Mistä asiasta olet kaikkein ylpein elämässäsi?

Sano se täällä niin voidaan kiusata. No en mistään.

2-vuotiaasta pojastani. Aarteeni.

Olen pystynyt antamaan anteeksi omaiselle, joka on tehnyt minulle paljon pahaa ja vielä nauranut siihen päälle.

Haluan päästä eteenpäin elämässäni vaikka minulla onkin paljon vaikeuksia ja sairauksia sekä syntymävamma, joka ei näy päälle.

Olen ylpeä siitä, etten ole jumittunut menneisyyteeni.

Musiikin- ja media-alan opinnoista. Siitä etten ole taipunut luovuttamaan unelmieni suhteen.

Selvisin 20 vuoden psyykelääkehelvetistä

Vierailija kirjoitti:

2-vuotiaasta pojastani. Aarteeni.

Etkö osaa lukea? "jos lapsia ei saa käyttää esimerkkinä".

Selvisin hyvin monista ns. ongelmista vuosien varrella.Tänään tässä ihan hyvä olla.

Olen ylpeä siitä, että uskallan mennä elämässä eteenpäin ja tavoitella haaveitani vaikka välillä pelottaa niin pirskuleesti.

Osaan hoitaa asiat kuten kuuluukin. 

Olen raitis, pää toimii. Nämä eivät ole kohdallani itsestäänselvyyksiä.

Olen pystynyt korjaamaan ja viemään hankkeita eteenpäin. 

Lapseni saavat perinnöksi rahaa, eivät traumoja. 

On moni saanut enemmänkin kuin kympin.

Kolme omassa elämässään menestynyttä lasta, joilla ei ole mitään latvaongelmia

Ylpeydenaiheet on menneen talven lumia. Nykyhetki on enimmäkseen häpeää. M50

Siitä, että olen jaksanut hyvin syöpähoidot. Takana sytostaatit hoidot ja leikkaus. Enää 5 sädehoitoja jäljellä. Syöpäkasvain oli kerennyt kasvaa yli 6cm.. luulin viime joulukuussa, että kuolen.. Mutta tässä minä vielä olen.. Ripset ja hiukset on alkanut kasvaa. Ostin vajaa kuukausi sitten itselleni lahjaksi ripsivärin. Myönnän, että itkin kun laitoin sitä ensimmäisen kerran. Mutta onnesta, sillä olin saanut kadoksissa olleet ripset takaisin.

Vielä kun tulisi se päivä, että olisin sinut poistettujen rintojen kanssa. Mutta yritän olla itselleni armollinen, sillä olen elossa. Muulla ei ole väliä.

Siitä, että sukupolvien puhumattomuus, traumat, väkivalta sekä juopottelu katkesivat minuun.

Minä yksin pistin stopin tälle hulluudelle, joka riisti minultakin lapsuuden. 

Aina kun koen riittämättömyyttä, muistutan itseäni tästä tosiasiasta.

Lapsistani, lapsenlapsia, miehestäni

Kotijoukoista. Äiti 85v ja on ajokortti. Voi käydä vielä missä haluaa.

Ei kuitenkaan lähikauppoja kauempana.

Selvisin käytännössä yksin miltei koko peruskoulun kestäneestä koulukiusaamisesta. 16-vuotiaana päätin haistattaa pitkät ahdasmieliselle lähiölle ja hain toiselle paikkakunnalle lukioon. Muutin abivuonna omilleni, ja huolimatta sosiaalisista peloistani ja epävarmuudestani löysin uusia ystäviä. Uskalsin lähteä opiskelemaan ja muutin opintojen perässä taas uudelle paikkakunnalle tuntematta ketään uudesta opinahjostani tai kaupungista. 

Aikuistuminen ja ystävien löytäminen ei ollut helppoa. Meni todella pitkään että opin luottamaan ihmisiin ja itseeni. Se vaati sitä että voitti pelkonsa mennä uusiin tilanteisiin ja tuntemattomien keskelle yhä uudestaan ja uudestaan. Jokainen työpaikan vaihto ja täydennyskoulutukseen meno oli hirveän iso kynnys ylitettäväksi, mutta sitkeydellä vaan sinnittelin niistäkin yli. Koska halusin että minulla on hyvä työ, kunnollinen palkka ja uralla etenemisen mahdollisuus. Sama juttu kun hakeuduin uusiin harrastuksiin ja yhteisöihin. Olisi ollut helpompaa jäädä kotiin yksin, mutta olisin ollut varmasti onnettomampi. Toki matkalla oli haasteita, sain aikuisena diagnoosin keskivaikeasta masennuksesta ja sen hoitamiseen kävin useamman vuoden psykoterapiassa.  

Mutta olen todella ylpeä itsestäni että jaksoin yrittää!

Kyrvän mitta 24cm  ja kivekset kranaattiomenan kokoiset josta lentää n. tuopillinen spermaa per laaki.

t. jännämies

Vierailija kirjoitti:

Kyrvän mitta 24cm  ja kivekset kranaattiomenan kokoiset josta lentää n. tuopillinen spermaa per laaki.

t. jännämies

Ei saakeli, juuri olin samaa tulossa kertomaan. Meillä on pakko olla sama isä, tosin tuntematon. 

Toteutin lapsuuden haaveeni ja muutin jo alle 20v ulkomaille. Opiskelin siellä haluamani ammatin ja sain urani aikana työskennellä mielenkiintoisissa tehtävissä.