Mitä järkeä tehdä lapsi jos seurustelua alle 1v takana?!

Meidän ensitreffit miehen kanssa kestivät 27 tuntia ja kahden viikon kuluttua siitä oltiin erottamattomat. Vähän yli vuoden päästä syntyi lapsi. Sillä tiellä ollaan edelleen, 12vuotta myöhemmin..

Lapsia ei tehdä, ne saadaan.

Olen ollut raskaana neljä kertaa ja voisin tähän laittaa yhden linkin, koska en noita asioita paremmin osaisi itse sanoa: http://kutri.net/naiseus/raskaaksitulo/

"Jos et ole käyttänyt hormoniehkäisyä ja olet rakastunut intohimoisesti kumppaniisi, lapsen tekemisessä heti suhteen alussa on itse asiassa paljonkin järkeä. Parisuhteen alussa rakastumishormonit edesauttavat säännöllistä rakastelua ja toisaalta auttavat miestä kestämään rakastettunsa kiukuttelua raskausaikana. Lapsen syntymä käynnistää vanhemmissa uudenlaisen hormonimyrskyn, joka parhaimmillaan sitoo heidät entistä tiiviimmin yhteen useammaksi vuodeksi. Uudet lapset pitkittävät hormonisidettä puolisoiden välillä entisestään."

Olen itse "tekemällä tehnyt" kolme lasta. Neljännen kohdalla ihastuin ensisilmäyksestä, ja raskauduin yhdestä, ensimmäisestä, kerrasta, vastoin suunnitelmia tietysti. Uskon, että HÄN on minulle se OIKEA ja siksi kaikki oli niin helppoa. Toisaalta jos sitä ei ole koskaan itse kokenut ei ehkä usko sellaiseen. Ymmärrän senkin. En minäkään ennen omaa kokemustani uskonut. Mutta kyllä se vaan niin on, että niiden oikeiden kanssa ei tarvitse pitkään miettiä mistä on kyse. Sen vaan tietää.

Ja AINA kun lapsi on tulossa on vanhemman suhtauduttava niin, että pärjää myös yksin. Voi tulla sairautta tai mitä vaan.

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 00:44"]

Pitää olla pikkusen pimeä jos ehkäisy pettää nykyaikana.

[/quote]

Niin, juu. Kierukka pettää ja kerrotkos vielä miten tämän voisi välttää?

Kyllä, meille kävi noin. Puoli vuotta seurustelua takana ja ehkäisy petti. Emme tosin nähneet syytä aborttiinkaan kun me molemmat olimme (ja olemme vieläkin) ihan työssäkäyviä ja ns. normaaleja kansalaisia.

Nykyisin ollaan naimisissa (ollaan oltu yhdessä pian 11 vuotta). Kaksi muutakin lasta tullut. 

En silti kellekään suosittelisi näin nopeaa "lasten tekoa" mutta asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia.

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 01:18"]

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 00:44"]

Pitää olla pikkusen pimeä jos ehkäisy pettää nykyaikana.

[/quote]

Niin, juu. Kierukka pettää ja kerrotkos vielä miten tämän voisi välttää?

Kyllä, meille kävi noin. Puoli vuotta seurustelua takana ja ehkäisy petti. Emme tosin nähneet syytä aborttiinkaan kun me molemmat olimme (ja olemme vieläkin) ihan työssäkäyviä ja ns. normaaleja kansalaisia.

Nykyisin ollaan naimisissa (ollaan oltu yhdessä pian 11 vuotta). Kaksi muutakin lasta tullut. 

En silti kellekään suosittelisi näin nopeaa "lasten tekoa" mutta asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia.

[/quote]

Varmaan oli tarkoitus käydä noin. :) Jälleen "lapsia ei tehdä vaan ne saadaan" on vaan niiiiin totta.

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 01:18"]

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 00:44"]

Pitää olla pikkusen pimeä jos ehkäisy pettää nykyaikana.

[/quote]

Niin, juu. Kierukka pettää ja kerrotkos vielä miten tämän voisi välttää?

Kyllä, meille kävi noin. Puoli vuotta seurustelua takana ja ehkäisy petti. Emme tosin nähneet syytä aborttiinkaan kun me molemmat olimme (ja olemme vieläkin) ihan työssäkäyviä ja ns. normaaleja kansalaisia.

Nykyisin ollaan naimisissa (ollaan oltu yhdessä pian 11 vuotta). Kaksi muutakin lasta tullut. 

En silti kellekään suosittelisi näin nopeaa "lasten tekoa" mutta asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia.

[/quote]

Varmaan oli tarkoitus käydä noin. :) Jälleen "lapsia ei tehdä vaan ne saadaan" on vaan niiiiin totta.

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 01:06"]

Ap, kauanko aiot seurustella ja elää suhteessa ennen lastentekoa?

[/quote]

Minulla on lapsia kahdesta suhteesta. Ensimmäinen suhde kesti 3v ja siitä jäi yksi lapsi. Sitten tapasin nykyisen mieheni. Mieheni olisi myöskin halunnut jo kovasti lasta alle vuoden yhdessä olon jälkeen.. Minä myös halusin, mutta päätettiin että siitä huolimatta että ollaan tiiviisti yhdessä katsotaan mitä tuleman pitää. Yhteistä lasta aloin odottamaan kun oltiin oltu yhdessä 4-vuotta.

Sitten mentiin naimisiin siitä vuoden päästä. Nyt ollaan oltu naimisissa sen 2-vuotta ja ollaan ajateltu talon rakennusta vuoden parin päähän.

Onko tämä AP:n "tuttava" kenties ex-mies? :D Kannattaisi varmaan päästää irti, ei sen asiat sulle enää kuulu.

Minä tapasin kesällä aivan ihanan miehen. Olimme olleet kaksi viikkoa yhdessä kun mies paukautti että hän sitten haluaa ihan viimeistään vuoden päästä lapsen, mielellään heti. Miehellä sen verran ikää että ei ole teinipojan päähänpisto.

itsekään en ole enää nuorin ja hehkein kedon kukkanen, joten mitä me odoteltaisi kaksi aikuista ihmistä?

saatte arvata onko meille nyt vauva tulossa ;)

Ennemmin tämä on miehen tapa saada nainen pysymään, ainakin meidän tapauksessa. Ei se nyt taida jaksaa haitata.

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 01:39"]

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 01:06"]

Ap, kauanko aiot seurustella ja elää suhteessa ennen lastentekoa?

[/quote]

Minulla on lapsia kahdesta suhteesta. Ensimmäinen suhde kesti 3v ja siitä jäi yksi lapsi.

[/quote]

Tämä ei kyllä paljasta sitä, kuinka nopeasti lapsi syntyi seurustelun aloittamisesta. Et kai vaan tarkoituksella pimitä tietoa? ;)

me oltiin yhdessä 10kk kun aloin odottamaan, suunnitellusti. ollaan vieläkin todella onnellisia, tiesin heti että mies on toinen puoliskoni. ollaan oltu kohta 6v yhdessä. jonkun toisen kohdalla voisin taas ajatella että on liian aikaista, esim. eräällä tuttavallani on lapsia kohta neljän eri miehen kanssa... tuskin niistä miehistä kaikki on 'niitä oikeita'

Ei mitään järkeä. Itse tulin raskaaksi (hups!) melko pian ensitapaamisen jälkeen. Mies oli onnessaan ja katseli koko touhua vaaleanpunaisten linssejen takia, itse jo yhden lapsen äitinä tiesin että hommasta on hohto kaukana.. Muutettiin yhteen kun olin noin puolessa välissä raskautta, ja miehestä paljastui totaalisen uusavuton nysvääjä, joka ei edes perunoita osannut keittää.

Yhdessä ollaan edelleen ja vauvaa rakastetaan ja hoidetaan, mutta kyllä se on selvä, että ilman raskautta oltaisiin erottu jo ajat sitten... Huolehtikaa siis ehkäisystä, kyllä niitä vauvoja ehtii tehdä vakiintuneeseen suhteeseen!!

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 09:56"]

Ei mitään järkeä. Itse tulin raskaaksi (hups!) melko pian ensitapaamisen jälkeen. Mies oli onnessaan ja katseli koko touhua vaaleanpunaisten linssejen takia, itse jo yhden lapsen äitinä tiesin että hommasta on hohto kaukana.. Muutettiin yhteen kun olin noin puolessa välissä raskautta, ja miehestä paljastui totaalisen uusavuton nysvääjä, joka ei edes perunoita osannut keittää.

Yhdessä ollaan edelleen ja vauvaa rakastetaan ja hoidetaan, mutta kyllä se on selvä, että ilman raskautta oltaisiin erottu jo ajat sitten... Huolehtikaa siis ehkäisystä, kyllä niitä vauvoja ehtii tehdä vakiintuneeseen suhteeseen!!

[/quote]

linssejen TAKAA, hiton ennustavat..

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 00:26"]

No me tehtiin samantien. Syy: minulla ikää jo 40 vuotta kun tavattiin. Ja tosiaan halusin lapsen siinäkin tapauksessa, että meistä ei miehen kanssa paria tulisikaan. Mies myös halusi lapsen. Mutta on meistä avioparikin sittemmin tullut ja onnellisia ollaan :)

[/quote]

Meillä sama, minä lähemmäs 40v ja nuorimman lapsen saamisessa oli ongelmia jo muutama vuosi sitten. Tapasin miehen josta molemmat tiesi heti että tässä se on, elämäni rakkaus. Ei tehty tietoista päätöstä, ei vaan koskaan olla käytetty mitään ehkäisyä. Mies haluaa useamman lapsen, ei vaan ole aikaa odotella ja pelkään etten pysty hänelle antamaan edes yhtä. Jokatapauksessa minulla on viimeiset vuodet ikinä saada vielä lapsia, ei ole maailmanloppu vaikka jäisin yksinhuoltajaksi, olin sitä jo tavatessamme. Yhdessä 6kk nyt, ei ehkäisyä enkä ainakaan vielä ole raskaaksi tullut.

Lasteni isän kanssa oltiin tunnettu kuukausi kun alettiin lasta tekemään. Neljä lasta tuli kaikkiaan 10 vuoden aikana, älytön ajatus että lapset olisi pitänyt jättää tekemättä siksi että ei oltu yhdessä hamaan hautaan saakka.

Minä tulin raskaaksi 6 kk seurustelun jälkeen, suhde kaatui ihan muihin asioihin kuin lapseen, silti en vaihtaisi menneisyyttä mihinkään, lapsi on antanut niin paljon ja kasvattanut ja ohjannut minua paljon paremmaksi ihmiseksi henkisen kasvuprosessin myötä ja nyt tiedän mitä haluan elämältäni ja minulla on erittäin hyvä motivaatio alkaa saavuttamaan asioita. Ennen lasta elämä oli aika tyhjää ja päämäärätöntä eikä oikein mikään jaksanut kiinnostaa, myös tupakointi jäi lapsen myötä.

2 vuotta on yleensä sellaista huumaa, sitten vasta tietää että rakastaako ja haluaako elää loppuelämänsä sen ihmisen kanssa ja kantaako se vastuunsa lapsista ja ym ym. voi tietenkin tehdä miten lystää mutta jos ei toista tunne hyvin voi tulla ikäviä yllätyksiä varsinkin kun pikkulapsi arki iskee päälle

Tuttavapiirini ja omien kokemusten perusteella ne, jotka lapsia hankkivat hyvin lyhyen tuntemisen jälkeen (en pidä tosin vuotta kovin lyhyenä tuntemisena), ovat aika usein niitä, joiden elämässä kaiken on oltava koko ajan jännittävää, vaihtelevaa, ihanaa ja upeaa. Samat ihmiset haalivat koko ajan erilaisia kokemuksia, kiperiä tilanteita, uusia ihmissuhteita ja monesti ovat myös äärimmäisen omanapaisia. Kukapa sitä lasta ajattelee? Haluaisiko ehkä vanhemmille, joilla on ainakin alun alkaen tarkoitus pysyä yhdessä ja jotka ovat todella toivoneet ja suunnitelleet sitä lasta ja tehneet elämässään muutoksia siten, että lapsen olisi mahdollisimman hyvä kasvaa heidän perheessään? Vai haluaisiko kenties sille spontaanille pariskunnalle, joka päähänpistosta jättää ehkäisyn, muuttaa Sumatralle ja irtisanoo työpaikkansa?

Nämä spontaanit ihmiset usein vakuuttavat, että viettävät mielekästä elämää, ovat moderneja vanhempia ja siten jotenkin lapsilleen hyviä vanhempia, kun pysyvät mukana nuorten muodissa. Aina unohtuu se, että aikuisuuteen kuuluu arjensietokyky ja toisaalta taas, lapset rakastavat rutiineja. Ihan kaikki lapset. Se tylsä elämä saattaa olla lapselle paratiisi, kun pystytään ennustamaan tilanteita ja luottamaan, että näin jatkuu elämä entisellään. Kuka lapsi oikeasti haluaa syntyä tulevaan eroperheeseen ja jakaa elämäänsä kahden kodin ulkopuolisena asukkina?

Elämää ei voi ennustaa ja eroon voi päättyä se pitkä suhdekin. Mutta tilastollisesti eniten eroavat parit, jotka ovat lyhyen tuttavuuden jälkeen tehneet lapsia. Tämän takia mielestäni vastuuntuntoisen aikuisen pitäisi ensisijaisesti miettiä muutakin kuin vain omia halujaan lapsentekoa suunnitellessaan. Se lapsi ansaitsee vanhemmat, joilla on ainakin tarkoitus pysyä yhdessä ja jotka ovat oikeasti miettineet tilanteet niin, että lapsi mahtuu ja sopii elämään järkevällä tavalla.

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 00:31"]

Vastauksena 12 tässä oli pointtina suunnitellut. Ei yllärit. Ja joo kyllä, monet varmaan tekeekin. Mutta joissain maissa ei mennä naimisiin vapaasta tahdosta, kuten Suomessa.

Ja nyt ei ollut puhe avioliitoista vaan lapsen saamisesta, joten pysytäänpäs aiheessa naiset hyvät. :) Avioliiton voi purkaa, lasta ei saa tekemättömäksi joten jätetään tuo avioliitto nyt tästä pois.

Haluan kuulla mielipiteitänne mitä itse ajattelisitte tilanteesta yleisesti, en siis tuosta minun tuttavan tapauksesta.

[/quote]

Kuulun itse tähän porukkaan, samoin vanhempani on aikanaan menneet naimisiin ja lapsi on syntynyt alle vuoden tuntemisen sisään, joten olen ehkä jäävi kommentoimaan.. Aah paitsi tosin, molemmissa tapauksissa raskaus ilmeisesti oli enempi yllätys kuin harkittu, mutta varmastikin molemmissa tapauksissa oli ajatuksena, että ei se kovin suuri vahinko ollut. Ja ihan varmasti olisin tehnyt abortin, jos olisi epäilyttänyt, että sikäli jonkinlaista suunnittelua kuitenkin.

En ollut mitenkään sokeasti rakastunut. Itse ajattelin, että isä vaikuttaa kaiken arvostelukykyni perusteella asialliselta ja lapsirakkaalta tyypiltä, on aika samanlaisista vakaista taustoista kuin itse olen, eikä vaikuttanut siltä että jos suhde päättyisi, niin lapsi unohtuisi. Vaikutti myös siltä että ei kovin herkästi lapsensa äidistä eroa. Toisaalta puhuttiin kyllä myös mahdollisesta erosta ja siitä, että vaikka parisuhde päättyisi niin lasta ei saa tekemättömäksi eikä se side katkea erossakaan, eikä varmasti kumpikaan meistä kuvitellut että meidän tilanne oli ideaali lapsen tulla. Eli tiedettiin kyllä miltä se asetelma "näytti". Ajattelen itse, että ajateltiin mahdollista eroa enemmän ja realistisempana vaihtoehtona, kuin joku vakaampaan asetelmaan lapsen hankkinut, joka ehkä luottaa siihen että perhe on nyt sitten tässä.

Arvelin myös että kyllä minäkin pärjään sen lapsen kanssa, vaikka yksin jäisinkin. Eli lapselle olisi lähtökohtaisesti kaksi hänet haluavaa vanhempaa ja aika laaja sukukin odottamassa, ja ajattelin ettei kukaan edes kymmenen vuoden avioliiton jälkeen voi loppujen lopuksi taata paljon enempää, ei voi taata että parisuhde jatkuu ja kaikki menee hyvin. Ainakaan ei tule mieleen montaa suhdetta, jossa ei niitä yllätyksiä ja vaikeuksia olisi tullut, tai sellaista että joku siedettävänä pidetty ominaisuus tuntuukin jossain vaiheessa kestämättömältä. Rumia erojakin niistä pitkistä suhteista ("ei olisi ikinä uskonut"), ja lapset siinä välissä.

Totta kai on tullut tilanteita, joissa olen miettinyt miehen ärsyttäviä ominaisuuksia ja sitä että olisinko lopettanut seurustelun jos ei olisi lasta. Voi olla että olisin löytänyt helpomman kumppanin jos olisin venaillut, ehkä en olisi sittenkään. Voi olla että olisin vertaillut ja valikoinut ja tehnyt kaiken ns. oikein, ollut naimisissa hyvän miehen kanssa pitkään ennen lapsia, ja sitten se suhde ja mies olisikin lapsen tultua muuttunut ihan erilaiseksi tai itse olisin pettynyt muutokseen. Nyt ei ollut mitään vakiintunutta aikuisten elämää kummallakaan, jonka lapsi olisi sotkenut, vaan suhde muotoutui siinä lapsen ympärillä.

Sittemmin kun lapsi oli jo maailmassa, tuli mieleen että olisi jälkikäteen harmittanut jos omalle lapselle vaikka tulisi kaikenlaista loppuelämän rasitetta isänsä puolelta. Vaikka hankalaa sukua, terveysongelmia tai muuta sellaista, jotka ei ehkä olisi paljastuneet kuin pidemmällä tuntemisella. Mutta sitten taas, kuka muka jättää monivuotisen suhteen sen takia, että suku on sietämätön tai on aiemmissa sukupolvissa rasitteena kalkkeutuneita verisuonia ja dementiaa ja skitsofreniaa. Tai jos olisi tullutkin tehtyä lapsi huumeita diilaavaan mafiasukuun, siitä voisi olla vaikea pyristellä irti ja ongelmia voisi olla odotettavissa loppuelämän ajaksi itsella ja lapselle. Mutta väitän että olisin kyllä siinä lyhyelläkin tuntemisella ainakin sen huumekaupan huomannut...

Väitän että harkinta muillakin painottuu siihen, onko rakastunut vai ei. Tilanne voi olla eri siinä vaiheessa kun on jo lapsia, mutta ennen kuin lapsi on maailmassa niin eihän se useimmille ole konkreettinen ihminen. Eikä joku jonka elämää voi suunnitella sen mukaan kenet valitsee hänen isäkseen. Ja mitä pidempään suhde on jatkunut, sitä korkeammaksi nousee kynnys erota. Että jos vaikka viisi vuotta on asuttu yhdessä, menty kihloihin ja häätkin vaikka pidetty, kenties yhteinen asuntolaina siinä, kyllä siitä on tosi vaikea lähteä jos sitten tällä pidemmällä tuntemisella paljastuukin jotain ikävähköä, vaikka ei niitä lapsia vielä olisikaan. Luultavammin ne lapset tehdään tiheästi ja sitten erotaan riitaisesti ja pettyneinä, siltä ainakin näyttäisi kun lähipiiriä katselee ("ei olisi ikinä noistakaan uskonut").

En minäkään pidä yleisesti lapsen saamista lyhyen tuntemisen jälkeen hyvänä ideana. Mutta tässä nyt kuitenkin joitakin ajatuksia, joilla itselleni olen päätöstä perustellut. Ettei se ole niin mustavalkoista. Oleellinen asia siinä pidemmässä tuntemisessa vs. lyhyemmässä suhteessa on se, että olisiko oikeasti tehnyt pidemmässä tutustumisessa päätöksen olla olematta yhdessä ja hankkimatta sitä lasta. On tässä toki nähnyt ympärillä suhteita, joissa on useampi vuosi oltu yhdessä, ja eron tullen on tehnyt mieli onnitella erinomaisesta päätöksestä ja siitä ettei ole lapsia. En tiedä oliko meidän suhde tai vanhemmuuskykymme sitten sen lupaavampia kuin heidänkään, vaikka itse ajattelenkin että oli.

Ollaan nyt seitsemättä vuotta yhdessä, lapsia on kaksi, ovat aika upeita, ja keskenämmekin pärjäilemme eikä erosta ole puhettakaan.