Millainen ihminen ei käy ruokaravintoloissa tai baareissa?
Kun niin kovin näitä halutaan kurmuuttaa. 10 000 työntekijää on aika monta paperitehtaallista työttömiä.
Kommentit (97)
Pääkaupunkiseudulla ilmeisesti käydään enemmän. Täällä tavataan niin ystäviä, työkavereita ja muita usein lounaiden merkeissä tai illalla.
Miksi ei palatasiihen aikaan, kun kaikki kuppilat meni kiinni yhden, viimeistään kahden aikaan.Miksi sinne bilettämään pitää yöllä mennä.
Nuoruudessani kävin paljon "ulkona", mutta sänngyssä olin yleensä viim. yhdeltä, joko yksin tai jonkun kanssa.
Hyvin jaksoi aamulla mennä töihin.
Tulee mieleen monta sellaista ryhmää, joista useampaan voisi sijoittua itsekin:
- ihminen , joka asuu sen verran kaukana baareista, että mieluummin viettää aikaa kotonaan tai muissa viihtyisämmissä paikoissa.
- jolla on elämässään jotain paljon tärkeämpää tekemistä kuin baareissa hilluminen
- joka ei muuten vaan viihdy sellaisessa ympäristössä,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kun ei ole rahaa käydä, niin kielletään muiltakin ja laitetaan 10 000 ihmistä työttömäksi. Mutta hei, nehän on naisia suurin osa, eikä mitään paperimiehiä.
Kyllä. Hallituksella ja tartuntatautiviranomaisilla on niin pienet palkat, ettei heillä ole rahaa käydä yökerhoissa ja ravintoloissa. Siksipä pistivät ne kiinni, ettei muutkaan pääsisi.
Mutta painitreeneihin pääsee kyllä edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei palatasiihen aikaan, kun kaikki kuppilat meni kiinni yhden, viimeistään kahden aikaan.Miksi sinne bilettämään pitää yöllä mennä.
Nuoruudessani kävin paljon "ulkona", mutta sänngyssä olin yleensä viim. yhdeltä, joko yksin tai jonkun kanssa.
Hyvin jaksoi aamulla mennä töihin.
Maailma globalisoituu eskoseni. Nykyisin sitä voi joutua tekemään töitä reilusti yli sen klo 16 ja myöhemmin voi mihinkään irtautua
Vierailija kirjoitti:
Syrjäytynyt?
Ei silti syrjäytynyt, mutta heitäkin on varmaan paljon.
Itse kotona viihtyvä ja ruokaa laittava, ruoka on hyvää kotonakin ja suht. edullista.
Kaikkeen tottuu, ei vaan ole tarvetta lähteä muualle syömään eikä juhliminenkaan kiinnosta. Ihana olla kotona.
En ryyppää ja teen itse parempaa ruokaa kuin moni ravintola siinäpä ne syyt.
Minä en käy. Olen töissä ja opiskelen, lisäksi hoidan lapsen ja kodin. En jaksa mitään baareilua. Juon kotona viiniä ja lonkeroa silloin tällöin.
Vierailija kirjoitti:
Pääkaupunkiseudulla ilmeisesti käydään enemmän. Täällä tavataan niin ystäviä, työkavereita ja muita usein lounaiden merkeissä tai illalla.
Enpä tiedä onko noin, että pääkaupunkiseudulla asuvat viihtyisivät enemmän ravintoloissa. Työlounaalla pitää käydä tietenkin, mutta aika usein otan töihin omat eväät enkä lähde mihinkään kauemmaksi kuin ehkä kerran viikossa. Ystäviä en ole tavannut ravintoloissa tai kahviloissa sitten nuoruusaikojen, vaan normaalimpi tapaaminen on vaikka se, että menemme kävelyttämään koirat ja höpötämme siinä samalla.
Iltaisin en jaksa lähteä yhtään minnekään kaupungille ainakaan jos työpäivä on seuraavana päivänä, perjantaisin ja lauantaisin vielä vähemmän kiinnostaa lähteä johonkin ravintolaan.
En käy. Olen introvertti ja alkoholi juon mieluiten yksin kotona musaa netistä kuunnellen kuin hälyisessä baarissa, jossa miehetkin ahdistelee.
Ruokaravintolat - en ole yhtään kulinaristi, ruoka on mulle vain polttoainetta. Lisäksi ravintoloissa on tylsä istua yksin odottamassa ruoan tulemista. Joten käyn lähinnä kerran pari vuodessa Hesellä, ei muuta.
Olen akateemisesti koulutettu enkä köyhä. Ei vaan kiinnosta ravintolat.
Pitää olla aika kovan tason kokki, jos peittoaa minun ruoanlaittotaidot, lisäksi haluan käyttää rahat järkevämmin.
Melko keskenkasvuinen näkemys että kaikkien pitäisi käydä ruokaravintoloissa ja baareissa.
Nainen jota ei kiinnosta maksaa ylihintaisesta pastasta. Kasvisruoka on ravintoloissa ihan älyttömän kallista.
N30
Minä; yksinäinen, ruma ja sos. tilanteiden pelosta kärsivä.
Ravintolaruoka on harvemmin hintansa arvoista. Kokata voi kavereiden kanssa yhdessäkin ja tulee parempaa sekä edullsempaa. En erityisemmn juo alkoholia, joten miksi mennä baariin? Iltaa voi istua kavereiden kanssa jonkun kotona ja pääsee autolla kotiin.
Ei sinne baariin ryyppäämään tarvitse lähteä. Ihan vaan kavereiden kanssa aikaa viettämään. Eikä todellakaan tarvitse mennä yökerhoihin. Tuntuu, että tässä ketjussa ulkona käyminen tarkoittaa yökerhoissa kreisibailaamista. Itse käyn pubeissa pelaamassa lautapelejä, bilistä, mikä nyt sattuu kiinnostamaan. Samalla syön ja juon muutaman mutta ei siellä tarvi kännissä olla tai satoja euroja rahaa tuhlata. En yksinkertaisesti aina jaksa kökkiä kotona. Kiva nähdä ihmisiä. Toki välillä kutsutaan ystäviä kotiinkin mutta kyllä mä ainakin kerran kuussa baareissa käyn. Useammin ravintolassa. Ei joka päivä jaksa itse kokkailla.
Vierailija kirjoitti:
Pääkaupunkiseudulla ilmeisesti käydään enemmän. Täällä tavataan niin ystäviä, työkavereita ja muita usein lounaiden merkeissä tai illalla.
Olen helsinkiläinen, enkä käy. Varmaan sinkut käyvät useammin ja lapsettomat. Milloin pääsisin käymään, kun olen päivät työssä ja illat ja vapaapäivät lasten kanssa? Jo harrastuksiin oman ajan saaminen on haaste, ravintoloissa ei pysty kyllä yhtään käymään.
Sellainen, kenellä ei ole seuraa.
Itsekin olen nuori köyhä kansaneläkeläinen mutta jää kyllä rahaa sosiaalisiin illanviettoihinkin. Ei sitä tarvi sadoilla euroilla syödä tai juoda. En viitsi tulla mökkihöperöksi. Vuokran ja laskut maksan toki ensin. En kestäisi kotona kyhjöttämistä. Ei mielenterveyteni semmoista keksi. Tietysti lisäksi käyn kavereiden kanssa kävelyillä mutta kiva päästä ihmistenilmoillekin esim. pubiin pelailemaan.