukiota. Lukion lopputokarissa oli 9. Kielissä olin surkea.)

Mun miehellä oli valemuisto. Aikoinaan kun seurusteltiin, mies haki erästä työpaikkaa. Mä päivitin hänen cv:nsä ja autoin kirjoittamaan hakemuksen. (hän ei ole niin lahjakas kirjallisesti) Hän pääsi siihen paikkaan ja oli aikansa.

Noin 15 vuotta myöhemmin meille tuli jotain puhetta siitä työpaikasta ja mies sanoi että Virpi (exän nimi, nimi muutettu) auttoi häntä pääsemään sinne. Olin ihan puulla päähän lyöty ja mies vielä väitti vastaan kun sanoin että minähän se olin. Pystyin onneksi joidenkin päivämäärien ja tapahtumien perusteella todistamaan, että se todellakin olin minä joka auttoi häntä työn hakemisessa, eikä ex ollut ollut sillon kuvioissa enää pitkiin aikoihin.

Ystäväni kertoi minulle kerran kaupungilla ollessamme erään tarinan miesseikkailuistaan. Muistossani tästä tilanteesta minulla on kädessäni kaljatuoppi. Todellisuudessa mitään kaljatuoppia ei ollut, sillä emme olleet terassilla tai edes ryyppyreissulla.

Varmaan muisti tekee tepposet, sillä hyvin monessa muussa tilanteessa tämän ystäväni kanssa kaljatuoppi kyllä olisi ollut kädessä.

Vierailija kirjoitti:

Mun miehellä oli valemuisto. Aikoinaan kun seurusteltiin, mies haki erästä työpaikkaa. Mä päivitin hänen cv:nsä ja autoin kirjoittamaan hakemuksen. (hän ei ole niin lahjakas kirjallisesti) Hän pääsi siihen paikkaan ja oli aikansa.

Noin 15 vuotta myöhemmin meille tuli jotain puhetta siitä työpaikasta ja mies sanoi että Virpi (exän nimi, nimi muutettu) auttoi häntä pääsemään sinne. Olin ihan puulla päähän lyöty ja mies vielä väitti vastaan kun sanoin että minähän se olin. Pystyin onneksi joidenkin päivämäärien ja tapahtumien perusteella todistamaan, että se todellakin olin minä joka auttoi häntä työn hakemisessa, eikä ex ollut ollut sillon kuvioissa enää pitkiin aikoihin.

Muistat wäärin

Zinc

Vierailija kirjoitti:

Ensin ajattelin, että ei. Höpöjuttua.

Mutta kävi hyvin nolosti.

Muistin, että juuri viime viikolla annoin 19-vuotiaani lukea teikkariani eli teinikalenteriani. Pidin siellä päiväkirjaa ysiluokan ajan joka päivä.

Sieltä selvisi, että olin lukenut matikan kokeeseen 9. luokalla vain 3 päivää. Olin aina kertonut lapselleni pienestä pitäen, että ennen lukiota luin aina matikan kokeeseen 2,5 viikkoa. Luulin oikeasti niin. Muistiinpanoni kertovat muuta.

Kamalan noloa ja nyt lapseni luulee mua valehtelijaksi.

(Matikka sujui hyvin. Sain kokeista aina kiitettäviä ennen lukiota. Lukion lopputokarissa oli 9. Kielissä olin surkea.)

Miksi tälle alanuoli. Perustele.

Tämä oli hämmentävä valemuisto.

Tilanne oli erittäin nolo, kun olin aina sanonut lapselle, errä pitää lukea kokeeseen enemmän ja pidempään. Hänellä meni matikka huonosti ja olisi pystynyt parempaan, mutt luki liian vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun miehellä oli valemuisto. Aikoinaan kun seurusteltiin, mies haki erästä työpaikkaa. Mä päivitin hänen cv:nsä ja autoin kirjoittamaan hakemuksen. (hän ei ole niin lahjakas kirjallisesti) Hän pääsi siihen paikkaan ja oli aikansa.

Noin 15 vuotta myöhemmin meille tuli jotain puhetta siitä työpaikasta ja mies sanoi että Virpi (exän nimi, nimi muutettu) auttoi häntä pääsemään sinne. Olin ihan puulla päähän lyöty ja mies vielä väitti vastaan kun sanoin että minähän se olin. Pystyin onneksi joidenkin päivämäärien ja tapahtumien perusteella todistamaan, että se todellakin olin minä joka auttoi häntä työn hakemisessa, eikä ex ollut ollut sillon kuvioissa enää pitkiin aikoihin.

Muistat wäärin

Zinc

Älä yritä. En muista ja pystyn todistamaan sen.

Asuimme kerrostalossa lapsena ja meillä oli koira. Eräänä päivänä talonmies tuli sanomaan, että mun pitää siivota koiranpaskat, jotka olin piilottanut rappukäytävän kynnysmaton alle / siirtänyt maton koiranpaskan päälle. Meidän koira oli ainut koira kyseissä talossa.

Muistini mukaan siivosin ne sitten kiltisti pois. En tänä päivänäkään ole varma, tapahtuiko tuo oikeasti ja en todellakaan muista, että olisin piilottanut mitään koiranpaskoja maton alle. Jos tuo tapahtui oikeasti, niin luultavasti uskoin, että niin olin tehnyt, kun talkkari niin sanoi. Olin todella ujo ja herkkä lapsi.

Voi myös olla, että joku koiranvihaajanaapuri sen oli tehnyt, mutta herkkänä lapsena en uskaltanut väittää talkkarille vastaan. Ehkä. Olin varmaan jotain 8-9 v., joten en tiennyt myöskään, että niin sairaita ihmisiä on olemassa, jotka voisivat kiusallaan tehdä tuollaista. Toisaalta voi olla, että se oli myös unta.

Äitini ei muista kyseistä asiaa, joten jos niin tapahtui, en varmaan uskaltanut siitä kertoa. Toisaalta mietin, että kai se talkkari olisi nyt äidilleni käynyt sanomassa siitä.

Että sellanen mystinen kakkastoori.

Minun äitini väittää, että mm lapsuuden jatkuvat selkäsaunat ovat valemuistoja. En kyllä usko, että olisivat, mutta on se hämmentävää.

Perheeni kesken meillä on eri muistot, kun katsottiin ensimmäistä kertaa Jurassic Parkkia.

Vaikea käsittää miten me kaikki muistetaan se hetki erilailla. (Siis ketkä katsoi ja ketkä ohimennen kulki tv huoneen poikki). Eräs vielä traumatisoitunut elokuvan kohtauksesta ja siitä otettu puheeksi se päivä.

Olen pitänyt aika nuoresta asti päiväkirjaa. Valitettavasti en kaikista tapahtumista, ja ne ovat juuri niitä joita muistan väärin.

Oli vähän aikaa sitten tilanne, jossa piti entisen koulukaverin kanssa muistella vanhoja asioita. Asiat olivat kyllä oikein, jotka kerroin hänelle, mutta väärässä järjestyksessä.

Myöhemmin löysin vanhat teinikalenterit, joihin olin kirjoittanut tapahtumat päivän tarkkuudella.

Tämän vuoksi en ymmärrä henkilöitä, jotka heittävät vanhat päiväkirjat ja valokuvat roskiin, koska eivät halua jälkipolvien lukevan niitä.

Oli minullakin ajanjakso elämässäni, jolloin oli tosi vaikeaa. Päädyin repimään päiväkirjastani nuo sivut pois. Muuten on kuitenkin kiva lukea yksityiskohtaisia tapahtumia esim.matkoista, joita en pelkän muistin varaan muistaisi 

Nuoret sanovat, että kyllä muistan tapahtumat ilman päiväkirjoja tai valokuvia. Voin vakuuttaa, että et muista, kun ikää tulee enemmän.

Minulla on ilmiselvä muisto siitä, kun olin n. 7v ja reilusti vanhempi veljeni (sillon. 27) tuli yöllä huoneeseeni. Heräsin, kun veljeni tuli päälleni ja halasia minua, kiehnäsi, pussasi myös poskelle..

Koskaan en ole tästä kenellekään kertonut ja tämä muistoon vain vahvistunut ja alkanut ahdistaa näin aikuisena. En millään voisi uskoa veljestäni mitään tällaista. Jos muisto on oikea, ehkä hän käveli unissaan tai oli hellyyden kipeä tms., mutta tilanne oli minulle ahdistava.

Kerran myös yläasteen liikuntatunnilla oli jostain syystä vuotta vanhemmat pojat toisella puolella liikuntasalia. Paras ystäväni sanoi, ett tuolla on sun exä. Tiesin tuon pojan nimen, mutta en omasta mielestä ole koskaan hänelle puhunut. Ystäväni väitti, että on ollut meidän mukanakin jossain abcellä istumassa ja mitä tuon pojan kanssa pussailin yms. :D hänellä valemuisto?

Muisti on muuttuva asia. Joka kerta kun muistelet jotain tapahtumaa, se muuttuu hieman, koska muistelun hetki liittää siihen jotain. Hyvin pieniä vivahteita, mutta kuitenkin. Siksi vanhusten muistot ovat usein niin tarinallisia, koska ne ovat vuosien saatossa koostuneet sellaisiksi.

Myös se mieliala mikä sinulla on muistellessa vaikuttaa muistoihin. Masennuksella on sellainen huono seikka mitä muistoille tapahtuu: kaikki värittyy ankeaksi ja harmaaksi. Niitä tulkitsee masentuneen mielialan läpi. Siksi en ole enää ollenkaan varma onko terapia aina hyväksi ihmiselle. Vastaavasti jos positiivisella mielellä muistelet, niin liität siihen positiivisia tulkintoja ja jossain vaiheessa hämärtyy mikä olikaan se oikea muisto ja mikä myöhemmin siihen liittynyt olotila.

Mun kaveri aina kertoo tarinaa, että eräs epämiellyttävä mieshenikilö olisi herännyt mun vierestä yhtenä aamuna. Mua ärsyttää, kun tasan tarkkaan muistan, että kovasti oli tulossa viereen, mutta en todellakaan päästänyt. En tiedä kenen vierestä löytyi, muttei ainakaan mun. Kumman valemuistosta on kysymys?

Vierailija kirjoitti:

Olen pitänyt aika nuoresta asti päiväkirjaa. Valitettavasti en kaikista tapahtumista, ja ne ovat juuri niitä joita muistan väärin.

Oli vähän aikaa sitten tilanne, jossa piti entisen koulukaverin kanssa muistella vanhoja asioita. Asiat olivat kyllä oikein, jotka kerroin hänelle, mutta väärässä järjestyksessä.

Myöhemmin löysin vanhat teinikalenterit, joihin olin kirjoittanut tapahtumat päivän tarkkuudella.

Tämän vuoksi en ymmärrä henkilöitä, jotka heittävät vanhat päiväkirjat ja valokuvat roskiin, koska eivät halua jälkipolvien lukevan niitä.

Oli minullakin ajanjakso elämässäni, jolloin oli tosi vaikeaa. Päädyin repimään päiväkirjastani nuo sivut pois. Muuten on kuitenkin kiva lukea yksityiskohtaisia tapahtumia esim.matkoista, joita en pelkän muistin varaan muistaisi 

Nuoret sanovat, että kyllä muistan tapahtumat ilman päiväkirjoja tai valokuvia. Voin vakuuttaa, että et muista, kun ikää tulee enemmän.

Ei niitä muista todellakaan, itsekin olen saman todennut päiväkirjoja lukiessa. Joitakin asioita en muista enää ollenkaan. Joskus hämmästyin kun näin riparikuvani ja yksi isosista oli aivan eri näköinen mitä muistin. Siis ihan kuin koko tyyppi olisi vaihtunut. Samoin muistetaan sisarusten kanssa lapsuus aivan eri tavalla. Hämmentävää kyllä.

Mistä ap tiedät, ettei sinulla ole valemuistoja?