Auttakaa minua pääsemään eroon älypuhelimesta. Onko joku onnistunut?

Ap tässä, tulen raportoimaan miten on mennyt. En vielä lukenut mitä kaikki on kirjoittaneet poissaoloni aikana, mutta ilahduttavaa nähdä monta pitkää ja pohdiskelevaa kommenttia! Tuon aikamme tupakka -artikkelin luin, se oli kiinnostava.

Olin tuossa nelisen päivää käytännössä ilman puhelinta ja nettiä. Oltiin nimittäin mökillä eikä siellä ole sähköä. Ai että teki taas hyvää. Tarkistin WA:n aamuin illoin ja se siitä. Yleensä olen seissyt kaivon kannella käsi ojossa yrittäen saada signaalia että voisin tehdä itse somepäivityksen...

Yhtenä päivänä otin puhelimen taskuun lenkille ja se oli heti virhe. Mieheni laittoi tekstarin, että "voitko tulet jossain vaiheessa tännepäin, voitko mulle pipon?" Hän oli työmaalla vähän matkan päässä. Tuosta tuli heti sellainen kiireen ja suorittamisen tuntu ja tulin pikamarssia koiran kanssa takaisin mökille ja lähdin viemään pipoa. Jos minulla ei olisi ollut puhelinta mukana, olisin kävellyt lenkin loppuun rauhassa, nähnyt viestin mökillä ja lähtenyt sitten viemään pipoa. Ilman mitään aikapaineen ja suorittamisen tuntua.

Huomaan muuten, että nyt kun puhelin on yöt pois päältä ja eri huoneessa, en meinaa muistaa aamulla laittaa sitä päälle ja se tuntuu itse asiassa hyvin vastenmieliseltä. Toisekseen aika harva asia, joka tule mieleen että "tämäkin pitäisi googlettaa" sitten loppujen lopuksi on googlaamisen arvoinen kun istuu koneella. Ainakaan en muista niitä, joten tuskin ovat tärkeitä.

Todella äärettömän suureksi yllätyksekseni huomaan, että PEUKUTTAMATTOMUUS on kaikkein vaikeinta. Ei viitsi facessa käydä ollenkaan. Eilen tuli ihan kamala olo kun yksi tuttu maajussi oli laittanut päivityksen siitä että syksyhommat valmiina. Olisin tahtonut niin kovasti peukuttaa. Häivyin sitten äkkiä facesta. Jälkeenpäin mietin, että miksen vaan sanallisesti kirjoittanut mitä tunsin? Eli: "Kiitos, että jaksat tehdä maailman tärkeintä työtä ja ruokkia meitä muita." Kuten 11/12, minäkään ei käytä hymiöitä enkä todellakaan kommentoi millään nalle halii sydäntä -leimalla.

Toisin sanoen, voin ihan hyvin olla ilman puhelinta ja koko nettiä, mutta JOS menen jonnekin, peukuttamattomuus on vaikeaa. Kukapa olisi uskonut. Ihminen ei kyllä ole muuta kuin karvaton Pavlovin koira.

-ap-

Vierailija kirjoitti:

Olen yläkoulun äikänope. On kummallinen ja rauhoittava fiilis, kun oppilaat lukevat tunnin kirjaa. He ovat itse asiassa alkaneet odottaa säännöllistä lukuhetkeä.

Puhelimet pysyvät repussa, ja aina pitää erikseen sanoa, että nyt valitettavasti tunti loppuu, kun "normaalitunneilta" oppilaat pyrkivät itse pois.

Tämä oli todella ihana kuulla! Kirjan lukeminen on kyllä ihan eri tavalla rauhoittavaa. Itse olen huomannut, että jos olen jossain missä on muita ihmisiä ja luen, tunnun muuttuvan vallan magneettiseksi. Ne muut tahtoo välittömästi siihen minun ja kirjan luomaan taikakehään.

Kutomisella tuntuu olevan vielä voimakkaampi vaikutus. Teen todella harvoin käsitöitä, mutta aina välillä yritän jotain pannulappua tms. kutoa. Ihmiset eivät tunnu voivan vastustaa sitä. Mieheni tulee viereen kiehnäämään ja toteaa, että "tuo kilinä on niin rauhoittavaa".

-ap-

11/12 kirjoitti:

Mitenkä itse kullakin menee aikomustensa ja pyrkimystensä kanssa täällä? Älkää antako noiden mun pitkien sepustusten häiritä, heitelkää vaan lyhyitäkin kommentteja, ajatuksia ja huomioita. Vaikka suoraan ketjun ulkopuleltakin, jos yhtään aihe koskettaa ja olette taustalla lueskelleet. Kaikki vertaistuki on tärkeää, ne pienetkin huomiot. Onko ollut odottamattoman vaikeaa tai helppoa? Mikä on yllättänyt? Mikä on ollut haastavinta? Millaisia toiveita on muutoksen suhteen?

En pyörinyt eilen netissä ollenkaan, hurraa! Kävin vaan tällä sivulla enkä missään muualla. Laitoin nimittäin Netflixin huutamaan ja uppouduin sinne. Kaikki keinot on sallittuja tässä vaiheessa... Koska lopputavoite tässä nettikäytöksen muuttamisessa on vakaa (niukanpuoleinen) kohtuukäyttö, niin yritän tässä eri keinoja että miten sinne pääsee. Nyt esimerkiksi lauantain kunniaksi (onko tämäkin itsensä huijaamista tämmöinen eri viikonpäivien eri arvo, mitä luulette? "Muuten oon absolutisti mutta lauantaisin voin vetää kännit, kyllä tää pysyy kontrollissa"?) ajattelin kokeilla tällaista kahden pysähdyksen taktiikkaa. Että tässä päivällä piipahdan ja ennen myöhäisiltaa toisen kerran. Jäänköhän vaan koko päiväksi sitten odottamaan kieli pitkällä sitä illan visiittiä? Toimiikohan tämä tämmöinen, vai kannattaisiko vaan pyrkiä johonkin nollatoleranssiin (vai ehkä vähän myöhemmin? Kun tämä ketju nyt niin hyvänä tukena tuntuu toimivan). Nollatoleranssista on valitettavasti sellaisia kokemuksia, että sieltä repsahdetaan ennemmin tai myöhemmin ja otetaan vahinko takaisin. Kuulostan siis ihan narkkarilta, järkyttävää. 

Olen tässä yrittänyt kiinnittää huomiota niihin tilanteisiin, missä huomaan olevani ehdollistunut netin käytölle. Esimerkiksi kun noissa Netflixin ohjelmien jaksoissa alkaa loppumusiikki soida enteilläkseen jakson loppua, niin huomaan vireystilani (tai jonkun, en oikein tiedä mikä se on) valpastuvan ja ajatukset kiitävät selaimen käyttöön. Olen toden totta monta kertaa jaksanut keskittyä vain yhteen jaksoon ja "levännyt" niiden välillä nettiin uppoutuen, välittömästi jakson loputtua. Enpä ollut tätäkään huomannut.

Pitää varmaan hommata joku kirjekaveri tai jotain, koska kaipaan kirjoittamisen ja ihmiskontaktin yhteyttä ja se on suurin ansani juuri näille nettofoorumeille lankeamiseen. Päiväkirjaa vaikka vähintään jos pitäisi. Olen siis arjessani melkoisen yksin, joten luonnollinen kaipuu kontakteihin ei tule häviämään ihan äkkiä mihinkään. Onko väärin (näin eläinrakkaana ja kokeneena lemmikinomistajana) hommata vaikka koditon kissa kaveriksi, että olisi jotain kontaktia toiseen olentoon enkä kaipaisi sitä niin netistä? Eläin ei tietenkään ole mikään impulssin vallassa hommattu lelu, mutta onhan niidenkin ottamiseen niitä omia, itsekkäitä syitä. Sen lisäksi että siitä rakkaudella tietysti huolehtisi kuten ilmankin nettiriippuvuutta tekisin. Lemmikin ottamista olen kyllä harkinnut jo pitkään ennen asian tämän puolen pohtimista.

Toivottavasti teitä ei häiritse että puhun nettiriippuvuudesta vaikka ap avasi ketjun nimenomaan älypuhelimen käytön näkökulmasta. Koen ainakin itse että samoista asioista on kyse ja samankaltaisia peliliikkeitä pitää tehdä kummassakin tapauksessa ja siksi avoimesti tästä omasta näkökulmasta kirjoitan. Onhan mullakin kuitenkin taustalla se älypuhelinriippuvuuskin.

Tsemppiä kaikille ja mukavaa päivää reaalimaailmassa!

Minusta on hyvä, että otit nettiriippuvuuden sinänsä esiin myös. Itsekin olen välillä miettinyt olenko nettiriippuvainen mutta tullut siihen tulokseen että en ole: minulla ei yleensä ole mitään mielitekoa esim. lomalla. Somea lukuunottamatta. Mutta siis ei tulisi mieleenikään palstailla jos on jotain järjellistä tekemistä.

En käsitä, mikset voisi ottaa kissaa ihan vaan seuraksesi? Minun koirani on ensisijaisesti "terapiakoira" eikä se siitä näytä kärsineen.

Oletko ollut ikinä missään hyvin suljetulla foorumilla, missä on päiväkirjaosio? Itse olen aikanaan muutamalla sellaisella ollut, ovat liittyneet harrastuksiin tai olleet vertaistuellisia sairauksiin liittyen. Noissa päiväkirjaosioissa tulee usein todella hyvää keskustelua ja ne ihmiset oppii tuntemaan melkein kuin irl. Olen ollut yhdessä elämänvaiheessa lähestulkoon syrjäytynyt ja tuollaiset foorumit olivat silloin kullanarvoisia. Oleellista on, että foorumilla on käyttäjätunnuspakko ja päiväkirjaosio on salasanan takana tai vähintään luettavissa vain rekisteröityneille. Muuten ei tule niin avointa keskustelua. Aihepiirin foorumilla on myös hyvä olla aika marginaalinen, ettei tulijoita ole kovin paljoa.

Okei, hassua neuvoa nettiaddiktioon palstailua, mutta jos laittaisit itsellesi säännön että saat palstailla vain siellä yhdellä palstalla, jonka vuorovaikutus on hyvin lähellä irl-sellaista?

-ap-

Nosto ja kuulumisia. Päädyin vaihtamaan liittymän Telia Dotiin. En ole vielä päässyt kokeilemaan, kun liittymän vaihto tietysti kestää. Mutta nettilaskurin mukaan saatan jatkossa selvitä 5-9 euron puhelinlaskulla. Itse asiassa jopa vähemmällä, jos vaan kylmästi jätän vastaamatta tekstareihin ja vastaan niihin WhatsAppilla kun olen wifin päässä.

Hiukan arvelutti, kun tuon liittymän saadakseen piti ladata sovellus. Toisaalta sovellus mahdollistaa erittäin tarkan puhelimen käytön seurannan. Mieheni jo kysyi, että tuleeko tästä sulle ällitys, että yrität saada mahdollisimman paljon "käyttämättömiä" päiviä? Se riski tässä tosiaan on, että tuosta tulee minulle peli ja siitä riippuvuus. Toisaalta tuo ei ole mikään määräaikainen liittymä, niin eroon päsee helposti.

Facea en ole päivittänyt kymmeneen päivään, paria erityisen hyvää, pohdiskelevaa päivitystä olen peukuttanut. Tällä palstalla olen muutaman kerran sortunut peukuttamaan, toisaalta olin taas kolme päivää lähes kokonaan netittä, pari asiakirjoitusta luin.

Ai niin, eksyin metsäänkin kerran mutta purin hammasta enkä katsonut puhelinta vaikka se taskussa olikin. Hienosti pääsin taas sivistyksen pariin.

-ap-

Olen nyt siis päätynyt siihen, että käytän älypuhelinta, koska a) minulla sellainen on, ja b) mm. erään koulutuksen takia on "pakko" käyttää WhatsAppia; en tykkää siitä että aiheuttaisin muille vaivaa kyselemällä jatkuvasti, että "mitä siellä WA:ssa sovittiin?". On nykyaikaa, että jopa oppilaitos käyttää WA:ta viestintään ja sen kanssa täytyy elää.

MUTTA käytän älypuhelinta kuin se olisi lankapuhelin. Se on kotona tietyllä pöydällä. Jos otan sen lenkille mukaan, katson vain kelloa lenkin aikana, en muuta. Enimmäkseen en ota, mutta jos olen menossa vaikka yksin kylmäuimaan, otan sen turvallisuussyistä. Laitan wifin päälle kerran, pari päivässä tarkistaakseni WA:n ja sähköpostin. Sähköpostin asennan koneelle heti kun jaksan, ettei sen takia tarvitse puhelinta lääppiä.

Facessa täytyy varmaan jossain kohtaa sanoa jotain, ettei jengi luule minun kuolleen. Toistaiseksi ei ole huvittanut.

Kuviakaan en ole isommin ottanut enkä taida ottaakaan enää. Maailma hukkuu turhanaikaiseen visuaaliseen saasteeseen ilman minun panostanikin. Sitäpaitsi olen hirveän huono kuvaaja anyway.

-ap-

Mun pitää palailla tänne myöhemmin, mutta kerron miten olen irrottautunut somesta.

Twitter on vain työpuhelimessa, jonka sammutan töiden jälkeen ja muutenkin olen siellä vain työn puolesta.

Faceen ja Instagramiin vaihdoin salasanageneraattorin luomat ihan sekavat salasanat, enkä kirjoittanut niitä mihinkään ylös. Tämän jälkeen laitoin kaikki notifikaatiot (paitsi yhden tärkeän harrastusporukan) pois. Harrastusporukan notifikaatiot tilasin sähköpostiin. Varmistin, etten käytä Facea mihinkään toiseen palveluun kirjautumiseen ja laitoin 2-vaiheisen kirjautumisen päälle. Sitten loggauduin ulos kaikista paikoista, esim. pöytäkoneelta, puhelimen selaimesta ja sovelluksesta. Sitten poistin sovelluken puhelimesta. Käyn Facessa jos harrastusryhmästä tulee notifikaatio, tosin en heti, ehkä kerran viikossa. Teen sen selaimella, vaihdan salasanan joksikin jota en muista, en kirjoita ylös sitä ja loggaudun ulos. Nykyään monet mysö tietää, etten seuraa sitä, joten henk. koht. viestit tulee WAlla.

Instagramissa laitoin profiilin yksityiseksi ja estin kaikki viestit, kommentit sun muut ja loggauduin ulos. Ja poistin sovelluksen puhelimesta.

Profiileja en poista, koska Facessa on tuo yksi porukka jota ei ole missään muualla ja sen tapaamiset on mulle tärkeitän. Instassa mulla on tallella valtavasti mukavia muistoja, mutta hirvee aikasyöppö noin muuten.

On niin vaivalloista mennä, että ehtii miettiä kannattaako. Mulla ei mikään muu ole auttanut. Mikään aikaraja tms. Ainut on tää keino joka mulla toimii.

Vierailija kirjoitti:

Mun pitää palailla tänne myöhemmin, mutta kerron miten olen irrottautunut somesta.

Twitter on vain työpuhelimessa, jonka sammutan töiden jälkeen ja muutenkin olen siellä vain työn puolesta.

Faceen ja Instagramiin vaihdoin salasanageneraattorin luomat ihan sekavat salasanat, enkä kirjoittanut niitä mihinkään ylös. Tämän jälkeen laitoin kaikki notifikaatiot (paitsi yhden tärkeän harrastusporukan) pois. Harrastusporukan notifikaatiot tilasin sähköpostiin. Varmistin, etten käytä Facea mihinkään toiseen palveluun kirjautumiseen ja laitoin 2-vaiheisen kirjautumisen päälle. Sitten loggauduin ulos kaikista paikoista, esim. pöytäkoneelta, puhelimen selaimesta ja sovelluksesta. Sitten poistin sovelluken puhelimesta. Käyn Facessa jos harrastusryhmästä tulee notifikaatio, tosin en heti, ehkä kerran viikossa. Teen sen selaimella, vaihdan salasanan joksikin jota en muista, en kirjoita ylös sitä ja loggaudun ulos. Nykyään monet mysö tietää, etten seuraa sitä, joten henk. koht. viestit tulee WAlla.

Instagramissa laitoin profiilin yksityiseksi ja estin kaikki viestit, kommentit sun muut ja loggauduin ulos. Ja poistin sovelluksen puhelimesta.

Profiileja en poista, koska Facessa on tuo yksi porukka jota ei ole missään muualla ja sen tapaamiset on mulle tärkeitän. Instassa mulla on tallella valtavasti mukavia muistoja, mutta hirvee aikasyöppö noin muuten.

On niin vaivalloista mennä, että ehtii miettiä kannattaako. Mulla ei mikään muu ole auttanut. Mikään aikaraja tms. Ainut on tää keino joka mulla toimii.

Huh, olet selvästi ollut aika syvällä. Hienoa että olet löytänyt systeemin joka toimii sinulla niin, että saat kumminkin kaiken tarvitsemasi informaation.

Yksi nykyajan ongelmista on, että niin iso osa harrastusten ja opintojen viestintää tapahtuu WA:ssa tai facessa. Ja kaikki me tiedämme miten pidettyjä ovat ne änkyrät, joilla ei sovellusta ole ja haluavat aina erikoiskohtelua informoinnin suhteen. Tämän takia olen itse päättänyt pysyä facessa ja WA:ssa, mutta rajoittaa käyttöäni.

Huomaan jo nyt, miten ihanaa on olla vaan ne hetket, jotka vielä 10 päivää sitten vietin selaten facea aikani kuluksi. Tuntuu kuin kotikin olisi hiljaisempi, kun en täytä sitä somehälyllä! Vaikka en yleensä edes katsonut mitään videoita ja kaikki äänet olivat pois päältä -vihaan yli kaiken kaikenlaisia kilahduksia ja pimpotuksia ja -no, melkein kaikkia ääniä paitsi tuulen suhinaa puissa.

-ap-

Kuvaamisesta piti vielä vähän puhumani. En tosiaan ole nyt kuvannut, enkä laittanut kuvia someen. Mikä vapauden tunne, kun voi vaan olla siinä tilanteessa miettimättä puolipaniikissa, että "jos en nyt ota tästä kuvaa, ei ole muistoa". Vapaudentunnetta lisäsi tietoisuus siitä, että vaikka ostankin WA:n takia nykyisen puhelimen tilalle älypuhelimen sitten kun tuo sanoo sopimuksensa irti, mun ei enää tarvitse kiristellä hampaita hinnan takia! Voin ostaa halvimman mahdollisen kapulan, koska kameran ei tarvitse olla hyvä. Eikä näytön, jos käytän puhelinta vain puhelimena ja WA:ta varten.

Sitten, jos kuvaaminen alkaa tuntua välttämättömältä, ostan polaroid-kameran. Kuvaaminen on ihan eri toimitus kun kuvaat oikealla kameralla, katsoen etsimen läpi, sen sijaan että yrität tihrustaa auringonpaisteessa näyttöä etkä näe mitä teet. Tiedän kyllä, että polaroid-kuvat ovat laadullisesti heikompia kuin tavalliset filmikuvat, mutta olen niin huono kuvaaja ettei sen ole väliä. Polaroid-kamera on esineenä mitä tyydyttävin. Muistan kun isälläni oli sellainen lainassa kun olin jotain seitsenvuotias. Se oli kuin taikaa kun kuva tuli sieltä pikku raosta heti.

-ap-

Olen vähän lipsunut. Aloitin yhden kurssin ja voi kuinka helppoa on ottaa puhelin ja pikipäin googlata jokin asia, mitä opettaja ei tiedä kun kysyin. Ai, ai. Puhelin oli mukana siksi, että mies lupasi minulle kyydin kotiin mutta en ollut varma koska kurssi päättyy.

Sen verran vähemmän olen älypuhelinta käyttänyt kumminkin, ja nettiä ylipäänsä, että olen alkanut tiedostaa miten kielteisesti some, palstat jne vaikuttaa mielialaani. Välillä itse asiassa tuntuu että ihan kaikki sisältö netissä on nykyään silkkaa kuraa, uutissivustoista alken. Jokainen blogisti jankuttaa niitä samoja asioita vuodesta toiseen, jopa asiablogeissa. Tuntuu että on vaikea löytää oikeasti hyvää, pohdiskelevaa analyysiä yhtään mistään aiheesta.

Mahdetaanko nettisisältö aina tuottaa niin nopeasti, että se jää siksi niin pinnalliseksi? Olen muutenkin huomannut että kerran kuussa ilmestyvässä lehdessä on yleensä (vähän) parempia artikkeleita kuin kerran viikoss ilmestyvässä, sanomalehdistä puhumattakaan.

Muutenkin tuntuu että tässä iässä (41) oma tietomäärä alkaa olla niin suuri, että jos tahtoo jotain uutta, on pakko mennä ns. ammattilaislähteisiin. Koska esim. jonkun blogin kirjoittaja tietää suurin piirtein kaikesta vähemmän kuin minä eikä ymmärrä senkään vertaa.

Taivas miten kaipaankaan niitä aikoja, kun netissä oli vain nörtit.

-ap-

Poistin puhelimestani Messengerin. Olen aina inhonnut sitä, mutta aina välillä joku fb-tuttu laittaa viestin sitä kautta. Otin sen jo välillä pois puolisen vuotta sitten ja juuri silloin tietysti joku oli yrittänyt tavoitella ja meni yksi talokauppa sivu suun. No, ei me sitä olisi varmaan kumminkaan ostettu, että vahinko ei ollut suuren suuri.

Anyway kaikista appeista Messenger rassaa minua ehkä eniten. Koska siinä tulee se ääliömäinen pallukka, kun joku on viestittänyt. Se missä on tyypin profiilikuva. Tänään meni taas kuppi nurin kun joku oli laittanut jonkun videonpätkän minulle Meseen. En voi  tajuta miksi kukaan kuvittelee minun haluavan nähdä jotain ahhahhaa tosi hauskoja videoita. Joten poistin koko sovelluksen katsomatta videota.

Minusta tuntuu että älypuhelin tekee viestimisestä jotenkin sellaista, että se tapahtuu aina yhteydenottajan ehdoilla. Ennen vanhaan kun oli lankapuhelin, saatoit jättää vastaamatta eikä soittaja voinut tietää, olitko kotona vai et. Toisin sanoen, ei tiennyt että tieten tahtoen jätit vastaamatta, oletti vaan ettet ole kotona ja soitti myöhemmin. Nykyään kaikki näkee että olet nähnyt sen viestin mutta et viitsi vastata... Tai soittaessaan olettavat, että tottakai vastaat vaikka vessassa, koska sitä vartenhan älypuhelin on!

Olen myös päättänyt lakata sen vähäisen emojien käytön, mitä olen harrastanut. Olen 41-vuotias ja täysin kykenevä kommunikoimaan emootioni sanallisesti, jos jostain syystä haluan toisen tietävän miltä minusta tuntuu. 99 % ajasta ei tulisi pieneen mieleenikään sanoa toiselle ihmiselle, miltä tuntuu just nyt, joten miksi laittaisin sitä kuvaavan emojin?

-ap-

Olen muuten lueskellut aiheesta Internet of Things. Se pelottaa minua. En tahdo että hellani ja pyykkikoneeni ajattelevat, saati kommunikoivat keskenään.

Toinen ajatus: norjalainen Erling Kagge kirjoittaa kirjassaan Hiljaisuus siitä, että nykyajan suurinta ylellisyyttä on se, jos voi valita olla tavoittamattomissa. Eli puhelin kiinni ja sähköposti jne. Että on etuoikeutettua, jos voi itse tehdä ne valinnat.

Minä olen siis hyvin etuoikeutettu, kun minun on mahdollista valita näin, ja vieläpä olen sen valinnan mahdollisuuden tiedostanut ja päättänyt käyttää hyväkseni.

-ap-

Tämä on erittäin ajankohtainen aihe itsellenikin. Harkitsen ja haaveilen älypuhelimesta luopumista. Miten ap:llä ja muilla kommentoijilla menee? Oletteko luopuneet älyluureista?

Minä lahjoitan "älypuhelimeni"

persuille, sitä ne eniten tarvitsee.

Siinä puhelimessa on virtapainike, kannattaa etsiä ja käyttää. 

Kun nyt tätä asiaa mietin, huomaan että olen hyvin turvallisuushakuinen ihminen ja siksi se teoreettinen mahdollisuus tarkistaa sijaintinsa netistä kun hortoilen metsässä tuntuu tärkeältä.

-ap-[/quote]

Lankakerä mukaan metsään ;)

En ole *vielä* hankkinut edes "äly"puhelinta! :D

Ihan siksi, että iso osa IT-asiantuntijoistakaan ei itse sitä käytä (kuin pienestä pakosta). Kenelläkään läheisellä ei ole älyluuria, btw. Ei edes pojallani, joka on nyt jo aikuinen. Ei tarvitse, hän sanoi. Meillä on kaikilla pöytäkone, läppäri, tabi. Miksi kiusata itseään minitietokoneella ja kehnoilla puheominaisuuksilla, jos kyse on puhelimesta? :o

Karttasovelluksista: paperikartat ovat ihan parhaita muutenkin, opettele vaan lukemaan niitä oikein.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on erittäin ajankohtainen aihe itsellenikin. Harkitsen ja haaveilen älypuhelimesta luopumista. Miten ap:llä ja muilla kommentoijilla menee? Oletteko luopuneet älyluureista?

Tarkoitin navigaattoria, en karttasovellusta. Jos on autolla oudossa paikassa, puhelimen navi on ollut hyvä apu, kun ei omista erikseen navigaattoria.

11/12 ja ap; kirjoitatte hyvin. Kuin lukisi ammattilaisen lehtiartikkelia. Luette varmaan paljon?

Pankit ja virastot netissä. Laskun maksu tiskillä maksaa 4-10€.

Itse en ole edes hankkinut mokomaa laitetta.