Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kiintymyssuhdevanhemmuus raivostuttaa edelleen?
Äitini hoiti meidät vauvoina tietämättään kiintymyssuhdevanhemmuuden periaatteiden mukaisesti. Perhepeti, lapsentahtinen ja pitkä imetys ja tarjosi vauvalle mahdollisuuden syliin ja nukkumiseen kun siltä vaikutti. Emme kuulemma koskaan omaan huoneeseen siirryttyämme hyppineet vanhempien sänkyyn. Itsellenikin jäänyt lapsuudesta turvallisia mielikuvia enkä ole koskaan esimerkiksi pelännyt mörköjä. Itsenäistyimme kaikki varhain ja äitini nauttii nyt omasta elämästään.
Näistä lähtökohdista koin siis täysin luonnolliseksi nukkua vauvan kanssa, imettää ja seurailla, milloin vauvan päiväuniaika lähestyy. Minusta äidin tärkein tehtävä vastata vauvan tarpeisiin tämän ollessa pieni. Ajattelen, että turvallisen alun saanut lapsi uskaltaa kokeilla siipiään eikä takerru vanhempiinsa silloin, kun se ei ole enää ikätasoon nähden normaalia. Olen kuitenkin saanut kuulla ikäviä kommentteja siitä, miten riskeeraan vauvan elämän, olen kiintymyssuhdehörhö, ja esimerkiksi mieheni vanhemmat tuputtavat kyläillessämme väkisin pinnasänkyä.
Mikä tässä ärsyttää ihmisiä niin paljon? Sekö, että jaksan urheilla, harrastaa seksiä, laittaa kotiruokaa, siivota ja viihtyä vauvan kanssa, kun olen saanut nukkua? Perhepeti on minulle se happinaamari, joka äiti laittaa ensin kasvoilleen toimiakseen paremmin arjessa. Kiintymyssuhdevanhemmuuden periaatteet mahdollistavat sen, ettei vauva pyöritä elämäämme vaan kaikkien kolmen elämästä tulee yksi kokonaisuus.
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua jotenkin ärsyttää koko termi "kiintymyssuhdevanhemmuus", vaikka itseasiassa aika pitkälti sen tyylisesti olen itsekin vauvani/lapseni kasvattanut. Ja äitini minut. Mutta sitten joidenkin mielestä se tuntuu olevan suorastaan joku uskonto ja ainoa oikea tapa, ja sitten äidit uupuu suorittaessaan oikeaoppista kiintymyssuhdevanhemmuutta. Ei sen niin kuuluisi mennä.
Perhepeti, kantaminen, sormiruokailu ja pitkähkö (reilu 1v) imetys oli minulle ihan vaan laiskan äidin elämää helpottavia keinoja. On paljon helpompaa kun vauva saa nukahtaa siihen tissille. Kantoreppu on vaan kätevä, kun saa kädet vapaaksi. Sormiruokailu, no, jos voin välttää sen soseiden vääntämisen ja syöttämisen ja sen sijaan syödä myös itse samalla, niin totta ihmeessä teen niin. Ja hyvin sujuva imetys on vaan paljon helpompaa kuin pestä, desinfioida ja lämmitellä tuttipulloja. Ja uhmaikäisen kiukkukohtauksia on helpompi sietää, kun yrittää pitää mielessä että lapsi vaan harjoittelee tunnetaitojaan eikä kiukuttele ilkeyttään. Mutta kaikille ei toimi samat jutut ja jos joku ei voi nukkua vauva kainalossa, imetys ei suju, selkä ei kestä kantamista niin ihan ok, ihan hyvä lapsi siitä silti tulee. Pääasia että lasta rakastetaan ja muistetaan osoittaa se tavalla tai toisella, ja täytetään ne perustarpeet tietenkin.
Ihan tavallista vanhemmuutta siis. Jostain syystä jokaisen sukupolven pitää keksiä tietyt asiat aina uudelleen. Seksi on toinen asia lastenkasvatuksen ohella, jonka jokainen sukupolvi luulee keksineensä ja etenkin siihen kaikki liittyvät eri vivahteet ja temput.
No niinpä. Se on ihan tavallista, välittävää vanhemmuutta, jolle on vaan keksitty termi.
Mutta sitten ne, jotka eivät ole saaneet turvallista lapsuutta ja välittäviä vanhempia saattavat tarvita avuksi kasvatusoppaita ja erilaisia teorioita, kun ei ole sitä tavallisen hyvän vanhemmuuden mallia olemassa. Ja toisaalta sitten saatetaan vetää homma ihan överiksi, kun halutaan olla täsmälleen päinvastaisia kuin ne omat välttelevät vanhemmat. Armoa heillekin, kyllä he varmasti yrittävät parhaansa (ja vähän liikaakin).
Armoa soisin minäkin kaikille vanhemmille. Toivoisin, että he olisivat armollisia sekä itselleen, puolisolleen, vanhemmilleen että toisille pikkulasten vanhemmille. Lapsia voi hoitaa monella tavalla oikein, eikä lapsen onni riipu perhepedistä tai imetyksen pituudesta. Älkää jyrätkö toisianne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rakastella voi muulloinkin ja muuallakin kuin yöllä sängyssä. Meillä makkarissa nukutaan lähekkäin, ei muuta.
No näinpä. Meillä vauva nukkuu mun vieressä, koska muuten ei nuku kukaan, ja pelkään masennukseni siitä uusivan.
Seksiä taas ei ole mikään pakko harrastaa vain aviovuoteessa, vaan kekseliäisyyttä ja viitseliäisyyttä saa käyttää. Seksi ei myöskään ole pelkästään munan pyörittelyä piirakassa, vaan siitäkin on variaatioita.
Kaikki me ollaan erilaisia, niin vanhemmat kuin lapsetkin. Minä olin ihan avoin perhepetiratkaisulle, ajattelin että sillä mennään jos se takaa koko perheelle hyvät unet. Kävikin sitten niin että minä ja vauva oltiin levottomia nukkujia kun nukuttiin yhdessä. Minä heräsin jokaiseen kahahdukseen ja vauva oli levoton kun haistoi maidon ja minut. Puolen vuoden yhdessänukkumisen jälkeen olin niin sekaisin unenpuutteesta että vauva siirtyi omaan pinnasänkyyn omaan huoneeseen (ihan viereiseen huoneeseen eli heräsin kyllä itkuun) ja siitäpä alkoi helppo elämä. Vauva nukkui pitkiä öitä ja minusta tuli taas ihminen.
Tämä vauva on nyt 5-vuotias ja hän ei ole koskaan tullut yöllä viereen. Kun mies on reissussa, nukumme lapsen kanssa yleensä yhdessä, mutta muuten lapsi pysyy omassa huoneessaa ja sängyssään koko yön. Saisi kyllä tulla yöllä viereen mutta hän on niin sikeäuninen ettei hän juuri koskaan herää yöllä, eikä ole pelännyt mörköjäkään.
Joten meillä ei perhepeti toiminut, mutta ei se tee meistä huonoja vanhempia. Niinkuin ei perhepetiä suosivistakaan. Niin kauan kun huomioidaan lapsen kehitystaso eikä sidota lasta vanhempaan turhaan, kaikki on hyvin. Lapsen pitää aina saada tulla vanhemman luo turvaa saamaan, mutta lapsen pitää myös päästä elämään elämää niin pitkälle kuin uskaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastella voi muulloinkin ja muuallakin kuin yöllä sängyssä. Meillä makkarissa nukutaan lähekkäin, ei muuta.
No näinpä. Meillä vauva nukkuu mun vieressä, koska muuten ei nuku kukaan, ja pelkään masennukseni siitä uusivan.
Seksiä taas ei ole mikään pakko harrastaa vain aviovuoteessa, vaan kekseliäisyyttä ja viitseliäisyyttä saa käyttää. Seksi ei myöskään ole pelkästään munan pyörittelyä piirakassa, vaan siitäkin on variaatioita.
Jos talossa on muitakin lapsia kuin vauva, ei ihan niin vaan avioelämää vietetä millon vaan ja missä vaan.
Hoksasin vasta,että nukuin lapsena mummon vieressä 12-13 vuotiaaksi asti. Johtui ahtaudesta, pieneen mökkiin ei mahtunut sänkyjä kaikille kuudelle. Mitähän ominaisuuksiani ( tai omituisuuksiani) tästä syyttäisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväni kertoi, että lapset nukkuvat vieressä siksi, kun ei halua enää seksiä, kun lapset on jo saatu aikaiseksi.
Erosivat sitten lasten ollessa 8 ja 10 vuotta.
Muille puhui sen olevan kiintymysjuttuja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastella voi muulloinkin ja muuallakin kuin yöllä sängyssä. Meillä makkarissa nukutaan lähekkäin, ei muuta.
No näinpä. Meillä vauva nukkuu mun vieressä, koska muuten ei nuku kukaan, ja pelkään masennukseni siitä uusivan.
Seksiä taas ei ole mikään pakko harrastaa vain aviovuoteessa, vaan kekseliäisyyttä ja viitseliäisyyttä saa käyttää. Seksi ei myöskään ole pelkästään munan pyörittelyä piirakassa, vaan siitäkin on variaatioita.
Aika iso piirakka tai pieni muna, jos mahtuu pyörittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni kertoi, että lapset nukkuvat vieressä siksi, kun ei halua enää seksiä, kun lapset on jo saatu aikaiseksi.
Erosivat sitten lasten ollessa 8 ja 10 vuotta.
Muille puhui sen olevan kiintymysjuttuja
Kiintyikö myös elatusmaksuihin?
Helpointa vauvan kanssa on nukkua samassa sängyssä. Yöllä ei tarvitse nousta imettämään koska vauva on jo vierellä. Voi laittaa vaan tissin suuhun vauvalle ja jatkaa itse unia. Vauvakin nukahtaa heti viereen syötyään. Imetys tutkitusti erittää naisessa jotain hormonia, joka aiheuttaa nukahtamista eli on ihan luonnollista, että äiti voi nukahtaa imetyksen aikana, vaikka vauva jatkaisi ateriointia.
Jos taas laitoin vauvan omaan sänkyynsä niin pitkään kestävä huutohan siinä alkoi, vieressä taas köllötteli ja nukahti tyytyväisenä, joten en kauaa jaksanut yrittää vauvaa nukuttaa omaan sänkyynsä. Kaikki pääsi helpommalla kun vauva sai nukkua vieressä.
Minua peloteltiin, että ei noin saa tehdä, kuulemma vauva voi tukehtua peittoon tai siihen, että kierähdän sen päälle. Tai vauva voi itse kierähtää pois sängystä kun on oppinut hieman liikkumaan. No ei tukehtunut eikä kierähtänyt. Jos olisin todella sikeästi nukkuja niin sitten olisin pitänyt vauvan omassa sängyssään. Mutta en nukkunut niin sikeästi, ettenkö olisi osannut varoa vauvaani.
Neuvolassa syyllistettiin samassa sängyssä nukkumisesta. Samaten myös jo synnärillä. Osastolla oli leveät sängyt ja sängyissä korkeat reunat, ihan hyvin se vauva mahtui siinä olemaan, mutta kätilöt aina muistivat minua moittia, jos löysivät minut nukkumasta vauva vierellä. Monesti olivat todella vihaisiakin tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole vielä kertaakaan nähnyt kenenkään mainitsevan mitään sängyn koosta. Lienee kuitenkin ihan eri asia, jos sänky on 80cm leveä, kuin jos se olisi 180cm leveä.
Ohhoh, mitä keskustelua taas. Havaintojeni mukaan "kiintymysvanhemmat" ovat usein itse piikit pystyssä jo valmiiksi ("kun meitä kritisoidaan") ja valittelevat, kun ympäristö ei hyväksy heidän toimintamallejaan. Kuitenkaan en muista koskaan kuulleeni kenenkään kritisoineen tätä "kiintymyysvanhemmuutta" sen itsensä takia. Jos jollekin ihmetellään vaikka sitten kolmivuotiaan imetystä, niin se on sitten heti hirveää kritiikkiä, vaikka oikeasti toinen on vaan ollut hämmästynyt tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitus on jotenkin ristiriitainen - ap on tiedostava kiintymysvanhempi, koska hänenkin äitinsä on ollut kiintymysvanhempi, joskin tiedostamatta asiaa itse. Mutta sitten kuitenkin lapsi pitää viimeistään 1,5-vuotiaana siirtää omaan sänkyyn nukkumaan, koska niin ap:kin on siirretty aikoinaan. Silloin, kun oma esikoiseni oli vauva, tätä samaa lastenkasvatusfilosofiaa kutsuttiin vaistovanhemmuudeksi, nyt on kuopus vauva ja näköjään keisari on saanut uudet vaatteet ja kiintymysvanhemmuuden nimellä kohkataan.
Itseeni kyseinen filosofia vetosi kovasti esikoisen aikana, ja kyllä me miehen kanssa paukuttelimme salaa henkisiä henkseleitämme monet kerrat, kun kaikki sujui niin hienosti verrattuna monien kavereiden vauva- ja pikkulapsielämään. Kaikki hyvähän oli - totta kai - perhepedin, lapsentahtisen pitkä imetyksen, sormiruokailun ja kantoliinailun ansiota. Buahhahhaa, onneksi meille syntyi muutaman vuoden päästä toinen lapsi, jota hoidettiin ihan samalla tavalla, mutta kaikki lopputulokset hänen kanssaan olivat juuri päinvastaisia kuin esikoisen kohdalla. Eipä ollut enää aihetta henkiseen ylemmyydentuntoon tai kenenkään hoito- tai kasvatusmenetelmien kritisointiin - ja hyvä niin.
Lapsia on tullut vielä kakkosenkin jälkeen, ja jos mitään olen oppinut, niin kyllä se on se lapsen oma persoona, joka ratkaisee, millaiseksi elämä hänen kanssaan muodostuu, ei mikään yksittäinen "-vanhemmuus"filosofia. Lapset ovat kyllä nukkuneet vauvana perhepedissä ja sen jälkeenkin johonkin 2-3-vuotiaiksi asti, mutta se on enemmän omaa laiskuutta nousta yöllä ylös kuin (enää) usko mihinkään erinomaisiin tuloksiin nukkumisjärjestelyjen kautta. Ja oikein täyspäisiä ja hyvinvoivia on kasvanut niistä kavereiden korvikeruokituista pinnasängyssä nukkuneista vauvoistakin, joita niin kovasti mielessäni aikoinaan surkuttelin omaa mahtavaa vaisto-/kiintymyysvanhemmuuttani toteuttaessani.
Mäkään en pelännyt koskaan mitään mörköjä, vaikka en nukkunut vanhempieni vieressä käsittääkseni ainuttakaan yötä. Omat lapset on nukkuneet vauvoina vieressä, ja yksi ei ole koskaan pelännyt mitään ja toinen taas on pelännyt vaikka mitä. Mitä tämän nyt sitten pitäisi todistaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tästäkin huomaa, kuinka väärin ymmärretty koko kiintymyssuhdevanhemmuuden idea on. Tuo kasvatussuunta ja varsinkin termi on peräisin 1970-luvun alusta Jenkeistä. Siinä pyrittiin haastamaan ja tarjoamaan vaihtoehto kahdelle hyvin äärimmäiselle silloin vallalla olleelle kasvatussuunnalle, autoritääriselle sääntöjen ja kellon mukaan kasvattamiselle, jossa oli vain yksi oikea tapa tehdä asiat ja jossa yhtään vanhemmat lapset saatiin kuriin pelolla ha väkivallalla. Tämän vastavoimana oli sitten liberaali hulluus, eli vapaa kasvatus, jossa lapset saivat tehdä mitä vaan ja vanhemmat vaan hymistelivät. Kiintymyssuhdevanhemmuudessa se pohja on vanhemman ja lapsen välisen kiintymyksen ja vuorovaikutuksen lisäämisessä ja päämäärä olisi, että kaikkien perheen jäsenten tunteet ja tarpeet huomioidaan ja tavoitteisiin pyritään ns. hyvässä hengessä.
Kiintymyssuhdevanhemmuus sinänsä ei vaadi perhepetiä tai kantoliinaa, ne ovat vaan esimerkkejä tavoista, joilla lasta voi hoitaa ja helpottaa elämää, kaikkien. Jos imetys ei suju, ei se vähennä kiintymyssuhdetta. Siihen kannustetaan kaikkien hyväksi, muttei se ole mikään edellytys. Kiintymyssuhdevanhemmuudessakin kaikilla perheenjäsenillä on rajoja rakkauden lisäksi ha aikuiset ohjaavat ja rajaavat lapsia ja selittävät asioita. Nykyaikana suurin osa tuntemistani vanhemmista noudattaa tietämättäänkin kiintymyssuhdevanhemmuutta, vauvojen ja lasten tarpeisiin vastataan ja lasta ohjataan ensisijaisesti lempeästi, karjumista käytetään viimeisenä keinona. Suuri osa pärjää ilmankin. Lapsiin suhtaudutaan yksilöinä ja vanhemmat uskaltavat olla omia itsejään, leikkiäkin lastensa kanssa pelkäämättä ”auktoriteetin murenemista”.
Nukkumisasiat ovat sellaisia, joihin iso osa lapsista ja vanhemmista sopeutuu, tekee miten tahansa. Sen verran kyllä komppaan aloittajaa, että itsellenikin esikoisen syntymän jälkeen useampi ihminen ihan itse kyseli ja sitten kyseenalaisti/pyöritteli silmiään vastattuani, että joo, vieressä nukkuu. Meillä esikoisen kohdalla ei olisi ollut vaihtoehtoa, oli niin suuritarpeinen lapsi ja nykyään ymmärtän syytkin (lievä keva autistisin piirtein, yhä voimakas läheisyydentarve nyt 7-vuotiaana). Kuopus taas ei ole koskaan tykännyt olla ”iholla”, nukkui sivuvaunussa siksi että sain yöimetyksen hoidettua helpommin. Itsekin lähdin silti facen KiVa-ryhmästä aikoinaan pois, kun yksi äiti ei keksinyt, miten olisi saanut lapsensa lopettamaan pikkusisaruksen hakkaamisen ja itkettämisen. Kun hän ei voinut sanoa ei, sehän romauttaisi hänen suhteensa hakkaavaan lapseen. Joo. Monissa asioissa mennään herkästi yli, vaikka ajatus pohjimmiltaan olisi ollut hyvä. Hyvään lopputulokseen kun on monta tapaa, vanhempia ja lapsia on niin paljon erilaisia.
Tuttua. Minäkin tuoreena äitinä kyselin vastaavassa ryhmässä, mikä olisi oikea tapa rangaista lasta, joka käy käsiksi toiseen lapseen (todistin tällaista tilannetta, jossa käsiksi käyneen vanhempi ei millään tavalla osoittanut lapselleen tämän tehneen mitään väärin, ja mietin, mitä voisin itse tehdä, jos oma lapseni aikanaan käyttäytyisi samoin). Huhhuh sitä hyökkäystä, minkä sain päälleni, kun olin käyttänyt sanaa "rangaistus". Hädissäni yritin vielä pehmentää, että "seurauksiahan" tässä vaan tarkoitin, mutta eiei, se oli ihan yhtä paha. Lopulta totesin, että kyseessä oli ääriliike ja häivyin sieltä.
Alue: Aihe vapaa
Meillä oli perhepeti mikä epäilytti alkuun minua sillä olen levoton nukkua, potkin ja pyörin. Mutta kun kun vauva oli välissämme makasin kuin sfinksi, jos menin mahalleen nukkumaan heräsin mahaltani. Mies säikähti pari kertaa että olen kuollut :D Jokin äidinvaisto toimi unessakin, pelkkä rakkaus tuskin riittää sillä vaikka rakastan miestäni hän sai lukettomatomia kertoja öisin köniin.