Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa minua pääsemään eroon älypuhelimesta. Onko joku onnistunut?
07.10.2020 |
Liittymämyyjäni soitti, ja tiedostin taas kerran miten naurettavan paljon rahaa kuluu siihen, että minulla on puhelin, jossa on netti. Mitään lisäarvoa tuo ei käytännössä elämääni tuo. Päinvastoin. Jos saisin luovuttua älypuhelimesta, vähenisi esim. facen käyttö samaan tahtiin. Ennen kävin facessa kerran päivässä, nykyään monta kertaa kun on sovellus.
Ainoat asiat, joiden oikeasti koen tuovan lisäarvoa elämääni älypuhelimessa, ovat:
1. Whatsappilla yhteydenpito vanhempiini ja sisaruksiini. En nimittäin tykkää puhua puhelimessa. Ja tietysti esim. opiskelu- ja harrastusryhmissä on aina WA, jossa tieto kulkee.
2. 112-sovellus. Tosin olen 41-vuotiaan elämäni aikana joutunut soittamaan kerran häkeen, peruspuhelimesta ja hyvin osasivat palomiehet paikalle silti.
3. Karttapalvelu on osoittautunut hyödylliseksi muutaman kerran kun olen eksynyt metsässä.
4. Kuvien ottaminen ja niiden helppo lataaminen faceen, jota käytän "pilvenäni". Toisaalta välillä jatkuva kuvaaminenkin tuntuu kuormittavalta enkä edes kuvaa niin paljon kuin monet, lähinnä luontokuvia. Olen sitäpaitsi tosi surkea kuvaaja.
Tietysti voisin aloittaa sillä, että pitäisin älypuhelimen, mutta ottaisin liittymän jossa ei ole dataa. Käyttäisin vain wifiä kotona. Silloin saisin kuvani faceen ja WA toimisi, mutta turhanaikainen lääppiminen ja rahanmeno jäisi pois.
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Aamulenkille menin niin, että jätin puhelimen kotiin ja otin vanhan sukelluskelloni taskuun. Siinä on ranneke rikki, joten poistin sen ja taskussani oli vain iso, pyöreähkö mötikkä titaania ja safiirilasia. Huomasin taas miten epätyydyttävä älypuhelin on esineenä. En tiedä teistä muista, mutta minä saan tosi paljon mielihyvää esineistä jotka ovat kauniita, tarkoituksenmukaisia ja tuntuvat hyvältä käteen. Tuo kello ilman remmiä on juuri sellainen. Kun katsoin kelloa, se tuntui samalta kuin pukudraamoissa kun hieno herrasmies kaivaa taskunauriinsa esiin. Jotenkin tosi tarkoitukselliselta. Kännykän räpeltäminen ei koskaan tunnu siltä, enkä saa siitä mitään esteettistä tai kosketuksellista mielihyvää. (Vanhasta 17 e puhelimesta sain.)
Huomasin myös, että tosi usein olen ottamassa puhelinta ihan vain siksi, että en tiedä mitä tekisin ja olen mallioppinut, että sitten kuuluu lääppiä puhelinta. En siis halua katsoa mitään tietoa, minua ei kiinnosta mitä kenellekään kuuluu, otan vaan puhelimen kun en tiedä mitä muutakaan tekisin. Nyt päätin että jos en tiedä mitä tehdä, voin vaan istua paikallani kunnes tiedän. Paljon rakentavampaa.
Kun tein noin muutaman kerran, huomasin että en oikeastaan edes halua ottaa sitä puhelinta, enkä ole halunnutkaan. Se on vaan paha tapa.
Whatsappia olen käyttänyt pari kertaa (tottakai tänään juuri tuli muutama tosi tärkeä asia mitkä piti viestiä perheelle). Sitä aion käyttää jatkossakin, juuri siksi että sillä on ehdottomasti helpoin saada joku asia ison ryhmän tietoon niin että kaikki voivat kommentoida ja nähdä kommentit. Harkitsen tilannetta uudestaan jos tuntuu ettei käyttö pysy hanskassa.
Ai niin, 11/12, kiitos linkeistä!
-ap-
Bravo! Saa lainata myös vapaasti omaa suosikkiani, eli "when in doubt, drink water". Mutta tuo paikallaan oleminen, mihinkään ryntäämättömyys, on henkisesti vielä parempaa. Se on kuulkaa sitä kuuluisaa zeniä jos jokin. Kiitoksia taas muistutuksesta.
Vinkkinä muuten, argh, saisinko edes sanoa fooruminkäyttön helpottamiseen liittyviä vinkkejä... No sanon silti. Jos joku sana jää moderoinnin haaviin niin kannattaa painaa selaimessa takaisin-nappia, niin siellä edellisellä sivulla kiltisti siinä laatikossa se teksti odottelee. Voi kokeilla vaikka kuinka monta kertaa tehdä niitä muutoksia ja yrittää uudelleen.
Ymmärrän myös ajatuksen esineen esteettisyydestä. Sama täällä! Itse viehätyn myös asioiden manuaalisuudesta jostain syystä. Kuuntelen saman levyn mieluummin lp-levynä kuin Youtubesta. Tykkään siitä että asiat on käsin kosketeltavia ja konkreettisia. Ja noissa vanhoissa esineissä on usein sellaista vanhan ajan charmia, jonka perään osittain vähän haikailen ("ennen oli asiat paremmin, ei ollut tätä ja tätä ongelmaa"). Olihan se yksinkertaisempaakin se aika, niitä laitteita ja esineitä myöten. Mitä lie nostalgian kaipuuta (vaikka eihän se mitään pelkkää auvoista onnea vaikkapa sotien jälkeenkään ollut). Mutta eipä ollut tätä modernin digiajan päänsärkyä silloin. Ehkä se kuvastaa sitä minulle, tiedä häntä. Se elämän hitaus, asioille annettiin arvo ja aika, jotain tällaista.
Kerroin tänään lähimmälle ystävälleni, että olen dopamiiniriippuvainen. Eikös sitä aina suositella kun haluaa riippuvuudesta eroon, että puhuu aikeistaan selvästi läheisilleen. Ystävä arvosti ja kannusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En omista kännykkää vaan veivattavan lankapuhelimen. En myöskään tablettia enkä tietokonetta vaan kirjoituskoneen. Televisio on 50-luvulta. Tänne kirjoitan kirjoituskoneellani ja lähetän viestit kirjepostilla.
Vierailija kirjoitti:
Äh, kirjoitin pitkän sepustuksen ensimmäisen tyhmän päiväni kokemuksista ja joku sana jäi haaviin. Kumpa moderointi edes kertoisi, mikä se kielletty sana oli.
No, ensinnäkin huomasin että peukuttumattomuus on äärettömän vaikeaa. Ja kun ei peukuta, jää puolet huvista saamatta. Olin facessa ehkä 10 minuuttia mutta tylsistyin, kun kerran en peukuttanut. Odotan mielenkiinnolla millaiseksi fiidini muodostuu, kun algoritmi joutuu miettimään triggerpisteitäni jollain muulla kuin peukuilla. Sama tällä palstalla, en jaksanut lukea ketjua jota normaalisti olisin vahdannut silmä kovana, koska peukuttamatta homma tuntui tosi lattealta.
Jatkuu...
-ap-
Hyvä että heti tuntui tympeämmältä touhu, kun jätti koukuttavimman osuuden pois. Kiva kuulla että miten nyt fiilistelet meininkiä kun teit muutoksia. Kerro ihmeessä taas lisää.
Keväällä käytin koronasekoilun takia facebookia vähän ahkerammin kuin ennen (jonne siis silloin pitkän tauon jälkeen palasin). Huomasin, että kommentoin paljon hanakammin kuin pari vuotta aikaisemmin "normikäyttäjänä". Ihan semmoista tavallista kommentointia, mikä olisi peukulla helposti kuitattavissa. "Kiva kuva!", "Vau, kuulostaapa mukavalta.", tämmöisiä peruspositiivisia kommentteja. Monesti olin ainoa, joka kuvan alle mitään kirjoitti. Kyllä se peukku on syönyt ison osan kirjallisesta kommentoinnista. Huomasin myös, että joka kerta sain tosi ilahtuneen ja henkilökohtaisen vastauksen niihin kommentteihin. No kai nyt, jos se on ainoa mitä kuvaan ikinä lohkeaa. Uskon, että se ilahdutti meitä molempia enemmän kuin geneerinen peukkuni.
Toinen juttu mistä olen kyllä vähän tipahtanut kärryiltäkin jo, on emojit ja kaikki ne muut vipeltäjäkuvat, en edes tiedä miksi niitä oikein kutsutaan. Kirjoitan tekstini kaikista mieluiten ilman minkään valtakunnan hymiöitä, koska haluan että se teksti itse ilmaisee sen mielentilani. Vähän sama ajatus kuin tuossa peukussakin. Haluan mieluummin räätälöidä sen tekstin niin hyväksi, että se ei tarvitse kuvaa asian painottamiseen tai selventämiseen. Tässähän tullaan taas tähän kiireiseen elämänmenoon ja sen kiivaaseen sykkeeseen, että on niin kätevää vaan lennosta nakata joku kuva kun ylipäänsä reagointia vaativia tilanteita tulee päivässä vastaan jokaisella varmaan satoja eikä koko ajan jaksa olla täydellinen. En vaan itse jotenkin tyydy enää noihin oikoteihin, kun siitä kuplasta ulos astuin. Uskon, että emojien käyttö lisää palveluiden koukuttavuutta kuten se peukkukin. Tekee siitä kivaa ja kätevää.
Olen ottanut jo aikoja sitten tavakseni kännykän käytön rauhoittamiseen muutaman väljän säännöntapaisen, joita pyrin noudattamaan.
1. En käytä puhelinta kävellessä (ellei ole ihan pakko soittaa puhelu, mutta mieluummin rauhassa sekin jos vaan pystyy). En muutenkaan halua tehdä asioita yhtä aikaa, koska yritän harjoittaa jatkuvaa tietoista läsnäoloa ja haluan antaa arvon jokaiselle asialle jota teen. Mainittakoon tässä että en elä mitään hektistä lapsiperhearkea.
2. Kun saan tekstiviestin, harvinaisen herkun pari kertaa viikossa, pyrin oikein asiasta tehden istumaan alas ennen kuin avaan viestin ja luen sen. Tietysti jos viestejä tulisi tämän tästä niin en tiedä miten jaksaisin, mutta niin harvoin niitä tulee että voin hyvin rauhoittua niiden äärelle. Vähintäänkin pysähdyn jonnekin seinustalle syrjemmäs lukemaan sitä, jos olen kaupungilla ja kuulen viestiäänen. Olen vienyt tämän niin pitkälle, että varmistan että olen siellä seinustalla paikallani ja kaivan kännykän esille vasta siinä enkä roplaa ja hiplaa sitä jo lukupaikalle siirtyessäni. (En myöskään kaivele avaimia taskusta rappukäytävässä portaissa, vaan keskityn nousemaan ensin raput ja hoitamaan kaivelun vasta sitten. "Putting space between things")
Noita rajoja olen vetänyt itselleni siksi, että olen tosi helposti äärilaidassa tai toisessa. Parempi olla siellä rauhallisemmassa laidassa. Toimii mulle ja jokainenhan tietää itse omaan arkeensa ja elämäänsä sopivat konstit. Mutta kaikenlainen rauhoittaminen ja hidastaminen on mulla tähtäimessä muutenkin koko ajan niin nivoutuu hyvin tämänkin aiheen kanssa yhteen.
Onneksi minulla ei ole sentään tätä ongelmaa vaikka aika nuori olenkin, muita kyllä sitten löytyy kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitää itsekin kirjoittaa, että vaikka minulla ei ole puhelimen kanssa ongelmaa ja käytän sitä oikeastaan vaan soittamiseen ja viestittelyyn niin kyllä sekin on silti tuttua, että somen käyttämättömyyskin jättää vähän kuin porukoista pois. Sitä myös ihmetellään, että miksi joku ei käytä sitä tai tätä, kun on totuttu siihen varmaan, että kaikilla on käytössä jokin face, insta yms. Samalla sekin on tuttua, että monet palvelut ovat puhelimen "takana" nykyisin ja ei edes netti enää riitä. Minullakin on huono älykännykkä joka ei oikeastaan toimi missään nettipalveluissa kunnolla. Nuorikin olen jo ehkä sekin on ihme kun en käytä mitään.
Hanki hyvä tietokone. Tee sillä kaikki mitä voi, esim katsot sen säätiedotuksen aamulla. Pidä kotona puhelimen käyttämistä minimissään, jolloin tarve käyttää kodin ulkopuolella vähenee (ei ole samanlaista riippuvuutta). Tosin helposti menee sitten tietokoneriippuvuudeksi, mutta se näkyy sitten vaan kun on kotona.
Ja vaihda sellaiseen liittymään missä on huono netti, mutta on kumminkin. Minulla on megan netti 10e/kk ja hyvin pärjää, kun kotona on wifi. Pakolliset sovellukset toimii, mutta esim. netin selaus ei houkuta hitaiden latausaikojen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sovelluksista yms saa ilmoitukset hiljaisiksi. Näyttöön ne ilmestyvät, mutta eivät päästä mitään ääntä. WA:ssakin voi keskustleutasollakin valita tämän. Eli pistää kaikki harrasteryhmät yms hiljaiselle, mutta jättää lasten, puolison, yms tärkeät päälle. Tulee vähemmän äänisaastetta ja tietää, että kyseessä on tärkeä viesti samantien.
Vierailija kirjoitti:
Hanki hyvä tietokone. Tee sillä kaikki mitä voi, esim katsot sen säätiedotuksen aamulla. Pidä kotona puhelimen käyttämistä minimissään, jolloin tarve käyttää kodin ulkopuolella vähenee (ei ole samanlaista riippuvuutta). Tosin helposti menee sitten tietokoneriippuvuudeksi, mutta se näkyy sitten vaan kun on kotona.
Ja vaihda sellaiseen liittymään missä on huono netti, mutta on kumminkin. Minulla on megan netti 10e/kk ja hyvin pärjää, kun kotona on wifi. Pakolliset sovellukset toimii, mutta esim. netin selaus ei houkuta hitaiden latausaikojen takia.
Juuri näin itse tein. Kun luovuin älypuhelimesta, siirtyi kaikki käyttö koneelle. Ja nyt olen koukussa siihen. Jossain noissa ketjuun aiemmin linkatuissa (Ylen) artikkeleissa joku asijantuntija täsmensikin, että aina kyse ei ole laiteriippuvuudesta vaan käyttöriippuvuudesta. En kaipaa älypuhelinta laitteena, en tarvitse sitä lähelleni ja mukaani, mutta nettiä on kyllä pakko päästä tavalla tai toisella (hupi/nautinto)käyttämään. Vaihtamalla laitteen toiseen riippuvuus ei muuttunut miksikään, samalla lailla väärinkäytän kumpaakin.
Tänään olen käyttäytynyt paljon itseäni kunnioittavammin kuin parina edellisenä päivänä mitä dopamiinin narkkaamiseen tulee. Olen lukenut kirjoja, kirjoittanut kirjeen, ulkoillut ja vieraillut vanhan sukulaisen luona - ja huomannut jatkuvasti ajatusteni pomppaavan nettiin ja asioihin mitä siellä tapahtuu. Se raamattuvertaus oli oikeasti tosi hyvä. Sain venytettyä koko tietokoneen aukaisua tähän neljän jälkeen, kun järkeilin että en voi "lukea raamattua" kymmentä tuntia päivässä. Tiedän että nyt kun se on auki, niin tässä menee loppuilta nukkumaanmenoon saakka (eli vain kahdeksan tuntia... mutta parempi sekin kuin kymmenen ja tiedän että liian nopeasti tehdyt liian isot muutokset eivät tuppaa olemaan pysyviä, joten houkuttelen muutosta esiin maksimaalisen lempeällä jämäkkyydellä). Otan esille tyrkylle jotain kevyttä luettavaa, että jos vaikka voisin illan viimeisen puolituntisen edes tehdä jotain muuta.
jatkuu 1/2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jatkuu 2/2
Peukuttamattomuuspäätös on pysynyt, mutta ei ole helppoa. Aion katsoa ehkä jo tänään sen dokumentin somen petollisuudesta, jos se vaikka auttaisi asiassa.
Tämä foorumi on vähän jännä paikka kun yleensä saan täältä vain pahan ja stressaantuneen mielen, joten en haluaisi antaa itselleni ollenkaan lupaa tulla tänne. Olen pitänyt välillä pitkiä paastoja täältä ja hyvää on tehnyt. Mutta tämä ketju on niin selvä poikkeus, että pakko oikeuttaa tänne tulo tässä vaiheessa ja samalla silti koko ajan käyttöä vähentäen. Teen nyt tässä semmoista uutta raamia käytökselle, että tämä ketju on sallittu mutta that's it. En tarvitse mitään muuta täältä, mutta tällä hetkellä tarvitsen tätä. Toistaiseksi. Olin vuosien ajan todella pahasti addiktoitunut erääseen foorumiin kymmenen vuotta sitten ja keskustelupalstat ovat edelleen heikko kohtani. Ne houkuttavat minua netissä kaikista eniten. Haluan uuden ja ikuisen täyspaaston tältä foorumilta. Testaan tässä luonteenlujuuttani niin, että yritän olla edes vilkaisematta mitä tuossa vieressä uusimpina otsikoina on listattu. Olisihan se niin hauskaa avata joku, joka vaikuttaa hassulta tai kiinnostavalta. Pois silmistä, pois mielestä.
Tämä luonteenlujuuden kaikenkattava testaaminen on antanut toistaiseksi todella positiivisia fiiliksiä. Se vahvistaa itstuntoani ja tunnetta omasta kyvykkyydestä. Tosi pienistä jutuista pitää kyllä aloittaa ja osata riemuita pienistä voitoista yhtä paljon kuin isostakin, että tämä positiivinen vahvistaminen alkaa toimia tähän suuntaan voimakkaammin kuin kaipuu dopamiiniryöppyjen ja netin ääreen. Olen jo vuosien ajan tehnyt sellaista hiljaista suunnanmuutosta elämässäni, lisännyt kaikenlaista itseäni kunnioittavaa käytöstä, pitänyt itsestäni parempaa huolta ja yrittänyt rauhoittua (sisäisestä levottomuuden tunteesta) ja viisastua muutenkin. Nyt on tosi otollinen aika ottaa tämäkin muutos paremmin käsittelyyn (vaikka tulevan talven yksinäisyys eristyksissä kaukana sosiaalisista kontakteista vähän pelottaakin - stressiä on takuulla tulossa ja pitää olla tosi kieli keskellä suuta että saa navigoitua järkevimmät ratkaisut). On enemmän voimia, parempia työkaluja, tarkempi havaintokyky omille valheille sekä selvästi vahvempi motivaatio. Yes I can!
Tosi hyvä homma kaikki tämä muutos. Kiitos itselleni. Ja suurkiitos teille kaikille ketjulaisille, koska kevyt ryhmäpaine ja toisaalta ryhmän antama tuki on ainakin minulle tehokasta. Ja eikö niin että on ihan normaalia palata (tähän) keskusteluun vain kerran päivässä?
Kannattaa keksiä jotain muuta tekemistä sen puhelimen räpläämisen tilalle. Voi ottaa mukaan vaikka kiinnostavan pokkarin, jota lukee joutohetkinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yläkoulun äikänope. On kummallinen ja rauhoittava fiilis, kun oppilaat lukevat tunnin kirjaa. He ovat itse asiassa alkaneet odottaa säännöllistä lukuhetkeä.
Puhelimet pysyvät repussa, ja aina pitää erikseen sanoa, että nyt valitettavasti tunti loppuu, kun "normaalitunneilta" oppilaat pyrkivät itse pois.
Mitenkä itse kullakin menee aikomustensa ja pyrkimystensä kanssa täällä? Älkää antako noiden mun pitkien sepustusten häiritä, heitelkää vaan lyhyitäkin kommentteja, ajatuksia ja huomioita. Vaikka suoraan ketjun ulkopuleltakin, jos yhtään aihe koskettaa ja olette taustalla lueskelleet. Kaikki vertaistuki on tärkeää, ne pienetkin huomiot. Onko ollut odottamattoman vaikeaa tai helppoa? Mikä on yllättänyt? Mikä on ollut haastavinta? Millaisia toiveita on muutoksen suhteen?
En pyörinyt eilen netissä ollenkaan, hurraa! Kävin vaan tällä sivulla enkä missään muualla. Laitoin nimittäin Netflixin huutamaan ja uppouduin sinne. Kaikki keinot on sallittuja tässä vaiheessa... Koska lopputavoite tässä nettikäytöksen muuttamisessa on vakaa (niukanpuoleinen) kohtuukäyttö, niin yritän tässä eri keinoja että miten sinne pääsee. Nyt esimerkiksi lauantain kunniaksi (onko tämäkin itsensä huijaamista tämmöinen eri viikonpäivien eri arvo, mitä luulette? "Muuten oon absolutisti mutta lauantaisin voin vetää kännit, kyllä tää pysyy kontrollissa"?) ajattelin kokeilla tällaista kahden pysähdyksen taktiikkaa. Että tässä päivällä piipahdan ja ennen myöhäisiltaa toisen kerran. Jäänköhän vaan koko päiväksi sitten odottamaan kieli pitkällä sitä illan visiittiä? Toimiikohan tämä tämmöinen, vai kannattaisiko vaan pyrkiä johonkin nollatoleranssiin (vai ehkä vähän myöhemmin? Kun tämä ketju nyt niin hyvänä tukena tuntuu toimivan). Nollatoleranssista on valitettavasti sellaisia kokemuksia, että sieltä repsahdetaan ennemmin tai myöhemmin ja otetaan vahinko takaisin. Kuulostan siis ihan narkkarilta, järkyttävää.
Olen tässä yrittänyt kiinnittää huomiota niihin tilanteisiin, missä huomaan olevani ehdollistunut netin käytölle. Esimerkiksi kun noissa Netflixin ohjelmien jaksoissa alkaa loppumusiikki soida enteilläkseen jakson loppua, niin huomaan vireystilani (tai jonkun, en oikein tiedä mikä se on) valpastuvan ja ajatukset kiitävät selaimen käyttöön. Olen toden totta monta kertaa jaksanut keskittyä vain yhteen jaksoon ja "levännyt" niiden välillä nettiin uppoutuen, välittömästi jakson loputtua. Enpä ollut tätäkään huomannut.
Pitää varmaan hommata joku kirjekaveri tai jotain, koska kaipaan kirjoittamisen ja ihmiskontaktin yhteyttä ja se on suurin ansani juuri näille nettofoorumeille lankeamiseen. Päiväkirjaa vaikka vähintään jos pitäisi. Olen siis arjessani melkoisen yksin, joten luonnollinen kaipuu kontakteihin ei tule häviämään ihan äkkiä mihinkään. Onko väärin (näin eläinrakkaana ja kokeneena lemmikinomistajana) hommata vaikka koditon kissa kaveriksi, että olisi jotain kontaktia toiseen olentoon enkä kaipaisi sitä niin netistä? Eläin ei tietenkään ole mikään impulssin vallassa hommattu lelu, mutta onhan niidenkin ottamiseen niitä omia, itsekkäitä syitä. Sen lisäksi että siitä rakkaudella tietysti huolehtisi kuten ilmankin nettiriippuvuutta tekisin. Lemmikin ottamista olen kyllä harkinnut jo pitkään ennen asian tämän puolen pohtimista.
Toivottavasti teitä ei häiritse että puhun nettiriippuvuudesta vaikka ap avasi ketjun nimenomaan älypuhelimen käytön näkökulmasta. Koen ainakin itse että samoista asioista on kyse ja samankaltaisia peliliikkeitä pitää tehdä kummassakin tapauksessa ja siksi avoimesti tästä omasta näkökulmasta kirjoitan. Onhan mullakin kuitenkin taustalla se älypuhelinriippuvuuskin.
Tsemppiä kaikille ja mukavaa päivää reaalimaailmassa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ette huomanneet niin Yle kirjoitteli taas aiheesta joka liippaa läheltä. Artikkelissa käsitellään somevirran vaikutusta arkeen ja näkökulmia sen käsittelyyn.
Kaurapuuron värinen arki voi ahdistaa, jos roikkuu liikaa Instagramissa, sanoo nuorisolääkäri – “Moni haluaisi olla superihminen”
Sosiaalinen media masentaa aikuisia enemmän kuin nuoria. Valtaosa diginatiiveista luovii somessa ilman stressiä.
https://yle.fi/uutiset/3-11583478
(sisältää mm. 8 vinkkiä: Näin teet Instagramista paremman paikan)
Nappaan itseni kiinni siitä, jos selailen (/skrollaan/pyyhin) vaan sivua kuin jotain etsien, vaikka aihe on yhdentekevä enkä tullut kyseiselle sivulle etsimään mitään tiettyä vaan "vain katsomaan". Jos hupisivulla ei asia muutamalla pyyhkäisyllä ala tulla selväksi, niin en jää sinne aikaani kuluttamaan vaan totean selaamisen hyödyttömäksi. Koska juuri tuolla päämäärättömällä pomppimisellahan minä aktivoin aivoni odottamaan sitä dopamiinipalkintoa, joka lopulta sattumalta eteen tulleesta hauskasta kissakuvasta tai vitsikkäästä tekstistä sitten tulee.
Tutkimustietoa löytyy tästä englanniksikin, mutta kannattaa lukaista koukuttamisen psykologiaa vaikka tästä Ylen artikkelista. En ole Ylellä töissä eikä ole mitään syytä mainostaa sitä, mutta se nyt vaan sattuu nopealla googletuksella antamaan eniten vastauksia suomeksi. Juttu on tehty pelien näkökulmasta, mutta tutkimustietoa voi soveltaa sovellusriippuvuuksiinkin.
Näin alkeellisilla psykologisilla keinoilla digipelit koukuttavat sinut pelaamaan pidempään ja ostamaan enemmän
Peleihin koukuttamisessa on käytetty hyväksi varhaisten eläinkokeiden oppeja. Nyt peliyrityksillä on vieläkin tehokkaampi testiväline: miljoonat ilmaispelaajat.
https://yle.fi/uutiset/3-10119729
"Jo pitkään on tiedetty, että ihmisten motivaatiota pystyy parhaiten lisäämään, jos palkitseminen on ennakoimatonta. [...] Myös ihmisillä aivot tuottavat tutkitusti enemmän mielihyvää aiheuttavaa dopamiinia, kun palkinnon tuloon liittyy yllätystä. Kun palkinto seuraa toiminnasta vain ajoittain eikä jokaisen yrityksen jälkeen, se saa pelaajan yrittämään toimintaa ahkerammin."
NYT, over and out!
En kyllä näe mitä siinä voittaa että laittaa kaverille valokuvan digikameran, kaapelin ja sähköpostin avulla sen sijaan että suoraan kamerasta jakaisi sen. Mikset tehnyt testiä niin että lähetät ottamasi PAPERIkuvan toiselle puolelle maapalloa? Olisi ollut vielä vanhanaikaisempaa.
Miten et älypuhelimettomat muuten suunnistatte autolla vierailla paikoilla (ilman navigaattoria)? Siinä esim. yksi kohde mihin tänään tarvitsin kännykkää. Sitten siellä vieraalla paikalla suunnistin älykännykällä geokätkölle, senkin olisin toki voinut paperikartalle hoidella mutta tuo vaivalloisuus katosi jo 10 vuotta sitten lajista. Kolmanneksi sain koko reissun kuunnella lempimusiikkiani spotifystä. Olisiko sen sijaan pitänyt olla walkman? Vai ihanko levysoitin?
Facebookia tai whatsuppia tai muutakaan somea kuten instagramia mulla ei ole kännykässä ollenkaan.
Onko olemassa jotain sovelluksia että voi tarkkailla sitä kuinka monta kertaa päivässä/tunnissa tulee avattua lukitusnäyttö ja montako tuntia päivässä käytettyä älyluuria? Veikkaan että tulee aika järkytyksenä se määrä. Helpottaisi tarkkailemaan vähentämisen edistymistä ehkä? Onko kukaan käyttänyt, kokemuksia?
Ei tällaisia ongelmia kuin AP:lla voi olla kuin avohoidossa olevilla mt-potilailla, tai pakko-oireisilla.
Sosiaalisessa mediassa ei ole mitään vikaa, vika on täysin mielenterveysongelmaisilla ihmisillä joille somesta muodostuu pakko-oireita.
Mää kulutan suurimmaksi osaksi aikani tietokoneen äärellä, älyluuri on aivan turhake, mulla on siinä vieläkin 3g yhteys siinä, koska korkeintaan katson mailit tai käyn pankkitilillä jos olen jossain muualla sattumalta.