Lähdin muuttoavuksi, MITÄÄN ei ole pakattu!!
Siis kämppä kuin mitään muuttoa ei olisikaan. Mietin tässä lähtisinkö menemään. Miten joku voi tehdä tuollaisen oharin?
Kommentit (814)
Kokemusta on tällaisesta "muuttoavusta". Ex-miehen sisko perheineen (muuttivat vielä pirun tiuhaan). Kysyin joka kerta pari päivää ennen h-hetkeä, että tuodaanko lisää pahvilaatikoita, että onko tarvetta. Ei koskaan ollut, vihdoin ymmärsin, että ei kait ole tarvetta, kun tavaroista oli pakattu vasta n. 20 %. Kyseessä oli 6 henkinen perhe joten ei ole ihan pikkuhomma muuttaa heitä.
Kun menen paikalle sitten muuttopäivänä, niin aloitin sitten pakkaamaan tavaroita. Kun kysyin, että miksi ette ole etukäteen näitä pakanneet, niin tuli aina selitys, että eihän niitä voi pakata kun tarvitseen. Ai tarvitsee ihan kaikki pussilakanat, lakanat, pyyhkeet, lasten vaatteet ihan viimeiseen tappiin saakka. No aloiin yleensä lasten huoneista, pakkasin ensin jokaiselle oman jätesäkin (ns. selviytysmistavarat), petivaatteet, yhdet lakanat/pussilakanat, pyyhe, parin päivän vaatteet, hammasharjat jne) ja laitoin lapun säkkiin, että kenen säkki on. Sitten kerroin lapsille, että tässä on nimi ja täällä on tarpeelliset ja laittakaa koulureput myös valmiiksi, jotta pääsette sitten maanantaina kouluun. Vanhemmat niin toivottomia siinä perheessä, että parempi valjastaa lapset tietoiseksi noista.
Sitten vaan aloin pakkaamaan kaappien sisältöä, jonka siis olisi voineet pakata etukäteen. Yleensä aina vanhaan asuntoon jäi sitten karmea sotku, kun eivät ehtineet sitä siivoamaan, kun muutto oli niin karmea kaaos. Kerran ex-anopin kanssa siivottiin vanha asunto, kun siellä oli niin likaista, että ei sielu sietänyt jättää sitä sellaiseksi. Sen jälkeen ymmärsin häipyä oikeassa kohden, niin en nähnyt miltä asunto näytti tyhjänä. Itselleni riitti 12 h pakkaamista ja katsoin, että nyt olen osuuteni tehnyt, lasten tavarat saatu pakattua ja siirrettyä uuteen asuntoon. Ihan sama mitä nuo 2 toheloa aikuista tekevät. Perheen miehellä meni kaikki energia seisoskellessa ja etsiessä pipoa (en tajua mitä aikuinen mies tekee +2 asteessa pipolla, no en ymmärtänyt montaa muutakaan asiaa hänessä).
Ja nuo vielä muuttivat parin vuoden välein. Ei vaan kehdattu ex-miehen kanssa jättää heitä ilman apua, onneksi oli pari muutakin sitkeää ihmistä heitä aina auttamassa. Ja tietenkään he eivät koskaan ehtineet toisten muuttoja auttamaan, kun oli niin iso perhe nääs.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia hintoja olette maksaneet muutosta? Kaverilla maksoi yksiön muutto kaupungin sisällä n. 400€, minusta tämä on kova hinta ja mielummin maksaisin vaikka kavereille käteen tuon summan.
No ei ole kova hinta, jos sisältää auton+kuskin, muuttajat ja varmaan jotain pakkausmateriaalejakin. Itselläni on muutto viikon päästä ja urakkana hinta on 1200 €. Kyseessä on kolmion muutto ja saman kaupungin sisällä. Se, mikä itseäni ärsyttää, että miksi ei edelleenkään muuttofirman tekemästä muutosta saa kotiltalousvähennystä. Minusta tuo on ihan johonkin kotona tehtävään pikkuremppaan tai siivoukseen verrattava palvelu. Noin 6 vuotta sitten ihan kysyin verottajalta asiaa ja vastasivat silloin, että "joo on tätä mietitty".
Tää on muuten ihan mahtava ketju tällaiselle, joka parasta aikaa tekee muuttopakkausta. Tulee hyvin motia, kun lukee näitä juttuja. Ja pakkaan siis ihan oikeasti, enkä vaan lue ketjua :) Tänä aamuna 16 laatikkoa eli päivätavoite on täynnä ja nyt hyvin anasaittu lounastauko.
Onpas jäätävä hinta :O
Meillä muutto ensi viikolla ja kolmio myös kyseessä. Hinta viikon laatikkovuokran (50kpl) kanssa tasan 400e.
''
Onkohan hinnat nousseet paljon? meillä Uudellamaalla v 2013 muutto ja ainoa päivä jolloin sopi (meidän myyjän v**umaisuudesta johtuen -ei siis suostunut antamaan avaimia aiemmin vaikka asunto oli jo aiemmin tyhjä ja siivottu) oli kuun viimeinen ja se sattui olemaan sunnuntai (omat oastajat tulossa sisään samana päivänä), asunto 4h+k 100 m2 ja muuttomatkaa 25 km. maksoi 800-900 euroa + laatikot reilun 100 €, koko homma oli hoidettu n 2,5 tunnissa, ripeitä kavereita. Muutto on pheittämällä paras rahalla ostettava palvelu, ihmettele noita jotka vaivaa kavereitaan /sukulaisiaan päivätolkulla ja pahimmassa tapauksessa jopa tavarat pakkaamatta.

Ja kaverit /sukulaiset kantavat ihan itse terveysriskit riskit mitä helevetinmoisesta tavaroiden rahtaamisesta tulee. Muuttofirman tyypit on vakuutetttu työnantajansa toimesta lakisääteisellä tapaturmavakuutuksella
Muutettiin 4 vuotta sitten 3h+k asunnosta 300 km päähän. Kaikki oli itse pakattu ja muuttolaatikot ostettu muualta eli muutto tarkoitti kantamista ja ajoa. Maksoi hiukan päälle 1000 euroa, tuo oli halvin minkä löysin. Oli hyvä palvelu ja kaikki toimi. Ja uusimaalainen firma ei mikään maaseudun.
En ole ikinä kuullutkaan ennen mistään tällaisesta. Ihan äimänä. Jos pyytää apua pakkaamiseen, pyytää apua pakkaamiseen. Jos pyytää apua muuttamiseen, se on tavaroiden kantamista ja kuljettamista. Erikseen sitten sisustaminen. Siis, millaisia tyyppejä nuo kikkailijat ovat? Onko se jonkin alueellinen käytäntö, kun sellainenkin on mahdollista? Vai persoonallisuus ja käytöstapa juttu? Vai ikä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia hintoja olette maksaneet muutosta? Kaverilla maksoi yksiön muutto kaupungin sisällä n. 400€, minusta tämä on kova hinta ja mielummin maksaisin vaikka kavereille käteen tuon summan.
No ei ole kova hinta, jos sisältää auton+kuskin, muuttajat ja varmaan jotain pakkausmateriaalejakin. Itselläni on muutto viikon päästä ja urakkana hinta on 1200 €. Kyseessä on kolmion muutto ja saman kaupungin sisällä. Se, mikä itseäni ärsyttää, että miksi ei edelleenkään muuttofirman tekemästä muutosta saa kotiltalousvähennystä. Minusta tuo on ihan johonkin kotona tehtävään pikkuremppaan tai siivoukseen verrattava palvelu. Noin 6 vuotta sitten ihan kysyin verottajalta asiaa ja vastasivat silloin, että "joo on tätä mietitty".
Tää on muuten ihan mahtava ketju tällaiselle, joka parasta aikaa tekee muuttopakkausta. Tulee hyvin motia, kun lukee näitä juttuja. Ja pakkaan siis ihan oikeasti, enkä vaan lue ketjua :) Tänä aamuna 16 laatikkoa eli päivätavoite on täynnä ja nyt hyvin anasaittu lounastauko.
Onpas jäätävä hinta :O
Meillä muutto ensi viikolla ja kolmio myös kyseessä. Hinta viikon laatikkovuokran (50kpl) kanssa tasan 400e.
No ensinnäkin, missähän päin mahdat muuttaa? Minä muutan Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa. Toisekseen 50 muuttolaatikkoa kolmion muutossa? Suositus on laatikko/m2 ja sen mukaan mä otin 75 laatikkoa. Otin myös tauluille ja telkkarille suojalaatikot, käsikiristekalvoa, lattioiden suojauksen jne. Muuttajia on 3 ja lisäksi auto + kuski. Muuttolaatikot ja muut materiaalit tuotiin mulle viikko ennen muuttopäivää ja saan pitää laatikot niin kauan kuin on tarve, tuonti ja poishaku kuuluu myös hintaan. Ja vielä viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, muuttofirmasta tuli muuttoa edeltävänä päivänä 2 miestä irrottamaan lamput, suojaamaan peilit, lasipöydät jne.
Mitä tuo teidän 400 euron muutto sisältää? Olisin itse myös saanut muuton tuolla rahalla, mutta en samoilla palveluilla ja materiaaleilla.
Olen muuttanut (muuttofirmaa käyttänyt siis) tämän meidän huushollin useamman kerran, joten tiedän noiden 50 laatikon riittävän.
Muutto sisältää laatikoiden tuonnin ja noudon, laatikoiden vuokran viikoksi (tämä riittää, kokemusta on), kaksi muuttomiestä ja auton. Itse pakkaan ja puran tavarat. En tee muuta.
Irrotan kyllä lamputkin itse, ihan vaan kun ottaa kattokoukusta irti ja irrottaa johdon kattopistokkeesta. Telkkariin laitan itse suojauksen, samoin peileihin. Ei ole kummoinen homma. Niin ja irrotan pyykkikoneen itse.
Tämmöisen muuton olen siis tehnyt monen monta kertaa. Paikkana suuri kaupunki.
tyhmä m oli pakattu jo timbuktuun meneväksi,
Olin joskus urheiluseuralle vapaaehtoisena tienaamassa muuttohommissa. Oli muutama paikka jossa ei oltu pakattu mitään. Aluksi nätisti erottelin vaatteet ja henkilökohtaiset hygieniatervikkeet erikseen eri säkkeihin, mut sattui pari paikkaa missä tyypit istui kaljaa juomassa, eivätkä tehneet mitään liikettä auttaakseen muuttoa. Heittelin sitten samaan säkkiin kaikki petivaatteet, pyykit ja hammasharja samaan säkkiin. Eipä näyttänyt ketään haittaavan, siellä ne lopuksi istui lattialla ryyppäämässä, kun vietiin tuolit alta.
Muistan ikuisesti sen muuton kun pienenä tiiminä päätettiin muuttamaan kolme kaveria yhden päivän aikana uusiin osoitteisiinsa. Kaksi ekaa muuttoa meni sutjakkaasti, laatikot ja tavarat oli valmiiksi kannettu ulos, mutta se viimeinen, kun ilta alkoi kääntyä, ei luoja.. Kämppä täydessä kaaoksessa ja asukas ihan paineissa aikatauluista ja ei muuta kuin alettiin pakata tavaroita yhteisvoimin. Huokaistiin helpotuksesta kun kaikki oli lastattu, kunnes asukas yhtäkkiä muisti et tosiaan se kellarivarasto on vielä pakkaamatta, vannoi että siellä on yksi työpöytä tyyliin. Kaikki seurasivat varastoon uteliaina ja täynnä tavaraahan se oli. Sanoin suoraan että hoitakoon itse loput roinansa vaikka muuna päivänä. Uuteen osoitteeseen päästyämme ei itse muuttajasta ollut mitään apua, istui portailla uupuneena ja itki kuinka oli aamullakin jo pyörän selässä kuljettanut koiranruoat uudelle asunnolle ja on aivan poikki koko päivästä. Ei kuulunut kiitosta saati tarjoutunut antamaan mitään korvausta, tosin en kyseisen ihmisen tuntien sellaisia odottanutkaan.
Jotenkin ihanan liikuttavaa lukea näitä tarinoita.
Mieheni oli parikymppisenä muuttoapuna tutuille tytöille.
Joutui kantamaan mm pyykinpesukoneen.
Palkaksi sentään kiinalaista ruokaa:)
Itselle kohta muutto tulossa, muuttofirma hoitaa.
Tavaroiden purkamisessa on ihan riittävästi stressiä mulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuttoetiketti hukassa varsinkin nuorilta ihmisiltä:
- kaikki kamat on pakattu valmiiksi ja aseteltu asuntoon järkevään kantamisjärjestykseen.
- isäntä ja emäntä ohjaavat/ johtavat muuttoa.
- yksi vastaa auton pakkaamisesta oikein. Raskaat isot kamat perälle jne.
- talkooväelle on uudessa asunnossa tarjolla juomaa ja ruokaa (limua, pizzaa jne. Kaljat juodaan muuton lopuksi).
- muuttoauton kulut (vuokra ja bensa) on muuttajan vastuulla.
- kiitetään apureita ja luvataan auttaa vastavuoroisesti heidän mahdollisissa tulevissa muutoissa.Pääosin ihan hyvä listaus. Tosin raskaat kamat pitää pakata paketti-/kuorma-/henkilöauton tavaratilan etuosaa vasten tiiviisti, eikä jättää perälle. Kuorma pitää myös sitoa liikkumattomaksi, jottei äkkijarrutuksessa rojut ole kuskin niskassa! Tavaratkin viottuvat, jos ne kuljetuksen aikana seilailevat tavaratilassa ja törmäilevät toisiinsa.
Lainaamasi henkilö varmaankin tarkoitti, että painavat tavarat kuuluu pakun takaovilta katsottuna "perälle" eli juurikin sinne etuosaan. Niin minä ainakin heti hahmotin.
Sulla on vähän outo tapa hahmottaa auton etu- ja takaosa? Vaihtuuko myös auton keulan ja perän sijainti sen mukaan, katsooko autoa edestä vai takaa?

Itsekin voisin kyllä sanoa, jos sieltä takaovilta katsoisin, että laitetaan raskaat tavarat sinne perälle, vaikka se ei varsinaisesti oikea ilmaisu tuohon olekaan.
Joskus opiskeluaikana ja ehkä vielä vähän sen jälkeen "nuorena aikuisena" sitä vielä turvautui kaveriapuun mutta sen jälkeen olen jättänyt muuttamisen ammattilaisille. Toki tavarat pakkaan itse ja osan vien itse autolla joko etukäteen tai jälkikäteen. Se raskain eli kantaminen jää muuttofirmalle.
Näin säilyy hyvät välit kavereihin, eikä kenenään tarvitse tuntea itseään hyväksikäytetyksi. Toki muuttofirma maksaa mutta se on niitä asioita joista olen valmis maksamaan.
Vierailija kirjoitti:
Aloitan muuttopakkaamisen noin kuukautta ennen, koska kotona on paljon tavaroita, joita ei päivittäin tarvitse. Olen kerännyt banaanilaatikoita tarpeeksi tätä ennen. Pikku hiljaa koti muuttuu laatikkovarastoksi. Laatikoihin kirjoitan, mitä niissä on suunnilleen ja mihin huoneeseen ne uudessa kodissa kannetaan.
En vaivaa ketään muutollani, tavarat siirtää muuttofirma.
Noin minäkin olen tehnyt. Mutta ex-aviomies ei osannut pakata yhtään, no meillä oli ihan ok työnjako, minä pakkasin ja organsioin ja mies sitten suoritti kantamisen muutaman tuttavan kanssa. Onhan siinäkin hommaa ja on raskasta.
Ilmeisesti osa ihmisistä on vaan niin onnettomia organisoimaan ja aikatauluttamaan asioita ja lopputulos on sitten kaaos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia hintoja olette maksaneet muutosta? Kaverilla maksoi yksiön muutto kaupungin sisällä n. 400€, minusta tämä on kova hinta ja mielummin maksaisin vaikka kavereille käteen tuon summan.
No ei ole kova hinta, jos sisältää auton+kuskin, muuttajat ja varmaan jotain pakkausmateriaalejakin. Itselläni on muutto viikon päästä ja urakkana hinta on 1200 €. Kyseessä on kolmion muutto ja saman kaupungin sisällä. Se, mikä itseäni ärsyttää, että miksi ei edelleenkään muuttofirman tekemästä muutosta saa kotiltalousvähennystä. Minusta tuo on ihan johonkin kotona tehtävään pikkuremppaan tai siivoukseen verrattava palvelu. Noin 6 vuotta sitten ihan kysyin verottajalta asiaa ja vastasivat silloin, että "joo on tätä mietitty".
Tää on muuten ihan mahtava ketju tällaiselle, joka parasta aikaa tekee muuttopakkausta. Tulee hyvin motia, kun lukee näitä juttuja. Ja pakkaan siis ihan oikeasti, enkä vaan lue ketjua :) Tänä aamuna 16 laatikkoa eli päivätavoite on täynnä ja nyt hyvin anasaittu lounastauko.
Onpas jäätävä hinta :O
Meillä muutto ensi viikolla ja kolmio myös kyseessä. Hinta viikon laatikkovuokran (50kpl) kanssa tasan 400e.
No ensinnäkin, missähän päin mahdat muuttaa? Minä muutan Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa. Toisekseen 50 muuttolaatikkoa kolmion muutossa? Suositus on laatikko/m2 ja sen mukaan mä otin 75 laatikkoa. Otin myös tauluille ja telkkarille suojalaatikot, käsikiristekalvoa, lattioiden suojauksen jne. Muuttajia on 3 ja lisäksi auto + kuski. Muuttolaatikot ja muut materiaalit tuotiin mulle viikko ennen muuttopäivää ja saan pitää laatikot niin kauan kuin on tarve, tuonti ja poishaku kuuluu myös hintaan. Ja vielä viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, muuttofirmasta tuli muuttoa edeltävänä päivänä 2 miestä irrottamaan lamput, suojaamaan peilit, lasipöydät jne.
Mitä tuo teidän 400 euron muutto sisältää? Olisin itse myös saanut muuton tuolla rahalla, mutta en samoilla palveluilla ja materiaaleilla.
Olen muuttanut (muuttofirmaa käyttänyt siis) tämän meidän huushollin useamman kerran, joten tiedän noiden 50 laatikon riittävän.
Muutto sisältää laatikoiden tuonnin ja noudon, laatikoiden vuokran viikoksi (tämä riittää, kokemusta on), kaksi muuttomiestä ja auton. Itse pakkaan ja puran tavarat. En tee muuta.
Irrotan kyllä lamputkin itse, ihan vaan kun ottaa kattokoukusta irti ja irrottaa johdon kattopistokkeesta. Telkkariin laitan itse suojauksen, samoin peileihin. Ei ole kummoinen homma. Niin ja irrotan pyykkikoneen itse.
Tämmöisen muuton olen siis tehnyt monen monta kertaa. Paikkana suuri kaupunki.
No ei kai mikään ole kummoinen homma, jos sen noin ajattelee. Minä myös osaan kyllä irrottaa lamput katosta, itsehän ne olen sinne laittanutkin. Samoin pesukoneen saan irti, kun olen sen itse aikoinaan kiinnittänyt. En halua vieraiden pakkaavan henkilökohtaisia tavaroitani, mutta mieluusti ulkoistan tuollaiset hommat, jossa keikutaan tikkailla kädet ojossa jne. Muuttofirmasta kun tilaa taulutvlaatikon tai pari, muuttomiehet laittaa kaikki taulut ja isot peilit telkkarin lisäksi laatikkoon pehmusteiden sekaan. Mulla on muutamia arvotauluja ja pari isoa ja painavaa kokovartalopeiliä, joiden en todellakaan halua särkyvän.
Ja riittää juu, että muuttolaatikot on viikon, kokemusta on myös minulla, mutta onhan se helpompaa, jos ne laatikot voi olla vaikka kaksi viikkoa. Saa pakata ja purkaa rauhassa. Ja hakeehan ne pois laatikot vaikka heti muuton jälkeisenä päivänä, jos on sellainen tyyppi, että haluaa laatikot nopeasti pois jaloista ja kamat kaappiin.
Minusta on kummallista, että arvostelet toisen muuttohintaa korkeaksi omaasi verrattuna, kun palvelun tasossa on selkeästi eroja. Sinulla on mahdollisimman halvalla ja vähän, kun taas toisella enemmän hintaa, mutta myös enemmän palvelua. Ei noita kahta voi verrata, että toinen on kallis ja toinen halpa, kun ei ole mitään muuta yhteistä näköjään kuin asunnon huoneiden lukumäärä, neliötkin voi olla toisessa olla 50 ja toisessa 80. Onnea sinulle kuitenkin edullisesta muutostasi.
Vierailija kirjoitti:
Muutto on pheittämällä paras rahalla ostettava palvelu, ihmettele noita jotka vaivaa kavereitaan /sukulaisiaan päivätolkulla ja pahimmassa tapauksessa jopa tavarat pakkaamatta.
Tämä. Vähän tuntuu siltä, että muutto on useimmille vähän sellainen pakkoajatusmalli talkootyöstä, ettei edes osata ajatella että saisiko sen palvelun vaikka ostettuakin...
Tuttu perhe hommaa kaikki palvelut ostettuna: kotona käy siivooja, ruoat tuodaan kotiin, sisustushommat hoitaa ammattilaiset jne. Mutta se muuttaminen... silloin ei edes puhettakaan ammattilaisten palkkaamisesta, vaan ruikutetaan paku/peräkärry ja talkoolaiset kantajat jostain ilmaiseksi.
Ei liity oikeen tänne täysin, mutta minulla on matkailuauto, siis pakettiautomalli asuntoautosta.Ja kaikki luulee että se on hyvä muuttoauto, tai miksei moottoripyörätkin vois sillä kuskata ja tonnin painoiset koneet.
Yllättyvät kun aukasee oven ja siellä on sänky yms, ja että ei niitä nyt voi alkaa repimään pois pariksi päiväksi kun ovat kiinteitä asennuksia johtoineen ja putkineen .
Olin auttamassa erään perheen muutossa keskellä talvea ja ihmettelin, kun edes kesävaatteita ei oltu pakattu valmiiksi. Selityksenä oli se, että ei voi kun vaatteet rypistyy.
Toinen ikimuistoinen muuttokeikka oli kun pari vuotta sitten kesän kuumimpana päivänä tehtiin kaveripariskunnan kolmion muuttoa pakettiautolla ja peräkärryllä. Muuttava pariskunta hehkutti kuinka käteviä kaupan muoviset kestokassit on eivätkä olleet juurikaan hommanneet pahvilaatikoita. Olipa kiva pakata niitä nyssäköitä peräkärryyn ja kanniskella ees taas.
Olen itse ollut kerran valmistautumaton muuttaja. Asuin opiskeluaikana sisareni kanssa kimppakämpässä, ja valmistuttuani sain heti töitä 100km päästä. Töiden takia en pystynyt olemaan lähtökämpässä säännöllisesti enne muuttoa ja vaikka kävin kyllä viikonloppuna pakkaamassa oman huoneeni tavarat, jätin keittiövälineet pakkaamatta, koska siskoni tarvitsisi niitä muuttopäivään asti.
Siskoni kai kuvitteli, kuten minäkin, että keittiön nyt pakkaa vartissa. Ei mennytkään ihan niin näppärästi. Meillä oli molemmilla omat aterimet vaikka olivatkin samassa laatikossa iloisesti sekaisin, eli kirjaimellisesti piti jakaa lusikat (ja muutkin). Laatikot loppuivat kesken ja kun luulit pakanneesi kaiken, vielä löytyi joku unohtunut yläkaappi joka olikin täynnä kippoja tai mausteita. Ei oltu sentään värvätty muita kuin isämme siihen muuttoruljanssiin, että pysyi edes tuo vi tutus perhepiirissä.
Mun muutto olis ollut 0-20e mutta sanoin eksälle, että voin antaa vaivasta 100e ja tarjosin pullakahvit myös. Henkilöautolla saatiin & otiin tyytyväisiä molemmat. 20e bensat maksoin sängyn siirtämisestä pakulla yhdelle tutulle.
Joko AP:n lokakuussa alkanut muutto alkaa olla paketissa?