Lue keskustelun säännöt.
Sinä joka ajattelet että vela joskus katuu tai muuttaa mielensä, eikä ajattele tarpeeksi minkälaista elämä on vanhana
08.10.2020 |
En itse ymmärrä tällaista pelossa elämistä. Olen kohdannut elämässäni asioita, isojakin, joita kadun. Mutta mulla on täysin vieras ajatus, että se merkitsisi jotain ihan kamalan mullistavaa nykyelämässäni. Menneet on menneitä ja nyt on nyt. Teen aina onnen niistä aineksista joita minulla on, enkä vatvo jossain mitä minulla ei ole.
Koko perheen, lapsien ja aviomiehenkin jopa kuolemasta voi selvitä, ja kokea itsensä onnelliseksi. Terveet ihmiset voivat mielestäni surra ja katua jotain, mutta pääsevät kyllä yli ja elävät onnellista elämää.
En pelkää asioiden katumista. En pelkää mielen muuttumista. Mikä sinua siinä niin ahdistaa? Kannattaa myös muistaa, että velat suunnittelevat keski-ikää ja vanhuutta sellaisena, että siellä ei ole lapsia. Pitkän aikavälin kartta päässämme voi toki pikselöityä hormonien tms. vuoksi, mutta mulla on elämäni loppuuan asti vaan ja ainoastaan lapsivapaita suunnitelmia.
Te olette nähneet tulevaisuutenne perheen kautta. Ja nyt se ajatus lapsettomuudesta on tyhjyyttä, ja luulette että sama on meillä. Eikö ole hieman keskenkasvuista projisoida omia pelkojaan muihin ja rajattomuutta yrittää sovitella niitä meidän muiden ylle?
Ei muuta, kiitokset.
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän yleisen tason off topiccia, liittyy kuitenkin tavallaan aiheeseen:
Itse ihmettelen aina sitä, kun jotkut perustelevat elämänvalintojaan niin, että jos tekisin tai en tekisi näin niin katuisin asiaa kuolinvuoteellani. Ok. Entä ne vuodet ennen sitä hetkeä kun olet kuolinvuoteellasi? Eikö niillä ole merkitystä ja arvoa? Miksi juuri se hetki kuolinvuoteella ylittää kaiken muun? Sehän on yhtä ohimenevä hetki kuin kaikki muutkin hetket elämässä.
Minä en koskaan tee sellaisia valintoja, jotka aiheuttaisivat minulle pitkäaikaista kärsimystä tässä hetkessä, vain jotta voisin olla kuolinvuoteella tyytyväinen.
Nykyaikana ei edes välttämättä ole mitään "kuolinvuodetta" missä mitään miettiä. Äkkikuolema kun sydän pettää, aivot epäkunnossa infarktin takia, dementian sumussa tai morfiinipöllyssä.
Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään, kyllä heistä moni siihen myös kuolee tietäen sen etukäteen. On muitakin mm ALS yms. Siinä sinulle " kuolinvuoteita".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ole halunnut lapsia mutta elämäni mies halusi niin paljon, että olen nyt puolessa välissä raskaana :) Minulla ei siis kyse siitä, etten missään nimessä halua lapsia, ei mitään inhoa asiaa kohtaan, vaan en vaan ole kokenut että haluaisin lapsia. Ei kaikki ole niin selvästi johonkin suuntaan kallellaan. Jos mies ei olisi lapsia halunnut, niin en usko että olisi mullakaan ikinä syttyny mikään vauvakuume tai sellaista. Ikää meillä 36v. ja 37v.
Olin 15, kun sanoin, en tee lapsia. Nyt 45 ja edelleen samaa mieltä. Tuskin kaduttaa, viihdyn yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon nähnyt niin monta kertaa miten vanhemmat jää yksin vanhuuteensa lapsista huolimatta että se on kyllä ihan se ja sama onko lapsia vai ei.
Sanoisin, että tähän kyllä pystyy vaikuttamaan kasvatuksella erittäin paljon. Jos opettaa lapsia välittämään toisista, näyttää esimerkkiä huolenpidosta ja panostaa siihen hyvään perhearkeen, niin kyllä nämä asiat ovat lapsille tärkeitä aikuisenakin.
Esimerkkiä kannattaa näyttää etenkin siinä, miten omiin vanhempiinsa suhtautuu näiden ikääntyessä...
Minä olen kuullut useamman vanhemman ihmisen katuvan lapsettomuuttaan. Oletan että ovat olleet vapaaehtoisesti lapsettomia, koska ei kai sitä voi katua ettei saa niitä. Myös tunnen muutaman, jotka nuorempana pitivät selvänä etteivät halua lapsia, mutta ovat sitten muuttaneet mieltään niin että ovat niitä ehtineet vielä saada. Eli ei se lapsettoman katuminen nimenomaan lapsettomuuttaan ihan tavatonta ole.