RAVINTOLOIDEN ULINA
Ihan muutama pointti näille iltaravintoloiden rajoituksista ulisijoille.
Ensinnäkin työntekijät :
1) Olisitte liittyneet liittoon ja työttömyyskassaan silloin maaliskuussa, niin olisitte nyt oikeutettuja ansiosidonnaiseen.
2) Ottakaa pää pois sieltä p eestänne ja miettikää hetki sen asian äärellä, että tienaatte monin paikoin enemmän kuin ne ihmiset, kenen työ ON oikeasti yhteiskunnallisesti tärkeää , kuten lähihoitajat ja sairaanhoitajat, jotka joutuvat elämään korona-aikana valtavan paineen alla
Muut kuin ravintola-alantyöntekijät:
Miten se teitä niin paljon liikuttaa jos ravintolat on kiinni? Kaikki iltaravintoloiden ”kantikset ja fanit” - ette taida tajuta että te olette vain rahantulolähde ravintolalle. Se ihkudaa ihana huippu yökerhon omistaja ei välitä teistä pätkän vertaa. Se välittää teidän rahoista. Ihmeellinen kiima suojella yksityistä yritystoimintaa?
Yöravintoloiden omistajat: tough luck. Sitä saa mitä tilaa. Yökerhot on yrityksinä muutenkin moraalittomimmasta päästä. Teette rahaa ihmisten persoudella alkoholiin, häpeilemättä. Olette osana monen henkilökohtaisen tragedian synnyssä. Yritystoimintanne perustuu siihen, että saatte tarjoiltua mahdollisimman paljon syöpää aiheuttavaa maksamyrkkyä ihmisille.
Ja ihan kaikille aiheesta ulisijoille vielä: maailmassa on muitakin kuin te.
Kommentit (418)
Konkurssit, lomautukset ja irtisanomiset tulevat aiheuttamaan paljon suuremmat kuolemat ja haitat kuin korona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se mua ainakin itkettää näin veronmaksajana, että aikamoinen määrä verotuloja jää nyt saamatta. Scandic Suomen tj oli tuossa laskenut, että he maksoivat viime vuonna Suomeen yli 100 miljoona euroa erilaisia veroja. Nämä jää nyt sitten saamatta. Että saattaa olla ap:nkin harkinanvarainen toimeentulotuki todella tiukassa ensi vuonna.
Joillekin tuo propaganda uppoaa... Hallitsemattoman koronan tuhot ovat ihan eri luokkaa kuin tuo vaatimaton 100 miljoonaa.
346, mediaani-iältään 84 vuotiasta, kuollut. Jep jep. Kauheeta on. Ja sulla on varmaan jotain tuon sun väitteesi tueksi, että tuo laskelma on propagandaa?
Laskelma voi pitää paikkansa, kyse olikin siitä, että tuollaiset summat ovat taskurahaa valtiotasolla. Vai meinasitko, että Suomea pöyritetään Scandicin maksamilla veroilla?
Eikö alkonarkit voi juoda kotonaan ja silti antaa rahaa ravintoloitsikoille niin pysyvät terveinä?
Ravintolat voisivat alkaa myydä niitä aineitaan suoraan kotiinkuljetuksina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole taidettu lakkauttaa mitään mutta palvelualaa lain voimalla? Ei ole laitettu kiinni autokorjaamoja, kampaamoja, kauppoja, jne, jne? Liiketoiminta on voinut kuihtua asiakkaiden puutteessa olemattomiin, kuten lentotoiminnassa, mutta ei sitä ole lain voimalla estetty. Etätöihin on kehoitettu, mutta vain yksi ala on lain hampaissa.
Ei minulla ole ollut ravintoloihin enää vuosiin asiaa, mutta kolhaiseehan tuo koko Suomea.
Ravintolat tilanteen itse aiheuttivat huolimattomuudellaan ja välinpitämättömyyttään. Olisivat valvoneet suojaetäisyyksiä niin bisnes jatkuisi. Urpot.
Kuinka ruokakauppa valvoo etäisyyksiä? Muutama lappu roikkumassa kaupassa ja pari tarraa lattiassa? Siellä ei siis VOI tarttua mitään?
Siellä ei roikuta tuntikaupalla, kuolailla ventovieraiden kanssa tai huudeta keuhkoja pihalle kaiken möykän yli.
Tämähän se on. Kaupassa on tilaa pitää etäisyydet( vähintään metrin, mieluummin 2) Kontaktit toisiin on lyhyt kestoisia. Kumpikin näistä vähentää riskiä saada tartunta mahdollisesta altistumisesta huolimatta. Kaupassa voidaan myös käyttää maskia toisin kuin tilanteissa ,joissa syödään ja juodaan. Amerikkalaisten tutkimusten mukaan koronaan sairastuneilla on yksi yhteinen nimittäjä ja se oli se, että olivat syöneet ravintolassa viimeisen 14 vrk sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Konkurssit, lomautukset ja irtisanomiset tulevat aiheuttamaan paljon suuremmat kuolemat ja haitat kuin korona.
Höpö höpö. Eivät konkurssit, lomautukset ja irtisanomiset aiheuta kuolemia.
Mitä väliä sillä on, vaikka korona leviää? Ihan oikeasti hysteerikot voisitteko kertoa mikä siinä on yhtään sen vaarallisempaa kuin kausi-influenssakaan? Samoille mummoille ja papoille riski, kuten influenssakin. Perusterveelle ihmiselle sama homma, eli joillekin saattaa olla pahempi, suurimmalle osalle ei. Ihan kuten influenssakin. Niin mikä hemmetti siinä on, että koronan takia pitää ajaa Suomi lamaan?
Ja aivan turha käydä löpisemään mistään pitkäaikaisista jälkioireista yms, koska sellaisia voi tulla myös sen influenssan mukana. Vai oletteko kuulleet oireettomasta influenssasta? Nyt ihan oikeasti järkeä päähän, ihan älytöntä luoda jotain olemattomia uhkakuvia.
Asiakkaan rahat menevät yrittäjän taskuun. Jos ei ole asiakasta niin veronmaksajan rahat menevät yrittäjän taskuun. Tajuuks?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on musta kinkkinen juttu. Ymmärrän että paikoittain on ollut tartuntoja baareissa ja tietysti juopuneena varovaisuus unohtuu. Mutta epäilen että ei se kellonaika mitään ratkaise, poliisi sanoi että keväinen sulku näkyi järjestyshäiriöiden kasvuna kodeissa ja puistossa jne.
Kyllä se ratkaisee. Promillet nousee mitä pidemmälle ilta menee. Ja sitä enemmän estot vähenee ihmisillä.
Koronan kannalta kotibileet tai pussikaljoittelu puistossa on pienempi riski kuin sata ihmistä vellomassa tanssilattialla.Ei välttämättä ollenkaan näin. Just oli juttua miten yksityisissä bileissä tulkut huomattava osa tartunnoista monellakin paikkakunnalla...
Ja monella paikkakunnalla on tullut tartuntaryppäitä kun menty jatkoille bilettämään yökerhoihin ja ravintoloihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole taidettu lakkauttaa mitään mutta palvelualaa lain voimalla? Ei ole laitettu kiinni autokorjaamoja, kampaamoja, kauppoja, jne, jne? Liiketoiminta on voinut kuihtua asiakkaiden puutteessa olemattomiin, kuten lentotoiminnassa, mutta ei sitä ole lain voimalla estetty. Etätöihin on kehoitettu, mutta vain yksi ala on lain hampaissa.
Ei minulla ole ollut ravintoloihin enää vuosiin asiaa, mutta kolhaiseehan tuo koko Suomea.
Ravintolat tilanteen itse aiheuttivat huolimattomuudellaan ja välinpitämättömyyttään. Olisivat valvoneet suojaetäisyyksiä niin bisnes jatkuisi. Urpot.
Kuinka ruokakauppa valvoo etäisyyksiä? Muutama lappu roikkumassa kaupassa ja pari tarraa lattiassa? Siellä ei siis VOI tarttua mitään?
Siellä ei roikuta tuntikaupalla, kuolailla ventovieraiden kanssa tai huudeta keuhkoja pihalle kaiken möykän yli.
Ja järkevät ihmiset pitävätkin maskia kaupassa jos turvaetäisyyksiä on vaikea pitää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se mua ainakin itkettää näin veronmaksajana, että aikamoinen määrä verotuloja jää nyt saamatta. Scandic Suomen tj oli tuossa laskenut, että he maksoivat viime vuonna Suomeen yli 100 miljoona euroa erilaisia veroja. Nämä jää nyt sitten saamatta. Että saattaa olla ap:nkin harkinanvarainen toimeentulotuki todella tiukassa ensi vuonna.
Joillekin tuo propaganda uppoaa... Hallitsemattoman koronan tuhot ovat ihan eri luokkaa kuin tuo vaatimaton 100 miljoonaa.
346, mediaani-iältään 84 vuotiasta, kuollut. Jep jep. Kauheeta on. Ja sulla on varmaan jotain tuon sun väitteesi tueksi, että tuo laskelma on propagandaa?
Näillä rajoituksilla ei pyritäkään herättämään henkiin noita jo kuolleita vaan estää totaalinen katastrofi TULEVAISUUDESSA. Olet typerä.
Eli mitä? 400 yli 90-vuotiasta kuolee? Edelleen, missä on se katastrofi? No siellä ilman toimeentuloa jäävien ihmisten kodeissa.
Vierailija kirjoitti:
Asiakkaan rahat menevät yrittäjän taskuun. Jos ei ole asiakasta niin veronmaksajan rahat menevät yrittäjän taskuun. Tajuuks?
Ei mene. Yritys menee konkurssiin ja joku saa halvalla lunastaa yrityksen kalusteet ja aloittaa liiketoiminnan ilman entisiä rasitteita.
Huutonaurua ravintoloiden ulinalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vttu mitä jeesustelua. Koko teksti täyttä paskaa
Kiitos.
Olisiko sulla vielä jotain argumenttia antaa asiaan liittyen?
Siis miksi ravintola-alan yrittäjien yritysten menestys on tärkeämpää kuin muiden yritysten, miksi ravintola-alan työntekijän tulo on tärkeämpi kuin toisen eri alalla olevan ihmisen joka on joutunut lomautetuksi Koronan vuoksi, mikä yhteiskunnallinen merkitys iltaravintoloiden toiminnalla on isossa mittakaavassa esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin kannalta yms 😊
Vaikka en alan ihminen ole, mua ihmetyttää miksi just ravintoalaa pitää "kurittaa"? Ainoa järkisyy, minkä keksin on se, että tartuntoja on vaikeampi jäljittää. Mutta esim keski-suomessa tai pirkanmaalla oli joko niin ettei yksikään tartunta (!) tullut ravintoista tai sitten prosentuaalisesti hyvin hyvin minimaalinen osa. Muistaakseni keski-suomessa tuo ettei ainuttakaan tullut ravintolassa ja pirkanmaalla tuo ihan muutama tapaus.
Miksi esim. harrastustoiminta saa jatkua normaalisti, vaikka tartunnat sitä kautta huomattavasti yleisempiä?? Eikä mitenkään välttämätöntä toimintaa ihmisen kannalta?
Ja mitä sillä muutaman tunnin aukiolon rajoituksella nyt sit saavutetaan?
Ymmärrän siis alan marmatuksen täysin.
Ohis
Kumpi on välttämättömämpää, baarissa notkuminen vai harrastustoiminta esim. liikunta? Alkoholista seuraa vaan sairauksia ja mielenterveysongelmia, koko perheelle hyvässä lykyssä.
Plus juoppo laittaa sinne viimeisetkin rahansa.
Kun keväällä oli taukoa, luuletko että ihmiset lopettivat liikkumisen? Eivät. He ulkoilivat perheenä, yhdessä. Vaikutti olevan ihan hauskaakin kun ei hylätty pikkuisia minnekään pölyiseen lapsiparkkiin et vanhemmat sais omaa aikaansa.
Mutta nyt annetaan harrastusten toimia linkoina... muitten alojen kustannuksella. Missä logiikka? Joukkueurheilusta tullut paljon tartuntoja.
En minäkään siitä ajatuksesta pitäisi, että joukkuetoiminta joutuisi taas tauolle, mutta joku järki tässä pitää olla.
Liiketoimintaan liittyy aina riskejä. Ei kannattamatonta toimintaa ole syytä jatkaa.
Ihan kun ne ravintola-alan työntekijät ovat tässä ainoat hätää kärsimässä 🤦🏼♀️🤦🏼♀️ Ei täällä muillakaan hyvin mene ja ei silti tarvii kokoontua idioottimaisesti valittamaan asiasta. Minäminäminä ajatusmalli ei saa koronaa katoamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konkurssit, lomautukset ja irtisanomiset tulevat aiheuttamaan paljon suuremmat kuolemat ja haitat kuin korona.
Höpö höpö. Eivät konkurssit, lomautukset ja irtisanomiset aiheuta kuolemia.
Ootko vähän tyhmä? Todellakin aiheuttaa. Monella eri tavalla.
On tääki. Muutama vanhus kuolee koronaan niin laitetaan ravintolat kiinni. Jatkossa ne sit kuolee kausi-influenssaan tms virukseen, mutta koska ei oo korona niin sehän on ihan eri juttu.
Vierailija kirjoitti:
On tääki. Muutama vanhus kuolee koronaan niin laitetaan ravintolat kiinni. Jatkossa ne sit kuolee kausi-influenssaan tms virukseen, mutta koska ei oo korona niin sehän on ihan eri juttu.
Vedähä nyt argumenttis vessasta alas. Täytyy alkaa ajattelemaan muitakin ihmisiä.