Lue keskustelun säännöt.
Kun aikuisuus tulee ystävyyden tielle
05.10.2020 |
Olenkohan ainoa, jota harmittaa ystävyyssuhteiden raju muuttuminen sitä mukaan, mitä vanhemmaksi tulee.
Lapsuudessa ja nuoruudessa ystävät oli erittäin tärkeä osa elämää. Nyt kohta 30-vuotiaana huomaa, että aikuisuus/elämä on tullut tielle - lähinnä muilla.
Itse en ole osannut päästää ystävistä irti edes lasten tulon myötä. Edelleen haluaisin viettää aikaa heidän kanssaan useammin kuin kerran 2 - 3 kuukaudessa. Itse asiassa ihanne olisi, jos pääsisi ystävän kanssa viettämään aikaa jopa viikottain. Sen ei tarvitse olla mitään sen ihmeellisempää, tyyliin käydä yhdessä lenkillä, kutsua syömään ilman mitään pönötystä (eli ei olisi kyseessä mikään neljän tähden illallinen, vaan vaikka lounas ja sohvalla röhnötystä syönnin päälle) tai mennä jonkun luokse haravoimaan ja samalla puida viikon kuulumisia.
Olen kuitenkin huomannut viimeisen parin kolmen vuoden aikana, että ystävillä mikä tahansa menee ystävien edelle. Puoliso, harrastus, perheen yhteinen aika - aivan kuin sitä ei viikon jokaisena päivänä niitä puolison ja lasten naamoja katsele, tai olisi maailman loppu jättää silloin tällöin se ryhmäjumppa väliin ja käydä sen sijaan piiiitkällä kävelylenkillä ystävän kanssa.
Itse nimenomaan kaipaan taukoa kodista ja perheestä, ja yleensä joutuu yksinään jotain keksimään. Kaikilla on arvojärjestys aivan eri maata kuin itsellä. Mulla tähän asti etusijalla ollut lapset, sitten ystävät ja sitten vasta puoliso (tosin nykyään olen sinkku ollut noin vuoden päivät, mutta ennen sitä).
Minuun ottavat yhteyttä lähinnä silloin, kun heillä on jokin kriisi tai tarvitsevat palvelusta. Tätä tapahtuu usein, saatetaan keskellä yötä soittaa, että tule hakemaan hänet paikasta x kun riita miehen kanssa, tai pyydetään muuttoavuksi viikonloppuna jolloin perun mahdolliset omat menoni.
Toisinpäin asia ei enää toimi. Ystävyyssuhteet ovat muuttuneet yksipuolisiksi: minä vain annan ja minä olen erittäin hyvä YSTÄVÄ, mutta minulle ei sitä kukaan enää ole. Ennen se toimi kuten kuuluukin, nykyään ei.
Kaipaan niitä aikoja, kun ei tarvinnut kalenterista varata hetkeä tavata ystäviä. Tottakai aikuisena työ ja perhe vie aikaa ja jaksamista, mutta itselle tosiaan juuri ystävät ovat se henkireikä tylsästä aikuisten arjesta.
Vaikka kutsuisin kuukausia etukäteen vaikkapa syntymäpäiväjuhliin ystäviä, ei suurin osa osaa sanoa kuin että katsotaan lähempänä ja sitten lähempänä onkin Jaskan 5v jääkiekkopeliä, jota on pakko olla katsomassa kuten seuraavanakin päivänä jne.
Olenko tosiaan ainoa aikuinen ihminen, jolle ystävyys on edelleen niin tärkeä asia, ettei heti keksi lasten lisäksi mitään, mikä heidän edelleen menisi? Olenko ainoa, joka tietää kuinka yksinäistä on olla hyvä ystävä monelle, mutta heistä yksikään ei halua olla itse hyvä ystävä? Olenko todella lapsellinen, kun en osannut kasvaa aikuiseksi oikein?
Kommentit (422)
Kiitos, tämä on ollut aivan valtavan kiinnostava ketju! Olen itse nelikymppinen sinkkunainen, ja muistan hyvin tuon ajan kymmenen vuoden takaa, kun lukio- ja opiskeluaikaisia kavereita alkoi hävitä elämästä paritutumisen ja perheen perustamisen myötä. Äitini silloin sanoi, että kyllä ne kaverit sitten alkavat kaipailla sinua kun lapset on vanhempia, ja pelkkä perheily alkaa jo tylsistyttää. Ja näinhän siinä kävi! Aivan viime aikoina jotkut vanhat kaverit ovat alkaneet suorastaan tunkea takaisin elämääni. Haluavat kai imuuni, kun olen kansainvälinen tyyppi, seikkailen ja asun ulkomailla. Mulle sattuu ja tapahtuu. Mutta mitä itse teen kavereilla, joilla on mulle annettavana lähinnä jutut lasten harrastuksista ja työpaikan ihmissuhdekuvioista? Eivät he ole olleet mun rinnallani jakamassa tätä elämää enää pitkään aikaan, eikä mua kiinnosta enää tässä vaiheessa alkaa lämmittelemään vain siksi että heille nyt sopii.
Silloin kymmenen vuotta sitten kirpaisi, mutta ei enää. Olen löytänyt uusia kavereita (Ihan totta, sekin on mahdollista vielä plus kolmikymppisenä!) Nykyisistä kavereistani valtaosa on lapsettomia. Meillä on hyviä, syvällisiä keskusteluja WhatsAppilla, puidaan toistemme elämän haasteita ja nähdään ajan kanssa kun olen Suomessa käymässä. Ja tottakai mulla on ystäviä myös ulkomailla.
Haluan kannustaa sua AP pikkuhiljaa irrottautumaan näistä vanhoista "kavereista" ja hakeutumaan harrastuksiin, joissa voisit tavata uusia, aktiivisia ihmisiä. Olet positiivinen ja ulospäinsuuntautunut ihminen ja lisäksi sulla näyttää olevan hyvä itsetunto. Et esim. häkelly, vaikka perus perheenäidit täällä lyttäävät sun arvomaailmaasi, kun et ole ollut valmis typistämään elämääsi puolison tarpeiden ympärille. Joku / jotkut saa susta vielä ihanan ystävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä viihdyn vapaa-ajallani hyvin yksinkin. Mulle on ihan vieras ajatus, että menisin torkkumaan ystäväni sohvalle tai ystäväni tulisi torkkumaan mun sohvalleni. Tai että istuisin ystäväni kanssa hiljaa kahvipöydässä ja kumpikin olisi omissa ajatuksissaan. Tai että tekisin jotain ystäväni katsellessa vieressä tai mä katselisin, kun ystäväni tekee jotain.
Mulle ystävän kanssa olemiseen liittyy ihan oleellisesti, että puhutaan jostain tai tehdään jotain yhdessä. Suurin osa mulle mieluisista tekemisistä on kuitenkin sellaisia, että teen niitä joko yksin tai perheenjäsenteni kanssa. Kotona mua ei haittaa, mitä perheenjäseneni puuhailevat mun tehdessä jotain omia juttujani, mutta kokisin tosi omituiseksi, jos ystäväni hiippailisi pitkin asuntoa mun perässäni ja katselisi, mitä mä teen. Tai edes se, että ystäväni katselisi vaikka olohuoneessani telkkaria sillä aikaa, kun mä teen jossain muussa huoneessa jotain muuta.
Kerran viikossa jokaisen ystäväni tapaaminen olisi mulle liikaa. En vaan keksisi jatkuvasti jotain yhteistä tekemistä ja puheenaiheetkin loppuisivat aika nopeasti, koska ei mun elämässäni viikossa ehdi tapahtua niin paljon tavallisuudesta poikkeavia asioita, että niistä riittäisi joka viikko juteltavaa. Arkeni on aika tasaista eli töitä, kotitöitä, perheen kanssa olemista sekä omia harrastuksiani. Viikonloppuisin tulee käytyä perheen kanssa jossain kuten esim uimassa, tapaamassa sukulaisia tms. Viikonloppuisin ehdin tavata myös ystäviäni ja kavereitani, mutta vain yhtä per viikonloppu.
Tässä ketjussa ei todellakaan ymmärretä sitä tosiasiaa, että ihmisten tarpeet ja voimavarat ovat erilaiset. Minäkin haluaisin viettää ystävien kanssa enemmän aikaa, mutta jaksamiseni takia minun on pakko vapaa-ajalle jättää myös aikaa pelkästään yksin olemiselle ja latautumiselle. Se ei tarkoita etten arvosta ystäviä. Minä olen vain sellainen luonne, että etenkään hektisimpinä viikkoina hyvän ystävän tapaaminen ei tuo voimia vaan verottaa niitä, jos en ole riittävästi sillä viikolla saanut omaa aikaa. Syynä on työ, joka vie arjesta niin paljon resursseja, että vapaa-aika on palasteltava perheen, ystävien ja oman ajan kesken niin, että sitä omaa aikaa on riittävästi. Muuten kuormitun hyvin helposti. Toivoisin voivani tehdä lyhyempää työaikaa, jotta kompromisseja muun elämän suhteen ei tarvitsisi tehdä niin paljon.
Ulkomaan Ulla kirjoitti:
Kiitos, tämä on ollut aivan valtavan kiinnostava ketju! Olen itse nelikymppinen sinkkunainen, ja muistan hyvin tuon ajan kymmenen vuoden takaa, kun lukio- ja opiskeluaikaisia kavereita alkoi hävitä elämästä paritutumisen ja perheen perustamisen myötä. Äitini silloin sanoi, että kyllä ne kaverit sitten alkavat kaipailla sinua kun lapset on vanhempia, ja pelkkä perheily alkaa jo tylsistyttää. Ja näinhän siinä kävi! Aivan viime aikoina jotkut vanhat kaverit ovat alkaneet suorastaan tunkea takaisin elämääni. Haluavat kai imuuni, kun olen kansainvälinen tyyppi, seikkailen ja asun ulkomailla. Mulle sattuu ja tapahtuu. Mutta mitä itse teen kavereilla, joilla on mulle annettavana lähinnä jutut lasten harrastuksista ja työpaikan ihmissuhdekuvioista? Eivät he ole olleet mun rinnallani jakamassa tätä elämää enää pitkään aikaan, eikä mua kiinnosta enää tässä vaiheessa alkaa lämmittelemään vain siksi että heille nyt sopii.
Silloin kymmenen vuotta sitten kirpaisi, mutta ei enää. Olen löytänyt uusia kavereita (Ihan totta, sekin on mahdollista vielä plus kolmikymppisenä!) Nykyisistä kavereistani valtaosa on lapsettomia. Meillä on hyviä, syvällisiä keskusteluja WhatsAppilla, puidaan toistemme elämän haasteita ja nähdään ajan kanssa kun olen Suomessa käymässä. Ja tottakai mulla on ystäviä myös ulkomailla.
Haluan kannustaa sua AP pikkuhiljaa irrottautumaan näistä vanhoista "kavereista" ja hakeutumaan harrastuksiin, joissa voisit tavata uusia, aktiivisia ihmisiä. Olet positiivinen ja ulospäinsuuntautunut ihminen ja lisäksi sulla näyttää olevan hyvä itsetunto. Et esim. häkelly, vaikka perus perheenäidit täällä lyttäävät sun arvomaailmaasi, kun et ole ollut valmis typistämään elämääsi puolison tarpeiden ympärille. Joku / jotkut saa susta vielä ihanan ystävän.
Viestisi loppu on vähän omituinen. Täällä kirjoittajat ovat kertoneet ITSE haluavat viettää aikaa perheen kanssa tai yksikseen. Sinusta tämä ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa, koska typistät heidän oman halunsa puolison tarpeiden täyttämiseksi?
Miksi ylipäätään on mahdoton ajatus, että jonkun mies olisi niin mukava ihminen, että hän olisi puolisonsa paras ystävä? Eikö teillä muilla ole miespuolisia ystäviä? Minulla on miehenikin lisäksi.
Viestisi loppu on vähän omituinen. Täällä kirjoittajat ovat kertoneet ITSE haluavat viettää aikaa perheen kanssa tai yksikseen. Sinusta tämä ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa, koska typistät heidän oman halunsa puolison tarpeiden täyttämiseksi?
Miksi ylipäätään on mahdoton ajatus, että jonkun mies olisi niin mukava ihminen, että hän olisi puolisonsa paras ystävä? Eikö teillä muilla ole miespuolisia ystäviä? Minulla on miehenikin lisäksi.[/quote]
Ei kai tässä tarkoitettu etteikö puoliso voisi olla paras ystävä. Käsittääkseni tässä viitattiin kommenteihin joissa on haukuttu AP:n arvomaailmaa siksi, että hänen arvomaailmassaan ystävät ovat menneet puolison edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viestisi loppu on vähän omituinen. Täällä kirjoittajat ovat kertoneet ITSE haluavat viettää aikaa perheen kanssa tai yksikseen. Sinusta tämä ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa, koska typistät heidän oman halunsa puolison tarpeiden täyttämiseksi?
Miksi ylipäätään on mahdoton ajatus, että jonkun mies olisi niin mukava ihminen, että hän olisi puolisonsa paras ystävä? Eikö teillä muilla ole miespuolisia ystäviä? Minulla on miehenikin lisäksi.
Ei kai tässä tarkoitettu etteikö puoliso voisi olla paras ystävä. Käsittääkseni tässä viitattiin kommenteihin joissa on haukuttu AP:n arvomaailmaa siksi, että hänen arvomaailmassaan ystävät ovat menneet puolison edelle.
Kirjoittaja puhuu tässäyhteydessä perus perheenäideistä. Tässä ketjussa on AP:ta hukkuvia kommentteja mutta enemmistö on niitä, joissa kuvataan, miksi kertojan elämässä ei ole paljon aikaa ystävien tapaamiselle (prioriteetit perheessä ja latautumisessa). Pakkohan tästä on tulkita, että perusperheenäiti tarkoittaa nimenomaan enemmistöä kommentoijista eikä vähemmistöä. Eikai se muuten olisi perus=tavallinen?
Vierailija kirjoitti:
Viestisi loppu on vähän omituinen. Täällä kirjoittajat ovat kertoneet ITSE haluavat viettää aikaa perheen kanssa tai yksikseen. Sinusta tämä ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa, koska typistät heidän oman halunsa puolison tarpeiden täyttämiseksi?
Miksi ylipäätään on mahdoton ajatus, että jonkun mies olisi niin mukava ihminen, että hän olisi puolisonsa paras ystävä? Eikö teillä muilla ole miespuolisia ystäviä? Minulla on miehenikin lisäksi.
Ei kai tässä tarkoitettu etteikö puoliso voisi olla paras ystävä. Käsittääkseni tässä viitattiin kommenteihin joissa on haukuttu AP:n arvomaailmaa siksi, että hänen arvomaailmassaan ystävät ovat menneet puolison edelle.
Eikö se pitäisi olla sitten kaikille ihan loogista, että puoliso tulee ykkösenä, jos hyväksytään, että ystävät ovat elämän tärkein prioriteetti ja että puoliso voi olla paras ystävä eli se ystävistä tärkein?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestisi loppu on vähän omituinen. Täällä kirjoittajat ovat kertoneet ITSE haluavat viettää aikaa perheen kanssa tai yksikseen. Sinusta tämä ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa, koska typistät heidän oman halunsa puolison tarpeiden täyttämiseksi?
Miksi ylipäätään on mahdoton ajatus, että jonkun mies olisi niin mukava ihminen, että hän olisi puolisonsa paras ystävä? Eikö teillä muilla ole miespuolisia ystäviä? Minulla on miehenikin lisäksi.
Ei kai tässä tarkoitettu etteikö puoliso voisi olla paras ystävä. Käsittääkseni tässä viitattiin kommenteihin joissa on haukuttu AP:n arvomaailmaa siksi, että hänen arvomaailmassaan ystävät ovat menneet puolison edelle.
Eikö se pitäisi olla sitten kaikille ihan loogista, että puoliso tulee ykkösenä, jos hyväksytään, että ystävät ovat elämän tärkein prioriteetti ja että puoliso voi olla paras ystävä eli se ystävistä tärkein?
No ei todellakaan pitäisi. Miksi pitäisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestisi loppu on vähän omituinen. Täällä kirjoittajat ovat kertoneet ITSE haluavat viettää aikaa perheen kanssa tai yksikseen. Sinusta tämä ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa, koska typistät heidän oman halunsa puolison tarpeiden täyttämiseksi?
Miksi ylipäätään on mahdoton ajatus, että jonkun mies olisi niin mukava ihminen, että hän olisi puolisonsa paras ystävä? Eikö teillä muilla ole miespuolisia ystäviä? Minulla on miehenikin lisäksi.
Ei kai tässä tarkoitettu etteikö puoliso voisi olla paras ystävä. Käsittääkseni tässä viitattiin kommenteihin joissa on haukuttu AP:n arvomaailmaa siksi, että hänen arvomaailmassaan ystävät ovat menneet puolison edelle.
Eikö se pitäisi olla sitten kaikille ihan loogista, että puoliso tulee ykkösenä, jos hyväksytään, että ystävät ovat elämän tärkein prioriteetti ja että puoliso voi olla paras ystävä eli se ystävistä tärkein?
No ei todellakaan pitäisi. Miksi pitäisi?
No eikö paras ystävä ole yleensä ystävistä tärkein? Vai väheneekö sen parhaan ystävän arvo, jos hänen nimensä onkin Pekka eikä Liisa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2-3 kertaa kuussa on kyllä mun mielestä tosi paljon! Mun mielestä on aika kohtuutonta odottaa pienten lasten vanhemmilta näkemistä tätä useammin. Siis ihmisiltä, jotka käy töissä, harrastaa jotain ja pyörittää sitä pienten lasten perhearkea. Jos akatellaan vaikka että ihmisellä on viisi ystävää ja heitä näkisi vaikka tuon 2-3 kertaa kuussa, niin sehän olisi 10-15 kaveritapaamista kuussa. Eli joka viikko olisi 2-3 tapaamista viikossa!! Tämä siis kaikkien perheen harrastusten yms. lisäksi. Onko ap ottanut reaaliteettaja huomioon?
Vierailija kirjoitti:
2-3 kertaa kuussa on kyllä mun mielestä tosi paljon! Mun mielestä on aika kohtuutonta odottaa pienten lasten vanhemmilta näkemistä tätä useammin. Siis ihmisiltä, jotka käy töissä, harrastaa jotain ja pyörittää sitä pienten lasten perhearkea. Jos akatellaan vaikka että ihmisellä on viisi ystävää ja heitä näkisi vaikka tuon 2-3 kertaa kuussa, niin sehän olisi 10-15 kaveritapaamista kuussa. Eli joka viikko olisi 2-3 tapaamista viikossa!! Tämä siis kaikkien perheen harrastusten yms. lisäksi. Onko ap ottanut reaaliteettaja huomioon?
Eikös ap tuolla aijemmin kertonut, ettei hänen kavereillaan ole kellään enää pieniä lapsia. Käsitin myös, ettei hänen kavereillaan ole 10 muuta kaveria joita nähdä, todella kuormittavaa työtä tai muuta "oikeaa" estettä, mitä täällä on koitettu keksiä aloittajan kavereiden puolustukseksi.
Itse käsitin hänen viestien perusteella, että kyseessä nimenomaan sellaisia ihmisiä, joita ei kiinnosta sumplia tapaamisia, ja kokevat tuollaiset kaverin kanssa näkemiset jotenkin todella toisarvoisina, toisin kuin ap kokee.
Ovat kuitenkin vailla aloittajan huomiota, kun he itse tarvitsevat jotain - kuuntelijaa ja auttajaa esimerkiksi siinä muutossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkomaan Ulla kirjoitti:
Kiitos, tämä on ollut aivan valtavan kiinnostava ketju! Olen itse nelikymppinen sinkkunainen, ja muistan hyvin tuon ajan kymmenen vuoden takaa, kun lukio- ja opiskeluaikaisia kavereita alkoi hävitä elämästä paritutumisen ja perheen perustamisen myötä. Äitini silloin sanoi, että kyllä ne kaverit sitten alkavat kaipailla sinua kun lapset on vanhempia, ja pelkkä perheily alkaa jo tylsistyttää. Ja näinhän siinä kävi! Aivan viime aikoina jotkut vanhat kaverit ovat alkaneet suorastaan tunkea takaisin elämääni. Haluavat kai imuuni, kun olen kansainvälinen tyyppi, seikkailen ja asun ulkomailla. Mulle sattuu ja tapahtuu. Mutta mitä itse teen kavereilla, joilla on mulle annettavana lähinnä jutut lasten harrastuksista ja työpaikan ihmissuhdekuvioista? Eivät he ole olleet mun rinnallani jakamassa tätä elämää enää pitkään aikaan, eikä mua kiinnosta enää tässä vaiheessa alkaa lämmittelemään vain siksi että heille nyt sopii.
Silloin kymmenen vuotta sitten kirpaisi, mutta ei enää. Olen löytänyt uusia kavereita (Ihan totta, sekin on mahdollista vielä plus kolmikymppisenä!) Nykyisistä kavereistani valtaosa on lapsettomia. Meillä on hyviä, syvällisiä keskusteluja WhatsAppilla, puidaan toistemme elämän haasteita ja nähdään ajan kanssa kun olen Suomessa käymässä. Ja tottakai mulla on ystäviä myös ulkomailla.
Haluan kannustaa sua AP pikkuhiljaa irrottautumaan näistä vanhoista "kavereista" ja hakeutumaan harrastuksiin, joissa voisit tavata uusia, aktiivisia ihmisiä. Olet positiivinen ja ulospäinsuuntautunut ihminen ja lisäksi sulla näyttää olevan hyvä itsetunto. Et esim. häkelly, vaikka perus perheenäidit täällä lyttäävät sun arvomaailmaasi, kun et ole ollut valmis typistämään elämääsi puolison tarpeiden ympärille. Joku / jotkut saa susta vielä ihanan ystävän.
Kyllä oikea ystävyys kestää sen, että välillä eletään ruuhkavuosia tai elämäntilanne on sellainen että ystäville ei vain valitettavasti järjesty niin paljon aikaa. Ei kannata katkeroitua noin, että "ei muakaan enää kiinnosta kun ei suakaan silloin kiinnostanu".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2-3 kertaa kuussa on kyllä mun mielestä tosi paljon! Mun mielestä on aika kohtuutonta odottaa pienten lasten vanhemmilta näkemistä tätä useammin. Siis ihmisiltä, jotka käy töissä, harrastaa jotain ja pyörittää sitä pienten lasten perhearkea. Jos akatellaan vaikka että ihmisellä on viisi ystävää ja heitä näkisi vaikka tuon 2-3 kertaa kuussa, niin sehän olisi 10-15 kaveritapaamista kuussa. Eli joka viikko olisi 2-3 tapaamista viikossa!! Tämä siis kaikkien perheen harrastusten yms. lisäksi. Onko ap ottanut reaaliteettaja huomioon?
Eikös ap tuolla aijemmin kertonut, ettei hänen kavereillaan ole kellään enää pieniä lapsia. Käsitin myös, ettei hänen kavereillaan ole 10 muuta kaveria joita nähdä, todella kuormittavaa työtä tai muuta "oikeaa" estettä, mitä täällä on koitettu keksiä aloittajan kavereiden puolustukseksi.
Itse käsitin hänen viestien perusteella, että kyseessä nimenomaan sellaisia ihmisiä, joita ei kiinnosta sumplia tapaamisia, ja kokevat tuollaiset kaverin kanssa näkemiset jotenkin todella toisarvoisina, toisin kuin ap kokee.
Ovat kuitenkin vailla aloittajan huomiota, kun he itse tarvitsevat jotain - kuuntelijaa ja auttajaa esimerkiksi siinä muutossa.
En puhunut minäkään kymmenestä muusta kaverista, vaan viidestä, mikä on hyvinkin realistinen määrä. Se tekee tuon 2-3 kaveritapaamista viikossa, mikä on minusta ihan epärealistinen määrä perheelliselle ihmiselle. Ja melkoisen ylimielistä arvioida, että mikä on kenellekin "oikea" este. Oikea este voi olla vaikka se ettei vaan jaksa työpäivän jälkeen tai siinä perhearjen keskellä (aloituksessa ap mainitsi Jake 5-v:n jääkiekkoharjoitukset, mikä lienee ihan "oikea este").
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
2-3 kertaa kuussa on kyllä mun mielestä tosi paljon! Mun mielestä on aika kohtuutonta odottaa pienten lasten vanhemmilta näkemistä tätä useammin. Siis ihmisiltä, jotka käy töissä, harrastaa jotain ja pyörittää sitä pienten lasten perhearkea. Jos akatellaan vaikka että ihmisellä on viisi ystävää ja heitä näkisi vaikka tuon 2-3 kertaa kuussa, niin sehän olisi 10-15 kaveritapaamista kuussa. Eli joka viikko olisi 2-3 tapaamista viikossa!! Tämä siis kaikkien perheen harrastusten yms. lisäksi. Onko ap ottanut reaaliteettaja huomioon?
Tätä minäkin hämmästelin. Ja ap kaipaa siis vielä tätäkin useammin tapaamisia??!! Neljä kertaa kuukaudessa? Sehän tarkoittaisi viidellä ystävällä sitä, että näkisi kuukauden aikana useamman kuin yhden ystävän per päivä!! Ja tämä kaiken muun elämän, työn, harrastusten ja perheen ajan lisäksi. Kai ap tajuaa, että täysin kohtuuton odotus...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2-3 kertaa kuussa on kyllä mun mielestä tosi paljon! Mun mielestä on aika kohtuutonta odottaa pienten lasten vanhemmilta näkemistä tätä useammin. Siis ihmisiltä, jotka käy töissä, harrastaa jotain ja pyörittää sitä pienten lasten perhearkea. Jos akatellaan vaikka että ihmisellä on viisi ystävää ja heitä näkisi vaikka tuon 2-3 kertaa kuussa, niin sehän olisi 10-15 kaveritapaamista kuussa. Eli joka viikko olisi 2-3 tapaamista viikossa!! Tämä siis kaikkien perheen harrastusten yms. lisäksi. Onko ap ottanut reaaliteettaja huomioon?
Eikös ap tuolla aijemmin kertonut, ettei hänen kavereillaan ole kellään enää pieniä lapsia. Käsitin myös, ettei hänen kavereillaan ole 10 muuta kaveria joita nähdä, todella kuormittavaa työtä tai muuta "oikeaa" estettä, mitä täällä on koitettu keksiä aloittajan kavereiden puolustukseksi.
Itse käsitin hänen viestien perusteella, että kyseessä nimenomaan sellaisia ihmisiä, joita ei kiinnosta sumplia tapaamisia, ja kokevat tuollaiset kaverin kanssa näkemiset jotenkin todella toisarvoisina, toisin kuin ap kokee.
Ovat kuitenkin vailla aloittajan huomiota, kun he itse tarvitsevat jotain - kuuntelijaa ja auttajaa esimerkiksi siinä muutossa.En puhunut minäkään kymmenestä muusta kaverista, vaan viidestä, mikä on hyvinkin realistinen määrä. Se tekee tuon 2-3 kaveritapaamista viikossa, mikä on minusta ihan epärealistinen määrä perheelliselle ihmiselle. Ja melkoisen ylimielistä arvioida, että mikä on kenellekin "oikea" este. Oikea este voi olla vaikka se ettei vaan jaksa työpäivän jälkeen tai siinä perhearjen keskellä (aloituksessa ap mainitsi Jake 5-v:n jääkiekkoharjoitukset, mikä lienee ihan "oikea este").
Samaa mieltä. Tuohan tarkoittaisi, että olisi töiden lisäksi sekä lauantai- että sunnuntaipäivän ja sitten vielä yhden arki-illan pois perheen luota. Pienet lapset menee kuitenkin yleensä nukkumaan klo 20 niin ei siinä ihan hirveästi aiksa sitten lapsille jää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2-3 kertaa kuussa on kyllä mun mielestä tosi paljon! Mun mielestä on aika kohtuutonta odottaa pienten lasten vanhemmilta näkemistä tätä useammin. Siis ihmisiltä, jotka käy töissä, harrastaa jotain ja pyörittää sitä pienten lasten perhearkea. Jos akatellaan vaikka että ihmisellä on viisi ystävää ja heitä näkisi vaikka tuon 2-3 kertaa kuussa, niin sehän olisi 10-15 kaveritapaamista kuussa. Eli joka viikko olisi 2-3 tapaamista viikossa!! Tämä siis kaikkien perheen harrastusten yms. lisäksi. Onko ap ottanut reaaliteettaja huomioon?
Eikös ap tuolla aijemmin kertonut, ettei hänen kavereillaan ole kellään enää pieniä lapsia. Käsitin myös, ettei hänen kavereillaan ole 10 muuta kaveria joita nähdä, todella kuormittavaa työtä tai muuta "oikeaa" estettä, mitä täällä on koitettu keksiä aloittajan kavereiden puolustukseksi.
Itse käsitin hänen viestien perusteella, että kyseessä nimenomaan sellaisia ihmisiä, joita ei kiinnosta sumplia tapaamisia, ja kokevat tuollaiset kaverin kanssa näkemiset jotenkin todella toisarvoisina, toisin kuin ap kokee.
Ovat kuitenkin vailla aloittajan huomiota, kun he itse tarvitsevat jotain - kuuntelijaa ja auttajaa esimerkiksi siinä muutossa.En puhunut minäkään kymmenestä muusta kaverista, vaan viidestä, mikä on hyvinkin realistinen määrä. Se tekee tuon 2-3 kaveritapaamista viikossa, mikä on minusta ihan epärealistinen määrä perheelliselle ihmiselle. Ja melkoisen ylimielistä arvioida, että mikä on kenellekin "oikea" este. Oikea este voi olla vaikka se ettei vaan jaksa työpäivän jälkeen tai siinä perhearjen keskellä (aloituksessa ap mainitsi Jake 5-v:n jääkiekkoharjoitukset, mikä lienee ihan "oikea este").
Samaa mieltä. Tuohan tarkoittaisi, että olisi töiden lisäksi sekä lauantai- että sunnuntaipäivän ja sitten vielä yhden arki-illan pois perheen luota. Pienet lapset menee kuitenkin yleensä nukkumaan klo 20 niin ei siinä ihan hirveästi aiksa sitten lapsille jää.
Mun mielestä myös isommatkin lapset tarvitsevat vanhempiaan, eivät vain pienet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2-3 kertaa kuussa on kyllä mun mielestä tosi paljon! Mun mielestä on aika kohtuutonta odottaa pienten lasten vanhemmilta näkemistä tätä useammin. Siis ihmisiltä, jotka käy töissä, harrastaa jotain ja pyörittää sitä pienten lasten perhearkea. Jos akatellaan vaikka että ihmisellä on viisi ystävää ja heitä näkisi vaikka tuon 2-3 kertaa kuussa, niin sehän olisi 10-15 kaveritapaamista kuussa. Eli joka viikko olisi 2-3 tapaamista viikossa!! Tämä siis kaikkien perheen harrastusten yms. lisäksi. Onko ap ottanut reaaliteettaja huomioon?
Tätä minäkin hämmästelin. Ja ap kaipaa siis vielä tätäkin useammin tapaamisia??!! Neljä kertaa kuukaudessa? Sehän tarkoittaisi viidellä ystävällä sitä, että näkisi kuukauden aikana useamman kuin yhden ystävän per päivä!! Ja tämä kaiken muun elämän, työn, harrastusten ja perheen ajan lisäksi. Kai ap tajuaa, että täysin kohtuuton odotus...
Niin ja älkää unohtako, että puolisolla on myös oikeus olla ihan yhtä monta tapaamista omien kavereidensa kanssa. Eli se 2-3! Jäähän siihen hyvällä tuurilla yksi tai kaksi iltaa, kun ollaan perheen kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2-3 kertaa kuussa on kyllä mun mielestä tosi paljon! Mun mielestä on aika kohtuutonta odottaa pienten lasten vanhemmilta näkemistä tätä useammin. Siis ihmisiltä, jotka käy töissä, harrastaa jotain ja pyörittää sitä pienten lasten perhearkea. Jos akatellaan vaikka että ihmisellä on viisi ystävää ja heitä näkisi vaikka tuon 2-3 kertaa kuussa, niin sehän olisi 10-15 kaveritapaamista kuussa. Eli joka viikko olisi 2-3 tapaamista viikossa!! Tämä siis kaikkien perheen harrastusten yms. lisäksi. Onko ap ottanut reaaliteettaja huomioon?
Tätä minäkin hämmästelin. Ja ap kaipaa siis vielä tätäkin useammin tapaamisia??!! Neljä kertaa kuukaudessa? Sehän tarkoittaisi viidellä ystävällä sitä, että näkisi kuukauden aikana useamman kuin yhden ystävän per päivä!! Ja tämä kaiken muun elämän, työn, harrastusten ja perheen ajan lisäksi. Kai ap tajuaa, että täysin kohtuuton odotus...
Niin ja älkää unohtako, että puolisolla on myös oikeus olla ihan yhtä monta tapaamista omien kavereidensa kanssa. Eli se 2-3! Jäähän siihen hyvällä tuurilla yksi tai kaksi iltaa, kun ollaan perheen kanssa!
Meinasin just tulla kirjoittamaan samaa.
No huhhuh! Siis minä olen ihan lapseton ja sinkku, mutta en minäkään jaksaisi tai edes ehtisi nähdä töiden/harrastusten/opiskelujen ulkopuolisia kavereita noin usein! Siis edes tuota 2-3 kertaa kuussa tai puhumattakaan useammin. Opiskelen töiden ohella joten iso osa arki-illoista ja viikonlopuista menee luennoilla, harrastuksissa ja lukiessa. Tarvitsen myös omaa aikaa, koska työ-, opiskelu- ja harrastuskavereita näkee päivittäin. Näiden kehysten ulkopuolisia kaverieta näen ehkä pikemminkin 2-3 kertaa vuodessa. Mutta heissäpä se ihanuus onkin siinä, että vaikka harvoin nähdään niin juttu jatkuu silti siitä mihin se edellisellä kerralla jäi! Syvempää ystävyyttä, joka kestää elämänmuutokset ja kaiken muunkin. Esim. suurin osa nykyisistä (hyvistäkään) työkavereistani tuskin pysyy elämässäni jos vaihdan työpaikkaa.
Ihana kirjoitus ja niin totta! ❤️🙏🏻