Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Ollaan mieheni kanssa veloja. Anoppi ajattelee että minä estän miehen lisääntymisen.

Vierailija
07.10.2020 |

Raflaava otsikko kun koitin tiivistää, sori siitä. Kyseessä ei ensinnäkään ole anoppini, koska ei olla miehen kanssa naimisissa. Anoppikokelaasta voisi siis puhua. Lyhennän anopiksi.

Ollaan miehen kanssa päätetty olla lisääntymättä. Miehelle päätös oli itsestäänselvä, itse kipuilin asian kanssa pari vuotta kunnes ajatukseni selkiytyivät.

Sekä mun että mieheni äidit odottavat lisääntymistämme kuin kuuta nousevaa. On säästetty kaikki lastenvaatteet ja -kirjat sitä aikaa varten "kun teillä sitten joskus on ne kolme omaa pikkuista". Omalle äidilleni olen yrittänyt pehmeästi pohjustaa asiaa jo pari vuotta. Ensin ei uskonut, sitten pettyi, nyt alkaa tottua ajatukseen vaikkei siitä pidäkään. Sanottakoon että omalla äidilläni on jo lapsenlapsia, mutta kuulemma tyttären lapset on eri asia.

No, anoppini kysyi viinipäissään risteilyllä suoraan että onko lapsia tulossa ja koska jos on. Sanoin että ei ole tulossa kun ei kumpikaan haluta. Anoppi purskahti lohduttomaan itkuun. Pyysi kyllä tovin kuluttua anteeksi reaktiotaan, vaikka en siitä mitenkään suuttunutkaan.

Laastari tuli siis repäistyä, mutta nyt olen huomannut että asia vaivaa anopin päätä. Ongelmaksi koen sen, että kysymykset ja painostus kohdistuvat minuun, ei mieheeni. Kyselee kaksin ollessamme onko päätös varma yms. Kysymyksen muotoilu on aina muotoa: "kun SINÄ et halua niin onko se nyt sitten ihan varma--". Olen vastikään saanut päähäni ajatuksen että anopin mielestä minä olen se joka ei halua ja mies sopeutuu tilanteeseen. Tuntuu että hänen mielestään minä estän miehen lisääntymisen.

Kai pitäisi pyytää miestäni sanomaan äidilleen asiasta. Itseasiassa kaljapäissäni viikonloppuna tästä jo miehelle sanoinkin, mutta mies haluaa olla asiasta hiljaa koska ei halua pahoittaa kenenkään mieltä. Toivoo siis että asia unohtuu kun siitä ei puhuta.

Pahoittelen romaania. Kai piti johonkin saada avauduttua. Onko muilla ollut samantyyppistä tilannetta? Pidetäänkö päätöstä lisääntymisestä tai lisääntymättä jättämisestä enemmän naisen kun miehen heininä?

Vielä lisäyksenä että kun äitini ja anoppini keskustelivat yhdessä asiasta läsnäollessani, molemmat olivat sitä mieltä että mies kyllä rakastuu vauvaan synnärillä vaikka ei ensin olisi asiasta ollutkaan niin innoissaan. Mun mielestä pimeä ajatus lisääntyä miehen kanssa joka ei sitä aidosti itse halua.

Kommentit (565)

Vierailija
241/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hyvin merkillistä, että jopa lapsettomuudesta on tullut jonkinlainen trendi-ilmiö. Eipä se minulta ole pois, ihmettelen vain. Ilmiölle on keksitty jopa oma hipsterimäinen sana. Toivottavasti kukin ihminen tekee juuri sen päätöksen, jonka tuntee sydämessään oikeaksi ja on itselleen rehellinen. On surullista lukea tätäkin palstaa, kun joku tajuaa vasta 45-vuotiaana mitä haluaa, ja sitten on juna jo mennyt.

Onpa kyllä todellinen hipsterisana tämä vela. Voi sentään! Vai lieneekö vain helppo lyhennys, ettei tarvitse kirjoittaa "vapaaehtoisesti lapseton" jatkuvasti.

Ja joo, jotkut jäävät tahtomattaan lapsettomiksi, ja jotkut varmasti vanhempina saattavat katua lapsettomuuttaan. Harmillistahan tämä toki on, mutta oma villi veikkaukseni on se, että jos jo parikymppisestä lähtien on kokenut vahvasti että EI halua lapsia, niin tämä tunne vain kasvaa iän myötä, ei päinvastoin.

Itse olen ajatellut jääväni lapsettomaksi ensimmäisen kerran alle kymmenenvuotiaana. Tarkemmin en muista, mutta jossain kotileikissä muistan ajatelleeni että ei ikinä. Siitä ei tunne ole kuin vahvistunut, tuota pientä funtsimisvaihetta lukuunottamatta (tosin myös sen aikana kantani oli negativiinen).

Ap

Vierailija
242/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei AP, kommentoin jo aiemmin mutta en varsinaisesti ottanut kantaa tilanteeseesi.

Minusta ainoa keino on nyt se, että otat aiheen esille puolisosi kanssa ja teet selväksi sen, että anopin huokailut rupeavat rasittamaan sinua aivan todella.

Kehottaisin miestä myös puhumaan äidilleen, vaikka kuinka haluaisi vain unohtaa koko asian. Valitettavasti hän on ainoa, joka tämän tilanteen voi "korjata." Ja hänen tulisi tehdä myös täysin selväksi se, että oli vela jo ENNEN kuin tapasitte - eli ei ole mitään sinun aivopesuasi tämä.

(Oman mieheni veli on aika samankaltainen kuin anoppisi, tosin ei aiheesta minulle rummuta, onneksi... Mutta jaksaa kyllä vääntää puolisoni kanssa siitä, että kyllä hän vain tulee mielensä muuttamaan jne. jne. Me käymme aika ajoin tämän keskustelun läpi mieheni kanssa, plussat ja miinukset ja mitä ajattelemme asiasta, ovatko asenteet ja halut muuttuneet. Eivät ole, onneksi, ja tuskin tulevatkaan muuttumaan. Mutta sekin on tosiasia, että joidenkin kohdalla vela-asenne haipuu ja sitten niitä lapsia haluaakin. Sen vuoksi minusta on tärkeää jutella näistä säännöllisesti, että tiedetään olevamme samoilla linjoilla.)

Ei kai tässä muuta vaihtoehtoa ole. Mies saa itse pestä likapyykkinsä. Kiitos fiksusta kommentista!

Onko miehesi veli itse lisääntynyt?

(On niitä tässä ketjussa muitakin, kiitos siis!)

Ap

Olen tuo, jolle vastasit. Tsemppiä - kyllä varmasti miehesi tajuaa tilanteen, kun rauhallisesti käytte asiaa läpi. :) Joskus pitää sanoa jämäkästi, mutta ei toki mitään riitelyä! Fiksulta mieheltä puolisosi kuulostaa, eiköhän hän saa juteltua äidilleenkin pian.

Oman mieheni veli on naimisissa ja takuulla itse haluaa lapsia, mutta ei niitä ainakaan vielä ole tullut, vaikka on ollut aviossa jo useamman vuoden. Vaimo on alle kolmekymppinen. Veli itse on aika runsaasti ylipainoinen, en tiedä onko tämä osasyy - josko heillä on hankaluuksia lapsenteossa; ja projisoiko sitten omia halujaan ja toiveitaan veljeensä. 

En todellakaan tätä asiaa ole häneltä tai vaimoltaan toki kysynyt, eikä se minulle piirun vertaa kuulukaan. Kunhan spekuloin tuota aika aggressiivistakin kommentointia veljen osalta lastenhankinnasta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
243/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei AP, kommentoin jo aiemmin mutta en varsinaisesti ottanut kantaa tilanteeseesi.

Minusta ainoa keino on nyt se, että otat aiheen esille puolisosi kanssa ja teet selväksi sen, että anopin huokailut rupeavat rasittamaan sinua aivan todella.

Kehottaisin miestä myös puhumaan äidilleen, vaikka kuinka haluaisi vain unohtaa koko asian. Valitettavasti hän on ainoa, joka tämän tilanteen voi "korjata." Ja hänen tulisi tehdä myös täysin selväksi se, että oli vela jo ENNEN kuin tapasitte - eli ei ole mitään sinun aivopesuasi tämä.

(Oman mieheni veli on aika samankaltainen kuin anoppisi, tosin ei aiheesta minulle rummuta, onneksi... Mutta jaksaa kyllä vääntää puolisoni kanssa siitä, että kyllä hän vain tulee mielensä muuttamaan jne. jne. Me käymme aika ajoin tämän keskustelun läpi mieheni kanssa, plussat ja miinukset ja mitä ajattelemme asiasta, ovatko asenteet ja halut muuttuneet. Eivät ole, onneksi, ja tuskin tulevatkaan muuttumaan. Mutta sekin on tosiasia, että joidenkin kohdalla vela-asenne haipuu ja sitten niitä lapsia haluaakin. Sen vuoksi minusta on tärkeää jutella näistä säännöllisesti, että tiedetään olevamme samoilla linjoilla.)

Ei kai tässä muuta vaihtoehtoa ole. Mies saa itse pestä likapyykkinsä. Kiitos fiksusta kommentista!

Onko miehesi veli itse lisääntynyt?

(On niitä tässä ketjussa muitakin, kiitos siis!)

Ap

Olen tuo, jolle vastasit. Tsemppiä - kyllä varmasti miehesi tajuaa tilanteen, kun rauhallisesti käytte asiaa läpi. :) Joskus pitää sanoa jämäkästi, mutta ei toki mitään riitelyä! Fiksulta mieheltä puolisosi kuulostaa, eiköhän hän saa juteltua äidilleenkin pian.

Oman mieheni veli on naimisissa ja takuulla itse haluaa lapsia, mutta ei niitä ainakaan vielä ole tullut, vaikka on ollut aviossa jo useamman vuoden. Vaimo on alle kolmekymppinen. Veli itse on aika runsaasti ylipainoinen, en tiedä onko tämä osasyy - josko heillä on hankaluuksia lapsenteossa; ja projisoiko sitten omia halujaan ja toiveitaan veljeensä. 

En todellakaan tätä asiaa ole häneltä tai vaimoltaan toki kysynyt, eikä se minulle piirun vertaa kuulukaan. Kunhan spekuloin tuota aika aggressiivistakin kommentointia veljen osalta lastenhankinnasta. 

Tai ehkä miehen veli vaimoineen eivät itse ole samalla sivulla lisääntymishommissa? Jotain kipeää tuossa varmasti on taustalla, ei kai ihan normaaleilla sylintereillä käyvä ihminen jaksa nähdä niin paljon vaivaa muiden lisääntymisistä. Tahaton lapsettomuus on myös ihan potentiaalinen vaihtoehto.

Ap

Vierailija
244/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin vain että voi myös olla että KOSKAAN ei ole mikään hyvin anopin mielestä.

Olin pitkään vela itsekin vaikean lapsuuteni takia, ja tämä kerrottiin anopille. Anoppi haukkui ja sätti, ulisi marttyyrina miten hänen mummohaaveet kariutuu, miten kamalia poikansa kanssa ollaan, eli samaa kuin mitä sun anopilla.

Tulin sitten yllättäen raskaaksi (oli ehkäisy mutta tietty sairaus/lääkitys sotki asiaa) ja pidimme lapsen (ja sittemmin huomasin tykkääväni äitiydestä ja saimme lisääkin lapsia).

No ne lapsenlapset ei kiinnostaneet anoppia TIPPAAKAAN.

Into kesti ristiäisiin ja sit loppui, kertaakaan ei ole sen jälkeen käynyt synttäreillä, lapsenlapsia ei ole ikinä hoidettu kertakaan, eivät jaksa käydä eikä soitella, kuvia kyllä pyytävät. Kuvia esitellään muille ja valehdellaan miten niin hoidetaan ja autetaan koko ajan. Kertaakaan ei olla autettu mitenkään.

Moni anoppi haluaa lapsenlapsen vain siksi kun se tuo statusta. Ei niistä lapsenlapsista välttis välitetä yhtään.

Sinänsä meillä on eri tilanne että anoppi ei ole haukkunut eikä syyllistänyt. Lähinnä tuntuu surevan asiaa ja elättelevän toiveita että mieli muuttuisi. Minun mieleni. Miehen mielellä ei kai niin väliä. Vaikka eihän hän saisi lapsenlapsia vaikka minä mieleni muuttaisinkin. Jos hankin lapsen jonkun muun miehen kanssa niin ei hänestä mummoa tulisi.

Mutta kyllä, olen miettinyt tuota samaa. Nyt tuntuu molemmille äideille olevan ehdottoman tärkeää että tulee niitä lapsenlapsia. Mitä se sitten todellisuudessa tarkoittaisikaan? Mahdollisesti juuri tuota että kävisivät synttäreillä ja ostaisivat pari joululahjaa. Lapsi olisi minun ja miehen vastuulla ja hoidossa joka tapauksessa, joten tuntuu oudolta että meidän lisääntymisemme on niin tärkeää muille ihmisille.

Omasta äidistäni kyllä tiedän varmaksi että hän on hyvä mummo, koska on jo tosiaan mummo. Luultavasti anoppikin olisi. Se ei ikävä kyllä saa minua haluamaan jälkikasvua.

Ap

Luulen että mummojen lapsenlapsitoiveessa on muutakin kuin unelma itsestä lastenlasten kanssa mummoilemassa.

Jos oma lapsi päättää jäädä velaksi, se varmaan pistää miettimään onko omassa vanhemmuudessa tai perhe-elämässä ollut jotain raskasta tms. Onko antanut huonon kuvan vanhemmuudesta, antanut kuvan elämän raskaudesta ja lapsista taakkana tai jotain sellaista.

Vaihtoehtoisesti voi ihan vain surra lapsen puolesta omasta mielestä huonoa valintaa. Jis kokee lastensa rikastuttaneen omaa elämäänsä, ja on jo elänyt useita elämänvaiheita vanhemmuudessa läpi. Voi esim ajatella, että lapsi tulee katumaan asiaa keski-ikäisenä tai sitten kun on liian myöhäistä. Ja sitten tuntea syyllisyyttä ekasta kohdasta. Tai pitää sitä nykyajan muotioikkuna, jolla yksittäisen ihmisen kannalta kauaskantoiset seuraukset.

Toki se voi olla ihan vain omasta mummounelmasta nouseva pettymys. Mutta varsinkin jos lapsenlapsia on jo, tai niitä on todennäköisesti muualta tulossa, niin voi olla näitä muitakin syitä.

Erikoinen tilanne jos miehesi ei voi omaa kantaansa suoraan äidille sanoa.

Vierailija
245/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen pian kuusikymppinen nainen jolla lapsia. Kyllä kaikki ne naistutut jotka jäivät lapsettomiksi  ja lopulta myös yksinäiseksi koska mies jätti, ovat jotenkin surullisia ja masentuneita ja sydämessään kärsivän kateellisia, ei voi mitään faktalle.

Ja sinä kuusikymppinen aikuinen ihminen halusit tällä kommentillasi ainoastaan osoitella lapsettomiksi "jääneiden" surkeutta. Jopa siinä määrin, että ymppäsit siihen myös miehen jättämisen. Ja kärsivän kateellisuuden.

Et sinä ole sen parempi etkä onnellisempi ihminen, kuin vapaaehtoisesti lapseton ihminen on. Sinä ehkä haluat uskoa olevasi, mutta kommenttisi sävystä päätellen et ole kumpaakaan. On aivan eri asia päättää olla lapseton, kuin jäädä tahattomasti lapsettomaksi syystä tai toisesta. Mutta se, että on lapsia, ei tee kenestäkään yhtään ylevämpää tai parempaa ihmistä. Eikä läheskään aina edes onnellisempaa.

Vierailija
246/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

-kukaan ei  näköjään halua kertoa miksi ei halua lapsia. Mikä asiassa pelottaa?

Vauva-vaihe  on kenties raskain, mutta menee äkkiä ohi, ja  lapset lentää kotoa niin pian.

Lapset tuo elämään syvemmän tarkoituksen. Rakkaus lisääntyy

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
247/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei sitä kato ennenwanhaan mieheltä mitään kysytty, että haluatko lapsia, vaan niitä sitten vaan tuli. Varmasti tuon anopin sukupolven naiset olivat niitä, joille lapsenteko oli elämän suurin saavutus ja jokaisen naisen "oli pakko haluta olla äiti". Miehet nyt saivat keskittyä työntekoon ja siihen siittämiseen, ei heiltä muuta edes vaadittu.

Vierailija
248/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miettineet millaista elämä on lapsettomana keski-iän jälkeen? Nuorena voi tuntua houkuttelevalta, kun ei sitoudu mihinkään. Asiaa kannattaisi kuitenkin pohtia koko elämän todennäköinen pituus huomioiden. Saattaa olla edessä aika kurja ikääntyminen jos ei ole perhettäkään. Puolisokin voi kuolla, tai muuten vain tulla ero.

Ollaan mietitty asia niin, että elämässä ei kannata tehdä yhtään mitään mullistavia päätöksiä varmuuden vuoksi. Ei siis hankita lapsia siksi, että joskus myöhemmin on mahdollista että kaduttaa jos ei hankittu. On iso mahdollisuus että ei kaduta. Pidän sitä muutenkin todennäköisempänä.

Ajattelen että lapsia kannattaa hankkia jos niitä haluaa. Ei vanhuuden varaksi vaikka ei haluaisikaan.

Ap

Lapsettomuus on ihan ok. Siihen en ota kantaa.

Mutta mieti elämääsi 10 v taaksepäin. Aika moni asia on muuttunut, mielipiteet, kiinnostuksen kohteet, arvotkin. Tapa nähdä maailmaa... Etkö pidä yhtään realistisena et on olemassa mahdollisuus, että tuo nykyinen ajattelu voi muuttua sanotaan 20 v sisään?

Toki on mahdollista. Sitten on omalta kohdaltani liian myöhäistä, joten eihän sillä ole merkitystä.

Toistan itseäni nyt ehkä neljättä kertaa: en hanki lapsia vastentahtoisesti siksi että joku muu on joskus alkanut katua päätöstään keski-iän ohitettuaan.

Ap

Eihän kukaan pakota sua hankkimaan yhtään mitään, joten turhaan jankutat. Tuo nuoruuteen liittyvä ehdottomuus vaan epäilyttää. "Minä tiedän just nyt mitä haluan koko loppuelämälle". Voi olla että tiedätkin. Mutta se selviää vasta myöhemmin. Itse en vielä parikymppisistä veloista puhuisi... Mut kukin tavallaan.

En ole ap mutta minä tiesin 6-vuotiaana jo, etten halua lapsia. Eli kyllä, olen ollut teini-vela ja parikymppinen vela. Tulen olemaan myös 60v vela ja 80v vela, jos en kupsahda ennen sitä.

N40

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
249/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin vain että voi myös olla että KOSKAAN ei ole mikään hyvin anopin mielestä.

Olin pitkään vela itsekin vaikean lapsuuteni takia, ja tämä kerrottiin anopille. Anoppi haukkui ja sätti, ulisi marttyyrina miten hänen mummohaaveet kariutuu, miten kamalia poikansa kanssa ollaan, eli samaa kuin mitä sun anopilla.

Tulin sitten yllättäen raskaaksi (oli ehkäisy mutta tietty sairaus/lääkitys sotki asiaa) ja pidimme lapsen (ja sittemmin huomasin tykkääväni äitiydestä ja saimme lisääkin lapsia).

No ne lapsenlapset ei kiinnostaneet anoppia TIPPAAKAAN.

Into kesti ristiäisiin ja sit loppui, kertaakaan ei ole sen jälkeen käynyt synttäreillä, lapsenlapsia ei ole ikinä hoidettu kertakaan, eivät jaksa käydä eikä soitella, kuvia kyllä pyytävät. Kuvia esitellään muille ja valehdellaan miten niin hoidetaan ja autetaan koko ajan. Kertaakaan ei olla autettu mitenkään.

Moni anoppi haluaa lapsenlapsen vain siksi kun se tuo statusta. Ei niistä lapsenlapsista välttis välitetä yhtään.

Sinänsä meillä on eri tilanne että anoppi ei ole haukkunut eikä syyllistänyt. Lähinnä tuntuu surevan asiaa ja elättelevän toiveita että mieli muuttuisi. Minun mieleni. Miehen mielellä ei kai niin väliä. Vaikka eihän hän saisi lapsenlapsia vaikka minä mieleni muuttaisinkin. Jos hankin lapsen jonkun muun miehen kanssa niin ei hänestä mummoa tulisi.

Mutta kyllä, olen miettinyt tuota samaa. Nyt tuntuu molemmille äideille olevan ehdottoman tärkeää että tulee niitä lapsenlapsia. Mitä se sitten todellisuudessa tarkoittaisikaan? Mahdollisesti juuri tuota että kävisivät synttäreillä ja ostaisivat pari joululahjaa. Lapsi olisi minun ja miehen vastuulla ja hoidossa joka tapauksessa, joten tuntuu oudolta että meidän lisääntymisemme on niin tärkeää muille ihmisille.

Omasta äidistäni kyllä tiedän varmaksi että hän on hyvä mummo, koska on jo tosiaan mummo. Luultavasti anoppikin olisi. Se ei ikävä kyllä saa minua haluamaan jälkikasvua.

Ap

Luulen että mummojen lapsenlapsitoiveessa on muutakin kuin unelma itsestä lastenlasten kanssa mummoilemassa.

Jos oma lapsi päättää jäädä velaksi, se varmaan pistää miettimään onko omassa vanhemmuudessa tai perhe-elämässä ollut jotain raskasta tms. Onko antanut huonon kuvan vanhemmuudesta, antanut kuvan elämän raskaudesta ja lapsista taakkana tai jotain sellaista.

Vaihtoehtoisesti voi ihan vain surra lapsen puolesta omasta mielestä huonoa valintaa. Jis kokee lastensa rikastuttaneen omaa elämäänsä, ja on jo elänyt useita elämänvaiheita vanhemmuudessa läpi. Voi esim ajatella, että lapsi tulee katumaan asiaa keski-ikäisenä tai sitten kun on liian myöhäistä. Ja sitten tuntea syyllisyyttä ekasta kohdasta. Tai pitää sitä nykyajan muotioikkuna, jolla yksittäisen ihmisen kannalta kauaskantoiset seuraukset.

Toki se voi olla ihan vain omasta mummounelmasta nouseva pettymys. Mutta varsinkin jos lapsenlapsia on jo, tai niitä on todennäköisesti muualta tulossa, niin voi olla näitä muitakin syitä.

Erikoinen tilanne jos miehesi ei voi omaa kantaansa suoraan äidille sanoa.

On sanonut. Se mainitaan nyt jokaisella sivulla vähintään kerran.

Mutta voit olla kyllä oikeassa siinä että oman lapsen lapsettomuudessa ahdistaa jokin muu kuin että ei pääse hiekkalaatikolle estämään hiekansyömistä. Toisaalta mietin että jos oman lapsen henkilökohtainen valinta herättää vanhemmassa jotain syyllisyydentunnetta tai muuta ihmetystä omasta vanhemmuudestaan, asiasta olisi ehkä hyvä käydä keskustelemassa ihan ammattilaisen kanssa. Lapsi kun  ei ole oman itsen jatke vaan tässä vaiheessa jo aikuinen ihminen joka elää omaa elämäänsä, eikä ihan kaikki valinnat sitten kuitenkaan polveudu suoraan omasta äidistä (tai isästä). 

Ap

Vierailija
250/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei AP, kommentoin jo aiemmin mutta en varsinaisesti ottanut kantaa tilanteeseesi.

Minusta ainoa keino on nyt se, että otat aiheen esille puolisosi kanssa ja teet selväksi sen, että anopin huokailut rupeavat rasittamaan sinua aivan todella.

Kehottaisin miestä myös puhumaan äidilleen, vaikka kuinka haluaisi vain unohtaa koko asian. Valitettavasti hän on ainoa, joka tämän tilanteen voi "korjata." Ja hänen tulisi tehdä myös täysin selväksi se, että oli vela jo ENNEN kuin tapasitte - eli ei ole mitään sinun aivopesuasi tämä.

(Oman mieheni veli on aika samankaltainen kuin anoppisi, tosin ei aiheesta minulle rummuta, onneksi... Mutta jaksaa kyllä vääntää puolisoni kanssa siitä, että kyllä hän vain tulee mielensä muuttamaan jne. jne. Me käymme aika ajoin tämän keskustelun läpi mieheni kanssa, plussat ja miinukset ja mitä ajattelemme asiasta, ovatko asenteet ja halut muuttuneet. Eivät ole, onneksi, ja tuskin tulevatkaan muuttumaan. Mutta sekin on tosiasia, että joidenkin kohdalla vela-asenne haipuu ja sitten niitä lapsia haluaakin. Sen vuoksi minusta on tärkeää jutella näistä säännöllisesti, että tiedetään olevamme samoilla linjoilla.)

Ei kai tässä muuta vaihtoehtoa ole. Mies saa itse pestä likapyykkinsä. Kiitos fiksusta kommentista!

Onko miehesi veli itse lisääntynyt?

(On niitä tässä ketjussa muitakin, kiitos siis!)

Ap

Olen tuo, jolle vastasit. Tsemppiä - kyllä varmasti miehesi tajuaa tilanteen, kun rauhallisesti käytte asiaa läpi. :) Joskus pitää sanoa jämäkästi, mutta ei toki mitään riitelyä! Fiksulta mieheltä puolisosi kuulostaa, eiköhän hän saa juteltua äidilleenkin pian.

Oman mieheni veli on naimisissa ja takuulla itse haluaa lapsia, mutta ei niitä ainakaan vielä ole tullut, vaikka on ollut aviossa jo useamman vuoden. Vaimo on alle kolmekymppinen. Veli itse on aika runsaasti ylipainoinen, en tiedä onko tämä osasyy - josko heillä on hankaluuksia lapsenteossa; ja projisoiko sitten omia halujaan ja toiveitaan veljeensä. 

En todellakaan tätä asiaa ole häneltä tai vaimoltaan toki kysynyt, eikä se minulle piirun vertaa kuulukaan. Kunhan spekuloin tuota aika aggressiivistakin kommentointia veljen osalta lastenhankinnasta. 

Tai ehkä miehen veli vaimoineen eivät itse ole samalla sivulla lisääntymishommissa? Jotain kipeää tuossa varmasti on taustalla, ei kai ihan normaaleilla sylintereillä käyvä ihminen jaksa nähdä niin paljon vaivaa muiden lisääntymisistä. Tahaton lapsettomuus on myös ihan potentiaalinen vaihtoehto.

Ap

Edelleen sama, jolle vastasit. :)

Joo, on kyllä mahdollista, että pariskunnalla on asiasta eri mielipide - vaimolla vasta ura alussa, sekin voi vaikuttaa: ei halua vielä lapsia, että saa työkokemusta jne. 

Kuten sanoin, en tule koskaan tästä mitään kyselemään, koska ei ole minun asiani. Ja voihan olla, että on jotain hedelmällisyysongelmiakin. Se olisi aika surullista. Ovat kuitenkin tasapainoinen ja onnellinen (ainakin ulkopuolisen silmin) pari. Onneksi nykyään on olemassa myös adoptiomahdollisuus, mikäli syystä tai toisesta omia lapsia ei voi saada.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
251/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

-kukaan ei  näköjään halua kertoa miksi ei halua lapsia. Mikä asiassa pelottaa?

Vauva-vaihe  on kenties raskain, mutta menee äkkiä ohi, ja  lapset lentää kotoa niin pian.

Lapset tuo elämään syvemmän tarkoituksen. Rakkaus lisääntyy

En vain halua. Olen onnellinen juuri näin ilman lapsia. On hyvä työ, upea koti, paljon ystäviä ja harrastuksia. En minä tähän kaipaa mitään lasta rajoittamaan menemisiäni.

Vierailija
252/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni +50v. nainen ja siitä vanhemmat elävät edelleen siinä uskossa, että nainen on se, joka päättää lapsiluvun ja hoitaa lapset... Miehet vaan siittää naisen niin halutessa. Ja naiset haluavat niitä lapsia, jotta miehen suku säilyy... Onneksi nykyisin jokainen saa päättää mitä haluaa ja mitä ei halua.

Vähän jotain tällaista olen haistellutkin. Anoppi tosiaan sanoi että eihän miehet mitään lapsia varsinaisesti halua mutta synnärillä sitten rakastuvat. Eli nainen päättää tuleeko lapsi ja mies sitten sopeutuu tilanteeseen, jos sopeutuu.

Itse ajattelen tosiaan lisääntymisen olevan kahden kauppa. Kahden aikuisen ihmisen yhteinen päätös.

Ap

OT: Isäni ei halunnut lapsia. Ei rakastunut synnärillä eikä koskaan yhtenkään lapseensa. Olen saletti, että hän on vela ja tämä on periytyvää, koska minä ja sisareni olemme myös veloja. Hankki sitten kuitenkin 3 lasta, kun nyt vaan kuuluu tehdä niin.

Kipuilen asian kanssa edelleen keski-ikäisenä. Isää minulla ei koskaan ole ollut siinä mielessä, miten isä ja isän rooli ymmärretään. Samassa talossa asui vaan joku kiukkuinen, sinua inhoava mies, jonka nimi oli Isä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
253/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

-kukaan ei  näköjään halua kertoa miksi ei halua lapsia. Mikä asiassa pelottaa?

Vauva-vaihe  on kenties raskain, mutta menee äkkiä ohi, ja  lapset lentää kotoa niin pian.

Lapset tuo elämään syvemmän tarkoituksen. Rakkaus lisääntyy

Täh o_0

Vierailija
254/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun kanta on se, miksi kukaan ei kerro syytä vela:n on se ettei veloja kiinnosta yhtään koko aihe eikä siks niitä perusteluja lapsettomuudelle tule.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
255/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

-kukaan ei  näköjään halua kertoa miksi ei halua lapsia. Mikä asiassa pelottaa?

Vauva-vaihe  on kenties raskain, mutta menee äkkiä ohi, ja  lapset lentää kotoa niin pian.

Lapset tuo elämään syvemmän tarkoituksen. Rakkaus lisääntyy

Tämä kommentti tulee copypastena jokaiseen velautta edes etäisesti käsittelevään ketjuun.

Itse olen vastannut tähän jo useasti: minä en hanki koska en halua. Ei minua pelota, ahdista, suututa tai mitään muutakaan; minä en halua.

Muutenkin jotenkin kerrassaan hassu ajatus että lapsia kannattaa hankkia kun ne kasvaa niin nopeasti  ja muuttavat niin äkkiä poiskin. Eli onko lasten hankkiminen ja kasvattaminen siis näiden kommentoijien mielestä jotain niin vastenmielistä että ainut hyvä syy hankkia lapsia on se että ne eivät ole lapsia kauaa?

Ap

Vierailija
256/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

-kukaan ei  näköjään halua kertoa miksi ei halua lapsia. Mikä asiassa pelottaa?

Vauva-vaihe  on kenties raskain, mutta menee äkkiä ohi, ja  lapset lentää kotoa niin pian.

Lapset tuo elämään syvemmän tarkoituksen. Rakkaus lisääntyy

Ole hyvä ja mene kertomaan tuo minun vanhemmilleni, jotka tekivät lapset "koska niin kuului tehdä" ja nauttivat nyt kaksistaan "takaisin saamastaan" elämästä, eivätkä halua olla käytännössä missään tekemisissä. Lapsena sitä todellakin tarvitsee vanhemmiltaan rakkautta, mutta se ei todellakaan ole mitenkään automaattisesti vastavuoroista, kuten näytät kuvittelevan. Velvollisuudentunnosta lapset voidaan hoitaa kyllä hyvin, mutta kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta, eikä siihen voi kai sitten pakottautuakaan. 

Vierailija
257/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä luulen että toi "se on lopulta naisen päätös" perustuu siihen oletukseen että naiselle iskee hoivavietti ja vauvakuume jossain vaiheessa iän myötä siten, että hän alkaa painostaa miestä.. tai sitten siihen että miehiä on aina pitänyt vähän suostutella.

Mutta kun hoivavietti puuttuu..

Vierailija
258/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No eiköhän se anoppi pahoita mielensä nyt jokatapauksessa (vissiin pahoitti jo?) että oiskohan sen sun miehesi aika kasvattaa pari ja ihan jutella sen äitinsä kanssa. Kun heidän välinen asia tuo nyt kuitenkin viime kädessä on. Ja ihan ilman sitä viiniä tai kaljaa.

Nimenomaan. On se kun vaan kaljapäissään ja viinipäissään ihmiset uskaltaa puhua.

Vierailija
259/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä luulen että toi "se on lopulta naisen päätös" perustuu siihen oletukseen että naiselle iskee hoivavietti ja vauvakuume jossain vaiheessa iän myötä siten, että hän alkaa painostaa miestä.. tai sitten siihen että miehiä on aina pitänyt vähän suostutella.

Mutta kun hoivavietti puuttuu..

Vierailija
260/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä kato ennenwanhaan mieheltä mitään kysytty, että haluatko lapsia, vaan niitä sitten vaan tuli. Varmasti tuon anopin sukupolven naiset olivat niitä, joille lapsenteko oli elämän suurin saavutus ja jokaisen naisen "oli pakko haluta olla äiti". Miehet nyt saivat keskittyä työntekoon ja siihen siittämiseen, ei heiltä muuta edes vaadittu.

Kenties nämä nykyajan velat ovatkin näiden äitien jälkeläisiä. Oma äitini halusi lapsia kovasti ja osoitti meille rakkautta. Elin rakastavassa perheessä ja suvussa. Lasten hankkiminen oli minulle itsestäänselvä oikealta tuntuva valinta. Tuonut merkityksen elämään.