Betamiehen avautuminen.
Ja joo olen katkera...sitä ei tarvitse minulle kertoa.
Olen 36 -vuotias ihan omillani toimeentuleva tavallinen yksinäinen mies. Ystäviä on pari mutta naisystävää saati puolisoa ei ole vierelle löytynyt. Koko elämäni aikana olen oikeastaan seurustellut vain kerran ja senkin suhteen päättymisestä on jo yli viisi vuotta.
Tiedän ainakin osittain omat puutteeni. En ole järin komea(joskaan en mikään rumiluskaan) ja pituuttakin on "vain" 174cm joka on alle sen maagisen 180.
Tiedän kyllä, että monet muutkin "ei niin komeat" miehet ovat onnistuneet pariutumaan, osa jopa ylöspäin mutta nämä ovat näitä ns. supliikkimiehiä, jotka ovat pariutuneet puhetaidoillaan ja huumorilla tms.
Itse taas olen ujohko, eikä sellainen smalltalk tai läpän heitto tule minulta oikein luonnostaan. Kun tutustun paremmin olen kyllä ihan hyvä seuramies. Todella harvan naisen kanssa vaan olen ikinä sille asteelle edes päässyt!
Todella turhauttavaa, koska koen oikeasti olevani ihan hyvä mies. Käyn töissä, maksan itse laskuni, omaan suht hyvän yleistiedon(en ole mikään tyhmä), en tupakoi ja alkoholiakin käytän melko vähän. Silti naisille tälläinen beta on täysin ilmaa. Tuntuu, että kaikilla työttömillä kaljankittaajilla on naisia jonoksi asti mutta tälläinen mies ei kelpaa kelleen.
Isäni oli ja on samanlainen. Teki pitkän työuran, hoiti hommansa ja perheensä hyvin. Äitini on ollut aina tyytyväinen isääni, koska hän on niin kunnollinen mies joka ei ryyppää eikä rellestä! Minua aina kehuu miten hyvän miehen joku minusta vielä saa kun olen ihan kuin isäni... Ahdistaa ihan välillä vastata hänen uteluihin, että jokos se oma kulta on löytynyt? Ei ole, eikä löydy kun nykyään tälläinen perusOk mies ei ole mitään! Sillä, ettei ryyppää ja rellestä ei kuuhun mennä! Ennen oli eri!!
Kiitos jos jaksoit lukea ja sori!!!
Kommentit (209)
Kannattaa pitää faktat mielessä että alle 50v miehiä on kymmeniätuhansia enemmän mitä samanikäisiä naisia. Se suurelta osin vaikeuttaa myös pariutumista muilta kuin huippumiehiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mitähän tähä voisi rustata… Tuo et o työtön juoppo, nii ne kait saa työttömiä juopponaisia? :o Yritäppä olla työtön, joka ei oo ees maistanu alkoholia, eikä tuu maistamaan. :/ Juopponaiset eivät pidä hauskana, ja normaalit naiset ei kelpuuta, ku o työtön. :D Mie oon myös ujo kuten sieki, nii yritän tehä itselleni pelottavia juttuja aina välillä. :) Ja se o auttanu! Suosittelen. Mie en usko et o alfoja ja betoja, o vaan immeisii. :) Tiedän tuskasi, ku itekki koen olevani iha kunnon mies, vaikka oonki työtön. Miten sie voit olla yksinäine, jos siul o kavereita? :o Miul o "vain" koira. Miun äiti o iha samallainen, et kyselee naisista. :/ Joskus varmaan suutun ja töräytän sille, et oon neitsyt. :D Joo, ei oo meil miehil helppoo. :/ Siul o sentää työ, nii kyl sie jonkun saat! :) M25
Kiitos. Välillä vaan on oikeesti usko todella lujilla. En toki siinä mielessä ole yksinäinen, että on minulla toki työkaverit ja pari ystävääkin mutta kyllä sitä silti vain ihminen kaipaisi sitä kumppania vierelle.
Ap
Jep, olis kiva pelata lautapelejä iltamyöhää, mut siihe ku ei voi suoraan skipata. Se se suurin ongelma oikeestaan o. Niissä myöhemmissä jutuissa jos o hyvä tai kokee olevansa ja sit jos ei uskalla edes katsoo naisia silmiin, nii siihenpä se sit tyssää. :/ Sit ku lukee niitä juttuja, et mies ryyppää, haukkuu ja hakkaa vaimoa, nii kyl se turhauttaa, ku ite on parempi, mut ei kelpaa. Onko tämmöstä ollu 20 tai 30 vuotta sitten? Vai onko maailma muuttunu? Miul o sellainen kuva, et wanhaan aikaan naapurin tyttöä pyydettiin ulos. :D Vai lähtikö naiset ennenki kaupunkeihi koulun peräs? Illan jatkoi siulle! :) M25
Vierailija kirjoitti:
Melkein kuin minä, mutta kaksi vuotta vanhempi ja olet sentään saanut pi**ua. Minä en ole koskaan nähnyt edes naista alasti livenä. Vietän aikani yksin melkein 100 prosenttisesti, varsinkin nyt etätyöaikana käyn vain kaupassa nopeasti ja äkkiä takaisin omaan kotiin. Olen saman pituinenkin. Joskus 10 vuotta sitten oli vielä toivoa ja iloa täynnä, nyt olen vain katkeruutta ja vihaa täynnä. Pitäisi olla näinä päivinä miehen se NHL:n supertähti, 190cm pitkä ja täyttä lihasta sekä omata täydelliset vatsalihakset. Koulutukseltani olen melkein valmis diplomi-insinööri. En vain pysty hyväksymään heikompilahjaisempaa naista. Ei ole mitään yhteistä sanottavaa eikä puhuttavaa. Mutta kaikki kouluttautuneet ja älykkäät naiset taas ovat noiden NHL-miljonäärien perään ja ovat yleensä kauniita ja hoikkia. Kaikki lihavat ja rumat naiset taas älyllisesti vähän heikompilahjaisempaa sakkia. Ei kiitos. Vielä en ole seksirobottia ostanut, mutta varmaan kohta sijoitan 4-5k seksirobottiin.
M35, 174cm.
Mutta on meissä se ero, että sinulla on naiselle paljon kovemmat vaatimukset kuin minulla. Minä en tarvi diplomi-inssiä vaan ainoastaan mukavan kunnollisen naisen. En toki ole diplomi-insinööri itsekään. Oma koulutus tasoni on alempi amk mutta ei puolison koulutuksella ole niin väliä kunhan meillä vaan muuten juttu luistaisi ja olisi hyvä yhdessä...
Kumpa vain se joku vielä joskus löytyisi. Seksinukkea taas en ole vailla!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus on vaan huono tuuri. Tiedän todella monia kaltaisiasi jotka ovat löytäneet pitkän parisuhteen, mutta muutama joutui odottamaan yli nelikymppiseksi ja pari ei ole sen jälkeenkään löytänyt. Ylivoimaisesti suurin osa tuntemistani naisista ei ole kiinnostunut mistään jännistä pahiksista, vaan haluaa mukavan, järkevän puolison. Tavallinen mies riittää, eikä ihme, sillä ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä on myös ihan taviksia, ei lentäjäkirurgimalleja tai missilaulajatarjuristeja. Näkeehän tuon kun katselee katukuvaa ja minkälaisia pariskuntia kaupoissa ja kaduilla liikkuun. Toivottavasti onni potkii ja kiva ihminen jonka kanssa synkkaa osuu sinunkin kohdallesi.
Eli toisinsanoen joutui odottamaan, että nainen on riittävän ruma ja vanha eikä hedelmällisessä iässä, sitten kelpaa.
M34, 174cm.
Puolisoni oli tavatessamme parikymppisinä ujo ja 175 cm, takana ei yhtään parisuhdetta. Itse olen ihan tavis myöskin, hyvin ollaan viihdytty yhdessä jo 15 v. ja lapsiakin pari.
Pitävätkö ikäisesi naiset sinua jotenkin tylsänä tapauksena. Jotenkin tuosta esittelystäsi ei selviä mistä olet oikeasti kiinnostunut ja innostunut vaikkakin vaikutat ihan sympaattiselta ihmiseltä.
Sä oot varmaam tyyppiä "turvallinen ja tylsä". Mä ihan tosissani yritin kerran olla suhteessa sellaisen kanssa, mutta pitemmän päälle olisin tylsistynyt kuoliaaksi. Enkä siis todellakaan tarkoita, että tykkäisin kaljaa kittaavista pikkurikollisista tms, vaan ihan tavallisista miehistä, joiden seurassa en kuole tylsyyteen. Onneksi olen sellaisen ihanan löytänyt, hän on muuten 172 cm.
Mua vähän särähti korvaan kun ap mainitsi "ylöspäin pariutumisesta". Tarkoitatko ulkonäköä, koulutusta, varallisuutta vai mitä tuossa "ylöspäin" pariutumisessa? Minusta tuo termi on sopiva lähinnä vain silloin, jos toinen osapuoli on joku rapajuoppo ja onnistuu pariutumaan jonkun raittiin ja fiksun ihmisen kanssa mutta suurimmalle osalle ihmisistä käsitys "ylöspäin pariutumisesta" ei oikein sovi. Esimerkki omalta kohdaltani: olen tavallisen näköinen ja kokonen keskituloinen nainen. Muutama vuosi sitten olin suhteessa miehen kanssa, jolla oli ulkosesti poikkeuksellisen komea ja hyväkroppainen, hyvässä ja arvostetussa ammatissa, tulotasoltaan ylimmässä viidessä prosentissa verrattuna muuhun väestöön. Pariuduinko "ylöspäin"? En todellakaan. Tuolla miehellä oli paljon omia kipukohtia kuten jatkuva luottamuksen puute toisiin ihmisiin, kyyninen elämänasenne, lapsuudesta ja aiemmasta parisuhteesta jääneitä traumoja, ylipäätään hän oli pohjimmiltaan varsin elämäänsä tyytymätön ja onneton ihminen eikä hänen kanssaan ollut helppo itsekään olla onnellinen. Moni varmaan oli silti sitä mieltä, että minä todellakin "pariuduin ylöspäin" eivätkä voineet ymmärtää, miksi en halunnut jatkaa suhdetta.
En myöskään ymmärrä sitä, miten nykyään nettideittailun aikakaudella ujous voisi olla ap:lle iso ongelma. Ei nykyään ensisijaisesti enää pariuduta missään bileissä, harrastuksissa, tansseissa tms. vaan netissä. Netissä ujokin ihminen voi ilmaista itseään turvallisesti ja helposti. Kirjoittamista voi harjoitella, ei esim. tarvitse aloittaa keskustelua vaan moi mitä kuuluu. Monesti miehet esim. Tinderissä kyselevät sellaisia kysymyksiä, jotka ovat kuin ala-asteikäisten ystäväkirjoista: Mikä sun lempiruoka on? Mikä on sun suosikki tv-ohjelma? Mikä on sun lempiväri? Jne. Ei tuollaisilla kysymyksillä monen naisen kanssa pötki pitkälle mutta kuten sanoin, kirjoittamista voi ja kannattaa harjoitella. Tinderin naisille voi myös kysyä, jos onnistuisi esim. puhelinkeskustelu ennen treffejä, mikä voi murtaa jäätä ja jännitystä ilman varsinaisia treffejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus on vaan huono tuuri. Tiedän todella monia kaltaisiasi jotka ovat löytäneet pitkän parisuhteen, mutta muutama joutui odottamaan yli nelikymppiseksi ja pari ei ole sen jälkeenkään löytänyt. Ylivoimaisesti suurin osa tuntemistani naisista ei ole kiinnostunut mistään jännistä pahiksista, vaan haluaa mukavan, järkevän puolison. Tavallinen mies riittää, eikä ihme, sillä ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä on myös ihan taviksia, ei lentäjäkirurgimalleja tai missilaulajatarjuristeja. Näkeehän tuon kun katselee katukuvaa ja minkälaisia pariskuntia kaupoissa ja kaduilla liikkuun. Toivottavasti onni potkii ja kiva ihminen jonka kanssa synkkaa osuu sinunkin kohdallesi.
Eli toisinsanoen joutui odottamaan, että nainen on riittävän ruma ja vanha eikä hedelmällisessä iässä, sitten kelpaa.
M34, 174cm.
"Tiedän todella monia kaltaisiasi jotka ovat löytäneet pitkän parisuhteen, mutta muutama joutui odottamaan yli nelikymppiseksi ja pari ei ole sen jälkeenkään löytänyt".
Sisälukutaitosi taitaa olla aika heikko? Monesta muutama ja pari ovat vähemmistö, eli enemmistö löysi pitkän parisuhteen aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kunnollinen lapseton betanainen, vakituinen työpaikka, asunto ja auto maksettu ja vaatimattomaan osakesalkkuun teen kuukausittain pieniä ostoja. Normaali ulkonäkö-ja koko. Viihdyn ihan tavallisessa arjessa oikein hyvin ilman draamaa. Joskus käyn baarissa/ulkona syömässä/teatterissa/konsertissa/keikalla. Ja niin vain olen ilmaa vastakkaiselle sukupuolelle. Tyydyn tähän mukisematta, tyhjän saa pyytämättäkin.
Käytkö baarissa/ulkona syömässä/teatterissa/konsertissa/keikalla ainoastaan jossain hienostopaikassa, jossa on lähinnä pariskuntia, hyvin menestyviä sinkkunaisia, yritysporukoita, sekä satunnaisia rikkaita tai muuten päheitä tai kuuluisia miehiä?
Tulee nimittäin mieleen omassakin kotikaupungissa joitain paikkoja, esimerkiksi ruotsinkielinen teatteri, jossa käy taatusti ainoastaan edellämainittua porukkaa. Jos ei laskeudu tavallisten kuolevaisten joukkoon, voi olla vaikeaa löytää vähän tavallisempaa miestä. Tai miestä yleensäkään, jos ei kuulu niiden huippunaisten joukkoon, jotka nappaavat ne harvat rikkaat ja menestyneet sinkkumiehet noista hienostopiireistä.
Vierailija kirjoitti:
Melkein kuin minä, mutta kaksi vuotta vanhempi ja olet sentään saanut pi**ua. Minä en ole koskaan nähnyt edes naista alasti livenä. Vietän aikani yksin melkein 100 prosenttisesti, varsinkin nyt etätyöaikana käyn vain kaupassa nopeasti ja äkkiä takaisin omaan kotiin. Olen saman pituinenkin. Joskus 10 vuotta sitten oli vielä toivoa ja iloa täynnä, nyt olen vain katkeruutta ja vihaa täynnä. Pitäisi olla näinä päivinä miehen se NHL:n supertähti, 190cm pitkä ja täyttä lihasta sekä omata täydelliset vatsalihakset. Koulutukseltani olen melkein valmis diplomi-insinööri. En vain pysty hyväksymään heikompilahjaisempaa naista. Ei ole mitään yhteistä sanottavaa eikä puhuttavaa. Mutta kaikki kouluttautuneet ja älykkäät naiset taas ovat noiden NHL-miljonäärien perään ja ovat yleensä kauniita ja hoikkia. Kaikki lihavat ja rumat naiset taas älyllisesti vähän heikompilahjaisempaa sakkia. Ei kiitos. Vielä en ole seksirobottia ostanut, mutta varmaan kohta sijoitan 4-5k seksirobottiin.
M35, 174cm.
Sun ongelma on se että olet harhainen. Minkälaisia naisia yrittää mies jonka kilpakumppanit on NHL-miljonäärejä? Miten kukaan joka pystyy käymään töissä voi olla näin kujalla elämästä? Ja entä tämä käsittämättömän infantiili jako että kauniit naiset on älykkäitä ja rumat naiset on tyhmiä :D. Mistä sulle on tullut se käsitys että itse olisit älykäs, kun mitään näin typerää en ole lukenut aikoihin. Osta se seksirobotti, siitä ollaan samaa mieltä että sinulle varmasti paras vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kunnollinen lapseton betanainen, vakituinen työpaikka, asunto ja auto maksettu ja vaatimattomaan osakesalkkuun teen kuukausittain pieniä ostoja. Normaali ulkonäkö-ja koko. Viihdyn ihan tavallisessa arjessa oikein hyvin ilman draamaa. Joskus käyn baarissa/ulkona syömässä/teatterissa/konsertissa/keikalla. Ja niin vain olen ilmaa vastakkaiselle sukupuolelle. Tyydyn tähän mukisematta, tyhjän saa pyytämättäkin.
Montakohan sataa tykkäystä saisit Tinderissä yhdessä kuukaudessa.
Mitä väliä joillain virtuaalisovelluksen tykkäyksillä? Edellinen puhui parisuhteesta, ei oman tykkäysprosentin testaamisesta. Tykkäys ei ole parisuhde eikä parisuhde useinkaan siitä tykkäyksestä myöskään ala.
Teille miehille tuntuu kaikessa olevan kyse vain tinderin tulosjakaumasta.
Ero on siinä, että naisten yksinäisyys on usein "yksinäisyyttä"; ei olla valmiita ottamaan pienimpiä minimiaskelia onnen eteen.
Miehille taas lävähtää märkä rätti silmille noissa sovelluksissa ja yksinäisyys ei ole vain omassa päässä.
Hakeudu harrastelijateatteriin. Ei sinun tarvitse mennä lavalle näyttelemään, voit mennä vaikka valomieheksi, lavasteiden nikkaroijaksi jne. Tai sitten johonkin muuhun harrastukseen missä pyörii paljon naisia. Meidän teatterissa ei ainakaan miehet pysyneet ikinä kauaa sinkkuna. Ei edes ne hiljaiset ponihäntäiset valo- ja äänimiehet. Yleisestikin naiset tykkää kun miehellä on kulttuuriharrastus.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrätkö että 180 senttimetrin pituus on alle 20-vuotiaiden jonnejen kehittämä meemi jolla luodaan huumoria internetiin?
Eipä kuule ole.
Voi hitsin hitsi, kuulostat mielenkiintoiselta. Itse tykkään eniten sellaisista hiljaisemmista tarkkailijamiehistä, joista paljastuu hyvä keskustelija kahden kesken. Moni muukin nainen tykkää, ongelma varmaan on, että missä sosiaalisissa tilanteissa olisi mahdollista tavata naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melkein kuin minä, mutta kaksi vuotta vanhempi ja olet sentään saanut pi**ua. Minä en ole koskaan nähnyt edes naista alasti livenä. Vietän aikani yksin melkein 100 prosenttisesti, varsinkin nyt etätyöaikana käyn vain kaupassa nopeasti ja äkkiä takaisin omaan kotiin. Olen saman pituinenkin. Joskus 10 vuotta sitten oli vielä toivoa ja iloa täynnä, nyt olen vain katkeruutta ja vihaa täynnä. Pitäisi olla näinä päivinä miehen se NHL:n supertähti, 190cm pitkä ja täyttä lihasta sekä omata täydelliset vatsalihakset. Koulutukseltani olen melkein valmis diplomi-insinööri. En vain pysty hyväksymään heikompilahjaisempaa naista. Ei ole mitään yhteistä sanottavaa eikä puhuttavaa. Mutta kaikki kouluttautuneet ja älykkäät naiset taas ovat noiden NHL-miljonäärien perään ja ovat yleensä kauniita ja hoikkia. Kaikki lihavat ja rumat naiset taas älyllisesti vähän heikompilahjaisempaa sakkia. Ei kiitos. Vielä en ole seksirobottia ostanut, mutta varmaan kohta sijoitan 4-5k seksirobottiin.
M35, 174cm.
Sun ongelma on se että olet harhainen. Minkälaisia naisia yrittää mies jonka kilpakumppanit on NHL-miljonäärejä? Miten kukaan joka pystyy käymään töissä voi olla näin kujalla elämästä? Ja entä tämä käsittämättömän infantiili jako että kauniit naiset on älykkäitä ja rumat naiset on tyhmiä :D. Mistä sulle on tullut se käsitys että itse olisit älykäs, kun mitään näin typerää en ole lukenut aikoihin. Osta se seksirobotti, siitä ollaan samaa mieltä että sinulle varmasti paras vaihtoehto.
Saattaa M35 pettyä WAIS-IV:n tulokseen - koulutus kun ei nosta yleisälykkyystekijää kuin muutamalla pisteellä opintojen aikana. Terapia voisi olla järkevämpää kuin diplomi-insinöörin opinnot ja jääkiekkoilu tässä tapauksessa
Vierailija kirjoitti:
Hakeudu harrastelijateatteriin. Ei sinun tarvitse mennä lavalle näyttelemään, voit mennä vaikka valomieheksi, lavasteiden nikkaroijaksi jne. Tai sitten johonkin muuhun harrastukseen missä pyörii paljon naisia. Meidän teatterissa ei ainakaan miehet pysyneet ikinä kauaa sinkkuna. Ei edes ne hiljaiset ponihäntäiset valo- ja äänimiehet. Yleisestikin naiset tykkää kun miehellä on kulttuuriharrastus.
Kävin joitakin vuosia sitten, olisiko ollut 2014, Turun ylioppilasteatterin vapaaehtoisillassa. Siellä kyseltiin mitä haluaisi tehdä. Koska en koe itseäni minään näyttelijätyyppinä, ja koska olen hiukan harrastanut elektroniikkarakentelua jossain vaiheessa, ilmoitin olevani kiinnostunut valo- ja äänimiehen hommista. Pyydettiiin jättämään yhteystiedot, ja he ottaisivat sitten yhteyttä, kun tulisi sopiva produktio, jossa uusia tyyppejä ajettaisiin sisään hommiin.
Yhteydenottoa ei ikinä tullut.
m38
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melkein kuin minä, mutta kaksi vuotta vanhempi ja olet sentään saanut pi**ua. Minä en ole koskaan nähnyt edes naista alasti livenä. Vietän aikani yksin melkein 100 prosenttisesti, varsinkin nyt etätyöaikana käyn vain kaupassa nopeasti ja äkkiä takaisin omaan kotiin. Olen saman pituinenkin. Joskus 10 vuotta sitten oli vielä toivoa ja iloa täynnä, nyt olen vain katkeruutta ja vihaa täynnä. Pitäisi olla näinä päivinä miehen se NHL:n supertähti, 190cm pitkä ja täyttä lihasta sekä omata täydelliset vatsalihakset. Koulutukseltani olen melkein valmis diplomi-insinööri. En vain pysty hyväksymään heikompilahjaisempaa naista. Ei ole mitään yhteistä sanottavaa eikä puhuttavaa. Mutta kaikki kouluttautuneet ja älykkäät naiset taas ovat noiden NHL-miljonäärien perään ja ovat yleensä kauniita ja hoikkia. Kaikki lihavat ja rumat naiset taas älyllisesti vähän heikompilahjaisempaa sakkia. Ei kiitos. Vielä en ole seksirobottia ostanut, mutta varmaan kohta sijoitan 4-5k seksirobottiin.
M35, 174cm.
Sun ongelma on se että olet harhainen. Minkälaisia naisia yrittää mies jonka kilpakumppanit on NHL-miljonäärejä? Miten kukaan joka pystyy käymään töissä voi olla näin kujalla elämästä? Ja entä tämä käsittämättömän infantiili jako että kauniit naiset on älykkäitä ja rumat naiset on tyhmiä :D. Mistä sulle on tullut se käsitys että itse olisit älykäs, kun mitään näin typerää en ole lukenut aikoihin. Osta se seksirobotti, siitä ollaan samaa mieltä että sinulle varmasti paras vaihtoehto.
NHL-miljonääri, joka hoitaa firaabelihommina kirurgintehtäviä, on se mistä naiset unelmoi. Vaikka nainen ei saisi unelmaansa, niin tiedän silti olevani liian kaukana naisen unelmasta. Tai oikeastaan 95%:n naisten enemmistön unelmasta.
t. eri
Selvä. Teitä harhaisia on näköjään useampia. Varmaankin projisoitte omia täysin epärealistisia haaveitanne niistä naisista, joita NHL-tähdet riiaa. Kun tosiasia on se, että henkisesti terveet ihmiset ei mieti mitään NHL-tähtiä vaan haluavat tavallisen ihmisen jota rakastaa ja jonka kanssa perustaa perhe ja rakentaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melkein kuin minä, mutta kaksi vuotta vanhempi ja olet sentään saanut pi**ua. Minä en ole koskaan nähnyt edes naista alasti livenä. Vietän aikani yksin melkein 100 prosenttisesti, varsinkin nyt etätyöaikana käyn vain kaupassa nopeasti ja äkkiä takaisin omaan kotiin. Olen saman pituinenkin. Joskus 10 vuotta sitten oli vielä toivoa ja iloa täynnä, nyt olen vain katkeruutta ja vihaa täynnä. Pitäisi olla näinä päivinä miehen se NHL:n supertähti, 190cm pitkä ja täyttä lihasta sekä omata täydelliset vatsalihakset. Koulutukseltani olen melkein valmis diplomi-insinööri. En vain pysty hyväksymään heikompilahjaisempaa naista. Ei ole mitään yhteistä sanottavaa eikä puhuttavaa. Mutta kaikki kouluttautuneet ja älykkäät naiset taas ovat noiden NHL-miljonäärien perään ja ovat yleensä kauniita ja hoikkia. Kaikki lihavat ja rumat naiset taas älyllisesti vähän heikompilahjaisempaa sakkia. Ei kiitos. Vielä en ole seksirobottia ostanut, mutta varmaan kohta sijoitan 4-5k seksirobottiin.
M35, 174cm.
Sun ongelma on se että olet harhainen. Minkälaisia naisia yrittää mies jonka kilpakumppanit on NHL-miljonäärejä? Miten kukaan joka pystyy käymään töissä voi olla näin kujalla elämästä? Ja entä tämä käsittämättömän infantiili jako että kauniit naiset on älykkäitä ja rumat naiset on tyhmiä :D. Mistä sulle on tullut se käsitys että itse olisit älykäs, kun mitään näin typerää en ole lukenut aikoihin. Osta se seksirobotti, siitä ollaan samaa mieltä että sinulle varmasti paras vaihtoehto.
NHL-miljonääri, joka hoitaa firaabelihommina kirurgintehtäviä, on se mistä naiset unelmoi. Vaikka nainen ei saisi unelmaansa, niin tiedän silti olevani liian kaukana naisen unelmasta. Tai oikeastaan 95%:n naisten enemmistön unelmasta.
t. eri
Ei v. ttu mitä scheissea. :D Mutta samalla selviää syy, miksi jotkut ovat ikisinkkuja eivätkä kykene parisuhteeseen (on niin vääristynyt naiskuva).
Kun ei ole pituusvaatimusta, minulle 160 senttiselle olisit juuri sopivan mittainen. Tavallinen nainen haluaa tavallisen miehen.