Suomalainen hetero mies: miksi et lähesty naista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet, näyttäisi olevan paremminkin "miehet." En minäkään suosittele kadulla tai edes kaupassa ensimmäistä vastaantulijaa lähestymään, mutta pikkuisen tutulle - voit varmuudella sanoa nähneesi hänet ennenkin, ja ehkä hänkin on kerran pari silmiisi vilkaissut - voi ihan hymyillä, ja jopa tervehtiä, ja sen jälkeen on todennäköisesti lupa jo sanoa muutakin. Katse ja hymy naiselta kuitenkaan, - toivottavasti kukaan ei ylläty - ei oikeuta "tarttumaan piparista" eikä mistään muualtakaan.

Perus käytöstavat ja itsetunto kuntoon. Tai voihan sitä jatkaa ulisemista mm. täällä ja olutta saa kaupasta mielinmäärin tuskaa lievittämään, se tosin tekee sinulle ajanmittaan naisen lähestymisen hankalammaksi.

"Itsetunto kuntoon", ja mitenköhän tuo nyt onnistuu? Niskasta kiinni vaan ja silleen? Väittäisin että aika helvetin helppo sanoa etenkin jos ei itse tarvitse aloitteita suorittaa.

En väitä että se helppoa olisikaan. Hyväksyy itsessään sen mitä ei pysty muuttamaan ja pyrkii muuttamaan niitä juttuja joita pystyy parantamaan. Omalla kohdalla auttoi tajuta, että lähestyessä toista ihmistä, naista minun tapauksessani, nainen ei ole minulle mitään velkaa, pakit ei ole mitään minulta pois. Minulla on vain voitettavaa, jutteli nainen sitten kanssani vartin, tai jopa lähtee luokseni yöksi.

Ennen aloitusrepliikkiä, minulla ei ole mitään, sen jälkeen voi olla ei-mitään tai mitä vain. Pakit ei ole maailmanloppu, kiitos ei, ei ole maailmanloppu, monesta lyhyestä keskustelusta olen saanut hyvänpäiväntutun joka tulee itse jututtamaan yöelämässä minua. Viimeisimmän kanssa on tapailtu toista vuotta. Harmittaa vaan, että piti ettei nuorempana tajunnut, ettei katkeroituminen kannata, se vain karkottaa nekin jotka saattaisivat kiinnostua, kun saa jutun alkuun.

Juuri näin! Niin kauan kuin on elämää on toivoa! Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tarvetta enää iskeä, mutta vastaan menneisyyden perusteella.

Iskeminen ei ole pelottavaa. Se on aina ollut (minulle) hyvin helppoa. Pelottava osuus on nimenomaan seuraukset.

Ajatellaan vaikkapa urheiluseuraa, seurakuntaa, vakiokuntosalia tai muuta paikkaa, jossa käy itse usein, ja jossa näkee viikosta toiseen suunnilleen samat 10-15 kiinnostavaa naista. Minulle ei olisi ongelmaa kysyä vaikka kaikkia treffeille. Kuten jo sanoin: ongelmana ovat seuraukset. => Jos/kun isken yhtä sen urheiluseuran/seurakunnan naisista ja epäonnistun, kaikki muutkin kääntävät minulle selkänsä. Jos siis aloite epäonnistuu, ja seura edelleen kiinnostaisi, on edessä urheiluseuran/seurakunnan/kaveripiirin tai muun vastaavan vaihtaminen kokonaan.

Aloitin iskemään tyttöjä 13-vuotiaana, ja seurustelin ensimmäisen kerran vasta 18-vuotiaana. Ja se ensimmäinen tyttöystäväni oli naapurikaupungista, jossa kukaan ei minua ennakkoon tuntenut. Siitä eteenpäin KAIKKI parisuhteeni olen löytänyt ympäristöstä, jossa kukaan ei ole minua ennakolta tuntenut.

Juuri tuo naisten kollektiivinen torjunta yhden epäonnistuneen aloitteen jälkeen on se syy, miksi Tinder ja muu nettideittailu on miesten keskuudessa niin suosittua.

Tuo nyt ei kyllä pidä yhtään paikkansa että jos jossain harrastuksessa yhden kanssa ei natsannut niin ei natsaa sen jälkeen kenenkään muunkaan kanssa joka siellä harrastuksessa on myös paikalla. Iät ja ajat ihmiset ovat seurustelleet milloin ex-kumppanin serkkujen, kamujen, tutun tuttujen kanssa. Aika ennen nettiä on paljon pidempi kuin netin kanssa ja kyllä silloin niitä kumppaneita löytyi ihan samalla tavalla kuin nytkin. Voi niitä naisia pyytää treffeille muualtakin kuin sieltä samasta ja yhdestä harrastuksesta. Ja ihan tuntemattomiakin.

Jos se yksi ei levitä tietoa antamistaan pakeista eteenpäin, silloin voi varmaan natsatakin jonkun toisen samaan porukkaan kuuluvan kanssa. Mutta jos hän kertoo niistä, aika todennäköistä on että muut naiset alkavat välttelemään ja jos heitä yritetään, hekin antavat pakit. Niin antaisin minäkin.

Itse annoin aikanaan yhdelle opiskelukaverille pakit ja kerroin tästä kahdelle kaverilleni, jotka myös kuuluivat samaan opiskeluporukkaan. Tieto jäi vain meidän kolmen väliseksi, sillä emme olleet niin läheisiä muiden samaan ryhmään kuuluvien opiskelijoiden kanssa. Ei mennyt kauaa kun sain kuulla sen minua iskeneen miehen alkaneen seurustelemaan yhden ryhmäläisemme kanssa. Enpä tiedä olisiko tuo nainen lämmennyt, jos olisi saanut tietää miehen iskeneen minua vasta hetkeä aiemmin. Vähän jaksan epäillä... No nyt heillä on jo lapsikin joten se tarina päättyi hyvin, vaikka mies ei sitä saanutkaan kenet olisi ennemmin halunnut.

Jos ei ihan teini ole, mies ei ajattele noin. Aloite kohdistetaan sellaiseen, johon ajattelee olevan Matti Nykäsen sanoin "tsäänssejä". Todennäköisesti jossakin opiskelijapiirissä on 10-20, joista esimerkin mies ottaisi ainakin treffeille asti kenet tahansa.

Mies EI ajattele, että katselen nyt ympärilleni, valitsen kaikkein kauneimman, ja sitten yritän sitä. Tai no ehkä sitten, jos tietää kuuluvansa parhaaseen 5% miehistä, ja on tottunut saamaan aina haluamansa.

Miksi lähestyisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisia on vaikea lähestyä, kun niitä ei löydä mistään. Kirjoitin tästä toiseenkin viestiketjuun, mutta töissä on vain vanhempia naisia, jotka ovat kaikki naimisissa. Käsityö- ja urheiluseuroissa, joihin kuulun, ei ole yhtään naisia. Kavereiden kavereina ei ole yhtään vapaita naisia. Treffisivustoilla on vain vanhempia yksinhuoltajia ja tupakoitsijoita.

En ole niin tahditon, että yrittäisin lähestyä kadulla tai kaupassa satunnaisia vastaantulijoita. Millä todennäköisyydellä se voi edes pienemmässä kaupungissa onnistua? Pilaisin vain maineeni.

Ymmärrän täysin tämän kohtaamisongelman. Sama se on minullakin, naisena pienessä kaupungissa (nettideittien ulkopuolella - itselleni ne tuntuisivat maineeni pilaamiselta, sama jos menisin torille huutamaan että mulukkuo vaella!). Itse olen ajatellut ottaa kontaktia kiinnostaviin miehiin esim. yleisötapahtumissa, jos vaikka tulee tikusta asiaa. En oikein muualla käy (enkä tosin nyt koronan aikaan niissäkään). Prismassa ei ole luontevaa alkaa mitään virittelemään ellen ala mystisesti toistuvasti törmäämään johonkin kivan oloiseen tyyppiin siellä. Mutta jos nyt vaikka olisin lenkkeilevä ihminen ja kävelyllä tulisi usein sama kiinnostava naama vastaan, niin alkaisin moikata ja jossain vaiheessa vaan pakottaisin sen juttelemaan mun kanssa. :D Mutta siis pointti oli se, että ei se auta kuin tarttua tilaisuuksiin kun näkee että sellaisen mahdollisuus on käsillä, pienikin. Kävin itsekin kesällä tyrkyttämässä puhelinnumeroni eräälle. Ja vastaavasti eräs tyrkytti omansa vasta minulle. Pitää sitä kokeilla ja jos ei onnistu niin ei voi mitään, eipä tuohon kuollut, mutta ainakaan kokeilematta ei voi onnistua koskaan. Valitettavasti ne jotka suojautuvat oman autonsa kuoren sisälle ovat omasta näkökulmastani vaikeasti kohdattavia, koska itse liikun kävellen ja pyörällä. Hymyilen niille jotka vastaan tulee.

Nähdään sinkkumiehet talvella rinteessä sitten, hei! Kai pakkasella voi hissin jakaa vaikka on korona, vai mitä?

Tämä on kyllä ihanan optimistinen vastaus. Harmillisesti vaan tuollainen odottaminen ja toivominen ei tuota kovin todennäköisesti tulosta, ja hedelmällisimmät vuodet, joita on vain tusina, menevät nopeasti hukkaan.

Ihmisten on jostain syystä todella vaikea myöntää itselleen, että hyviä kumppanivaihtoehtoja voi olla useampia tai että niiden aktiivisessa etsimisessä ei ole mitään epätoivoista tai luonnotonta. Ei minua ainakaan hävetä olla treffipalstoilla tai käydä sinkkutapahtumissa. Jos niistä paikoista ei löydy ketään (kuten ei ole vielä löytynytkään), niin se on ihan fine, mutta en aio yksinkertaisesti istua käsilläni ja odottaa asioiden tapahtuvan. Haluan elää nyt enkä joskus myöhemmin.

Kovin on pitkä viestiketju tästäkin saatu aikaiseksi. Onko tämä oikeasti naiset teille joku ongelma, ettemme vaivaudu lähestymään teitä jossakin puistossa tai kirjastossa? Luultavasti juuri ne miehet lähestyvätkin, jotka kokevat siitä saavansa jotain irti, päihdeporukan lisäksi. Meille muille ei tuollainen käytös vamaan tule edes mieleen, eikä varmasti ole kovin yleistä suomalaisessa tapakulttuurissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tarvetta enää iskeä, mutta vastaan menneisyyden perusteella.

Iskeminen ei ole pelottavaa. Se on aina ollut (minulle) hyvin helppoa. Pelottava osuus on nimenomaan seuraukset.

Ajatellaan vaikkapa urheiluseuraa, seurakuntaa, vakiokuntosalia tai muuta paikkaa, jossa käy itse usein, ja jossa näkee viikosta toiseen suunnilleen samat 10-15 kiinnostavaa naista. Minulle ei olisi ongelmaa kysyä vaikka kaikkia treffeille. Kuten jo sanoin: ongelmana ovat seuraukset. => Jos/kun isken yhtä sen urheiluseuran/seurakunnan naisista ja epäonnistun, kaikki muutkin kääntävät minulle selkänsä. Jos siis aloite epäonnistuu, ja seura edelleen kiinnostaisi, on edessä urheiluseuran/seurakunnan/kaveripiirin tai muun vastaavan vaihtaminen kokonaan.

Aloitin iskemään tyttöjä 13-vuotiaana, ja seurustelin ensimmäisen kerran vasta 18-vuotiaana. Ja se ensimmäinen tyttöystäväni oli naapurikaupungista, jossa kukaan ei minua ennakkoon tuntenut. Siitä eteenpäin KAIKKI parisuhteeni olen löytänyt ympäristöstä, jossa kukaan ei ole minua ennakolta tuntenut.

Juuri tuo naisten kollektiivinen torjunta yhden epäonnistuneen aloitteen jälkeen on se syy, miksi Tinder ja muu nettideittailu on miesten keskuudessa niin suosittua.

Tiedätkö mistä tämä johtuu? Kun kysyt yhtä treffeille, kaikki tietävät hänen olevan sinun ensimmäinen  valintasi. Jos saat pakit ja siirryt yrittämään seuraavaa, se seuraava tietää että olisit mieluummin halunnut sen jota kysyit ensimmäisenä ja hän on itse kakkosvaihtoehto, johon joudut tyytymään kun ekalle et kelvannut. Ei kukaan halua olla se kakkosvaihtoehto.

Ei pelkästään siitä syystä, vaan myös häpeä siitä, että rinnalla on mies, jota muut naiset eivät halua ja torjuvat.

Vierailija kirjoitti:

Miksi lähestyisin?

Rakkaus... miksi ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tarvetta enää iskeä, mutta vastaan menneisyyden perusteella.

Iskeminen ei ole pelottavaa. Se on aina ollut (minulle) hyvin helppoa. Pelottava osuus on nimenomaan seuraukset.

Ajatellaan vaikkapa urheiluseuraa, seurakuntaa, vakiokuntosalia tai muuta paikkaa, jossa käy itse usein, ja jossa näkee viikosta toiseen suunnilleen samat 10-15 kiinnostavaa naista. Minulle ei olisi ongelmaa kysyä vaikka kaikkia treffeille. Kuten jo sanoin: ongelmana ovat seuraukset. => Jos/kun isken yhtä sen urheiluseuran/seurakunnan naisista ja epäonnistun, kaikki muutkin kääntävät minulle selkänsä. Jos siis aloite epäonnistuu, ja seura edelleen kiinnostaisi, on edessä urheiluseuran/seurakunnan/kaveripiirin tai muun vastaavan vaihtaminen kokonaan.

Aloitin iskemään tyttöjä 13-vuotiaana, ja seurustelin ensimmäisen kerran vasta 18-vuotiaana. Ja se ensimmäinen tyttöystäväni oli naapurikaupungista, jossa kukaan ei minua ennakkoon tuntenut. Siitä eteenpäin KAIKKI parisuhteeni olen löytänyt ympäristöstä, jossa kukaan ei ole minua ennakolta tuntenut.

Juuri tuo naisten kollektiivinen torjunta yhden epäonnistuneen aloitteen jälkeen on se syy, miksi Tinder ja muu nettideittailu on miesten keskuudessa niin suosittua.

Tiedätkö mistä tämä johtuu? Kun kysyt yhtä treffeille, kaikki tietävät hänen olevan sinun ensimmäinen  valintasi. Jos saat pakit ja siirryt yrittämään seuraavaa, se seuraava tietää että olisit mieluummin halunnut sen jota kysyit ensimmäisenä ja hän on itse kakkosvaihtoehto, johon joudut tyytymään kun ekalle et kelvannut. Ei kukaan halua olla se kakkosvaihtoehto.

Ei pelkästään siitä syystä, vaan myös häpeä siitä, että rinnalla on mies, jota muut naiset eivät halua ja torjuvat.

Juuri näin. Naiset haluavat miehen, jonka kaikki muutkin naiset haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Kovin on pitkä viestiketju tästäkin saatu aikaiseksi. Onko tämä oikeasti naiset teille joku ongelma, ettemme vaivaudu lähestymään teitä jossakin puistossa tai kirjastossa? Luultavasti juuri ne miehet lähestyvätkin, jotka kokevat siitä saavansa jotain irti, päihdeporukan lisäksi. Meille muille ei tuollainen käytös vamaan tule edes mieleen, eikä varmasti ole kovin yleistä suomalaisessa tapakulttuurissa.

Miten luulet että suomalaiset ovat olemassa jos ei tapaamalla ja lähestymällä toisia ihmisiä?

mitäänsanomattoman näköisen tai köyhän miehen on ihan turha lähestyä ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorempana aina kun yritin, tuli pakit. Kukaan tyttö/nainen ei koskaan lähtenyt esim. tanssimaan. Se oli nöyryyttävää ja lakkasin yrittämästä. Nyt ilmeisesti ikä on tuonut charmia tai mitälie ja huomaan naisten kiinnostuvan, mutta pääni on lukossa enkä pysty tehdä mitään vaikka haluaisinkin. Kaipa se psykiatrin soffan kautta sitten vie tie.

No ehdottomasti apua hakemaan, peli ei ole vielä menetetty ja vain itse voit asioita muuttaa, hienoa että olet sisäistänyt tämän! Tsemppiä. 

Ei vaan kauhean hyvät kokemukset ole näistä terapiapuuhistakaan jäänyt, ajattelin että nyt viimeinen yritys ja jos taas tuntuu että ihan turhaa niin sitten ollaan näin miten ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lähestyisin?

Rakkaus... miksi ei?

Sitä ei ole tässä maailmassa kaikille varattu. Kokemusta on.

M38

Olen sairas ja työkyvytön

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lähestyisin?

Rakkaus... miksi ei?

Sitä ei ole tässä maailmassa kaikille varattu. Kokemusta on.

M38

No ei varmasti, jos luovuttaa, huomisesta et koskaan tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorempana aina kun yritin, tuli pakit. Kukaan tyttö/nainen ei koskaan lähtenyt esim. tanssimaan. Se oli nöyryyttävää ja lakkasin yrittämästä. Nyt ilmeisesti ikä on tuonut charmia tai mitälie ja huomaan naisten kiinnostuvan, mutta pääni on lukossa enkä pysty tehdä mitään vaikka haluaisinkin. Kaipa se psykiatrin soffan kautta sitten vie tie.

No ehdottomasti apua hakemaan, peli ei ole vielä menetetty ja vain itse voit asioita muuttaa, hienoa että olet sisäistänyt tämän! Tsemppiä. 

Ei vaan kauhean hyvät kokemukset ole näistä terapiapuuhistakaan jäänyt, ajattelin että nyt viimeinen yritys ja jos taas tuntuu että ihan turhaa niin sitten ollaan näin miten ollaan.

Stop valittamiselle tykkänään! Jos ei terapia auta niin ei se vaadi kun ihmisen joka ymmärtää sinua ja lukot saattaa avautua jo sillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lähestyisin?

Rakkaus... miksi ei?

Sitä ei ole tässä maailmassa kaikille varattu. Kokemusta on.

M38

No ei varmasti, jos luovuttaa, huomisesta et koskaan tiedä.

Kyllä sen tietää.

M38

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lähestyisin?

Rakkaus... miksi ei?

Sitä ei ole tässä maailmassa kaikille varattu. Kokemusta on.

M38

No ei varmasti, jos luovuttaa, huomisesta et koskaan tiedä.

Kyllä sen tietää.

M38

Jaaha.

Harvemmin näkee niin rumaa naista, että kannattaa mennä juttusille. Nykyään pitää arvioida että nainen on ulkoisesti vähintään kaksi pykälää omaa tasoa alempi, mieluiten kolme. Sitten vasta juttusille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tarvetta enää iskeä, mutta vastaan menneisyyden perusteella.

Iskeminen ei ole pelottavaa. Se on aina ollut (minulle) hyvin helppoa. Pelottava osuus on nimenomaan seuraukset.

Ajatellaan vaikkapa urheiluseuraa, seurakuntaa, vakiokuntosalia tai muuta paikkaa, jossa käy itse usein, ja jossa näkee viikosta toiseen suunnilleen samat 10-15 kiinnostavaa naista. Minulle ei olisi ongelmaa kysyä vaikka kaikkia treffeille. Kuten jo sanoin: ongelmana ovat seuraukset. => Jos/kun isken yhtä sen urheiluseuran/seurakunnan naisista ja epäonnistun, kaikki muutkin kääntävät minulle selkänsä. Jos siis aloite epäonnistuu, ja seura edelleen kiinnostaisi, on edessä urheiluseuran/seurakunnan/kaveripiirin tai muun vastaavan vaihtaminen kokonaan.

Aloitin iskemään tyttöjä 13-vuotiaana, ja seurustelin ensimmäisen kerran vasta 18-vuotiaana. Ja se ensimmäinen tyttöystäväni oli naapurikaupungista, jossa kukaan ei minua ennakkoon tuntenut. Siitä eteenpäin KAIKKI parisuhteeni olen löytänyt ympäristöstä, jossa kukaan ei ole minua ennakolta tuntenut.

Juuri tuo naisten kollektiivinen torjunta yhden epäonnistuneen aloitteen jälkeen on se syy, miksi Tinder ja muu nettideittailu on miesten keskuudessa niin suosittua.

Tiedätkö mistä tämä johtuu? Kun kysyt yhtä treffeille, kaikki tietävät hänen olevan sinun ensimmäinen  valintasi. Jos saat pakit ja siirryt yrittämään seuraavaa, se seuraava tietää että olisit mieluummin halunnut sen jota kysyit ensimmäisenä ja hän on itse kakkosvaihtoehto, johon joudut tyytymään kun ekalle et kelvannut. Ei kukaan halua olla se kakkosvaihtoehto.

Ei pelkästään siitä syystä, vaan myös häpeä siitä, että rinnalla on mies, jota muut naiset eivät halua ja torjuvat.

Minä en ajattele näin. Eiköhän lähes jokainen ole joskus tullut torjutuksi. Ongelma on vain se, jos tiedän että mies yrittää minua että saisi edes jonkun. Tuo tulee auttamatta mieleen miehestä, joka yrittää jokaista vuoron perään. Ei tuollaisessa meiningissä mitään aitoja tunteita ole mukana ja erityistä kiinnostusta juuri minua kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tarvetta enää iskeä, mutta vastaan menneisyyden perusteella.

Iskeminen ei ole pelottavaa. Se on aina ollut (minulle) hyvin helppoa. Pelottava osuus on nimenomaan seuraukset.

Ajatellaan vaikkapa urheiluseuraa, seurakuntaa, vakiokuntosalia tai muuta paikkaa, jossa käy itse usein, ja jossa näkee viikosta toiseen suunnilleen samat 10-15 kiinnostavaa naista. Minulle ei olisi ongelmaa kysyä vaikka kaikkia treffeille. Kuten jo sanoin: ongelmana ovat seuraukset. => Jos/kun isken yhtä sen urheiluseuran/seurakunnan naisista ja epäonnistun, kaikki muutkin kääntävät minulle selkänsä. Jos siis aloite epäonnistuu, ja seura edelleen kiinnostaisi, on edessä urheiluseuran/seurakunnan/kaveripiirin tai muun vastaavan vaihtaminen kokonaan.

Aloitin iskemään tyttöjä 13-vuotiaana, ja seurustelin ensimmäisen kerran vasta 18-vuotiaana. Ja se ensimmäinen tyttöystäväni oli naapurikaupungista, jossa kukaan ei minua ennakkoon tuntenut. Siitä eteenpäin KAIKKI parisuhteeni olen löytänyt ympäristöstä, jossa kukaan ei ole minua ennakolta tuntenut.

Juuri tuo naisten kollektiivinen torjunta yhden epäonnistuneen aloitteen jälkeen on se syy, miksi Tinder ja muu nettideittailu on miesten keskuudessa niin suosittua.

Tiedätkö mistä tämä johtuu? Kun kysyt yhtä treffeille, kaikki tietävät hänen olevan sinun ensimmäinen  valintasi. Jos saat pakit ja siirryt yrittämään seuraavaa, se seuraava tietää että olisit mieluummin halunnut sen jota kysyit ensimmäisenä ja hän on itse kakkosvaihtoehto, johon joudut tyytymään kun ekalle et kelvannut. Ei kukaan halua olla se kakkosvaihtoehto.

Ei pelkästään siitä syystä, vaan myös häpeä siitä, että rinnalla on mies, jota muut naiset eivät halua ja torjuvat.

Minä en ajattele näin. Eiköhän lähes jokainen ole joskus tullut torjutuksi. Ongelma on vain se, jos tiedän että mies yrittää minua että saisi edes jonkun. Tuo tulee auttamatta mieleen miehestä, joka yrittää jokaista vuoron perään. Ei tuollaisessa meiningissä mitään aitoja tunteita ole mukana ja erityistä kiinnostusta juuri minua kohtaan.

Sen takia Tinderit sun muut nettitreffailut ovat huonoja paikkoja, ei siellä voi kiinnostunua kenestäkään aidosti. Kuvatkin valehtelee... Pitää tutustua ihmisiin livenä niin kuin ennen tehtiin.