Kiintymyssuhdevanhemmuus raivostuttaa edelleen?

Mekin yritimme ekan lapsen kanssa pinnasänkyyn nukutttamista. Kamppailtiin, kunnes olin niin väsynyt, että minä ja lapsi molemmat nukahdimme parisänkyyn. Toisen lapsen kanssa en edes yrittänyt, vaan ostin levennyksen. En ole kiinnostunut muiden mielipiteistä. Toki lapset kasvatetaan käyttäytymään, mutta kuuntelen lasten näkökulman. Uskon että ihmisinen on biologinen olento, ja pieni lapsi haluaa pitää hoivaajan lähellä.

Vierailija kirjoitti:

Perhepeti kai kuitenkin harvalle vanhemmalle on ratkaisu nukkumisen pulmiin..

en tiedä, minä nukuin hyvin vauvan kanssa juuri siksi että ei tarvinnut yöllä herätä ja nousta ylös jos vauva heräsi.

Vierailija kirjoitti:

Minua jotenkin ärsyttää koko termi "kiintymyssuhdevanhemmuus", vaikka itseasiassa aika pitkälti sen tyylisesti olen itsekin vauvani/lapseni kasvattanut. Ja äitini minut. Mutta sitten joidenkin mielestä se tuntuu olevan suorastaan joku uskonto ja ainoa oikea tapa, ja sitten äidit uupuu suorittaessaan oikeaoppista kiintymyssuhdevanhemmuutta. Ei sen niin kuuluisi mennä.

Perhepeti, kantaminen, sormiruokailu ja pitkähkö (reilu 1v) imetys oli minulle ihan vaan laiskan äidin elämää helpottavia keinoja. On paljon helpompaa kun vauva saa nukahtaa siihen tissille. Kantoreppu on vaan kätevä, kun saa kädet vapaaksi. Sormiruokailu, no, jos voin välttää sen soseiden vääntämisen ja syöttämisen ja sen sijaan syödä myös itse samalla, niin totta ihmeessä teen niin. Ja hyvin sujuva imetys on vaan paljon helpompaa kuin pestä, desinfioida ja lämmitellä tuttipulloja. Ja uhmaikäisen kiukkukohtauksia on helpompi sietää, kun yrittää pitää mielessä että lapsi vaan harjoittelee tunnetaitojaan eikä kiukuttele ilkeyttään. Mutta kaikille ei toimi samat jutut ja jos joku ei voi nukkua vauva kainalossa, imetys ei suju, selkä ei kestä kantamista niin ihan ok, ihan hyvä lapsi siitä silti tulee. Pääasia että lasta rakastetaan ja muistetaan osoittaa se tavalla tai toisella, ja täytetään ne perustarpeet tietenkin.

Minä olen myös tällainen "laiska äiti" x) Lapsi päätti nukkua vieressä niin annoin ja itki kokonaisen porkkanan perään kun yritin syöttää sosetta niin mikäpä siinä, sormiruokaillaan sitten. On ollut alusta asti niin vahvatahtoinen (minulta peritty...) etten viitsi vääntää epäolennaisuuksista.

Toki kiellän jos on vaara satuttaa itsensä tai muita, enkä anna sotkea paikkoja huvin vuoksi.

Aloittajalle tiedoksi, että ketään ei todellisuudella kiinnosta. Jos asiallisesti silloin kun sulta kysytään, niin vastaisit teidän käyttäneen perhepetiä ja tykänneen siitä, niin ihmisit kommentoisivat ”okei kiva :)”

Sen sijaan sinusta saa alotuksen perusteella raskaan, röyhkeän ja provosoivan kuvan. Kuka kirjottaa nettiin miten oma äiti ja miten itse on niin erinomainen? Miksi kysyt ”miksi meidän erinomaisuus on teille punainen vaate”? niin sä laukaiset muissa ihmisissä reaktion. Se on reaktio sun mustavalkoiseen ajatteluun ja ylimieliseen asenteeseen. Se raivostuttaa enemmän kun ne teidän mitättömät valinnat.

Sä et ole mielenkiintoinen. Et ole uniikki. Sun perheen nukkumisjärjestelyt ei kiinnosta ketään muita kun sinua itseäsi. Ole nyt hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Ulkomailla on tapauksia joissa lapsi on tukehtunut nukkuvan vanhemman alle. Eli vauvan sänky voi olla myös erikseen, mutta lähellä. Lisäksi aikuisen keho /iho voi kuumentaa liikaa vauvaa, jos se kuumentaa kumppaniakin. Peittoja helpompi säätää ja huoneen lämpötilaa. Ei ole automaattisesti niin että jokainen lapsi haluaa olla lähellä vanhempia tai se johtuu joskus pelkästä pelosta (paitsi vauvat), ellei lohduta lasta ja kiinnitä huomio positiiviseen rohkaisten. Oma tila leluineen voi olla joillekin lapsille tärkeää.

Maailmassa on seitsemän miljardia ihmistä, joista kaikki ovat olleet viimeisen 110 aikana pikkuvauvoja ja myös miljoonia vauvana kuolleita viimeisten tuhansien vuosien aikana.

Ja voin paljasta, että niitä syitä mihin on kuoltu vauvoina tai pysytty hengissä on lukemattomia. Jopa noihin pinnasänkyihin on kuollut yllättävän moni lapsi. Moni taas on selvinnyt, koska äiti on ollut vieressä ja samassa sängyssä lämmittämässä tai vahtimassa sitä lasta vaaroilta.

Missä on tilasto ja tutkimukset, joissa perhepedissä nukkuineilla on jotain suurempia ongelmia kiintymyssuhteiden kanssa? Maailmassa on miljoonia ellei miljardeja ihmisiä, jotka nukkuvat vauvojensa kanssa samassa sängyssä, eikä mitään ole tapahtunut. Ovat sitten muuttaneet asumaan puolisonsa kanssa, hankkineet lapsia ja nukkuneet taas heidän kanssaan perhepedissä. Elättäneet perheensä ja pitäneet huolta vanhentumista vanhemmistaan.

Vain rikkaissa länsimaissa vauvoilla pitää olla oma huone, joka on oikeina sävyinen ja jonka sisustus vaihtuu 2 vuoden välein ikäkausille sopivaksi. Sänky, jossa on oltava erikoispatja ja vuodenajan mukaan vaihdetaan täkkiä ja vieressä on ilmankosteuttaja/puhdistaja ja elektroninen hälyttäjä ja kamera. Tämä sitten muka takaa sen oikean kiintymyssuhteen länsimaalaisille. Näin saadaan itsenäisiä lapsia, jotka muuttavat omaan asuntoon 18 vuotiaana, menevät 16 vuotiaana kesätöihin tienatakseen omat ryyppyrahansa ja elääkseni sinkkuina siellä yksiössä loppuelämänsä. Mitä nyt joskus käy tinderdeiteillä hoitamassa fyysisiä tarpeitaan ja jotka lähettävät sille etäiselle äidille kerran vuodessa tekstarin, jossa toivotetaan hyvää joulua.

Vaikeaa käsittää miksi lapsella ei olisi omaa tilaa, vaikka hän nukkuisikin yönsä perhepedissä, jos niitä neliöitä siellä kodissa vaan on. Teinit ehkä kaipaavat omaa huonetta, jossa on perässä suljettava ovi, mutta mihin joku taapero tai vauva sitä tarvitsee? Hereillä olevia pieniä lapsia, kun ei muutenkaan voi jättää ilman valvontaa moneksikaan minuutiksi.

Vierailija kirjoitti:

Minua jotenkin ärsyttää koko termi "kiintymyssuhdevanhemmuus", vaikka itseasiassa aika pitkälti sen tyylisesti olen itsekin vauvani/lapseni kasvattanut. Ja äitini minut. Mutta sitten joidenkin mielestä se tuntuu olevan suorastaan joku uskonto ja ainoa oikea tapa, ja sitten äidit uupuu suorittaessaan oikeaoppista kiintymyssuhdevanhemmuutta. Ei sen niin kuuluisi mennä.

Perhepeti, kantaminen, sormiruokailu ja pitkähkö (reilu 1v) imetys oli minulle ihan vaan laiskan äidin elämää helpottavia keinoja. On paljon helpompaa kun vauva saa nukahtaa siihen tissille. Kantoreppu on vaan kätevä, kun saa kädet vapaaksi. Sormiruokailu, no, jos voin välttää sen soseiden vääntämisen ja syöttämisen ja sen sijaan syödä myös itse samalla, niin totta ihmeessä teen niin. Ja hyvin sujuva imetys on vaan paljon helpompaa kuin pestä, desinfioida ja lämmitellä tuttipulloja. Ja uhmaikäisen kiukkukohtauksia on helpompi sietää, kun yrittää pitää mielessä että lapsi vaan harjoittelee tunnetaitojaan eikä kiukuttele ilkeyttään. Mutta kaikille ei toimi samat jutut ja jos joku ei voi nukkua vauva kainalossa, imetys ei suju, selkä ei kestä kantamista niin ihan ok, ihan hyvä lapsi siitä silti tulee. Pääasia että lasta rakastetaan ja muistetaan osoittaa se tavalla tai toisella, ja täytetään ne perustarpeet tietenkin.

Ihan tavallista vanhemmuutta siis. Jostain syystä jokaisen sukupolven pitää keksiä tietyt asiat aina uudelleen. Seksi on toinen asia lastenkasvatuksen ohella, jonka jokainen sukupolvi luulee keksineensä ja etenkin siihen kaikki liittyvät eri vivahteet ja temput.

Äitinä olo on vaativaa.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalle tiedoksi, että ketään ei todellisuudella kiinnosta. Jos asiallisesti silloin kun sulta kysytään, niin vastaisit teidän käyttäneen perhepetiä ja tykänneen siitä, niin ihmisit kommentoisivat ”okei kiva :)”

Sen sijaan sinusta saa alotuksen perusteella raskaan, röyhkeän ja provosoivan kuvan. Kuka kirjottaa nettiin miten oma äiti ja miten itse on niin erinomainen? Miksi kysyt ”miksi meidän erinomaisuus on teille punainen vaate”? niin sä laukaiset muissa ihmisissä reaktion. Se on reaktio sun mustavalkoiseen ajatteluun ja ylimieliseen asenteeseen. Se raivostuttaa enemmän kun ne teidän mitättömät valinnat.

Sä et ole mielenkiintoinen. Et ole uniikki. Sun perheen nukkumisjärjestelyt ei kiinnosta ketään muita kun sinua itseäsi. Ole nyt hiljaa.

Niin sinä luulet. Tee testi. Kerro kuinka nukuit lapsesi kanssa vuosia perhepedissä ja imetit lasta kaksivuotiaaksi asti. Johan alkaa ihmisiä kiinnostamaan ja kyllä sinulle kerrotaan mikä on oikein ja mikä väärin.

Voi kuule, sinä luulet ettei muita kiinnosta mitä teet lapsesi kanssa. Kyllä kiinnostaa, jopa siihen asti, että lastensuojeluilmoituksia tehdään Suomessakin kymmeniä tuhansia vuodessa, mitä typerämmistä syistä.

Muita kiinnostaa kuinka paljon käytät rahaa heidän vaatteisiin, annatko heille karkkia, syötätkö lapsillesi lihaa, vietkö neuvolaan, onko heille ostamasi syntymäpäivälahjat liian kalliita, vietkö liian nuorena lentokoneeseen tai ulkomaille, jätätkö liian nuorena yöhoitoon. Pidätkö liian monta tuntia hoidossa isovanhempien luona. Imetitkö vai juotitko pullolla. Harrastavatko he jotain liikuntaa, ovatko he liian lihavia tai laihoja, rokotitko heidät vai et, missä iässä hankit tai ajattelit hankkia lapsia, olitko liian nuori tai vanha äidiksi jne.

Kaikkia ei tietenkään kiinnosta kaikki ja kaikkea ei kommentoida ääneen, mutta aina jotain kiinnostaa joku juttu ja jokaisella on se oma mielipide mikä on oikein ja mikä väärin.

Sinua ei ehkä kiinnosta jonkun nukkumisjärjestelyt, mutta joitakin muita kyllä ja kovasti kiinnostaakin. Se, ettei kukaan puhu sinulle tai kysy sinulta mitään kertoo vain sinusta ja sinun kavereistasi. Muiden kohdalle näitä ylikiinnostuneita saattaa osua yllättävän paljonkin.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Kaverilla on kanssa jotenkin häiriintynyttä ollut tuo perhepeteily ja kiintymyssuhde-pelleily. Koulua aloittaessa nuorin vielä roikkui tissillä ja saa kamalia ahdistuskohtauksia jos joku mummo ehdottaa vaikka mökkiviikonloppua ilman äitiä. Lapsi nukkuu vanhempien välissä ja on nyt nelosluokalla. En ihmettelisi vaikka kutkuttaisi tissiäkin. Minusta tuollainen lapseen ripustautuminen on sairasta. Vanhemman tulisi tukea lapsen normaalia itsenäistymistä, ei nusuttaa kainalossa isoa lasta. Suorastaan lapsen pahoinpitelynä pidän henkisen riippuvuussuhteen ylläpitämistä, silloin kun lapsi on jo kykeneväinen ikänsäja kehitystasolla mukaan irtautumaan vanhemmastaan. Ja jos lapsella on pelkoja tms, siihen haetaan apua eikä invalidisoida lasta sairaalla riippuvuussuhteella loppuelämäksi.

Vo

https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/ac2ea067-396a-4cf6-b0d5-6ff4…

Itse en ole missään kohtaa ymmärtänyt miksi ihmeessä lasten pitäisi osata nukkua yksin omassa sängyssä, mutta aikuisten ( naisten) 0n ihan ok selittää, kuinka ei mitenkään osaa nukkua yksin.

Kyllä yhdessä nukkuminen on kaikille poikasistaan huolehtiville nisäkkäille luonnollista. Ja jos joku muu ratkaisu selkeästi toimii koko perheelle, niin tottakai sekin on ok.

Meillä lapset on nukkuneet vieressä pitkään. Nuorin nukkuu vieläkin, vaikka on jo 13. Hän osin on erityislapsi, ja siksi selkeästi pidempään nukkunutkin vieressä kuin isommat sisaruksensa.

Meille yhdessä nukkumaan meneminen on kivaa. Luetaan yhdessä jotain kirjaa, jutellaan päivän asioista tai vaikka universumista, koira tulee nukkumaan meidän väliin. 

En millään keksi mikä tässä olisi ihan hirveää. 

Tästäkin huomaa, kuinka väärin ymmärretty koko kiintymyssuhdevanhemmuuden idea on. Tuo kasvatussuunta ja varsinkin termi on peräisin 1970-luvun alusta Jenkeistä. Siinä pyrittiin haastamaan ja tarjoamaan vaihtoehto kahdelle hyvin äärimmäiselle silloin vallalla olleelle kasvatussuunnalle, autoritääriselle sääntöjen ja kellon mukaan kasvattamiselle, jossa oli vain yksi oikea tapa tehdä asiat ja jossa yhtään vanhemmat lapset saatiin kuriin pelolla ha väkivallalla. Tämän vastavoimana oli sitten liberaali hulluus, eli vapaa kasvatus, jossa lapset saivat tehdä mitä vaan ja vanhemmat vaan hymistelivät. Kiintymyssuhdevanhemmuudessa se pohja on vanhemman ja lapsen välisen kiintymyksen ja vuorovaikutuksen lisäämisessä ja päämäärä olisi, että kaikkien perheen jäsenten tunteet ja tarpeet huomioidaan ja tavoitteisiin pyritään ns. hyvässä hengessä.

Kiintymyssuhdevanhemmuus sinänsä ei vaadi perhepetiä tai kantoliinaa, ne ovat vaan esimerkkejä tavoista, joilla lasta voi hoitaa ja helpottaa elämää, kaikkien. Jos imetys ei suju, ei se vähennä kiintymyssuhdetta. Siihen kannustetaan kaikkien hyväksi, muttei se ole mikään edellytys. Kiintymyssuhdevanhemmuudessakin kaikilla perheenjäsenillä on rajoja rakkauden lisäksi ha aikuiset ohjaavat ja rajaavat lapsia ja selittävät asioita. Nykyaikana suurin osa tuntemistani vanhemmista noudattaa tietämättäänkin kiintymyssuhdevanhemmuutta, vauvojen ja lasten tarpeisiin vastataan ja lasta ohjataan ensisijaisesti lempeästi, karjumista käytetään viimeisenä keinona. Suuri osa pärjää ilmankin. Lapsiin suhtaudutaan yksilöinä ja vanhemmat uskaltavat olla omia itsejään, leikkiäkin lastensa kanssa pelkäämättä ”auktoriteetin murenemista”.

Nukkumisasiat ovat sellaisia, joihin iso osa lapsista ja vanhemmista sopeutuu, tekee miten tahansa. Sen verran kyllä komppaan aloittajaa, että itsellenikin esikoisen syntymän jälkeen useampi ihminen ihan itse kyseli ja sitten kyseenalaisti/pyöritteli silmiään vastattuani, että joo, vieressä nukkuu. Meillä esikoisen kohdalla ei olisi ollut vaihtoehtoa, oli niin suuritarpeinen lapsi ja nykyään ymmärtän syytkin (lievä keva autistisin piirtein, yhä voimakas läheisyydentarve nyt 7-vuotiaana). Kuopus taas ei ole koskaan tykännyt olla ”iholla”, nukkui sivuvaunussa siksi että sain yöimetyksen hoidettua helpommin. Itsekin lähdin silti facen KiVa-ryhmästä aikoinaan pois, kun yksi äiti ei keksinyt, miten olisi saanut lapsensa lopettamaan pikkusisaruksen hakkaamisen ja itkettämisen. Kun hän ei voinut sanoa ei, sehän romauttaisi hänen suhteensa hakkaavaan lapseen. Joo. Monissa asioissa mennään herkästi yli, vaikka ajatus pohjimmiltaan olisi ollut hyvä. Hyvään lopputulokseen kun on monta tapaa, vanhempia ja lapsia on niin paljon erilaisia.

Onneks on tuo aika ohi omalta kohdalta :)

Minulla nukkui molemmat lapset vieressä suuren osan lapsuudesta, kaksi vuotta ikäeroa.  Joskus kun olivat 10-12v niin aina välillä nukkuivat eri huoneessa yhdessä tai toinen nukkui omassa huoneessaan. Nuorempi rupesi nukkumaan aikaisemmin yksin, vanhempi nukkui vielä yläasteellakin. Minä olin yh, joten ei tarvinut miettiä isän tunteita.

Molemmista kasvoi sosiaalisia, älykkäitä ja rakastavia aikuisia. En silti usko, että nukkumispaikka vaikutti siihen sen kummemmin.

Kummallakaan ei ollut mitään ongelmia käydä yökylässä muualla tms. Nukkumispaikka on vain nukkumispaikka, muu vanhemmuus ja valinnat ratkaisee paljon enemmän miten elämässä menee.

Eka lapsi nukkui pinniksessä ja nukahti kun sinne jätti, päiväunille nukahti milloin missäkin oli ( sitteriin, reppuun, vaunuihin jne). Luultiin että vedettiin hyvin ja toinen samalla taktiikalla niin kaikki menee hyvin. Seuraava lapsi oli takiainen joka ei nukahtanut ilman että oli kosketuksessa (piti sormesta kiinni varmaan 2v asti), hän nukkuin välillä vieressäkin, eka ei.  Moni pärjää neljäkin lasta niin että kuvittelee että on hoitanut hommat NIIN hyvin kun lapset ovat kuten halutaan, kunnes syntyy se viides joka on tulta ja tappuraa ja omanlaisensa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua jotenkin ärsyttää koko termi "kiintymyssuhdevanhemmuus", vaikka itseasiassa aika pitkälti sen tyylisesti olen itsekin vauvani/lapseni kasvattanut. Ja äitini minut. Mutta sitten joidenkin mielestä se tuntuu olevan suorastaan joku uskonto ja ainoa oikea tapa, ja sitten äidit uupuu suorittaessaan oikeaoppista kiintymyssuhdevanhemmuutta. Ei sen niin kuuluisi mennä.

Perhepeti, kantaminen, sormiruokailu ja pitkähkö (reilu 1v) imetys oli minulle ihan vaan laiskan äidin elämää helpottavia keinoja. On paljon helpompaa kun vauva saa nukahtaa siihen tissille. Kantoreppu on vaan kätevä, kun saa kädet vapaaksi. Sormiruokailu, no, jos voin välttää sen soseiden vääntämisen ja syöttämisen ja sen sijaan syödä myös itse samalla, niin totta ihmeessä teen niin. Ja hyvin sujuva imetys on vaan paljon helpompaa kuin pestä, desinfioida ja lämmitellä tuttipulloja. Ja uhmaikäisen kiukkukohtauksia on helpompi sietää, kun yrittää pitää mielessä että lapsi vaan harjoittelee tunnetaitojaan eikä kiukuttele ilkeyttään. Mutta kaikille ei toimi samat jutut ja jos joku ei voi nukkua vauva kainalossa, imetys ei suju, selkä ei kestä kantamista niin ihan ok, ihan hyvä lapsi siitä silti tulee. Pääasia että lasta rakastetaan ja muistetaan osoittaa se tavalla tai toisella, ja täytetään ne perustarpeet tietenkin.

Ihan tavallista vanhemmuutta siis. Jostain syystä jokaisen sukupolven pitää keksiä tietyt asiat aina uudelleen. Seksi on toinen asia lastenkasvatuksen ohella, jonka jokainen sukupolvi luulee keksineensä ja etenkin siihen kaikki liittyvät eri vivahteet ja temput.

No niinpä. Se on ihan tavallista, välittävää vanhemmuutta, jolle on vaan keksitty termi.

Mutta sitten ne, jotka eivät ole saaneet turvallista lapsuutta ja välittäviä vanhempia saattavat tarvita avuksi kasvatusoppaita ja erilaisia teorioita, kun ei ole sitä tavallisen hyvän vanhemmuuden mallia olemassa. Ja toisaalta sitten saatetaan vetää homma ihan överiksi, kun halutaan olla täsmälleen päinvastaisia kuin ne omat välttelevät vanhemmat. Armoa heillekin, kyllä he varmasti yrittävät parhaansa (ja vähän liikaakin).

Meillä 3 vkoa vanha vauva on nukkunut alusta saakka omassa sängyssään niin, että sängynlaita on irrotettu ja ihan kiinni meidän sängyssämme. Nukun paremmin itse näin. Yöllä vauva herää 2 kertaa syömään ja nukahtaa syliini. Nostan takaisin sänkyynsä ja jatkan itse unia. Mikäli laitan hereillä olevan vauvan sänkyynsä niin ei nukahda itsekseen mutta ei nukahda myöskään viereeni tissi suussa vaan pelkästään sylissä. En ota ohjeita vastaan!

Vierailija kirjoitti:

Meillä 3 vkoa vanha vauva on nukkunut alusta saakka omassa sängyssään niin, että sängynlaita on irrotettu ja ihan kiinni meidän sängyssämme. Nukun paremmin itse näin. Yöllä vauva herää 2 kertaa syömään ja nukahtaa syliini. Nostan takaisin sänkyynsä ja jatkan itse unia. Mikäli laitan hereillä olevan vauvan sänkyynsä niin ei nukahda itsekseen mutta ei nukahda myöskään viereeni tissi suussa vaan pelkästään sylissä. En ota ohjeita vastaan!

Ainoa ohje, joka tuoreille vanhemmille pitäisi antaa, on se että älä kuuntele liikaa muiden neuvoja. Kuuntele itseäsi ja vauvaasi ja tee niinkuin teille parhaiten sopii. Jos et voi nukkua vauva kainalossa, älä nuku vaan laita vauva kauemmas. Jos vauva haluaa nukahtaa tissille, anna nukahtaa. Ja niin edelleen. Ja se asia, joka toimii kuukauden ikäisenä ei muuten välttämättä toimi enää puolivuotiaana. On monia tapoja hoitaa asiat eikä mikään niistä ole ainoa oikea. Toisaalta jos tarvitset neuvoja tai vinkkejä, niin sitten voi kysyä niitä ja kokeilla toimisiko joku tapa paremmin.

M45 kirjoitti:

Onneks on tuo aika ohi omalta kohdalta :)

voi kyllä minä kaipaan sitä aikaa , vauva aika menee ohi niin nopeasti, kaikki aika menee ohi ja huomaat että lapsesi on täysi-ikäinen, armeija, opiskelu ja lähtö kotoa pois. Onneksi ei kovin kauas. Nauttikaa siitä ajasta. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi vanhemmuudelle pitää joku teoria ja nimi antaa. Minä olen tehnyt tunteen mukaan ja paljon menisi tähän lokeroon, mutta en ajattele, että suoritan tässä nyt jotain kiintymyssuhdevanhemmuutta. On normaalia kiintyä lapseen ja tehdä sen mukaan miten kiintymys johdattaa.

Nykyään kaikki pitää leimata ja lokeroida. Esimerkiksi erilaisia neurologisia haittoja pitää keksiä uusia niin kauan, että jokainen ihminen voidaan luokitella ja lokeroida omaksi neurologiseksi oireyhtymäksi.

ai niin tällainenkin termi oli olemassa. En enää muistanutkaan, kun lapset on jo 11- ja 14-vuotiaat. Mutta siis mukelot nukkuivat vieressä, saivat rintaa aika pitkään, kanniskelin liinassa jne. Olivat kyllä silti ns. vaativia vauvoja, levottomia ja itkivät paljon jne. ja olin välillä tooooooodella väsynyt. Molemmat on edelleen hyvin vilkasliikkeisiä ja vanhempi on näköjään perustemperamentiltaan vähän sellainen tyytymätön koko ajan (joku juttu on aina vähän huonosti, tai voisi olla paremminkin jne), varmaan vauvanakin siksi oli usein kitinää... nuorempi on vilkas ja voimakastahtoinen ja ärtyy, jos hänen visiotaan ei kunnioiteta. Luultavasti tätä samaa on saattanut jo silloin pienenä olla. En tiiä olisko ollut vielä rankempaa, jos ei niin lapsetahtisesti olisi menty. 

Nyt 12v lapseni nukkui välissämme 2vuotiaaksi ja siirtyi vahingossa omaa sänkyyn samalla kertaa kun oppi vahingossa yökuivaksi- meni sänkyynsä nakupellenä ja nukahti sinne. Sen jälkeen alkoi nukkua omassa sängyssä, tosin   samassa huoneessa meidän kanssa. Kaksio, niin ei ollut vaihtoehtoja.

Muutimme isompaan asuntoon kun oli 6vuotias ja siirtyi ongelmitta omaan huoneeseen, välillä oli pahoja unia joihin herättyään tuli väliimme mutta ne jäivät ajan myötä pois.