Kiintymyssuhdevanhemmuus raivostuttaa edelleen?

Vierailija kirjoitti:

Mites ap:n isä, oliko hänvaimonsa kanssa samaa mieltä siitä, että kersat möyrivät siellävanhempien sängyssä. Vai oliko se hyvä ehkäisykeino? Jos sängyssä möyrii parikin kersaa, niin ei siinä juuri rakastelemaan pysty. Entä ap:n puoliso, onko hänkin samaa mieltä kuin vaimo ja anoppi perhepedistä?

Minun täytyy kommentoida äitinä. Minulle tuo perhepeti ei ole sopinut koskaan. Eikä täysin lapsille eläminen. Jos noin tekee, niin voi heittää hyvästit seksi elämälle ja parisuhteelle 👌

Eikö se kiintymys mene rikki kun tulee uusi vauva, ja kiintymyshoidettu vanhempi lapsi tyrkätään päiväkotiin, että äiti saa taas harjoittaa kiintymysvanhemmuutta uuden tulokkaan kanssa?

Itsellä oli kaksi lapsentahtisesti imetettyä perhepedissä nukkunutta vauvaa. Esikoisella oli koliikki ja oli todella huono nukkumaan koko ajan. Olin aivan puhki ja kokeilin myös omaan sänkyyn nukutusta mutta ei siitä ollut apua.

Toinen vauva heräili myös paljon mutta itki vähemmän. Sai nukkua vieressä muistaakseni 2 vuotta, senkin jälkeen tuli jossain vaiheessa yötä viereen 6-vuotiaaksi asti. Imetin 1,5 vuotiaaksi.

Lapsentahtisuus tai perhepeti ei takaa hyviä yöunia, mutta huonosti nukkuvien vauvojen kanssa helpotti silti ettei jatkuvasti tarvinnut nousta sängystä...

Vierailija kirjoitti:

Perhepeti on todella toimiva ratkaisu. Eri asia sitten jos käytetään alkoholia tai muita päihteitä. On täysin päätöntä kertoilla satuja vauvan vaarantumisesta kun se nukkuu selväpäisten vanhempien kanssa.

Ekan lapsen kanssa mentiin aluksi "oikeaoppisesti". Sitten kun alkoi silmät pyöriä päässä väsymyksestä otettiin se tohon viereen ja kaikki muuttui kuin taikaiskusta. Harvaan asiaan muuten nukahtaa paremmin kuin sen lämpöisen pienen paketin ituhinaan. Toisen lapsen kanssa mentiin suoraan perhepedillä ja iisiä oli. Karmea katsella kavereita töissä kun ne käveli suunnilleen päin seiniä kun vauva ei nuku. Mitään ongelmia omaan sänkyyn siirtymisessä ei kummallakaan lapsella myöskään ollut.

En käsitä miksi ihmiset vapaaehtoisesti kiduttaa itseään. Tosin sanon senkin, että "kiintymyysvanhemmuus" ja kaikki vastaavat termit ovat älyttömiä. Lapsi on sinuin ja sinä sen kasvatat valitsemallasi tavalla.  Oma vanhemmuuteni on ihan vaan sitä, että olen iskä.

Jaa, no meillä taas aivan päinvastoin. Perhepedissä vauva oli syöttämistä vailla joka tunti. Eli en nukkunut koskaan. Omassa sängyssään nukkui paljon sikeämmin. Perhepeti oli meille paha virhe.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen lapsi, eikö? Sen näkee siitä, että jaksat vielä päteä omilla hienoilla valinnoillasi ja ajatella että kaikki on niistä kiinni. 

Oikeasti on hienoa, että jaksat urheilla, harrastaa seksiä jne. Minäkin jaksoin ja toivottavasti mahdollisimman monet äidit jaksavat tehdä näitä tai muita asioita jotka auttavat jaksamaan ja voimaan hyvin. 

Toivottavasti elämä opettaa sinuakin, lempeästi, ja huomaat, että suurin osa meistä on hyviä äitejä kukin omila tavoillamme. Se, että sulla on tyytyväinen ja hyvin nukkuva lapsi, on kuitenkin hyvin suurella todennäköisyydellä enemmän kiinni tuurista, kuin niistä sinun hienoista valinnoistasi <3

Just näin. Aloitus on niin täynnä omakehua ja luuloa että perhepeti on onni ja autuus ja koko elämä näin toimien sujuu kuin unelma. Mitähän ap tuumaisi jos lapsi olisi huonosti nukkuva ja valvottaisi yöt perhepetistä huolimatta. No, ei olisi väsännyt koko aloitusta.

Minua jotenkin ärsyttää koko termi "kiintymyssuhdevanhemmuus", vaikka itseasiassa aika pitkälti sen tyylisesti olen itsekin vauvani/lapseni kasvattanut. Ja äitini minut. Mutta sitten joidenkin mielestä se tuntuu olevan suorastaan joku uskonto ja ainoa oikea tapa, ja sitten äidit uupuu suorittaessaan oikeaoppista kiintymyssuhdevanhemmuutta. Ei sen niin kuuluisi mennä.

Perhepeti, kantaminen, sormiruokailu ja pitkähkö (reilu 1v) imetys oli minulle ihan vaan laiskan äidin elämää helpottavia keinoja. On paljon helpompaa kun vauva saa nukahtaa siihen tissille. Kantoreppu on vaan kätevä, kun saa kädet vapaaksi. Sormiruokailu, no, jos voin välttää sen soseiden vääntämisen ja syöttämisen ja sen sijaan syödä myös itse samalla, niin totta ihmeessä teen niin. Ja hyvin sujuva imetys on vaan paljon helpompaa kuin pestä, desinfioida ja lämmitellä tuttipulloja. Ja uhmaikäisen kiukkukohtauksia on helpompi sietää, kun yrittää pitää mielessä että lapsi vaan harjoittelee tunnetaitojaan eikä kiukuttele ilkeyttään. Mutta kaikille ei toimi samat jutut ja jos joku ei voi nukkua vauva kainalossa, imetys ei suju, selkä ei kestä kantamista niin ihan ok, ihan hyvä lapsi siitä silti tulee. Pääasia että lasta rakastetaan ja muistetaan osoittaa se tavalla tai toisella, ja täytetään ne perustarpeet tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites ap:n isä, oliko hänvaimonsa kanssa samaa mieltä siitä, että kersat möyrivät siellävanhempien sängyssä. Vai oliko se hyvä ehkäisykeino? Jos sängyssä möyrii parikin kersaa, niin ei siinä juuri rakastelemaan pysty. Entä ap:n puoliso, onko hänkin samaa mieltä kuin vaimo ja anoppi perhepedistä?

Minun täytyy kommentoida äitinä. Minulle tuo perhepeti ei ole sopinut koskaan. Eikä täysin lapsille eläminen. Jos noin tekee, niin voi heittää hyvästit seksi elämälle ja parisuhteelle 👌

Voin sanoa äitinä, että perhepeti ei mitenkään päin estä seksielämää. Ettekö te oikeasti keksi mitään muita paikkoja harrastaa seksiä kuin se oma sänky? Ja vauva-aikana lapselle eläminen on ihan luonnollista, minulla ihan hormonitoimintakin vei seksihalut lähes täysin. Ja syynä oli nimenomaan hormonit, koska seksihalut tasan samalla hetkellä kun oma kuukautiskierto alkoi, vaikka mikään muu ei muuttunut. Mies olisi tietenkin halunnut enemmän seksiä, mutta koska hän on järkevä aikuinen mies, hän ymmärsi ja kesti sen ja kas kummaa, nykyään meillä on oikein aktiivinen seksi elämä. Vaikka taapero tuleekin melkein joka yö kainaloon jossain vaiheessa yötä, ja saa siinä jatkaa uniaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys, miten kiintymysvanhemmuus onnistuu, kun on useampia lapsia? Eli miten toteuttaa vauvan kanssa jos myös taaperoita? Vai viedäänkö heidät päiväkotiin?

Jos vauva itkee, nostetaan syliin tai rinnalle ja jatketaan sitä samaa puuhaa, mitä oltiin tekemässä esim lukemassa taaperolle tai nukuttamassa tätä. Meillä kolme lasta pienillä ikäerolla, ja homma toimi niin, etten liikaa yrittänyt suojella vauvaa taaperoiden touhuilta. Vauva siihen lattialle leikkiin "mukaan" melkein heti ja sitten vain vietettiin aikaa neljästään.

Tottakai vauva joutui välillä odottamaan pidempään versus jos olisi vain yksi lapsi. Onneksi yllättävän vähän. Jos on pakko tilanne, vauvan tarpeet yleensä ensin ja sitten taaperon. Sitä vain oppii tekemään asioita vauva kainalossa ja toisessa taapero(t). Kotityöt nyt tietysti jäi vähän vähemmälle huomiolle.

Vauva viihtyy yllättävän hyvin katsomalla isompien metelöintiä. Varsinkin ryömimään oppinut vauva hakeutuu sinne, missä on muutkin.

Kiintymysvanhemmuuden periaatteiden mukaan lapsia ei myöskään tehdä ihan pienellä ikäerolla, vaan jokaiselle lapselle annetaan mahdollisuus olla vauva riittävän pitkään. Tai se on ikään kuin suositus. Leikki-ikäinen osaa odottaa vuoroaan ihan eri lailla kuin 1-2-vuotias ja ymmärtää että vauva hoidetaan yleensä ensin. Vaikka kyllä sitä jotenkin pärjäilee pienemmälläkin ikäerolla olevien kanssa, kysellä ei siitä ole kokemusta kun ihan omaa mukavuuttani ajatellen halusin vähän pidemmän ikäeron.

Vierailija kirjoitti:

Perhepeti on todella toimiva ratkaisu. Eri asia sitten jos käytetään alkoholia tai muita päihteitä. On täysin päätöntä kertoilla satuja vauvan vaarantumisesta kun se nukkuu selväpäisten vanhempien kanssa.

Ekan lapsen kanssa mentiin aluksi "oikeaoppisesti". Sitten kun alkoi silmät pyöriä päässä väsymyksestä otettiin se tohon viereen ja kaikki muuttui kuin taikaiskusta. Harvaan asiaan muuten nukahtaa paremmin kuin sen lämpöisen pienen paketin ituhinaan. Toisen lapsen kanssa mentiin suoraan perhepedillä ja iisiä oli. Karmea katsella kavereita töissä kun ne käveli suunnilleen päin seiniä kun vauva ei nuku. Mitään ongelmia omaan sänkyyn siirtymisessä ei kummallakaan lapsella myöskään ollut.

En käsitä miksi ihmiset vapaaehtoisesti kiduttaa itseään. Tosin sanon senkin, että "kiintymyysvanhemmuus" ja kaikki vastaavat termit ovat älyttömiä. Lapsi on sinuin ja sinä sen kasvatat valitsemallasi tavalla.  Oma vanhemmuuteni on ihan vaan sitä, että olen iskä.

Mulla kanssa meinasi seota pää, kun piti herätä imettämään yöllä. Pari kuukautta kun meni, olin ihan tiutau. Sitten vain jätin lapsen imetyksen jälkeen  viereeni nukkumaan, ja huomasin, miten hyvä systeemi. Ei tarvinnut edes kunnolla herätä, kun tissi suuhun vaan. Näin toimin seuraavan kolmenkin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

On hyvä tehdä perheessä sellaisia ratkaisuja, että vanhemmatkin saavat nukkua. Se on minusta vauvankin hyvinvoinnin perusta. Perhepeti kai kuitenkin harvalle vanhemmalle on ratkaisu nukkumisen pulmiin. Ainakin minulle vauva kyljessä esti täysin nukahtamisen (en halua miehenkään koskevan minuun, kun alan nukkua), joten lapsi nukkui alusta asti omassa sängyssä. Hyvin aloin nukkua vasta sitten, kun lapsi omaan huoneeseen siirtymisen jälkeen lopetti yöheräilyn noin vuoden ikäisenä.

Mielestäni kuintekin pyrin toimimaan lapsentahtisesti ja lapsen tarpeita kuunnellen. Pienen vauvan kanssa moni vanhempi on niin herkillä, että toisen ehdotukset kuulostavat helposti vaatimuksilta ja lapsentahtisuudestakin on monesti tullut vanhemmalle ennemminkin vaatimus "hyvästä vanhemmuudesta" kuin arjessa selviämisen apukeino.

Itse taas nukuin parhaiten vauva vieressä. Myös päikkäreillä. Näin erilaisia me ihmiset olemme.

Taas on keksitty pyörä uudelleen ja annettu sille vain uusi nimi.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se nyt aika hörhöä kun kolmevuotias lapsi roikkuu tissillä eikä osaa nukkua itsekseen. Ei auta mikään.

Aloittaja puhui vauvasta. Mistä keksit tuon kolmevuotiaan? Siis joku tuttusi imettää kolmevuotiasta, ja siksi pidät vauvan vierihoitoa hörhöilynä? Missä logiikka?

Vierailija kirjoitti:

Mites ap:n isä, oliko hänvaimonsa kanssa samaa mieltä siitä, että kersat möyrivät siellävanhempien sängyssä. Vai oliko se hyvä ehkäisykeino? Jos sängyssä möyrii parikin kersaa, niin ei siinä juuri rakastelemaan pysty. Entä ap:n puoliso, onko hänkin samaa mieltä kuin vaimo ja anoppi perhepedistä?

Olen 64, neljän aikuisen lapsen äiti. Kymmenkunta vuotta meni perhepedissä näitten lasten  kanssa, eivät siis lapset jääneet yhteen, vaikka oltiin perhepedissä. Katsos, muuallakin voi harrastaa seksiä kuin makkarin parivuoteessa peiton alla.

Aloitukseen; ei, minua ei ärsytä kiintymysvanhemmuudessa yhtään mikään. Tosi hienoa, jos ap on kokenut sen toimivaksi omassa perheessään ja saanut sitä kautta jaksamista, sujuvuutta ja mielekkyyttä arkeen. Se on todella tärkeää koko perheen kannalta.

Jokainen perhe, jokainen äiti, jokainen isä ja jokainen lapsi on kuitenkin oma yksilönsä ja siksipä ei voidakaan aukottomasti todeta, että sama systeemi toimii joka perheessä ja jokaisen lapsen kohdalla. Niinpä onkin hienoa, että jokaisella on mahdollisuus valita omanlaisensa toimintatapa, joka parhaiten sopii perheen elämään, arkeen ja perheenjäsenten tarpeisiin ja persoonoihin.

Kiintymyysvanhemmuuden vastakohta ei ole huono vanhemmuus, joka jokaisen pitäisi muistaa.

Taisin 23 vuotta sitten tietämättäni noudattaa tätä hienolta kuulostavaa metodia. Vauvelille oli kyllä oikeaoppisesti tehtynä vuode äitiyspakkaukseen, mutta taisi olla toinen yö kotona, kun levitettiin vuodesohva parven alle ja nukuin siinä vauvan ja meidän saksanpaimenkoiran kanssa. Mies nukkui yläpuolella parvessa. Siitä sitten siirrettiin levitettävä sohvasänky olohuoneen puolelle, kun ajateltiin, että edes toinen saa nukutuksi. Siinä nukuin tyttären kanssa ja jotain kolme kuukautisena nukuttiinkin jo yöt kokonaan. Sitten muutettiin isompaan kämppään, jossa minä ja tytär saatiin oma huone. Muutaman vuoden päästä isoon makkariin lapsen sänky ja parivuode rinnakkain. Seuraava vaihe oli jotain metrin väli sänkyjen välille. Tytär taisikin olla jo reilusti kouluikäinen, kun vihdoin muutti omaan huoneeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se nyt aika hörhöä kun kolmevuotias lapsi roikkuu tissillä eikä osaa nukkua itsekseen. Ei auta mikään.

Tässäpä se ongelman ydin onkin kun heti leimataan ääripääksi kun ei tunne asiaa. Itse siirryin omaan huoneeseen ja sänkyyn 1,5-vuotiaana ja siellä myös pysyin. Samoin aion toimia oman lapseni kanssa. Mieheni sen sijaan nukkui omassa sängyssä ja huoneessa pienestä pitäen ja häiritsi mörköjensä kanssa vanhempiensa yöunia vielä viisi vuotiaanakin. Toki temperamenttieroistakin on varmasti kysymys, mutta osoittaa myös sen, ettei ole mitään vedenpitävää oikeaa tapaa.

Onhan tuo 1,5v myös aikaisin. Meidän lapsuudessa vanhempien viereen sai mennä miten huvitti, ja ihan itsenäisiä ja terveitä meistä kasvoi. Samoin omat alle 5-vuotiaat lapset nukkuvat pitkälti vieressä. Eskari-ikäinen ei enää tule viereen. En siis tiedä mistään kiintymysvanhemmuudesta, mutta teen vain sitä mikä luonnolliselta tuntuu. Lapset ovat kyllä käyneet yökylässä kummeilla, ovat päivähoidossa jne. mutta jotenkin en ole ikinä ymmärtänyt miksi siitä omassa sängystä nukkumisesta tehdään jonkinlainen numero. Varmaan vuosituhansia ihmislapset ovat nukkuneet aikuisen lähellä, kunnes ovat itsekin hahmottaneet ympäristön vaarat paremmin.

Jos kiintymysvanhemmuus on sitä että lapsi nukkuu vieressä pitkään yms., niin miksi sen pitäisi loppua 1,5-vuoden ikään mennessä?

Kyllä tuo vain vaikuttaa seksielämään pikkulapsiarjessa, vaikka mitä yritetään väittää. Toki se tuossakin vaihtoehdossa on pitkälti järjestelykysymys, mutta haluja se ainakin syö.

Moni parisuhde on kaatunut perhepetiin, jos kohta moni on kaatunut myös ilman perhepetiä.

No ihan tasan yksikään parisuhde ei ole kaatunut perhepetiin. Kyllä ne syyt löytyy jostain ihan muualta. Jos seksiä haluaa, ne paikat sille kyllä löytyy. Jos vauva-aikana äitiä ei huvita seksi niin se ei johdu perhepedistä vaan väsymyksestä ja hormoneista, jotka osaltaan yrittävät huolehtia, ettei äiti tule uudelleen raskaaksi liian pian. Ihan luonnollista sekin. Suhde on jo valmiiksi surkea, jos sänky on ainoa paikka jossa voi osoittaa hellyyttä toiselle.

Perhepeti on vähän kuin vegaanius.

Jokainen saa tehdä miten itselleen parhaaksi katsoo.

Mutta sen asian nostaminen esille ja tunteminen itsensä paremmaksi kuin muut varmaan ärsyttää.

Ei itse asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhepeti on todella toimiva ratkaisu. Eri asia sitten jos käytetään alkoholia tai muita päihteitä. On täysin päätöntä kertoilla satuja vauvan vaarantumisesta kun se nukkuu selväpäisten vanhempien kanssa.

Ekan lapsen kanssa mentiin aluksi "oikeaoppisesti". Sitten kun alkoi silmät pyöriä päässä väsymyksestä otettiin se tohon viereen ja kaikki muuttui kuin taikaiskusta. Harvaan asiaan muuten nukahtaa paremmin kuin sen lämpöisen pienen paketin ituhinaan. Toisen lapsen kanssa mentiin suoraan perhepedillä ja iisiä oli. Karmea katsella kavereita töissä kun ne käveli suunnilleen päin seiniä kun vauva ei nuku. Mitään ongelmia omaan sänkyyn siirtymisessä ei kummallakaan lapsella myöskään ollut.

En käsitä miksi ihmiset vapaaehtoisesti kiduttaa itseään. Tosin sanon senkin, että "kiintymyysvanhemmuus" ja kaikki vastaavat termit ovat älyttömiä. Lapsi on sinuin ja sinä sen kasvatat valitsemallasi tavalla.  Oma vanhemmuuteni on ihan vaan sitä, että olen iskä.

Laiskuuttani minäkin otin vauvan viereeni, kun en jaksanut nousta ylös öisin. Oli niin helppo laittaa tisssi suuhun ja jatkaa unia.

Lapsi lakkasi heräilemästä 8 kk iässä, siirtyi sitten sänkyyn aikuisten sängyn viereen ja myöhemmin omaan huoneeseen. On muuttanut pois kotoa heti lukion jälkeen, eikä tartte imettää enää.

Ennen kaikkea on äidin etu antaa imeväisikäisen nukkua vieressä eikä keksiä teennäisiä termejä sille miten selviää öistä vauvan kanssa.

Ai että, kiitos tästä kommentista. Näitä kahta sanaa, äidin etu, ei olekaan montaa kertaa tuoreena äitinä kuullut. Minulle tämä yleinen vanhemmuuskulttuuri on näyttäytynyt sellaisena, että mitä enemmän uhraa itsestään vauvalle ja lapsilleen, niin sen parempi. Kyllähän sitä kuulemma jumpata pitää olohuoneen lattialla ja tavata ystäviä, mutta sitten kun puhutaan asioista, jotka oikeasti edistäisivät hyvinvointia (ja vaativat ehkä äidiltä itsekkyyttä), niin onkin eri ääni kellossa. Perhepedin lisäksi voi heittää hyvänä esimerkkinä toiveen olla perheen kesken ensimmäiset viikot vauvan kanssa. Monelle äidille etu ja helpotus, mutta liian itsekästä hyväksyttäväksi.

Ap

Tästäkin puheenvuorosta näkee, miten äidin edut voivat erota toisistaan täysin. En olisi ikinä pystynyt nukkumaan vauva vieressä, olisin pelännyt koko yön tukehduttavani lapsen. Nukun sikeästi ja pyörin öisin, tämä olisi ollut täysin mahdollista. En myöskään osannut imettää kyljellä maaten, vaan istuma-asennossa. Vauva nukkui (todella hyvin) kiinni meidän sängyssä, mutta omassa pedissään. Ja minusta oli ihanaa, että perhe ja lähimmät ystävät tulivat kylään ensimmäisinä viikkoina, isovanhemmat ja tädit jo laitokselle.

Eli turha omaa mallia on nostaa äidin etuna, meitä on todella moneksi. Ja kaikkien tavat on OK, kunhan lapsesta huolehditaan eikä äiti väsy liikaa.

Onko kiintymyssuhdevanhemmuus siitä kiinni nukkuuko perhepedissä ja kuinka pitkään imettää? Meillä ei imetys sujunut, kun ei tullut maitoa eikä perhepeti toiminut. Meillä myöskin aikuuset päättävät, lapset eivät pyöritä arkea vaikka toki heidän tarpeet huomioidaan.

Silti olen mielestäni toteuttanut kiintymyssuhdevanhemmuutta vastaamalla vauvan/lapsen tarpeisiin oikea-aikaisesti, aina olen ottanut syliin, kun on ollut paha mieli tai muuten tarve enkä ikinä ole jättänyt yksin itkun tai vaikeiden tunteiden kanssa. En tiedä, miten asiantuntijat vanhemmuuteni näkevät, mutta en voisi enempää olla läsnä lapsilleni ja vaikka paljon olen varmasti virheitäkin tehnyt, niin uskon lapsilleni tulleen silti vakaa perusturvallisuuden tunne.

Meidän lapsia ei koskaan tarvinnut nukuttaa eikä ottaa samaan petiin. Ihan pieninä nukkuivat kopassa meidän makuuhuoneessa, sitten omassa huoneessaan häkkisängyssä. Iltalaulu ja tuttipullosta maito tai velli niin, että pullo nojasi tyynyyn...kaikkien sääntöjen vastaisesti! Siihen nukahti tyytyväisenä. Tätä niin kauan, kun tuli hampaita. Ei ikinä ollut korvatulehduksia. Kun joskus lapsen ollessa parivuotias yöllä kuulin jotain kitinää, yritin ottaa viereemme, tuli huuto: omaan sänkyyn! Sinne nukahti, oli ehkä unissaan jotain äännellyt. Ja tosi rauhallisia ja tasapainoisia lapsista tuli!